Polvijärveläiset

Elämä Kristuksessa

Milloin teille on annettu valta tuomita ihmisiä, puhumattakaan uudestisyntyneitä kristittyjä?
Aulikki nosti stadionilla olijoita, mutta niitä, jotka eivät paikalle tulleet.....heidät hän
leimasi henkilöiksi, jotka eivät täyttäneet velvollisuuttaan.
Ja tietysti se tuttu "fariseus ja ulkokultainenkin" puheesta kävi ilmi.

Veijo nimitti lauantaina tietynlaisia kristittyjä "haiseviksi, löyhkääviksi suolapatsaiksi", sekä sunnuntaina "seisovan veden äärellä röhkiviksi sioiksi" (lähdevertaus).

Tuomion tuulet kovasti puhaltelee ko. pariskunnan puheissa, ja miksi?
Siksi, että kristityt, jotka pitävät kiinni terveestä Sanan opetuksesta, eivätkä välitä mennä mukaan ko. tapahtumaan. Polvijärveläiset voisivat ottaa malkan omasta silmästään.....

Mitä Herzogiin tulee, suhtaudun häneen todella varauksella. Kuitenkin sunnuntaina hän toi esille hyvin myös pelastussanomaa.....eipä tiedä mitä ajatella......

Mutta, ei todellakaan ole velvoite mennä kyseisiin kokouksiin. Turha on polvijärveläisten, Ojareksen, Sirkka (vai Sirkku) Tiihosen tuomita siitä ihmisiä....
nostamalla sitten tiettyjä henkilöitä.....
Jos asiat ei mene niinkuin he haluavat, turha siitä on kiukutella.

Kokouksessa vaihteli tuomioiden julistaminen ja rahan kerääminen. Vaikutti olevan se tärkein asia...siksi Herzog, kuten aiemmin mainitsin, oli tietyllä tapaa positiivinen yllätys.

PS. Enpä muuten tuntenut pistoa sydämessäni. Miksi olisin tuntenut? Onhan mahtavaa Jumalan Sanaa tarjolla omalla paikkakunnallakin.
Suurtapahtumat varmaankin ok, kunhan katsotaan kuka /ketkä puhuu, ja ketkä ei..

67

2245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahneus on synti

      Eiköhän koko tapahtuman perimmäinen tarkoitus ollut massin kerääminen. Siksi Polvijärven ahneita rahanhaalijoita harmitti ettei paikalle tullut enempää ihmisiä joilta voisi nyhtää rahaa.

      Ahneus ja toisten ihmisten haukkuminen ja tuomitseminen ei ole Jumalasta.

      • sos.er

        Huomasiko kukaan, että Håganin rahapuheen jälkeen bändi lauloi ylpeys kappaleen ja nainen myöhemmin vahvisti profetialla sanan ylpeydestä. Näin Pyhä Henki toimii
        hienovaraisesti.Minuakin häiritsi kun yritettiin ostaa rahalla parantumista ja vain Herra antaa rahamäärään mikä tulisi kulloinkin antaa.Itse ajattelin soittaa 10 puhelun mutta harmitti niin etten soittanut lainkaan.
        Mika Jantusen puhe oli ainoa jossa mulle tuli Pyhän Hengen tuntu. Suokoon Herra. että hän saa jatkossa raittiita yhteiskumppaneita, vaikka kaikki olemme vajavaisia

    • paula___4

      Tottakai heitä harmitti kun paikalle ei tullut niin paljon ihmisiä kuin tavoitteena oli, mutta ei siitä pitäisi muita syyttää. Tiesin heti (kun kuulin että stadion oli varattu), että liian suuri areena Herzogille. Järjestäjillä oli siis tosiaankin malka omassa silmässä, ja monessakin mielessä. Julistus oli monelta osalta vastoin Raamattua. Se, että mainitaan Jeesus ja pelastus, taivas ja helvetti, ei tee siitä vielä evankeliumin mukaista.

      • Törkeää touhua

        Asiahan on niin että kun sormella osoittaa jotain,kolme kääntyy kohti itseä.

        Minä en ole Polvijärvi,Herzog uskossa enkä koskaan halua sellaiseen tulla.Seurasin tilaisuutta ja minulle varmistui että olen ollut oikealla tiellä ja siinä jatkossakin pysyn.
        Olen joka päivä yhteydessä vapahtajaani ja olen saanut kokea ihmeparantumisia (en massatilaisuuksissa) ja Jeesus on kulkenut kanssani koko elämäni.

        Polvipastori muijjansa kanssa saa varoa ettei muiden syytökset osu itseen.
        Suomeen ei tule herätyksiä niinkauan kun tuollaiset "koirat" törttöilee.

      • jesus Zombie
        Törkeää touhua kirjoitti:

        Oletko ollut yhteydessä lääkäriin.
        Lääkitys kohdilleen niin ei tarvitse satuolentojen kanssa leikkiä.

      • törkeää touhua
        jesus Zombie kirjoitti:

        Oletko ollut yhteydessä lääkäriin.
        Lääkitys kohdilleen niin ei tarvitse satuolentojen kanssa leikkiä.

        Kyllä oli yhteydessä lääkäriin.Mutta kun Jeesus paranti minut ja vei mennessään viinan himon ei minun enää tarvinnut lääkäriin mennä.Paranin erittäin vakavasta sairaudesta viikossa.Myös lääkityksen sain jättää pois.
        Lääkärit olivat ihmeissään.
        Että siinä sinulle.

      • Anonyymi
        Törkeää touhua kirjoitti:

        Asiahan on niin että kun sormella osoittaa jotain,kolme kääntyy kohti itseä.

        Minä en ole Polvijärvi,Herzog uskossa enkä koskaan halua sellaiseen tulla.Seurasin tilaisuutta ja minulle varmistui että olen ollut oikealla tiellä ja siinä jatkossakin pysyn.
        Olen joka päivä yhteydessä vapahtajaani ja olen saanut kokea ihmeparantumisia (en massatilaisuuksissa) ja Jeesus on kulkenut kanssani koko elämäni.

        Polvipastori muijjansa kanssa saa varoa ettei muiden syytökset osu itseen.
        Suomeen ei tule herätyksiä niinkauan kun tuollaiset "koirat" törttöilee.

        Vai koirat tärttöilee. Aika rumasti sanottu kristuksen ruumiin jäsenistä. Pitäiskö mennä herran eteen ja pyytää anteeksi.

    • taustaa
      • jesusZombie

        Mistä näitä kepulaisia tupeepäitä löytyy

      • Jesus lives
        jesusZombie kirjoitti:

        Mistä näitä kepulaisia tupeepäitä löytyy

        Minua taas kiinnostaa, mitä SINÄ täällä teet, kun et edes ymmärrä, mistä täällä keskustellaan?

      • puustaroikkuja
        jesusZombie kirjoitti:

        Mistä näitä kepulaisia tupeepäitä löytyy

        Sitä ihmettelen minäkin.

    • Älä anna rahaa!

      Aulikki teki virheen, jonka seuraukset näkyvät rahankerääjien tuloissa.
      "totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."
      1 Tim. 6:5.
      "Heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä."
      2 Piet. 2:2,3.

    • Patmos-blogista

      Leo Meller kommentoi blogissaan:

      http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/597/ihmeiden_ajan_puoliaika

      "Yksi hengellinen rimanalitus oli surullista kuultavaa: naisevankelista julisti tulikivenkatkuista vihaa niille kristityille, jotka olivat syyllistyneet arvostelemaan ja vastustamaan Herzogien tuloa Suomeen. Rivien välistä kuului, että stadionin vähäinen yleisömäärä oli sidottu vastustajien työhön."

    • Lillukankukka

      Onneksi en mennyt stadionille, tosin en ollut hetkeäkään edes miettinyt sinne menoa. Luulen, että olisin noiden varsinkin suomalaisten puhujien kuuntelun jälkeen ollut todella kiukkuinen ja pettynyt. Haukkumisia ja rahan keräystä. Huh huh sentään. Säälittää Jantusen puolesta.

    • kaavintienkivireki

      Yksi asia on varmaa. Polvijärven telkkaripastori kampeaa itsensä niin moneen paikkaan ja tapahtumaan kuin vain pääsee ja tulee vakuuttamaan että heidät on ymmärretty Herzoogin tilaisuudessa täysin väärin. Heidän sanomisiaan on liioiteltu ja irroitettu asiayhteydestään. He eivät missään nimessä ole kironneet yhtään ketään koskaan missään milloinkaan.

      Telkkaripastori tulee paikkaamaan mainettaan niin hyvin kuin vain osaa. Harmi vaan että tämä kiillottaminen ja paikkaaminen tulee joihinkin seurakuntiin uppoamaan kuin häkä.

      Rahahanojen aukipitämiseksi nyt nähdään mitä jännempiä toimenpiteitä. Täytyy ihan katsoa seuraavat tv ohjelmat minkälaisia linjauksia parikaksikko ohjelmiinsa tekee. Arvelen että ympäripyöreätä jaarittelua mikä ei vaan loukkaa ketään, ja vuoden aikana tilanne saadaan normalisoitua ennalleen. Keikkaa riittää ja rahaa tulee.

      Tyhmillä ihmisillä on niin kovin lyhyt muisti.

    • Ei ahneuden syntiä

      Väitätkö, että he eivät ole rahankerääjien joukoissa?

      Varmasti he ovat "totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."
      1 Tim. 6:5.
      "Heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä."
      2 Piet. 2:2,3.

      • Uskon samoin

        Kiitos selvistä raamatunpaikoista.

    • Sad but true

      Pidin Polvijärven pastoria parhaana ohjelmana ja arvostin varsinkin Piipposen Veijoa suuresti. Olen joskus vähistä rahoistani lahjoittanutkin sille ohjelmalle kympin tai pari. Todella surullista kuulla miten voi ihminen sokeutua omia unelmiaan jahdatessa. Eipähän tarvitse enää lahjoitella saarnamiehille. Autan köyhiä suoraan esim. ostamalla heille ruokaa ym.

      • leeviläinen

        Ens'alkuunhan se Polvijärven pastori -ohjelma olisikin Raamatun Kirjoitusten mukaisessa linjauksessa ja kaikkea perusteltiin Raamatun Kirjoituksilla, koska Raamattu oli julistajilla avoimena pöydillään..

        Myöhemmässä vaiheessa monien esityskertojen jälkeen tilanne muuttui sellaiseksi, että Piipponen luki mitä lie lukenut paperista ja selitti asiaa sillä laella mm. psykologian julkaisujen perusteella ja Hartikainen osaltaan samoin, mutta Raamatun Kirjoitusten totuus selitysten suhteen jäi jonnekin taka-alalle hämärän peittoon..

        Ja samankaltaiset 'sävelet' kaikuvat nykyisinkin..

        Se hyvä pointti heiän elämänkurveissaan nyt kuitenkin tapahtui, että he pistivät ikäänkuin jauhot suuhun tai luun kurkkuun vastaankänittäjille - avioitumisellaan..

      • Tirilittan

        Näin minäkin teen. Olen ollut uskossa 36 vuotta ja yhdessä vaiheessa sinisilmäinen uhrilahjojen antaja. Herkkä anelupuheelle ja vaikutuksille.
        Vuodet ovat opettaneet, että Herra ei tarkoita meidän antavan jokaiselle "kerjuulla" olevalle. Se on väärin opettaa ihmisiä saamaan rahaa hyvästä puheesta. Sanan jako ja profetiat sekä Pyhän Hengen ilmentyminen ei saa olla myytävä tuote.
        Autan henkilökohtaisesti ilmiselvää avuntarvitsijaa ruoalla, vaatteella, työllä tms.
        Seurakunnassa katson, mihin antamani raha todellisuudessa menee.
        Katson että rahan on oltava korvamerkittyä.
        Erääseen seurakuntaan olen lakannut antamasta kymmenyksiä, koska seurakunta käytti huonosti ja tuhlailevasti rahaa uuden kirkkonsa rakentamiseen.

      • kymmenykset
        Tirilittan kirjoitti:

        Eikös kymmenykset ole tarkoitus antaa omaan hengelliseen kotiinsa? Lahjoja voi antaa sitten muuallekin.

      • Tirilittan
        kymmenykset kirjoitti:

        Eikös kymmenykset ole tarkoitus antaa omaan hengelliseen kotiinsa? Lahjoja voi antaa sitten muuallekin.

        Annan kymmenykset Herralle, en seurakunnalle.
        Ehkä seurakunta luottaakin siihen, että aina ne jäsenet maksavat kymmenyksensä kuitenkin... ja sen mukaan voi sitten tehdä suunnitelmia, meni syteen tai saveen.

      • Hhhhhhh

        Teinköhän väärin, kun en lähtenyt Nakuruun. Jos vaikka jäi taas jokin velvollisuus hoitamatta?

        Niin, vapaaehtoistahan se on. Minäkin annan neljälle eri järjestölle Herran työhön. Niiden kautta saan myös hengellisen ravintoni.

      • Tirilittan
        Hhhhhhh kirjoitti:

        Teinköhän väärin, kun en lähtenyt Nakuruun. Jos vaikka jäi taas jokin velvollisuus hoitamatta?

        Ei tarvitse lähteä Nakuruun asti. Läheltä löytyy, pienten eläkkeiden varassa kitkuttavia, sairaita eläkemummoja -tai pappoja.
        Heille voi ostaa pussillisen elintarvikkeita, siivousapua tai vaikka siivota itse, pestä mattoja, kustantaa lääkärille pääsyn ym.
        Suomesta löytyy köyhyyttä, jota voi "kymmenyksillään" lievittää.

      • Näinon
        leeviläinen kirjoitti:

        Ens'alkuunhan se Polvijärven pastori -ohjelma olisikin Raamatun Kirjoitusten mukaisessa linjauksessa ja kaikkea perusteltiin Raamatun Kirjoituksilla, koska Raamattu oli julistajilla avoimena pöydillään..

        Myöhemmässä vaiheessa monien esityskertojen jälkeen tilanne muuttui sellaiseksi, että Piipponen luki mitä lie lukenut paperista ja selitti asiaa sillä laella mm. psykologian julkaisujen perusteella ja Hartikainen osaltaan samoin, mutta Raamatun Kirjoitusten totuus selitysten suhteen jäi jonnekin taka-alalle hämärän peittoon..

        Ja samankaltaiset 'sävelet' kaikuvat nykyisinkin..

        Se hyvä pointti heiän elämänkurveissaan nyt kuitenkin tapahtui, että he pistivät ikäänkuin jauhot suuhun tai luun kurkkuun vastaankänittäjille - avioitumisellaan..

        "Se hyvä pointti heiän elämänkurveissaan nyt kuitenkin tapahtui, että he pistivät ikäänkuin jauhot suuhun tai luun kurkkuun vastaankänittäjille - avioitumisellaan.."

        Kyllä pomvijärveläiset ovat ihan itse "vastaankänittäjiä". Mahdatko "leeviläinen" ymmärtää, että se, että jättää perheensä ei todellakaan ole luun kurkkuun laittamista. Muuta kuin itselleen....

        Polvijärveläisten on ihan turha kiitää Keniaa myöten Owuoria kuuntelemassa.
        Kuuntelisivat mieluummin Jumalaa.
        Mirja Ojares näyttää hyväksyneen polvijärveläisten toilailun, koskapaKeniassa antoi heille häälahjan.

        Näin ne "avainhenkilöt" toimii... (Ojareksen Martti Kenian matkasta).

        Kyllä on uskottavuus mennyt polvijärveläisiin, kuten TV7 : kin, nisua ja lustetta pukkaa.

        Kuinka polvijärveläisillä on otsaa tuomita toisia, kun itse ovat menneet ympäri maata
        vieraan ihmisen kanssa....puolisoiden jäädessä kotiin.

        Kyllä ovat röyhkeitä ja ylimielisiä!

      • leeviläinen
        Näinon kirjoitti:

        Pistivät luun kurkkuun niille vastaankänittäjille ja arvostelijoille, joita jurppi se heidän susiparina juoksenteleminen ennen nykyistä avioitumistaan..

        Menikö em. asia nyt hilseen alle..

        Ei se kenenkään ole pakko ihmisiin uskoa ja ihmisiä seurata, kun voi Jeesusta seurata..

        Leeviläisellä ei näytä menevän "hilseen alle". "Vastaankänittäjä ja arvostelija"
        ovat negatiivisia ilmaisuja. Ei ole oikein, että susiparina juoksentelivat.
        Ei ole myöskään oikein, että jättivät puolisonsa (tarviiko ihmetellä eroa,kun susiparina juoksivat.....)

        Eiköhän ne erot tahoillaan olleet aivan itse aiheutettuja. Ja sitten vielä mennään yhteen stadionilla tyyliin " me tehhään mitä myö hautaan".

        He tässä " vastaankänittäjiä" ovat, puhumattakaan, että ovat osoittaneet varsin usein osaavansa arvostella toisia.

        Ymmärsitkö "leeviläinen", vai känitätkö vastaan?

        No kun se susiparina juoksenteleminen ei ole oikein, niin juuri sen vuoksihan Piipponen ja Hartikainen solmivat keskenään avioliiton. Ja näin he tukkivat arvostelijoilta suut susiparijutskaamisen osalta.

        On se vaan kumma jutska, että vaikka em. pariskunta avioitui, niin siltikin 'Näinon' kaltaisesi vastaankänittäjät ruotivat näin jälkeenpäin em. avioerojen syitä, vaikka niillä ruotimisilla ei tilanne enää miksikään muutu.

        Pariskunta jatkaa elämäänsä avioparina ja katsoo positiivisesti tulevaisuuteen Herraamme Jeesus kiitellen, mitä se kulloinkin tuo heidän elämäänsä.

        Vastaavasti kaltaisesi arvostelijat elävät tänä päivänä sekä tulevaisuudessa negatiivisesti, koska ovat käpertyneet omiin surkeisiin pohdintoihinsa, eikä tulevaisuus näytä heillä näin ollen laisinkaan valoisalta.

        "Vastaavasti kaltaisesi arvostelijat elävät tänä päivänä sekä tulevaisuudessa negatiivisesti, koska ovat käpertyneet omiin surkeisiin pohdintoihinsa, eikä tulevaisuus näytä heillä näin ollen laisinkaan valoisalta."

        Kohdallani tulevaisuus näyttää varsin valoisalta " vanhurskaan tie kirkastuu kirkastumistaan, kunnes koittaa täysi päivä".
        Menet turhan pitkälle "johtopäätöksissäsi" "leeviläinen".
        Mitä osaat minusta sanoa? Ethän tunne minua?
        Silti kirjoitat niin tietävästi. Kaltaisesi arvostelija ei tarvitse näemmä faktoja; riittää kun esiintyy "ylen tietävänä".....

        Mitä tulee Polvijärveläisiin, he esiintyvät julkisuuden henkilöinä. Heillä on vastuu tekemisistään. He ovat herättäneet laajalti pahennusta, silti heissä ei ole näkynyt katumuksen merkkiäkään. Esiintyvät itseriittoisesti ja ovat tuomitsemassa toisia.

        Niinkö se menee, että tehdään mitä tehdään, ja sitten vaan kiitellään Herraa?

        Ei se ole niin yksinkertaista, tulet sen huomaamaan.

        Huomaa monikkomuoto lauseessa:

        Vastaavasti kaltaisesi arvostelijat elävät tänä päivänä sekä tulevaisuudessa negatiivisesti, koska ovat käpertyneet omiin surkeisiin pohdintoihinsa, eikä tulevaisuus näytä heillä näin ollen laisinkaan valoisalta.

        Jos minä olisin sanonut näin: Vastaavast Sinun kaltaisesi arvostelijat.. jne.., niin mielipiteeni asiassa olisi kohdistunut suurimmalta osaltaan Sinuun. Mutta nyt, kun sanoin asian monikkomuodossa, niin se ei kohdistu ainoastaan Sinuun, vaan moniin kaltaisiisi arvostelijoihin.

        Asioissa täytyy olla tarkka. Ja kun jokin sana mielipiteessä ikäänkuin 'särähtää' korvassa, niin sen seurauksena itsekunkin on syytä tutkailla omaa sisikuntaansa, että olisiko siellä jotain asennevammaa..

      • näinon

        Ilmeisesti kohdallasi särähti, koska pyrit sanomaan "sen viimeisen sanan".
        Kannattaa tosiaankintutkia, olisiko asennevammaa.....

      • Anonyymi
        leeviläinen kirjoitti:

        Ens'alkuunhan se Polvijärven pastori -ohjelma olisikin Raamatun Kirjoitusten mukaisessa linjauksessa ja kaikkea perusteltiin Raamatun Kirjoituksilla, koska Raamattu oli julistajilla avoimena pöydillään..

        Myöhemmässä vaiheessa monien esityskertojen jälkeen tilanne muuttui sellaiseksi, että Piipponen luki mitä lie lukenut paperista ja selitti asiaa sillä laella mm. psykologian julkaisujen perusteella ja Hartikainen osaltaan samoin, mutta Raamatun Kirjoitusten totuus selitysten suhteen jäi jonnekin taka-alalle hämärän peittoon..

        Ja samankaltaiset 'sävelet' kaikuvat nykyisinkin..

        Se hyvä pointti heiän elämänkurveissaan nyt kuitenkin tapahtui, että he pistivät ikäänkuin jauhot suuhun tai luun kurkkuun vastaankänittäjille - avioitumisellaan..

        ⁸Aulikki kirjoittelee VEIJONKIN puheet !
        Voitelu loppui kun LIHANHIMO teetätti aviorikokset..
        Olihan OUTOA jättää perheensä / pienet lapsensa ja kiitää viikonloput tousen miehen mukana !
        Ei olisi MONIKAAN puoliso SUVAINNUT !
        Sitten SYYTELLÄÄN ENTISIÄ AVIOPUOLISOITA ...
        Hävetkööt itse jos " viattomuudessaan " edes tajuavat !!

      • Anonyymi
        leeviläinen kirjoitti:

        No kun se susiparina juoksenteleminen ei ole oikein, niin juuri sen vuoksihan Piipponen ja Hartikainen solmivat keskenään avioliiton. Ja näin he tukkivat arvostelijoilta suut susiparijutskaamisen osalta.

        On se vaan kumma jutska, että vaikka em. pariskunta avioitui, niin siltikin 'Näinon' kaltaisesi vastaankänittäjät ruotivat näin jälkeenpäin em. avioerojen syitä, vaikka niillä ruotimisilla ei tilanne enää miksikään muutu.

        Pariskunta jatkaa elämäänsä avioparina ja katsoo positiivisesti tulevaisuuteen Herraamme Jeesus kiitellen, mitä se kulloinkin tuo heidän elämäänsä.

        Vastaavasti kaltaisesi arvostelijat elävät tänä päivänä sekä tulevaisuudessa negatiivisesti, koska ovat käpertyneet omiin surkeisiin pohdintoihinsa, eikä tulevaisuus näytä heillä näin ollen laisinkaan valoisalta.

        Voivoi...RAAMATTU unohtui kun kiidettiin ympäri Suomea...aviopuolisot pienet lapset kotona.Aulikilla.
        EI auttanut MONIEN läheisten neuvot .Kovin läpinäkyvää oli keskinäinen matkustelu. Aulikilla oli vielä " voitelua
        ".Veijo EI yksin olisi " menestynytkään".
        Puheetkin lukee paperista kun AULIKKI valmistaa
        Jättäisivät pois puheistaan toistuvat :"
        RAKKAAT YSTÄVÄT..."

    • Vanha äijä

      Ei pidä peätä heidän kiroustaan niille jotka eivät tilaisuuteen menneet.Olkaa kiitollisia että ette menneet,jotta ette tulisi osalliseksi heidän synteihinsä.

    • Ingenjör_81
      • Näinon

        Kyllä tuo lyöminen on onnistunut varsin hyvin eräiltä, kuten aloituksessa ilmenee.
        Jos julkisesti toimii, kuten toimii; pitäisikö kaikki vain hyväksyä?
        Eikö järjestys kuulu Jumalan seurakuntaan...tottakai kuuluu.

        Kyseiset henkilöt ovat toiminnallaan herättäneet laajalti pahennusta.
        Katumuksen merkkiäkään ei silti nähtävissä. Kun uskottavuus mennyt, niin se on mennyt. Parannuksen paikka.

        Arvostelu ja pilkkaaminen kaksi eri asiaa.i

    • Armolahja

      Aika näyttää, onko tuolla liitolla Jumalan siunaus vai ei. Asettaako Jumala kyseisen pariskunnan hattuhyllylle? Henkien erottamisen armolahjan kellot ovat alkaneet jo paljon ennen heidän avioitumistaa kilkattamaan minulle. Tekee oikein fyysisestikin pahaa katsoa heidän ohjelmaansa. Olenkin lopettanut jo aika päiviä sitten ohjelman katsomisen. Jos vain vahingossakaan satun vilkaisemaan, tulee heti ällöttävä, oksettava olo. Mies nimittäin katsoo, ja joskus joudun pakostakin kuulemaan vaikken haluaisikaan.

      • mjaana

        Pieni vinkki: ostapa miehellesi korvakuulokkeet. Toimii meillä :)

    • Maaria Mesi

      Minäkin aiemmin katsoi ja jopa tykkäsin heidän ohjelmastaan. Olin eräässä tilaisuudessa jossa he julkistivat liittonsa. Olin lentää pyrstölleni, ja kertakaikkiaan olin tyrmistynyt.
      Olen sen jälkeen yrittämällä yrittänyt kuunnella heidän opetuksiaan, mutta en pysty siihen. Meni uskottavuus, vika voi olla kyllä minussa itsessäni?

      • anteeksi vaan

        En tiedä miksi mutta samoilla linjoilla olen. Katselun myös lopetin jo ennen eropuheita. Mutta eihän kaik kukaan pakota katselemaan.

    • Totinen rukoilija

      Sananopettajan tulee myös itse elää Sanan mukaan.
      Tässä tapauksessa on mennyt uskottavuus.
      Jumala on asettanut julistajille todellakin suuremmat vaatimukset,eli on
      tehtävä täyttä totta.
      Nyt eletään todellakin lopun aikoja kun laimennettua Raamatun sanomaa
      saarnataan.
      Itse haluan pysyä muuttumattomassa Jumalan Sanassa ja kehoitan
      teitä rukoillen kuuntelemaan onko opetus linjassa Raamatun kanssa.
      Ja tietysti hylkäämään eksyttäjät.

    • pysytään vast'edeski

      voinee siis päätellä ettei Veijo halua tilaisuuksiinsa röhkiviä sikoja?

      • Arkipäivät veijona

        Eikä suolapatsaita.

      • ylempiarvoisia
        Arkipäivät veijona kirjoitti:

        Eikä suolapatsaita.

        valikoivaa porukkaa, arvelen. Ylpeys loistaa.

    • Raamattu sanoo

      Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

    • miksi näin

      On kuulijat kaikonneet uusiopari Piipposilta!IEi auttanut suosion lisäämistä vaikka pari avioon astui...Säälittää Veijon metsuri kourien huitominen ja "aivan juuri niin" toteamiset kaikuna Aulkin saarnaamisen jälkeen,,Paperista yrittää tankkailla jotta jotain sanottavaa pastorillakin olisi...Aulikki ei uskaltanut ottaa paikkaansa julistajana ja eriytyä Veijosta kokonaan!!!Monet,monet kuulijat näin antoivat tiedoksi,

      • laukkuryssä

        Auttaskohan siihen 'suosion nousuun' se, jos Veijo ottaisi husqvarnan isoihin metsurin kouriinsa ja päräyttäisi studiossa sen käyntiin ja muutaman kerran kaasu täysillä karjahtelisi, jotta heräätyys.! heräätyys.!

    • olenkoyksin

      Olen yrittänyt vilpittömästi kuunnella polvijärveläisten opetusta, mutta aina tulee ahdistus heidän puheistaan kun he tuomitsevat muut uskovat ja seurakunnat . Viimeisimmässä jaksossaan tv7: lla Veijo saarnasi että kun tarpeeksi rukoilee, niin uskovien keskuudessa ei ole köyhiä ja sairaita (kippeitä). Mitä ajattelee moni eläkeläinen joka kipuilee sairautensa ja pienen eläkkeensä varassa, ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Polvijärveläiset , kuinka voitte tuomita ja olla näin sydämettömiä? Veijo on ankara ja tuomitseva ja Aulikin nyökyttelee hyväksyvästi. Miksi tämä sarja saa jatkua vuodesta toiseen ja kylvää menestysoppiaan?

      • VainionNipa

        Olen myös itsekkin ihmetellyt, miksi tämä sarja saa jatkua vuodesta toiseen. Ei ole tervettä opetusta.

    • Aidon_puolesta

      Samaa mieltä tuosta eksytyksestä (Hertzog, Piipposet).

      Täällä on varmaan ns.perinteisen avioliiton kannattajia? Oletteko allekirjoittaneet tämän kansalaisaloitteen sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi? Vain tämä kyseinen Aito avioliitto -yhdistyksen aloite on oikea.

      http://www.aitoavioliitto.fi/kansalaisaloite

    • sarantai

      ...."Veijo nimitti lauantaina tietynlaisia kristittyjä "haiseviksi, löyhkääviksi suolapatsaiksi", sekä sunnuntaina "seisovan veden äärellä röhkiviksi sioiksi" (lähdevertaus)....." voiko näin joku tuomita, kyllä tuli paha olo, ei maailman sivistyneet ihmisetkään hauku näin pahasti.

      • Anonyymi

        Jospa VEIJONKIN HIKI lakkaisi hajuveden /
        HIUSVÄRIN voimasta loppuvan.!
        Taitaa olla YHTEINEN VÄRIPATA MOLEMMILLA !
        Onhan sitä IKÄEROAKIN...

    • Feijo

      Järkyttävää! Miten voi "uskovainen pastori" nimitellä pöntöstä ihmisiä tuolla lailla? Minkähän "pastorikoulutuksen " hän on saanut? Missä tuollaista koulutusta annetaan, tahtoo tietää?

      • Vähäinenhapatushapattaa

        Hän on ottanut (ehkä) uutta viiniä?

      • Anonyymi

        AULIKKI EI OLE PASTORI !!
        VEIJOKIN VAIN LYHYEN OPIN KÄYNYT...EI PASTORI...VAAN METSURI.

    • ilmainentoimitus

      Olen vast akesällä alkanut katsoa uusintoja (?) ko. parilta. He uskaltavat sanoa suoraan mielipiteensä muista joita eivät pidä samalla tavalla oikein uskovina, nämä "haisevat". Harva näkee toisen näin huonona. Pariskunta kertoi myös että heitä on suotta syyttä arvosteltu vaikka ovat eläneet raamatun mukaan ison perheensä kera.

      • Anonyymi

        MONET tulivat aivan SAIRAIKSI katsottuaan PARISKUNNAN PAASAUSTA
        Mitähän tästä tulee PÄÄTELLÄ / OPPIA !!!

      • Anonyymi

        Perheensä jättivät MOLEMMAT!
        SYYTTÄ HAAVOIHINSA MYÖTÄTUNTOA ANOVAT !

      • Anonyymi

        Toivottavasti pääsevät irti menestysteologiasta ja sen opettamisesta.

    • Veijonen

      Miksi kädessä iso nippu paperia josta luetaan?
      Eikö Raamattu kelpaa luettavaksi?

      • sarantai

        Samaa minakin olen ihmetellyt, ei juurikaan raamattua lueta. ihmettelen tämän sarjan suosiota(?), kun se vaan jatkuu.Kuka maksaa heidän tv esiintymisensä? Kumma juttu kun meillä Suomessa on todella hyviä raamatun opettajia, että he voisivat korvata nämä polvijärveläiset , jo alkaa kyllästyttämään heidän näkemisensä, tai en katso enään suljen tvn. Olis aika uusien tuulien.

      • Anonyymi

        Ei osata muuten!
        Tankataan kuitenkin

    • Uskonsisar

      Miksi arvostelevat siskoja ja veljiä Kristuksen ruumiissa???

      • laukkuryssä

        Ne tekee, jotka osaa - jotka ei osaa, ne arvostelevat..

    • kukakukaketkä

      Siis jos kyseessä on oikeasti polvijärveliset niin miksi haukutte heitä, he ovat ihan eri asia kuin Veijo ja Auli. Keistä oikein kyse.

    • Anonyymi

      Jos jotain olen oppinut viidenkymmenen vuoden uskossa vaeltamisen aikana niin ainakin sen että en koskaan mene toistuvasti kenenkään sellaisen julistajan tilaisuuksiin jotka herättävät minussa levottomuutta tai epäilyä siitä että kaikki ei ole kunnossa tai että henkilö haluaa ilmentää enemmän itseään kuin tuoda esille raitista evankeliumia. Nykypäivinä tällainen raitis arvostelu on myös välttämätöntä koska eivät edes kaikki sananjulistajatkaan ole aina sitä mitä luulisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe