Kuittipakko Kreikassa

Sui Hin

Ainakin Rodoksella oli lähes jokaiseen myyntiä harjoittavaan paikkaan ilmestyneet laput, joissa kerrottiin kuittipakosta liikkeessä. Jos et saa liikkeestä kuittia, et ole velvollinen maksamaan tavaraa. Se mikä siitä on jäänyt pois on se, ettet myöskään ole oikeutettu viemään kaupasta tavaraa, jos kuittia ostoksesta et pysty esittämään.

Yleensä kuitin saa pyytämättä, mutta oli siellä paljon liikkeitä, joissa sitä piti erikseen pyytää. Eräässä Rodoksen apteekeissa huomasin, että ostoksia ei juurikaan lyöty kassaan, eli myynti tehtiin verottajan ohi apteekkarin taskuun.

Joissakin minimarketeissa kassatyypit olivat todella pahana, jos satuit vaatimaan kuittia omista ostoksista.

Millaisia kokemuksia muilla?

Juttelin Lacoste-liikeessä liikkeen harjoittajan kanssa asiasta ja hän kertoi seuraavaa. Myyjän on annettava kuitti ostoksista. Mikäli hän ei anna kuittia ja asiakas vie tavaran liikeen ulkopuolelle ja asiakkaalta (verotarkastajat tms) tiedustellaan kuittia ostoksesta, sekä ostaja että myyjä joutuvat ongelmiin. Eri asia tietenkin on kuinka todennäköistä tuollainen tarkistus ylipäätään on.

25

896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ancient Flame

      Ei asiakkaalla ole mitään velvollisuutta edes pyytää kuittia eikä hänen tietenkään tarvitse säilyttää ostostensa kuitteja kulkiessaan kaupasta hotelliinsa.

      Kuittipakko sinänsä varmasti lisää verotuloja ja vähentää pimeätä kaupankäyntiä ja näin myös osaltaan Kreikan valtion tarvetta lainata rahaa ulkomailta.

      Mieleen palautuu seurueemme kokemus ravintola Ancient Flamessä muutama vuosi sitten. Kävimme syömässä, ja ruoka sekä palvelu olivat ensiluokkaisia. Maksoimme seteleillä.

      Viikkoa myöhemmin menimme uudestaan, mutta nyt pyysimme maksun luottokortilla. Kohtelu ei olisi voinut muuttua jäätävämmäksi. Laskun tuominen kesti iät ja ajat, vaikka tarjoilijalla ei ollut muuta tekemistä. Kun lasku sitten lopulta tuotiin, tarjoilija juoksi kiireesti pois ottamatta tarjoamaamme luottokorttia mukaansa. Lopulta hän palasi, ja minuuttien odottelun jälkeen toi Visa-masinansa pöytäämme ja jätti meidät räpläämään sitä omin nokkinemme.

      Noh, laitteen käyttö oli minulle tuttua, joten hoitelin näpyttelyn ja tulostin kuitin. Samalla repäisin mukaan myös ravintolalle tarkoitetun tositteen. Nousimme pystyyn ja marssimme rivakasti ulos. Tässä vaiheessa toimeton tarjoilija äkkäsi mitä oli tapahtunut ja jätti muut "kiireensä" sekä tuli pyytämään tuota ravintolalle kuulunutta tositetta itselleen.

      Minä "anteeksi pyydellen" annoin sen hänelle ja vielä kiitin sarkastisesti hyvästä palvelusta. Jos joskus palaamme Rodokselle, Ancient Flamen kierrämme kaukaa!

    • λογαριασμό

      Jotkut näköjään matkustaa etelään kerämään kuitteja, en ymmärrä.

      • Lähtö lähestyy :)

        En ymmärrä minäkään kuittien keräilyä, sinne hotellihuoneen roskikseenhan ne kuitenkin menee, jos sellainen on pussiin työnnetty ostosten mukana.


    • tarkkamarkka

      Ostin Rodokselta kultakoruja 2000eurolla. Myyjä ei antanut kuittia, Sain ostoksen ilmaiseksi kun vetosin sääntöön. Kehoitan muitakin tekemään samoin sillä se oli mukava lisä matka kassaan;)

      • 4+9

        Ja sitten sä heräsit Kontulan Lidilin edestä,kun muut spurgut paino kakkoseen.


      • Mahnee

        Niin varmaan, joo. Ilmaiseksi sait. Ja Poseidon nousi merestä ja antoi sulle luksusjahdin siinä vaan kun olit niin tarkka ja estit veronkiertoa ja Zeus langetti epärehelliselle kultakauppiaalle tuomion. Ja kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka, paitsi kultakauppias joka menetti kahdella tonnilla koruja...Just!


    • tietenki kuitti

      entäpä taxit ?

      • tarkkamarkka

        Ilmainen matka jos taxi ei anna kuittia


      • 9+3
        tarkkamarkka kirjoitti:

        Ilmainen matka jos taxi ei anna kuittia

        Eihän Suomessakaan taxi anna kuittia, ainoastaan pyydettäessä jos on kyse esim lääkäri / sairaalareissusta, mistä saa korvauksen Kelasta.


    • kuititon

      Niinhän sinä luulet, kokeile jos uskallat.

    • Mitä ihmeen kuittaajia täällä oikeen vilisee. Luuletko, että Rodoksen kuittiviidakosta sinullekin löytyy omasi? Mitä ihmettä sinä sillä kuitilla teet? Jos saat kaupasta vahingossa huonon omenan, niin menet sen ompun kanssa takaisin kauppaan ja saat 2 omppua tilalle. Kuitin kanssa et saa mitään. Jos törmäät kreikkalaisen autoon Rodoksella, niin ei siinä ruveta kuittivihkoja takataskusta esiin vetelemään. Siinä huudetaan ensin perkeleesti ja potkitaan toistensa autoja, kunnes otetaan takataskusta rahakäärö esille ja sovitaan asia. Tai sitten lähdetään kumpikin omille teilleen. Kuittaile siinä sitten. Kreikassa kädenpuristus on riittävä kuitti, koska silloin kumpikin antaa kunniansa toisen armoille. Mikä on luvattu, se pitää. Seurasin kerran Rodoksen ZumZum ravintolassa, kun suomalainen emäntä pyysi saada kuittia syömästään ruoasta. Tarjoilija oli hämmästynyt ja kysyi, oliko ruoka huonoa? Emäntä kiitteli ruokaa, mutta vielä halusi kuitin. Tarjoilija olisi tuonut talon puolesta vielä jäätelöt ja drinkit, mutta emäntä kieltäytyi ja vaati sitä kuittia. Lopulta tarjoilija kirjoitti pöydässä vihkoonsa "kuitin" ja emämtä oli tyytyväinen. Toivottavasti hän Suomessa sai jossain suomennettua kuittiinsa kirjoitetun kreikkalaisen tekstin. Maassa maan tavoin, tai lentsikalla pois, sanon minä.

      • justjuu4

        jannis on siis Suomessakin veronkiertäjä
        Tai sitten köyhä eläheukko jostan hämeestä.


      • Zambe66

        Jannis on oikeassa. Mitä niillä kuiteilla kukaan tekee? Tietynlainen kuittipakko on saapunut Kreikkaan. Suomalaisturistit niitä tyhmyyksissään vaativat ja samalla valittavat "sikakalliista Rodoksesta". Silloin kun kuitteja ei vaadittu, eikä pyydetty, siitä hyötyivät sekä turistit että paikalliset yrittäjät. Nyt kun kuitteja on pakko tehdä ja verot maksaa, niin hinnat luonnollisesti nousevat. Kakkua ei voi syödä ja säästää samaan aikaan.


    • vihainen.....

      harvoissa paikoissa Kreikassa saa kuitin. Eli veronkierto jatkuu.
      Joudumme avustamaan niitä luusereita hamaan maailman loppuun asti.
      Taitaa olla maailman luuserein kansa.

    • δεν καταλαβαίνω

      Jos sinua noin nyppii niin mene vaikka Turkkiin, älä täällä kitise!
      Ihme sakkia, mitä iloa se kuitti tuottaa toisille?

    • Kyllä verovarat tarv

      Kuitittomuus tarkoittaa veronkiertoa. Kyllä veroja pitää maksaa. Ei tää maailma ilman veronmaksuja pyöri. Ota aina kuitti = maksa aina verot. Kyllä verovarat tarvitaan.

      • kuitti

        Mitä te vouhkaatte jostain kreikan kuiteista? Suomessakin kuittilaki tuli voimaan vasta tämän vuoden alussa, eikä vieläkään joka paikasta kuittia tahdo saada, tosin en niitä aina tarvitsekaan!
        Jos Suomessa liikevaihto on alle 8500,- vuodessa, ei tarvitse antaa vieläkään kuittia, eli eiköhän sama sääntö ole myös Kreikassa!
        Ja vaikka sen kuitin saisikin, oletteko varmoja sen aitoudesta? Toimitatteko Suomessakin kaikki saamanne kuitit verovirkailijoiden tarkastettavaksi????


    • ketcup

      ei kai turistin tule valvoa paikallista kuittipakkoa. en todellakaan
      vaivaa päätäni jollain kuitti asialla jos olen lomalla. minulle on aivan sama saanko kuitin vai en. se asia on paikallisten viranomaisten
      murhe ei turistin. pääasia on että palvelu pelaa ja on hauskaa.

    • Liian vähän rahaa

      "Silloin kun kuitteja ei vaadittu, eikä pyydetty, siitä hyötyivät sekä turistit että paikalliset yrittäjät."

      Totta. Ainoa, joka hävisi, oli valtio, eli koko maan elintaso pysyi kehitysmaan tasolla. Ei Kreikkaa olisi koskaan pitänyt hyväksyä euromaaksi, koska sen johtajat näyttivät vääristeltyjä tilastoja asiasta päättäville. Tämä sitä paitsi tiedettiin EU:ssa oikein hyvin. Silti Kreikka otettiin mukaan.

      Ihan kaikki omaa poliittista uraansa edistämään pyrkineet suomalaiset poliitkotkaan eivät asiaa oikein tajunneet. Valtionvarainministeri Katainen esimerkiksi totesi aikoinaan, että Kreikan lainoittaminen oli "hyvää bisnestä". Pölhöistä mielipiteistään huolimatta hän on saanut himoitsemansa EU-viran.

    • kuumakamaki

      Kahden viikon Rodoksen matkan jälkeen olen joka kerta ollut aivan kuitti!

      • Kreikansytävä

        Täsmälleen samaa mieltä-ei voi kun nauraa tälle suomalaisten pikkumaisuudelle. Meissä kaikissa asuu pieni verokarhu, kätyri (DDR) ja virkamies. Suomalaisilla on ihan tarpeeksi huolehtimista omista asioistaan, ja nyt huolehditaan jo kreikkalaisten kuiteista ja veroista !!! Anna mun kaikki kestää, mutta suomalaisethan on aivopesty pikkuvirkamiehiksi ja kateellisiksi kätyreiksi (vrt. DDR)Jos haluatte hyvää, normaalia ja ystävällistä kohtelua,älkää alkako kuittipoliiseiksi sillä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. ja muuten: Mihin tarvitsette niitä kuitteja ?


      • viksuistaviksuin

        Samaa itsekin ihmettelen, että ollaan niin v...n moraalista ja pätevää ja rehellistä olevinaan, mutta lainaapa näille urputtajille työkaluasi niin nuija ei sitä kyllä palauta ilman naapuri"sovun" menetystä. Ollaan niin per..n viisaita olevinaan ja tietävinään Euroopan rahoitusasiatkin vaikka omissa lainoissakin on tekemistä. Ihan v...n sama kuittien kanssa, kun en kuitenkaan aio maailmaa pelastaa täältä maailman takahikiältä. Kerran maksoin liikaa 1yöstä pimeästi (40e)-olisi pitänyt jättää 20euron seteli tiskille.


    • kalimera-vaankaikille

      Samoksella kysyivät joka paikassa haluaako kuittia, emme sillä mitään tehneet ja harva sitä haluaa mukaansa.
      Tietysti jos ostaa eletroniikkaa, kultaa niin hyvä olla kuitti ostosta ,ihan vakuutuksen ja takuiden takiakin!

      • Kreikkapoika

        On se huvittavaa tää suomalaisten harras vero- ja kuittihurskastelu ja ruikuttaminen. Tälle touhulle nauraa jo koko muu maailma ja varsinkin kreikkalaiset ! Jos kreikkalaisten tapa toimia ja antaa kuitti tai olla antamatta häiritsee, niin älkää matkustako Kreikkaan ja pysykää veropoliisit Suomessa tutkimassa kuitteja !

        Kuka ostaa kallista elektroniikkaa Kreikasta ? heh, heh.

        Kaikissa suomalaisissa asuu hurskas ja tylsä virkamies, innokas verokarhu ja kateellinen kätyri. Anna mun kaikki kestää-lopettakaa tää keskustelu, naurakaa ja ottakaa ihan rennosti vaan ja nauttikaa iloisesta elämästä-se elämän ilo ja nauttiminen taitaa olla suomalaisille vähän vierasta kun on tää arkisen ankea kateus ja kyttäyskulttuuri.


    • kalimera-vaankaikille

      Ainakin minä jos sattuu kamera,kännykkä hajoamaan. Luehan uudestaan viestini,minä nautin kreikanlomista ,en vaadi kuitteja. Tyrkyttävät niitä ainakin samoksella ,liiaksikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      411
      4169
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      231
      2060
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1530
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      62
      1011
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      128
      969
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      228
      932
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    Aihe