Taas törky kipi maisemissa,

M-harjusta

on se kumma kun EI ymmärrä pysyä poissa.Naama on ihan koiran olonen.Mutta korastahan tässä onkin kyse.

6

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luuri 00

      Nähty,mutta eihän koira "pölli"muumeja vaan sen omistaja,joka ei kuitenkaan omista kun ei ole rahaa maksaa eläimestä.Kuka on muuten tämä kipittäjä???

    • XxKikka XX

      Jos on sivistynyt, ei pilkkaa. Joten suotta höpöttelet. Urheilu- ja liikuntaan liittyviä vammoja sattuu, mutta liikutellessasi omaa kehoa saatat saada kaatumisvamman. Vaikka ei olisi lenkkeilemässä. Siksi on yleistä, sekin, että lihava/huonokuntoinen kaatuu helpommin. Huono kunto on tunnetusti normaalin ihmisen mielialaankin vaikuttava tekijä, se mm. masentaa ja alentaa vireystilaa. Liikun tosin vaikealla alueeella silloin, kun en yhtään tiedä aiheesta. Siis lukemastani, näkemästäni käsin. olen lukenut, kokenut ja nähnyt. Entä sinä? En silti yleistä, että lihaviiden syy olisi joka kerran lihavassa. Useimmiten on niin. En rankaise ketään ainakaan kieroutuneesti puhumalla selän takana pahaa, pilkkaamalla. Tiedän, että varsinkin naiset ovat, hyvin kateellisia toisen kauneudesta ja miehestä ja lapsista jne. Joten jos joku tarkoittaa minua täällä, pitäisi ensin selvittää, millainen ihminen persoonana olen. En ole yleensä kellekään kurjemmalle ihmiselle ainakaan kateellinen. Jos lihava esimerkiksi ei voi huonosti, hän voi minusta hyvin elää kuten haluaa. Jos vähemmän kaunis ei ole katkera ja kateellinen muille, samoin. Lihava tietää yleensä mistä lihavuutensa johtuu. Ei aina. Lähes aina. Jos ei osaa tehdä mitään asialle (lihavuudelle), jättää asian siihen. En minä ainakaan voi ennustaa lihavien kohdalle sairauksia, vaivoja ja seurauksia. Yleisesti näkee ja tiedetään kuitenkin, että huono kunto ja lihavuus vaikuttavat ihmisen elämänlaatuun ja jopa sosiaaliseen suoriutumiseen. En minä päätä muiden suhtautumisesta. Omastani kyllä. Sen tiedän kokemuksesta, että on paljon hmm..henkilöitä, jotka sietäisivät saada ns. selkäänsä oman käytöksensä takia. Aikuisillehan ei voi antaa selkäsaunaa ja vetää kuonoon. Voi tietysti, mutta se ei ole kovinkaan kypsä toimintatapa. Jokainenhan on vastuussa itsestään ensin. Aikuisetkin kiusaavat ja pilkkaavat. Minä en pidä psyykkisesti kovin tasapainoisena ihmistä, joka kadehtii ja kiusaa muita. Jos vetoaisin yleistyksien kautta esim. siihen, että ostaminen on nykyisin hyvä harrastus ja mukavaa. Sen jälkeen jättämällä talousasioita rempalleen, väistäisin koko asian sanomalla, kun muutkin shoppailee. Silloin keksisin tekosyitä. Itsestä vastataan ensin. Jos keksisin tekosyitä siihen, etten voi ja jaksa liikkua, en enää kyselisi kuka minua haukkuu millä nimellä ja miksi. Sehän olisi oma valintani ollut. Jos näkyy ulospäin, näkyy. Jos ei ole tyytyväinen, jättää muunnäköiset rauhaan ja tekee jotain. Jos ei jaksa tai osaa laihtua, voi mennä esim. psykologille tai ravintoneuvontaa kysymään. Nekin ovat julkiseen terveydenhoitoon liittyviä palveluja, kuten julkiset liikennevälineet. Autoilu ei ole pakko, suurelle osalle. Se saastuttaa ja aiheuttaa kuormitusta elimistölle. Jos sen lisäksi kanneksii ylimääräistä painoa, itseaiheutettujen valintojen takia, ei se oikeuta syyllistämään autoilevia ihmisiä. Joku autoilija saattaa olla ilman jalkaa, proteesin kanssa, ajamassa. Hänen on vähän vaikeampaa lähteä tuonne kuntoilemaan. Tekee moni senkin. Ilman aivoja ei voi ajatella. Ja jos aivot on pilattu ja mielenterveys, viinalla, siihenkin saa apua. Apu ei tule muiden pilkkaamisella ja väheksymisellä. Mielenterveys on järkkynyt jos niin edes luulee. Lihavalla voi olla mielenterveys ja vielä muukin terveys kohtalainen. Laihallakin voi. Kateellisella se mielestäni ei ole. Kateellinen ja toisia hyväkseen käyttävä on vastenmielinen. Lihava ei ole. Lihava voi olla herttainen, koulutettu, älykäs, fiksu, lahjakas ja kaunis. hän ei ole välttämättä masentunutkaan, lisäksi on em. ominaisuuksia luonteessa ja käytöksessä. Hän on silloin normaali ja kaunis. Laihaan pätee sama.

    • jestasmitkarinnat

      Olet väärässä koska väärä korvasi on oikeassa puolessasi naamaa. Jos korvasi oikea korvasi olisi vasemmalla puolella naamaa olisit väärässä oikein jolloin voisit tietää että Kipittäjä on käynyt tänään Mikkelissä. Kovaa. Hiljaa ja hiipien nousee päähän kun pirtu, ykkösellä sitä ei näe mutta jo kolmannella kolisee koppaan ku kuuraketti. Siellä se KeskusBaarin KB;n terassilla otti aamulla ensipurasua kun mänin ohitte siitä. Uus lumia oli Kipittäjällä myäs sillä se kuvaili sielä youtuubiin videomatskua sillä on joku oma kanava tuubissa missä se duunaa kipittäjä blokia päivittäin onpa se sen uusi harrastus muun örveltämisen ohella. Luulee raukka saavaansa siitä jotain mielihyvää. No eipä sitä naamaa kestä kukaan tai mikään. OL3N PUHUNUT. Over and Out.

    • Kipikopi

      Yksi tavallisimmista estojen aiheuttajista on kielteinen minäkuva.


      Kielteinen minäkuva voi aiheuttaa estoja. Kuvituskuva.
      – Ajatellaan, että seksin pitäisi olla jotain ihmeellistä glamouria ja filmitähtien kohtaamista. Etenkään naiset eivät usein näe omaa seksikkyyttään tai luota siihen.

      Toinen iso estojen aiheuttaja on puhumattomuus.

      – Ei ehkä oikein kehdata sanoa, että omat tarpeet ja toiveet muuttuvat. Erilaiset leikkaukset, lääkitykset ja muut iän tuomat asiat voivat vaikuttaa niin, että lähestymiseen, kosketukseen ja viettelyyn halutaan vaihtelua. Silti seksiä harrastetaan monesti vanhan kaavan mukaan, Cacciatore sanoo.

      – Aiheesta ei ehkä uskalleta puhua, koska pelätään, että se loukkaisi kumppania. Totta on, että seksielämä on helposti haavoittuvainen alue.

      Uusissakin suhteissa esiintyy teeskentelyä ja tekosyitä.

      – Voi tuntua vaikealta sanoa rehellisesti, että koska ei ole enää nuori, niin ei halua tai jaksa. Myös vaikeus kiihottua tai saada orgasmi saattaa johtaa teeskentelyyn.

      Joskus ei halua haluta

      Joskus haluttomuus menee itsestään ohi elämän myllerrysten tasoittuessa.

      – Toisinaan taustalla on itsetunto-ongelmia, puhumattomuutta, väärinkäsityksiä ja asenneongelmia. Niihin voi todellakin vaikuttaa esimerkiksi seksuaaliterapeutin vastaanotolla. On aivan eri asia lähteä yrittämään seksiä ajatuksella "en minä varmaankaan ole seksikäs" kuin "minä varmaankin olen seksikäs, ja haluan oppia nauttimaan".


      Haluttomuus voi olla hoidettavissa ja ohimenevää, mutta kaikki eivät myöskään halua haluta. Kuvituskuva.
      Keskustelun lisäksi voi kokeilla hormonihoitoja ja liukuvoiteita.

      – Joskus haluttomuus toki on ensimmäinen oire mahdollisesti eroon johtavasta parisuhdekriisistä. Eihän sitä voi haluta, jos ei ole minkäänlaisia lämpimiä tunteita toista kohtaan, Cacciatore sanoo.

      – Toki on aivan oikein ja hyvä myös olla ilman seksiä, jos ei halua haluta. Se on jokaisen oma asia.

      Ulkopuolisilla oletuksia leskelle

      Cacciatore muistuttaa, että esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpä koskettavat jo monen viisikymppisenkin elämää.

      – Kun oma keho muuttuu rankasti, ei voi olla miettimättä, onko enää hyväksyttävä itsensä tai kumppanin silmissä – onko enää nainen tai mies? Kumppanilta tarvitaan tällöin paljon tukea.

      Moni jää viisissäkymmenissä myös leskeksi.

      – Se aiheuttaa usein ison kriisin: saako tämän jälkeen enää hakea läheisyyttä, vai onko oma seksuaalisuus vain haudattava?

      – Voi olla, että ulkopuolelta "oletetaan" joitakin asioita. Vaikka ystävät nykyisin uskoakseni jo kannustavat hakemaan uutta kumppania ja jatkamaan elämää, lapset voivat olla tässä suhteessa konservatiivisempia. He saattavat odottaa vanhemmiltaan uskollisuutta toiselle puolisolle vielä kuolemankin jälkeen ja joutuvat käymään keskustelua itsensä kanssa, jotta oppivat pikkuhiljaa hyväksymään uuden kumppanin.

    • biologiaa

      Ihminen alkaa rapistua jo kolmenkympin jälkeen. Geriatri Roope Leppänen kehottaa kuitenkin elämään muun kuin solubiologisen faktan valossa ja hidastamaan vanhenemista omilla elintavoilla.

      Roope Leppänen kertoo, että ikääntymisprosessiin ja kalkin kerääntymiseen viittaavia verisuonimuutoksia nähdään jo lapsilla.

      – Ei voida asettaa mitään ikärajaa, jolloin ihminen olisi vanha. Ikääntyminen on kumulatiivinen prosessi. Keskushermoston kannalta vanhenemisen huippukohta saavutetaan kuitenkin jo 30 ikävuoden hujakoilla. Sen jälkeen alkaa rapistuminen, Leppänen sanoo.

      – Ikä on kaikesta huolimatta enemmän mielentila. Jos elämäänsä elää edellä mainitun solubiologisen faktan valossa, niin aika synkkää elämää siitä tulee.
      Vanheneminen ei ennalta ohjelmoitua?

      On vaikea sanoa yksiselitteisesti, mistä vanheneminen johtuu.

      Kuvituskuva.

      – Siitä on satoja erilaisia teorioita. Niistä joidenkin mukaan vanheneminen ei olisi ennalta ohjelmoitua, vaan aiheutuu ulkoisista ärsykkeistä, jotka ajan myötä vähitellen kuluttavat elimistöä, Leppänen sanoo.

      Käytännössä vanhenemiseen johtavat solujen jakautumiseen liittyvät vauriot.

      – Elimistö joutuu sietämään jatkuvasti monenlaisia kuluttavia tekijöitä: säteilyä, mikrobeja, myrkkyjä… Ikääntyessään solu ei enää pysty itse korjaamaan niiden aiheuttamia vaurioita. Seurauksena solut vaurioituvat tai niiden perimään tulee mikromutaatioita, joista aiheutuu solun kuolema tai esimerkiksi syöpäkasvaimia.
      Pidempi toipumisaika

      Vanhenemisen ensimmäisiä merkkejä kehossa on kaiken toiminnan yleinen hidastuminen.

      – Verenkierto ja erilaiset kompensaatiomekanismit heikkenevät. Siinä, missä nuorempana pystyi toipumaan jostakin sairaudesta tai tapaturmasta ripeästi, vanhemmiten siihen tarvitaan pidempi aika, Leppänen sanoo.

      Ulkoisesti muutoksia alkaa näkyä ihossa.

      – Kun kollageeni vähenee ja mikro- ja ääreisverenkierto huononevat, haavat paranevat hitaammin ja ryppyjä ilmestyy.
      Ihminen lyhenee

      Sisäisesti erityisesti nykyinen elintaso aiheuttaa sen, että sisäelimiin kertyy rasvaa ja kalkkeumaa.

      – Tätä tapahtuu ilman, että ihminen näyttää ulkoisesti mitenkään poikkeuksellisen lihavalta. Elimistöämme ei vain ole suunniteltu tällaiselle elintasolle, Leppänen selittää.

      Iän myötä makuaisti heikkenee. Kuvituskuva.

      – Maku- ja hajuaistikin heikkenevät, samoin hikirauhasten toiminta. Vaikka hikoilun vähenemisestä voi tietyissä tilanteissa olla hyötyä, se on kaiken kaikkiaan ehdottomasti negatiivinen asia. Hikoilun tarkoitushan on säädellä kehon lämpötilaa ja poistaa kuona-aineita.

      Vanhemmiten ihminen usein myös lyhenee.

      – Se johtuu nikamavälilevyjen puristumisesta, yleisestä iän tuomasta lihasjänteyden katoamisesta sekä osteoporoosista, jossa nikamien etuosien painuminen aiheuttaa "kyyristymistä".
      Ulkomuoto kertoo todellisesta vanhenemisesta?

      Jotkut ihmiset tuntuvat vanhenevan nopeammin kuin toiset. Leppänen sanoo, että syytä tähän ei tarkkaan tiedetä.

      – Perintötekijät lienevät kuitenkin isoimmassa asemassa: jos tulee kovin pitkäikäisestä suvusta, usein se koituu itsellekin siunaukseksi.

      – Koska miehet tuppaavat kuolemaan aikaisemmin kuin naiset, vanhenemiseen liittyy jonkin verran myös hormoniteorioita. Estrogeenin ja kuukautisten mahdollisesta suojaavasta vaikutuksesta ei silti ole pätevää tietoa, Leppänen sanoo.

      Voiko ihmisen ulkoisesta olemuksesta päätellä, kuinka pitkällä vanhenemisprosessi on?

      Geriatri sanoo, että niin sanotut teräsmummot ja -vaarit ovat usein ikäistään nuoremman näköisiä. Kuvituskuva.

      – Potilastyössä olen huomannut, että niin sanotuiksi teräsvaareiksi ja -mummoiksi elävät yli 95-vuotiaat ihmiset ovat yleensä selvästi ikäistään nuorekkaamman oloisia. Heitä voisi erehtyä luulemaan kymmeniä vuosia nuoremmiksi. Eli kyllä ulkoisilla muutoksilla voisi ajatella olevan yhteyttä todelliseen vanhenemiseen ja sitä kautta sairastuvuuteen.
      Sosiaaliset suhteet tärkeitä

      Vaikka suvun tilastot ja sukupuolikin olisivat itseä vastaan, vanhenemista voi hidastaa.

      – Ikääntyvien ihmisten tilastollisesti suurimpia ongelmia eli verisuoni- ja muistisairauksia osataan torjua kohtalaisen hyvin.

      Vanhenemisen vaikutusten hidastamisen kolmijalaksi Leppänen suosittelee liikuntaa, ravintoa ja ennen kaikkea sosiaalisten suhteiden ylläpitoa.

      – Jos näistä asioista alkaa huolehtia jo kirkkaasti ennen keski-ikää, vanhuksena on parempikuntoinen ja pidempään toimintakykyinen, Leppänen sanoo.

      – Käytännössä kun nuorempana liikkuu useampana päivänä viikossa hikeen saakka ja vanhempana niin, että tuntee rasittuneensa, ollaan hyvällä tiellä. Liikunnan tulisi ylläpitää sekä tasapainoa että lihaskuntoa.

      Ruokavaliossa Leppänen kannattaa monipuolisuutta ja riittävää määrää proteiineja.

      – Rasvojen laatuun kannattaa kiinnittää huomiota: vähemmän kovaa, enemmän pehmeää. Kuitujen ja vitamiinien runsas saanti on niin ikään tärkeää.

      • onko oikea lääkitys

        Kuka hiivatin Moiskan asiakas tälläistä rustaa,jo on jutut.Mutta kai tuon nyt voi arvatakkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1716
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1337
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1230
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1198
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1096
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1052
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      997
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe