Vain Kuolemaa- sarjan ensimmäinen kausi

mä en kyyneltä nää

Suruvoittoinen musiikkiohjelma käynnistyy itkujen ja ikävien tunteiden vallassa.
Kuinka käy, kun 6 epätoivon ja kurjuuksien taitajaa esittää oman surullisen versionsa toisen itkupillin tuotannosta?
Tässä jaksossa näemme seuraavat melankolian kruunaamattomat kurjuuden lähettiläät:

Siiri Surusilmä, joka on yksi Ikaalisten Itkijänaisten keulahahmo.

Pertti Alakulo Vimpeleen Vetistelijöistä.

Annika Aina-Ankea kuuluu suosittuun Trio Tuskanhuutoon.

Maire Masennus on myös tunnettu runostaan "Itken silmät päästäni"

Iina Itkupilli-Inkeroinen tekee musiikkia hautajaistilaisuuksiin.

Petteri Isoparku tekee nimelleen oikeutta.

Kuka näistä kuudesta kyynelkanavien kaivertajasta saa suuren nieleskelevän yleisön omalle puolelleen.
Kenen epätoivoinen laulunloilotus repii tuskan pintaan ja aiheuttaa eniten hengenahdistusta ja vallatonta vollotusta?

Ja tässä ohjelmassa kaikki kyyneleet ovat taatusti aitoja!
Mikä pakahduttava hetki, kun epävireinen musiikki lähtee soimaan ja itkuinen artistinpökkelö hoilaa silmät ummessa ajatonta surulaulua.

Avaa siis töllöttimesi ja liity mukaan itkuiikkojen hulvattomaan joukkoon!

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • I.P.

      Olen avannut, mutten katso mitään vollotusvirsiä.
      Ahdistavaa katsoa, tuleeko jokaiselta varmasti tarvittava millilitramäärä suolaisia kyyn eleitä vai ei.
      Martti Syrjän kanssa samaa mieltä.
      Moni toki tykkää ja tykkää.

    • nästuukit valmiina

      Kyllä ehdottomasti täytyy alkaa seuraamaan näiden vollottajien vaiheita.
      Kerrankin kuulee kunnon elämän kohtaloita.

    • liian rankkaa

      Täältä on kaikki musiikki-ihmiset lähteneet livohkaan.
      Kuka näillä helteillä jaksaisi kyynelehtiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3279
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      553
      3091
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2503
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2022
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1672
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      119
      1365
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1225
    Aihe