BMW kerhon lahjoitus lasten sairaalalle.

M A R A

Bimmer Tuning Club of Finland järjesti viikonloppuna perinteisen Bimmerparty 2014 -tapahtumansa Kalajoella. BMW-merkkisten autojen ns. virallinen merkkikerho keräsi tapahtuman yhteydessä lähes 10000 euroa uudelle Lastensairaalalle.

- Aika juhlallinen fiilis oli kantaa 9104 euron shekkiä sylissä. Sen verran saimme kasaan viikonloppuna, yhdistyksen tiedottaja Milla Saaristenperä iloitsee.

BTCF lahjoitti vuosittaisen tapahtumansa jokaisesta myydystä pääsylipusta kaksi euroa Lastensairaala 2017 -projektille. Kalajoen tapahtumaan myytiin siis peräti 4552 pääsylippua.

- Saimme todella hyvän vastaanoton tälle hyväntekeväisyystempauksellemme. Yhdistyksen jäsenistä suurin osa on 25-35-vuotiaita ja monella on jo perheetkin. He olivat tietysti iloisia tästä, Saaristenperä sanoo.

- Eniten yllätti kuitenkin se, että nuoret 18-20-vuotiaat jäsenemme olivat todella hyvin mukana tässä asiassa. Joka kerta kun kävimme kuuluttamassa, paljonko lastensairaalalle rahaa on kasassa, suosionosoitukset olivat valtavat, Saaristenperä riemuitsee.

Idea hyväntekeväisyyshankkeesta tuli viime syksynä kerhon syyskokouksessa. Rahat kerho tilittää internetissä olevan Lastensairaalan keräyssivuston kautta eteenpäin. Saaristenperän mukaan kerhon sivustolle perustamassa keräyksessä on jo pohjalla hieman rahaa ja lisää on tulossa, joten 10000 euroa mennee rikki.

BTCF:n varapuheenjohtaja Jari-Pekka Mikander toteaa IS:lle, että keräyksen tarkoituksena on osittain myös näyttää, että vaikka Bemareilla ajavat ovat koko ajan silmätikkuina, ei kuskeina ole oikeasti mitään tyhjäpäitä.

- Halusimme myös näyttää, että osaamme käyttäytyä. Me olemme todella asiallista porukkaa, Mikander sanoo.

- Joukkoon tietysti mahtuu kaikenlaista porukkaa, koska jäsenmäärämme on valtava, yli 50000, Mikander toteaa.

Mikanderin mukaan kerhon mainetta huonontaa myös se, että BMW-merkkiset autot ovat suosittuja. Nuoret, kokemattomat ja rajojaankin joskus tyhmästi kokeilevat nuoret valitsevat autokseen monesti BMW:n.

Milla Saaristenperän mukaan kerhon tietoon ei ole tullut, että muut Suomen autokerhot olisivat lähteneet keräämään rahaa uudelle Lastensairaalalle. Saaristenperä haluaakin haastaa edustamansa kehon nimissä kaikki Suomen autokerhot- ja forumit mukaan.

- Pienemmänkin summan kasaan saaminen on iso asia, Saaristenperä haastaa.

13

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MAHTAVAA

      Kunnon kusipää mulkkuja nuo bemarikuskit!

      Eiku hetkinen... :)))))))))))))

    • BMWstii

      Olipa ylläri että taas BMW uutisissa.

    • Hyvä näin

      Ehdottoman hyvä asia, mutta haiskahtaa vähän "pakolliselta" kilven kiilotukselta negatiivisten BMW-uutisten jälkeen.

      • BMWstii

        Hienosti osataan tämäkin asia kääntää negatiiviseksi.

        Tappajarekkapenatkin, niin ne tientukot ja tappajat keräävät nyt rahaa lastensairaalalle.

        Kuten Volvoracingin kaaharitkin.

        Kilvet taitaa olla kiillotuksen tarpeessa...


    • Läpinäkyvää.

      Pienipä on summa kun suomen rahakkaat bemaristit varoja kerää, varmaan jäänyt euro per lätty maksimissaan summaksi.
      selkeästi bemaristit kiilloittaa tuollaisella toiminnallaan kilpeään, vaan ei se todellisuus miksikään muutu.
      Asennevammat ja ylimielisyys ei parane lahjoituksilla.
      Paljon pitää asioiden muuttua että bemarisiten toiminta ajattelevissa piireissä hyväksyttäisiin.

      • Todelliset köyhät

        50000 jäsentä ja tuollainen summa, ihan naurettavaa.
        Ostetaanko ripitys tuollaisella summalla?
        "Bemareilla ajavat ovat koko ajan silmätikkuina, ei kuskeina ole oikeasti mitään tyhjäpäitä.
        - Halusimme myös näyttää, että osaamme käyttäytyä. Me olemme todella asiallista porukkaa, Mikander sanoo."
        Aika ruusuisten lasien läpi kirjoittaja katsoo.


      • BMWstii

        Ööö lueppas oma tekstisi ja mieti minkä asian yhteydessä se kirjoitit ja mieti sitten kumpi meistä on asennavamma ja ylimielinen suhtautuminen.


      • Bemaristi

        Eihän tässä kerätty rahaa suoraan jäseniltä, vaan lahjoitettiin 2€ jokaisesta Bimmerparty-lipusta. Kun lippujen hinnat on 10-20€ niin 2€ on ihan kohtalainen summa!


    • Ei oo kaikki autossa

      Jos minulla olisi paha omatunto niin voisin moisen pikkurahan maksaa omasta pussista.

    • Niin no...

      Pitäähän sitä imagoa yrittää puhdistaa jotenkin että poliisin yliajot yms. törttöily unohtuisi...

    • itarat

      Kyllä on pieni summa kermaperseiltä, eiks oo yhtää enempi.

    • on on

      Asiallista porukkaa bemaristit,kuten kolari ja kaahaustilastotkin sen kertoo...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe