Miten saan hyväksikäytön loppumaan?

Sinähän olet hänen äitinsä. Hän on kuin opiskelijapoikasi joka käy kotona aina välillä äidin hyysättävänä. Peset, paijaat ja vielä maksujakin makselet. Varoituksen sana: Älä vaan muuta hänen kanssaan yhteen ennen kuin hän vakuuttaa sinut siten että alkaa kantaa vastuunsa yhteisistä asioista.

Vaikka kirjoitinkin suorasukaisesti, niin on tuossa varmaan totuuden siemen. Olet jotenkin riippuvuussuhteessa, ja kuvittelet ettet pärjää ilman häntä? Vai onko hänessä jotakin niin hyvää, että olet sallinut itseäsi hyväksikäyttää?

Jos avaisit silmäsi ja katselisit ympärillesi enemmän. Pärjäät paremmin ilman riippaa, tai voithan yrittää katsoa, löytyykö sitä vastuunottamista. Aloita vaikka pienistä. Lopeta hänen hyysäämisensä. Hän voi itse pestä pyykkinsä. Käytte vuorotellen kaupassa, siis hän myös. Hän maksaa itse omat laskunsa ja vaikka vuorotellen/yhdessä teette ruokaa. Tsemppiä ja järki nyt mukaan!

Yksi tapa selvittää miehen aikeet on että lopetat sen ruuan tekemisen ja pyykin pesemisen ja muutenkin et laita tikkua ristiin kun miesystäväsi on teillä ja jos haluaa ruokaa niin käsket kauppaan niin hyvä tulee. Voi loppua miehen vierailut nopeasti kun huomaa ettei palvelu enää pelaa.

Sä pelkäät jättää sen, koska pelkäät että sille tulee paha mieli.
sulla itselläsi on paha mieli, mutta ei sillä ole väliä kuhan kenelläkään toisella ei ole paha mieli.
Sinä "pelastat" tuota ihmistä, jotta et näkisi kuinka paha mieli sulla on.
Sulla on hyvä syy elää, ku pelastat toista.
Kun hän ei olekaan kiitollinen, se suututtaa sua, mutta et voi tehdä mitään asialle koska mikään mitä voisit tehdä, ei ole sellainen asia mistä hänelle tulee hyvä mieli.
Siksi et tee mitään, ja käännät vihaa itseäsi kohti ja omaa saamattomuutta.
Mut ei se ole laiskuutta tai saamattomuutta, se on pelkoa ja sitä että haluat miellyttää toista. Pelkäät, ja halut miellyttää?
Olenko oikeassa?

Valitat sitä, että mies ei osallistu mihinkään kodin menoihin, vaikka paljon on kotonasi, eikä myöskään mitenkään osallistu entisen liiton lapsiesi asioihin tai hoitamiseen, omaansa sen sijaan hoitaa .

Valittamisesi on aivan turhaa, sillä sinä päätät itse ketä elätät kotonasia, mitä noihin lapsiisi tulee, eivät he kuulukaan millään tavalla uudelle seurustelukumppanillesi, ihan hyvä kun ei puutu heidän asioihin eikä millään tavoin määrittele heidän elämäänsä. vaikka sinä haluaisitkin.

Niin erotessa sitä tuskin tulee ajatelleeksi, että eivät lapset katoa mihinkään, eikä uusi ihminen todellakaan ole heille äiti tai isä, joka kuljettaa, leikkii heidän kanssaan saatikka osallistuu heidän elatukseensa. Se on väärä ajattelutapa otaksua, että vain vaihtaa kumppania ja tämä ottaa täyden puolison roolin joka suhteessa, niin ei vaan käy.

Monta kertaa erokin johtuu lapsellisuuden uskosta, että jotakin ihmeellistä tapahtuu uuden kanssa, niin ei tule olemaan, se on turhaa unelmaa. Vaikeuksia on vain lisää monessa uusperheessä ja lasten tilanne suorastaan tukala, kun hän näkee ja kuulee nyt aivan liian monelta taholta määräyksiä ja ilkeitä juttuja. Lisäksi hän joutuu etäperheessä vierailijan rooliin, ei hän siellä ole lapsen roolissa, jopa monesti siellä silloin ainakin "äitipuolet tekevät varsin kehoa ruokaakin tai isä sanoo vieraileville lapsilleen, että syökää nyt kunnolla ja perheessä olevat lähivanhemman lapset jäävät ilman ruokaa. Tätä en kirjoittaisi ellen olisi tätä kuullut eräältä lapselta itseltään.
Tiedän asian olevan vielä tottakin, lisäksi kaikki lelut olisi pitänyt antaa yhteisiksi näille kävijöille, jotka rikkoivat joka ikisen minkä saivat käsiinsä, ilmeisesti lasten katkeruutta. Syyttivät kuitenkin lasta itseään ja tiedän senkin, että varmasti ei itse rikkonut, sillä oli ne saanut kaikkein rakkaimmiltaan lahjaksi.

Teidät eronneet vanhemmat pitäisi jotenkin saada uskomaan, että lapsenne ovat todellisessa vaarassa uusperheissä. Lapsilla on niin paljon molemmilta suunnilta painamassa mieltä ja se uusperhe ei ole lasten onni.

"En halua on se, joka häntä satuttaa. "

Oletko ajatellut että yksi tapa satuttaa toista voi olla antaa hänelle se mitä hän haluaa, eikä sitä mitä hän tarvitsee.
Eli hyysäämällä saatat estää häntä näkemästä omia mahdollisuuksiaan?
Entäs hänen lapsensa? Voit välillisesti antaa myös hänen lapselleen epäterveen mallin.
Jos laitat paperille kaikki ne asiat, mitkä on sun todellisia velvollisuuksia elämässä, ja viereen lista että mitä todellisuudessa teet sen lisäksi, mitä teet vapaaehtoisesti ja oman jaksamisesi kustannuksella niin jos vain jättäisit ne ylimääräiset kohdat tekemättä jatkossa niin mies voi ihan itsestääkin lähteä eikä sun tarvitse yrittää häntä muuttaa. Muuta itseäsi, niin koko tilanne voi kohta olla toinen.
Jos koet olevasi turha ihminen sentakia, että kukaan ei tarvitse sinua, niin huomaa että se että itse luot tarpeen toisillekin hyysäämällä, et nosta omaa arvoa todellisuudessa, vaan tää itsenostettu arvo katoaa aina kun se toinen ihminen lähtee.
Mut sun arvohan pitäisi olla pysyvä, eli sinulla on merkitystä ihan semmoisenaan, ei sun tarvitse mitenkään koittaa ansaita omaa oikeutta olla olemassa, hyvä ihminen. :D
Pienin askelin ja asennemuutoksin se lähtee, ja itseään vahingoittamatta.
Joku ehdotti että jätä käymättä kaupassa, mutta ei sekään ole hvä koska saisit todennäköisesti olla hetken ilman ruokaa. Osta ruokaa vain itsellesi, tai käypä hyvässä ravintolassa syömässä ihan itsellesi ruoka-annos, ja osta vaikkapa hyvä ja kallis naistenlehti jota selailet kahvin kanssa siellä ja sinua palvellaan.
Tee joka päivä ainakin yksi asia pelkästään itsellesi, ja jätä joka päivä tekemättä jokin asia mikä ei sinun tehtäväksi edes kuulu. Katso johtaako se mihinkään?

Ei muuta kuin vastaa itsellesi yhteen kysymykseen eli kun olet umpirakastunut, mitä miehessä rakastat?

1. Mies ei halua asua toisen ihmisen lasten kanssa, ymmärrettävää.
2. Mies ei halua muuttaa toisen ihmisen kotiin, ymmärrettävää.
3. Mies ei puhu ja suunnittele yhteistä tulevaisuutta, ei näe sitä lainkaan?
4. Onko mies rakastunut aidosti? Näyttääkö rakastuneelta? Ihaileeko sinua? Ongelmia, jos ei ole. Sinä olet. Se ei riitä miehelle että toinen on rakastunut/kiinnostunut paljon, hänen pitää olla.
5. Mies ei neuvottele asioista tai ole avoin, salaa jotain? Mikä suhteenne on hänen mielestään? Oletko kysynyt tai sopinut kunnon seurustelusta? Mies on pihi?
6. Onko hänellä muualla 10v nuorempi nainen? Mitä hän tekee ollessaan muualla? Puhelimessaan on..? Tarvitsetko yksityisetsivän apua jostain. Vai onko homma selvä ettei häntä kiinnosta ja ehkä on muualla jotain.. tai sitten ei.
7. Miksi ette ole ajatelleet kolmatta asuntoa?
8. Miksi aikuisella miehellä ei ole omaa asuntoa? Työtönkin saa asumistukea hädässä. Miksi hänen lapsi joutuu olemaan aina mummolassa.
9. Parisuhdeterapeutti auttaa sinua kysymyksissäsi yksin, jos mies ei tule. Tai yksilöterapeutti eroon miehestä, jos et millään pääse. Tavis ei sitä neuvomista osaa usein, koska tunteita on paljon ja psykologisia tekijöitä. Siinä käydään vuoropuhelua.
10. Näet miehessä hyviä puolia rakastuneena. Mutta uskallatko katsoa mikä on totuus tai mitä kaiken alla on? Onko se hyvää vai huonoa? Yleensä tosi negatiivisia puolia voi tulla vastaan. Ja hyviä.
11. Haluatko ottaa "riskin", että elämässä löytyy uusia kivoja juttuja. Ja ihmisiä joiden kanssa sujuu vähän paremmin. Joissa on rehellisyys ja rehtiys. Ei jahkaus ja epäavoimuus.
12. Miksi mies ei uskalla suoraan sanoa sulle noita tiettyjä asioita? Siis ettei halua asua lasten kanssa ja että ehkä joku kolmas ratkaisu olisi parempi? Ei panosta selvittelyyn yhtään.

Toivottavasti tilanteen kartoitus onnistuu ja ratkaisut. Jos on tunne että toinen käyttää hyväksi, ei taida olla aidosti mukana se toinen. Intuitio kertoo. Olisi toki kiva että on kaksipuoleinen suhde. Mutta mitä hän on tehnyt suhteen eteen? Ja jatkon. Vaikea asua jos toinen "yöpyy" aina vaan ja seksikö on pääosassa? Älä anna hyväksikäyttää, hänen pitää voida olla ilman seksiä joskus myös. Älä miellytä ja palvele ainakaan! Sitten näkee kiinnostaako muukin. Nyt näyttää aika heikolta hänen panostus. :( Ei ole mitään vastuuta ottava?

Monia mahdollisuuksia, mutta yksi on, että haluat olla "hyvä ihminen" ja pohjimmiltasi et usko että kukaan rakastaa sinua muuten. Haluat olla kiltti ja uhrautuva, ymmärtää? Ainakin jossain määrin.
Sinä siis passaat ja laitat koska rakastat ja että sinua rakastettaisiin. Näin saat olla se muka "hyväksikäytetty" osapuoli ja toisaalta, sinun maailmassasi tuo ostaa sinulle rakkautta. Minkä se ehkä tekee, ehkä ei, en tiedä kun en tunne miestä, mutta sillä ei ole niinkään väliä, kun sillä että sinusta tuntuu siltä.
Tietenkin osittain koet huonoakin oloa, koska haluaisit (kuten me kaikki) että sinua rakastetaan myös ehdoitta - ja sinustakin pidetään huolta. Uskomuksesi siitä, ettet ole rakkauden arvoinen kuitenkin estää sinua hankkimasta sellaista miestä joka sinusta huolehtisi ja rakastaisi sinua ilman että teet mitään. Alkaisit taas hössöttää, mitä se sen miehen mielestä olisi, ja todennäköisesti joko raivostuttaisit hänet pois tai hän ehkä kokisi sen ahdistavaksi tai jotain. Toisaalta ehkä jopa estät ketään huolehtimasta sinusta, koska se tarkoittaisi heikkouksien paljastamista,

Tietenkin saat tuolla myös valtaa. Naisten tapa saada valtaa on passiivisagressiivista ylihuolehtimista, millä hänen äitinsäkin on saanut pojan jäämään: holhonnut tämän uskomaan että riippuvainen elämä on sekä oikeus, etuoikeus, onni että rakkaus. Tietenkin se ehkä onkin jos ei muusta tiedä, en tiedä, mutta itsenäinen elämä, omine tekoineen antaa ihmiselle saavutuksen tunteen ja hyvän olon tunteen: tämänhän sinä tiedät jo ;)
Se tietenkin antaa tunteen pärjäämisestä ja siitä että "minä olen hyvä" ja tämänkin sinä tiedät jo. Voisit olla vaikka läheisriippuvainen ja todellisuudessa hallinnan tarpeinen sitoutumiskammoinen joka pelkää jätetyksi tulemista. No, tuossa saa roikkua, saat toisen roikkumaan, hän ei tunge liian lähelle ja äiti vie osan pois, ja takuulla kukaan muu ei huoli. Äidissään riippuva yksinhuoltajamies ei varsinaisesti ole suurin haukkojen saalis.

Älä käsitä väärin, hän voi olla ihan ihana ihminen muuten ja Sinulle oikea: toisen roska on aina toisen aarre. Mutta näin teoriaa valottaakseni.

Tuo palvelee teitä molempia, puhut hyväksikäyttösuhteesta, mutta älkää nyt rakkaat naiset aina vetäkö aikuisina ihmisinä hyväksikäyttökorttia esiin. Ensinnäkään MIKÄÄN hyväksikäytön tunnusmerkki ei täyty: hän ei ole sinua valheellisesti tuohon houkutellut, hän ei myöskään pysty tuota pitämään yllä valehtelulla tai hypnotisoimalla sinua. Sinä kyllä tiedät. Hän ei käytä väkivaltaa (ja siitäkin voi kyllä ihan heti valita lähteä pois) eikä hän kiristä sinua pornokuvilla eikä orjuudella. No, meni huumorin puolelle, mutta siis: hyväksikäytössä toinen osapuoli on alisteisessa asemassa, mistä ei pysty vastaamaan. Eli esimerkiksi jälkeenjäänyt, ketä huijataan, tai suuren huijauksen (klirkuttelu, teatteri, esitykset jne.) Auervaara-uhri.
Tai tietämätön, tai jollain isolla ikäerolla olevan teini-aikuinen suhde, missä toisen käsityskyky maailmasta on kertakaikkiaan niin eri tasolla, että suhde on lähinnä manipuolointia ja hyväksikäyttöä. Tai esimerkiksi psyykkisesti heikoilla oleva potilas ja tämän hoitava ihminen, joka päättää valheellisesti manipuloida toisen suhteeseen... Opettaja-oppilas tms. siis ymmärrätkö? Sinä nyt joka tapauksessa olet täysin aikuinen, selväjärkinen (ainakin suunnilleen) nainen, jolla on kaikki hyvin ja asunnot yms. tuossa sinua ei siis käytetä hyväksi millään tavalla. Mieshän on aivan hemmetin rehellinen. Hän toki on mitä on, mutta niin olet sinäkin.

Sinulla on TARVE tuohon suhteeseen. Siksi et pääse siitä eroonkaan. Se tarve voisi toki olla rakkaus, jos elettäisiin sadussa, mutta todennäköisesti se on joku psykologinen vamma, koska elämme tässä maailmassa. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa kun kumpaakaan ei hyväksikäytetä eikä kohdella väkivalloin tms. ja te olette aikuisia ihmisiä, itse vastuussa itsestänne. Suhteenne pohjautuu siis ehkä jollekin psykologiselle vammalle, mutta mitä sitten? Kun te siinä vapaaehtoisesti olette, etupäässä kuitenkin toisianne vahingoittamatta ja ehkä jopa toisianne rakastaen. Ehkä jopa joskus viihtyen.

Niin joo... Hän on sitä sorttia joka välittää lähinnä itsestään ja omasta lapsistaan. Joten Sinä tiedät ettet ikinä tule saamaan tuon miehen kanssa ja teidän kaikkien lasten kanssa mitään yhteistä onnellista kotia: lapsesi eivät halua isäpuolta joka ei heitä halua, hän ei siitä asunnolla muutu (hyvä vaan että äiti hoitaa edes puolet) jne. Ehkä sitten kun lapset ovat isoja ja äiti kuollut? Se olisi realistisempaa.
Eläkää noin, ne asiat pitää elää mitkä pitää elää.

Viestien määrä ja sisältöjen syvällisyys todella yllätti minut positiivisesti. Että joku jaksaa vaivautua pohdiskelemaan ventovieraan asioita! Kiitos vaivannäöstä kaikille.

Edellä joku mietti miksi emme hommaa "kolmatta" asuntoa yhteiseksi. Syy: Mies ei halua. Minä olen valmis kyllä vaikka rakennuttamaan talon tai mitä tahansa ja vaikka suurimmalta osin sen rahoittamaankin. Mutta mitä suotta!

Helppoa ku hei- kommenttiin: Hyväksikäytöltä tämä minusta TUNTUU ja haluaisin eroon siitä tunteesta. Miten sen selittäisin... Äh! Siis että.. tuntuu "epäreilulta" että toinen ottaa tavallaan "kermat kakusta". Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Olen perusluonteeltani hyvin ryhdikäs ja topakka ihminen ja monesta mutkasta selvinnyt. Siksi olenkin ihmeissäni, että mikä minua oikein tässä riivaa!? Miksi jään tähän kun kerran otattaa jatkuvasti?

En usko toiseen naiseen. En vaan usko. Ei ole kovinkaan hmm... aktiivinen luonteeltaan...

Yritin taas, mutta ei kuulemma kannata mennä ulkopuoliselle puhumaan. Eikä hänellä ole mitään puhumista minulle, vaikka myöntää että meillä on "hankalaa". Mutta se on kuulemma vain minun vika kun en tyydy tähän mitä on. Yritin kysyä, että mitä se "tämä mitä on" oikein onkaan. Ei vastausta.

Tiedän, ei tästä mitään tule... Isona kerään voimani ja itsetuntoni ja nakkaan äijän p...a-aholle. Sitten isona..

Hienoja ajatuksia monilla, kiitos.

Olen itse kohta nelikymppinen, eronnut yhden teini-ikäisen äiti, ja löysin jollain tapaa samoja tunteita ja kokemusta omasta tilanteestani, vaikka itsellisen miehen kanssa itse seurustelenkin. Hän siis asuu kyllä yksin ja hoitaa monet asiansa varmasti paremminkin kuin minä, näemme hänen asunnollaan ja hän siis pesee lakanat, ostaa kaappiin aamupalaa yms. Minusta tuntuu, että hän haluaakin näin - minun kotonani on lapsi, lemmikin, pitkä matka, iso talo - hänellä siisti pieni poikamiesboksi keskustassa. Vaivatonta. Minulle toki sopisi, että olisimme minunkin luonani, mutta koen, että hänelle minun elämäni olisi jotenkin liikaa. Häneltä puuttuu uteliaisuus siihen.

Mies on minua kymmenisen vuotta nuorempikin, ja sekin tuo omat juttunsa... Moni asia on hänelle uutta, onhan hän vasta astunut ruuhkavuosiin, jotka minulta sujuvat jo rutiinilla.

Mutta tuo tunne, ettei saa niin paljoa... Mies on sanonut, ettei halua muuttaa yhteen, ei lapsiperheeseen - minä taas haluaisin elää vielä perhe-elämää. Ehkä lapsiakin. Mies ei ole niihin vielä valmis, mulla määräpäivä kohta jo häämöttää.

Tuntuu, että petämmekö itseämme. Hän tietää, ettei voi loppuun asti olla kanssani, koska ei kerran pysty muuttamaan lapsiperheeseen. Ja minä en pysty jäämään loputtomaan seurustelusuhteeseen, jos ollaan yhdessä niin ollaan sitten täysillä. Mutta koska asia ei vuoden seurustelun jälkeen ole vielä aivan ajankohtainen, niin jatkamme, kysymys jää vaan ilman jonain onttoutena... Kyselen itseltäni samoja kysymyksiä kuin ap - miksi jään, jos tahdon kerran muuta, mikä ajaa minut näin kevyeen suhteeseen, jossa ei olla täysillä - vaikka aiemmat suhteeni ovat olleet täysipainoisia, olen itsenäinen ihminen, kysyntääkin löytyisi jos vaan jaksaisi nähdä eroamisen, deittailun ja tutustumisen, pettymisen ja ehkä lopulta uuteen ihastumisen vaivan... Mutta ei. Tässä olen, ihastuneena mieheen, joka on luvannut olla tarjoamatta sitä, mitä olisin parisuhteelta halunnut - perhettä. Mietin, voinko olla uskollinen itselleni jos jään - ja silti jään. Hyvä olo toisen seurasta voittaa.

No, ap, voi hyvin elämässäsi. Kirjoitukseni tarkoitus taitaa omien tuntemusten selvittelyn lisäksi vertaistuen antaminen... Ehkä kerran erottuaan uuteen suhteeseen ryhtyminen on vaan haasteellista, vai iästäkö se johtuu. Nuorena tällaisia ongelmia ei ehkä olisi vatuloinut, painunut vaan suhteen mukana päivä ja ongelma kerrallaan, tai ihastunut kadulla seuraavaan vastaantulijaan. Tiedä sitten millaista olisi, jos uusintakierroksella olisi joskus viisissäkymmenissä...

Hei Palanen!

Oudolla tavalla mukava että löytyy samoja asioita myllääviä muitakin.
Minun tilanteessa mies on minua hiukan vanhempi. Olen tämän keskustelun voimaannuttamana saanut sen verran uusia ajatuksia ja lähestymistapoja että keskustelu hänen kanssa on helpottunut.
Mies on kovin velvollisuudentuntoinen. Tämä on varmaan on se asia miksi hän "pitää huolta" äidistään olemalla paikalla ja seurana ja turvanakin. Tosin samalla saa tietty itse ylläpidon sitä kautta. Ei siis ole pelkästään saamattomuutta ja jahkaamista jne. Äiti on iäkäs ja asuu "syrjässä". Toisaalta tämä huolenpito on asia, jota hänessä arvostan myöskin.
Lisäksi hän pitää minua vahvana ja itsenäisenä ihmisenä. Ja sanoi tietävänsä että pärjään yksinkin. Niinhän toki pärjäänkin. Mutta sanoin, että parisuhteessa (joksi tämänkin lasken) ollaan vastuussa paitsi lastemme myös toistemme hyvinvoinnista (en tarkoita rahallista panostusta).Myönsin siis heikkouteni jollakin tavalla. Se kolahti. Näin sen. Myönsin että tarvitsen häntä niin kuin hänkin minua. Näen haparoivia yrityksiä tutustua lapsiini, enkä mene siihen väliin ollenkaan. Menin piiloon kuivaamaan kyyneleet kun tytär toi (fiksusti lyhyen) kirjan miehelle ja pyysi lukemaan. Mies luki.
Askeleet on kovin pieniä. Mutta niitä on. En elättele "perheidylli" haaveita tms. Kuitenkin jos tämä porukka on toistensa elämässä niin olisi varmasti toivottavaa jos ihmiset edes tuntevat toisensa.

Ette nujerra minua kun sanon: Tästä on hyvä jatkaa.

Et kerro, miten kauan olette olleet yhdessä, mutta epäilen, että olet turhan ankara itsellesi ihmetellessäsi, miksi vielä "roikut" suhteessa.

Et varmastikaan roiku, vaan juuri nyt teet erotyötä, kun olet alkanut miettiä tuota kuviota ja myöntää, ettei tuo sinulle riitä eikä ole oikein sinua kohtaan.

Tuskin menee enää kauaa kun pistät suhteen poikki ja sen jälkeen ihmettelet, kun et enää edes tahdo muistaa koko ihmistä puhumattakaan, että kaipaisit. Ja miehelle tulee, niinkuin aina, yllätyksenä tämäkin ero.