Jos Auer ei kuitenkaan ...

lasten elämä :-(

Jos nyt kuitenkin olisi niin että AA1 olisi syytön miehensä murhaan ja tämä uudestaan kuulusteluihin joutunut henkilö paineen alla tunnustaisi teon.

Mitä jos Auer-Lahden lapset etenkin poika joutuisi hakeutumaan ammattiavun piiriin ja uusi psykologi saisi selville että lsh - syyte / tuomio on väärä. Paineen, muutospelon ( isän kuolema = menetys, Peite-Sepon menetys, Enon ja enon vaimon perheen menetys ) ja mielen sekaisuuden alla pikku aikuisten avuilla tuotettu tarina. Mitä sitten tapahtuisi?

Lapset käsittelevät nämä asiat viimeistään aikuisena ja totuus paljastuu viimeistään ensimmäisen ikäkriisin kohdalla.

60

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alusta asti tiedetty

      "Jos nyt kuitenkin olisi niin että AA1 olisi syytön miehensä murhaan..."

      Miten se voisi olla syyllinenkään, kun on nainen, ja taas on merkattu epäillyksi, ei tosin vangittu, mieshenkilö. Tällähän kerrotaan syyllisen sukupuoli. Sehän oli heti tuoreeltaan tieto, että tekijä loukkaantui teon yhdessä ja hänestä jäi runsaasti verijälkiä paikalle. Sama asia kuin Tannerin pidätyksessä, mies jälleen.

      Ihan turha jauhaa potaskaa myöhemmin, ettei tekijästä olisi kuin joku pilkku lankun päässä, ja sekin KRP:n poliisin, paitsi, jos tuo poliisi nyt sitten onkin oikeasti syyllinen, mutta kyllä se tiedetään niistä runsaista verijäljistä. Miksi sitten pelaavat tällaista kallista peliä, niin toivon mukaan selviää.

      • rouva Tappinen

        Kaikista eniten Auerin tapauksessa häiritsee se sitkeys jolla Auer on ajettu kuin käärme pyssyyn. LSH-tuomion oikeudenmukaisuus ei vakuuta, sillä syytöksien syntyhistoria on tunnettu ja köykäiseksi tarinat havaittu. Kumpi oli ensin, muna vai kana.
        Satakunnan kansan toimittaja Tapio Vallin on aivan yksiselitteisesti ajamassa Auerin elinkautistuomiota koska sillä tavalla satakuntalaisten nepotismi ja nurkkapatriotismi saa voittonsa ja menneisyyden ristiriidat toivotaan vaipuvan unohduksiin. Mutta ottaako toimittaja kontolleen enemmän kuin yhden ihmisen oikeusmurhan?

    • syylliset vapaiksi

      Ehkä joku kuolemansairas voisi tunnustaa Aan tekemän rikoksen, ja näin saada itsensä Wikipediaan. Julkisuudenkipeitä löytyy vaikka Twitteriin ja Facebookkiin asti.
      Totuus nyt vain on se ettei ulkopuolisesta ole juuri mitään konkreettista näyttöä, mielikuvitusta kylläkin elämää suuremmasta rikoksesta. Parisuhderiita ja henkirikos. Thats it.

      • jalanjälkiä...

        ulkopuolisesta jäi runsaassti.Ääniä nauhalle jotka katosi tutkimuksissa.Kadonneet aseet ja suojapuvut.

      • törkeäpahoinpitely..
        jalanjälkiä... kirjoitti:

        ulkopuolisesta jäi runsaassti.Ääniä nauhalle jotka katosi tutkimuksissa.Kadonneet aseet ja suojapuvut.

        Kadonneista tavaroista voi kysyä Annelilta.

        Fakta nyt on se että Anu löi kuollettavan iskun Jukan päähän. Puukotus ei vielä tappanut, eli tapon yrittäjä on siis vielä vapaana.

      • testiosallistuja
        törkeäpahoinpitely.. kirjoitti:

        Kadonneista tavaroista voi kysyä Annelilta.

        Fakta nyt on se että Anu löi kuollettavan iskun Jukan päähän. Puukotus ei vielä tappanut, eli tapon yrittäjä on siis vielä vapaana.

        Niin, sanon kuin eläkkeelle 4 v sitten jäänyt valtakunnansyyttäjä: on se niin surullista.

        En olisi koskaan uskonut, että suomalaisten päät voidaan niin manipuloida, että kaikki murhaan liittyvä kadonnut ei enää viittaisikaan ulkopuoliseen, vaikka niitä ei ole koskaan löytynyt, ja niiden hävittäminen ei edes sovi mihinkään teoriaan, sellaista ei kukaan ole koskaan edes yrittänyt tehdä.

        Koko näytelmäkin on kirjoitettu niin, että jokaiselle argumentille löytyy vasta-argumentti, koska tässä käännellään peilikuvaa edestakaisin.

        Tai oikeastaan, tämä ei ole edes surullista, tämä on karmeaa, että suomenkielellä ensin virkamiehet manipuloi kansan, media pitää huolen propagandan levittämisestä ja sitten omalla äidinkielellä kansalaiset pitävät huolen manipuloinnista, niin että musta muuttuu valkoiseksi ja päinvastoin.

        Mutta kun kansan priorisointi aloitetaan, ja typerykset tuhotaan, niin millä tuo typeryys määriteltäisiin, ellei olisi tehty näin hienoa ja täsmällistä testiä, johon jokainen on voinut osallistua vapaaehtoisesti, ja jokainen ip voidaan selvittä, ja jokainen on ihan vapaaehtoisesti ottanut kantaa asiaan.

        Tässä kalpenee jo toisen maailmansodan jälkeen tehty Milgramin tottelevaisuustesti, jota tosin arvosteltiin epäeettisyytensä vuoksi. Tässä kait ei tule edes sitä ongelmaa, kun on voinut valita, että antaako älynsä tai typeryytensä julkisesti loistaa.

        Nyt kun on palkattu ne neljä tutkijaakin, niin odotan kyllä suurella mielenkiinnolla jatkoa. Tosin tuo seuraava oikeusjuttu on ajoitettu käytäväksi suurinpiirtein samaan aikaan, kun EU:ssa aloittaa työnsä tuo ensimmäiinen diktatuurihallitus.

        Oletan, että meidät on jo kartoitettu ennen sitä.

      • sosiaalipsykologia
        testiosallistuja kirjoitti:

        "Milgramin tottelevaisuuskoe on Stanley Milgramin 1960-luvulla suorittama sosiaalipsykologinen koesarja. Kokeessa mitattiin osallistujien halukkuutta totella auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia koehenkilön omantunnon vastaisia käskyjä.
        Sähköiskukokeessa koehenkilölle kerrottiin, että hänen tulisi auttaa opiskelijaa muistia vaativissa tehtävissä rankaisemalla opiskelijaa, jos hän muistaisi väärin. Rangaistuksena väärästä vastauksesta koehenkilö antoi sähköiskuja, jotka eivät kuitenkaan olleet oikeita, vaan tehtäviin vastannut henkilö vain näytteli saavansa sähköiskuja. Kokeenjohtaja kehotti koehenkilöä korottamaan sähköiskujen voimakkuutta ja yllättävää kokeessa oli se, miten koehenkilö vain pienen vastustuksen jälkeen totteli kokeenjohtajalta saamiaan käskyjä lisätä sähköiskun voimakkuutta jopa niin, että siitä voisi seurata kuolema. Koeasetelman tieteellinen pätevyys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa."

        Tässä meidän testissä auktoriteettiasemassa oleva henkilö kumoaa kansalaisten oman oikeusturvan (joka käsite on nyt tuon omantunnon kohdalla), ja kääntää pelikentän niin, että onkin todistettava syyttömyys.

        Olemme karmeassa tilanteessa: minkä verran kansalaiset ovat valmiit siitä luopumaan ja ryhtyvät myötäilemään auktoriteetteja, jotka itse rikkovat lakia ja kansalaisten oikeusturvaa? Tätä esimerkiksi on tutkittu erilaisin gallupein - uskotko, että Anneli Auer on syyllinen. Lause voisi jatkua siten, että "... koska autoriteetit niin sanovat".

        Oletan, että nämä trollit sitten ovat tässä testissä lähinnä näitä "sähköiskuja". Eli jos riitävästi vain väitetään - kuten nyt kadonneista tavaroista - ei ole mitään ulkopuoliseen viittaavaa, niin miten tällainen trollipainostus ilman järkeä ja mieltä vaikuttaa ihmisiin.

        Kuinka moni lähtee sosiaalipsykologisesti siihen joukkoon, joka väittää, että pisin tikku onkin lyhyin, vaikka aistit kertovat aivan jotakin muuta. Tämä on siis eräs sosiaalipsykologinen testi, että mitä muiden mielipide vaikuttaa toiseen henkilöön, jos vain riittävän moni inttää asian olevan aivan muuta kuin mitä omat silmät kertovat.

        En nyt muista tekstin nimeä, että voisin tarkistaa tuloksen, mutta tuon sosiaalisen paineen vaikutus oli joka tapauksessa järkyttävän suurin. Olisiko ollut lähellä 80 prosenttia.

        Sosiaalinen paine olla samaa mieltä muiden kanssa vaikuttiaa siis enemmän kuin oma näkökyky, vaikka oli kyse täysin päivänselvästä asiasta - kuten nyt tässä näistä kadonneista tavaroista.

      • kulttuurisidonnaisuu
        sosiaalipsykologia kirjoitti:

        Eräs toinen asia, joka vaikuttaa tähän auktoriteettiuskon lisäksi tai ohella, on se, että minkä verran kansalaiset ovat sisältä- tai ulkoaohjautuvia. Suomalaiset ovat kuuliaista kansaa, ja heitä on voitu aina hyvin ohjailla ulkoapäin, ja he kiltisti toteuttavat lähes kaiken kyseenalaistamatta mikä tulee auktoriteettien suulla.

        Tätä Ulvilankin tapaus osoittaa, joka todellisuudessa, kun otetaan laki ja järki huomioon, on todella rajusti karrikoitu, mutta silti kyseenalaistajia löytyy todella vähän. Kyse ei ole ainoastaan mielipiteetä, kallistuuko se syyllisyyden puolelle, vai kallistuuko se syyttömyyden puolelle, koska kummallekin puolelle - anti- ja pro - on tehty sellainen määrä vuorosanoja, että ne pystyvät kumoamaan aina toisensa. Se on kuin lassipalloa, ja jossain vaiheessa pitäisi tietysti kansalaisen ryhtyä kyseenalaistamaan auktoriteettien peli, jos alkaa mennä tällaiseksi, että kansalaiset itse ovatkin jo koko pelin pelinappuloita.

        Jos mennään maihin, joissa ei ole tällaista luottoa auktoriteeteilla tai heillä on lähihistoriassa kokemus diktatuurista, niin tällaisen pelin pelaaminen kansalaisten kustannuksella ei tulisi kuuloonkaan. Tuskin sitä uskaltaisi tällaisessa Suomen muodossa kukaan edes leikillään yrittää. Ei tulisi torkkupeittoja eikä pehmoleluja. Siellä painuisi aseistautuneet miehet eduskuntaan, kuten Espanjassa tapahtui vain muutama kymmenen vuotta sitten. He ovat sisältäohjautuvia ihmisiä, pitävät huolen niin auktoriteettien kyseenalaistamisesta kuin valvonnastakin, koska heillä on kokemusta vallasta ja siitä, että miten se turmelee. Suomi on pieni maa, ja aivan yhtä turmeltunut, mutta kun peliä on käyty lähes koko itsenäisyyden ilman, että se on koskaan tullut julki - sisäistä propagandaa maailman parhaasta on vain tarvittaessa lisätty ja teetetty gallup-tutkimuksia Suomi maailmanparas tässä -nimellä, niin kansalaisista on tullut omahyväisiä ja niin itsetyytyväisiä, että realistinen kyseenalaistaminen on jo ajat sitten unohtunut, jos sitä on edes koskaan syntynyt.

        Hyvin kuvaavaa oli, kun eräässä Etelä-Euroopan maassa minulta kysyi eräs henkilö: miten Suomen hallitus selviää tehtävästään ja pystyy hallitsemaan kansan, kun Suomessa asuu lähes kaikki saarilla?

    • missä sellainen.

      tieto olisi että tekijästä jäi runsaasti verijälkiä.Ei ainakaan etp ssä

      • tanalliset äkeet

        Missä se tieto on etp:ssa, (esitutkintapöytäkirjassa) jota tuomari Santamaa niin henkilökohtaisesti ajaa eteenpäin kuin omaa agendaa ja missiota vain voi ajaa., että tuolloin 9-vuotias tyttö avusti murhassa?

        Jäikö siihen etp:aan verisiä pikku jalanjälkiä, paljaita tai pikku kengän jälkiä?
        Oliko tytln yöpaituli veressä? Kun piteli välillä puukkoa ja astaloa ja suojakilpeä, vai välillä tökki isäänsä pikku puukolla??

        Joko nämät tapahtumat ovat etp;ssa???

    • rouva Tappinen

      Ei tietenkään etp:ssä. Sinne vietiin vain se tieto jonka perusteella virkamies voi hyvällä omatunnolla luottaa siihen että "syyttäjän kortit pätevät". Paula Pajula on nyt Kalle Kulmalan suulla pantu paljon vartijaksi.

    • syyttäjän

      korttejahan ne juuri ovat.Valehtelut ja vääristelyt 9 v tyttönen puukotti 4 kertaa kookkaaamman ja vahvemman isänsä.Annu äänitti ja nauhoitti ja huuteli että otas Jukka se AAARGHH uudestaan meni huonosti purkkiin.Kaikki kelpaa kun pitää tehdä syyllinen

      • HyvöVeli

        Kyllähän tämä selvästi perinteiseltä satakuntalaiselta sakinhivutus savustus/seivästys -sessiolta vaikuttaa.

        Nämät vääristelyt ja valehtelut ovat ihan tuttua kauraa työpaikoilta, kun savustetaan joku joukosta ulos. Valehtelemalla ja vääristelyllä ja sakilla se hoituu. Työsuojelutoimistojen mapit ovat esimerkkejä pullollaan, mutta savustustoiminnalle ei voi mitään.

    • jyrpäjooseppi

      Se on näemmä eräs taas rauhoittunut eilisestä shokistaan Murhainfossa ja uskaltaa kirjoittaa omallakin nikillään. Hyvä ettei tyypille benniä tullut. AAhahahhahhahhahaaa.

    • jyrpäjooseppi

      Taas murhainfossa vilisee vieraita nimimerkkejä, tuplanikkeilykokoontumisajot.
      Vieraat nikit, bannit tuloillaan vastustajille...

    • Jos huppari ei ...

      Mitä jos annulistit joutuisi hakeutumaan ammattiavun piiriin ja uusi psykologi saisi selville että uskotte lentävään huppariin. Mielen sekaisuuden alla auerskan ja mannerin tuotettu tarina. Mitä sitten tapahtuisi?

      Lapset käsittelevät nämä asiat viimeistään aikuisena ja totuus paljastuu viimeistään ensimmäisen ikäkriisin kohdalla, mutta entä aikuiset annulistit, onko pehmustettu koppi ainoa hoito vai voiko laskea vahvalla lääkityksellä avohoitoon?

      • yksisilmäisyysviha

        Kysyin hyvin vanhalta isältäni aikoinaan, kun istuimme puistossa, että pystyykö hän näkemään puun oksalla istuvaa lintua. J

        Hän vastasi minulle tiukkaan sävyyn: "Miksi en pystyi, ei minun näössäni ole mitään vikaa, pystyn näkemään jopa niin kauaksi, että näen auringon. Ja tiedätkö sinä, että kuinka kaukana se on?"

      • aika epeli
        yksisilmäisyysviha kirjoitti:

        Kysyin hyvin vanhalta isältäni aikoinaan, kun istuimme puistossa, että pystyykö hän näkemään puun oksalla istuvaa lintua. J

        Hän vastasi minulle tiukkaan sävyyn: "Miksi en pystyi, ei minun näössäni ole mitään vikaa, pystyn näkemään jopa niin kauaksi, että näen auringon. Ja tiedätkö sinä, että kuinka kaukana se on?"

        Minä en näe kuin auringon säteilyn.

    • get a life folks

      Puhuvat ettei Anneli Auer olisi voinut tehdä kyseistä rikosta niin lyhyessä ajassa.

      Miten ihmeessä huppumies olisi sen muka niin lyhyessä ajassa tehnyt, ja vielä ilman että itse pitää mitään ääntä itsestään.

      Uhrin äänet ja liikkeet kyllä kuuluu, mutta tappajan ei. Poistui vielä ääneti ikkunasta lentäen.

      Pahoinpitely, puukotus, ja tajuttomuus on tapahtunut 15min aikaisemmin kuin A tarttui puhelimeen. Lopussa ennen poliisien tuloa kävi nuijimassa hengiltä.

      • VirsiKaunis

        Vai sellaisia puhuvat?

        Kuinka lyhyestä murha-ajasta tarkalleen ottaen nyt viserrät?

        Vai poistui ääneti lentäen? Olitko paikalla, kun näin tarkkaan tiedät?

        Veriset viitan helmatko jättivät verijäljet oviaukon pieliin?
        Vai horjahtiko tanssija parketilla ja otti tukea pielistä, kun komioilla reisilihaksillaan ponnahti ketterästi oviaukosta kohti odottavaa autoa?

      • Lyhyt aika

        Voila! Kukaan ei ole voinut tehdä murhaa! Ehkä Lahti ei kuollutkaan!

    • Perustuslaki

      Eiköhän ihan jokainen kykene olemaan yhtä mieltä anneli auerin syyttömyydestä,onhan hänet jo oikeudenkin mukaan todettu syyttömäksi,jota nyt sitten puoltaa edelleenkin ilmi tulleet "tutkinta menettelyt" jotka jo sinällään olemassa olollaan puoltavat kansallisen lainsäädännön mukaan vappauttamista heti.
      asian voi jokainen ajatella omalle kohdalleen jos kykenee..tässä on jo kyse jokinlaisesta pakkomieletisestä pakosta saada anneli syylliseksi..asiaa jauhetaan niin kauan että tarkoitus toteutuu.ja virkammiehet pääsee kuin koira veräjästä siitä olemattomasta vastuustaan toteuttaa kansalaisen oikeusturvaa jota perustuslaki edellyttää..

    • paljonperehtynyt

      Hovioikeus vapautti Annelin tuntemattoman dna:n ja lapsen havainnon takia. Hovi myös totesi aikanaan tuomiossaan,että Annelin syyllisyyteen jää varteenotettava epäily. Nyt tuntematon dna on poissa pelistä ja vanhimman lapsen havainto ei ole luotettava. Sen todistaa Jukan sisko, joka oli vanhimman lapsen kanssa tekemisissä murhan jälkeisenä aamuna.

      • oikeusmurhapäivystäj

        Oliko tuo sisko lasten mukana perhekodissa mukamas.En usko että olisi tavannut lapsia silloin. Ja epämääräistä väittää että lapsi olisi mukamas erilailla kuin tähän asti. Tämä todistaja menee oikeuteen antamaan väärän todistuksen tytöstä, näin epäilen käyvän.

      • apsoj51

        Aivan oikein huomautat että tuntemattoman DNA on poissa pelistä, syyttäjien/nettisyyttäjien pelistä.
        Kokonaisuuteen DNA edelleenkin kuuluu. Kokonaiskuvaa ei voi muodostaa unohtamalla DNA-sotku.

    • Äläkääpä

      Keskusteluissa on noussut vahvasti esiin kahden leirin eriävät näkemykset. Auerin syyttömyyteen uskovia nimitellään annelisteiksi ja vastapuolena häärää luonnollisesti antiannelistit. Silmään on pistänyt vahvasti näiden kahden leirin argumentoinnin tasoero. Annelistit spekuloivat ja pohtivat, käyttävät saatavilla olevaa tutkintamateriaalia, tekevät tarkkoja aikajanoja häke-nauhan perusteella, asunnon ja pihan piirustusten perusteella, jne.. Ylipäätään annelistit ovat tehneet vakuuttavaa työtä tarkoin perustelluin ja aikajanaan hyvin sopivin tapahtumakuvauksin.

      Antiannelistit puolestaan vaikuttavat kuin laumalta rakkikoiria, hirveästi haukkua ja ärinää, mutta ei juurikaan perusteltua asiaa. He nimittelevät annelisteja ja käyttävät muutenkin voimakkaasti aggressioon nojaavaa retoriikkaa ja halveksuntaa annelistien perusteluja vastaan. He tuntuvat olevan kovin vihaisia siitä, etteivät kaikki usko heidän olevan oikeassa, koska he nyt vain sattuvat olemaan tätä mieltä ja oikeassa. Heidän mielestään heitä tulisi uskoa vain, koska he itse uskovat olevansa oikeassa. Ilman perusteluja, ilman faktatietoa. Usein heidän kommenteistaan tulee mieleen jalkaansa polkeva pikkulapsi.

      Olisi kerrankin kiinnostavaa nähdä aiheesta oikea keskustelu, jossa puhutaan vain itse asiasta ja perustellaan päätelmät asiallisesti. Ilman sarvia ja hampaita. Keskustelu, josta puuttuisi toisen eri mieltä olevan näkemyksen edustajan pilkkaaminen ja halveksunta, trollaaminen ylipäätään.

      • Nollaihmisiä olette!

        Ihan v.itun sama kuka on oikeassa tai väärässä, totuus oln kuitenkin se että yksikään teistä nettiväittelijöistä ei mahda millekään asialle yhtikäs mitään. On aivan se ja sama mitä te täällä kirjoittelette. Oikeassa elämässä te ette ole yhtään mitään.

      • hahahahhahahahahahah

        annulisteilla ei ole ainoatakaan todistetta syyttömyydestä ja kuinka voisi ollakaan kun auerska on ainoa mahdollinen syyllinen.

        Pelkästään ala-arvoisia lapsia ja sijaisvanhempia haukkuvia rakkeja annulistit.

      • esimerkkejä historia

        Nimimerkille Äläkääpä:

        Kansan kahtiajakaminen jatkuu - sitä on tehty taloudellisesti ja tässä älyllisesti - ja on myös pystyttävä määrittelemään priorisoitavat, kun sivistysuskoisilla on diktatuuri.

        Kummankohan ryhmän he tuhoavat?! Nekö, jotka ajattelevat, ja ovat uhkana heidän vallalleen, ja huonoja orjia tästä syystä?

      • ...

        Itse olen havainnut saman. En tiedä, onko Auer syyllinen murhaan, mutta olen havainnut, että syyllisyyden puolesta huutavat tuntuvat projisoivan Aueriin lähinnä omia psykologisia tuntojaan, sen sijaan että olisivat oikeasti pohtineet asiaa älyllisesti. Syyttävien käyttämä kieli on usein hyvin aggressiivista ja heijastelee asenteen psykologisuutta. Käytetyt ilmaukset heijastelevat Aueriin projisoitua vihaa. Täälläkin Aueriin viitataan muun muassa femakkopedofiilina, mikä kielii enemminkin kirjoittajan nais/feminismivihasta kuin pedofilian itsessään synnyttämästä kauhusta.

        Ongelma on se, että kansa keskimäärin ostaa isoimpaan ääneen kuulutetun mielipiteen, ajattelematta itse. Tätä suurinta äänitorvea edustavat iltalehdet, ja nimenomaan Iltalehden uutisoinnissa vaikuttaa olevan hyvin vahvasti kallistunut kulma. Kaikki uutiset on kirjoitettu Auerin aukottoman syyllisyyden näkökulmasta. Otsikkona kyseisen haastattelun jälkeen oli: Miksi hänet päästettiin nyt ääneen? Tällainen uutisointi keltaisen lehdistön moraalin omaavalta lehdeltä, joka nostaa nimenomaan itse ääneen murhaajia, raiskaajia ja julkisuuden kipeitä turhantoimittajia, on huvittava.

        Tästä tapauksesta voisi niin monen alan puitteissa tehdä tutkimusta, joukkopsykologia, mediatutkimus, oikeustiede... Ainutlaatuinen joukkopsykoosi.

      • jyrpäjooseppi
        ... kirjoitti:

        Kerro ensin et miksi huppari osasi iskeä juuri tuolloin?
        Jukkahan oli palannut pitkäksi venyneeltä työmatkaltaan.
        Eli úlkopuolisen kosto se ei ole.

      • ...
        jyrpäjooseppi kirjoitti:

        Kerro ensin et miksi huppari osasi iskeä juuri tuolloin?
        Jukkahan oli palannut pitkäksi venyneeltä työmatkaltaan.
        Eli úlkopuolisen kosto se ei ole.

        Ei kait siihen vaadita sattumaa sen enempää kuin että jokin rikos suoritetaan jonain tiettynä viikonpäivänä ja juuri sinä päivänä poliisi sitten sattuukin olemaan lähellä partioimassa ja tekijä jää kiinni. Ei siihen vaadita sen enempää sattumaa kuin siihen, että auton suistuessa tieltä se ajaa samalla tahattomasti kävelytiellä kävelleen yli. Ei siihen vaadita sen enempää sattumaa kuin siihen, että kävelet kadulla ja juuri sinun päähäsi juuri sillä hetkellä putoaa jäälohkare, ja kuolet.

        Murhaaja luultavimmin voisi olettaa ihmisen olevan kotona ja sikeästi unessa puolen yön jälkeen. Sattuman osuus olisi siis se, että juuri sinä päivänä oltiinkin oltu työmatkalla ja ikävämpi sattuma se, että kotiin oli kuitenkin ehditty palata tuoksi ajaksi.

    • miten se.....

      sitten DNA pelistä poistaa että syyttäjä toteaa poliisin olevan sähläri ja on voinut sotkea DNA n.Sellaista henkilöä ei kuitenkaan ole löydetty jolle DNA kuuluisi.Tytön kertomusta ei ole voitu horjuttaa voimakkaalla painostuksellakaan.Tärkein on kuitenkin se että A ei ole ehtinyt n 2 minuutin aikana lavastuksia ja piiloituksia suorittaa.Ilmarintainen nainen ei mitenkään noita iskuja jaksaisi ja veri paidassa oli kuivunutta joten noita pistoja ei ole poliisin tuloaa odotellessa tehdä

      • joulupukki sittenkin

        Olisiko tullut piipusta, raapaissut itseään ja veritippa tippunut halolle. Voi p-rhana kun se kuitenkin paljastui laboratoriotylntekijän DNA:ksi, siinä meni sekin aivan uskottava oljenkorsi.

      • hopihopihop
        joulupukki sittenkin kirjoitti:

        Olisiko tullut piipusta, raapaissut itseään ja veritippa tippunut halolle. Voi p-rhana kun se kuitenkin paljastui laboratoriotylntekijän DNA:ksi, siinä meni sekin aivan uskottava oljenkorsi.

        Kuka on sanonut, että ko. DNA:n haltija on laboratoriotyöntekijä?! Kyseessä on KRP:n poliisitutkija, joka ei ole osallistunut edes tutkintaan annetun tiedon mukaan, ja kyseinen DNA on verestä, joka vastaavasti Kuusirannan antaman tiedon mukaan 5.10.2009 oli murhapaikalla, ja samassa uutisessa sanottiin, ettei tiedetä miten veri on voinut tulla murhapaikalle.

        Tutkinnanjohtajan on luultavasti nyt - ainakin jälkeenpäin - katsottava kristalipallosta, että kyseisellä murhapaikalla murhattiin ihminen, ja katsottava tapauksen alkuperäisistä tiedoista, että murhaaja loukkaantui teon yhteydessä, ja hänestä jäi runsaasti verijälkiä murhapaikalle.

      • voi idioottia
        hopihopihop kirjoitti:

        Miten voi olla niin saa-tanan tyhmä ettei tajua vaikka selittäisi miljoona kertaa.

        Tietysti ne alussa luuli, että DNA tullut murhapaikalla kun halusivat uskoa ulkopuoliseen, mutta olikin tarttunut halkoon vasta laboratoriossa tutkijalta joka ei edes käynyt Ulvilassa.

        Olet varmaan kaikista annulisteista idiiootein.

    • jyrpäjooseppi

      Ei voi kuin nauraa Annelimissioon hurahtaneita raukkoja, luulevat jopa uuden huppari tunnustuksen auttavan annelia tulevassa oikeudenkäynnissä, millä hitolla systemmillä kun saakelin näyttöä ei ole siitä tyypistä ja sadut ei oikeudesssa vaikuta suuntaan eikä toiseen.

    • AA syytön

      Olipa hyvä tuo Ylen Kultakuume-ohjelmassa kuultu Anneli Auerin haastattelu. Kunpa kaikki te, jotka pidätte häntä syyllisenä, olisitte kuunnelleet sen. Ja varsinkin kaikki Porin poliisit, ja kaikki syyttäjät sekä kaikkien oikeusasteiden tuomarit, olette aivan pimeitä jos tuo haastattelukaan ei teihin tepsi, eikä ajattelukykyänne avarra.

      Toivottavasti sen voi Areenaltakin kuunnella.

      Tästä se lähtee, (ja viimeistään syksyllä, kun Pekka Lehdon dokumentti tulee yleisölevitykseen) kohta alkaa maanlaajuinen ilmiö, kun ihmiset enemmässä määrin alkavat ajatella omilla aivoillaan ja rupeavat kyseenalaistamaan koko oikeuslaitosta. Joka tulee kyllä kokemaan luottamuksen romahtamisen tämän jälkeen.

      • viiva hiiva

        Kyllä se luottamus meni jo sinä päivänä, kun kuuli radiosta uutisen, että juuri vapautunutta rva Aueria epäillään lasten raiskauksista.

        Tuli meinaa uutinen vähän liian sopivaa saumaan. Joku ei tainnu tyytyä oikeuden päätöksee vaan lähti ajamaan omaa mieltymystään, syytön on saatava 'hirteen'.?.

        Ja sitten alko p a s ka lentää tuutista ja lentää edellee. Siihe omaa p a s kaansa taitaa koko oikeuslaitos upota?

        Taiitavat upottaa koko Suomen p a s k o o n s a ?

      • kyllä voi

      • Voi helvetti!
        viiva hiiva kirjoitti:

        Ihan paskasti hoidettu juttu ja Porin poliisi pitäisi lakkauttaa, liian kalliiksi on jo käynyt yhteiskunnalle heidän yksikön toiminta.

        Tuo haastattelu sekä se, että Auerin vanhemmat ovat hänen puolellaan, eikä poikansa Ari Auerin, kertookin jo riittävästi varsinaisen todistusaineiston lisäksi. Mitä vielä pitää olla, että hitaimmatkin tajuaa, että mätäpaise on jossain muualla kuin keski-ikäisessä naisessa, joka tykkää pyöräilystä ja alekorien penkomisesta? Tai tykkäsi viimeksi, kun sai olla vapaana.

      • kattiakanssa
        viiva hiiva kirjoitti:

        Kyllä se luottamus meni jo sinä päivänä, kun kuuli radiosta uutisen, että juuri vapautunutta rva Aueria epäillään lasten raiskauksista.

        Tuli meinaa uutinen vähän liian sopivaa saumaan. Joku ei tainnu tyytyä oikeuden päätöksee vaan lähti ajamaan omaa mieltymystään, syytön on saatava 'hirteen'.?.

        Ja sitten alko p a s ka lentää tuutista ja lentää edellee. Siihe omaa p a s kaansa taitaa koko oikeuslaitos upota?

        Taiitavat upottaa koko Suomen p a s k o o n s a ?

        "Kyllä se luottamus meni jo sinä päivänä, kun kuuli radiosta uutisen, että juuri vapautunutta rva Aueria epäillään lasten raiskauksista."

        Heh, päivän paras! Tuli mieleen ihan eräs Kuusiranta-Paatero -linjan poliittinen koukkaus erään lehden kautta.

        Kyllä medialla on voimansa! Ei tarvitse ihmetellä, kun eräs suomalaissarjassa lääkäriä näytellyt kertoi, että hänet pysäytetään jopa kadulla ja varaan aikaa hänen vastaanotolleen.

    • Arvauksia...

      Herää kysymys että millainen lopulta on ollut eläessään tämä Anneli Auerin murhattu mies?Onko ollut esim. väkivaltainen Annelia kohtaan ja lapsia kohtaan ja Anneli vaikkapa ajatellut että nyt s...tana riittää ja surmannut miehensä.Tää on vain pelkkä arvaus...Mutta onko Anneli sittenkin itse vain sekopää miehen uhri,joka ei kestänyt enää yhtään lyöntiä.Vai oliko Annelilla unelmien mies joka halusi erota ja Anneli tappoi kostoksi.Käsittääkseni ei ole koskaan mitään todisteita ulkopuolisesta henkilöstä löydetty...

      • arvoitukseksi jää...

        Jos mies olis ollu väkivaltainen niin eikö olis ollu helpompi vaan ottaa ero?Miks olis pitäny murhata?Uskon ennemmin tohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.Onko kenties Annelin mies sanonut että jättää sen ja Anneli sitten ollut tyyliin että minuahan sinä et s...tana jätä...Kuka tietää.Arvoitukseksi jää.

      • Jyrpäjosepppi

        Kaikin puolin siltä vaikutaa, että Jukka oli unelmien mies Annelille, rahaaa tuli taloon ja kotiäippänä surffailtiin nettiä.
        Mutta pokka ei enään kestänyt kun Jukka selvitti pedofiliaa ja juttu osui annelin omaan nilkkaan, ilmeisesti se oli Jukka kuka halusi erota Anneli ei rahan takia.
        Annelihan otti mukaansa Jukan kuittikansion 9.12 2006. Liki kahdenksan päivää murhan jälkeen, KOVA HOPPU OLI ja poliisikin kyseli kuittikansion perään.

      • kelmi on
        Jyrpäjosepppi kirjoitti:

        Jukkaanhan tämä Jukan surmaaja liittyy ja Jukan johonkin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.

        Siellä Porvoossa on poliisi, joka voisi asiaa valaista, mutta miehekkäästi hän pysyy naisen ja lapsen selän takana piilossa.

        Ja on ilmeisesti patologinen valehtelija kuitenkin???

      • Jukka S Lahti
        arvoitukseksi jää... kirjoitti:

        Jos mies olis ollu väkivaltainen niin eikö olis ollu helpompi vaan ottaa ero?Miks olis pitäny murhata?Uskon ennemmin tohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.Onko kenties Annelin mies sanonut että jättää sen ja Anneli sitten ollut tyyliin että minuahan sinä et s...tana jätä...Kuka tietää.Arvoitukseksi jää.

        Tuossa Ylen haastattelussahan Anneli kertoo Jukasta. Samoin Niina Bergin blogissa Anneli kirjoittaa aviomiehestään kokonaisen artikkelin.

      • jättää meinasi
        arvoitukseksi jää... kirjoitti:

        Jos mies olis ollu väkivaltainen niin eikö olis ollu helpompi vaan ottaa ero?Miks olis pitäny murhata?Uskon ennemmin tohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.Onko kenties Annelin mies sanonut että jättää sen ja Anneli sitten ollut tyyliin että minuahan sinä et s...tana jätä...Kuka tietää.Arvoitukseksi jää.

        Sai selville auerskan pedotouhut.

      • miksi valehdella?
        Jyrpäjosepppi kirjoitti:

        Kaikin puolin siltä vaikutaa, että Jukka oli unelmien mies Annelille, rahaaa tuli taloon ja kotiäippänä surffailtiin nettiä.
        Mutta pokka ei enään kestänyt kun Jukka selvitti pedofiliaa ja juttu osui annelin omaan nilkkaan, ilmeisesti se oli Jukka kuka halusi erota Anneli ei rahan takia.
        Annelihan otti mukaansa Jukan kuittikansion 9.12 2006. Liki kahdenksan päivää murhan jälkeen, KOVA HOPPU OLI ja poliisikin kyseli kuittikansion perään.

        Jyrpäjoosepilla on jotain hampaankolossa Annelia vastaan. Kirjoittelee täällä paikkaansapitämätöntä propagandaansa. Anneli pyöritti tuottoisaa nettibisnestään neljän pienen lapsen äitinä kotoota käsin. Se on mielestäni parempi vaihtoehto, kuin laittaa lapset hoitoon.

      • haiskahtaa
        miksi valehdella? kirjoitti:

        Jyrpäjoosepilla on jotain hampaankolossa Annelia vastaan. Kirjoittelee täällä paikkaansapitämätöntä propagandaansa. Anneli pyöritti tuottoisaa nettibisnestään neljän pienen lapsen äitinä kotoota käsin. Se on mielestäni parempi vaihtoehto, kuin laittaa lapset hoitoon.

        Kaikki ei nyt oikein loksahda kohdalleen...Kuvitelkaapa omalle kohdalle että miten toimisitte jos ulkopuolinen tappaja hyökkäisi puolisonne kimppuun.Joku kenties olisi sen verran rohkea että juoksisi hakemaan jotakin "kättä pidempää" jolla alkaisi sitten auttaa puolisoaan ja yrittäisi hakata tuota tappajaa itse...Joku toinen taas juoksisi hakemaan lapset ja juoksisi tukka putkella pakoon ulos talosta ja hakemaan apua naapurustosta.Kuka muka jää taloon ja soittelee sieltä sitten lankapuhelimesta hätäkeskukseen...Vai olenko saanut väärää tietoa???Netissä sanotaan että Auer soitti apua talon sisältä lankapuhelimesta...???Tässä mä nyt vaan ihan pokkana soittelen enkä juokse karkuun,kun sisällä on tappaja...Vaikka toki paniikissa oleva ihminenhän voi käyttäytyä miten vain,eikä toimi aina kaikista jäkevimmällä tavalla,mutta jotain tosi mätää tässä haiskahtaa...Entäs kännykät...Eikös ne oltu jo tuolloin keksitty,hah...

      • juu,ei natsaa
        haiskahtaa kirjoitti:

        Hyvä pointti.Jos mun kotiini (omakotitalo) tulis tunkeutuja,niin mä herättäsin lapset ja juostais naapuriin pakoon ja hälyttämään apua niin kovaa,kuin vain ikinä kintuista päästäis.En jäis sisälle taloon soitteleen.Että silleen.En (todennäköisemmmin) uskaltais mennä väliin minkään kättä pidemmän kanssa etten kuolis itse ja jäis lapset ilman toistakin vanhempaa.Vaan äkkiä ulos...Ja hakemaan apua.Joo...Joku nyt ei natsaa...Ei todella...

      • Costas
        juu,ei natsaa kirjoitti:

        Jahas, Costa Concordian kapteeni ja miehistökö sieltä tulla tupsahti kertomaan, miten toimit hätätilanteessa???

      • niiiiiiinpäniin

        Joo, sä menisit herättelemään neljän alle 10-vuotiaan lapsen laumaa. Jukka on kuollut kaksi ja puoli minuuttia puhelun alusta, mihinkähän pääsisit edes siinä ajassa niiden lasten kanssa? Eli sillä aikaa kun sinä herättelisit lapsia, huppumies ehtisi tehdä Jukan toimintakyvyttömäksi (se ei monta lyöntiä vaadi) ja tulisi sitten sun perään. Ja sitten se tappais sut siinä lastes silmien edessä. Ja menisi päättämään Jukan elämän. Ja sitten olisivat vuorossa lapset. Koska tokihan tää oli perinteinen psykopaattimurhaaja, eikö niin, kaikkihan ne miesten puukotusriidat on sitä. Poliisi ei koskaan tulisi apuun, joten huppumiehellä olisi koko yö aikaa. Että aivan loistava on toi sun suunnitelma.

      • Sinäkö?
        Jyrpäjosepppi kirjoitti:

        Kaikin puolin siltä vaikutaa, että Jukka oli unelmien mies Annelille, rahaaa tuli taloon ja kotiäippänä surffailtiin nettiä.
        Mutta pokka ei enään kestänyt kun Jukka selvitti pedofiliaa ja juttu osui annelin omaan nilkkaan, ilmeisesti se oli Jukka kuka halusi erota Anneli ei rahan takia.
        Annelihan otti mukaansa Jukan kuittikansion 9.12 2006. Liki kahdenksan päivää murhan jälkeen, KOVA HOPPU OLI ja poliisikin kyseli kuittikansion perään.

        Boubou?

      • Sinäkö?
        Sinäkö? kirjoitti:

        Boubou?

        Tällä kommentilla yritin tähdätä Jyrppäjooseppia

      • jusjustjoo
        niiiiiiinpäniin kirjoitti:

        Joo, sä menisit herättelemään neljän alle 10-vuotiaan lapsen laumaa. Jukka on kuollut kaksi ja puoli minuuttia puhelun alusta, mihinkähän pääsisit edes siinä ajassa niiden lasten kanssa? Eli sillä aikaa kun sinä herättelisit lapsia, huppumies ehtisi tehdä Jukan toimintakyvyttömäksi (se ei monta lyöntiä vaadi) ja tulisi sitten sun perään. Ja sitten se tappais sut siinä lastes silmien edessä. Ja menisi päättämään Jukan elämän. Ja sitten olisivat vuorossa lapset. Koska tokihan tää oli perinteinen psykopaattimurhaaja, eikö niin, kaikkihan ne miesten puukotusriidat on sitä. Poliisi ei koskaan tulisi apuun, joten huppumiehellä olisi koko yö aikaa. Että aivan loistava on toi sun suunnitelma.

        No täytyyhän lapsetkin esitellä murhaajall?! Tai sitten kyseisellä henkilöllä itsellään on kahdeksan kättä ja yhtä monta kainaloa, jotta saa neljä lasta mahtumaan tuohon pikajuoksuun. Tosin voisi tulla ahdasta ovenlävessä...

        Minä sydänpamppailen toivoisin, että kersat ymmärtäisivät piiloutua sängynalle. Ja olla hiiren hiljaa.

      • vakavissaanko?!
        jusjustjoo kirjoitti:

        No täytyyhän lapsetkin esitellä murhaajall?! Tai sitten kyseisellä henkilöllä itsellään on kahdeksan kättä ja yhtä monta kainaloa, jotta saa neljä lasta mahtumaan tuohon pikajuoksuun. Tosin voisi tulla ahdasta ovenlävessä...

        Minä sydänpamppailen toivoisin, että kersat ymmärtäisivät piiloutua sängynalle. Ja olla hiiren hiljaa.

        Ja pitää muistaa, että siinä jäisi sitten hälytyskin tekemässä, eikä ole toivoakaan poliisin tulosta, joten psykopaattitappajalla on hyvää aikaa kääntää huomio koko muuhunkin perheeseen. Voi noita idioottiajatuksia!

      • tuttu juttu shoe
        Costas kirjoitti:

        Jahas, Costa Concordian kapteeni ja miehistökö sieltä tulla tupsahti kertomaan, miten toimit hätätilanteessa???

        Aina kun sä luet omia juttujasi niin annat itsellesi 1 pisteen. Suurista pistemääristä tietää mitkä ovat sun juttujasi.

      • Typerä stoori
        haiskahtaa kirjoitti:

        Kaikki ei nyt oikein loksahda kohdalleen...Kuvitelkaapa omalle kohdalle että miten toimisitte jos ulkopuolinen tappaja hyökkäisi puolisonne kimppuun.Joku kenties olisi sen verran rohkea että juoksisi hakemaan jotakin "kättä pidempää" jolla alkaisi sitten auttaa puolisoaan ja yrittäisi hakata tuota tappajaa itse...Joku toinen taas juoksisi hakemaan lapset ja juoksisi tukka putkella pakoon ulos talosta ja hakemaan apua naapurustosta.Kuka muka jää taloon ja soittelee sieltä sitten lankapuhelimesta hätäkeskukseen...Vai olenko saanut väärää tietoa???Netissä sanotaan että Auer soitti apua talon sisältä lankapuhelimesta...???Tässä mä nyt vaan ihan pokkana soittelen enkä juokse karkuun,kun sisällä on tappaja...Vaikka toki paniikissa oleva ihminenhän voi käyttäytyä miten vain,eikä toimi aina kaikista jäkevimmällä tavalla,mutta jotain tosi mätää tässä haiskahtaa...Entäs kännykät...Eikös ne oltu jo tuolloin keksitty,hah...

        Niin ja hiippailisiko 9-vuotias lapsi kaikessa rauhassa muutaman metrin päässä paikasta jossa isokokoinen äijä parhaillaan teurastaa lapsen isää. I dont think so.

      • pervo pertti
        jättää meinasi kirjoitti:

        Sai selville auerskan pedotouhut.

        Oletko leikkinyt liikaa pippelilläsi, vai mistä on aivot surkastunut? Kiihottaako pedotouhuista jankuttaminen jotenkin sua?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe