Sininen tie

Mistä alkaa kohtuus

hämärä ja
harmaa seurasivat
toisiaan

haluten värähtää
soinnitonta nälkäänsä

haaveidensa ulvahduksia

pieniä
reunoistaan
rispaantuneita
unelmia

intohimoa, jossa
kaipaus ja
ennakkoluulot
uhmaavat rohkeaa

silmät syvyyttä ja
pimeää
kuin kaksi
sisälleen kutsuvaa
kaivoa

ilmassa tuoksuvaa
satamaa

ja se kaikki
hohti pimeässä

tuntui kuin viimeisen
elollisen päivän
valo lankesi
sylkeäkseen ilon
sisuksistaan



--------------------------------------------------




oliko silmäni
olleet sidotut
vai miksi en
nähnyt elämää

katua, jonka
etäisyyttä
mitataan

askeleilla, joita
laumat polkevat
rakastaen
jokaista ohikulkijaa

ja mitähän
se elämä
maksaakaan

odottamalla
alennusmyynnissä
olevaa kuolemaa

antaa vaan
kellonsa tikittää

päästää
ruumiinsa
velttouteen

tyhjöön

tuntematta haarojensa
välissä olevaa
kutinaa

kaipuuta jumalaan

tai

yrittämättä
irrottautua ketjustaan

varsinainen puudeli,
raiteeton
kykenemätön

eroamaan
oman tahtonsa
aikataulusta



---------------------------------------------------------------



miksei ihokarva
nosta päätään,
saa punttiin vipinää

poistamalla tuota
tyköistuvaa
elämää, jonka
kaistat ovat
niin leveät, että
törmäyksiin ei voi
koskaan kurottaa

ja vaikka värikkäät
kynnet porautuisivat
lihaan, se ei
värise,
itke ilosta

anna himon
vääntää
kasvojen muotoa

anna katsoa
itseensä,
sieluun ja
syvemmälle

tunne kiihottumisensa
orgasmeja, joita
voisi vaalia

ja
murtautuessaan ulos
vuoropuhelusta

sisään käymättä,
kietoutumatta
koskaan oikeasti
ruumiiseen

naisen vapaaseen
markkinaan

aistien kesyttäjään,
joka toisi eläimen
lähemmäs päivän
murenevaa palaa

selkärankaa, joka
on vasten ihoa,
ihmistä

vain ulkokuori
leijumassa
painottomana

sisimmän yrittäessä
peitellä itseään
lämmöllä, jonka
rauhan tyyssija
on rakentanut

suunnistaessaan
kohti kotia,
kosketusta

soinnin,
värin ja valon
purkausta
lanteen tangoon

todellisuuteen,
erehdyksistä pahimpaan






----------------------------------------------------




tunnen kuinka
nainen katsoo
minua

antaa alitajuisten
ajatusten pitää
seuraa

ja ymmärtää, että
välissä oli
jotain mitä
ei voi koskettaa

oli vain yritys
kaivaa sielusta
salaisuuksia, jotka
antaisivat merkin


toisivat vuodenaikaan
vaihtelua

tuoksullaan
luvan poistaa
sisällään asuva
levottomuus

kuinka pilvet
kulkevat
kuun yli
ja satavat
hunajaiset
suudelmansa

kuuman lakanan

kosketuksesi viileyden,
rusketusrajasi
kiihkeyden

syömään silmillään
elävältä

menettämään
otteen

soida pienenä
sävelenä, jota
on pakko hyräillä





---------------------------------------------------------------






kenelle olen
antanut ruumiini,
kyvyn kontrolloida
voittamattomuuttani

sulautua ihoon,
joka kaulassa
roikkuu ja suutelee
huulten kauneutta

leimauttaa pinnan
liekkiin jokaisella
onnensa hetkellä

ja se hetki
merkitsee ihmistä
ihmisessä

kykyä estää
aurinkoa laskemasta,
nähdä rakkaansa
kuva silmissään

koskettaessaan
kuumuudellaan,
kuin luoti
olisi lävistänyt
sydämen

niin elävän
maun se jättää

ennustamatta
onnea tai
onnettomuutta

sadetta tai poutaa

mutta antaen
varmuuden,
että kauneus ja
totuus voittavat


päivän hehkun ja
synkän yön kyvyn
uhmata kuolemaa

kaikki yhden rakkauden tähden







olen valmis,
oletko sinä
osa tien sineä
usvaa sakeaa

ja uskotko totta tosiaan?

jopa ihmiseen, kauneuteen?



https://www.youtube.com/watch?v=cYpgaKy7Duo

3

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No hei puudeli :))) Loistavia säkeistöjä jälleen. Onkohan mulla nälkä jo kun tuli mieleen täyden setin päivällinen - kevyt ja kupliva alkuruoka, raskas pääruoka ja olikohan tuo jälkkäri fazeria vai tiramisua... jotain vähän maukkaampaa kuin pelkkä kahvi kuitenkin.

      Jälkkäristä se viipyvä jälkimaku kuitenkin syntyy, joten konjakin kanssa nautitaan:
      http://www.youtube.com/watch?v=ZNJcO7xJtf4

      mutta sillä kommentilla, että joojoo luin (ja olen tuntenutkin) kaikki säkeistöt ;D

    • Liona2

      Kirjoitit taas sellaisen runon että vei melkein jalat alta ja sanat joilla olisi pitänyt yrittää arvostella runoasi takertuivat kurkkuun.

    • Mistä alkaa kohtuus

      Moro

      Tässä äijä joutui sinisen tien pauloihin...mitä seuraava saakaan aikaiseksi....

      Kiitos kaunis teille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe