Lapsen puolesta

Eihän ihmiset eroisi ellei näitä perheenrikojia olisi. He kun ymmärtäisivät jättää perheelliset rauhaan, niin ihmiset olisi onnellisia. Ero pitää olla yhteinen puolisoiden päätös, eikä niin että joku perhenrikkoja tulee ja hajoittaa kaiken.

Kyllä lapsi kärsii siitäkin kun näkee ettei äiti ja isä tule toimeen keskenään. On aika sokeeraavaa huomata ja kuulla tällaista lapsen suusta.
Meillä oli hoidossa sukulaisten pikkuneidit. Olimme sitten olleet päivän rannalla retkeilemässä ja illalla vielä iltapalan jälkeen luettiin kijaa. Olin jo huomannut päivällä että toinen neideistä 6v oli hieman vaisu. Illalla sen huomasi selvemmin niinpä pulosoni kysyi että mikä on. Onko ikävä kotiin jos niin kyllä me viedään tai jos halut niin voit soittaa isälle ja äidille.
Hetken lapsi katteli varpaitaan ja sitten se tuli. Ei oo ikävä. Miksi meidän isä ja äiti ei koskaan halaa toisiaan. Ne ei koskaan suukottele ja puhu kauniisti. Miksi, eiks ne rakasta enään.
Tuohonpa ei osannu sanoa mitään muuta kuin että, sun pitää varmaan kysyä heiltä kun menet kotiin. Kun sitten illalla juttelimme puolisoni kanssa tuosta kahdestan niin tuli sellainen olo. Että unohtuuko monelta se tärkeä asia parisuhteessa että sitä pitää hoitaa ja helliä. Tunteet pitää näyttää toiselle ja kyllä lapsetikin saa nähdä että vanhemmat tykkää toisistaan. Hellikää suhdettanne uskaltakaa rakastaa ja näyttää se. Jos sen unohtaa niin unohtaa rakastaa.

jättäkää perheet rau kirjoitti:

Eihän ihmiset eroisi ellei näitä perheenrikojia olisi. He kun ymmärtäisivät jättää perheelliset rauhaan, niin ihmiset olisi onnellisia. Ero pitää olla yhteinen puolisoiden päätös, eikä niin että joku perhenrikkoja tulee ja hajoittaa kaiken.

Lue lisää

Ei kukaan voi hajoittaa toisen perhettä jos perheessä on kaikki kunnossa. Kyllä se on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Mutta yrittäkää aikuiset käyttäytyä niin että lapsista ei tehdä riitakapuloita. Eronneidenkin lapset voi olla onnellisia, eronneet vanhemmatkin voi olla ystäviä keskenään. Mieluummin niin että OLLAAN AIKUISIA

hikipisara kirjoitti:

Kyllä lapsi kärsii siitäkin kun näkee ettei äiti ja isä tule toimeen keskenään. On aika sokeeraavaa huomata ja kuulla tällaista lapsen suusta.
Meillä oli hoidossa sukulaisten pikkuneidit. Olimme sitten olleet päivän rannalla retkeilemässä ja illalla vielä iltapalan jälkeen luettiin kijaa. Olin jo huomannut päivällä että toinen neideistä 6v oli hieman vaisu. Illalla sen huomasi selvemmin niinpä pulosoni kysyi että mikä on. Onko ikävä kotiin jos niin kyllä me viedään tai jos halut niin voit soittaa isälle ja äidille.
Hetken lapsi katteli varpaitaan ja sitten se tuli. Ei oo ikävä. Miksi meidän isä ja äiti ei koskaan halaa toisiaan. Ne ei koskaan suukottele ja puhu kauniisti. Miksi, eiks ne rakasta enään.
Tuohonpa ei osannu sanoa mitään muuta kuin että, sun pitää varmaan kysyä heiltä kun menet kotiin. Kun sitten illalla juttelimme puolisoni kanssa tuosta kahdestan niin tuli sellainen olo. Että unohtuuko monelta se tärkeä asia parisuhteessa että sitä pitää hoitaa ja helliä. Tunteet pitää näyttää toiselle ja kyllä lapsetikin saa nähdä että vanhemmat tykkää toisistaan. Hellikää suhdettanne uskaltakaa rakastaa ja näyttää se. Jos sen unohtaa niin unohtaa rakastaa.

Lue lisää

Tarinasi on puppua ei kuusi vuotias puhu noin, eikä kiinnitä huomiota vanhempiensa halailuun, noin tarkasti, ne voi kertoa, että isä ja äiti huutaa toisilleen ja ovat kiukkuisia.

väritetty tarina kirjoitti:

Tarinasi on puppua ei kuusi vuotias puhu noin, eikä kiinnitä huomiota vanhempiensa halailuun, noin tarkasti, ne voi kertoa, että isä ja äiti huutaa toisilleen ja ovat kiukkuisia.

Lue lisää

Aivan samaa mieltä, sillä tänäänkin oli kuusivuotias täällä, ei todella juttele tuollaisia asioita.
Miksi kirjoitat tuollaista lööperiä, mitä yrität sanoa. Arvaan itselläsi on ongelmia ja pahoja.

Perheenrikkojat ovat ne syylliset, jotka hajoittaa toisten kodit ja rikkoo lapsiperheet, se on tulos siitä, että lapset syyllistetään ja vanhemmat vaikka syy on perhenrikkojissa. Ne vaan niin ovelasti luikkii pakoon.

Ei eronneita syyllistetä, he itse syyllistävät itseään ja sen vuoksi kirjoittavat ihan älyttömiä asioita tänne.
Ero on ihan todella lapselle aivan hirveä paikka, lapsi ei koe eroa hyvänä, vaikka kotona olisikin riitoja.
Ero vie lapselta niin paljon pois, te eronneet kuvittelette, että lapsi rakastuu teidän uusiin suhteisiinne ja tulee perhe, koskaan ei enää tule oikeaa perhettä. Se perhe on hajallinen moneen suuntaan, ihan varmasti.

Jos lapsia on molemmilla, on jatkuvasti yhteys myös entiseen elämään oltava, siihen kuuluu myös suvut molemmilta puolilta, eivät ne mihinkään katoa, eivätkä saakaan kadota.

Te itse varmasti haluaisitte kaiken vanhan pois, niin ei vain käy hokkus pokkua. Tulee vain lisää noita sukuja ja lapsia ja kun niitä eroamisia saattaa olla jo useitakin, on vielä enemmän.

Täällä sitten suu vaahdossa haukutte kaikkia, ettekä ymmärrä, että itse olette suurin syyllinen siihen valtavaan mylläkkään joka vallitsee.

Oliko se eron syy todella sellainen, että oli pakko erota. Vaiko olitte etsimässä vaan takaisin nuoruutta, jota ei saa jos on perheen perustanut, se vastuu ei katoa eroamisella.
Ja toivoinkin, että jokainen eronnut isä ja äiti potee niin suuria tunnontuskia uuden kumppaninsa vietetystä lapsivapaa ajasta, että tuntee sen ihan joka hetki ja miettii, että miksi erosin.

Tänään juuri juttelin erään kolmen lapsen äidin kanssa siitä, että lasten kanssa aika on vain muutamia vuosia, kun alkaa olla koululainen, silloin vanhemmille jää on kahdenkeskistä aikaakin ja aina vain enemmän, joten pitää ymmärtää odottaa sitä uutta nuoruutta puolison kanssa.
Eivät ne lapset ole itse tähän maailmaan tulleet, olette itse syyllisiä asiaan ja se aika täytyy kestää, vaikka on varmasti väsyttävä ja silloin mennään lasten ehdoilla.
Pitäisi vain ymmärtää, että ei se elämän uusi tila ole yksin puolison syy, eli ei aleta pihtaamaan, ei moittimaan vaan yritetään löytää niitä yhteisiä asioita ja ennen kaikkea hoitaa kodin asiat yhdessä, ja kaikki perheen jutut vain perheen kesken ei edes kavereille kerrota kodin juttuja. On tärkeeää että asiat suunnitellaan yhdessä ja toiselle kerrotaan kaikki asiat.
Perhe on yritys, mikään yritys ei pysy pystyssä, ellei puhalleta samaan hiileen, eroissa lapset kärsivät julmetun kohtalon. Siitä saavat elinikäisen trauman, se näkyy vuosien päästä, heidän elämä ei oikein kanna.

Tassä jonkun uusperheen aikuisen on ihan turha tehdä vertailua ydinperheeseen, näistä kahdesta ei voi puhua edes samana päivänä.
Varmasti ydinperheissäkin on asioita, mutta kaikki eivät sitä luokkaa että erota pitäisi, jotkut ovat, silloin kyse on lasten ja vanhempien turvallisuudesta. Ne ovat kuitenkin ihan erilisia asioita kuin uusperheen lasten osa.

Eri asiat. kirjoitti:

Ei eronneita syyllistetä, he itse syyllistävät itseään ja sen vuoksi kirjoittavat ihan älyttömiä asioita tänne.
Ero on ihan todella lapselle aivan hirveä paikka, lapsi ei koe eroa hyvänä, vaikka kotona olisikin riitoja.
Ero vie lapselta niin paljon pois, te eronneet kuvittelette, että lapsi rakastuu teidän uusiin suhteisiinne ja tulee perhe, koskaan ei enää tule oikeaa perhettä. Se perhe on hajallinen moneen suuntaan, ihan varmasti.

Jos lapsia on molemmilla, on jatkuvasti yhteys myös entiseen elämään oltava, siihen kuuluu myös suvut molemmilta puolilta, eivät ne mihinkään katoa, eivätkä saakaan kadota.

Te itse varmasti haluaisitte kaiken vanhan pois, niin ei vain käy hokkus pokkua. Tulee vain lisää noita sukuja ja lapsia ja kun niitä eroamisia saattaa olla jo useitakin, on vielä enemmän.

Täällä sitten suu vaahdossa haukutte kaikkia, ettekä ymmärrä, että itse olette suurin syyllinen siihen valtavaan mylläkkään joka vallitsee.

Oliko se eron syy todella sellainen, että oli pakko erota. Vaiko olitte etsimässä vaan takaisin nuoruutta, jota ei saa jos on perheen perustanut, se vastuu ei katoa eroamisella.
Ja toivoinkin, että jokainen eronnut isä ja äiti potee niin suuria tunnontuskia uuden kumppaninsa vietetystä lapsivapaa ajasta, että tuntee sen ihan joka hetki ja miettii, että miksi erosin.

Tänään juuri juttelin erään kolmen lapsen äidin kanssa siitä, että lasten kanssa aika on vain muutamia vuosia, kun alkaa olla koululainen, silloin vanhemmille jää on kahdenkeskistä aikaakin ja aina vain enemmän, joten pitää ymmärtää odottaa sitä uutta nuoruutta puolison kanssa.
Eivät ne lapset ole itse tähän maailmaan tulleet, olette itse syyllisiä asiaan ja se aika täytyy kestää, vaikka on varmasti väsyttävä ja silloin mennään lasten ehdoilla.
Pitäisi vain ymmärtää, että ei se elämän uusi tila ole yksin puolison syy, eli ei aleta pihtaamaan, ei moittimaan vaan yritetään löytää niitä yhteisiä asioita ja ennen kaikkea hoitaa kodin asiat yhdessä, ja kaikki perheen jutut vain perheen kesken ei edes kavereille kerrota kodin juttuja. On tärkeeää että asiat suunnitellaan yhdessä ja toiselle kerrotaan kaikki asiat.
Perhe on yritys, mikään yritys ei pysy pystyssä, ellei puhalleta samaan hiileen, eroissa lapset kärsivät julmetun kohtalon. Siitä saavat elinikäisen trauman, se näkyy vuosien päästä, heidän elämä ei oikein kanna.

Tassä jonkun uusperheen aikuisen on ihan turha tehdä vertailua ydinperheeseen, näistä kahdesta ei voi puhua edes samana päivänä.
Varmasti ydinperheissäkin on asioita, mutta kaikki eivät sitä luokkaa että erota pitäisi, jotkut ovat, silloin kyse on lasten ja vanhempien turvallisuudesta. Ne ovat kuitenkin ihan erilisia asioita kuin uusperheen lasten osa.

Lue lisää

Kirjoitat kyllä asiaa.

Minun aviomieheni ex-avopuoliso petti miestäni vuoden ajan ennen kuin se tuli ilmi. Että niin tärkeä se avioliitto ja perhe hänelle oli. Samaan aikaan kun äiti juoksi "työlounailla" ja "työpaikan pippaloissa" ( = viettämässä aikaa vieraan miehen kanssa), mies oli kotona lasten kanssa. Hän huolehti lähes yksinään lapsista, koska äidillä oli "tärkeä konsultin työ, joka vaati reissaamista ja juhlimista ja verkostoitumista". Tosiasiassa juuri mitään hän ei myynyt, vaan keskittyi juhlimaan ja salasuhteeseensa.

Jopa salasuhteen tultua ilmi mies oli valmis unohtamaan ja menemään pariterapiaan. Mutta exää ei kiinnostanut. Hänelle oli tärkeintä saada liikkua avoimesti uuden miehensä kanssa ja reissata tämän kanssa. Lapset siinä rytäkässä vaan pääsivät unohtumaan. Mies muutti pois, ja naisen toiveesta vei lapset mukanaan. Ei tuossa "huippukonsultin" työssä ehdi olla äiti.

Tapasin mieheni 3,5 vuotta hänen eronsa jälkeen. Hän on hyvä, rakastava isä, joka todella on läsnä lapsilleen. Hän on omistanut elämänsä lapsille, ja kaikesta kokemastaan p-askasta huolimatta ei ole koskaan sanonut lapsille pahaa sanaa äidistään, lasten takia. Äiti paiskaa toisinaan kortilla, vie toisinaan lintsille, siinäpä se. Äidistä on tullut kaukainen, eksoottinen hahmo lapsille.

Minulla ja miehelläni on nykyään myös 2 yhteistä lasta. Olemme eläneet avioliitossa nyt 4 vuotta. Rakennutimme omakotitalon, jossa kaikilla lapsilla on tilaa olla, elää, tuoda kavereita yökylään. Minä olen yrittänyt kaikkeni, jotta mieheni lapsilla olisi hyvä olla. Ehjää ydinperhettä en voi heille antaa, enkä voi olla heidän äitinsä, heillä on jo sellainen, sama se millainen äiti hän on, mutta äiti silti aina. Olen silti aina pyrkinyt olemaan heille avoin syli, olkapää, luottoihminen. Ja me olemme hyviä ystäviä. En ole äiti, en puoliksikaan, mutta arkisen elämän heidän kanssaan jakava ihminen, joka välittää aidosti.

Minulle perhe on pyhä, samoin miehelleni. Me nautimme arkisesta aherruksesta, pienistä, tavallisista hetkistä lasten kanssa. Rakastamme toisiamme, lapsiamme, ja lapset ovat kaikki läheisiä keskenään. Soisin jokaiselle lapselle ehjän, rakastavan perheen, tai edes sen rakastavan. Erohan ei ole lasten syy, eivät he voi ottaa syyllisen taakkaa harteilleen. Tiedostan, että mieheni lapset ovat kokeneet perheen rikkoutumisen, ja ymmärrän, että jollain tapaa he kantavat siitä arpia aina mukanaan. Tiedostan, että he kaipaavat äitiään, ja toisinaan minun tekisi mieli etsiä hänet käsiini, ravistella vähän, sanoa, että katso nyt kuinka kauniita lapsia sinulla on, he rakastavat sinua, mikset tahdo olla heidän kanssaan?!?

Näistä tunteista huolimatta en ole koskaan sanonut lapsille pahaa äidistään. Puhun äidistä aina kauniin sanoin, ja lapsilla on oikeus puhua hänestä ja muistella häntä. Äiti on aina äiti, ja vaikka äiti ei kaipaisi lastaan, lapsi kaipaa ja rakastaa aina äitiään.

Tarkoitatko siis että tämä "kolmas osapuoli ja perheenrikkoja" vie sen toisen avioliiton osapuolen väkivalloin ja pakottamalla?

Eihän ihminen nyt onnellisesta liitosta vapaaehtoisesti mihinkään lähde. Minun miestäni on yrittänyt moni nainen yhdessäollessamme, mieheni on sanonut heille, että ei kiitos, olen naimisissa ja minulle on perhe. Ja jos jollain kerralla mieheni olisikin lähtenyt jonkun toisen matkaan, niin perheemme rikkoisi silloin mieheni itse. Ellei häntä sitten vietäisi aseella uhaten ja väkivalloin, se on asia erikseen, mutta käsittääkseni aika harvinaista.

Naiivia heittää syyt "kolmannen osapuolen" niskoille. Kyllä, syyllinen hänkin on (jos siis tietää toisen olevan varattu), mutta kyllä se p-askapää siinä tilanteessa on se varattu mies/nainen, joka sen kolmannen osapuolen matkaan lähtee. Se on oma valinta, aikuisilla ihmisillä on valta päättää elämänsä kulusta ja siitä, mille polulle lähtee. Kukaan ei pakota pettämään ja lähtemään. Halu siihen tulee omasta itsestä, oman pään sisältä. Ja turha puolustella sitä pettäjää, että "no kun se kolmas osapuoli lupasi sitä ja tätä". Ei sillä ole mitään merkitystä. Vaikka minulle tulisi kuka upea, varakas sinkkumies lupaamaan omia jahteja ja kartanoita, en siltikään lähtisi. MINÄ teen sen päätöksen.