Vaikuttaako raskaaksi tulemiseen?

Lasta toivoen

Mieheni vetelee sähkötupakkaa päivittäin. Itse lopetin tupakanpolton n. 2 vuotta sitten mutta en ole koskaan ollut mikään ketjupolttaja, oli vaa joskus sellasia tupakkakausia. Miehellä lopettaminen on ollut tosi vaikeeta ja se sitten pari vuotta sitten siirtyi kokonaan sähkötupakkaan.

Meillä yritetään kovasti lasta ja vaikka itseäni joskus tekisikin mieli vetästä tupakka huuleen kaiken stressin keskellä en sitä tee (vaikkei minua muuten houkuttele polttaminen sitten alkuunkaan, mutta polttaneet tietävät sen tunteen kun pääsee hetkeksi hengähtää...). Olen sanonnut isännälle että sähkötupakka lähtee jos tulen raskaaksi koska meillä ei näytetä lapsille sillon esimerkkiä kotona että voi polttaa.

Onhan sähkötupakka huomattavasti terveempi vaihtoehto kun tupakka ja miehellä diabeteksen arvot ovat paljon parempia kun lopetti oikean tupakanpolton. Haluaisin vaan tietää, että vaikuttaako nikotiini siittiöihin jollain tapaa? En tiedä mitä muita aineita nesteissä on mutta nikotiinia ainakin..

En halua olla kieltämässä mieheltäni asioita mistä hän pitää, mutta tuntuu siltä että minä olen se joka on uhrannut ja yrittänyt kun hän vaan vetelee sähköröökiä vieressä eikä edes mieti että senkin voisi nakata mäkeen.. Aina tulee kauheita selittelyitä ja puolustuksia kun kyselen.

Päähuoli nyt kuitenkin on se, jos nikotiini vaikuttaa siittiöihin koska lasta ei kuulu ja haluaisin päästä eroon kaikesta joka voi estää lapsen tuloa. Tupakka nyt on yksi tärkeimpiä mistä pitäisi luopua niin kai nuo vähän menevät käsi kädessä..

Kiitos vastauksista etukäteen jos jotain näistä tiedätte! :)

4

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nonicotine

      Mun mies on ketjupolttaja ja molemmilla kerroilla olen tullut kertalaakista raskaaksi jätettyäni pillerit.

    • ei rasvattomalle

      Oma ruokavaliosi todennäköisesti vaikuttaa enemmän kuin miehen sähkötupakka. En tiedä onko tästä tehty kuitenkaan vertailevaa tutkimusta. Tuskin. Mutta eikö miehen sokeritauti voi hyvinkin vaikuttaa kykyyn saada lapsia?? Joka tapauksessa tässä yksi linkki raskaaksi haluavan naisen ruokavaliosta, jossa todetaan, että rasvattomat maitotuotteet kannattaa jättää pois ruokavaliosta (ja aiheuttaahan rasvaton maito akneakin niin siinä toinen syy olla käyttämättä rasvatonta maitoa):
      http://www.medicalnewstoday.com/articles/64192.php

    • Lasta toivoen

      Kiitos vastauksistanne! Diabetes ei onneksi vaikuta siemennesteeseen... Jos diabeettesta tosin hoitaa todella huonosti se vaikuttaa kyllä koko kehoon ja sen seurauksena hauta-arkkukin nopeasti kutsuu - tämä tosin vaatii todella huonoa hoitoa ja mieheni hoitaa diabetestään todella hyvin, jo yli "10 vuoden kokemuksella" :)

      Löysin seuraavanlaisen tekstin nikotiinin vaikutuksesta miehen siittiöihin:

      "Nikotiini vaikuttaa miesten hedelmällisyyteen haitallisesti. Nikotiini heikentää siittiöiden kykyä liikkua ja läpäistä munasolun glykoproteiinivaippa zona pellucida."

      Jokaisellahan se on yksilöllistä kuinka paljon vaikuttaa mutta en meidän tapauksessa halua edes ottaa riskiä ja toivoisin vähän mieheltäni oma-aloitteisuutta itse lopettaa eikä minun käskystä.. Lapsi on kuitenkin kummankin toiveessa.

      Olen miettinyt jos alkaisin syömään raskausajan vitamiineja, jospa se voisi jollain tapaa auttaa? Liikuntaa olen yrittänyt myöskin lisätä. Katsotaan vielä pari kk jos tulisi luomuna, sitten mennään katsomaan mitä voitaisiin tehdä lääkäreiden avustuksella :/

      • ----------

        No, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tuskin siitä sähkötupakasta ainakaan apua on, mutta ei se välttämättä ole este.

        Meidän esikoinen sai alkunsa helposti, mutta kakkosta tehtiin 1,5 vuotta. Vuoden yrityksen jälkeen oli yksi tuulimunaraskaus. Muuten ei mitään. Mitään selkeää syytä ei ole. Meistä kumpikaan ei tupakoi. Kannattaahan se vuoden yrityksen jälkeen käydä tarkistuttamassa, että onko jotain vikaa. Ilmeisesti raskautuminen joskus vaan kestää ilman mitään selkeää syytä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      402
      4075
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      225
      2024
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1510
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1345
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1001
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      993
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      947
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe