Onko Suomen helluntailaisuus palaamassa perinteiselle linjalle?

Viimeaikainen Hertzogin Suomen vierailu osoitti sen, ettei helluntailais-karismaattiseen liikkeeseen tullut uuskarismaattisuus ole kovin suosittua helluntailaisten keskuudessa. Tilaisuuksiin ei ollut tunkua. Myöskään Helluntailiikkeen ulkopuolisia ei saatu tapahtumaan vierailijoiksi, kuin ehkä kourallinen. Tapahtuman järjestämiseen ei osallistuneet edes kaikki äärikarismaattiset yhteisötkään.

Maamme suurimmassa helluntaiyhteisössä Helluntaiherätyksessä on ollut henkilöitä, jotka ovat ajaneet uusia opillisia linjauksia perustamansa Helluntaikirkon kautta. Helluntaikirkko on ollut myönteinen uuskarismaattiselle toiminnalle. Sen kokouksissa on esiintynyt samoja karismaattisia ilmiöitä, kuin Hertzogin tilaisuuksissa. Muutama perinteinen helluntaiseurakuntakin on mennyt mukaan uuskarismaattisuuteen, mainittakoon Seinäjoen helluntaiseurakunta esimerkkinä tästä.

Helluntaikirkko oli myötävaikuttamassa uuskarismaatikko Marko Selkomaan palkkaamiseen Hyvä Sanoman evankelistaksi. Hän ei kuitenkaan ole saavuttanut Helluntaiherätyksessä suurempaa suosiota eikä herätystä ole näkynyt, eikä "sairaita parantunut" sen enmpää kuin muidenkaan tilaisuuksissa. Suurin osa Helluntaiherätyksen uskovista ei ole ottanut Marko Selkomaata vastaan samalla tavalla, kuin esimerkiksi Niilo Ylivainiota. Helluntaikirkkokaan ei ole enää vuosiin kasvanut jäsenmääriltään. Nyt on lisäksi Porin helluntaiseurakunta eronnut tai eroamassa Helluntaikirkosta.

Tämän kaiken valossa näyttää siltä, että Suomen Helluntailiike olisi kuitenkin palaamassa takaisin perinteiselle linjalleen. Uskon että edelleenkin perustetaan uusia pieniä helluntaiseurakuntia Helluntaiherätyksen ulkopuolelle, mutta ne eivät saane enää joukkoihinsa samalla tavalla jäseniä kuin vielä vähän aikaa sitten. Ehkä ne perinteiset yhdistyspohjaiset helluntaiseurakunnat on havaittu kuitenkin opillisesti turvallisimmaksi vaihtoehdoksi.

15

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi pimeyttä

      Mistähän matzdels vetää noita päättömiä johtopäätöksiään?

      " Myöskään Helluntailiikkeen ulkopuolisia ei saatu tapahtumaan vierailijoiksi, "

      Nuo kaikki Herzogin kokousten järjestelyyn osallistuneet OLIVAT HELLUNTAILIIKKEEN ULKOPUOLISIA!!!

      • "voi pimeyttä"
        Luit aivan oikein, mutta et ymmärtänyt, mitä tarkoitin Helluntailiikkeen ulkopuolisilla v i e r a i l i j o i l l a. Tietenkin tarkoitin pelastusta etsiviä ja sanankuuloon tulevia ei-helluntailaisia ihmisiä.

        Herzogin tapahtuman järjestäneet tahot lähes kaikki luetaan helluntailais--karismaattiseen liikkeeseen (=helluntailiike) kuuluvia. Helluntailais-karismaattisen liikkeeseen kuuluva Helluntaiherätys ei ollut mukana tapahtuman järjestelyissä.

        Mitä mieltä olet itse kirjoitukseni aiheesta: Onko Suomen helluntailaisuus palaamassa perinteiselle linjalle?

    • 15+8

      Niin?

      Oliko sinulla jotakin asiaakin?

      Sinulle on kaiketi aivan sama, onko vallalla niin sanottu perinteinen, vai kirkollinen helluntailaisuus.

      Sinähän olet vastustanut kaikkea helluntailaisuutta omaan niin sanottuun traumaasi vedoten.

      • Jätin palstalaisille pohdittavaksi tuon aloitukseni. En ottanut aloituksessani kantaa, pitäisikö "olla vallalla" perinteinen vai kirkollinen helluntailaisuus. Totesin vain eräitä asioita.

    • Eiköhän seurakunnat koostu yksilöistä. Ei voi sanoa että helluntailiike on palaamassa juurilleen kun ei hellureilla ole mitään yhteistä miettä joka voisi palata yhtään minnekkään.

      Jokainen helluntailainen on ajatteleva yksilö.

      Meitä riittää moneen junaan. Ei voida ympätä kaikkia samaan ja sanoa noin ne kaikki ajattelevat, sillä jokainen ajattelee asioista eritavalla ja jokaisella on oma mielipidet joka poikkeaa sen toisen hellarin mielipiteestä.

    • tode*

      eihän se nyt niin kauheaa ole, jos joku srk eroaa Helluntaikirkosta, joka on vain tapa toimia yhteiskunnassa. Yhdistys tai uskonnollinen yhdyskunta, kumpikaan ei vastaa täysin alkuseurakunnan toimia suhteessa yhteiskuntaan.

      Seurakuntien hengellinen toiminta on aivan eri asia, ja siinä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Muutamia vuosia sitten koko Suomen Helluntaiherätys kun oli vaarassa hukkua kaukaa Amerikasta vyöryviin aaltoihin. Ehkäpä Marko Selkomaa on tässäkin aikansa lapsi?

      • paavalilainen tässä

        Kun kontrolli puuttuu, mennään yleensä harhaan .
        Pirkko Jalovaaran rahankeräystavat ovat poliisitutkinnassa ja Markku Koivisto
        osoittautui homppeliksi(hän tosin tunnusti asiansa julkisesti).
        Tällaiset hetzookit ja ketkä tahansa yksinyrittäjät eivät kauaa menesty.

        Hengellisen toiminnan on tapahduttava seurakuntana, jossa kontrollin on toimittava sekä julistuksen terveyden että rahastuksen terveyden suhteen.

        Ja seurakunnan kaitsijan, julistajan vanhimman ja julkisesti toimivan on oltava yhden vaimon mies, joka kotinsa hyvin hallitsee jne.. ettei evankeliumin
        asia joudu pilkattavaks itai ihmiset menetä luottamustaan koko asiaan.

        Ellei pysty esimerkilliseen elämään, on syytä itse tehdä johtopäätökset ja siirtyä rivijäseneksi.

      • Luotettavuus ekaks
        paavalilainen tässä kirjoitti:

        HYVÄ,jos Suomen Helluntaiherätys ei ollut mukana näissä hetzoogien
        suurtapahtumissa.

        Itsenäinen paikallisseurakunta on oikea toimintatapa, koska pienissä yksiköissä kontrolli toimii.

        Kauan eläköön paikallinen, itsenäinen helluntaiseurakunta.

      • Että silleen
        Luotettavuus ekaks kirjoitti:

        Pienet, itsenäiset seurakunnat voivat olla vaarallisia hengellisen väkivallan paikkoja, jos siellä pääsee hallitsemaan persoonallisuushäiriöinen tms. Eikä kukaan uskalla sanoa mitään...

        Terve, Raamatullisella pohjalla ja laajalla ja viisaalla johdolla varustettu pieni tai seurakunta voi olla terve, lämminhenkinen yhteisö, jossa pidetään huoli toinen toisesta.

      • Että silleen
        Luotettavuus ekaks kirjoitti:

        HYVÄ,jos Suomen Helluntaiherätys ei ollut mukana näissä hetzoogien
        suurtapahtumissa.

        Itsenäinen paikallisseurakunta on oikea toimintatapa, koska pienissä yksiköissä kontrolli toimii.

        Kauan eläköön paikallinen, itsenäinen helluntaiseurakunta.

        Pieni, itsenäinen seurakunta voi olla vaarallinen yhteisö, jos siellä pääsee päsmäröimään epäterve yksilö/yksilöt. Ja jota kukaan ei pysty tai uskalla laittaa kuriin.

        Pieni, itsenäinen seurakunta voi olla myös mahtava juttu, jos sen toiminta ja hallinto on Raamatullista ja jossa keskinäinenrakkaus ja huolenpito vaikuttavat.

    • JUMALAN LÄSNÄOLO

      helluntailiike kuolee ilman jumalan läsnäoloa

      seurakuntalaisen likaisen niskan tuijottaminen ei riitä jumalasuhteeksi

      painettuneen kirkkokahvin juonti ei vie hengellistä janoa

      korkealta vinkuva kuorolaulu ei ole enkelten ylistystä

      happamat naamat ovat masentavampia kuin salatut elämät

      • Liian jäyhää?

        Meidän seurakunnassa on puhtaat niskat jopa miehillä.
        Kahvi keitetään aina vasta vähän ennen kuin se nautitaan.
        Kuorolaulu ja hyväsanaiset kappaleet ovat parempia kuin ns. ylistyslaulut,joissa ei ole opittavaa nuottia ja joissa hoetaan yhtä lyhyttä lausetta .
        Happamat naamat ovat ikäviä, mutta ne yleensä pehmenevät kokouksen kuluessa.

        Mutta aina on vara parantaa.

      • tode*
        Liian jäyhää? kirjoitti:

        niinpä niin, nimimerkin "Jumalan läsnäolo" naama näyttää olevan vielä aika tavalla hapan. Olisiko hänen syytä laskea hieman äänenkorkeutta ja lopettaa liika kahvin kittaaminen?

        Jos totta puhutaan, musiikin tekeminen seurakunnassakaan ei ole mikään helppo homma. Se, missä sävelkorkeudessa yhteislauluja lauletaan, vaikuttaa paljonkin. Meistä ihan kaikki eivät ole sopraanoja tai tenoreita.
        Myös jumalanpalveluksien ns. laulujen valinta vaikuttaa naamojemme ilmeeseen.
        Pari tuntemattomampaa viisua Hengellisestä laulukirjasta ei tee hyvää tilaisuuden "hengelle".

      • Srk lainen
        tode* kirjoitti:

        Kommentointi on satiiria, joten kaverilla on hymy naamalla odotellen miten antikarismaatikot riehaantuvat, kun hän pikkuisen vitsailee uskonnollisten seurakuntakäytännöista ja muotomenoista.

        Mutta miten totta tämä meno onkaan monissa helluntaiseurakunnissa: arvostelun armolahja on kovasti käytössä ja niskoja joutuu tuijottamaan kireässä hengettömässä ilmapiirissa ilman Jumalan läsnäoloa Pyhässä Hengessä.

        Hänellä oli hyvä kiteytys, jota todekaan ei hyvän tuoreen kahvin ja sokerisen korvapuustin tuoksun nautinnaltaan huomannut.

        helluntailiike kuolee ilman jumalan läsnäoloa

      • Olin stadionilla
        tode* kirjoitti:

        niinpä niin, nimimerkin "Jumalan läsnäolo" naama näyttää olevan vielä aika tavalla hapan. Olisiko hänen syytä laskea hieman äänenkorkeutta ja lopettaa liika kahvin kittaaminen?

        Jos totta puhutaan, musiikin tekeminen seurakunnassakaan ei ole mikään helppo homma. Se, missä sävelkorkeudessa yhteislauluja lauletaan, vaikuttaa paljonkin. Meistä ihan kaikki eivät ole sopraanoja tai tenoreita.
        Myös jumalanpalveluksien ns. laulujen valinta vaikuttaa naamojemme ilmeeseen.
        Pari tuntemattomampaa viisua Hengellisestä laulukirjasta ei tee hyvää tilaisuuden "hengelle".

        "Jos totta puhutaan, musiikin tekeminen seurakunnassakaan ei ole mikään helppo homma. Se, missä sävelkorkeudessa yhteislauluja lauletaan, vaikuttaa paljonkin. Meistä ihan kaikki eivät ole sopraanoja tai tenoreita.
        Myös jumalanpalveluksien ns. laulujen valinta vaikuttaa naamojemme ilmeeseen.
        Pari tuntemattomampaa viisua Hengellisestä laulukirjasta ei tee hyvää tilaisuuden "hengelle". "

        Teidän seurakunta on selvästi enemmän tunteisiin perustuva kiva harrastelupaikka, kun keinotekoisella manipunoillinna (esim laulun valinta kuulijoiden korvasyyhyyn) yritetään jotain henkeä saada seurakuntaan.

        tulisi etsiä oikeaa Pyhän Hengen läsnäoloa rukouksessa ja paastossa, Kun Jumalan läsnäolo tulee seurakuntaanne ja Jeesus taas Herraksi, ei laulunkaan valinta ole ongelma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      73
      3350
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3170
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2682
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2052
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1845
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1775
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      129
      1424
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe