Missä menee raja?

Olen välillä epäillyt että minulla on masenmus/ mielisairauden alku. Ensinnäkin, harhaluuloja on välillä. Mielialat vaihtelee nollasta sataan, kun on hyvä fiilis niin on hyvä fiilis, sitten kun ei, niin oksat pois.

Minun perheenjäsenelläni on syöpä ja sitä vastaan taistellaan. Tällä hetkellä kaikki ok, mutta ahdistus tulee. Kävin kriisikeskuksella juttelemassa, joka viikko ja se yleensä auttoi. Nyt, tuntuu että on mennyt pahemaan suuntaan!

Välillä ei edes kiinnosta selvitä, jos läheiseni menehtyy. Viimekin vuonna kävi mielessä että teen itselleni jotain - mut ne jäi pois.
Olen esim. aina haaveillut koirasta, mutta enää en halua. Toisaalta olisi kamalaa jos masennus menisi siihen että en tuntisi mitään enkä haluaisi syödä.

Mietin, että jos tää taistelu käydään aina uudestaan, miten jaksan? Viimevuonna oli paha, mutta nousin jokapäivä kouluun ja pääsin kurssit läpi.

Mutta masennus/mielisairaus. Mun ajatukset ovat puuroutuneet välillä, ja puhun sekavia, lopetan lauseet kesken. Uniongelmia on, tosin lähinnä nukahtamisvaikeuksia.

Olen opetellut puhumaan, mutta masennusepäilystäni en ole sanonut. Lähinnä kerron, jos minua ahdistaa tai kuinka vaikeaa minulla on. Puhun kuitenkin, välillä se auttaa ja välillä ei. Tiedän, ettei murehtiminen auta mutta jos ahdistaa, niin ahdistaa.

Tuntuu että ennen tätä syöpä tilannetta olin myös ailahtelevainen etc. Rakkauselämässä ei mene hyvin, asun yksin mutta läheisiä on.

Aion mennä syksyllä terapiaan/kriisikeskukselle. Mut apuja?