Paljonko terveellinen ruoka maksaa?

Tuleva opiskelija

Otetaan lähtökohdaksi vaikka perusterve aikuinen, jolla ei ole allergioita tai muita ruokarajoitteita. Kuinka paljon rahaa tällaisen henkilön täytyy käyttää ruokaan, jotta saa syötyä suht terveellisesti ja monipuolisesti? Nyt ei siis haeta mitään viimeisen päälle viilattua hifistelyruokavaliota, jossa valkoinen vehnäjauho on rikos ihmisyyttä vastaan, mutta ei myöskään sellaista missä puoli kiloa kasviksia päivässä kuitataan aina pelkällä kaalilla.

163

2524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsilleen

      Terveellinen ruoka maksaa vähemmän kuin einespainotteinen "epäterveellinen" ruoka, jos sitä hait.

      Toisaalta taas ruoka maksaa juuri sen verran kuin siitä on valmis maksamaan - "terveellinen" ateria voi olla hyvinkin kallista raaka-aineista riippuen esim. jos haluat syödä kotimaista kalaa fileoituna joka päivä se tulee kalliiksi.

      Esimerkki terveellisestä, mutta halvasta ruoasta on pasta tomaattikastikkeella (joko itsetehtynä tai vaikka Pastellan pieni purkki basilikalla maustettuna), parmesaaniraastetta päälle, oheen varhaiskaali/tomaatti-salaattia sipulirenkaiden kera (salottia, kevätsipulia, punasipulia jne...), salaatin päälle vähän valkoista viinietikkaa ja oliiviöljyä. Hintaa tulee noin 3 ekeä per annos ja hyvää on.

      Simppelein ateria, jota teen aina silloin tällöin on keitetty pasta sipuli/öljy kastikkeella eli pastan kiehuessa hienonnan sipulin, valkosipulin ja chilin, laitan ne kuullottumaan runsaaseen (pannun pohja peittoon) öljyyn, vähän suolaa/pippuria sekaan, kun pasta on valmis valutan sen ja lisään kastikkeen pastan sekaan, lautaselle tomaatti siivutettuna, sekoitettu pasta lautaselle ja vähän juustoa raastettuna päälle. Varmasti hyvää ja terveellistä eikä maksa kuin hieman vaivaa (15 minsaa) ja rahallisesti noin eken. Makua voi muuttaa lisäämällä erilaisia yrttejä sekaan ihan oman maun mukaan ja jos lisää proteiinia haluaa kastiketta voi tuunata lisäämällä lihaa, jauhelihaa, makkaraa, kalaa, äyriäisiä jne,,, mukaan - samalla kun sipulit kuullottuu niin lihakin kypsyy.

      Osta aina kauden vihanneksia ja juureksia ja tee niistä erilaisia ruokia kuten keittoja ja laatikoita - tee niitä suuria määriä kerrallaan ja säilö ylijääneet pakkaseen myöhempää käyttöä varten. Ei tule maksamaan paljon ja syöt terveellisesti.

      Toki aina välillä tulee hemmotella itseään ja silloin valitse hyvälaatuista lihaa tai kalaa ja valmista ne hyvin. Halvemmat lihat voi valmistaa hitaasti kypsyttäen pata- ja laatikkoruokiin.

      Se aika kun tuuna oli opiskelijan perusravinto riisin kera on ohi, sillä hyvälaatuinen tuuna maksaa nykyään paljon. Aikoinaan duunarin peruslounas oli puolikas ruisleipää, sipuli ja purkki piimää - ei maksanut paljon ja oli varmasti terveellistä, mutta päivästä toiseen samaa ei varmaan ollut tyydyttävää.

      Jos ajattelee, että päivän ruoan hinta on noin 6 ekee niin kuukaudessa siitä tulee noin 180 ekee - ei pitäisi pahemmin opiskelijan budjettia heiluttaa kunhan jättää mäkkärit ja rafla-illat väliin.

      • "pasta tomaattikastikkeella tai vaikka pieni purkki basilikalla maustettuna, parmesaaniraastetta päälle, oheen varhaiskaali/tomaatti-salaattia sipulirenkaiden kera salaatin päälle vähän valkoista viinietikkaa ja oliiviöljyä."

        Sä et kyllä takuulla saa noita aineksia kolmella eurolla! Jo pelkästään parmesanraaste ja oliiviöljy maksaa enemmän kuin tuon 3,00€. Annoskoko huomioiden!

      • 8+13
        johku-90 kirjoitti:

        "pasta tomaattikastikkeella tai vaikka pieni purkki basilikalla maustettuna, parmesaaniraastetta päälle, oheen varhaiskaali/tomaatti-salaattia sipulirenkaiden kera salaatin päälle vähän valkoista viinietikkaa ja oliiviöljyä."

        Kertaostoksena hintaa tulee toki enemmän, mutta kun jäljelle jäävät aineet käyttää myöhemmin johonkin muuhun, annoksen hinta jää hyvinkin alle 3 euron.

      • mitähän nykyään

        "Jos ajattelee, että päivän ruoan hinta on noin 6 ekee niin kuukaudessa siitä tulee noin 180 ekee - ei pitäisi pahemmin opiskelijan budjettia heiluttaa kunhan jättää mäkkärit ja rafla-illat väliin. "

        Silloin kun opiskelin korkeakoulussa pelkällä opintotuella ei ollut varaa 180 egellä syödä kuussa vaikka en koskaan käynyt mäkkärissä tai raflassa. Olisiko tuosta köyhistelystä nyt nykyiset vatsaongelmat syynä. Ehkä jossain landella halvempaa asua?

      • DF123

        Jos ajattelee, että päivän ruoan hinta on noin 6 ekee niin kuukaudessa siitä tulee noin 180 ekee - ei pitäisi pahemmin opiskelijan budjettia heiluttaa kunhan jättää mäkkärit ja rafla-illat väliin.

        No kyllä se ainakin itsellä hiukan(!) budjettia hailuttaa kun kuukaudessa ruokaan jää 30€.

      • Telkkarin korvike
        8+13 kirjoitti:

        Kertaostoksena hintaa tulee toki enemmän, mutta kun jäljelle jäävät aineet käyttää myöhemmin johonkin muuhun, annoksen hinta jää hyvinkin alle 3 euron.

        Ja ne valmispastakastikkeet. Nehän juuri on valmisruokaa.

        Ainoastaan se on terveellistä ja varsinkin mielekästä ruan laittoa, että jokainen aines on valmistuksen alussa alkutejijöissään. Esim leipä jauhomuodossa ja pastakastike tomaatteina. Eikä pastakastikkeeseen mitään lihaliemikuutioita tai tomaattimurska ja sose lisäyksiä.

        Jos jättää vaikka television katsomisesta 2 tuntia illalla pois, on sinä aikana kokonainen pasta-ateria itsetehtyine pastoineen, leipineen ja kastikkeineen valmis.

        Kyllä opiskelija kerkeää siihen eikä tarvita muuta kuin perus uuni ja vähän tilaa taikinoiden pyörittelyihin.

      • kitsokki
        johku-90 kirjoitti:

        "pasta tomaattikastikkeella tai vaikka pieni purkki basilikalla maustettuna, parmesaaniraastetta päälle, oheen varhaiskaali/tomaatti-salaattia sipulirenkaiden kera salaatin päälle vähän valkoista viinietikkaa ja oliiviöljyä."

        Sä et kyllä takuulla saa noita aineksia kolmella eurolla! Jo pelkästään parmesanraaste ja oliiviöljy maksaa enemmän kuin tuon 3,00€. Annoskoko huomioiden!

        kesällä kuudella eurolla saa ainenki kuus kiloo rehuja tai yhen hamppis ateria et vertaile siitä syötkö päivän vai kuus päivää

      • yx pieraisu

        kuka maksaa tomaattisipuliparmesaanista 3€ ???????????????? haloo,eihän se ole ees ruokaa mikä veis nälän jne. pelkkiä lisukkeita kanan/kalan oheen,ja leipää...

      • viheraho?
        Telkkarin korvike kirjoitti:

        Ja ne valmispastakastikkeet. Nehän juuri on valmisruokaa.

        Ainoastaan se on terveellistä ja varsinkin mielekästä ruan laittoa, että jokainen aines on valmistuksen alussa alkutejijöissään. Esim leipä jauhomuodossa ja pastakastike tomaatteina. Eikä pastakastikkeeseen mitään lihaliemikuutioita tai tomaattimurska ja sose lisäyksiä.

        Jos jättää vaikka television katsomisesta 2 tuntia illalla pois, on sinä aikana kokonainen pasta-ateria itsetehtyine pastoineen, leipineen ja kastikkeineen valmis.

        Kyllä opiskelija kerkeää siihen eikä tarvita muuta kuin perus uuni ja vähän tilaa taikinoiden pyörittelyihin.

        näin kokkaat ainakin halvalla:

        http://www.youtube.com/watch?v=cfyAkAOqrkk

      • Ainoa vaihtoehto?
        viheraho? kirjoitti:

        näin kokkaat ainakin halvalla:

        http://www.youtube.com/watch?v=cfyAkAOqrkk

        Ihme marttyyri tuokin. Pienellä yrittämisellä noinkin fiksun oloinen ihminen saisi työn ja paremman elintason. Nyt elää ku roskiksessa ja ihan vain näytelläkseen marttyyriä.

      • säästöäkaikki

        Söin juuri kotimaista kalaa fileoituna eikä maksanut paljon, kalan otin omasta katiskasta ja fileerauksen suoritin itse)). Paistoin fileet pannulla voinokareen, tillin, persiljan ja sitruunamehun ryydittäminä, haudutin samalla pannulla myös kourallisen uusia papuja ja herneitä (omalta kasvimaalta) . Ja olipa hyvääkin. Kustannuksia tuli tietysti voista ja sitruunasta.
        Itse voi kasvattaa kasviksia, jopa parvekkeella tai olohuoneen ikkunan alla isossa laatikossa. Salaatiksi käy
        Noin periaatteessa erilaiset kaalit ovat edullisia ja terveellisiä ja itse voi laittaa esim. hapankaalia. Juurekset myöskään eivät budjettia kaada.
        Hernekeitto syntyy purkkiversiota halvemmalla kuivatuista herneistä, jotka edelleen ovat edullisia kaupassa.

      • heilauttaa

        Heilauttaa opiskelijan budjettia ja pahasti. Opintotuki 250 ja asumistuki 200 yhteensä siis 450. Vuokra pieni yksiö 530 euroa.

      • syöhyvin
        heilauttaa kirjoitti:

        Heilauttaa opiskelijan budjettia ja pahasti. Opintotuki 250 ja asumistuki 200 yhteensä siis 450. Vuokra pieni yksiö 530 euroa.

        Ei ole pakko asua yksin yksiössä, mikset asu opiskelija-asunnossa tai jaa kämppää? Ihan oma vika jos ei rahat riitä. Opiskelija saa myös lainaa, jolla voi ostaa voita leivän päälle. Ei ole pakko elää pelkillä tuilla. Ennen oli pakko elää pelkällä pankkilainalla, jota sai vähemmän kuin nykyisin ilmaisia tukia ja joka piti maksaa takaisin viimeistä penniä myöten.

      • 12+4
        syöhyvin kirjoitti:

        Mun on kyllä pakko asua yksin yksiössä, kun käytän pyörätuolia. Esteettömiä soluja ei ole tarjolla.

      • Mss9

        Ei pasta ole terveellistä. Pelkkää valkosta viljaa joka ruokkii elimistön tulehduksia eli reumaa!

    • 90 € / kk riittää

      Käytän ruokaan n. 90 € kuussa ja syön aika terveellisesti. Hyödynnän tarjouksia, näen jonkin verran vaivaa ruokani eteen ja teen usein kasvisruokaa. Kuivatut pavut, linssit ja herneet on halpoja ja niistä saa reilusti proteiinia.

      • 90 € / kk riittää

        Laitan tähän esimerkiksi tämän päivän syömiseni, jotka maksoi varmasti alle 3 €:

        Aamupala:
        - Kaurapuuroa kylmäpuristetulla rypsiöljysilmällä, joukossa itse idätettyä vehnää
        - Itse tehtyä viiliä ja pellavansiemenlimaa
        - Luumuja

        Välipala:
        - Itse tehty sämpylä (puolet jauhoista täysjyvää), päällä itse tehtyä kidneypaputahnaa
        - Omena

        Pääruoka:
        - Sika-nautaa (maksoi tarjouksessa 4 € / kg), sipulia ja perunoita pannulla paistettuna, mausteina suolaa ja pippuria
        - Itse tehty itusalaatti, luumuja
        - Lasi rasvatonta maitoa

        Välipala:
        - Paistettu kananmuna

        - Porkkana

        Iltapala:
        - Itse tehtyä viiliä, auringonkukansiemeniä ja kanelia
        - Luumuja

      • etsilleen
        90 € / kk riittää kirjoitti:

        Aterian hintaan pitää myös lisätä kaikki oheiskulut eli energia, välineet, mausteet jne...ei kaikki ole suoraan hyllystä ilman investointia infraan.

        Noin muuten - taidat pitää luumuista tai sitten ostit niitä paljon kerralla - kun halvalla sait.

        Mutta muuten okei - muutamalla perusaineksella varioiden saa helposti hyvää ja halpaa ruokaa ja mikä parasta - myös terveellistä.

      • fat man walk
        etsilleen kirjoitti:

        Terveellinen ruoka maksaa 2 kertaa enemmän kun epäterveeellinen. Olen joskus palkannut personal trainerin muokkaamaan mun ruokavalioo ja kyllä se maksaa jos syö tervveellisesti. Joka päivä ei jaksa syödä samaa ruokaa meinaan. Varsinkin työtön ei voi syödä terveellisesti joka päivä kun sossutuet ei riitä laskuihin ja terveelliseen ruokaan.

      • fat man walk kirjoitti:

        Onko köyhällä pidemmän päälle varaa liian halpaan ruokaan?

      • Ummetus

        Jos kirjoittajalla onkin krooninen ummetus tuolla ruokavaliolla, niin luumut hiukan auttaa suolta toimimaan greippaasti

      • sdfwrg

        Jos ton kaikki oot tuona päivänä syönyt niin tasan varmasti ei edes noihin aineksiin ole 3 euroa riittänyt. /(tai sitten olet jossain aivan muualla kuin Suomessa)

        Toki kaikki asiat saa näyttämään siltä miltä haluaa niiden näyttävän ja laskelmista unohtuu aina jotain.

        Turha kertoa tulevalle opiskelijalle tuollaisia pupputarinoita siitä kuinka halvalla muka selviää ,, joku voi vielä uskoa ja tehdä omat päätelmänsä ja lähteä lian pienellä budjetilla opiskelemaan ja sitten todeta että ohos.. eihän nää rahat riitäkään.

        Sen lisäksi jos tuollaisen tyyppistä ruokavaliota noudattaa niin äkkiä on aliravitsemus tilassa.. muutama päivä voi mennä tollasella mutta sit alkaa tulla nälkä.

      • moskaa syöt

        Ruokasi terveellisyydestä en tiedä mitään, mutta kuvailemaasi moskaa ei kyllä söisi "susikaan ulvomatta".

        Luumut oli tosiaan hyvässä tarjouksessa, joten ostin niitä paljon. Oli muuten eka kerta tänä vuonna kun söin luumuja, joten ne maistui tosi hyviltä.

      • siitä vaan laskemaan
        sdfwrg kirjoitti:

        Jos ton kaikki oot tuona päivänä syönyt niin tasan varmasti ei edes noihin aineksiin ole 3 euroa riittänyt. /(tai sitten olet jossain aivan muualla kuin Suomessa)

        Toki kaikki asiat saa näyttämään siltä miltä haluaa niiden näyttävän ja laskelmista unohtuu aina jotain.

        Turha kertoa tulevalle opiskelijalle tuollaisia pupputarinoita siitä kuinka halvalla muka selviää ,, joku voi vielä uskoa ja tehdä omat päätelmänsä ja lähteä lian pienellä budjetilla opiskelemaan ja sitten todeta että ohos.. eihän nää rahat riitäkään.

        Sen lisäksi jos tuollaisen tyyppistä ruokavaliota noudattaa niin äkkiä on aliravitsemus tilassa.. muutama päivä voi mennä tollasella mutta sit alkaa tulla nälkä.

        Vuosituhannen alussa elelin yksin, markat olivat juuri vaihtuneet euroiksi ja viikon aikana ruokakassini hinta oli vähän alle 20 euroa. Söin juurikin sitä "opiskelijaruokaa" jota oli kaupassa tarjolla uusavuttomalle opiskelijapojalle, eli parin minuutin mikrotus riitti ja nälkä lähti. Koulussa en koskaan syönyt sillä ruokatunnilla riitti muuta tekemistä. Tuolla 20 eurolla pärjäsi viikon.

        (Huom. tulevat opiskelijat, 20 euroa ei riitä enää viikon ruokiin. Tuolloin ruoka oli vielä halpaa.)

        Tapasin sitten vuoden sisällä tulevan vaimoni. Kun hän kävi kaupassa ostamassa sitä terveellistä ruokaa, joka myös siis itse tehtiin ja jota hän opetti minut tekemään, ruokakassin hinta ei ollutkaan 40 euroa kuten olin kuvitellut, tai alle sen kuten moni terveellisen ruuan halpuutta puolusteleva väittää, vaan yli 60 euroa!!!

        Mietin useita kertoja että mitä tässä oikein tehdään ja miten eletään kun yhteen muuttamisen vuoksi tuet laskivat, ja kuitenkin kulut, mm. juuri tuo ruokakassin hinta nousivat. Tarkan markan miehenä sain monet riidat aikaiseksi kun halusin saada stopin tuollaiselle tuhlailulle.

        Täällä heti alussa lähdettiin laskemaan yhden lautasellisen hintaa. Se laskutapa on täysin väärä koska se ei ota huomioon sitä kuinka paljon rahaa menee esimerkiksi mausteisiin tai muihin lisäkkeisiin, eikä se ota huomioon sitä kuinka paljon ruokaa täytyy päivittäin varioida, ennenkuin ihminen suostuu taas syömään saman ruoka-annoksen.

        Oikea tapa on laskea se kuinka paljon maksaa terveellisen ruuan kassi, kuinka paljon epäterveellisen ruuan kassi, ja nuo hinnat muuntaa sitten vastaamaan sitä kuinka pitkälle ne kestävät, sekä niin ettei ruokaan kyllästy. Molempien kassien täytyy olla myös kaupasta ja suojella aliravitsemukselta. Eikä epäterveellisen tarvitse olla mitään oikeasti epäterveellistä (karkkia, viinaa), vaan mm. puolivalmisteita tai lihan kaltaisia tuotteita jne. joita nyt yleensä pidetään epäterveellisenä.

      • 90 € / kk riittää
        sdfwrg kirjoitti:

        Jos ton kaikki oot tuona päivänä syönyt niin tasan varmasti ei edes noihin aineksiin ole 3 euroa riittänyt. /(tai sitten olet jossain aivan muualla kuin Suomessa)

        Toki kaikki asiat saa näyttämään siltä miltä haluaa niiden näyttävän ja laskelmista unohtuu aina jotain.

        Turha kertoa tulevalle opiskelijalle tuollaisia pupputarinoita siitä kuinka halvalla muka selviää ,, joku voi vielä uskoa ja tehdä omat päätelmänsä ja lähteä lian pienellä budjetilla opiskelemaan ja sitten todeta että ohos.. eihän nää rahat riitäkään.

        Sen lisäksi jos tuollaisen tyyppistä ruokavaliota noudattaa niin äkkiä on aliravitsemus tilassa.. muutama päivä voi mennä tollasella mutta sit alkaa tulla nälkä.

        Asun Suomessa ja ostan ruokaa enimmäkseen Lidlistä, Prismasta ja paikallisesta halpamarketista. Miksi epäilet, että luettelemani ruuat olisi maksanut yli 3 euroa? Tässä näitä kilo- ja litrahintoja, joista näkee ettei ruokani ole kallista (tähdellä merkityt on itse tehtyjä):

        Kaurahiutaleet: 0,89 € / kg
        Kylmäpuristettu rypsiöljy: < 7 € / l
        Vehnänjyvät: 1,99 € / kg
        *Viili: n. 0,80 € / l
        Pellavansiemenet: 2,98 € / kg
        Luumut: 0,69 € / kg
        *Sämpylät: naurettavan halpoja
        *Kidneypaputahna: n. 2 € / kg
        Omenat: 0,69 € / kg
        Sika-nauta: 4,00 € / kg
        Sipulit: 1,29 € / kg
        Perunat: 0,49 € / kg
        Margariini (paistamiseen): < 3 € / kg
        *Itusalaatti: n. 0,50 € / kg
        Rasvaton maito: 0,69 € / l
        Kananmunat: 0,10 € / kpl
        Porkkanat: < 1 € / kg
        Auringonkukansiemenet: n. 4 € / kg

      • Uskon Joulupukkiin

        "90 € / kk riittää" Uskottelee meille voivansa elää Suomessa 3 € / pv ruokamenoilla.

        Hah hah sanon minä !! Täytyy olla työtön jos joutuu tuonlaisesti näkemään nälkää.

      • HHUHHUH

        Kerro, missä kaupassa on omenat 0.69, perunat 0,49, maito 0,69, porkkanat euron, ei ainakaan Lidlissä ja käsittääkseni niissä KAIKISSA on samat hinnat. Mikä on "NAURETTAVAN HALPOJA". Loput onkin sitten jotain sontaa, mitä normaali-ihmiset ei syö. No näkee, että siinä blondi käy ruokakaupassa

      • Yuukkis

        Näin minäkin teen. Kananmunia menee myös paljon (ei ole kolesterolimörkö, ei tuki verisuonia)

      • 90 € / kk riittää
        HHUHHUH kirjoitti:

        Kerro, missä kaupassa on omenat 0.69, perunat 0,49, maito 0,69, porkkanat euron, ei ainakaan Lidlissä ja käsittääkseni niissä KAIKISSA on samat hinnat. Mikä on "NAURETTAVAN HALPOJA". Loput onkin sitten jotain sontaa, mitä normaali-ihmiset ei syö. No näkee, että siinä blondi käy ruokakaupassa

        Puolalaisia Ida Red -omenoita saa usein Prismasta hintaan 0,69 € / kg. Perunat on myös Prismasta, hyvästä tarjouksesta tosin.

        Maito on paikallisesta halpamarketista, ihan normaalihintaan.

        "Naurettavan halpa" johtuu siitä, etten pysty laskemaan lopullista kilohintaa, kun en omista sopivaa vaakaa punnitusta varten. Alle eurolla tekee kuitenkin ison satsin sämpylöitä, koska hiivan (0,16 € / pkt) jälkeen kallein raaka-aine on ruisjauhot (0,66 € / kg). Taikinaan menee vettä menee niin paljon, että kilohinnaltaan sämpylät on naurettavan halpoja.

      • Työtön.
        Uskon Joulupukkiin kirjoitti:

        "90 € / kk riittää" Uskottelee meille voivansa elää Suomessa 3 € / pv ruokamenoilla.

        Hah hah sanon minä !! Täytyy olla työtön jos joutuu tuonlaisesti näkemään nälkää.

        Olen työtön ja en mitenkän pärjäisi 90 egellä kuussa. Jos vaikka urheilee. liikkuu, käy salillaniin ei tolla ruualla pärjää. Yritän syädä terveellisesti, esim makarooonilaatikon tekeminen maksaa n 4 euroa ja siitä syö kaksi päivää. Se on kyllä halpaa jos syö sitä pelkästään kuukauden.

      • kyllästynyt
        fat man walk kirjoitti:

        Terveellinen ruoka maksaa 2 kertaa enemmän kun epäterveeellinen. Olen joskus palkannut personal trainerin muokkaamaan mun ruokavalioo ja kyllä se maksaa jos syö tervveellisesti. Joka päivä ei jaksa syödä samaa ruokaa meinaan. Varsinkin työtön ei voi syödä terveellisesti joka päivä kun sossutuet ei riitä laskuihin ja terveelliseen ruokaan.

        Ikävä kyllä aika moni PT ei kauhean hyvin hallitse perusruoanlaittoa ja varsinkaan peruselintarvikkeita.Suositellaan joitain goji-marjoja, vaikka kauden kasviksia, hedelmiä ja marjoja olisi edullisemmin tarjolla. Hienolta ja 'terveelliseltä' kuulostava ruoka ei aina ole terveellistä.

      • 9+20
        fat man walk kirjoitti:

        Terveellinen ruoka maksaa 2 kertaa enemmän kun epäterveeellinen. Olen joskus palkannut personal trainerin muokkaamaan mun ruokavalioo ja kyllä se maksaa jos syö tervveellisesti. Joka päivä ei jaksa syödä samaa ruokaa meinaan. Varsinkin työtön ei voi syödä terveellisesti joka päivä kun sossutuet ei riitä laskuihin ja terveelliseen ruokaan.

        Höpöhöpö, olet palkannut jonkun pelletrainerin joka syöttää sulle kalliita "terveys"ruokia koska sponsorit maksaa sille siitä että se huijaa vatipäitä ostamaan kympin pähkinöitä ja vitosen "terveysjuomia".

        Peruna, porkkana, kaali, herneet, jauheliha, pakastesei. Alota vaikka noilla äläkä uikuta siitä ruuan kalliudesta. Terveellisen ruuan ei tarvitse tarkoittaa jotain trendiperseilyä. Marjoja saa metsästä ilmaiseksi. Järvestä kalaa. Ja jos ei uikuta siitä kalastusluvan hinnasta vaan maksaa sen ja kalastaa ahkerasti, on sekin kannattavaa. Älä ulise vaan tee. Ja ajattele.

      • 90 € / kk riittää
        sdfwrg kirjoitti:

        Jos ton kaikki oot tuona päivänä syönyt niin tasan varmasti ei edes noihin aineksiin ole 3 euroa riittänyt. /(tai sitten olet jossain aivan muualla kuin Suomessa)

        Toki kaikki asiat saa näyttämään siltä miltä haluaa niiden näyttävän ja laskelmista unohtuu aina jotain.

        Turha kertoa tulevalle opiskelijalle tuollaisia pupputarinoita siitä kuinka halvalla muka selviää ,, joku voi vielä uskoa ja tehdä omat päätelmänsä ja lähteä lian pienellä budjetilla opiskelemaan ja sitten todeta että ohos.. eihän nää rahat riitäkään.

        Sen lisäksi jos tuollaisen tyyppistä ruokavaliota noudattaa niin äkkiä on aliravitsemus tilassa.. muutama päivä voi mennä tollasella mutta sit alkaa tulla nälkä.

        "Sen lisäksi jos tuollaisen tyyppistä ruokavaliota noudattaa niin äkkiä on aliravitsemus tilassa.. muutama päivä voi mennä tollasella mutta sit alkaa tulla nälkä."

        Yksi sana: Annoskoot. Kun syön esim. aamupuuroa, en tyydy mihinkään pikkuruiseen Elovena-annospussilliseen. Ja jotta saan varmasti tarpeeksi omega-rasvoja päivän aikana, laitan joukkoon pari reilua ruokalusikallista rypsiöljyä. Finelin mukaan pelkkä aamupalani sisältää 657.49 kcal puhdasta energiaa (ilman pellavansiemeniä, joista ei imeydy juuri mitään). Sen avulla päivä lähtee mukavasti käyntiin.

        Olen 65-kiloinen nainen ja pärjään syömilläni kaloreilla hyvin, vaikka harrastan liikuntaa (lenkkeilyä ja kuntonyrkkeilyä).

      • peruspihiporho
        christus.victor kirjoitti:

        Onko köyhällä pidemmän päälle varaa liian halpaan ruokaan?

        köyhät,hakekaa sieltä mistä rikkaatkin hakevat peruslihansa,Myllypurosta,sinne vaan jonoon.aina haette emmeet sieltä ja Hurstilta kans niin on sitten varaa ostaa salaattia ja jopa vähän kaljoitellakin voisi..kun ne Myllypuron/Hurstin käynnit 1700€:n eläkkeen lisäksi mahdollistaa kapakit ja taxilla himaan..

      • feta ja muut oudot
        9+20 kirjoitti:

        Höpöhöpö, olet palkannut jonkun pelletrainerin joka syöttää sulle kalliita "terveys"ruokia koska sponsorit maksaa sille siitä että se huijaa vatipäitä ostamaan kympin pähkinöitä ja vitosen "terveysjuomia".

        Peruna, porkkana, kaali, herneet, jauheliha, pakastesei. Alota vaikka noilla äläkä uikuta siitä ruuan kalliudesta. Terveellisen ruuan ei tarvitse tarkoittaa jotain trendiperseilyä. Marjoja saa metsästä ilmaiseksi. Järvestä kalaa. Ja jos ei uikuta siitä kalastusluvan hinnasta vaan maksaa sen ja kalastaa ahkerasti, on sekin kannattavaa. Älä ulise vaan tee. Ja ajattele.

        9 20 / näin on,ei ruoan tarvii olla hienoja sanoja ja linssejä.. kalaa,kanaa ja normi vihanneksia,leipää..tarjous makkaraa,lihapullia,sipulia paistetuilla potuilla jne... tälläiset on ruokaa,muu on turhaa hifistelyä...FAK

      • feta ja muut oudot
        feta ja muut oudot kirjoitti:

        ja mulla menee ruokaan yleensä 250-300€/kk kun tarkasti katson mitä ostan,ei kallista mut en mä nuukailekaan..

        hah,minä ja kissa...

      • valheiden jäljet
        90 € / kk riittää kirjoitti:

        Puolalaisia Ida Red -omenoita saa usein Prismasta hintaan 0,69 € / kg. Perunat on myös Prismasta, hyvästä tarjouksesta tosin.

        Maito on paikallisesta halpamarketista, ihan normaalihintaan.

        "Naurettavan halpa" johtuu siitä, etten pysty laskemaan lopullista kilohintaa, kun en omista sopivaa vaakaa punnitusta varten. Alle eurolla tekee kuitenkin ison satsin sämpylöitä, koska hiivan (0,16 € / pkt) jälkeen kallein raaka-aine on ruisjauhot (0,66 € / kg). Taikinaan menee vettä menee niin paljon, että kilohinnaltaan sämpylät on naurettavan halpoja.

        Lurittelen omiasi.
        2013 ruokakulu päivää kohti 5,38 €, koko vuoden kesiarvo joka sentti kirjattu.
        Lidlin perusasiakas.
        Ruisjauho maksaa siellä 0,79 €/kg.
        En viitsi edes alkaa tarkistaa hinta mainintojasi, olen ammatiltani keittäjä, minulla on alan koultusta 4 vuotta, jäin siitä työstä myös eläkkeelle.
        On todella valitetavaa, tulla tänne täysin väärillä "tiedoilla" todistelemaan potaskaa.
        Minä leivon leipäni ja teen kaiken ruokani itse kotona, mutta ostan kaikki tarvikeet kaupasta, en kerää kalasta tai vaihda kasvata mitään.
        En kerjää leipäjonoissa, enkä käy pummilla syömässä muiden piikiin.

        Hb on 152-168, kolestroli 3,6 huono 1,6 hyvä 2.
        Olen ylipainoinen.
        En tupakoi enkä ota alkoholia.

      • ilkka.
        peruspihiporho kirjoitti:

        köyhät,hakekaa sieltä mistä rikkaatkin hakevat peruslihansa,Myllypurosta,sinne vaan jonoon.aina haette emmeet sieltä ja Hurstilta kans niin on sitten varaa ostaa salaattia ja jopa vähän kaljoitellakin voisi..kun ne Myllypuron/Hurstin käynnit 1700€:n eläkkeen lisäksi mahdollistaa kapakit ja taxilla himaan..

        Kulutin tänään alle 2€ ruokaan:

        aamupala:
        keitettyjä nuudeleita

        lounas: keitettyjä nuudeleita

        päivällinen:
        raakoja nuudeleita pala leipää

        iltapala:
        lasi vettä, lääkkeet, ja raaka peruna (säilyy vitamiinit)

      • hilkka.
        ilkka. kirjoitti:

        Kulutin tänään alle 2€ ruokaan:

        aamupala:
        keitettyjä nuudeleita

        lounas: keitettyjä nuudeleita

        päivällinen:
        raakoja nuudeleita pala leipää

        iltapala:
        lasi vettä, lääkkeet, ja raaka peruna (säilyy vitamiinit)

        Ihan kelpo saavutus aloittelijalta! Vielä kun vaihdat ne kalliit nuudelit sarvimakaroniin, säästät pitkän pennin. Iso pussi maksaa Lidlissä alle 20 senttiä ja pienikokoinen naisihminen pärjää sillä vaikka koko päivän. Tosi terveellistä ja herkullistakin vielä!

      • 90 € / kk riittää
        valheiden jäljet kirjoitti:

        Lurittelen omiasi.
        2013 ruokakulu päivää kohti 5,38 €, koko vuoden kesiarvo joka sentti kirjattu.
        Lidlin perusasiakas.
        Ruisjauho maksaa siellä 0,79 €/kg.
        En viitsi edes alkaa tarkistaa hinta mainintojasi, olen ammatiltani keittäjä, minulla on alan koultusta 4 vuotta, jäin siitä työstä myös eläkkeelle.
        On todella valitetavaa, tulla tänne täysin väärillä "tiedoilla" todistelemaan potaskaa.
        Minä leivon leipäni ja teen kaiken ruokani itse kotona, mutta ostan kaikki tarvikeet kaupasta, en kerää kalasta tai vaihda kasvata mitään.
        En kerjää leipäjonoissa, enkä käy pummilla syömässä muiden piikiin.

        Hb on 152-168, kolestroli 3,6 huono 1,6 hyvä 2.
        Olen ylipainoinen.
        En tupakoi enkä ota alkoholia.

        Lidl on halpa, mutta yksi sen ongelmista on valikoiman pienuus. Sieltä puuttuu esim. kuivatut herneet ja pavut kokonaan, ja kaikki jauhopussit on tarkoitettu kokonsa puolesta harvoin leipoville. Paremmin varustelluissa kaupoissa on myös isoja pakkauksia, joissa jauhot tulee halvemmiksi.

        Itse maksoin viimeksi kolmen kilon ruisjauhopussista 1,99 €. Vehnäjauhot ostan 10 kilon pusseissa, ja niiden kantaminen kotiin käy jo kuntoilusta!

      • Ikuinenopiskelija
        christus.victor kirjoitti:

        Onko köyhällä pidemmän päälle varaa liian halpaan ruokaan?

        Onko sitten kalliiseen ja miten siihen on varaa. Pidemmän päälle kenelläkään ei olisi varaa halpaan, mutta kun on pakko.

      • tietämätön?
        Ummetus kirjoitti:

        Jos kirjoittajalla onkin krooninen ummetus tuolla ruokavaliolla, niin luumut hiukan auttaa suolta toimimaan greippaasti

        Kyse oli varmaan tuoreista luumuista. Kuivatuilla luumuilla on suolen toimintaa nopeuttava vaikutus, ei tuoreilla. Niissäkin on tietysti kuituja mutta ei niitä ummetukseen varsinaisesti käytetä.

      • sivukysymys
        moskaa syöt kirjoitti:

        Ruokasi terveellisyydestä en tiedä mitään, mutta kuvailemaasi moskaa ei kyllä söisi "susikaan ulvomatta".

        Oliko kommentti 90 €/kk riittää:lle? Jos terveellisyydestä puhutaan, moska ei ole oikea sana. Grilliruoka-"moskaakin" voi tehdä itse halvemmalla, terveellisemmin ja usein maukkaammin, esim. makkaraperunoita.

      • säästöäkaikki
        fat man walk kirjoitti:

        Terveellinen ruoka maksaa 2 kertaa enemmän kun epäterveeellinen. Olen joskus palkannut personal trainerin muokkaamaan mun ruokavalioo ja kyllä se maksaa jos syö tervveellisesti. Joka päivä ei jaksa syödä samaa ruokaa meinaan. Varsinkin työtön ei voi syödä terveellisesti joka päivä kun sossutuet ei riitä laskuihin ja terveelliseen ruokaan.

        Mistä moiset laskelmat? Sehän riippuu aivan siitä mitä syö. Jos ostaa kalan tai onkii sen itse, hinnassa on eroa. Varmaan tulee kalliiksi syödä terveellisesti jos siihen tarvitsee palkata vielä ruokavalion suunnittelija)).
        Varsinkin työtön ehtii sinne ongelle, marja- ja sienimetsään hyvin.

    • =22

      Ihminen ei tartte juuri mitään elääkseen.

      Katsoin surkuhuvittuneena taas ihmisten ruokaostoksia... Valmiiksi ylipainoiset ihmiset ostavat mm. leikkeleitä, juustoja, maitoa, jogurtteja, munia. Huoh mitä haaskausta ja mikä lasku! Sitten ne lyllertää autolla kotiin ja syöpöttelee.

      Vasta itsekin opettelen tulemaan vähällä toimeen. Paino on sahannut vuosien mittaan ylös ja alas. Nyt haluan löytää tasapainon.

      • 15+5

        Mitä vikaa on maidossa ja munissa? Munathan on tosi terveellisiä, kun niitä syö kohtuudella. Ne on myös laihduttajille hyvä valinta, koska munia aamiaiseksi syöneet syö tutkitusti päivän aikana vähemmän kaloreita kuin muut.

      • työtön.

        Ostan aina prismasta kun siel on halvinta lähes aina. Kyllä se terve ruoka maksaa, työttömän pitää joka penni laskea ja katsoa mitä ostaa. Yritän syödä kaks kertaa päivässä kun enempään ei ole varaa.
        Pakastimes on aina jauhelihaa 4 kiloa, vihanneksia ja muuta. Laihduttajan pitäis syödä 4 tunnin välein, ihan mahdotonta työttömyyskorvauksialla ja sossutuella. syödä terveellisesti ja ostaa vähärasvaisia kanaa ja muuta joka päivä.

      • HHUHHUH

        Suurin osa mainitsemistasi leikkeleet, juustot, maito, munat on niitä perustarvikkeita ja esim maito, juusto, jogurtti antaa esim kalsiumia jota ihminen tarvitsee. Joku ei juo/pysty juomaan maitoa, mutta pystyy syömään jogurttia. Hyvä, että jostain saa sitä mitä tarvitsee. Kuvaa aivan järjenköyhyyttäsi tuo, että jos hankkii noita elintarvikkeita on sinun mielestäsi automaattisesti läski. Mieluummin läski, kun latvasta laho

      • HHUHHUH
        työtön. kirjoitti:

        Ostan aina prismasta kun siel on halvinta lähes aina. Kyllä se terve ruoka maksaa, työttömän pitää joka penni laskea ja katsoa mitä ostaa. Yritän syödä kaks kertaa päivässä kun enempään ei ole varaa.
        Pakastimes on aina jauhelihaa 4 kiloa, vihanneksia ja muuta. Laihduttajan pitäis syödä 4 tunnin välein, ihan mahdotonta työttömyyskorvauksialla ja sossutuella. syödä terveellisesti ja ostaa vähärasvaisia kanaa ja muuta joka päivä.

        Vai prisma halvin? Ei varmasti ole. Kannattaa käydä (jos mahdollista) Lidlissä. Siellä on halvinta ja lähes samat tarvikkeet

      • tiijkiod
        15+5 kirjoitti:

        Mitä vikaa on maidossa ja munissa? Munathan on tosi terveellisiä, kun niitä syö kohtuudella. Ne on myös laihduttajille hyvä valinta, koska munia aamiaiseksi syöneet syö tutkitusti päivän aikana vähemmän kaloreita kuin muut.

        "Mitä vikaa on maidossa ja munissa?"

        Munissa ei ole mitään vikaa, maidosta en menisi sanomaan.

      • ?!?
        työtön. kirjoitti:

        Ostan aina prismasta kun siel on halvinta lähes aina. Kyllä se terve ruoka maksaa, työttömän pitää joka penni laskea ja katsoa mitä ostaa. Yritän syödä kaks kertaa päivässä kun enempään ei ole varaa.
        Pakastimes on aina jauhelihaa 4 kiloa, vihanneksia ja muuta. Laihduttajan pitäis syödä 4 tunnin välein, ihan mahdotonta työttömyyskorvauksialla ja sossutuella. syödä terveellisesti ja ostaa vähärasvaisia kanaa ja muuta joka päivä.

        Miten työtön on päässyt lihomaan kun sitä rahaa ei ole ruokaan?
        Käyn töissä enkä ole lihonut vaikka rahaa on ruokaan.

      • Kumpikin paha
        tiijkiod kirjoitti:

        "Mitä vikaa on maidossa ja munissa?"

        Munissa ei ole mitään vikaa, maidosta en menisi sanomaan.

        Kalja on terveellisempää kuin kaupanmaito.

      • Niin mietipä sitä
        ?!? kirjoitti:

        Miten työtön on päässyt lihomaan kun sitä rahaa ei ole ruokaan?
        Käyn töissä enkä ole lihonut vaikka rahaa on ruokaan.

        Johtuu siitä että köyhillä ei ole varaa ostaa terveellistä. Kyllä sitä äkkiä laihtuu kun on varaa ottaa jotain muuta kuin se halvin vaihtoehto.

      • ?!?
        Niin mietipä sitä kirjoitti:

        Energian määrä se lähinnä ratkaisee painon hallinnassa. On hoikkiakin köyhiä.

      • ookpoöojp
        ?!? kirjoitti:

        Energian määrä se lähinnä ratkaisee painon hallinnassa. On hoikkiakin köyhiä.

        Halvoissa ruuissa on paljon energiaa. Mutta se ei ole ainoa selitys koska sinä sanoisit että syökää vähemmän.

        Valitettavasti halvan ruuan sisältö on myös heikkoa, eli tarvittavia ravintoaineita ei saa tarpeeksi. Siksi ruokaa TÄYTYY syödä enemmän jotta ravintoaineiden saanti täyttyisi. Siinä samalla tulee sitä energiaakin. Ellei syö, on tuomiona aliravitsemus.

        Mikä tässä sitten on ongelmana?

        Liikunnan puute, mutta tämäkään ei ole noin yksinkertaista kuin että lisäisi liikuntaa.

        Köyhyys yleensä tarkoittaa työttömyyttä tms. jolloin liikunta, eli energian kulutus on väistämättä vähäistä. Köyhyys tarkoittaa myös sitä että mahdollisuudet kapenevat.

        Köyhät eivät yleensä ole läskejä, siis niitä jotka syövät niin paljon kuin napa vetää ja paino huitelee jossain parinsadan paikkeilla ja nousee edelleen, vaan heillä on paino jossain, naisilla 80 - 90 ja miehillä 110 - 125 kilon paikkeilla, eikä siitä enää nouse.

        Kun työtä ei tee, keho ei kulutakaan sitä päivittäin saamaansa energiamäärää ennenkuin löytyy tasapaino kannatella läskiä vastaavan saadun energiamäärän verran.

        Miksi sitten köyhä ei syö terveellistä ruokaa. Siksi että se on niin kallista.

        Kun ruoka on laadultaan heikkoa, tarvittavia ruoka-aineita ei saa tarpeeksi, mikä kuten varmaan tiedät, heikentää laihtumisessakin tuloksia huomattavasti koska laihtumiseen vaadittava työmäärä vain kasvaa jotta energia saataisiin poltettua.

        Liikunta itsessään lisää ruualle vaatimuksia, koska keho vaatii ruuasta rakennusaineita enemmän. Nälkä tulee helpommin ja himot tiettyjä ravintoaineita kohtaan vain kasvaa.

        Liikuntaharrastus on itsessäänkin ongelma köyhälle. Kaupunki on täynnä saleja joissa kuukausi maksaa 60 euroa. Se on köyhän käteen jäävistä kuukausituloista 20%

        Ja se on siis täysin ylimääräistä kulua.

        Kun uimahallikin maksaa kertakäynniltä viisi euroa, ja ihmisen pitäisi liikkua vähintään tunnin ajan ja kolme kertaa viikossa, tulee hinnaksi jälleen se sama 60 euroa.

        Ihminen on sosiaalinen eläin ja liikunta voi olla alkuun yhtä tuskaa, joten liikuntaa olisi mukava harrastaa ryhmässä jossa olisi myös niitä tsemppareita kun oma usko kidutuksen hyödyllisyyteen alkaa loppumaan. Siksi lenkkipolulle lähteminen yksin on aika monelle kynnyksen takana, tai harrastus loppuu alkuunsa. Sen vuoksi en yhtään ihmettele että kaupungin ainoa ilmainen liikuntamuoto onkin valloitettu niille hyväkuntoisille jotka käyvät myös töissä ja salilla, tai ovat joukkueessa.

        Ymmärrän hyvin työttömiä (ja muita köyhiä), joilta katoaa itsetunto kun työt viedään alta. Kun sängystä ylös pääseminen aamulla on tuskaa ja lisäksi painoa alkaa kertymään, ei se itsetuntoa nosta. Lisäksi kun salit ja marketit lyövät turpaan että maksa köyhä maksa, niin kyllä siinä kaikilla jossakin vaiheessa loppuu kiinnostus ja kalliin ruuan sijasta ostetaan sitä halpaa, mutta jolla saadaan vatsa edes kerran täyteen.

      • ?!?
        ookpoöojp kirjoitti:

        Ei se loppujen lopuksi tule halvaksi jos halpaa ruokaa pitää syödä paljon enemmän kun kalliimpaa saadakseen ravintoaineet. Sama ostaa laadukkaampaa ruokaa vähemmän. Rahaa menee varmaan aivan saman verran.

        Työttömänä on aikaa liikkua varmaankin. Kyse on siitä huvittaako liikkua. Jos ei huvita niin ei voi mitään. Liikkua voi ilman saleja ja merkkitrikoitakin.

        Niinkin voisi tehdä tuon ruokapuolen kanssa että ei mennä tupakka- ja kaljahyllyille ollenkaan. Monet valitsee ostoskärriin ensin nuo välttämättömydet ja sitten valitetaan että kunnon ruokaan ei riitä raha. Ensin voisi valita sen kunnon ruuan ja sitten valittaa että tupakkaan ja kaljaan ei riitä raha. Mutta... kukapa sellaista valittaisi. On helpompi valittaa kunnollisen ruuan puutetta.
        Olen ollut työtön itsekin eikä rahaa mennyt koskaan tupakkaan ja viinaksiin. Kunnolliseen ruokaan riitti rahat.

      • 123456766745

        Aikaa on joo liikkua, mutta se motivaatio työttömänä on vaikea löytää. Sama on opiskelijalla. Itsellä jää asunto- ja opintotuen jälkeen käteen 30€/kk, millä pitää maksaa ruoka. Muut kulut saan maksettua tuella. Nopealla matikalla ruokaan jää siis 1€/pvä. Ei sillä paljoa terveellisesti syödä. Ja se ruokavalio kuin tuolla syö niin ei auta jaksamaan lähteä lenkille. Väsyttää kokoajan, päätä särkee, huono olo.

        Vaikka koulussa saakin ruoan niin kyllä kotonakin iltaisin pitää syödä. Aamu- ja iltapala ovat kaurapuuroa ja äidiltä pihistettyä hilloa hieman päälle, sitten koulussa mitä sattuu olemaan. Kotiin kun tulee niin yleensä keitän makaroonia ja heitän sekaan hernemaissipaprikaa tai muita edullisia pakastevihanneksia. Välillä jos jaksaa niin teen sämpylöitä itse kun kaupan leivät sattuvat maistumaan.. no ei miltään. Alkoholiin menee vuodessa ehkä 20€ jos oikein innostuu. En tupakoi.

        Ja siltikään yleensä kuun lopulla rahaa ei tilillä ole montaa euroa. Sitten kun vielä alkaa laskemaan, että pitäisi saada välillä vaatteita ostettua, pesuaineet yms yleistavara niin ei ole kovin helppoa saada 30€ riittämään.

        Saakos tuosta nyt vähän käsitystä miksi työttömällä tai opiskelijalla ei ole enää intoa lähteä iltaisin lenkille. Siitä vain tulee entistä kovempi nälkä. Ja sitten tiedät, että vaikka nälkä onkin niin ei ole varaa enää syödä mitään.

      • ?!?
        123456766745 kirjoitti:

        No sillähän ei syödä sitten ollenkaan ja se on taas toinen juttu kokonaan.
        Ei tilillä voi ollakaan montaa euroa kuun lopussa jos rahamäärä on kuukautta kohti 30 euroa.

        Kumma kun näilläkin palstoilla kehutaan miten sossu pitää huolen ettei töihin edes kannata mennä. Maksetaan asuminen ja muut menot.
        Jos ei ole intoa liikkua niin ei voi mitään. Se on joka tapauksessa oma valinta olla liikkumatta. Nykysuomessa kyllä työttömälläkin riittää rahaa kunnon ruokaan. Ruuassakaan kallein ei aina ole parasta eikä halvin huonoa. Tein eilen jauhelihakeittoa. Paljon kasviksia, 400g jauhelihaa, tuoretta tomaattia, vähän pastaa myös sakeutta antamaan. Maksoi n. 6,5 euroa. Söin kahtena päivänä ja annos vielä pakkaseen. Köyhä voi varmaan syödä kahtena päivänä samaakin ruokaa jos työssäkäyväkin niin tekee.

      • velkaaa
        työtön. kirjoitti:

        Ostan aina prismasta kun siel on halvinta lähes aina. Kyllä se terve ruoka maksaa, työttömän pitää joka penni laskea ja katsoa mitä ostaa. Yritän syödä kaks kertaa päivässä kun enempään ei ole varaa.
        Pakastimes on aina jauhelihaa 4 kiloa, vihanneksia ja muuta. Laihduttajan pitäis syödä 4 tunnin välein, ihan mahdotonta työttömyyskorvauksialla ja sossutuella. syödä terveellisesti ja ostaa vähärasvaisia kanaa ja muuta joka päivä.

        Itsekin olen huomannut, että Prismassa on halvempaa. Toki on kalliimpiakin vaihtoehtoja, mutta peruselintarvikkeista löytyy (jopa) Lidlin hintaa edullisempia vaihtoehtoja esim. vehnäjauhot, peruspatonki, perusmaitotuotteita ja yksittäisiä tarjouksia hedelmistä, kasviksista ja juureksista. Lidlissä on kyllä halpoja puolivalmisteita ja eineksiä, mutta ainakin meidän perheessä kukaan ei niiden mausta pidä. Prismassa on myös halpaa peruslihaa esim. viljapossun jauheliha 4,99 €/kg, josta voi trhdä hyvinkin vaihtelevaa ruokaa. Perheessämme on kolme aktiivisesti urheilevaa nuorta poikaa - on kyllä tullut useamman kerran ruoan hintaa katsottua ja tuotteita verrattua :)

      • joku fiksu
        ?!? kirjoitti:

        Miten työtön on päässyt lihomaan kun sitä rahaa ei ole ruokaan?
        Käyn töissä enkä ole lihonut vaikka rahaa on ruokaan.

        Jospa se työtön ei ole aina ollut työtön ja on syönyt vaikka lihapiirakoita ruokatunnilla kun ei ole muuta ollut. Tunnin ruokatunnilla ei ehdi kotiin tekemään salattia ja kanaa.

      • joku fiksu
        HHUHHUH kirjoitti:

        Vai prisma halvin? Ei varmasti ole. Kannattaa käydä (jos mahdollista) Lidlissä. Siellä on halvinta ja lähes samat tarvikkeet

        Joka kaupungis ei ole lidliä

      • sossupummi työtön
        ookpoöojp kirjoitti:

        Halvoissa ruuissa on paljon energiaa. Mutta se ei ole ainoa selitys koska sinä sanoisit että syökää vähemmän.

        Valitettavasti halvan ruuan sisältö on myös heikkoa, eli tarvittavia ravintoaineita ei saa tarpeeksi. Siksi ruokaa TÄYTYY syödä enemmän jotta ravintoaineiden saanti täyttyisi. Siinä samalla tulee sitä energiaakin. Ellei syö, on tuomiona aliravitsemus.

        Mikä tässä sitten on ongelmana?

        Liikunnan puute, mutta tämäkään ei ole noin yksinkertaista kuin että lisäisi liikuntaa.

        Köyhyys yleensä tarkoittaa työttömyyttä tms. jolloin liikunta, eli energian kulutus on väistämättä vähäistä. Köyhyys tarkoittaa myös sitä että mahdollisuudet kapenevat.

        Köyhät eivät yleensä ole läskejä, siis niitä jotka syövät niin paljon kuin napa vetää ja paino huitelee jossain parinsadan paikkeilla ja nousee edelleen, vaan heillä on paino jossain, naisilla 80 - 90 ja miehillä 110 - 125 kilon paikkeilla, eikä siitä enää nouse.

        Kun työtä ei tee, keho ei kulutakaan sitä päivittäin saamaansa energiamäärää ennenkuin löytyy tasapaino kannatella läskiä vastaavan saadun energiamäärän verran.

        Miksi sitten köyhä ei syö terveellistä ruokaa. Siksi että se on niin kallista.

        Kun ruoka on laadultaan heikkoa, tarvittavia ruoka-aineita ei saa tarpeeksi, mikä kuten varmaan tiedät, heikentää laihtumisessakin tuloksia huomattavasti koska laihtumiseen vaadittava työmäärä vain kasvaa jotta energia saataisiin poltettua.

        Liikunta itsessään lisää ruualle vaatimuksia, koska keho vaatii ruuasta rakennusaineita enemmän. Nälkä tulee helpommin ja himot tiettyjä ravintoaineita kohtaan vain kasvaa.

        Liikuntaharrastus on itsessäänkin ongelma köyhälle. Kaupunki on täynnä saleja joissa kuukausi maksaa 60 euroa. Se on köyhän käteen jäävistä kuukausituloista 20%

        Ja se on siis täysin ylimääräistä kulua.

        Kun uimahallikin maksaa kertakäynniltä viisi euroa, ja ihmisen pitäisi liikkua vähintään tunnin ajan ja kolme kertaa viikossa, tulee hinnaksi jälleen se sama 60 euroa.

        Ihminen on sosiaalinen eläin ja liikunta voi olla alkuun yhtä tuskaa, joten liikuntaa olisi mukava harrastaa ryhmässä jossa olisi myös niitä tsemppareita kun oma usko kidutuksen hyödyllisyyteen alkaa loppumaan. Siksi lenkkipolulle lähteminen yksin on aika monelle kynnyksen takana, tai harrastus loppuu alkuunsa. Sen vuoksi en yhtään ihmettele että kaupungin ainoa ilmainen liikuntamuoto onkin valloitettu niille hyväkuntoisille jotka käyvät myös töissä ja salilla, tai ovat joukkueessa.

        Ymmärrän hyvin työttömiä (ja muita köyhiä), joilta katoaa itsetunto kun työt viedään alta. Kun sängystä ylös pääseminen aamulla on tuskaa ja lisäksi painoa alkaa kertymään, ei se itsetuntoa nosta. Lisäksi kun salit ja marketit lyövät turpaan että maksa köyhä maksa, niin kyllä siinä kaikilla jossakin vaiheessa loppuu kiinnostus ja kalliin ruuan sijasta ostetaan sitä halpaa, mutta jolla saadaan vatsa edes kerran täyteen.

        Onhan siinä eroa kun talvella tomaatit maksaa 4.50 euroa kilo ja nyt kesällä joku 1,60-2,00 euroa kilo. Vesimelonikin on ollut välillä 0,79 kilo ja olen ostanut aina monta kerralla niin säästää. Kesällä voi syödä vähän terveellisemmin kuin talvella.
        Makaroonilaatikko on halpaa tehdä mutta siinä on paljon hiilareita joten lihoo jos syö usein.

        Itse käyn salilla, kortti ollut 3 vuotta ja maksan siitä 46 euroa kuussa. Se on sitten muusta pois kuten vaatteista, niitä ei voi ostaa usein, sosiaalista elämä ei minulla juuri ole eikä siis kavereita. Painoin joskus 114 kg mutta laihduin 80 kiloon ja nyt painan 87, lihasta on tullut salilla varmaan se 7-8 kg 3 vuodessa. Kyllä mä katson että joku aktiviteetti pitää olla työttömänä joten käyn salilla ja kalassakin käyn usein.

      • ?!?
        joku fiksu kirjoitti:

        Jospa se työtön ei ole aina ollut työtön ja on syönyt vaikka lihapiirakoita ruokatunnilla kun ei ole muuta ollut. Tunnin ruokatunnilla ei ehdi kotiin tekemään salattia ja kanaa.

        Siinähän sen sitten näkee että lihavuus ei liity köyhyyteen ja työttömyyteen välttämättä ollenkaan.
        Minulla muuten on 20 minuutin ruokatauko enkä ole lihava. En syö lihapiirakoita silloin silti.

      • ?!? kirjoitti:

        Ei se loppujen lopuksi tule halvaksi jos halpaa ruokaa pitää syödä paljon enemmän kun kalliimpaa saadakseen ravintoaineet. Sama ostaa laadukkaampaa ruokaa vähemmän. Rahaa menee varmaan aivan saman verran.

        Työttömänä on aikaa liikkua varmaankin. Kyse on siitä huvittaako liikkua. Jos ei huvita niin ei voi mitään. Liikkua voi ilman saleja ja merkkitrikoitakin.

        Niinkin voisi tehdä tuon ruokapuolen kanssa että ei mennä tupakka- ja kaljahyllyille ollenkaan. Monet valitsee ostoskärriin ensin nuo välttämättömydet ja sitten valitetaan että kunnon ruokaan ei riitä raha. Ensin voisi valita sen kunnon ruuan ja sitten valittaa että tupakkaan ja kaljaan ei riitä raha. Mutta... kukapa sellaista valittaisi. On helpompi valittaa kunnollisen ruuan puutetta.
        Olen ollut työtön itsekin eikä rahaa mennyt koskaan tupakkaan ja viinaksiin. Kunnolliseen ruokaan riitti rahat.

        Vitamiinit saa purkista! Pirkka monivitamiini maksaa 1,99 tuubi, jossa on poretabletteja 20. Jos ostaa tablettimuodossa saa vitosella 100. Sitten ei niin väliä mitä syö. Näin eläny oikeastaan aina eikä mitään terveysongelmia.

      • hyvää..
        inkkupinkku-70 kirjoitti:

        Vitamiinit saa purkista! Pirkka monivitamiini maksaa 1,99 tuubi, jossa on poretabletteja 20. Jos ostaa tablettimuodossa saa vitosella 100. Sitten ei niin väliä mitä syö. Näin eläny oikeastaan aina eikä mitään terveysongelmia.

        Jos tykkää purkkivitamiineista niin mikäs siinä. Itse tykkään enemmän ruuasta saatavista vitamiineista. Makuakin enemmän.

      • syöhyvin
        Niin mietipä sitä kirjoitti:

        Johtuu siitä että köyhillä ei ole varaa ostaa terveellistä. Kyllä sitä äkkiä laihtuu kun on varaa ottaa jotain muuta kuin se halvin vaihtoehto.

        "Ei ole varaa ostaa terveellistä"...kukkua! Ei köyhän ole yhtään sen enemmän kuin rikkaankaan pakko syödä enemmän kuin kuluttaa, se on varma. On ihan sama, onko ruoka terveellistä vai ei niin energiankulutuksen kannalta kyseessä on ja siis terveellisiä ruokia kuten juurekset, kaalit, metsän marjat, sienet, nokkoset ja muut villivihannekset. Taitaa köyhyys tuossa tapauksessa olla eniten älyn köyhyyttä.

      • syöhyvin
        ?!? kirjoitti:

        Ei se loppujen lopuksi tule halvaksi jos halpaa ruokaa pitää syödä paljon enemmän kun kalliimpaa saadakseen ravintoaineet. Sama ostaa laadukkaampaa ruokaa vähemmän. Rahaa menee varmaan aivan saman verran.

        Työttömänä on aikaa liikkua varmaankin. Kyse on siitä huvittaako liikkua. Jos ei huvita niin ei voi mitään. Liikkua voi ilman saleja ja merkkitrikoitakin.

        Niinkin voisi tehdä tuon ruokapuolen kanssa että ei mennä tupakka- ja kaljahyllyille ollenkaan. Monet valitsee ostoskärriin ensin nuo välttämättömydet ja sitten valitetaan että kunnon ruokaan ei riitä raha. Ensin voisi valita sen kunnon ruuan ja sitten valittaa että tupakkaan ja kaljaan ei riitä raha. Mutta... kukapa sellaista valittaisi. On helpompi valittaa kunnollisen ruuan puutetta.
        Olen ollut työtön itsekin eikä rahaa mennyt koskaan tupakkaan ja viinaksiin. Kunnolliseen ruokaan riitti rahat.

        Mitähän se kallis ihmeruoka on, missä ravintoainetta on niin tiheässä että päivässä pikkunokare riittää, tietysti lähes kaloriton?
        Ruuan ravintosisältö ei ole suorassa suhteessa hintaan. Aivan sama ruoka-aine voi olla erihintainen eri kaupoissa ja toreilla. Maito ja munat ovat todella täysipainoista tavaraa ja varsin halpoja siihen nähden. Samoin kaalin ja juuresten hinta ei kuvasta niiden ravintoheikkoutta. Maksa ja muut sisäelimet ovat ravintorikkaampia kuin kalliimmat ruhon osat. Monenlaista vihreää voi itse kasvattaa ja kerätä.

      • syöhyvin
        123456766745 kirjoitti:

        Aikaa on joo liikkua, mutta se motivaatio työttömänä on vaikea löytää. Sama on opiskelijalla. Itsellä jää asunto- ja opintotuen jälkeen käteen 30€/kk, millä pitää maksaa ruoka. Muut kulut saan maksettua tuella. Nopealla matikalla ruokaan jää siis 1€/pvä. Ei sillä paljoa terveellisesti syödä. Ja se ruokavalio kuin tuolla syö niin ei auta jaksamaan lähteä lenkille. Väsyttää kokoajan, päätä särkee, huono olo.

        Vaikka koulussa saakin ruoan niin kyllä kotonakin iltaisin pitää syödä. Aamu- ja iltapala ovat kaurapuuroa ja äidiltä pihistettyä hilloa hieman päälle, sitten koulussa mitä sattuu olemaan. Kotiin kun tulee niin yleensä keitän makaroonia ja heitän sekaan hernemaissipaprikaa tai muita edullisia pakastevihanneksia. Välillä jos jaksaa niin teen sämpylöitä itse kun kaupan leivät sattuvat maistumaan.. no ei miltään. Alkoholiin menee vuodessa ehkä 20€ jos oikein innostuu. En tupakoi.

        Ja siltikään yleensä kuun lopulla rahaa ei tilillä ole montaa euroa. Sitten kun vielä alkaa laskemaan, että pitäisi saada välillä vaatteita ostettua, pesuaineet yms yleistavara niin ei ole kovin helppoa saada 30€ riittämään.

        Saakos tuosta nyt vähän käsitystä miksi työttömällä tai opiskelijalla ei ole enää intoa lähteä iltaisin lenkille. Siitä vain tulee entistä kovempi nälkä. Ja sitten tiedät, että vaikka nälkä onkin niin ei ole varaa enää syödä mitään.

        Asumisesi lienee sitten suhteettoman kallista tuloihisi nähden. Opiskelijat asuivat ennen alivuoikralaisina, jopa jaetussa huoneessa ja nyt he haluavat oman kämpän. Ei pidä elää yli varojensa. Ja huom! ennen opiskelijoilla ei ollut edes noita asumis- ja opintotukiakaan.

      • syöhyvin
        sossupummi työtön kirjoitti:

        Onhan siinä eroa kun talvella tomaatit maksaa 4.50 euroa kilo ja nyt kesällä joku 1,60-2,00 euroa kilo. Vesimelonikin on ollut välillä 0,79 kilo ja olen ostanut aina monta kerralla niin säästää. Kesällä voi syödä vähän terveellisemmin kuin talvella.
        Makaroonilaatikko on halpaa tehdä mutta siinä on paljon hiilareita joten lihoo jos syö usein.

        Mistään ei liho, oli sitten hiilareita tai ei, jos ei syö liikaa, Näin on näppylät. Kannattaa vetää vähemmän kerralla sitä laatikkoa niin riittää vielä pidemmälle. Ja laittaa välillä kaalilaatikkoa tai maksalaatikkoa!

      • sivusta,,,
        syöhyvin kirjoitti:

        Asumisesi lienee sitten suhteettoman kallista tuloihisi nähden. Opiskelijat asuivat ennen alivuoikralaisina, jopa jaetussa huoneessa ja nyt he haluavat oman kämpän. Ei pidä elää yli varojensa. Ja huom! ennen opiskelijoilla ei ollut edes noita asumis- ja opintotukiakaan.

        Ennen oli alivuokralaisasuntoja. Ei enää. Ei nykyvuokralaiset ota alivuokralaisia asuntoonsa. En ottaisi itsekkään.

      • turhaa leventelyä
        sivusta,,, kirjoitti:

        Ennen oli alivuokralaisasuntoja. Ei enää. Ei nykyvuokralaiset ota alivuokralaisia asuntoonsa. En ottaisi itsekkään.

        Voihan kämpän myös jakaa ja tietääkseni on myös opiskelijasoluja, miksei köyhä elä varojensa mukaan ja asu niissä? Kyllä alivuokralaisasuntoja varmaan olisi jos niillä olisi kysyntää. Kun ennen piti opiekella kokonaan velaksi, oppi käyttämään niukkaa budjettia. Nyt kun maksetaan ylettömiä tukia eikä tarvitse ottaa lainaa, opitaan leveilemään, hyvähän sitä on muiden rahoilla levennellä.

      • sivusta,,,
        turhaa leventelyä kirjoitti:

        Ketäs niissä soluissa asuu muita kun opiskelijoita? Kyllä ne opiskelijasolut on ihan siinä käytössä edelleen.
        Luulen että nykyään vuokraisännät ei anna vuokralaiselle lupaa pitää alivuokralaisia. Byrokratia on myös erilaista kun joskus aikoinaan. Kaikesta pitää tehdä sopimukset jne. Vuokralainen tekisi vuokrasopimuksen alivuokralaisen kanssa. Jos vuokralainen saa asumistukea niin sehän menee tietenkin kun on vuokratuloa. Miten vuokraisäntä suhtautuu vuokralaisen vuokratuloon vuokraisännän omistamasta asunnosta.. Vuokralainen maksaa tietenkin verot myös tuosta saamastaan vuokrasta alivuokralaiselta. Kaikki voi tietenkin tehdä pimeästi mutta siinäkin on suuret riskit.

        Mikä on "ennen" noissa tukiasioissa? 100 vuotta sitten vai 40 vuotta sitten? Opiskelin 40v sitten ja silloin oli opintotuet olemassa. Olipa kiva levennellä rikkaille naapureille että heidän rahoillaan elän ja opiskelen.

      • juo vaan kaljaa
        Kumpikin paha kirjoitti:

        Kalja on terveellisempää kuin kaupanmaito.

        Noinhan ne monet selittelee itselleen.

      • syödäänhyvin
        sivusta,,, kirjoitti:

        Ketäs niissä soluissa asuu muita kun opiskelijoita? Kyllä ne opiskelijasolut on ihan siinä käytössä edelleen.
        Luulen että nykyään vuokraisännät ei anna vuokralaiselle lupaa pitää alivuokralaisia. Byrokratia on myös erilaista kun joskus aikoinaan. Kaikesta pitää tehdä sopimukset jne. Vuokralainen tekisi vuokrasopimuksen alivuokralaisen kanssa. Jos vuokralainen saa asumistukea niin sehän menee tietenkin kun on vuokratuloa. Miten vuokraisäntä suhtautuu vuokralaisen vuokratuloon vuokraisännän omistamasta asunnosta.. Vuokralainen maksaa tietenkin verot myös tuosta saamastaan vuokrasta alivuokralaiselta. Kaikki voi tietenkin tehdä pimeästi mutta siinäkin on suuret riskit.

        Mikä on "ennen" noissa tukiasioissa? 100 vuotta sitten vai 40 vuotta sitten? Opiskelin 40v sitten ja silloin oli opintotuet olemassa. Olipa kiva levennellä rikkaille naapureille että heidän rahoillaan elän ja opiskelen.

        Minä opiskelin -60 luvulla eikä ollut muuta kuin laina. Opintojen loppuvaiheessa siihen sai toki jo valtiontakauksen mutta ei se mikään tuki ollut kun laina oli silti markkinakorkoinen ja kaikki piti maksaa takaisin.
        Tietysti soluissakin asuu opiskelijoita, mutta yhä yleisemmin ne eivät kelpaa vaan haetaan omaa kämppää. Senkin voi tietysti valita mutta sitten ei pidä valittaa ettei rahat riitä terveelliseen ruokaan.
        Alivuokralaisia pitivät ennen omistusasuntojen haltijat, sellaisessa minäkin asuin siskon kanssa. Oikeaoppisesti kai pitäisi kutsua vuokralaiseksi eikä alisellaiseksi mutta tuo oli ihan tavallinen nimitys silloin. Tarkoitti siis että saatiin yksi huone ja vessankäyttöoikeus.

      • sivusta,,,
        syödäänhyvin kirjoitti:

        Ei se 40 vuoden takainen opintotuki riittänyt tietenkään. Lainaa piti ottaa ja sille takaaja.

        Niin nehän ei olleet mitään alivuokralaisasuntoja vaan ihan vuokra-asuntoja. Sellaisissa asui perheitäkin kun muunlaisia vuokra-asuntoja ei edes ollut tarjolla. Nyt noita vastaavia ei ole tarjolla. Ei ihmiset vuokraa asunnostaan huoneitaan vieraille.

        Soluasunnot on kyllä asuttuja ja niitä ei riitä edes kaikille halukkaille. Pakko ottaa kalliimpi vaihtoehto joskus. Ei ole edes valintakysymys vaan pakko jos meinaa opiskella.

        Joillakin on periaate että mitä itse ei ole saanut ei toistenkaan pitäisi saada. Tuskin nykyajan keski-ikäinenkään haluaa luopua mukavuuksista mitä ennen ei ollut.

    • tiukalla budjetilla

      Paljon riippuu siitä, millaisten kauppojen lähellä asuu. Lähelläni on parikin hyvää kauppaa, joissa on välillä elintarvikkeita jopa yli 90 prosentin alennuksella. Näkkäri säilyy melkein ikuisuuden huoneenlämmössä, munat muutaman kuukauden jääkaapissa, ja lihaa, kalaa, pehmeää leipää ja raastettua juustoa voi ostaa ison kasan pakkaseen. Kun vielä juoksee muutenkin tarjousten perässä, terveellinen ruoka ei maksa edes 2 euroa päivässä vaikkei marjasta, sienestä tai kalasta lainkaan.

      Rahaa kuluukin sitten monta kertaa enemmän, jos pääsee vain kalliisiin pikkukauppoihin, joissa ei tunneta edes peruspunaisia hintalappuja.

      • 7+10

        Myös liikunnan määrä vaikuttaa paljon ruokalaskuun. Istumatyötä tekevä sohvaperuna pärjää paljon vähemmällä ruualla kuin himourheileva raskaan työn raataja.

    • näinmeillä

      Opettelet tekee pata- ja laatikkoruokia. Niissä käytettävä liha on sitä himpun verran halvempaa, mutta myös pahuksen maukasta ja mehevää (itse asiassa parempaa kuin pihvi- ja paistilihat).

      Tsekkaa, että lihassa on rasvaa ja broiskussa nahka mukana. Jos tarviit suikaleita, osta hyvää marinoimatonta tavaraa ja anna veitsen heilua. Tiedät tasan tarkkaan, mitä tulee lautaselle.

      Perunat, porkkanat ja muut juurekset on oikeesti halpoja, äläkä hae niitä sieltä pakastealtaasta. Vähän satsaat yrttimausteisiin (rosmariini, timjami) ja sä saat loistoruokaa pilkkahintaan.

    • ruoka Suomessa

      Ei koske Suomea. Suomalainen ruoka on halpaa suurten kauppaketjujen mielestä, olkoon se sitä luomua tai roskaruokaa.
      Kansanterveystilastot kertovat sen, että kaikki Suomessa syöty ruoka vahingoittaa terveyttä kummallisen paljon. 2-tyypin diabetes ja erilaiset allergiat kasvaa epidemian tapaan, tämä onneksi kasvu-ura ideologeille. Ainhan jonkin täytyy kasvaa ideologiankin vuoksi.

    • Opiskellut

      Jos uunilenkkipaketti maksaa euron ja pienen pieni salaattirasia neljä euroa, ei ole vaikea arvata, kumpaan valinta kohdistuu, jos rahat on tiukassa. Terveellinen ruoka maksaa. Opiskelija saa terveellistä ja monipuolista ruokaa opinahjossaan. Kotiruualla vain siirretään nälkää eli prioriteetti yksi on vain ja ainoastaan ruuan edullisuus. Valitettavasti.

      • Parempi vertailu

        En ole nähnyt sellaista kauppaa, jossa vaihtoehdot rajoittuisi uunilenkkiin ja salaattirasiaan. Esim. puolen kilon pussi kuivattuja suomalaisia herneitä maksaa n. 0,59-0,79 € ostopaikasta riippuen. Tehdäänpä pieni vertailu:

        HK uunilenkki (100 g):
        energiaa 220 kcal, proteiinia 11 g , kuitua 0 g, suolaa 2,1 g

        kuivatut herneet (100 g):
        energiaa 302 kcal, proteiinia 17,9 g, kuitua 10,7 g, suolaa 0,0038 g

        Kuivatut herneet vie "yllättäen" voiton myös vitamiinien ja kivennäisaineiden määrässä.

        Kumpi maksaa enemmän? Kumpi on terveellisempää? Mistä johtuu, että niin moni köyhä jättää hernepussit kauppaan, ostaa uunilenkkiä ja valittaa, ettei rahat riitä terveelliseen ruokaan?

      • vrt
        Parempi vertailu kirjoitti:

        Kummastakaan ei yksistään ateriaa tee.

      • vrt kirjoitti:

        Kummastakaan ei yksistään ateriaa tee.

        Uunilenkki menee syöden ihan sellaisenaan, niitä kuivia herneitä ei rouskuta kukaan sellaisenaan?

      • Parempi vertailu
        johku-90 kirjoitti:

        Uunilenkki menee syöden ihan sellaisenaan, niitä kuivia herneitä ei rouskuta kukaan sellaisenaan?

        Niitä kuivia herneitä ei tosiaan syödä sellaisenaan. Hernekeiton valmistamiseen tarvitaan lisäksi vettä ja mielellään myös suolaa. Muistakaan mausteista ei ole haittaa, mutta ei se halpa uunilenkkikään mikään makunystyröitä hivelevä elämys ole.

      • HHUHUH
        Parempi vertailu kirjoitti:

        En ole nähnyt sellaista kauppaa, jossa vaihtoehdot rajoittuisi uunilenkkiin ja salaattirasiaan. Esim. puolen kilon pussi kuivattuja suomalaisia herneitä maksaa n. 0,59-0,79 € ostopaikasta riippuen. Tehdäänpä pieni vertailu:

        HK uunilenkki (100 g):
        energiaa 220 kcal, proteiinia 11 g , kuitua 0 g, suolaa 2,1 g

        kuivatut herneet (100 g):
        energiaa 302 kcal, proteiinia 17,9 g, kuitua 10,7 g, suolaa 0,0038 g

        Kuivatut herneet vie "yllättäen" voiton myös vitamiinien ja kivennäisaineiden määrässä.

        Kumpi maksaa enemmän? Kumpi on terveellisempää? Mistä johtuu, että niin moni köyhä jättää hernepussit kauppaan, ostaa uunilenkkiä ja valittaa, ettei rahat riitä terveelliseen ruokaan?

        Kauheata jahamista ruoan terveellisyydestä. Yksi syö pelkkiä halpoja herneitä, joku vetää broilerin suikaleita. Kyllä meillä syödään ainakin sitä uunilenkkiäkin, herneet jätetään jouluun, johan ne pierettääkin niin että pahaa tekee, kanaa joskus, lihaa joskus. Yksikään täällä ei varmasti sitä sapuskaa tee ruokaympyrän mukaisesti vaan joka iikkaa syö mihin rahat riittää. Perunaa, perunamuussia, jauhelihaa eri muodoissa (esim soossissa, pullina) varmasti menee ne valmiitkin einekset kiireessä,. Täällä on varsinaisia kokkeja jotka loihtii mitä kummallisempia guormet-ruokia joka päivä ja aina erilaisia -omasta mielestään. eikö kukaan kehtaa sanoa, että syödään mitä viitti tehdä ja mihin rahat riittää? Ei näköjään. Meille hankitaan safkaa tarjouksesta ja jos ei ole, niin halvimman mukaan. Ei meillä mennä ruokaympyrän ja menuun kanssa kauppaan

      • Herneet keitoksi
        Parempi vertailu kirjoitti:

        Niitä kuivia herneitä ei tosiaan syödä sellaisenaan. Hernekeiton valmistamiseen tarvitaan lisäksi vettä ja mielellään myös suolaa. Muistakaan mausteista ei ole haittaa, mutta ei se halpa uunilenkkikään mikään makunystyröitä hivelevä elämys ole.

        Täytyy vaan tuohon laittaa perään kysymys... Että missähän oli vika, kun tein kuivatuista herneistä hernekeiton, niin en pystynyt yhtä kertaa enempää syömään kun pieretti aivan tuskaisen paljon?!!
        Liotin muistaakseni yön yli ja keitin tietysti muutaman-pari tuntia päälle (aivan tarkkaa aikaa en muista). Ei kai niitä liikaakaan voi keittää...?!
        Oli muuten äärimmäisen harvinainen tapaus, kun jouduin heittämään ruokaa pois. Enkä ole toista kertaa kokeillut!

      • 495834095834098509
        Herneet keitoksi kirjoitti:

        Ja kun laskee tuohon sen määrän sähköä mitä se keittäminen parin tunnin ajan kulutti hint anousi jo korkeammaksi kuin makkaran. Ei voi laskea vain ruoan hintaa, vaan pitää laskea kokonaisuus

      • herneongelmainen

        Mullakin herneet aiheuttaa kamalia kaasupäästöjä, jos keitän ne heti liottamisen jälkeen. Ongelma ratkeaa, kun herneitä idättää ennen keittämistä parin vuorokauden ajan. Samalla niistä tulee terveellisempiä.

      • ei se niin vaikeaa o
        HHUHUH kirjoitti:

        Kauheata jahamista ruoan terveellisyydestä. Yksi syö pelkkiä halpoja herneitä, joku vetää broilerin suikaleita. Kyllä meillä syödään ainakin sitä uunilenkkiäkin, herneet jätetään jouluun, johan ne pierettääkin niin että pahaa tekee, kanaa joskus, lihaa joskus. Yksikään täällä ei varmasti sitä sapuskaa tee ruokaympyrän mukaisesti vaan joka iikkaa syö mihin rahat riittää. Perunaa, perunamuussia, jauhelihaa eri muodoissa (esim soossissa, pullina) varmasti menee ne valmiitkin einekset kiireessä,. Täällä on varsinaisia kokkeja jotka loihtii mitä kummallisempia guormet-ruokia joka päivä ja aina erilaisia -omasta mielestään. eikö kukaan kehtaa sanoa, että syödään mitä viitti tehdä ja mihin rahat riittää? Ei näköjään. Meille hankitaan safkaa tarjouksesta ja jos ei ole, niin halvimman mukaan. Ei meillä mennä ruokaympyrän ja menuun kanssa kauppaan

        Viljatuotteet, kasvikset juurekset, marjat/hedelmät, liha/kala/kananmuna/palkokasvit, vähän rasvaa, sopivat maitotuotteet ja kohtuudella 'tarvittaessa' herkkuja= ruokaympyrä - aika usein tulee kaupasta ruokaympyrän mukainen kassi kotiin. Terveellistä ruokaa voi tehdä kalliilla tai halvalla.

      • syöhyvin

        Mikä ihmeen pieni salaattirasia? Jotain valmiiksi tehtyä salaattia, vai? Ja mistä aineksista? Kuka hullu yleensä ostaa valmista salaattia kun sitä voi niin helposti itse tehdä? Ja halvalla. Euron uunilenkki saattaa toki olle merkittävä kasvisruoka (halvimmissa lenkeissä näytti olevan vain 8% lihaa...).

      • huhheivaan
        Herneet keitoksi kirjoitti:

        Täytyy vaan tuohon laittaa perään kysymys... Että missähän oli vika, kun tein kuivatuista herneistä hernekeiton, niin en pystynyt yhtä kertaa enempää syömään kun pieretti aivan tuskaisen paljon?!!
        Liotin muistaakseni yön yli ja keitin tietysti muutaman-pari tuntia päälle (aivan tarkkaa aikaa en muista). Ei kai niitä liikaakaan voi keittää...?!
        Oli muuten äärimmäisen harvinainen tapaus, kun jouduin heittämään ruokaa pois. Enkä ole toista kertaa kokeillut!

        Ihan samalla lailla ne teollisuuskeitot tehdään. Jos sinua hernesoppa pierettää niin asetu tuulen alapuolelle naapureita ajatellen.

      • laskevaan
        495834095834098509 kirjoitti:

        Ja kun laskee tuohon sen määrän sähköä mitä se keittäminen parin tunnin ajan kulutti hint anousi jo korkeammaksi kuin makkaran. Ei voi laskea vain ruoan hintaa, vaan pitää laskea kokonaisuus

        Ei sähkö sentään niin kallista ole, kulutus meinaan. Olisiko ihan 10 senttiä keittämisen osuus. Kyllä muuten niihin valmisruokiinkin on laskettu keittämiskulut.

      • Hernerouhe
        herneongelmainen kirjoitti:

        Mullakin herneet aiheuttaa kamalia kaasupäästöjä, jos keitän ne heti liottamisen jälkeen. Ongelma ratkeaa, kun herneitä idättää ennen keittämistä parin vuorokauden ajan. Samalla niistä tulee terveellisempiä.

        Kokonaisten herneiden tilalla voi käyttää hernerouhetta, josta on poistettu herneiden kuoret. Hinta on vähän kalliimpi, 3e/kg, mutta ne on kätevämpiä kun niitä ei tarvitse liottaa.

        Tässä on helppo resepti liha-hernemurekkeeseen, joka on halpaa jos kerää kanttarellit itse tai korvaa sienitäytteen esim. juustolla tai edellisen päivän tähteillä: http://www.ruokala.net/resepti/hernerouhemureke-sieni-juustotaytteella

      • Hernerouhe
        Hernerouhe kirjoitti:

        Sori, unohtui mainita että herneiden kuori on se mikä pierettää monia. Kuoreton hernerouhe antaa siis helpon mahdollisuuden nauttia herneistä ilman että pierettää.

    • everything right

      Terveellinen ruokavalio riippuu ihan täysin omasta kehostasi. Jos olet onnekas et juuri huomaa haittavaikutuksia "terveellisestä" ruuasta.

    • sdhfjasd gre

      Normaali puhdas myrkyttämätön kasviruoka on Suomessa älyttömän kallista. Sitä voi nyt kesän ajan kompensoida sillä, että kerää kasveja ja marjoja ja säilöö niitä talveksi. Kuivata voi esimerkiksi nokkosta, ehkä monipuolisinta luonnonkasviamme (sen kuiduista voi tehdä myös lankaa pellavan tapaan, kokeilen sitä nyt ensi kerran), mansikan, vadelman, omenapuun lehtiä, horsmaa, voikukan lehtiä, vuohenputkea, juolavehvän juuria (siitä voi keittää siirappia tai kuivata ja jauhaa leipäjauhon jatkeeksi, hyvin ravinnepitoista). Sienet kannattaa oppia tuntemaan ja kerätä niitä, samoin tietysti marjoja. Jos voi itse kasvattaa vihanneksia ja juureksia ja jos on omia marjapensaita ja hedelmäpuita, on tietysti paljon paremmassa asemassa.

      Rasvoista käyttäisin vain kylmäpuristettua, puhdistamatonta luomupellavansiemenöljyä, mutta sitä ei näytä Suomessa myytävän valoa läpäisemättömässä lasipullossa, ja kirkkaassa pullossakin myytävä, pilaantunut öljy on kiskurihintaista. Kookosöljy on terveellistä, vaikka sekin kallista. Voita siis syön. Margariini olisi halvempaa, mutta yritän välttää myrkkyjä ja roskaa. Ruisleipä on hyvää, mutta en ole onnistunut löytämään suolatonta, valitettavasti. Maitoa juon, vaikka ei sekään niin hyvää tee. Sen on kuitenkin oltava luomukokomaitoa. Hormonoitua, homogenoitua rasvat vahingollisella tavalla erottelevaa moskaa en suuhuni pistä, vaikka se on halvempaa.

      Kaali ja peruna ovat halpoja Suomessa, eikä minulla niitä vastaan mitään ole, mutta tylsäähän niitä on koko ajan syödä.

      Vitamiineja ja hivenaineita olisi saatava, mutta nythän pillereiden pitoisuudet on viety liian alas, jotta niillä olisi vaikutusta, ja niitä vähennetään edelleen. Tiedämme kyllä, miksi: lääketeollisuuden voittojen varmistamiseksi, kun sairastumme heidän takiaan ja he tahkoavat rahaa taas.

      Lukekaa Toivo Rautavaaran kirja 'Mihin kasvimme kelpaavat'. Yllätytte, kun huomaatte sen jälkeen syötävää joka puolella pihamaallanne. Muistakaa kuitenkin olla poimimatta kasveja myrkytettyjen peltojen vierestä tai muualta, missä se ei ole turvallista. Alan muuten kasvattaa nokkosta itse. Se kasvaa hyvin ja siitä voi puristaa tuoremehua, tehdä salaattia, kuivata talven varalle, ja tietysti tehdä lankaa. Nokkosen keruusta voisi monelle opiskelijalle tulla jopa sivutienesti, jos Suomen verotoimisto ja työkkäri ja Kela sen sallisivat. Ja jos siis olisi joku, joka ottaisi vastaan kerättyjä nokkosia ja jalostaisi niistä lankaa ja kankaita. Ai niin, unohdin, että nokkosesta voi liottaa upeaa kasvilannoitetta, ja sillä voi myös torjua muutamia kasvituholaisia, samoin kuin mäntysuopalioksella. Upea kasvi siis.

      • HHUHUH

        Voi voi kun tietäisit mitä suomalainen luomuruoka on, niin hakisit sapuskas vaikka kaupan roskiksesta, Suomalainen "LUOMU"ruoka kyllästetään ihan samalla viisiin lannoittella ja tuholaisaineilla. Myytiinhän savossa S-kauppa vanhoja perunoita uusina ja kansa osti UUSIA vanhoja perunoita, eikä huomannut mitään.. Siinä nähdäään, minkälaisia tietäjiä ostajat on

      • syöhyvin

        Tietääkseni verotoimisto, Kela tai työkkäri eivät ole esteenä nokkosten keräilyyn ja hyödyntämiseen. Opiskelija saa kerätä melkoisen määrän nokkostuloa ennenkuin opintorahaa pitää palauttaa ja työtönkin voi tienata 300 kuussa. Tuskinsen enempää voi tuloa toivoa ainakaan alkuun.
        Minullakin on nokkosviljelmä, lähinnä syömisiin. Nokkoskeitto on hy6vää, samoin nokkosletut ja - leipä.

    • Kokonaiskustannus?

      Kuten jo aiemmin mainittiin niin ruuan kuluun olisi syytä lisätä oheiskulut kuin myös
      aika joka on nykyään kallista tai halpaa?
      Liki kaikessa ei pääse tai pääsee kovin hyville "tuntipalkoille" kun huomijoi kokonaiskulun harrastaessa vaikkapa ruuanlaittoa mikä on aivan eriasia
      kun jos ammatikseen kokkaa tai einestä leipoo ja toivoo voittoa siitä.
      Kaikki eineksetkään ei oo epäterveellisiä ja kalliita jos lasketaan työlle jotain arvoa
      ei oo itsekkään hyvistä halvoista alkuaineista tehty aina "ilmaista" muun kuin ehkäpä juuri valmistus
      työn osalta mikä aika voi taas olla jostain muusta pois ja hyvinkin kallis osa ravintola-annosta jota kustannusta ei kotona lasketa.

    • KERRANKIN KELPO MIETTEITÄ EDULLISESTA KUNNON PERUSRUUASTA!

      RUOKARASVOIKS SUOSITAN CAMELINA-, HAMPPU- JA OLIIVIÖLJYÄ SEKÄ LUOMUVOITA.

      KALAA SAA KIVAST OMALLA PIKKU KATISKALLA, TOK VIRVELILLÄKII. KOTIMAISTA KIRJOLOHTA MIELUITEN SUORAAN KASVATTAJALTA.

      LÄHES JOKA RUUAN SEKAAN RIPPUNEN KOTIMAISTEN LUONNONKASVIEN LEHTIÄ, SILMUJA, LATVUKSIA: NOKKOSTA, HORSMAA, POIMULEHTEÄ, PIHARATAMOA, VESIHEINÄÄ, JAUHOSAVIKKAA, VUOHENPUTKEA, TAKIAISTA, SIANKÄRSÄMÖÄ, KETUNLEIPÄÄ, LILLUKKAA, MANSIKKAA, MUSTAHERUKKAAKIN, VOIKUKKAA, LESKENLEHTEÄ, JÄKÄLIÄ, PAKURIKÄÄPÄÄ, KOIVUA, HAAPAA, PAJUA, PIHLAJAA, KUUSTA, MÄNTYÄ, KATAJAA, LEPPÄÄ, TAMMEA, VAAHTERAA, LEHMUSTA JA TIETENKIN METSÄMARJOJA. KESÄLLÄ KERÄTEN, TALVEKS KUIVATEN.

      OMATEKOISIA SÄMPYLÖITÄ KUNNON TÄYSJYVÄMONIVILJAJAUHOISTA. MYÖS TATTARISTA JA MAISSISTA.

      HERNE-, LINSSI- JA MAUSTEISIA VIHANNESKEITTOJA ITÄMAISEEN MALLIIN.

      VIISAAT EKOPERSOONAT HARRASTAVAT LUONNOLLISEST MONIN TAVOIN EDULLISTA IKIRAITTIUTTA. PERUSJUOMANA AAMUIN ILLOIN JÄÄKAAPIKYLMÄ RAIKAS, HYVÄLAATUINEN HANAVESI, MITÄ SÄILYTETÄÄN ISOSSA LASIPULLOSSA, SEN KÄTEVÄNÄ HATTUNA/JUOMAMUKINA PIEN POSLIINIKUPPONEN. HUHTIKUISIN JOKA KEVÄT KOIVUN MAHLAA. YMPÄR VUODEN OMATEKOISTA KOTIKALJAA OIKEISTA KALJAMALTAISTA.

      VIKSUJEN IHMISTEN VIEHÄTTÄVÄKS, TODELLISEKS ILOLIEMEKS SUOSITAN VISUAALISKINEETTISTÄ KARPALOKARKELOA; KIRKKAASEEN, KORKEAAN JUOMALASIIN PUDOTETAAN 10 KOKONAISTA, KYLMÄÄ KARPALOA JA PÄÄLLE KYLMÄÄ POMMACKIA. VARTIN, PUOLEN TUNNIN KULUTTUA KARPALOT VERKKAISEN TANSSIN ALOITTAVAT.
      5.8. 2014 kiiom mikko tammerforssin nuapurista

      • Autoton kalastaja?

        "KALAA SAA KIVAST OMALLA PIKKU KATISKALLA, TOK VIRVELILLÄKII. KOTIMAISTA KIRJOLOHTA MIELUITEN SUORAAN KASVATTAJALTA."

        Vantaanjoki on varmaan hyvä paikka aloittelevalle katiskamiehelle?

      • ghjklö
        Autoton kalastaja? kirjoitti:

        "KALAA SAA KIVAST OMALLA PIKKU KATISKALLA, TOK VIRVELILLÄKII. KOTIMAISTA KIRJOLOHTA MIELUITEN SUORAAN KASVATTAJALTA."

        Vantaanjoki on varmaan hyvä paikka aloittelevalle katiskamiehelle?

        Ihmeekseni sielläkin näkyy onkijoita, en kyllä koskaan ole nähnyt heidän kiskovan ylös mitään. Taitavat olla kahta kastia: nuoria pojankloppeja ja ulkomaalaisia (kenties virolaisia) vapaapäivän viettäjiä. On se Vantaanjoki varmasti ruskein mitä Suomesta löytyy!

    • gjhköh

      Käy Marttojen sivuilla katsomassa edullisia ruokareseptejä ja säästövinkkejä!

    • joooo,,,

      Ja unohtakaa kallis työpaikkaruokailu.

      Omat eväät - siinä säästää helposti 100 euroa kk.

    • Loordi
    • Terveellinen=edullin

      Terveellinen ruoka ei maksa sen enempää kuin epäterveellinen. Kallein ruoka (ravintoloita lukuunottamatta) ovat erilaiset valmisateriat ja puolivalmisteet ovat seuraavaksi kallein. Eli jos vaan aikaa ja viitseliäisyyttä riittää niin kannattaa tehdä mahdollisimman paljon itse.

      Valmiita salaatteja ei kannata ostaa, osta raaka-aineet erikseen ja tee salaatti itse, saat huomattavasti halvemmalla ja voit tehdä erilaisia variaatioita helposti oman makusi mukaan.

      Pakasteena myytäviä vihannessekoituksia kannattaa hyödyntää osana ruokaa, suhteellisen edullisia ja terveellisiä.

      Helppo pataruoka edullisesti:

      -Broilerin leikepaketti
      -Finduksen Thai Wok vihannespussi
      -Makea chilikastike
      -Tomaattipyre tai -murska

      Kuutioi broilerit, paista ja lisää vähän mausteita makusi mukaan.
      Lisää wok-vihannekset ja anna kypsyä hetki.
      Lisää chilikastke (noin desin verran makusi mukaan).
      Lisää tomaattipyre tai -murska.
      Ohenna tarvittaessa tilkalla vettä (tomaattipyre vaatii vähän vettä).

      Lisää makusi mukaan sinihomejuustoa, juustoraastetta, herkkusieniä tms.

      Tuo satsi riittää 3-4 annokseen ja sitä on helppo muunnella lisäämällä eri aineksia tai käyttämällä broilerin sijaan esim. sikaa (myös jauheliha toimii). Valmistusaika puolisen tuntia ja hyvin helppo.

      • 7+9

        "Terveellinen ruoka ei maksa sen enempää kuin epäterveellinen."

        Pötypuhetta. Terveellistä ruokaa ei kuulu verrata kalliisiin eineksiin vaan sellaiseen epäterveelliseen ruokaan, joka on halpaa. Esim. kaurahiutaleet on halpoja, mutta valkoinen vehnäjauho on vielä selvästi halvempaa.

      • Terveellinen=edullin
        7+9 kirjoitti:

        Kyse oli ruuasta, ei pelkistä raaka-aineista. Tuskin kukaan pitää kaurahiutaleita tai vehnäjauhoja ruokana vai syötkö itse niitä sellaisenaan ?

        Kaurahiutaleista saa kyllä ihan hyvän aamu- tai välipalapuuron edullisesti, vehnäjauhoista pelkästään ei saa minkäänlaista ruuaksi laskettavaa aikaiseksi.

        Kun viitsii hiemankin ajatella niin edullisista raaka-aineista saa helposti ja edullisesti maukasta terveellistä ruokaa, hintaa ei tule sen enempää kuin epäterveelliselle ruualle.

      • 7+9
        Terveellinen=edullin kirjoitti:

        "Kyse oli ruuasta, ei pelkistä raaka-aineista."

        Toki toki. Mutta kuten itsekin edellisessä viestissä sanoit: "Eli jos vaan aikaa ja viitseliäisyyttä riittää niin kannattaa tehdä mahdollisimman paljon itse." Mistä sen ruokasi sitten teet, ellet raaka-aineista?

        "Kun viitsii hiemankin ajatella niin edullisista raaka-aineista saa helposti ja edullisesti maukasta terveellistä ruokaa, hintaa ei tule sen enempää kuin epäterveelliselle ruualle."

        Ei pidä paikkaansa. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se kaurapuuro: Tuleeko pelkistä kaurahiutaleista ja vedestä tehty puuro yhtä halvaksi kuin sellainen, jossa osa kaurahiutaleista korvataan halvemmilla vehnäjauhoilla?

        Tietty tulee jos laitetaan vehnäjauhon sijaan vettä))

    • toiv3o

      just laskin oman lämpimän aterian hinnan viitenä päivänä viikossa on noin 1,30 €/pv. ja rahaa ei tule kuin sosiaaliavustuksista..

    • asdfasdfaewrwqer

      Jos ravintolaan haluat mennä syömään, niin terveellisen ravintolan etsiminen on hankalaa ja ruoka niissä on kallista. Pikaruokalassa on suht edullista syödä epäterveellistä ruokaa.

      Hoikka ihminen joka kuluttaa vähemmän pärjää tosi vähällä ruualla ja voi säästää paljon mitä enemmän itse näkee vaivaa ruuan eteen. Oheiskuluja tulee, jos liikkuu autolla kauppaan. Jos on ylipainoinen ja haluaa ylläpitää painoa, niin joutuu syömään paljon ja se luonnollisesti maksaa enemmän.

      Itse syön kerran tai 2 x päivässä. Minun kehoni on tottunut saamaan harvemmin ravintoa ja heikkoa oloa ei tule, vaikka söisin vain kerran päivässä. Niinäpäivinä jolloin harrastan liikuntaa enemmän, niin syön toisenkin kerran. Säästän rahaa ja aikaa, kun ei tarvitse jatkuvasti olla syömässä.

    • Marjaan syksyllä

      200 € / kk riippuen liikunnan määrästä, sukupuolesta ja mieltymyksistä.

    • Entinen_opiskelija

      Käytä hyväksesi tarjouksia. Opettele tekemään ruokaa, jos et osaa. Tee kerralla vähän enemmän ja pakasta. Rahaa saat kulumaan niin vähän tai paljon kuin haluat tai viitsit. Euromäärään en ota kantaa. Ei myöskään tarvitse seisoa hellan ääressä koko iltaa. Pikaruokaan menee helposti kymppi päivässä eikä jollain hampurilaisaterialla saa vatsaa täyteen eikä sellainen pöperö ole edes terveellistä. Kaalista saa muuten hyviä ruokia! Oma lempparini on punajuuri. Keittoja ja uuniruokia saa tehtyä edullisesti.

    • KallioNorppa

      Syön töissä 25 - 30 e viikko. Harastan kalastusta ja syön itse pyydettyä kalaa. Kalalajeista käy säyne, lahna, hauki, ahven, muikku, silakka, taimen ja lohi. Mitä nyt sattuu saamaan. Viljelen osan kasvisruuasta.

      Ostan kaupasta salaattitarvike kassin. Kasailen ruokatunnilla 10 min lautaselle sopivan annoksen salaattia ja korvaan tilanteesta ja viitseliäisyydestä riippuen lihan juustolla tai pavuilla.

      Oma ruoka rytmi:

      Aamupala

      Leipä juustolla, leikkeleellä ja kurkkuviipaleella seuraksi jokin hedelmä tai tomaatti. Kahvi (töissä).

      Lounas

      Salaatti kasataan
      parilehteä saalattia
      1-2 tomaattia
      pätkä kurrkkua tai kesäkurpitsaa
      loput sitten mitä mieleen juolahtaa...

      välipalana

      hedelmä

      klo 17.

      leipä tai kesken jäänyt lounas syön loppuun

      Klo 20

      kevyt iltapala

      Ruokarahan määrä ratkaise se miten paljon kukin yksilö on tottunut syömään.
      leipä ja hedelmä

    • 2€päivä

      täällä on hyviä ja terveellisiä ruoka vinkkejä!
      http://j.gs/4DXE

    • ei ole kallista

      Pariksi päivää salaattia saat parilla kolmella eurolla, salaattipussi (lehtisalaatti halvempaa) jääsalaattia, keskikokoinen kurkku ja pari tomaattia, jos haluaa voi sekaan ottaa vesimeloonia tms. Siihen tekee spagettia ja kastiketta, niin kolmen päivän eväät leipineen saat alle kympillä. Aamusella keittelee puuroa, vaikka neljää viljaa, kauraa, ruista tai mitä itse tykkää, kahdella paketti riittää viikon ja maksaa n. euron. Banaania voi syödä sitten kahvin kanssa, banaaneita saa halvalla. Tottakai omenaa ja muitakin hedelmiä saa syödä, ottaa vaikka ns. kauden hedelmiä on halvempia. Makaroonilaatikko ei maksa paljoa, ja on ruokaa, siihen voi raastaa vaikka porkkanaraastetta sekaan, makaroni pussi maksaa alle euron ja 400 g jauhelihaa 2 dl kerma = alle viisi euroa, tulee iso annos, jota syö yksi kolme-neljä päivää. Kalan hintoja en osaa sanoa, koska olen allerginen. Keittoa saa alle vitosella ison kattilallisen, joten sekään ei paljoa maksa. Sanoisin että yhdelle saa, jos ei kahvia ja leipiä lasketa, alle 20 euron viikon ruoat, aamupalaa myöten.

      • totuus...

        Tuokin on opiskelijalle kallista.

    • plalpaa

      Terveellinen ruokavalio on sellainen, jossa on monipuolisesti eri ruokaympyrän osia, ja tottahan se maksaa enemmän kuin sellainen, jossa keskitytään vain yhteen lohkoon, esimerkiksi viljoihin. Täysjyväriisi voi sinänsä olla sekä terveellistä että halpaa, mutta yksinomaisesti syötynä se on lähinnä halpaa, mutta ei terveellistä.

    • Meillä kahden hengen talous, ja ruokakulut kuukaudessa n. 400€.
      Kummatkin harrastamme aktiivisesti liikuntaa ja ruokavaliomme sisältää paljon proteiinipitoisia ruokia sekä kasviksia ja marjoja.

      Tällä summalla syömme siis kummatkin sen 4-5 kertaa päivässä tällä hetkellä, sillä itse olen tällä hetkellä työttömänä ja mieheni yksityisyrittäjänä pyörittää start up-yritystään kotoa käsin, joten tulomme ovat rajalliset. Ruokaa siis kuluu, mutta emme ole tinkineet ruoan terveellisyydestä nykyisestä tilanteestamme huolimatta.

      Itse hyväksi havaitut säästöt;

      Kauppaan mennään aina valmis ruokaostoslista kädessä, jossa etukäteen mietittynä ainakin viikon ruoat. Tällöin mitään turhaa ei tule ostettua.

      Hyödynnä jääkaapista rippeet ja syö kaikki edellisten päivien ruoka pois keksimällä niistä jotain uutta, tällöin ei mene ruokaa roskiin.

      Isoisänikin jo aikoinaan minua neuvoi, "katso aina kilohintaa". Ja tämä muuten pitää paikkaansa, kaikki valmiiksi pakatut herkkusienet ja paprikat maksaa paljon enemmän.

      Lopeta tupakointi ja vähennä alkoholia - ne on muutenkin epäterveellisiä ja varsinkin kalliita ostoksia.

      Jos mahdollista, kasvata itse omat kasvikset kesällä. Sen lisäksi että se on mukava harrastus, kukkarosi kiittää ja tiedät mitä suuhusi pistät, kun se on omassa maassa kasvatettu. Maistuukin muuten paljon paremmalta.

      Poimi itse metsästä kauden marjoja pakastimeen talven varalle. Suomen metsät on täynnä sieniä, mustikkaa, puolukkaa ym. herkkua, joita jää miljoonia kiloja vuodessa poimimatta. Eikä maksa muuta kuin ajan.

      Osta suoraan tuottajalta tai ruokapiirien kautta - niissä lihat, kasvikset ja munat ovat kilohinnaltaan jälleen edullisimpia ja tuet samalla suomalaisia yrittäjiä suoraan ilman välikäsiä. Netti on pullollaan erilaisia tuottajien omia sivuja ja ruokapiirejä.

      Työttömyys ei kyllä ole mikään oikea syy syömään epäterveellistä ruokaa ja se on meillä kotona ihan itse todettu. Paras investointi, mitä voit itseesi tehdä, on pitää itsesi terveenä ja syödä terveellisesti.

    • Muisti ja silmä

      Terve järki autaa ostoksilla, ostaa mitä löytää tarjouksesta ja jättää luomu hömpötykset pois ostoskorista.

      En käy vain tietyssä liikkeessä ostoksilla, vaan vertaan hintoja siihen mitä tuote maksoi edelliskerran ohittaessani sen. Tosin maitotuotteet haen aina Lidlistä, koska juustot ja muut ovat siellä 15 % halvempia kuin muualla.

      • Tarkan europuolesta

        PS. Jos tori on lähellä, sielläkin kannattaa käydä juuri ennen sulkemis aikaa, myyvät halvemmalla myymttä jäännet pois kun tinkii vähän.

    • gsfsfgsgasgasdasgasd

      talvella rehut maksaa kaupassa niin paljon, että ei ole varaa. pitää syödä teurasjätemakkaraa. mutta kesästä kannattaa nauttia, nyt rehut on halpoja!

      • Kasvata itse

        Rehut kasvavat sisällä talvellakin eivätkä tarvitse edes lisävaloa ellei satu olemaan harvinaisen pimeä kämppä. Itselläni on keittiön ikkunalla salaattia ja muutamaa yrttiä kasvamassa, myös talvella. Tosin ikkuna on suunnilleen etelän suuntaan.

        Sitä suoleen pursotettua teurasjäte-jauhosotkua en suostu syömään, itse tehden saa huomattavasti parempaa makkaraa eikä hintaa tule juuri enempää.

      • 1239180239
        Kasvata itse kirjoitti:

        Tomaatti Suomessa kesällä 0.99€/kg, talvell 4-5€/kg.

      • Miksi ostaa kallista
        1239180239 kirjoitti:

        Tomaatti Suomessa kesällä 0.99€/kg, talvell 4-5€/kg.

        Tomaattiakin voi kasvattaa itse, myös sisällä ja myös ympäri vuoden.

      • 4302+49324
        Miksi ostaa kallista kirjoitti:

        Tomaattiakin voi kasvattaa itse, myös sisällä ja myös ympäri vuoden.

        Enpähän nyt tuohonkaan sano mitään

      • syöhyvin
        Kasvata itse kirjoitti:

        Rehut kasvavat sisällä talvellakin eivätkä tarvitse edes lisävaloa ellei satu olemaan harvinaisen pimeä kämppä. Itselläni on keittiön ikkunalla salaattia ja muutamaa yrttiä kasvamassa, myös talvella. Tosin ikkuna on suunnilleen etelän suuntaan.

        Sitä suoleen pursotettua teurasjäte-jauhosotkua en suostu syömään, itse tehden saa huomattavasti parempaa makkaraa eikä hintaa tule juuri enempää.

        On muuten totta että kaikenlaista voi kasvattaa kämpässä kuin kämpässä. Minulla on kotona aina ruukussa sipulia ja valkosipulia pukkaamassa vihreää , yrttiruukkuja ja paprikaa sekä chiliä. Nyt hedelmöivät!

    • Minä myös

      Toki raaka-aineiden hintatasossa on eroja jo eri vuodenaikoina. Esim jos haluaa syödä aina kotimaisia tomaatteja ympäri vuoden, niin niiden kilohinta on todella paljon isompi talvella kuin kesällä. Ja näin.
      Mutta yleisesti ottaen näissä ruokavalioiden hintatasoissa nyt ei mielestäni ole kovin suurta eroa. Siitähän se on paljon kiinni, jos viitsii seurata kauppa-asioidessa kilohintoja, ottaa myös tarjoukset huomioon jne. Ja esim siipikarjan liha on kyllä halvempaa kuin naudan, sekä terveellisempää.
      Ja itsetehtyhän tulee halvemmaksi kuin valmiiksi teht. Sen vuoksi en oikein ymmärrä näitä valmiiksi kuorittuja perunoita, valmiita salaattisekoituksia ynnä muita. Vielä kun eihän se vihannesten käsittely ole kuitenkan kovin raskas homma..

      • halpakanaa

        Lisäksi siipikarjassa on todella halpojakin osia, usein koipi-reisipakkauksia saa parin kolmen euron kilohinnalla.

      • ret4453
        halpakanaa kirjoitti:

        Lisäksi siipikarjassa on todella halpojakin osia, usein koipi-reisipakkauksia saa parin kolmen euron kilohinnalla.

        Koipi-reisissä luut painaa aika lailla. Syötävän osan kilohinta on paljon kalliimpi.

      • syöhyvin
        ret4453 kirjoitti:

        Koipi-reisissä luut painaa aika lailla. Syötävän osan kilohinta on paljon kalliimpi.

        Ei luiden osuus koipireisissä ole kuin noin puolet. Kun broilerifileen hinta on lähellä kymppiä kilo, usein ylikin ja koipireisi usein 1,99 tai korkeintaan 2,99 per kilo huomaa ettei filee ole halvempaa.

    • Valintoja on

      Ai paljonko maksaa. Sehän riippuu mitä ostat, kuinka paljon ostat ja mistä kaupasta.

    • Frans Kikkelhauser

      Noin 10 euroa päivässä plus tietysti satunnaiset pitkäkestoiset lisäostot eli mausteet, jauhot jne...

    • samaa huttua

      Itse olen työtön, enkä tiedä onko ruokavalioni terveellisemmästä päästä, mutta ruokaan menee rahaa alle 20e/viikko, kunhan jaksaa syödä samaa ruokaa päivästä toiseen. Eli teen yleensä maanantaisin ison satsin lihamakaronilaatikkoa/jotain keittoa, jota sitten syön koko loppuviikon. Aamupalaksi kaurapuuroa hillolla ja kuppi kaffetta. Lounaaksi joko pieni määrä sitä viikon ruokaa tai ihan leipää leikkeleellä ja lisukkeilla (salaatti, tomaatti, kurkku) ja kaffetta, ja tosiaan illalla sitä pääruokaa vihanneksilla. En käytä salaatinkastikkeita tai muita, mausteita kaikissa ruuissa kylläkin paljon. Viikonloppuisin voin repäistä ja tehdä jotain fiinimpää ruokaa, ja nekin ostan tarjouksesta. Samalla ruokavaliolla menin myös kun opiskelin, tosin silloin sai koulusta ilmaisen lounaan...

      • Vaihtelua helposti

        Osaat kuitenkin tehdä useampaa erilaista edullista ruokaa ja ehkä myös terveellistä ? Teet isommat satsit kerralla -> syö 1 annos, 1-2 annosta jääkaappiin (säilyvät useamman päivän) ja loput pakkaseen -> ei tarvitse syödä samaa ruokaa päivästä toiseen. Itse syön max 2*viikossa samaa ruokaa tuolla systeemillä.

      • oliko laskut oikein?
        Vaihtelua helposti kirjoitti:

        Osaat kuitenkin tehdä useampaa erilaista edullista ruokaa ja ehkä myös terveellistä ? Teet isommat satsit kerralla -> syö 1 annos, 1-2 annosta jääkaappiin (säilyvät useamman päivän) ja loput pakkaseen -> ei tarvitse syödä samaa ruokaa päivästä toiseen. Itse syön max 2*viikossa samaa ruokaa tuolla systeemillä.

        Millä systeemillä te muka syötte 2,85 € päivä? Aamupalat, hillot, kahvit, leikkeleet viikonlopun fiinit ruuat ja toinen vielä tekisi terveysruuat samaan hintaa?

    • rapurallaa

      Olemme kahden hengen talous. Käymme kerran viikossa kaupassa,jolloin ostamme 5 päivän ruuat. Noudatamme terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa harrastamme paljon. Ruokavalioon kuuluu paljon vihanneksia, rahkaa, raejuustoa,marjoja, vaaleaa lihaa (esim. broileri) tai vähärasvaista naudanlihaa. Lisäksi täysjyväleipää ja täysjyväpastaa/riisiä. Juustoa emme syö arkena, vain viikonloppuisin. Eli leivän päällä kuluu lähinnä vain leikkelettä ja kasviksia. Viikonloppuna herkuttelemme, jolloin käymme erikseen kaupassa. Vaihdoimme tämän vuoden aikana ruokaostokset suurilta osin Lidliin ja kappas vain, viikonruokalasku pieneni 20-30€.
      Eli viikon ruuat kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin säästää myös huomattavasti ja eipä tule heräteostoksia. Viikon ruokaostoksiin menee noin 70-80€ meillä. Ruokaa syömme 6 x päivässä (aamupala, välipala1, lounas, välipala2, päivällinen, iltapala).

    • Epäterveellisesti

      Tulee halvemmaksi syödä epäterveellisesti. Esim. täälläpäin pizza maksaa 6,50. Jos jakaa pizzan kahdelle päivälle, tulee yhden aterian hinnaksi 3,25. Kalliimmaksi tulisi ostaa kaikkia salaattiaineksia. Sitten jos syö Hesburgerissa aterian, se on niin täyttävää, ettei tarvi syödä mitään muuta samana päivänä, ei edes aamupalaa eikä iltapalaa, niin tulee helposti käytyä Hesessä.

      • Kallista roskaa....

        3,25€ annoksesta ? Todella törkeän kallista, saat HUOMATTAVASTI edullisemmin terveelistä ja paremman makuista ruokaa. Ei tarvitse oikeastaan edes säästellä kun annoshinnaksi jää 2€ tekemällä kunnollista terveellistä ruokaa ja siihen lisukkeeksi salaatti.

        KATSO JOSKUS KAUPASSA NIITÄ RAAKA-AINEIDEN HINTOJA JA MIETI!

        3,25€ saat todella ison kasan salaattiaineksia.

      • 90348+34809
        Kallista roskaa.... kirjoitti:

        3,25€ annoksesta ? Todella törkeän kallista, saat HUOMATTAVASTI edullisemmin terveelistä ja paremman makuista ruokaa. Ei tarvitse oikeastaan edes säästellä kun annoshinnaksi jää 2€ tekemällä kunnollista terveellistä ruokaa ja siihen lisukkeeksi salaatti.

        KATSO JOSKUS KAUPASSA NIITÄ RAAKA-AINEIDEN HINTOJA JA MIETI!

        3,25€ saat todella ison kasan salaattiaineksia.

        Jos tykkää pizzasta, niin tehkää itse. Itse teen pizzaa paljon, mutta useimmiten suhteellisen kevyen version. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/449952/Kotzone/ Tuota olen aika usein tehnyt muunnellen. Paljon raikasta salaattia, kurkkua, tomaattia ja loraus salaatinkastiketta ja hieman lihaa

      • syöhyvin

        Missä pizza on noin hiton kallista? täälläpäin Lidlin pizza on halvimmillaan 2,99 kolme kappaletta, yksittäispizzaa saa useampaa lajia alle 2 euron.
        Mutta se salaattipuoli syntyisi edullisesti esim. kauden vihanneksista ja salaattijuustosta, jota sitäkin saa jo alle euron kimpaleen.

    • Epäterveellisesti

      Minulla ei ole varaa syödä kuin kaksi kertaa päivässä lämmin ruoka. En syö aamupalaa, välipalaa enkä iltapalaa. Syön usein tonnikalaa ja riisiä. Ostan X-tra tonnikalaa, mikä maksaa alle euron. Ei vaan huvittaisi aina syödä samaa. Varaa ei olisi jugurtteihin, rahkoihin tai hedelmiin ja joskus intoudun niitä ostamaan, kaduttaa heti, että olen tuhlannut.

      • syöhyvin

        Ja tonnikalapurkki on jotain 140 gr, vai mitä? Kilohinta on melkoinen. Mikset osta kotimaista kalaa, täällä esimerkiksi muikku on alle 6 euroa kilo ja rannikolla saanee silakkaa vähintään samaan jos ei halvemmalla. Jopa pakastettuja silakkafileitä saa halvemmalla kuin tonnikalasi. Minä säilön myös itse kalaa umpiopurkeissa, se on helppoa ja hyvää tulee. Pikkukalat ongella tai katiskalla käyvät ja voi käyttää ostokalaakin jos on tarjouksessa. Mausteeksi ripottelen suolaa, pippuria, tilliä, sitruunaa, sipulia...mitä mieleen juohtuu ja liemeksi vähän öljyä. Johan on edullista.

      • 5+16

        "Ja tonnikalapurkki on jotain 140 gr, vai mitä? Kilohinta on melkoinen."

        Ainakin täällä se 140 gramman tonnikalapurkki maksaa 0,79 €. Kilohinta on siis alle 6 euroa. Kalaa pitäisi syödä monipuolisesti, joten on se tonnikala ihan hyvä lisä köyhän ruokavalioon.

    • non-sugar

      Jos jättää kaiken turhan moskan pois, on varaa ostaa oikeaa ruokaa. Jokainen osaa lukea tuoteselosteesta mitä paketti sisältää ja tietää mitkä raaka-aineet ovat oikeaa ruokaa. Mummon keittokirja esille!

    • reseptinappula.

      Pyrin syömään terveellisesti ja onhan treenaaminen kuluttavaa! treenaan paljon ja välillä toivoisin niin että olisin saanut tänään mielummin syötyä kanan rintafilettä kanankoiven tilalla. Aina kuin maistan rintafilettä se on suurta herkkua, ja jos siihen vielä saa rinnalle tai päälle mieluiten kastiketta niin on todella maukasta. pelkästään sipulin kanssa rintafile on erinomaista riisin kanssa. Työttömänä ei ole helppoa syödä terveellisesti jos ajattelee mitä syö ja katsoo kaiken eXtran epäterveellisesti.

      • 13209

        Suomalainen ei paljon ero Eurooppalaisesta.
        Keskiverto Eurooppalainen söi vuoden 2013 aikana:

        Vettä 200 l/ vrk
        Suklaata 11 kg
        Kasviksia ja hedelmiä 386 g/vrk = 140 kg vuodessa
        Kana 17 kg
        Possu 45 kg
        Nauta 15 kg
        Lammas 3 kg
        Maitoa 63 litraa
        Juustoa 17 kg
        Vehnää 105 kg
        Kahvia 5,2 kg
        Alkoholi 12,5 l = 100 % alkoholina
        Viiniä l,6 lasillista /vrk = 3 dl 10,95 litraa/vuosi

        ½ kaikesta tuotetusta ruuasta menee kaatopaikalle.
        70 % viljellystä maasta on karjan käytössä,
        nauta kilon tuottaminen tarvitsee 25 kg rehua.
        1 kg hyönteisiä syntyy 2 kg rehua.

        Suomen kulutus:
        Vehnää 84,5 kg
        Kahvia 12 kg
        Suklaa 10,2 kg
        Nauta 18,7 kg
        Possu 36 kg
        Kana 18, 6 kg
        Kokonaisliha määrä 76-77 kg/vuosi/henkilö
        Tutkimus on kesken, lihan tuotto vastaan luonto.

        http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3139234/pienituloisten-kulutuksesta-ruokaan-kuluu-lahes-16-prosenttia
        Pienituloisten kulutuksesta ruokaan kuluu lähes 16 prosenttia

      • kilpailunostaahinnat
        13209 kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288697892492.html ota tuo klinkki talteen.
        Omat ruokakuluni ovat nuouseet suhteessa viime vuoteen 11,2 %.
        Kaikki hinnat ovat nouseet, jopa salakavalasti: tavara siiretään toiseen hyllyyn ja hinta nousee muutaman kymmenen senttiä. Tätä käyttää LIDL.

      • Uskokoon ken tahtoo
        kilpailunostaahinnat kirjoitti:

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288697892492.html ota tuo klinkki talteen.
        Omat ruokakuluni ovat nuouseet suhteessa viime vuoteen 11,2 %.
        Kaikki hinnat ovat nouseet, jopa salakavalasti: tavara siiretään toiseen hyllyyn ja hinta nousee muutaman kymmenen senttiä. Tätä käyttää LIDL.

        Nuo on kyllä melkoisia höpövertailuja. Kuinka iso osa esim. tonnikalasäilykkeen hinnan korotuksesta johtuu siitä, että nykyään on tarjolla enemmän laadukkaampaa kamaa kuin aiemmin? Halpa perustuna ei siitä kallistu, jos myyntiin tulee uusia taatusti suomuttomia vaihtoehtoja, jotka on kalastettu parempien ympäristösertifikaattien mukaisesti. Sen sijaan tonnikalan keskihinta kohoaa ja iltapäivälehdet saa taas uuden aiheen kauhisteluun.

        En väitä, etteikö tonnikalan ja monen muun ruuan hinnassa olisi tapahtunut selvää korotusta, mutta tällaisillä Iltiksen vertailuilla voi kyllä pyyhkiä persettä.

    • Opiskelijajatkaa

      Kaikki maksaa tänävuonna vähemmän kuin vuoden kuluttua. Vaikka ruuan hinta virallisesti uutisten perusteella laskee, kuluttajahinta nousee.

    • Kasvissyöntiin siitä

      Kasvisruoka on halvempaa ja paljon terveellisempää kuin lihaa sisältävä ruoka. Kasvissyöjä säästää elämässään kymmeniä eläimiä kärsimyksiltä, ja luontoa säästyy myös. Ihminen ei tarvitse lihaa - päinvastoin. Erityisesti tehotuotettu liha on todella epäterveellistä, ja sitähän ihmiset pääasiassa syövät.

      Kun syöt kärsineen eläimen lihaa tai sen tuotteita, sinä kärsit.
      Karma ain't a bitch!

      "Lihan tulevaisuus on vegaani". -Bill Gates

    • Kansan hätätila!

      Terveellinen monipuolinen ruoka on kallimpaa kuin epäterveellinen.
      Ilmaista kaupoista poistoon mennyttä ruokaa jaetaan monelle paikkakunnalla.
      http://leipajono.blogspot.com/p/ruoka-apua.html

      Köyhällistöön kuuluvalla ei ole varaa matkustella ja hakena tarjous ruokaa ympäri kaupunkia suurista automarketeista.

      Liikuntaa harrastava kuluttaa enemmnä kuin sohvalla istuva ! Köyhällä ei ole varaa liikkua aktiivisesti pidempiä aikoja, koska hän kuluttaa rahansa ruokaan.

      Syrjäytyminen vai tietoinen kansalaisten.... Syrjäyttäminen!

      Syrjäyttäminen pahin uhka yhteiskunnassa!
      Uutisissa kerrotiin syrjäytymisestä joka on hienovarasempi sana joka ei syyllistä edes kokomuus poliiseja. Syrjäytymisestä kertoi Supojohtaja ja kertoi myös poliilisiylijohtaja Mikko Paatero (kok) muutamia vuosia sitten.

      Lapsiperheistä ja eläkeläisistä jo nyt sadat tuhannet hakee apua ruokajonojen kolmanen sektorin palvelupisteistä kautta maan.

      Kun kotitalousmartta joka painaa noin 50-70kg ja on eläkeellä, perhe ja koti perustettu ja lapset maailmalla, niin hän kuluttaa vähemmän kuin 120kg painava liikkuva urheileva työssäkäyvä tai työtön mies. Joten marttaliitton tutkimukset ovat kokoomus sdp keskusta oikeiston vedätystä ja hämäystä, kansalaisten todellisesta hädästä.

      • -----

        "Kun kotitalousmartta joka painaa noin 50-70kg ja on eläkeellä, perhe ja koti perustettu ja lapset maailmalla, niin hän kuluttaa vähemmän kuin 120kg painava liikkuva urheileva työssäkäyvä tai työtön mies."

        120-kiloinen mies on läski, jonka kuuluukin syödä vähemmän kaloreita kuin se kuluttaa.

    • Ter Veellinen

      Kun jättää kaiken turhan ja haitallisen pois kuten kahvin, alkoholituotteet, sokeroidut tuotteet ja liharuuat niin pitäisi pärjätä kohtuullisilla summilla.

    • ruoka 10€/vk

      Pääsee todella halvalla jos syö riisiä ja tonnikalaa ja raanasta vettä, jos yhtiössä vesimittari laskun voi maksattaa sosiaali huollolla.

    • hfjdh

      Halpa/kallis ruoka riippuu ihmisen varoista ja allergioista.

      Itellä laktoosi-intoleranssi ja jopa 10-15 e enemmän joutuu maksamaan kauppareissulla kun kerran tai kaksi viikossa käy. Sairaspäivärahalla j asumistuella elelen.

      Ite ostan 9,5 % jauhelihaa 700 g 5 e. Jaan jauhelihan aina kolmeen osaan ja pakastan. Makaroonilaatikko 250 g jauhelihaa ja täsjyvämakaroonia kestää mulla 4 päivää. Samoin keitotkin.
      Ite aloin ostamaan heti kaikki tuotteet ruis/täysjyväversioina kun niitä alkoi saada. Ei sen kalliimpia, noh yleensä joku 20 e. Ja maku on niin paljon parempi. En syö mitään valkoista höttöä. En vaan pidä mausta.

      Kilo tummia makarooneja maksaa 0, 65 e Prismassa(maksoin ainakin vielä 2 viikkoa sitten).

      En tupakoi ja juo alkoholia ollenkaan. Inhoan mehuja ja limsoja. Pahaa. Enkä käytä mitään piristeitä (tauriinia ym. ). Kofeiinista tulen todella kipeäksi. Saanut aikoinaan pari kertaa mennä jopa lääkäriin kun kivut oli niin kovat:(. Joten vältän tuota kaikkea. En välitä pullista, sipseistä, karkeista tai kakuista.

      Joskus ostan popparia. Nami.
      Mutta kyllä multakin pahe löytyy. Suklaata menee päivittäin. Mutta kun NAM:D!

      • sjhdjs

        siis kalliimmalla tarkoitin 0,20 senttiä enkä 20 e:D:D!!

    • kaupassa

      Hedelmä ja vihannesosasto

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe