Tyhjänpäiväinen Lapuan Sanomat

liikaa vaadittu?

Tyhjästä on tietysti paha nyhjäistä, mutta jos lasten eikä oikein aikuistenkaan urheilu kiinnosta, niin lehdessä ei ole muuta kuin mainoksia ja yksi viikon vanha rikosuutinen.
Tylsyyden kruunaa Rikkosen ns. mietelause, tyyliin auto ajaa moottoritiellä. Mahdetaanko hänelle maksaakin jotain?

Lehti on niin sanoinkuvaamattoman tylsä, että jää usein lukematta. Kaupungin pitäisi alkaa julkaisemaan tiedotukset Ykköset!-lehdessä, niin tulisi varmemmin luettua.

Kannattaisi alkaa julkaisemaan kolmossivun tyttöä ja poimia netistä muutama kunnon vitsi. Pahitteeksi ei olisi sellainen sarjakuva jolle edes joskus voisi hymähtää ja Jarin pilapiirros. Nyt lehden mielenkiintoisin anti on mainokset.

32

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johtopäätös

      Kaltaisiasi varten ei Lapuan Sanomia tarvitse tehdä.

    • sammaa tuumaalen....

      Olisivat nyt edes vaivautuneet tekemään jutun pesäpallonaisten Lappeenrannan reissusta. Seillä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kansaa olisi varmasti kiinnostanut. Kuiva on, kuivaakin kuivempi. Ja kaikki jutut kertovat notta siellä ja siellä OLI jotain, TAPAHTUI sellaista ja tällaista. Mitä se ketään lämmittää enään lukea jos tapahtuma on ollu ja menny. Hjeletin akan ns pääkirjoitus oli kummaa sepustusta myöskin. Ei ole torella päätoimittaja tasoa . Lähelläkään.

      • NADPH 7

        Urheilu (ja pesäpallo) on ooppiumia (tyhmälle) kansalle.

    • hiano lehti

      Jarin pilapiirrokset ei ole mitään kovin halpoja hankittavaksi. Ihan vain tiedoksi.

      EIkö siellä vielä tämä uusi superpäätoimittaja ole päässyt pistämään lehteä järjestykseen ja uusille urille? Hänhän kovasti kehui tehneensä Komiat-lehdessä kaiken mahdollisen, ja arveli vielä, että hyvä pitää seuraaja olla, jos jotain erilaista vielä keksii.

      Maltetaan nyt vielä tovi niin Lapuan Sanomatkin on jotain aivan käsittämättömän hienoa.

      • itkus pitelemistä..

        en usko mihinkään kojootin tarjaan anteeks ivaan. samaa tahkoa täälä kiertäny ku nää lapuan lehren naisetkin. Vuorotellen olleet päätoimittajina. Konttoristista alkaen kaikki koettu .

      • hyvä siitä tulee
        itkus pitelemistä.. kirjoitti:

        en usko mihinkään kojootin tarjaan anteeks ivaan. samaa tahkoa täälä kiertäny ku nää lapuan lehren naisetkin. Vuorotellen olleet päätoimittajina. Konttoristista alkaen kaikki koettu .

        Onhan Kojola nyt kuitenkin ihan eri sarjaa kuin nuo höpötoimittajat Lapuan Sanomissa on pyörinyt. Koulutettu ja monissa liemissä keitettty päätoimittaja joka nosti Komiat-lehden hyvään tulokseen. Kuulemma häntä ei olisi Ilkkayhtymässä haluttu päästää pois sillä häntä oli suunniteltu johonkin isompaam tehtävään, mutta Kojola halusi kunnon haasteita. Näin kertoi Ilkassa työskentelevä tuttava. On kuulemma topakka täti tämä Kojola eikä katsele p....njauhajia kovin kauan vaan pistää heidät töihin.

      • epäuskottavaa
        hyvä siitä tulee kirjoitti:

        "Kuulemma häntä ei olisi Ilkkayhtymässä haluttu päästää pois sillä häntä oli suunniteltu johonkin isompaam tehtävään, mutta Kojola halusi kunnon haasteita."

        Ei kuulosta ollenkaan uskottavalta. Joka ainoa paperilehti tässä ajassa tarjoaa yllin kyllin haastetta kaikille toimittajille, joten sillä perusteella ei lapuan sanomiin kannattaisi hakeutua. Kävikö Kojola kauppaa itsestään? Tarjosiko Lapuan Sanomat enemmän?

      • piänempi haaste D
        hyvä siitä tulee kirjoitti:

        Onhan Kojola nyt kuitenkin ihan eri sarjaa kuin nuo höpötoimittajat Lapuan Sanomissa on pyörinyt. Koulutettu ja monissa liemissä keitettty päätoimittaja joka nosti Komiat-lehden hyvään tulokseen. Kuulemma häntä ei olisi Ilkkayhtymässä haluttu päästää pois sillä häntä oli suunniteltu johonkin isompaam tehtävään, mutta Kojola halusi kunnon haasteita. Näin kertoi Ilkassa työskentelevä tuttava. On kuulemma topakka täti tämä Kojola eikä katsele p....njauhajia kovin kauan vaan pistää heidät töihin.

        jaa missä liemissä se ny nuka niin on keittyny. eikö se ole aika turvallista pyöritellä tuollaista ison mediayhtiön lehtiä. rahaa on takana ja porukkaa. . kenen mielestä kituva Lapuan lehti on iso haaste? Iso haaste on se jos vaikka lähtöö reviirille jota ei tunne tai isompiihin ympyrööhin.

      • Hoh, hoijaa
        hyvä siitä tulee kirjoitti:

        Onhan Kojola nyt kuitenkin ihan eri sarjaa kuin nuo höpötoimittajat Lapuan Sanomissa on pyörinyt. Koulutettu ja monissa liemissä keitettty päätoimittaja joka nosti Komiat-lehden hyvään tulokseen. Kuulemma häntä ei olisi Ilkkayhtymässä haluttu päästää pois sillä häntä oli suunniteltu johonkin isompaam tehtävään, mutta Kojola halusi kunnon haasteita. Näin kertoi Ilkassa työskentelevä tuttava. On kuulemma topakka täti tämä Kojola eikä katsele p....njauhajia kovin kauan vaan pistää heidät töihin.

        Jaa jaa, "monissa liemisssä keitetty" :)
        Taitaakin olla ärjyt liemet siellä Kauhavan suunnalla. Jos oikein ymmärsin mitä omin sanoon kertoili lehdelle, että Härmät/Kauhava lehti oli sitten ainoa paikka missä oli vakituisesti lehdentekoa opeteltu. Sitä ei monet olisi arvannut pitää kovin "monina lieminä".

      • näinköhän
        Hoh, hoijaa kirjoitti:

        Jaa jaa, "monissa liemisssä keitetty" :)
        Taitaakin olla ärjyt liemet siellä Kauhavan suunnalla. Jos oikein ymmärsin mitä omin sanoon kertoili lehdelle, että Härmät/Kauhava lehti oli sitten ainoa paikka missä oli vakituisesti lehdentekoa opeteltu. Sitä ei monet olisi arvannut pitää kovin "monina lieminä".

        Taitavat valitsijat täällä puolustella valintaansa.

    • haudan partaalla

      Lapualla vain ei tapahdu mitään niin lehdestä tulee väkisinkin tylsä. Ihmisille pitäisi olla nettiaikana niin repäiseviä uutisia että yhtään kiinnostaisi. Sama koskee kaikkia lehtiä, paperilehtien tilaukset ovat roimassa laskussa.
      Jos kuolinuutiset saisi jostain muualta, niin minäkin lopettaisin tilaukseni. Ei täällä taida enää muuta tapahtua kuin että väki edelleenkin kuolevat kukin vuorollaan? Kauppakeskus on 'hieman' viivästynyt ja koveroon ei saada ikinä parannusta, ei ainakaan ennen kuin oma kuolinilmoitukseni on julkaistu.

      • Pitkää ikää!

        Koverosta selviät hengissä rauhallisuudella ja varovaisuudella. Lapualla kuolet hitaasti ja ennenaikaisesti henkiseen hapenpuutteeseen.

    • Lappo News

      Aikoinaan 30 vuotta sitten kun Lapualla asuin, oli Lapuan Sanomat tosi hyvä kärpäslätkä kesäaikaan.

      Aika kallis toki verrattuna muihin lätkiin, mutta ajatellaan nyt positiivisesti.

      • Voi tokkiisa!

        Eihän sitä lehteä ole pakko tilata!? Vai tilaako teille sen anoppi? Tilakkaa vaikka Jallu tai Nyyrikki!

      • Lappo News
        Voi tokkiisa! kirjoitti:

        Eihän sitä lehteä ole pakko tilata!? Vai tilaako teille sen anoppi? Tilakkaa vaikka Jallu tai Nyyrikki!

        Silloin aikoinaan meille se tuli, kun Lapualla asuttiin.

        En kai minä sitä tänne muualle tilaa, piruako minä sillä? Täällä kun ei ole niitä kärpäsiäkään mitä lätkiä.

    • en ikävöi

      vielä tyhjänpäiväsempi on linkki jota ilman on pärjätty koko kesä

      • ei mee hyvin

        Sen saa sentään ilmaiseksi. Moni lapualainen lukee varmaan Ykkösiä, mutta ei Lapuan Sanomia. Pitäisikö se muuttaa ilmaisjakelulehdeksi?

      • ........
        ei mee hyvin kirjoitti:

        Sen saa sentään ilmaiseksi. Moni lapualainen lukee varmaan Ykkösiä, mutta ei Lapuan Sanomia. Pitäisikö se muuttaa ilmaisjakelulehdeksi?

        Eihän täällä ole mainosrahaa niin että ilmasjakelulehti eläisi....,

      • voi teitä
        ........ kirjoitti:

        Eihän täällä ole mainosrahaa niin että ilmasjakelulehti eläisi....,

        Mainosrahaa kyllä on muttei oo mainosrahan ottajia. Haah-hah- hah haa.....

    • Lukija 1274256

      Antakaa nyt tarja-tytön yrittää. Katsotaan millaiseks ihän Lapuan Sanomat nostaa syvästä suosta. Ensimmäisenä kannattais karsia täysin höpö-höpö kolumnistit
      pois. Samoin eläkeläistoimittajat, jotka yrittävät väkisin tehdä juttuja saadakseen
      vähän suolarahaa pienen eläkkeensä lisäksi. Kyllä Lapuan Sanomista vielä hyvä
      tulee, kunhan vain pysytään ajan tasalla

      • lasa1

        Samaa mieltä, Tarjalle täydet valtuudet putsata "pesä" oikein kunnolla. Osaavia, aktiviisia tekijöitä , ankeuttajien ja oman edun tavoittelijoiden tilalle. Kultapossuaika on ohi jos muuten asiaa hoksata, markkinat panoo hoksaamaan.

        "Kultakampea" pyörittämään ja tekemään rahaa niinkuin yksi hallintomamma oli kehunut ittiäsä kaiken osaavana kampeajana esitellyt.

      • Hallintomamma?
        lasa1 kirjoitti:

        KULTAKAMPI? Lapuan Sanomissa? - Joku on nyt ihan pihalla!

      • Ylileveä.
        lasa1 kirjoitti:

        Samaa mieltä, Tarjalle täydet valtuudet putsata "pesä" oikein kunnolla. Osaavia, aktiviisia tekijöitä , ankeuttajien ja oman edun tavoittelijoiden tilalle. Kultapossuaika on ohi jos muuten asiaa hoksata, markkinat panoo hoksaamaan.

        "Kultakampea" pyörittämään ja tekemään rahaa niinkuin yksi hallintomamma oli kehunut ittiäsä kaiken osaavana kampeajana esitellyt.

        Minä vaan en ylensyömiseltäni ehdi Lapuansanomiin tarttua.

      • Ikuinen lukija
        Ylileveä. kirjoitti:

        Minä vaan en ylensyömiseltäni ehdi Lapuansanomiin tarttua.

        En uskaltanut ottaa tiistain lehteä aamulla käteen, olis vienyt koko päivä sisällön kahlaamiseen, säästin iltaa varten lukupaketin.

      • yökkyöpeli
        Ikuinen lukija kirjoitti:

        En uskaltanut ottaa tiistain lehteä aamulla käteen, olis vienyt koko päivä sisällön kahlaamiseen, säästin iltaa varten lukupaketin.

        Näin on, tiistainkin lehti vaatii monta tuntia. Hyvä kun nukkumaan ehtii.Sain sentään nyt jo luetuksi päivän lehden.

      • sarkaa piisaa
        yökkyöpeli kirjoitti:

        Näin on, tiistainkin lehti vaatii monta tuntia. Hyvä kun nukkumaan ehtii.Sain sentään nyt jo luetuksi päivän lehden.

        Joo, siinä saa perustella mainostajille miksi laittaisivat reklaaminsa tähän valtavaan lukupakettiiin.... ai niin onkos lapualla enää mainostajia, taitaa viimeenenkin kenkäkauppa pitää lopetusmyyntiä... ym ym kaupan ketjupäättäjiä saa lähtiä Helsinkiin tapaamaan, jos osaa ja uskaltaa ... :D

      • hallitussetä
        sarkaa piisaa kirjoitti:

        Joo, siinä saa perustella mainostajille miksi laittaisivat reklaaminsa tähän valtavaan lukupakettiiin.... ai niin onkos lapualla enää mainostajia, taitaa viimeenenkin kenkäkauppa pitää lopetusmyyntiä... ym ym kaupan ketjupäättäjiä saa lähtiä Helsinkiin tapaamaan, jos osaa ja uskaltaa ... :D

        "Veivillä rahaa" eikö sitä vieläkään laitettu pyärimähän, se on helppoa . Näin on hallitustäti puhunut

      • odotamme innolla
        hallitussetä kirjoitti:

        "Veivillä rahaa" eikö sitä vieläkään laitettu pyärimähän, se on helppoa . Näin on hallitustäti puhunut

        Jaa tämä eu-kulttuuritukiaisten eksperttilkö? sehän se onkin myynnin huippuosaaja.....mainoksia on niin notta lehti repee liitoksistansa,

    • Liika o liikaa

      Vois olla vähän muutakin kun tuota uruheilua.
      Montako ko juttua tämänkin päiväm lehdessä?

      Ne vois kaikki linkittää linkkiin!!

    • uusi niksi
    • Aleksanteri Tuppi

      eikun, joka kunnassa on teitä pirun viisaita ja älykkäitä, joilla on varaa arvostella
      tyyliin "olen asunut Helsingissä ja matkustellut paljon, olen oikea maailmankansalainen, minulla on akateeminen tutkinto, minä olen niin fiksu.
      Eihän täällä junttilassa (Lapualla) mitään osata.

      • pyyhi itkut

        Mitäs itsesääliä tuommonen nyt on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      107
      1825
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1417
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1396
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1329
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1313
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1247
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1068
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      14
      1041
    Aihe