Helsinkiläiset tyytyväisiä kaupunkiinsa

Näin uutisoitiin tänään Hesarissa / Metrossa:

"Helsinkiläiset erittäin tyytyväisiä kaupunkiinsa – eurooppalaisessa tutkimuksessa jaettu toinen sija" (http://www.metro.fi/uutiset/a1387805799093)

Mitäs mieltä olette?

Tutkimus perustuu tilastoihin ja haastatteluihin.

Itse voin myöntää olevani suht. tyytyväinen helsinkiläinen, mutta esimerkiksi asuntojen ja asumisen hinta kieltämättä korpeaa.

21

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asuminen on kallista. Täältä puuttuu edullisia vuokra-asuntoja, koska matalapalkka-alojen työntekijöillä ei käsittääkseni ole mahdollista näillä hinnoilla ostaa asuntoa. Euroopan maissa käsittääkseni on vuokra-asuntoja aivan toisessa suhteessa, kuin Helsingissä. Tilaa täällä olisi rakentaa, mutta kaikki on vain niin hidasta.
      Tästähän päättää Kaupunginvaltuusto, joten äänestäkää, kun sen aika tulee.

      Muuten voin todeta olevani itsekin aika tyytyväinen Helsinkiin. Tyytyväinen sen kehittämiseen, joukkoliikenteeseen ym. Liikenne sujuu hyvin, pyöräilyreittejä toivon mukaan kehitetään siten etteivät pyörät ja jalankulkijat tulevaisuudessa kulje samalla, jaetulla jalkakäytävä/pyörätiellä.

      • Kohtuu kaikessa

        Joo, Piti muuttaa Jyväskylään asti saadakseni kohtuullisen ympäristön ja asunnon pienipalkkaisena.
        Ei siis ole kyse pelkästä kohtuuhintaisesta asunnosta, vaan myös kohtuullisesta asuinympäristöstä.

      • Ullanlinna asuinpaik
        Kohtuu kaikessa kirjoitti:

        Joo, Piti muuttaa Jyväskylään asti saadakseni kohtuullisen ympäristön ja asunnon pienipalkkaisena.
        Ei siis ole kyse pelkästä kohtuuhintaisesta asunnosta, vaan myös kohtuullisesta asuinympäristöstä.

        Niin se on Helsingissä toki vikana pienipalkkaiselle. Itse en ole pienipalkkainen ja nautin Helsingissä asumisesta. Kantakaupungissa omassa asunnossa merenrannalla on upea asua. Aamuisin kävelen koiran kanssa kaivarissa, se on hieno tapa aloittaa kesäinen päivä. Talvella on kyllä joskus aika ankeaa, kun tuulee suoraan mereltä.

      • Ullanlinna asuinpaik kirjoitti:

        Niin se on Helsingissä toki vikana pienipalkkaiselle. Itse en ole pienipalkkainen ja nautin Helsingissä asumisesta. Kantakaupungissa omassa asunnossa merenrannalla on upea asua. Aamuisin kävelen koiran kanssa kaivarissa, se on hieno tapa aloittaa kesäinen päivä. Talvella on kyllä joskus aika ankeaa, kun tuulee suoraan mereltä.

        Onkos se Merikatu nimeltaan siina Kaivarin rannan suuntaisesti kulkeva katu? Kauniita vanhoja taloja. Talven tuulisuutta olen itsekin ajatellut, kun ranta-asuinalueita olen joskus ihastellut. Katajanokkakin on taynna hienoja taloja - seka vanhoja etta uusia. Talven tuulisuus ei silti valttamatta houkuttelisi sinne (vai ovatko pihlajanmarjat happamia?).

        Itse melkein aina olen asunut uudehkoissa taloissa (90 -luvulta uudempaan) ja ollut tyytyvainen asuntojen hyvaan suunnitteluun. Kaappeja on kohtuullisesti ja ne ovat siisteja ja nykyaikaisia. Joskus asuin 40-luvun talossa, jossa kauniit lautalattiat, mutta vahat sailytyskomerot olivat epasiistin oloisia.

        Alkuperaiskirjoittajan otsikkoon palatakseni: tyytyvainen olen n kymmenen vuoden ikaiseen asuntooni. Hyvin suunniteltu ja viihtyisa hima :) Talo nayttaa ulkopuolelta aika kivalta ja siina on tietynlaista ajatusta.

      • traveller111 kirjoitti:

        "Itse melkein aina olen asunut uudehkoissa taloissa (90 -luvulta uudempaan) ja ollut tyytyvainen asuntojen hyvaan suunnitteluun"

        Minulla hieman eri näkemys - tai siis olen aina asuinpaikkaa vaihtaessani yrittänyt löytää vanhan talon ja yleensä mielellään kivitalon. Nykyinen asuintalo on rakennettu vuonna -35. Tätä vanhemmassa en ole tainnutkaan asua - ovat olleet kai lähinnä 50-luvun taloja.

        Asunto ei kyllä ole mikään kummoinen, mutta on hyvällä paikalla ja minulle riittävä. Periaatteessa voisi parempaankin vaihtaa, mutta tähän on tullut tykästyttyä - pitkälti sijainnin ja asunnon rauhallisuuden takia. Asunto on talossa näet sillä tavalla kivasti, ettei ole kuin yläpuolella naapuri. Vaikka hintoja aloituksessani valittelin, niin asuntoni vuokrakaan ei tämän alueen vuokriin nähden ole kovimmasta päästä vaan jopa edullinen.

      • uusstadilainen kirjoitti:

        "Minulla hieman eri näkemys - tai siis olen aina asuinpaikkaa vaihtaessani yrittänyt löytää vanhan talon ja yleensä mielellään kivitalon."

        Niinpä - onneksi on eri-ikäistä rakennuskantaa, niin voi mahdollisuuksien mukaan valita. Jollekin, joka valitti täällä palstoilla Helsingissä olevan asunnoissa vain talonseinänäkymiä tarjolla, vastasin asuneeni Helsingissä yli kymmenessä asunnossa ja muistaakseni vain kerran nähnyt ikkunastani talon seinän. Lähes aina olen onnistunut pääsemään jonkinlaisista vihernäkymistä nauttimaan. Eikä kyse ole siitä, että olisi rahalla mahdollisuutta valita näkymiä :)

        Itä-Pasilan asunnostanikin oli avarat näkymät Käpylän pallokentille ja minusta sekin alue oli kävelytasanteeltaan viihtyisä ja vehreä kesäisin.
        Että mielestäni Helsingissä kyllä löytyy vaihtoehtoja.

        "vastasin asuneeni Helsingissä yli kymmenessä asunnossa ja muistaakseni vain kerran nähnyt ikkunastani talon seinän."

        Omalla kohdalla on sanottava, että näkymä voisi olla ehkä astetta kivempi, mutta ei tuolla nyt silti toisen talon seinä suinkaan heti ole vastassa.

        Sisäpiha siis näkyy ikkunasta, ja sisäpihalla on useampi puu, joten kesällä on vihreää. Pari kesää sitten puissa eleli äkäisiä variksia, eli niillä taisi olla pesä jossain tuossa. Ihmiset kun veivät roskia, niin varikset hyökkäilivät kimppuun eli syöksyivät kohti lähes Hitchcockin lintujen tyyliin. Että on täällä luonto toisinaan jopa vaarallisen lähellä :D

        Sisäpihoista sivuhuomio. Onpa joskus tullut mieleeni, että olisi jännä kierrellä eri taloyhtiöiden sisäpihoilla ihmettelemässä. Kaikkiin vain ei tietenkään pääse. Mutta esim. Sonckin korttelin talojen sisäpiha Etu-Töölössä on avoin - ja onkin muuten ihan kohtalaisen viehättävä sisäpiha. (Sonckin kortteli: http://wikimapia.org/6812439/fi/Sonckin-kortteli) Näköjään mm. Kallion kirkko on Lars Sonckin käsialaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lars_Sonck).

        En tiennytkään , että toi Tölikän kortteli on Lars Sonckin suunnittelema. Arvasin kyllä, että kortteli on yhden arkkitehdin suunnittelema. Suuri kortteli ja kaikki talot samantyylisiä ja talot sopivat hyvin toisiinsa. Ulkolaidoilla on korotettuja muureja talojen ulkopuolella. Sisäpihaan pitää jossain vaiheessa tutustua.

        Vallilassakin on joku kortteli (muistaakseni) saman arkkitehdin suunnittelema tai ainakin talot saman tyylisiä. Olisko Sturenkadun varrella, Jossain näin juttua sen vehreästä sisäpihasta.

        Varikset ja harakat vahtivat poikasiaan raivokkaasti, Kerran kävelin Keskuspuiston käytävävää ja joku kiskaisi varoittamatta ja yllättäen hiuksistani. Pää alas säikähdyksestä. Näin kun varis lensi pääni päältä edessä olevan puun oksalle ja jäi kyttäämään että poistun alueelta. Se oli siis lentänyt äänettömästi takaani ja kynsillään koppasi hiuksistani varoitukseksi. Yllättävä kokemus.

        Onhan täällä Helsingissä paljon vihernäkymien lisäksi myös "pariisilaisia" kattonäkymiä ja ullakkokerrosten kattoparvekkeitakin. Osa näkymättömissä. Ja todella kauniita torneja ja ulokkeita onneksi säästyneissä taloissa. Kunhan vaan viitsii vaellella katsella ylöspäin.

        Tuosta linkistäsi luulin näkeväni Kansallismuseon, mutta se olikin Tampereen tuomiokirkko :)

        Näköjään Sonckin tyylissä on ollut aika paljon pelkistettyä kiviseinää ja vähänlaisesti ainakin kulmiin ulottuvia ikkunoita.

      • uusstadilainen kirjoitti:

        "vastasin asuneeni Helsingissä yli kymmenessä asunnossa ja muistaakseni vain kerran nähnyt ikkunastani talon seinän."

        Omalla kohdalla on sanottava, että näkymä voisi olla ehkä astetta kivempi, mutta ei tuolla nyt silti toisen talon seinä suinkaan heti ole vastassa.

        Sisäpiha siis näkyy ikkunasta, ja sisäpihalla on useampi puu, joten kesällä on vihreää. Pari kesää sitten puissa eleli äkäisiä variksia, eli niillä taisi olla pesä jossain tuossa. Ihmiset kun veivät roskia, niin varikset hyökkäilivät kimppuun eli syöksyivät kohti lähes Hitchcockin lintujen tyyliin. Että on täällä luonto toisinaan jopa vaarallisen lähellä :D

        Sisäpihoista sivuhuomio. Onpa joskus tullut mieleeni, että olisi jännä kierrellä eri taloyhtiöiden sisäpihoilla ihmettelemässä. Kaikkiin vain ei tietenkään pääse. Mutta esim. Sonckin korttelin talojen sisäpiha Etu-Töölössä on avoin - ja onkin muuten ihan kohtalaisen viehättävä sisäpiha. (Sonckin kortteli: http://wikimapia.org/6812439/fi/Sonckin-kortteli) Näköjään mm. Kallion kirkko on Lars Sonckin käsialaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lars_Sonck).

        Lisää sisäpihoista:

        "Vallilan apinalinna on Pohjoismaiden suurin sisäpiha"

        http://www.hs.fi/mesta/Vallilan apinalinna on Pohjoismaiden suurin sisäpiha/a1409021823273

    • Turhia galluppeja

      Itse olen tyytyväinen, muista en tiedä. Suomalaisilla taitaa olla taipumus vastata positiiviseen sävyyn kaikenlaisissa kyselyissä. Jokin aika sitten julkistettiin kysely, jonka mukaan suomalaiset kuuluivat Euroopan onnellisimpiin kansoihin.

      Koska Suomi on länsimaista itsemurhatilastojen kärkipaikoilla, tuo onnellisuus kaiketi ilmenee siten, että ihmiset tappavat itsensä.

    • "Suomalaisilla taitaa olla taipumus vastata positiiviseen sävyyn kaikenlaisissa
      kyselyissä. "

      Tätä hieman itsekin mietiskelin, mutta tuo nyt siis perustuu kuitenkin (kai valikoituihin) haastatteluihin niihin tilastoihin.

      " Tyytyväinen sen kehittämiseen, joukkoliikenteeseen ym. Liikenne sujuu hyvin, pyöräilyreittejä toivon mukaan kehitetään siten etteivät pyörät ja jalankulkijat tulevaisuudessa kulje samalla, jaetulla jalkakäytävä/pyörätiellä. "

      No juu. Olen itse ns. kävelijätyyppi, ja toisinaan on kyllä hieman hämmentävää, kun pitää yrittää pysytellä poissa pyöräilijöiden tieltä.

      Julkisista sen verran, että omalla kohdalla saattaa Pisararata sitten joskus tulevaisuudessa helpottaa elämää, sillä asun Töölössä ja lähellä suunnitteilla (?) olevaa asemaa. Käyn toisinaan Lahdessa töissä ja kuljen junalla, joten etenkin talvella olisi varsin mukava hypätä Töölöstä junaan.

    • mukava paikka on

      Minä olen kyllä tyytyväinen. Joukkoliikennettä en käytä, joten minulle se on se ja sama. Parkkipaikkoja saisi olla enemmän, jos nyt jostakin pitäisi valittaa. Toisaalta taksilla on aika kätevä liikkua paikasta toiseen, keskustan alueella.
      Ruokaravintoloita on hyvän tasoisia jo hyvin, ja sekös ruokaihmistä mielyttää.

    • vaikuttunut

      Julkinenliikenne toimii viikonloppuisin jopa 24h. Leffoja on joka makuun.Kulttuurilaitoksia vaikka kuinka. Puhdasta luontoa. Meri. Saaristoa. Kaupunkia. Anonyymiytta. Seuraa. Turisteja. Duunia. Kauppoja...

      • muiNainen

        "Julkinenliikenne toimii viikonloppuisin jopa 24h."

        Saas nähdä jatkuuko metron yöliikenne viikonloppuisin. On lehtiartikkelin mukaan liian kallista. No siitä voisi vetää johtopäätöksen, että yöbussit olisivat halvempia..?

    • Hinnat alas

      Helsinki on Kaunis kaupunki.
      Ikäväkseni täytyy todeta että asuntokeinottelijat ovat pilaamassa kaunista
      Helsinkiä . Huippuhintaisissa asunnoissa asuvat rikkaat ja köyhät joka pilaa
      Helsingin ja ihmisten hyvinvoinnin . Osaketaloihin ei pitäisi sallia 10 köyhää asukasta.
      Kovallarahalla ostettu asunto pitää olla kokonaisuudessa osakkaiden käytössä.
      Asuntokeinottelijat kuriin. Vuokrat on pilvissä . Hinta säännöstely pitää ottaa käyttöön vuokra asuntoihin .Asuminen ei saa olla keinottelijoiden käsissä.
      Kaikkien on saatava kohtuu hintainen asunto mistä töihin lähtee. Asuntoministerille
      töitä tiedossa .

      • Kukkahattusetä :)

        "Huippuhintaisissa asunnoissa asuvat rikkaat ja köyhät joka pilaa
        Helsingin ja ihmisten hyvinvoinnin . Osaketaloihin ei pitäisi sallia 10 köyhää asukasta."

        "Hinnat alas":
        Ensimmäinen lauseesi ei aukene, mutta toisessa selviää jo, että ongelmana ovat köyhät. Miten siis heistä pääsisi eroon? Varsinkin osaketaloissa.

        Asumisen hinta perustuu myös ahneudelle; jokainen asuntoaan myyvä on jo maksanut ahneudesta johtuvaa hinnanlisää ja ahneuksissaan haluaa mahdollisimman korkean hinnan asunnostaan. Kymmenien vuosien kuluessa tämä hivuttaa hintoja pilviin.

        Toinen asia on tietysti se, että ihmisten on lähes pakko ostaa niitä kalliita asuntoja. kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kun ei ole riittävästi. Tämänkin poliitikot saisivat korjattua halutessaan, mutta se pysyy nykytilassaan päähallituspuolueen ansiosta.

        Keski-Euroopassa on aivan yleistä, että asutaan vuokralla. Sinne ei ole luotu pakko-omistamisen käytäntöä, jolla ihmiset pakotetaan maksamaan puolielämäänsä korkoja pankeille.

    • "Keski-Euroopassa on aivan yleistä, että asutaan vuokralla. Sinne ei ole luotu pakko- omistamisen käytäntöä, jolla ihmiset pakotetaan maksamaan puolielämäänsä korkoja pankeille. "

      Tuo lienee totta.

      Itse asun vuokralla. Omistusasumisessa olisi mielestäni lähinnä se etu, että aikanaan eläkeiässä, kun laina on oletettavasti maksettu ja tulot pienenevät, asuminen omistusasunnossa on roimasti halvempaa kuin vuokralla asuminen. Luultavasti en itse eläkeläisenä enää Helsingissä asu vaan eräässä pikkukaupungissa perintönä saadussa asunnossa.

      • Itselläni taas asumisoikeusasunto, johon päästäkseen pitää maksaa asumisoikeusmaksu (15% rakennuskustannuksista). Siinä on sitten ainakin arkkurahat säästettynä : /

        Asun kaupungin omistamassa aso-yhtiössä, joka siis kannattaa itse itsensä, mutta ei tuota voittoa. Neliöitä vajaat 50 ja vuokra alle 500 euroa. Kaikki paikat hyvässä kunnossa. Ei voi valittaa.

        Helsingissä koko pitkähkön ikäni asuneena on tämä vuokra-asuntojen riittämättömyys ollut aina ongelma. Kumma kun muualla Euroopassa siitä ei ole tietääkseni tehty ongelmaa.

        "Luultavasti en itse eläkeläisenä enää Helsingissä asu vaan eräässä pikkukaupungissa perintönä saadussa asunnossa."

        Useillahan on perintönä saatua varallisuutta esim juuri se asunto tai perinnöllään saaneet maksettua omat lainansa pois.
        Hienoa heille ja ihan vilpittömästi.
        Omalta osaltani perintönä ei ole tullut asuntoa, koska köyhät sukulaiseni asuivat vuokralla (paitsi toinen vanhemmistani säästäväisenä ihmisenä on maksanut eläkkeellään talon pikkukaupungissa).

        Eläkkeellä omistusasunnossa asuminen on tietysti edullista, mutta putkiremontin tms maksaminen eläkerahoista voikin olla kauhea paikka.
        Vuokralla jollain turvalliseksi katsotulla, ammattimaisella vuokranantajalla korjauskulut eivät tuota niitä yllätyksiä, koska vuokrassa maksetaan koko ajan tulevia korjauksia.

        Tästä aiheesta onkin ollut pitkät väittelyt jollain palstalla. Tärkeintä kai on, että kaikille olisi kohtuuhintaisia vaihtoehtoja. Nyt ei mielestäni ole.

    • "Neliöitä vajaat 50 ja vuokra alle 500 euroa. Kaikki paikat hyvässä kunnossa. Ei voi valittaa. "

      Juu, tämä on kyllä edullista. Toki pitänyt se osuus aikanaan maksaa.

      "Kumma kun muualla Euroopassa siitä ei ole tietääkseni tehty ongelmaa."

      Minulla on tietoa Lontoosta ja Pariisista, mutta ne nyt ovatkin maailmanluokan metropoleja - juuri Forbesin vertailussa Lontoo määritetty maailman merkittävimmäksi metropoliksi. Olen asunut Lontoossa pariin otteeseen, ja jo ennen 2000-luvun taitetta maksoin yksiöstä siellä vuokraa lähes 650 - 700 puntaa kuussa. Vessa ja suihku piti jakaa parin muun asunnon kanss asunto oli sanotaanko nyt vaikka "tyydyttäväkuntoinen"!. Asunto oli kylläkin mitä parhaalla paikalla South Kensingtonissa muutaman sadan metrin matkan päässä isoista museoista, Hyde Parkista ja mm. yhden vai kahden metrovälin päässä Harrodsin tavaratalosta - eli lähinnä siinä maksoi tuo sijainti.

      "Eläkkeellä omistusasunnossa asuminen on tietysti edullista, mutta putkiremontin tms maksaminen eläkerahoista voikin olla kauhea paikka."

      Näin on.

      Olen muuten pistänyt merkille, että Helsingin kantakaupungissa myynnissä olevissa pienehköissä asunnoissa (isohkot yksiöt/pienet tai keskikokoiset kaksiot) on todella usein eräs yhdistävä tekijä: taloyhtiöön on suunnitteilla putkiremontti, mahdollisesti myös julkisivuremontti ja vieläpä joihinkin suunnitteilla uilakkoasuntoja. Voi tämä päteä isompiinkin, mutta itselläni lähinnä pieni asunto haaveissa, joskin tuskin edes sellaisenkaan ostaminen on mahdollista.

      No mutta, olen aprikoinut, että näissä pienissä asunnoissa asuu ehkä asuntovelkaisia nuoria/nuoria pareja, jotka ovat ehkä todenneet, että lainan lyhentäminen vastikkeen nousu taloyhtiölainojen myötä alkaa olla mahdoton yhtälö. Pistinpä taannoin Oikotiellä merkille, että eräästäkin talosta, jossa kyseisiä remontteja on tulossa, oli myynnissä viisi pienehköä asuntoa.

      Putkirempat ja muut pitää toki tehdä, mutta ullakkoasuntojen rakentamisen kohdalla tulee mieleen, että noinkohan taloyhtiön varakkaammat osakkaat yleensä ajavat tällaisia, ja normaalituloisemmat (pienemissä asunnoissa asuvat) eivät moisten rakentamista varten otettavia lainoja kykene maksamaan.

      Heh, koenkin, että eräs "riski" omistusasunnon ostamisessa Helsingissä voikin olla se, että taloyhtiössä sattuu olemaan porhoa väkeä, jolla on intoa ostella ja hankkia yhtiöön jatkuvasti kaikenlaista. Tokihan siinä arvo pysyy ja nousee paremmin, mutta normaalituloisemmalle - joka ehkä juuri ja juuri selviää lainoistaan - tuollainen voikin olla kova paikka.

    • tyytyväinen tyyppi

      Kaikki pelaa ja on paljon tekemistä ihan kaikille. Metsistä löytyy latuja, leffoja on riittävästi, Ooppera on jos kiinnostaa ja ravintoloita joka lähtöön. Suomen sisällä en muualle muuttaisi :)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe