Yleisön pyynnöstä: EOK

Täällä tollero valitti, että olen vallan unohtanut EOK:n. Ei suinkaan. Kyllä minä aktiivisesti asioita seuraan. Mutta mitäs tehdä, kun EOK itsessään on jo halvaantunut kuin Kutvosen mummo. Enhän minä nyt voi alvariinsa raportoida, että mitään ei kuulu.

Pannaan nyt sinun mieliksesi uusimpia vanhoja juttuja. Juntusen uutis-tv otti ja kuoli. Nyt sivuston uutisosio on copy/paste Finlexin sivuilta. Helpolla ja halvalla tämä menee.

Juntun bileistä olen kirjoittanut muualla ja itsekin ajattelin mennä mukaan. Ainakin voin omin silmin todeta, vispaako se kadonnut turbiini Kemijoen itärannalla, kuten ilmeämieliset taannoin väittivät.

EOK:n Facebook-sivuilla Junttu halailee Ammaa edestä ja takaa. Ne kuvat eivät oikein ole lapsille ja vaimoväelle sopivaa katseltavaa, luulen.

EOK:n Facebook-sivujen sitoutuneimmat peukkupekat ovat ikäryhmästä 55-64-vuotta. Eikä se ikäprofiili nuorena vaikka Junttu pinkaisisi vielä Twitteriin tai Instagrammiin. Kyllä tämä on hautaankaatuvien horiskojen viimeinen leikkikenttä.
Älä Einari kuitenkaan pahoita mieltäsi tästä mielipiteestäni. Tokihan kunnioitan harmaita hapsiasi. ;)))

Siinä se oli. Mitään uuttahan ei kuulu. EOK lahoaa hiljalleen kuin katiska kaislikossa. ;)))

67

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkaa itj

      Typerä avaus.

    • Minäkö?

      "Täällä tollero valitti, että olen vallan unohtanut EOK:n."

      Olinko se minä?

      • Mistäpä minä sen tietäsin, rekkaamaton tusinanikki se oli. ;)))


      • Rekkaamaton tusina
        valuuttakauppias kirjoitti:

        Mistäpä minä sen tietäsin, rekkaamaton tusinanikki se oli. ;)))

        Vaikuttaa siltä kuin se olisi voinut olla minä, sillä kuvauksesi sopii. Mitäs nyt sitten? En pysy kärryillä.


    • "Mitäs nyt sitten? En pysy kärryillä. "

      Ei mitään, ole aivan huoleti.

      On ihan normaali ilmiö, että lujaa ajettaessa sontakikkareet varisevat rattailta. ;)))

      • jhghggg6454

        ilmankos haiset pahalta kokkare


      • vt. sontakuski
        jhghggg6454 kirjoitti:

        ilmankos haiset pahalta kokkare

        Ymmärsit väärin. Sinähän se kiljuit, että olet putoamassa rattailta. ;))))


      • jshhss5s55s
        vt. sontakuski kirjoitti:

        Ymmärsit väärin. Sinähän se kiljuit, että olet putoamassa rattailta. ;))))

        sinä haiset pahalta


      • Rekkaamaton tusina

        "Ei mitään, ole aivan huoleti."

        En minä sinänsä huolestunut olekaan, mutta ihmettelin vaan mitä tarkoitit vetämällä minut esiin avauksessasi? Mitä asiaa sinulla on minulle?


    • vt. tollerovahti

      "...mitä tarkoitit vetämällä minut esiin avauksessasi?"

      En tarkoittanut mitään. Tollero on täytesana, itse mitättömyys, eikä sekään tarkoita yhtään mitään. Vrt sanalasku: Tolleroita mahtuu kaksitoista tusinaan ja vielä jää kuusi yli.

      Se minulle ei ole vielä auennut miksi juuri kuusi jää yli eikä mänty. Älä kysy sitä, koska en tiedä itsekään.;))))

      • Rekkaamaton tusina

        "En tarkoittanut mitään."

        Jollet tarkoittanut mitään, miksi sitten sanoit minun mielikseni panevasi vanhoja juttuja? Tätä en ymmärrä. Ensin viittaat minuun, sitten panet mielikseni vanhoja juttuja ja sitten sanot ettet tarkoita mitään. Tuollainen antaa kyllä epäiolyttävän kuvan sinusta.

        Kuusesta en kysy mitään, mutta saisit paremmin kyllä selittää miksi vedit minut tähän avaukseen mukaan.


      • Miksi pystymitalla saa käyttää kuusi-sanaa vaan hyvin harkitusti?

        Ja mitaan ette voi...


    • Vt ei jaksa näitä

      Jankuti, jankuti - leikitään joskus toiste. ;)))

      • jdjhjd73737+88d

        Typerä vastaus.


      • Polku.opo
        jdjhjd73737+88d kirjoitti:

        Typerä vastaus.

        Polkumopo


      • kdjhd6d5d5tdd
        Polku.opo kirjoitti:

        Polkumopo

        kirjota vaan vallu omalla nikilläsi


    • Kokoilin tässä viimeisestä ketjusta älyn lento ja terävää sanan säihkettä. Näin se menee:
      - Typerä avaus.
      - Olinko se minä?
      - sinä haiset pahalta
      - Typerä vastaus.
      - kirjota vaan vallu omalla nikilläsi
      - polkumopo

      Olen jo aiemmin kertonut, että ihminen reagoi paitsi älyn myös tunteen tasolla. Tunnereaktiota ei voi estää. Jos vastaantulevalla ihmisellä on oksennus rinnuksilla, kakki housuissa ja naama irvistyksessä, tunteen tasolla reagoimme torjuvasti, vaikka vastaantulija puhuisi enkelten kieltä. Sanallinen viesti voi herättää samanlaisen torjunnan (olet muuten kakkipää).

      Tällainen tylytys (olet idiootti) menettää suurimman tehonsa, jos kohde tiedostaa, että kikkoja nämä vain ovat (tumputa luuseri pipoon).

      Hauskaa, että kuitenkin jaksatte sinnikkäästi yrittää (mitä ääliöitä). ;))))

      • Lapsellinen viesti.

        Lapsellinen viesti.


      • Rekkaamaton tusina

        "Tunnereaktiota ei voi estää. "

        En minä tähän mitenkään tunteellisesti suhtaudu, mutta haluaisin vain tietää miksi vedit minut mukaan avaukseesi. Siihen en ole saanut sinulta mitään älyllistä vastausta eikä minkään sortin sanan säihkettäkään. En sitä liiemmin tosin olisi kaivannutkaan. Halusin vain tietää miksi näit tarpeelliseksi viitata minuun.

        "vastaantulevalla ihmisellä on oksennus rinnuksilla, kakki housuissa ja naama irvistyksessä"

        En ole missään vaiheessa väittänyt, että tuo kuvaus koskisi sinua. Kuten sanoin, hain vain selitystä minun mukaan vetämiselle tähän avaukseen.

        "Sanallinen viesti voi herättää samanlaisen torjunnan"

        En ole mitään voinut torjua, kun en ole vastaustakaan saanut. Kysymykseni on nähdäkseni hyvin yksinkertainen.

        "Tällainen tylytys (olet idiootti) menettää suurimman tehonsa,"

        Sinähän se sen aloitit nimittämällä minua suoraan avauksessa tolleroksi. Minä en ole missään vaiheessa vastannut samalla mitalla.

        "Hauskaa, että kuitenkin jaksatte sinnikkäästi yrittää (mitä ääliöitä)"

        En ymmärrä miksi olisin ääliö, jos vain haluan tietää miksi vedit minut avaukseesi mukaan.


    • KukaSeOliJaMissä?

      Voitko lähettää linkin siihen viestiin jossa tollero valitti että olet vallan unohtanut EOK:n?

      Epä-älyllisyyteesi ja - rehellisyyteesi viitaten on näet hyvin mahdollista että olet repinyt tuon väitteen täysin omasta hanuristasi, ja näin ollen tuollaista tolleron tekemää valitusta ei olisi edes olemassa.

      • Kummaksi menee

        Olisi kyllä aika erikoista, jos kaiken tuon alustuksen jälkeen tuota tolleroa ja tolleron valitusviestiä ei olisi olemassakaan. Miksi kukaan välittäisi kehitellä tuollaista legendaa aloitukseensa?


      • meidän otk
        Kummaksi menee kirjoitti:

        Olisi kyllä aika erikoista, jos kaiken tuon alustuksen jälkeen tuota tolleroa ja tolleron valitusviestiä ei olisi olemassakaan. Miksi kukaan välittäisi kehitellä tuollaista legendaa aloitukseensa?

        Mitä ? Onko eok legenda ?

        Eikös Hannu ollut valuutta kuppauksen legenda.. 3 kussetusta ja viiden vuoden wc pyttytuomio


      • Ota opiksesi
        meidän otk kirjoitti:

        Mitä ? Onko eok legenda ?

        Eikös Hannu ollut valuutta kuppauksen legenda.. 3 kussetusta ja viiden vuoden wc pyttytuomio

        Muistahan oikeinkirjoitussäännöt! Välimerkit, isot kirjaimet ja yhdyssanat heittävät sinulla pahemman kerran.


    • Tulkaapa pojat kertomaan, kun olette saaneet mopon käyntiin. Nyt en ehdi leikkimään näitä pilkunnusuttamisleikkejä, kun on vähän oikeitakin töitä. ;)))

      PS: Tuolle tollerolle, joka valittaa: "Minä en ole missään vaiheessa vastannut samalla mitalla."

      Tässähän on palstaa avoinna juuri niin pitkälti kuin vastaushaluja löytyy. Vastaa tai ole vastaamatta, eihän se minua suuremmin kiinnosta. ;)))

      • Typerä viesti.

        Typerä viesti.


      • Rekkaamaton tusina

        Tässä on keskusteltu sinun avauksestasi. Jollei keskustelu aiheesta kiinnosta, miksi teit avauksesi?


      • KukaSeOliJaMissä?

        Voitko lähettää linkin siihen viestiin jossa tollero valitti että olet vallan unohtanut EOK:n?

        Epä-älyllisyyteesi ja - rehellisyyteesi viitaten on näet hyvin mahdollista että olet repinyt tuon väitteen täysin omasta hanuristasi, ja näin ollen tuollaista tolleron tekemää valitusta ei olisi edes olemassa.


    • Pojat ne vaan polkee tulpatonta mopoa oikein urakalla käyntiin.

      Nyt en voi auttaa, on oikeita töitä ja pirullisen kuuma vielä toimistossa. Tuokin tuuletin vemputtaa vain hikistä ilmaa edes ja takaisin. Tarvittaisiin vähintää tuuliturbiini, mutta tuo Juntun saatavana meni piilottamaan koko värkin.

      Pärjäilkää. ;)))

      PS. " Voitko lähettää linkin.."
      Palvelusopimuksenne on päättynyt. Juokse itse linkkien perässä, jos asia on sinulle noin aktuelli. ;)))

      • Polkaisuhaaveistasi

        Tästä vastauksestasi on pääteltävissä, että valehtelit avauksessasi eikä kukaan tollero ole pyytänyt sinulta mitään EOK:ta koskien. Miksi valehtelet palstalaisille? Olet aivan kuin Akhmed.

        Herttaista, että vertaat vastausten kysymistä sinulta tulpattoman mopon polkemiseen. En usko, että kukaan palstalla haaveilee että pääsisipä sinua kunnolla polkaisemaan. Tai mistö minä tiedän, Cluso voisi hyvin halutakin. Lehmämiehen polkuhaluistakaan en olisi aivan varma. Ovat sellaisia sällejä.


    • Epäilyttävä kuva

      Tästä sopii valita.

      A. Avaajalla ei ole vieläkään antaa linkkiä tolleron väitteeseen, muuten avaaja sen olisi jo antanut.
      B. Avaajan kuvaus tolleron väitteestä on avaajan omasta hanurista revitty.
      C. Ensin avaaja viittaa tolleroon, sitten avaaja panee tolleron mieliksi vanhoja juttuja ja sitten avaaja sanoo, ettei tarkoita mitään.
      D. Avaaja veti tolleron jostakin kumman syystä mukaan avaukseen.
      E. Avaajalla ei ollut mitään varsinaista asiaa, vaan avaaja veti täysin syyttä tolleron mukaan avaukseensa.

      Kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Lukijoita varmasti kuitenkin askarruttaa, miksi avaaja veti tolleron mukaan tähän. Jos tollero on vedetty mukaan täysin ilman syytä, paikallaan olisi anteeksipyyntö tai muu pätevä selitys.

    • Kiirettä piisaa. Kummallista, että kaikki ovat lomalla ja jokaisen vastaajassa on melkein sama rallatus. Harva on ymmärtänyt, että eihän minua kiinnosta kenenkään lomat, vaan se, kuka voisi olla paikalla ja ottaa asiani hoitoonsa.

      Täällä sitä vaan poljetaan mopoa edellenkin. Jos tulppa on kunnossa, olisiko sitten kaasarin neulassa roska?

      Että ihan ABC-kirjaa väsätään tollero-sanan etymologiasta. Onko pää pehmennyt helteessä;))))

      • Tulpaton akkasi

        Onko pää pehmennyt helteessä

        Lienet osaltasi paras henkilö arvioimaan asiaa.

        Miksi vedit tolleron mukaan asiaan?


    • Miksi???

      Valehtelit avauksessasi. Kukaan tollero ei ole pyytänyt sinulta mitään EOK:hon liittyen. Miksi valehtelet lukijoille?

      • sinäkö pyysit

        Ketju on poistettu. Samassa ketjussa paljastettiin Columbon nimi...ylläpito poisti koko ketjut.


    • Avaaja on vastuuton

      Tämä on kieltämättä mennyt aika kimurantiksi. Aloittaja on käytännössä hylännyt avauksensa ja kieltäytyy selittämästä tarkoitustaan. Se jättää aloituksen tuollaiseksi hylätyksi ja huolimattomaksi roiskaisuksi. Aloittajassa taitaakin olla vähän sellaisen roiskijapojan vikaa. Ei väliä osuuko minne pitää vai pisaroiko omille kintuille, kunhan litisee mukavasti ja lemuunkin tottuu.

      Tässä avauslemahduksessa vedettiin tollero syyttä ja suotta mukaan. Moraalisesti avaajalla on nyt peiliin katsomisen ja anteeksipyynnönn paikka, sekä tollerolle että palstalaisille. Jos hänessä nyt on sitten siihen miestä, vai onko enempi sellainen polkaistava roiskijapoika lajiaan. Avaaja on vaarassa saada tyhjänlänkyttäjän maineen. Siitä on vaikea puhdistua, ei riitä nilkkojen kuuraaminen saunassa siihen lemuun.

    • "Lienet osaltasi paras henkilö arvioimaan asiaa."

      Annan yleisen arvion. Helteinen sää aiheuttaa lämpöhalvauksen vaaraa. Lämpöhalvauksen uhri on sekava eikä aina tiedosta tilaansa.

      Rattoisaa mopon polkemista vaan. ;)))

      • Se selittääkin

        Se selittäisi miksi sinulta ei saa vastausta tuojon tolleron aiheettomaan mukaan vetämiseen. Viisi päivää olet jo sekoillut asiassa. Tule jo pois sieltä auringosta, ja menehän kylpriin siitä. Kinttusi kaipaavat pesua.


    • Aivoittelin,

      että olikos nero arestikopissa tyhjänpäiväisen pii-keskustelun aikoihin? Missäs matikka-magistern oli silloin, pattijoella, arestissa vai netin äärellä?

      Kyselee: tyhjänpäiväisen jaarittelun ihmettelijä

      • Vanha Jipponen

        En tiedä tarkoitatko nerolla minua, mutta minä ainakin osallistuin Vallun kellistämiseen täysi-painoisestk. Ei se ollut vaikeatakaan, koska hän turvautui silloinkin vilppiin. Se, joka on pienissä vilpillinen, on sitä suurissakin. Tämä tollero-gate on siitä hyvä esimerkki.


    • Katsos kummaa, pojat viettää vieläkin laatuaikaa tolleromysteerin parissa.;))))

      Tuossa oli mielenkiintoinen heitto siitä, missä meidän oma nero piileskeli suuren piikeskustelun aikoihin. En tiedä itse, mutta viitsisittekö selvittää.

      Olisihan se ollut mukava kokemus tietää, miten 153 pinnan nero, peruskoulupohjalta ja huonon englanninkielen taitonsa turvin, olisi tulkinnut piin sielunelämää. ;))))

      Lupasin toki Herralle, että en enää sotke itseäni tällaiseen soosiin täydellisten taikinapäiden kanssa ja se lupaus minun täytyy pitää.

      Ne ajat - poika parat - oli ja meni, jolloin minä annoin viitteitä jokaiseen väitteeseeni. Tämä on hieman sama juttu kuin prepaid SIM-kortti. Palvelu tuli täyteen jo ajat sitten ja ilmaiseksi ei enää saa mitään.

      Koettakaa rimpuilla. ;))))

      • Pesulle siitä

        Heh. Näyttää siltä, että Valuuttakauppias jo häpeää omaa aloitustaan. Tollero-gate näyttää käyvän hermon päälle. Muuten ei ole selitettävissä jatkuvat vierailunsa tässä ketjussa ja epätoivoiset kritiikin dementointiyrityksensä. Roiskuttelijapojan kintut kaipaavat pahanlaisesti pesua, sen huomaa kyseisen hemmon kiristyvästä virneestäkin huolimatta.


      • google kopioi
        Pesulle siitä kirjoitti:

        Heh. Näyttää siltä, että Valuuttakauppias jo häpeää omaa aloitustaan. Tollero-gate näyttää käyvän hermon päälle. Muuten ei ole selitettävissä jatkuvat vierailunsa tässä ketjussa ja epätoivoiset kritiikin dementointiyrityksensä. Roiskuttelijapojan kintut kaipaavat pahanlaisesti pesua, sen huomaa kyseisen hemmon kiristyvästä virneestäkin huolimatta.

        Se juttu löytyy välipalvelimelta jos se kiinostaa vielä


    • AvaajanKiemurteluJat

      Avaajan rimpuilu sen kuin jatkuu. Liekö Cluso painanut avaajaa Lapin helteessä kuin tulpatonta mopoa, vai miksi hän vetää mopon jatkuvasti esille?

      Alta sopii valita.

      A. Avaajalla ei ole vieläkään antaa linkkiä tolleron väitteeseen, muuten avaaja sen olisi jo antanut.

      B. Avaajan kuvaus tolleron väitteestä on avaajan omasta hanurista revitty.

      C. Ensin avaaja viittaa tolleroon, sitten avaaja panee tolleron mieliksi vanhoja juttuja ja sitten avaaja sanoo, ettei tarkoita mitään.

      D. Avaaja veti tolleron jostakin kumman syystä mukaan avaukseen.

      E. Avaajalla ei ollut mitään varsinaista asiaa, vaan avaaja veti täysin syyttä tolleron mukaan avaukseensa.

      Kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Lukijoita varmasti kuitenkin askarruttaa, miksi avaaja veti tolleron mukaan tähän. Jos tollero on vedetty mukaan täysin ilman syytä, paikallaan olisi anteeksipyyntö tai muu pätevä selitys.

    • ABC-mies jatkaa vankkumatta Mikael Agricolan viitoittamalla tiellä. ;)))

      Tiesitkö muuten, että Johannes Gezelius vanhempi kirjoitti kirjan "Yxi paras lasten tawara". Jumalan kiitos et matkinut Gezeliusta. Minusta pedofilia on vastenmielistä, vaikka tätäkin harrastusta klubissa oli.

      Panin iloksen merkille, että tämäkin ketju oli jo saanut kulovaroitusmerkin. Taidan kirjoittaa aika pätevästi, kun pää punaisena yritätte tunkuttaa vastaan. Tähän tunkuttamiseenne haluisin antaa neuvonkin: Turhaan, kuka jaksaa.

      Ei se näytä poikasten Soliferi pärähtävän käyntiin, mutta jatkakaa toki polkemista. ;)))

      PS. Vai anteeksipyyntö, hii hoo. ;)))

      • PPS. Missä se nero oli piikeskustelun aikoihin? Asia alkoi kiinnostaa minua.;)))


      • Ketä tarkoitat?
        valuuttakauppias kirjoitti:

        PPS. Missä se nero oli piikeskustelun aikoihin? Asia alkoi kiinnostaa minua.;)))

        Kuka nero? Minuako tarkoitat?


      • Ketä tarkoitat 2?
        valuuttakauppias kirjoitti:

        PPS. Missä se nero oli piikeskustelun aikoihin? Asia alkoi kiinnostaa minua.;)))

        Vai minua?


    • 16+1

      Ei se näytä poikasten Soliferi pärähtävän käyntiin, mutta jatkakaa toki polkemista.

      cluso polkee tulpatonta vallua

      • plösö627

        Wetäkää wessa, hehkuttamanne juttu haisee vedätykseltä.
        Valuuttakauppiaalle vois ostaa wc pytyn kannen jonka voi työntää poikkittain vänkääjien per suksiin


    • Tutkitaanpa hieman tämän tolleron etymologiaa, kun asiasta nousi näinkin paha parku.

      Tällä palstalla sanaa ”tollero” käytti ensimmäisenä nimimerkki ”Surkea ääliö”. Todellisuudessa hän oli Trölli, joka minun avauksessani repi pahasti pelihousunsa.
      - Viite,anna viite: huutaa kädetön tollero.
      Koettappa nyt kerranki osata jotakin ihan itse.

      http://sadmanstongue.com/2012/10/04/stalking-a-leaopard-with-photograpgher-libero-api/
      Muiden maiden kielillä törmäämme Chiara Tolleroon, jota kannattaa vilkaista toisenkin kerran.

      http://it.wikipedia.org/wiki/Tollero
      Tollero (ma anche tollore, tolloro o semplicemente Tallero)
      “Tollero ( tai yksinkertaisemmin tollore tai tallero)...
      Italian kielessä tämä asia on selkeä ja hauska. Pidän tuosta tallerosta kovin. Se sopii suomalaiseen suuhun.
      http://www.kalapaikka.net/tollero_jarvi_kalastus_luvat_kalaistutukset_ravustus_vesilinnun_metsastys_vedenlaatu_lomamokit_heinavesi___62131.asp
      Tolleroon näytetään istutetun kirjolohiakin, joten eipä ihme, että tolleron olo on toisinaan hieman hutera.

      Nyt on sitten yhteenvedon paikka.

      Tollo on tollo, hän kaataa kaupassa ostokäryllään pinon mansikkalaatikkoita.

      Tollero on joviaalimpi tyyppi, kulmat on pyöristetty ja heppu on muutenkin mukavampi. Jos tollero kaatuu kukkaisniityllä, hän pyörii alamäkeen, kunnes kiviaita tulee vastaan.

      ”Täällä tollero valitti, että olen vallan unohtanut EOK:n.”
      Juuri tällasia ne tollerot ovat; mukavia, mutta kovin hölmöjä. ;)))))

    • TörkeääPanettelua

      Avaajalta kysyttiin alun perin, olinko se minä. Avaaja ei ole kysymykseen lainkaan vastannut, joten tolleron on asiassa vaikea edes puolustautua.

      On ilmeistä, että avauksessa tollero on vedetty syyttä ja suotta mukaan juttuun.

      Mutta avaajan rimpuilu kuitenkin vain jatkuu ja jatkuu. Clusolla ja avaajalla on yhteinen tulpaton mopo. Lukijat tietävät että avaajalle on annettu kaikki mahdollisuudet selvittää asia

      Avaajalla ei ole vieläkään antaa linkkiä tolleron väitteeseen, koska sellaista linkkiä ei ole olemassa. Avaajan kuvaus tolleron väitteestä on avaajan omasta hanurista revitty. Avaaja viittaa tolleroon, sitten avaaja panee tolleron mieliksi vanhoja juttuja ja sitten avaaja sanoo, ettei tarkoita mitään. Avaaja veti tolleron tuntemattomasta syystä syyttä suotta mukaan avaukseen.

      Tollero on siis täysin syytön: tollero EI ole täällä valittanut, että avaaja olisi vallan unohtanut EOK:n. Tollero ei ole näin väittänyt, vaan väitteen on esittänyt itse avaaja, joka vain syyttää tapahtuneesta tolleroa.

      Miksi avaaja siis valehteli ja veti tolleron mukaan tähän. Miksi tollero piti vetää mukaan avaukseen?

    • ”....antaa linkkiä tolleron väitteeseen...”
      Jos nyt hoidettaisiin keskeneräiset asiat alta pois, että pääsimme taas eteenpäin.

      Vastaan: Linkkipalvelut ovat loppu. Sinun prepaid-kortistasi loppui aika ja arvo jo ajat sitten. Sinut on myös punnittu ja keveäksi havaittu, luottoa ei enää myönnetä ;))))

      Mitä mieltä olet tuosta tollero-sanan etymologiasta? Minusta näytti siltä, että Trölli siinä huusi ämyri auki ja haukkui minua tolleroksi, avaushan siinäkin ketjussa oli minun laatimani.
      - ai niin, eihän siihen ollut linkkiä, mutta koetappa itsekin löytää joskus muutakin kuin naapurin rahat.

      ”....ELLEI KRP OLISI RIKOLLISESTI SULKENUT SYDEEMIÄ SEURAAVANA OLISI OLLUT VUOROSSA VOITON JAKO...”. Tämmöistähän se pösilöt huuteli ja vielä vuonna 2010. Ei siinä kovin paljon oltu ajateltu omalla päällä.

      Mutta mitäpä olisit mieltä siitä, jos siirtyisin käyttämään termiä ”tallero”. Sinä saisit yksinoikeuden termiin ”tollero”, enkä vahingossa tulisi häirinneeksi sinun rauhaasi.

      Minusta tämä on ja tasapuolinen ehdotus. Meidän tulisi osasta elää rauhassa hyvässä naapurisovussa senkin jälkeen, kun sinun rahasi ovat menneet ja ulosottomies päivystää pihallasi.

      Eiköhän lopeta turha vihanpito tähän. Onko näin sovittu? ;)))))

      • PS. Näyttää siltä, että "tollero" olisi myös rekattavissa oleva nikki. Kävisitkös rekkaamassa sen pikapikaa itsellesi, niin asiahan olisi sillä klaari. ;)))


      • Pölymopo
        valuuttakauppias kirjoitti:

        PS. Näyttää siltä, että "tollero" olisi myös rekattavissa oleva nikki. Kävisitkös rekkaamassa sen pikapikaa itsellesi, niin asiahan olisi sillä klaari. ;)))

        Kivaa huutaa piaskaa puskasta.


      • Pölymopo kirjoitti:

        Kivaa huutaa piaskaa puskasta.

        Kävitkös jo rekkaamassa nikin, Pöly?


    • Ihmetyksen aihetta

      Tollero on vedetty syyttä ja suotta mukaan juttuun. Tollero on siis täysin syytön: tollero EI ole täällä valittanut, että avaaja olisi vallan unohtanut EOK:n. Tollero ei ole näin väittänyt, vaan väitteen on esittänyt itse avaaja, joka vain syyttää tapahtuneesta tolleroa.

      Miksi avaaja siis valehteli ja veti tolleron mukaan tähän. Miksi tollero piti vetää mukaan avaukseen?

      • se nyt vain on

        tyypillistä vallulle


    • Sukulaisukko putosi perämoottoriveneestä tässä joku vuosi sitten. Ukko pelastui kyllä, mutta se perämoottoripaatti pyöri ympyrää Pielisellä kolmatta tuntia kunnes tankki tyhjeni. Ei sitä paattia kukaan rohjennut häiritä, kun 20 hv Evinrude puski tyhjää paattia urku auki. Verkkojakin katosi, airot ja ukon puheitten mukaan kymppikiloinen hauki. Se hauki oli kyllä ukon kalavaleita.

      Niin se näyttää tuo tolleron kunniasta närkästynyt pyörivän urku auki ympyrää. Ei se näe eikä kuule mitään, ei se edes ymmärrä, että hänelle on vastattu ja sovintoehdotus tehty.

      Pörrääppäs se tankki ensin tyhjäksi. Palataan sitten asiaan. ;)))

      • Rehellinen mies

        Viestisi sopii aiheeltaan paremmin veneilyn palstalle. Voin tehdä siitä asainmuksilta osiltaan kopion sinne, jotta saat sukulaismiehesi kokemuksiin riittävästi kommentteja.


    • Miksi sotkit tollero

      Miksi avaaja siis valehteli ja veti tolleron mukaan tähän. Miksi tollero piti vetää mukaan avaukseen vaikka tollero ei ollut väittänyt mitään EOK;n unohtamisesta?

      • Jaa, vielä riittää bensaa. Pörrääppäs tunnin tai kaksi vielä. ;)))


    • Hyvä kysymys

      Miksi tollero piti vetää mukaan avaukseen vaikka tollero ei ollut väittänyt mitään EOK;n unohtamisesta?

    • Olikohan se Penta, jossa oli 3 litran messinkitankki koneen päällä ja kauhea nelilapainen propelli. Tankillisella pääsi hyvä jos tunnin ja taas oli tankattava.

      Sinulla taitaa Evinrudessa olla 30 litran punainen irtotankki.

      Anna mennä vaan, bensaa näyttää riittävän. Palataan aikaisntaan huomenna asiaan ;))))

    • Jo on kumma

      Valehtelit. Tollero ei ollut väittänyt mitään EOK;n unohtamisesta.

    • uppps

      up

    • Lapsellinen avaus.

      Lapsellinen avaus.

      • Tätä se tekee

        Ainakin väärällä osastolla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe