Sisarkateus, pääseekö siitä yli?

yksin perheessä

Vuosikaudet ikuisena riitakapulana on siskoni suosiminen. Äiti ei ole koskaan tätä myöntänyt, mutta minua se häiritsee ja olen monesti sen ottanut puheeksi koska se satuttaa ja loukkaa.

Minua syytetään katkeraksi ja kateelliseksi ja ikään kuin laitetaan suosiminen minun viaksi koska olen kuulemma niin hankala ihminen.

SIskoni on lapseton sinkku ja itse suurperheen äiti ja onnellisesti naimisissa.

Äitini suosii siskoni miestä kaikessa, ja kohtelevat minun miestäni kuin ilmaa. He käyvät yhdessä syömässä ja ovat tehneet matkojakin yhdessä (meitä ei ikinä pyydetä mukaan). Ovat kuulemma pariskuntamatkoja kun kysyin miksi meitä ei pyydetty. Seuraavan kerran äitini meni siskoni kanssa yhdessä matkalle jonne myöskään minua ei pyydetty vaikka oli suoraan sanonut että minustakin olisi kiva mennä mukaan.

Siskollani on kaksi koiraa jotka äitini ottaa jopa kuukaudeksi hoitoon siskoni lomaillessa ulkomailla. (monia kertoja vuodessa) Minun lapsiani kukaan ei tule hoitamaan edes pariksi tunniksi jos haluaisimme mennä ulos syömään tai kauppaan kahdestaan... ei siskoni eikä äitini tai isäni.

Olen kuulemma niin itsekäs ihminen ettei huvita tehdä mitään eteeni. Vaikka asiaa kuinka kauniisti pyytäisin ja maksaisinkin. :( Olen ehdottanut siskolleni että voin hoitaa hänen koiriaan mutta en kelpaa koska ne saattaisivat syödä lasten leluja ja tukehtua tai ei muutenkaan luota minuun (jos vaikka koirat karkaisivat).

Äitiä yritän piha yms hommissa auttaa mutta se on tosi hankalaa sillä on kolme leikki-ikäistä mukana ja autan kuulemma liian vähän ja siskoni auttaa paljon enemmän ja mm. hänen varakas poikaystävä tarjoaa heille ravintolassa (meillä ei ole varaa). Mutta olisi yhdessä jotain kiva tehdä.

Äitini käy aina kaikki synttäri ja joululahjaostokset siskoni kanssa (minua ilman) ja muutenkin shoppailu ja makutuomari reissuilla ja kauneushoidoissa yhdessä (joihin myöskään ei oteta tai kutsuta) Tunnen oloni hylätyksi ja huonommaksi ja vihaiseksi joka ilmenee sitten riitoina molempien kanssa.

Kysyn aina syytä tähän kohteluun ja kerron miten pahalta minusta tuntuu. Äitini vain vastaa että kuullostan tosi kateelliselta ja katkeralta :(

Olen aina halunnut että meillä olisi hyvät välit ja että isovanhempia kiinnostaisi olla enemmän tekemisissä mutta ei. Viime jouluna matkustimme jouluksi ulkomaille. Koska jouluna me kelpaamme näyttelemään yhtä suurta perhettä. Muulloin heitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Eivät tule lasten joulujuhliin tai kevätjuhliin tai harvoin soittavat. Siitä kyllä loukkantuivat verisesti kun kehtasimme hylätä perheen tärkeänä aikana :( Tekisi mieli laittaa välit poikki kun ei tule muuta kuin paha mieli heistä :(

2

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surusilmu

      Maailmassa eivät mene nallekarkit tasan. Muista, että sinullakin on jo iso kasa hyvää: oma perhe. Sinun ei kannata puuttua siihen, mitä siskosi saa. Ole onnellinen omista ja yritä jättää kadehtiminen. Kateus saa koko elämäsi mustenemaan niin ettet näekään sitä auringonpaistetta, joka yrittää tulla läpi. Anna siskosi ja äitisi touhuta. Jos äitisi ostelee juttuja siskollesi, älä niistä välitä. Rahaa tarvitaan, mutta jos sitä on riittävästi perustarpeisiin, lisä ei tee onnelliseksi. Ymmärrän kyllä, että helpommin sanottu, mutta kuitenkin ajattelen noin.

    • yephienoa

      Se, miksi lapsiasi ei tule kukaan hoitamaan, tiedät Sinä itse. Minä epäilen, että lapsesi ovat hankalia ja huonosti kasvatettuja.
      Miksi valitat siitä, että siskosi ja vanhempasi käyvät yhdessä syömässä? Ymmärsinkö oikein, että siskon miesystävä maksaa lystin? Pitäisikö hänen maksaa vielä teidän perheen ruokailutkin?
      Kannattaisiko katsoa peiliin... Jos pääsisit reissuihin mukaan, ottaisitko lapsesi sinne? Menisikö reissu kaikkien osalta lastentarhaksi ja kitisevien lasten touhuja seuraten?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe