Vihaan vihaan vihaan vartaloani

mitätehdä

Eli olen nainen ja järkyttävä vartaloni rajoittaa elämääni ja istuvien vaatteiden löytäminen on mahdotonta puhumattakaan että miellyttäisin silmää seksuaalisesti! Elikäs:

- pituutta löytyy 179eli olen jo useita miehiä pidempi
- kaikki läski menee yläkroppaan ja suurimmaksi osaksi mahaan, ylipainoinen en ole, mutta maha erottuu ikävästi muusta kropasta
- jalat ovat pitkät ja todella laihat, aivan epäsopusuhtaiset yläkroppani kanssa pihtipolvet
- todella leveät hartiat. paljon leveämmät kuin alakroppani
- roikkutissit ja kaikenlisäksi vielä muutaman kuppikoom eri pario
- ja nyt ehkä pahin eli olematon lantio mutta jättimäiset suoliluut ja n. 10- vuotiaan perse. mielikuvaa helpottamaan näytän hehkulampulta lamppu osa on mahani ja sen alta tulee kapeampana suora pötkö mitä pitäisi kutsua lantioksi
- ja vielä pisteenä i:n päälle korkea häpykumpu, joka näkyy tiukoissa vaatteissa :)))

Pakko oli vähän avautua, kun olin shoppailemassa ja itku meinasi tulla joka pukukopissa kun vaatteet näyttivät päälläni niin järkyttäviltä (muilta myös kuulin, joten ei ole omia harhakuvitelmiani). Kuntoilemalla olen yrittänyt monesti ja pitkään muokata kroppaani mutta eipähän onnistu. Sellaisia liikkeitäkään ei ole millä lantiota saisi levennettyä tai rintoja saman kokoisiksi ja peppua olen treenannut, mutta ei sekään kasva. Mukava olisi edes joskus päästä rannalle niin etten näyttäisi 12-vuotiaalta alien poika mutaatiolta.
Help! Ketään sielunsiskoja?

12

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unneruksia

      Sama juttu kuin viime vuonna. Ihan sama teksti. Liikunta on ainut. Luun koko on paska puhetta. Kuntoile niin se siitä.

    • Kukkulan kuningas

      Korkea häpykumpu on jumalaisen seksikäs ja peittää alleen kaikki muut viat.

    • olemme erilaisia
    • mies.

      Ruokavaliolla ja liikunnalla kropan saa kuntoon. Painojen nostelua, pyöräilyä ja punnerruksia vaan niin paino laskee ja kroppa kiinteytyy.

      • ......

        Vartalotyyppiään ei pysty liikunnalla muuttamaan. Omenavartalosta ei saa tiimalasia, vaikka kuinka paljon liikuntaa harrastaisi. Aloittajan ongelmahan nimenomaan on tuo miesmäinen ruumiinrakenne: leveät hartiat, tasapaksu uuma ja kapea lantio.

        Tietysti terveyden takia kannattaa liikuntaa harrastaa, mutta esim. painojen nostelu vain leventäisi hartioita entisestään, ja saisi kropan näyttämään vieläkin miehekkäämmältä.

        Vaatevalinnoilla pystyy jonkun verran fuskaamaan, että näyttäisi naisellisemmalta.


    • valitvalivlaivlai

      Syö kasviksia äläkä niitä vatun donitseja

    • Hyväksyä faktat

      Ovatko rintasi todellakin täysin eri paria eli muutaman kuppikoon ero? Jos näin on, saat varmasti apua leikkauksesta joka luultavasti tehtäisiin kunnallisella puolella eli ei maksaisikaan sinulle juuri mitään?

      Leveät hartiat naisella ovat kauniit ja usein mahdollistavat sen, että esim. jakut, puserot ja jumpperit istuvat todella hyvin ja näyttävät tyylikkäiltä. Sinulla on hoikat sääret, ole onnellinen, kyllä hoikat sääret näyttävät aina paremmilta kuin tukevat esimerkiksi pillifarkuissa tai minihameessa.

      Pieni takamuskin on ihan jees, harva haluaa itselleen isoa takamusta.

      Joka ikisellä naiselle on jotain vikaa vartalossaan, omasta mielestään. Valittaminen ja huonoihin puoliin huomion suuntaaminen ei auta, tiedät varmasti sen. Ainoa tapa on hyväksyä oma kehonsa. Se näkyy ulospäinkin ja monen miehen mielestä seksikkäintä naisessa on juuri terve itsetunto ja nauttiminen naiseudesta, ei ne sentit tai koot.

      • Harvassa on naiset, joiden kroppa ei miehille kelpaisi jos on syöty kohtuudella ja liikuttu riittävästi. Eli vika lienee enemmän henkinen kuin ruumiillinen.

        Pitääkö todellakin paikkansa, että kauneuskirurgiaa tehdään yhteiskunnan varoilla? Jos, niin veronmaksuhalukkuuteni romahti juuri. Eikä sillä, etteikö verovaroin paljon kaikkea muutakin joutavaa ylläpidettäisi.


      • Faktori....
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Harvassa on naiset, joiden kroppa ei miehille kelpaisi jos on syöty kohtuudella ja liikuttu riittävästi. Eli vika lienee enemmän henkinen kuin ruumiillinen.

        Pitääkö todellakin paikkansa, että kauneuskirurgiaa tehdään yhteiskunnan varoilla? Jos, niin veronmaksuhalukkuuteni romahti juuri. Eikä sillä, etteikö verovaroin paljon kaikkea muutakin joutavaa ylläpidettäisi.

        Kauneuskirurgiaa...kunnallisella sektorilla se on korjaavaa kirurgiaa esim. isojen rintojen haitat voivat oikeuttaa leikkauksen yhteiskunnan varoilla, ihan samoin kuin vaivasen luuleikkaus ymv. jotka aiheuttavat tai tulevat aiheuttamaan terveydellisiä tai siihen liittyviä ongelmia, joista myöhemmin tulisi yhteiskunnalle vain enemmän kustannuksia.

        Tässä vielä lisää päänvaivaa: kaikki humalaisten toilailut yms. viikonloppuisin hoidetaan yhteiskunnan varoin yleensä poliklinikoilla, alkoholistit saavat hoitoa verovaroista. Mutta lohduttanee kuitenkin, että ellet tienaa vähintään 150 000 vuodessa, olet maksamasi verot jo monta kertaa tuhlannut mm. ilmaisen kouluruuan, terveyskeskuskäyntien, kirjastojen palvelujen ja monen muun julkisen palvelun kuluttajana. Keskituloiset ovat aina saamapuolella.


    • Älä turhaan vihaa vartaloasi! Se on kiinni sinussa huolimatta siitä, tykkäätkö siitä vai et... eli parempi vaan olla vihaamatta, kun ei se siitä muuksi muutu.

      Olet joko Y tai D vartaloinen. Se on harvinaista naisilla, mutta ei ollenkaan haitta kun oppii käyttämään hyödyksi.

      Ota kaikki ilo irti niistä tikkujaloista (ja pihtipolvia tuskin kukaan huomaa paitsi sinä itse)! Käytä lyhyitä mekkoja, tai nyt muodissa olevia mikroshortseja. Jos olet jo vähän iäkkäämpi, niin käytä toki peittäviä sukkahousuja / legginsejä alla jos se saa sinut varmemmaksi (tosin nyt helteellä pukeudu just tasan niihin vaatteisiin, jotka on mukavat!!! )

      Jos vatsa häiritsee, niin ota joku myöskin nyt muodissa oleva, isohihainen boheemipaita niiden lyhyiden sortsien kanssa. Ne paidat on aina väljiä, eli voi tavallaan "huijata katsojaa" kun näytät samankokoiselta kuin hoikemman ylävartalon omaava kun paita on iso, mutta koska alavartalosi on hoikka, näytät kokonaisuudessaan hoikalta...

      Ja alusvaatteet... mene suosiolla alan liikkeeseen! Okei, siellä yhdet liivit voi maksaa 100-300€, mutta etkö ennemmin omista yhdet parit täydellisiä liivejä, jotka tasapainottaa vartaloasi, kuin kymmenet epäsopivat halpakaupan kappaleet, joiden käyttö vaan masentaa ja vetää ryhdinkin kumoon...'

      Mä olen siis itse ehkä just päin vastainen vartalolta, sellainen peruspäärynä, mutta sitä suuremmalla syyllä voin kertoa, miten aina salaa jaksan kadehtia juurikin sun mallisia siskoja...mietin aina, mitä kaikkia vaatteita voisinkaan käyttää jos olisin toisenmallinen...
      Eli, nyt vaan googlaat vaikka stailistin vinkkejä y-vartaloiselle niin eiköhän sieltä löydy, miten omaa vartaloa voi käyttää hyödyksi!

    • naisvartalo

      Et saa vihata vartaloasi. Varsinkin jos olet terve, sinun on oltava kiitollinen kehostasi.

      Olet nainen, ja siitäkin sinun on oltava kiitollinen. Kuvittele nyt, jos olisit syntynyt mieheksi. On suuri siunaus saada elää naisena, näin ainakin itse koen.

      En myöskään ihan tarkkaan ymmärtänyt, mitä tarkoitit "jättimäisillä suoliluilla" ja "olemattomalla lantiolla". Alla olevan linkin kuvassa on naisen keho, jossa on suuret suoliluut, ns. high hips. Tarkoitatko sellaista? Jos tarkoitat, niin sellainenhan nimenomaan on leveälanteinen muoto eikä "olematon lantio". En saa aivan kiinni kuvauksestasi...?

      http://4.bp.blogspot.com/_VpLSx-iEgCo/S-_OSiioB3I/AAAAAAAAAc8/FpeObbOOiw8/s1600/8 shape.JPG

    • Ei ole mitään hävettävää... kuulostaa ihan OK:lta, yleensä naisten käsitykset ulkonäöstään muutenkin virheellisiä. Miehenä voin sanoa, että hintelyys on se KAIKKEIN suurin turn-off naisille, vaikka kasvot ja luonne olisikin kunnossa... kumpikin sukupuoli etsii niitä stereotyyppisiä kauneusarvoja toisissaan, joten jos et naisena ole hirveän läski (ja sekin usein korjattavissa liikunnalla) ja kasvosi ovat nätit niin ei hättää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe