Haluan tunteikkaan naisen

mörrrri

Olen miettinyt naisen tärkeitä ominaisuuksia. Ensimmäisenä tietysti mielessä käy kauneus ja ulkonäkö. Tietyt piirteet tietysti viehättää, esim. silmien väri, mutta ei se ole niin tärkeää. Otan itselleni naisen, joka osaa esittää tunteensa selvästi ja suoraan. Suurin osa suomalaisista miehistä on tunnevammaisia ja heikosti tunteita tunnistavia - niin omien kuin toisten tunteiden suhteen. Monesti naiset käyttävät kiukutteluun mykkäkoulua ja antavat suhteen "kylmentyä". Miehellä tuskin sen erikoisempia tunteita on pelissä, joten mies on hieman kylmä jo valmiiksi. Mies arvostaa kuitenkin yhteistä arkea ja seksiä.

Haluan tunteikkaan ja tunteensa selvästi esittävän naisen, koska ei tarvitse jatkuvasti arvailla ja toiseksi omien tunteiden esittäminen ja löytäminen olisi helpompaa.

6

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Blue world

      Ymmärrän hyvin.

      Itse ensin rentoa, ajatuksiltaan vapaata, ei-suorittavaa (mutta silti siihen myös kykenevää) fiksua, lämminhenkistä ja elämää kohtaan nöyrää naista.

      Tärkeitä asioita olisi empatia ja sydän, tietynlainen sisu tehdä asioita ei pelkästään itsensä vaan myös mm. miehensä vuoksi.

      Sitten olisi vielä hyvä jos olisi sitä persooooonaaaa, ei millään ulospäin räiskähtelevällä tavalla vaan että on sen verran eriydytty että ei kaikessa seurata sitä mitä muut sanovat jne.

      Nykynaisissa näitä vain on kovin harvassa ikäluokassa 25-35.
      Ohuet luonteet tai sitten on niin kovakuorisia koppakuoriaisia että tulee mieleen että ei niiden nyrpeitä ilmeitä jaksa katsoa tai heidän toiveitaan alkaa toteuttaa.

      • Blue world

        Mut siis komppaan aloittajaa että on rohkeaa olla suora tunteissaan.
        Suomalaisten tunneilmaisu on änkytyksen tasolla, myös naisten.

        Tietynlainen pelko yhdistettynä liikaan ylpeyteen.


    • 15+1

      Varo mitä toivot, moni osaa kyllä esittää tunteensa oikein selvästi. Tätä kutsutaan nalkuttamiseksi.

    • 14+2

      Kyllä saat tunteikkaan naisen vaikka tästä mutta naisen kommunikointi EI ole suoraa vaan epäsuoraa. Koittakaa nyt saatana jo oppia se!

      • 20+19

        Okei, mistä tulen hakemaan.


    • mörrrrri

      Voisikohan nainen sitten opetella sanomaan suoraan. Kun sitä minä juuri ajan takaa, nainen mököttää ja mies on hämillään. Se, että on temperamenttia ja suuttuu ja parkuu ei ole se mitä haen vaan oikeastaan tunneälyä, kykyä kertoa ja sanoittaa miksi tuntuu siltä miltä tuntuu. Näin vältetään nalkuttaminen ja puoliso ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe