Vesijetit, lisääntyvä vitsaus!!

Sivistystä ei ole!!

Eilinen Karjalainen hehkutti yhdellä sivullaan naistoimittajan tekemässä jutussa vesijettien ihanuutta. Siinä joku naispuolinen kehui hoitavansa jopa kauppaostokset vesijetillä.

Tämä kesä on tosiaan tuonut noita luonnonrauhaa pahasti häiritseviä ujeltajia erityisen paljon esim. Pyhäselkä- Tikanselkä- Jänisselkä alueelle. Varmaan muuallekin?

Lehtijutussa käyttäjäkuntaan kuuluva nainen kertoi noiden ihastelemiensa turhakkeiden olevan nyt ympäristöystävällisiä, eli nk. "viherpesua" yritti, mikä on ihan bullshittiä.

Nämä päästelevät noilla turhakkeillaan luontoa säästämättä jopa toistasataa kilometriä tunnissa, siinä norpat ja vesilinnunpoikaset saavat kyytiä kohdalle osuessaan.

Tietääkseni noissa turhissa leluissa ei vesikulkuneuvojen tapaan ole edes minkäänmoista katalysaattoria ja polttoaineen kulutushan on yleensä vesikulkuneuvoissa suurempaa suhteessa ajettuihin kilometreihin kuin maalla kulkevissa normaalihärpäkkeissä.

Järvet kiihdyttää luonnotonta leväkasvua ja joku kansanosa ei piittaa pätkääkään mistään ympäristön saastumisesta! Moottorit paskoo lisätyppeä järviin mikä lisää levien kasvua entisestään.

Mm. Rääkkylän Paksuniemen satamassa vesijetit kiertää paskarinkiä hyvin usein, järvenseliltä kuuluu hirmuinen uiluutus, varsinkin kun hellesäät on jelppineet nyt piittaamattomia!

Tänä kesänä isoilla perämoottoreilla varustetuilla veneillä (satoja hevosvoimia) ja tosi isoilla matkaveneillä on selvästi ollut myös "nouseva käyrä". Ihmisten piittaamattomuus rehottaa pahasti vesiluonnonkin suhteen.

Pahaa tekee katsella tämmöistä välinpitämättömyyttä, sitä miettii, eikö tämä yhteiskunta saa mitään lakeja toimimaan ympäristön säästämiseksi ja suojelemiseksi näiltä piittaamattomilta?

Autoja osataan kyllä jo verottaa ympäristöperusteisesti, mutta nämä huviajo turhakkeet saavat riehua vallan vapaasti häiriönä esim. juuri vesiluonnossa.

Ihmisiä jotka eivät kiellä itseltään mitään riittää!

12

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VTH

      "Sivistystä ei ole" Kirjoitit asiaa ! Todella se Karjalaisen juttu oli niin "hoopo" ettei tiennyt itkeäkkö vai nauraa.? Liikun aika paljon vesillä ja rannoilla ja siellä tapahtuu. Nimenomaan ne vesijetit ovat niitä jotka todella ovat häiriöksi.En väitä että kaikki,mutta osa on täysin "tyhjäpäiden" käsissä. Mm. Aavarannan uimapaikalla pari kaveria kiersi pientä kehää täysin uima alueella.Mene siihen sitten uimaan? Joku ilmoitti kai poliisillekin asiasta.Kävivätkö poliisit paikalla sitä en tiedä.
      Joka ilta kun olen käynyt uistelemassa jettiralli pyörii jossakin päin .
      No kielletään mummoilta ja papoilta kauppareissut autolla.Sehän saastuttaa.Tämä jettihommahan on kirjoittajan mielestä niin puhdasta ja äänetöntä !? Anna minun kaikki kestää .

    • jettikuningas

      Kateelliset siellä taas urputtaa..................

      • En ole kateellinen

        Olen vain täysin vittuuntunut näiden kakaroiden vastuuttomuuteen. Jotain on tehtävä ja tehdäänkin. Vesistöillekin tulee myös nopeusrajoitukset ja on turha kuvitella, että pystyy pakenemaan, koska laitteisiin tulee sähköinen tunniste eli kaahari saadaan nykytekniikan ansiosta kyllä aina kiinni.
        Saattaa olla, että jettejä saa lähivuosina halvalla.


    • jettikuningas

      Tuun huomenna taas ajelee tiu nauttimaan melusta.

      • Sivistystä ei ole!!

        Tarkastelin noihin nykyjetteihin liittyviä teknisiä tietoja, on ihan käsittämätöntä "ympäristöystävällisyyttä", että niissä saattaa olla jopa 1.5 litraiset ja 260 hevosvoimaiset moottorit!

        Eikä tuokaan liene mikään yläraja, kun näitä turhakkeita myydään täydellisen turhautuneille ja luontosuhteeltaan vinoutuneille ihmisille, formula henkisiä riittää vesille ja se on näkynyt kyllä kuluneena kesänä tavattoman räikeänä ja äärimmäisen luonnottomana.

        Sitä kuvaa ei kirkasta edes se, että 2-tahtisia tuhnuja noissa ei nyt enää juuri ole, sillä noilla tehoilla "häränsilmä" pyörii polttoainetankissa, eli jetti ryystää "hanaa" annettaessa kuin vanhat Amerikan raudat aikoinaan!!

        Koko keksintö on luonnottomien ja selkärangattomien / mistään syvemmistä elämänarvoista piittaamattomien lelufriikkien juhlaa!

        Melkoinen osa tuosta luonnosta piittaamattomasta joukosta uiluuttaa noilla hirmuisia nopeuksia ja ajelee "paskarinkiä" yleisten rantojen tuntumassa, täytyyhän sitä näyttää mahtiaan.

        Ovat kai pahasti adrenaliinivammaisia, eli tämä on osa nykyajan mitään oikeita töitä tekemättömän ihmisen extremetarvetta?

        Toivotaan, että noille pistettäisiin runsaat haittaverot edes pieneksi jarruksi. Ei ole ilo katsella noin luonnottoman huvin leviämistä vesiluontoon, missä luonnorauha olisi oikea elementti "formuloiden" sijaan.


    • Miehistyy

      Ollut lapsena hiekkalaatikossa pelkkä sepeli, siksi hänestä tuli sellainen epeli

      • .........;:.

        No sitä "makeemmalta" se sitten tuntuu kun hölmöilylle tulee kunnolla hintaa.


    • jettikunkku

      Köyhät narisee taas. Huomenna taas bensa palaa ja korvat soi.

      • Ei harmita

        Bensasta saadaan veroa 70 %, joten antaa palaa vaan. Palaa se bensa minunkin veneessä siellä Paksuniemen ja Saariston kaupan nurkilla. Tyhmempikin näkee, että pojilla on siinä isän rahat jeteissä kiinni. Saattaa olla jetti minullakin keväällä kun ei tällä veneellä pärjää millään pojille. Ovat kyllä hurjia kiihtymään.


    • VeTH

      Joensuussa on liian vähän hoitolaitoksia.Siksi noita jettiläisiä riittää.

      • Sivistystä ei ole!!

        Totta tuokin ja "minä minä, minulle kaikki ja heti" henkihän siinä vetten päällä tukka putkena levitoi!

        Mutta miten olisi, eikö millään saataisi noita haittaveroja suitsiksi?

        Tavallisen eläjän pienipäästöisenä myydyn ajoneuvon ympäristöverotus senkun kiristyy ja vesillä porhaltaa tuhannet ilman minkaanlaisia putsareita saastuttavat tehokoneet!

        Ilmeisesti ministeri-ja kansanedustajaeliitillä on noita turhakkeita, onhan niillä eduskunnassa veronmaksajien sponsoroimina esim.moottoripyöräkerho yms.

        Kait niillä lie sitten jo vesijettikerhokin, kun ovat alkaneet lisääntyä ja levitä kuin syöpä kuunaan?

        Kaikissa tapauksissa päristelijöiden luontosuhde on täysin hunningolla!!


      • Sivistystä ei ole!!
        Sivistystä ei ole!! kirjoitti:

        Totta tuokin ja "minä minä, minulle kaikki ja heti" henkihän siinä vetten päällä tukka putkena levitoi!

        Mutta miten olisi, eikö millään saataisi noita haittaveroja suitsiksi?

        Tavallisen eläjän pienipäästöisenä myydyn ajoneuvon ympäristöverotus senkun kiristyy ja vesillä porhaltaa tuhannet ilman minkaanlaisia putsareita saastuttavat tehokoneet!

        Ilmeisesti ministeri-ja kansanedustajaeliitillä on noita turhakkeita, onhan niillä eduskunnassa veronmaksajien sponsoroimina esim.moottoripyöräkerho yms.

        Kait niillä lie sitten jo vesijettikerhokin, kun ovat alkaneet lisääntyä ja levitä kuin syöpä kuunaan?

        Kaikissa tapauksissa päristelijöiden luontosuhde on täysin hunningolla!!

        ihan vitusta kuin kuuttien suojelu, via?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3421
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      176
      1468
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1228
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1122
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      805
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      769
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      42
      750
    Aihe