Kolarointi lemmikin kanssa

KuInka toimia heti

Miten tulee menetellä jos esimerkiksi taajama-alueella törmää irti päässeeseen lemmikki-eläimeen joka loukkaantuu pahoin.

Pitäisikö se vaan lopettaa siinä ihmisten keskellä välttömästi jos vammat ovat niin vakavat että eläin kärsii kohtuuttomasti jos jäädään odottamaan esimerkiksi poliisia tai palokuntaa.

Moni aikuinen maalaisjärjen omaava tämän ymmärtää mutta entä jos lemmikki sattuu olemaan jonkun kultalusikka suussa syntyneen varakkaan rouvan tai upporikkaan pappa betalar tytön lemmikki jonka kokoon harsimiseksi olisi käytettävissä runsaasti rahaa.

Hirvittää hieman nyt jos varovaisesta ajotavasta huolimatta joutuu tämmöiseen tilanteeseen, kuinka siinä avutonta autoilijaa kohdellaan kun järkytys on yliajajallakin mitä hirvittävin.

Vielä kun yleensä kyseessä on lemmikki joka on karannut niin omistajaa ei voine tavoittaa hetkessä mitenkään.

Lemmikin omistajat pliis , antakaa minulle yksiselitteiset ohjeet kuinka toimia edellä mainitussa tilanteessa.

10

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+2

      Tätä on joskus kysytty, ja tiedoksi tuli, ettei ketään voi velvoittaa tappamaan kärsivääkään eläintä, jos ei siihen pysty. Soitto poliisille, he tulevat paikalle hoitamaan tilanteen.

    • Soita poliisille

      Ne tykkää tappaa muutenkin työnsä puolesta, katos jos lopetat eläimen väärällä tavalla saat syytteen eläinsuojelurikoksesta, siitä syystä poliisille soitto, ja tulee heti samantien selvitettyä paikanpäällä että vahingosta kyse.

      Mutta jos otat autoosi eläimen ja rääkkäät sen siellä puolikuoliaaksi ja sitten heität ikkunasta johonkin parkkipaikalle kituvana niin olet psykopaatti vammainen.

      Oli muuten idiootti avaus sinulta, ajatko bemarilla ??

      Mitä jos joku päättää lopettaa sinut tyhmyytesi takia?

      • Eläimen hätä

        Aloittajan kanssa olen yhtä epätetoinen, autoilijan oppaissa ja jostain muualtakin olen lukenut että kannattaa varata autoon mukaan esimerkiksi tainnutusnuija joita myydään kalastustarvikeliikkeissä joilla lopettaa alle jääneen eläimen, myös tukevat hanskat on hyvä olla mukana joilla sitten siirtää eläimen pos tieltä.

        Mutta entäpä vaikka tällainen tapaus että kissa jää auton alle ja loukkaantuu, sitä tuskin lähtee poliisipartio lopettamaan, villieläimen kyseessä ollessa tuo kärsimysten lopettaminen mahdollisimman nopeasti on paljon helpompaa kun eläimen joka on jonkun lemmikki.

      • Kova miäs olet
        Eläimen hätä kirjoitti:

        Kalapapilla hirven lopetat ;)

      • Saa siinä hakata
        Kova miäs olet kirjoitti:

        Kalapapilla hirven lopetat ;)

        Kissaakin ihan kivasti, ja mihinkä tukevat hanskat? jos alat kalapapilla eläintä takomaan hengiltä olet itse yltäpäältä veressä, siistii :)

        Mitähän psykopaatin ohjekirjaa olet lukenut? tuliko bemarin mukana sellainenkin ?

      • Tainnutusnuijja
        Eläimen hätä kirjoitti:

        Aloittajan kanssa olen yhtä epätetoinen, autoilijan oppaissa ja jostain muualtakin olen lukenut että kannattaa varata autoon mukaan esimerkiksi tainnutusnuija joita myydään kalastustarvikeliikkeissä joilla lopettaa alle jääneen eläimen, myös tukevat hanskat on hyvä olla mukana joilla sitten siirtää eläimen pos tieltä.

        Mutta entäpä vaikka tällainen tapaus että kissa jää auton alle ja loukkaantuu, sitä tuskin lähtee poliisipartio lopettamaan, villieläimen kyseessä ollessa tuo kärsimysten lopettaminen mahdollisimman nopeasti on paljon helpompaa kun eläimen joka on jonkun lemmikki.

        Hei nuijja, ei LOPETUSnuijja hei nuijja, voit hakata vaikka rengasraudalla, sekin on parempi vaihtoehto, mutta eläisuojelurikos silti.

        NUIJJA =BEMARIKUSKI

      • autoton.
        Eläimen hätä kirjoitti:

        Aloittajan kanssa olen yhtä epätetoinen, autoilijan oppaissa ja jostain muualtakin olen lukenut että kannattaa varata autoon mukaan esimerkiksi tainnutusnuija joita myydään kalastustarvikeliikkeissä joilla lopettaa alle jääneen eläimen, myös tukevat hanskat on hyvä olla mukana joilla sitten siirtää eläimen pos tieltä.

        Mutta entäpä vaikka tällainen tapaus että kissa jää auton alle ja loukkaantuu, sitä tuskin lähtee poliisipartio lopettamaan, villieläimen kyseessä ollessa tuo kärsimysten lopettaminen mahdollisimman nopeasti on paljon helpompaa kun eläimen joka on jonkun lemmikki.

        -kyl ne poliisit lähtee paikalle, vaikka olisikin "vain" kissa tai muu pieneläin loukkaantunut, se kuuluu heidän töihin, tosin voi mennä tietysti hetken ennekuin ehtivät...mutta itse ei tarvitse alkaa hakkaamaan hengiltä eläimiä, se on pahempaa, kuin odottaa poliisia....

    • Bemarilla

      Mitä jos ajaa jonkun lapsen päälle ja se ei kuole heti? Pitääkö pysähtyä ja soittaa poliisille? Siinä voi mennä aikaa ennenkuin ne tulee. Vai voiko jatkaa matkaa ja soittaa sitten poliisille että hakekaa sieltä?
      VItsi, vitsi? Aloittaja osoitti vain sellaista tunnevammaisuutta että en voinut olla vähän parodioimatta sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe