Sukulaiset kesävieraana

+väsynyt+

Taas on se aika vuodesta, jolloin on odotettavissa sukulaisvieraita "kylään".
Yleensä ovat tulleet hyvin pienellä varotusajalla.
Monena vuonna olen raapinut uusia perunoita, grillannut lihaa ja väsännyt salaattia suurelle nälkäiselle perhekunnalle!
Nämä sukulaiset ovat siis miehen puolelta, jotka ovat ottaneet tavakseen kutsua itsensä vieraaksi.

Anteeksi vaan kaikille, mutta minä en kaipaa näitä sukulaisia ollenkaan. Minulla on oma elämä, enkä halua kertoa omasta elämästäni mitään heille, että he jakaisivat tietonsa taas eteenpäin toisessa kyläpaikassa.
Minua ei myöskään kiinnosta lähes tuntemattomien sukulaisten asiat ollenkaan.
Please! Keksikää jotain muuta tekemistä kesälomienne ajaksi!! Ainakin meidän kesäloma menee pilalle, jos te tulette toistuvasti meille täysihoitoon ja ruokittavaksi!

Meillä on oikeesti paljon kaikkea muuta tekemistä!

26

889

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6478

      Älä tarjoa mitään, vaan kerro olevasi nyt kiireinen. Väittäkää, että aioitte juuri tänään lähteä käymään entisellä koulukaverillasi, sinun kaukaisella sukulaisella, lähi kaupungissa tai jotain sellaista. Laita ne tekemään töitä. Ainakin maalla sitä riittää, vaikkei olisi viljelyksiäkään.

      Meillä oli naapurissa tuollaista. Isännän sisarukset (monta) tulevat viikoksi tai kahdeksi. Ihmettelen kyllä heidän hermojaan. Meillä käy miehen siskot pari päivää oleilemassa n. kerran vuodessa. Se on vielä siedettävää.

    • Eräs Ylläripylläri

      "Ollaan menossa häihin ja ajateltiin yöpyä teillä mieluummin kun tuossa hotellissa".

      Ollaan 5 minsan päästä teidän pihassa. Koko perhe.

      • mek

        TYöhon voi vastata että ei käy ja menkää vain hotelliin asumaan ja toiseksi ei olla kotona.


      • kokemusta on
        mek kirjoitti:

        TYöhon voi vastata että ei käy ja menkää vain hotelliin asumaan ja toiseksi ei olla kotona.

        Kunnon ylläripylläri lamaannuttaa.
        Ensin kuuluu iloista sirkutusta luurista, kysellään kuulumisia ystävällisenä ja haistellaan tilannetta ja lopuksi että kuule voitasko tulla moikkaamaan kun ollaan tässä lähellä, sitten kun ollaan tuvassa niin sitten että voi vitsi ku on myöhä, mitäs jos,,,,,
        ja tietty ilman mitään tuomisia , ihan ykskaks spontaanisti.


    • Hyväksikäyttäjiä

      Kuinka ne kehtaavat? Pitäisi vähintään tuoda ruuat ja juomat mukanaan niin että on isäntäväellekkin eikä joku oma suupala.

      Jos et kehtaa sanoa että tulkaa ruokakaupan kautta niin varaa pakastimeen kaikkein halvinta makkaraa (alennusmakkaraa) ja lyö sitä vain grilliin niille ja vettä kannuun.

      Tai kehu ettette ole ehtineet käydä kaupassa ja kaapit ovat tyhjiä. Ohjatkaa ne lähimpään ravintolaan syömään.

      Siinähän menee lomarahat, lomalevosta puhumattakaan kun ruokkii tyhjin käsin tulleita isoja sakkeja jotka tulevat ilmaiseen hotelliin.

    • meitä on monex

      Onko Suomessa noin junttia väkeä!? Tarkoitan aloittajaa ja joitakin vastaajia. Eihän täällä ole pakko tutustua kehenkään eikä osoittaa ystävällisyyttä, huomaavaisuutta ja vieraanvaraisuutta. Todella voimakas häpeän tunne, että tuolla tavalla suhtaudutaan toisiin ihmisiin ja heidän vierailuunsa. Eikä taida aloittaja eikä muutama vastaaja hoksata lainkaan, että ongelma on heidän korviensa välissä ja asennemaailmassaan sekä elämänarvoissaan.

      Aikaa myöten teillä tuskin en käykään kukaa. Noin epämiellyttävä ihminen kuin aloittaja. Onko täysin vieras ajatus, että on koteja, jossa kaikki ja kaikenlaiset vieraat toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi ja heihin suhtaudutaan arvostuksella ja kohteliaisuudella. Tarjotaan parasta, mitä resurssit antavat myöten.

      Riippuu tietysti isäntäväestä.

      • ei ummarra

        Kyllä pummiudellakin on rajansa mutta aina löytyy tällaisia aloittajan mainitsemia loisia jotka käyttävät vain vieraanvaraisuutta härskisti hyväkseen.
        Jotkut ääliöt eivät edes itse pääse perille asti vaan niitä pitää vielä noutaa lähimmältä asemalta kymmenien kilometrien takaa. Tyhmiä ihmisiä.


      • Mökin iso isäntä

        Ei riipu isäntäväestä. Riippuu vieraista. Et ilmeisesti lukenut ketjun aloittajan tekstiä tai sitten ymmärsit siitä vain osan.

        Ikinä maailmassa ei ole ollut niin, että loisia katseltaisiin mielellään ja vielä passattaisiin. Jos joku näin tekee, vika on omien korvien välissä - ja varsinkin niiden loisten.


    • ei tekosyitä

      Kutsumattomille vieraille voi sanoa ihan suoraankin, ettei vierailu nyt sovi. Harvempi nyt kuitenkaan väkisin ovesta sisälle tulee. Viiden minsan päästä pihassa oleville voi toivottaa hyvää matkaa johonkin muualle. Vieraanvaraisuus edellyttää myös vieraaltakin jotain kuten vastavuoroisuutta ja kohteliaisuutta niin, ettei kyläily ole mikään ilmoitusasia. Omien ystävien kanssa ei ole tässä ollutkaan ongelmia.

    • muuta tyyliäsi

      itse aloittaja on antanut ymmärtää, että tykkää sukulaisista, ja sukulaiset tulee kylään, sääli jos lapsetkin mukana ja uskovat et olet ihana sukulainen..

      • ei tekosyitä

        Voihan sukulaisista tykätä, vaikka ei heitä moneksi päiväksi vieraakseen haluaisikaan. Toisen kotiin ei voi yökylään mennä kutsumatta. Tämä on ainakin omissa ystäväpiireissäni aivan itsestäänselvää kaikille.

        Paljon tästä kuulee valitusta, että sukulaiset tulevat kylään kuin kotiinsa. Ei se minullekaan kävisi. Ei tarvitse yhtään syyllistyä, vaikka syyllistettäisiin. Jos kovasti halutaan lasten takia vierailla, niin voitte kai kutsua omaan kotiinne vierailulle eikä mennä sinne, johon ei ole kutsuttu?


    • Maija-Anneli

      Minä en voi sietää tuollaista!Sen vielä ymmärrän että tiedustellaan hyvissä ajoin sopiiko jos käydään tervehtimässä ja ilmoitetaan tarkka aika,ainakin päivä,on rasittavaa odottaa että milloinka oikein tulevat.Ja kutsutaan vasta vierailulle.Ja tarkoitetaan myös sitä.Veljen vaimo tapasi aina ennen kutsua kun tiesi ettei kaukaa tulla,kunnes kerran tartuin tarjoukseen,ja ilmoitin lähteväni heti kyläilemään.Keksi kummasti esteitä ja menoja...eikä ole kuulunut sen koimmin.

    • hyväksikäyttöä

      Taas näitä sukulaisjuttuja. Yleensä se on se yksi paikka jossa ollaan liian kilttejä ja johon mennään ilmaiselle täyden palvelun lomalle niin kauan kunnes isäntäväki tekee siitä lopun. Kuokkavieraat eivät vastavuoroisuuden periaatetta noudata, koska tarkoitus on selvitä lomasta vähällä rahanmenolla. Monihenkisen perheen ruokkimiseen menee useampi satanen viikonlopussa, joten se on aina kotiinpäin, kun joku muu maksaa. Härskeimmät tapaukset vielä syyllistävät, jos kutsumattomien vieraiden tulosta tekee lopun. Näitä vieraita ei kaipaa kukaan.

      • hyvää ruokahalua

        Sitä voi aina tarjota kunnon kotiruokaa, esimerkiksi kesäkeittoa, tillilihaa kuoriperunoiden kera, maksalaatikkoa. Lisukkeina näkkäriä, jälkiuunileipää, piimää, kotikaljaa ja vettä. Aamulla voi tarjota ison kattilallisen kaurapuuroa voisilmän kera. Lapsille voi tarjota itse valmistamaansa viinimarjamehua. Samoin punaisista viinimarjoista valmistettu keitto eli kiisseli on hyvää kesäruokaa. Aamu-, päivä- ja iltatee näkkärin, juuston ja marie-keksien kera.

        Ei pizzoihin ja makarooniin tottuneet ihmistä kahta päivää mökillä kestä noillakaan ruoka-annoksilla. Coca-Colat ja muut juomat niille pitäis olla.


      • huohkista
        hyvää ruokahalua kirjoitti:

        Sitä voi aina tarjota kunnon kotiruokaa, esimerkiksi kesäkeittoa, tillilihaa kuoriperunoiden kera, maksalaatikkoa. Lisukkeina näkkäriä, jälkiuunileipää, piimää, kotikaljaa ja vettä. Aamulla voi tarjota ison kattilallisen kaurapuuroa voisilmän kera. Lapsille voi tarjota itse valmistamaansa viinimarjamehua. Samoin punaisista viinimarjoista valmistettu keitto eli kiisseli on hyvää kesäruokaa. Aamu-, päivä- ja iltatee näkkärin, juuston ja marie-keksien kera.

        Ei pizzoihin ja makarooniin tottuneet ihmistä kahta päivää mökillä kestä noillakaan ruoka-annoksilla. Coca-Colat ja muut juomat niille pitäis olla.

        Kuule ei niille tarvitse tarjota yhtikäs mitään aamulla päivällä ja illalla.

        Jos ajatuksesi oli että nuo mainitsemasi ruoat on pahoja niin metsään meni... mahtava menu ja maistuis kyllä mulle.


      • hyvää ruokahalua
        huohkista kirjoitti:

        Kuule ei niille tarvitse tarjota yhtikäs mitään aamulla päivällä ja illalla.

        Jos ajatuksesi oli että nuo mainitsemasi ruoat on pahoja niin metsään meni... mahtava menu ja maistuis kyllä mulle.

        Keitetään kymmenen litran kattilallinen sitä kesäkeittoa, ja tarjotaan jokaisella aterialla niin kauan kuin se loppuu, sitten voidaan keittää lisää.


      • yökvalmisruuat
        hyvää ruokahalua kirjoitti:

        Keitetään kymmenen litran kattilallinen sitä kesäkeittoa, ja tarjotaan jokaisella aterialla niin kauan kuin se loppuu, sitten voidaan keittää lisää.

        Ihan samaa mieltä kuin huohkis. Kelpais tuollaiset ruuat meikälle juhlaruokina. Kesäkeitto on vielä lempiruokani.

        Suurinta luksustahan on kotona tehty ihan tavallinen suomalainen ruoka. Jos vielä itse tehtyä mehuakin, niin vieraita hemmotellaan.


      • mrl
        yökvalmisruuat kirjoitti:

        Ihan samaa mieltä kuin huohkis. Kelpais tuollaiset ruuat meikälle juhlaruokina. Kesäkeitto on vielä lempiruokani.

        Suurinta luksustahan on kotona tehty ihan tavallinen suomalainen ruoka. Jos vielä itse tehtyä mehuakin, niin vieraita hemmotellaan.

        Nuo ovat -70 luvun kouluruokia ja ei niitä nykyisin syö kukaan tai jotkut maalaisjuntit jotka eivät osaa muuttaa ruokailutottumuksi 2000 luvun mukaan ja se siitä. Kesäkeittoa ja maksalaatikko ja noita muitakaan ruokia en ole -70 luvun jälkeen syönyt kun eivät minulla maistu ja maksaa en syö missään muodossa kun ei ole mun juttu.


    • Järkyttävää väkeä

      minulla on sukulainen (vanhempi minua oleva täti). Hän haukkuu minua seläntakana, kaiken olen aina tehnyt väärin tai jättänyt tekemättä. Kun hoidin lapset kotona heidän ollessa pieniä se oli laiskuutta ja sen hän muistaa vieläkin 30v...olisi pitänyt näet raataa pää hiessa vuodet läpeensä, pohjalainen kun on ei hyväksy mitään poikkipuolista sanaa vaikka itse kaakattaa suureen ääneen mitä mieltä on muista. Koskaan ei kuitenkaan kehu ketään paitsi omia lapsiaan jotka ovat vielä vähemmän koulutettuja kuin minä. Hänestä pitää joululaatikot tehdä itse.Säilöä ja pakastaa. Mitään uutta ei saisi ostaa. Kokoajan päpättää jostain: NIIN tälläinen henkilö odottaa että minä majoitan hänet kun hän saapuu etelä-suomeen. No kerran tein sen virheen ja se riitti. Täti toi persikkapiirakan tuliaisiksi, haukkui ja arvosteli koko viikonlopun. Joten se riitti. Miten ihmiset kuvittelevat että on itsestään selvää majoittaa ns. vieraita ihmisiä nurkissaan koska vaan ? Itse menisin kyllä hotelliin, saa itsekin olla miten tahtoo. Miten itsekkäitä ihmiset ovat ? Tämäkin täti kelpuuttaa kyllä ilmaisen pedin mutta muuten en kelpaa ihmisenä. Eikö tämä ole jo röyhkeää. Enää en majoita ketään. Katson tv:stä mitä tahdon ja elän kuten elän. Itse en ole tälle tädille sanonut ikinä mitään pahaa. Pitäisi ehkä ?

    • yksinkertaista

      Tuota aina ihmettelee, miksi sitten teet tuollaiset tarjoilut jos vieraat ei kiinnosta??? Todella kaksinaamaista. En minäkään pidä vieraista, mutta ei vieraatkaan meistä, kun meillä ei tarjota muuta kuin kahvit ja kuivia keksejä. Usein ei niitä keksejäkään :)

      Taas yksi marttyyri keittiöpiika-äitee. Tee asiasi selväksi ihan vaan paapomista vähentämällä. Katso siis ensin ihan itseesi, ja siihen mitä viestit.

    • Stop hyväksikäyttä

      tee pikavippi ja osta parasta mahdollista tarjottavaa ja kun vieraat on käyneet.postitat laskun heille.eritteltynä.majoitus.ruoka ja juoma sauna.petivaateet jne.auto parkki..jne.

    • älä tule

      Samaa mieltä olen minäkin....Älä tule jollei kutsuta,ymmärsitkö? en minäkään työnny teille!

    • pitkä pinnainen

      Niinpä niin, siis sen toisen suku on pahin, oma on paras. Mites teidän lomanne sujui, saitko olla keittiömestarina ?

      Kyllä minä ainaskin haluaisin oppia tuntemaan puolisoni suvun jos minulle joskus se tilanne tulee eteen.

    • 6+3

      Tiivistäen:

      1. Älä mene kylään, jos ei kutsuta.

      2. Älä päästä itse itsensä kutsuneita vieraita edes sisälle, jos et halua. Normaalit käytöstavat omaava tajuaa, ettei aina sovi. Epäystävällinen ei tarvitse olla.

      • hyviä neuvoja

        Välit poikki kaikkiin, mahdollisesti lähestymiskielto, ovet lukkoon ja turvahälyttimet ja liiketunnistimet käyttöön ja jos on rahaa niin palkatkaa vartiajat tontin rajoille piikkilanka-aidan viereen ulkopuolelle. Siellä sisällä on hyvä asua.


    • Mökin asukit

      Kolmantena päivänä kalatkin jo haisee!Se on hyvä vihjaus!
      On meillekin tultu keskellä kauneinta kesää ja vielä kiljuvien kakaroitten kanssa! Eletään kuin kotonaan, hikiset jalat sohvilla, täytetään jääkaappi kalja-ym.purkeilla, huom! EI RUUALLA! Ruokapöydässä syödään parhaat herkut , miettimättä yhtään riittääkö kaikille! Telkkaria huudatetaan aamutunneille, kännykät piippaa ym..
      Kahden, jo rauhallisen aikuisen kodissa nämä vierailut on aina hirvittävä koettelemus, mutta lapsettomina ei uskalleta katkasta välejä sukulaisiin, jos vaikka joskus sitten älyäisivät auttaa meitä!?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe