Miten innostuisi taas kirjoista?

Aikaa on

Nuorena miehenä tuli luettua 10-20 kirjaa vuodessa, nykyään hyvä jos yhden vuodessa. Suositelkaa helppoja kirjoja jotta pääsisi taas alkuun. Aikaa meinaan kohta alkaa olemaan, tämän kuun lopussa loppuu hommat eikä viiskymppistä kukaan enää palkkaa. Ei viitsisi alkaa ryyppäämäänkään, mieluummin lukisi kirjoja.

11

822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajattelin kysyä mikä Sinua kiinnostaa. Tietokirjallisuus, kaunokirjallisuus, molemmat? Ja mikä tiedonala/kaunokirjallinen genre? Olen kokenut esim. John Grishamin romaanit mukaansatempaavina, hän oli asianajaja ennen kuin alkoi kirjoittaa. "On aika tappaa" on ollut tähän mennessä itseäni puhuttelevin teos häneltä, perustuu tositapahtumiin Amerikassa.

    • Charles Bukowski on oikein jouheaa kesälukemista, "Postitoimisto" esimerkiksi. P.G. Wodehousen Jeeveseistä on tehty uusia suomennoksia; ei taatusti näe painajaisia niiden jälkeen. Yksi suurimmista suosikeistani on Venedict Erofejevin vähän tunnettu, hullunhauska "Moskova - Petushki". Murakamin "1Q84" I ja II on uudempaa mutta lukukelpoista kamaa.

      David Foster Wallacen "Hauskaa, mutta ei koskaan enää" pistää funtsimaan.

      Anna vähän vinkkiä mistä tyylilajista tykkäät.

    • Xenia Onatop

      Tässä tulee vinkkiä, jos haluat pehmeän laskeutumisen romaanien maailmaan. Valittujen Palojen Kirjavaliot on Valittujen Palojen Suomessa kustantama kirjasarja, jossa julkaistaan lyhennettyjä romaaneja. Noin 500-sivuinen kirja sisältää 3-4 tiivistettyä romaania. Antikvariaateista näitä voi saada jopa 1 euron hintaan. Suomalaisia kirjoja ovat esim. Seitsemän veljestä, Punainen viiva, Putkinotko, Manillaköysi ja Tulitikkuja lainaamassa.

      Mutta pakko tässä on mainostaa yhtä kirjaa, joka on yksi parhaimpia ja kiehtovimpia, mitä tiedän: paleontologian professori Björn Kurtenin paleofiktio Musta tiikeri. Se kertoo neanderthalin ihmisen ja homo sapiens sapiensin kohtaamisesta.

      • Lutvonen nukkuu

        En koskisi lyhennelmiin pitkällä tikullakaan. En siltikään, vaikken saisi sitä alkuperäistä ikinä luetuksi.

        Minullakin on lukuinto ollut viime aikoina hukassa. Luen kyllä, mutta niitä yksiä ja samoja omasta kirjahyllystäni, olen vuosien mittaan keräillyt itselleni melkoisen määrän kirjoja, jottei tarvi kaivella kirjaston kirjavarastoja, jos niitä haluaa lukea.

        Minua kiinnostaisi huumori. Otin yhden Bukowskin jokin aika sitten, mutta kesken jäi. Mies osasi kyllä kirjoittaa, mutta kyllästyin pelkkään seksiin ja viinaan. Eikö mieheltä tai joltakulta muulta löydy mitään, jossa aihepiiri olisi monipuolisempi?


    • Näin on

      Parasta aloittaa kevyesti. Divarista ostat maanmainioita Jerry Cottoneita, niissä on menoa ja meininkiä, hurttia huumoria, FBI:n parhaan agentin mukaansatempaavia seikkailuja.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Jerry_Cotton

    • kalleonparas

      Olen varma, että sinulle sopisi parhaiten kirjailija Kalle P ä ä t a l o n tuotanto.


      Ota käteesi vaikkapa Huonemiehen poika, teos mikä aloittaa 26-osaiseksi paisuneen Iijoki-sarjan.

      Kun pääset sisälle verkkaan etenevään kerrontaan,alkaa teksti viedä mukanaan etkä juuri malttaisi syödä etkä nukkua.

      Eikä P ä ä t a l o n teoksia enää tule lisää, koska kirjailija kuoli jo 2000.

    • Sumua Susikosken ...

      Minkälaisiakirjoja luit silloin nuorena?
      Itse suosittelen aloittamaan Mauri Sariolan dekkareista. Niissä on selkeää ja mukaansatempaavaa tekstiä. Lisäksi Sariola halveksi avoimesti sen ajan "kulttuuripiirejä".

    • Sandrana

      Itse voisin suositella vanhempaa kirjallisuutta. Useampi vuosi takaperin luin Mazo de la Rochen Whiteoakien perheestä kertovan Jalna-sarjan. Jalna on Kanadaan rakennettava perheen/suvun kodin nimi. Elämää seurataan useamman sukupolven ajan.
      Jan Karon on kirjoittanut sarjan, jossa seurataan kuusikymppistä pastori Timiä. Aluksi Tim on poikamies, mutta sitten rakkaus syttyy. Pastorilla on Barnabas niminen koira.
      Charlaine Harrisin Sookie-sarja. Sookie pystyy kuulemaan toisten ajatuksia telepaattina. Sarjassa on vampyyreitä, ihmissusia yms.
      Mari Jungstedtin Andreas Knutas dekkarit. En ole vielä kaikkia suomeksi ilmestyneitä lukenut, mutta luvut ovat lyhyehköjä ja syyllisen pystyy lukiessa päättelemään. Itse pidän toimittaja Johan Bergin hahmosta.

    • Tarmo Nappo

      Ei aivot jää tyhjäkäynnille.Thomas Pynchon: Painovoiman Sateenkaari.

    • kerro lisää

      Olisi kyllä kiva tietää, mitä genreä on aiemmin lukenut tai mistä kirjasta/kirjailijasta tykännyt.
      50-vuotiaalle miehelle Olli Jalosen uusimmat kirjat, vaikka tuore Miehiä ja ihmisiä on hyvää luettavaa. Harold Fryn odottamaton toivioretki oli hauska, mutta sopivasti askarruttava. Roope Lipasti tarjoaa huumoria. Dekkareista voi valita vaikka Henning Mankellia tai Donna Leonia. John Irvingillä on laaja tarjonta.

      Kirjaston lainasta palautetut -hylly on helppo tutkia, jos kirjaston henkilökunta näyttää kovin äkäiseltä. Meillä ei kyllä näytä. Kirjakaupat ovat niitä harvoja paikkoja, joissa edelleen saa palvelua.

    • Paluu kirjan luo

      Kannattaa varmaan aluksi lukea uudelleen jokin tai joitakin kirjoja, jota ennen luit. Sisältö jo lienee jonkin verran unohtunut, joten voi lukea uudelleen ja löytää sieltä ehkä sen saman maailman ja viehätyksen, joka aikanaan sai lukuinnon pysymään yllä.
      Näin itse tein, kun aloin tauon jälkeen taas lueskelemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe