Ihmemiehistä ja naisista...

reacher

Suomessa on 80-luvulta saakka, liisääntyvässä määrin vieraillut monia ihmemiehiä ja naisia, omiemme lisäksi. Ihmeitä on luvattu ämpärikaupalla ja raha on liikkunut - kärsivien kannalta kaikki on ollut turhaa. Silti suomalaiset ovat kerta toisensa jälkeen menneet pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä. Mutta nyt näyttää tulleen loppu ja suomalaset ovat ovat havahtuneet karuun todellisuuteen: rahat katoavat, mutta luvattuja ihmeitä ei näy missään!

Montako ihmemiestä on vierraillut vuosien aikana esimerkiksi Helsingin jäähallissa? Ja mitä on jäänyt käteen? Ei mitään, ellei valheita ja pettymyksiä lasketa mukaan.
Jalovaara pitänyt showtansa vuosikaudet, mutta nyt ollaan huomattu, että kulissien takana ei ole mitään todellista. Olympia Stadionilla kävi juuri yksi ihmemies, jonka ainoa ihme oli siinä, että kehtasi vedättää niitä muutamia onnettomia, jotka siellä kävivät. Ehkä tilaisuuden järjestäjät olivat antaneet harhaanjohtavaa tietoa suomalaisten hyväuskoisuudesta, joka onneksi näyttää vaihtuneen terveeseen skeptisyyteen.

Raamattu kyllä puhuu armolahjoista ja ihmeistä, mutta harvalla niitä on. Taitava psykopaatti pystyy kyllä luomaan illuusion sitä, että hänellä suora yhteys Jumalan kanssa ja että hän on "siunattu" olemaan Pyhän Hengen lahjojen välikappale. Todellisuudessa näillä tunnekylmillä ihmeihmisillä ei ole mitään "siunauksia ylhäältä" sen enempää, kuin "siunauksia syyvyydestä". Heilllä on vain häikäilemätön luonne ja loistava retoriikan ja manipuloinnin kyky. Useimmat varmasti itsekin tiedostavat - elleivät ole psykoosin vallassa, että heillä ei ole mitään todellista siunausta Jumalalta, vaan pelkkä petos. Käytännössä he ovat elinkeinon harjoittajia, jotka vain käyttävät (petollisesti) tilaisuutta hyväkseen, kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parantajat huuhaata

      Näitä ihmemiehiä ja ihmenaaisia riittää pivin pimein. Ollaan niin lopun ajassa, että on tullut paljon villitseviä henkiä, jotka matkivat oikeaa todellista Raamttuun perustuvaa totuutta, mutta hedelmistään puu tunnetaan. Mitää näyttöä mistään paranemisita ei ole ollut milloinkaan näitten huuhaajulistajien tominnnan seurauksena. Jumalan parantava työ kestää lääketieteelliset tutkimukset. ja kun lääkärit totéaa jonkin parantuneen ruklouksen kautta, niin silloin vasta voi todistaa parantuneensa. Muu on täyttä haihattelua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe