kaaleen tavat muuttuneet

vanhassaasuuviisaus

kirjotan vanhan mummoni puolesta, pyysivät kysymään muilta. miksi tavat ovat muuttuneet? ennen mentiin samassa kärryssä kaikki, niin vanhat kuin nuoretkin. tekopyhyyttä kaaleen tavat nykyään. ei kunnioiteta muita, tärkeintä kun itse saa kaiken, yhteishenki on kadonnut. sitten nuoret kulkevat isottelemassa, kun pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä käytöksestä. turha häpeäminen pois, hyvät tavat riitti ennenkin. eli teititeltiin, ei tultu syliin eikä puhuttu vanhoille mitä sattuu esim. seurusteluun liittyvistä asijoista. ennen oli hyviä ihmisiä nykyään tilalla tekopyhä käytös, muiden iva ja pilkka. turhat tavat pois, normaali kunnioittaminen riittää. nuoret ei enää edes juttele vanhoille eikä taloon kehtaa tulla. onko nyky kaaleen kulttuuri sitä, että kadutaan olemassaoloaan, kun ei uskalleta olla. ennen kaikki tuli toimeen ja vanhat ja nuoret mahtui hyvin samaan paikkaan. nuoret teette itestänne rahnuja kun harjotatte omia ihmeellisiä tapoja. sitten vielä tappeleminen, miksi nuoret haastatte riitaa jokapaikassa? ette tiedä että se on mies joka sakkinsa hoitaa ja elättää. miehen mainetta ei pullo ja puukko kädessä ansaita. siunausta kaaleet. toivoo kaaleen nainen 83 vuotta.

27

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puoliks kaalo

      Näinpä juuri missä on meidän kunnioitus muita ihmisiä kohtaan ja kohta on tulossa niin kovat ajat ettei kaaleilla ole vara riidellä toisiensa kanssa pyrittäisiin olemaan kuin luonnonlapset ollaan köyhiä ulkoisesti mut sisältä rikkaita pyrkikäämme edes tämän kulttuurin rippeet pelastamaan jos mahdollista älkää pilatko näin hienoa kulttuuria ja kunnioittakaa Herraa ja luontoa! T:18 vuotias mies.

    • wwwwwwwwwwwww

      Totta. Pikkutarkka niuhotus ja lähes sotilaallinen tekopyhyys on tullut normaalien ja inhimillisyyttä kunnioittavien vanhojen tapojen tilalle. Ennen tosiaan mahduttiin samaan kärryyn, ei ollut häpeäasia. Mahduttiin pieniin tiloihin yöpymäänkin. Kun ymmärrettiin tapojen sisältö, MERKITYS, ei takerruttu lillukanvarsiin. Vaatetuskin on muuttunut naista kiduttavaksi, ei ollut ennen sellaista

    • H''''' M''''''

      Ihmiset muuttuu maailma muuttuu. Pois turhat riidat pois turhat huonot säännöt. Tilalle suvaittevuutta ja rakkautta toisia kohti. Ei tietoa mikä on tulossa mutta se on varmaa että huonot ajat tulossa. muistakaa siunata toisianne ja siunata Israelia niin kuin raamattu kehottaa. Siunatkaa että siunauksen perisitte.Muistakaa tämä. Jeesus tulee pian ja vie omansa taivaan kotiin ei hän toisen omaa vie.Muistakaa tämä rakkaat kaaleet. Harvoin käyn tällä palstalla mutta nyt kävin ja silmiin otti tuo vanhan naisen sanelema kirjoitus. Kaikille muistutuksena.

    • P.P-K

      Ensimmäinen lukemani kirjoitus tällä pastalla, jossa sanotaan asia niin kun se on. Kirjoittaja kuuntele ja usko omia viisaita vanhoja. Terveisiä heille ja siunausta kaikille.

    • vanhassaasuuviisaus

      mummoni haluaisi vastauksia lisää heidän kysymykseen. kertokaa nuoret miksi on tänäpäivänä näin. miksi joka asiasta tarvitsee tapella, kaikkiin noihin kysymyksiin he haluaisivat nuorten mielipiteen.

    • Milaja12

      Olen samaa mieltä. Ikävä kyllä yleensä ne vanhukset juuri painottaa näitä "vanhoja" tapoja. Mulle ja mun miehelle tuli valtava riita saman kerrostalon romanipariskunnan (80-vuotiaita) kanssa, kun muutettiin niitä ylempään kerrokseen (muualla ei ollut vapaita asuntoja). Oma mummoni on valtavan tarkka siitä, että ensin menee vanhat syömään ja viimeiseksi nuoret.

      • vanhassaasuuviisaus

        vanhan pariskunnan ja mummosi tavat ovat aitoja kaaleen tapoja. oma mummoni kysyi nuorten huonon käytöksen syitä yleisesti ja miksi on nuorten ja vanhojen välille ttullu iso kuilu. kaaleen tapojen peruspilareita: ollaan säädyllisiä, kunnioitetaan vanhempia (ihan normaalisti, se riittää), ei olla vanhojen yläpuolella, ei mennä syliin ja huomioidaan vanhukset ja sitten vielä eräät puhtaustavat. mummoni kysyi miksi nuoret ovat horjuttaneet peruspilareita vaikeiksi ja ketään hyödyttämättömiksi erikoisiksi "rituaaleiksi", ja näin ollen tehneet nuorten ja vanhojen yhteiselon erittäin vaikeaksi. eli käytännössä vanhat kaaleet toimii romanitapojen mukaisesti, mutta nuoret aivan jonkin muun kulttuurin mukaan.

      • Milaja12
        vanhassaasuuviisaus kirjoitti:

        Sehän on täysin mahdotonta nykyään noudattaa jokaikistä tapaa ja perinnettä 1900-luvun alkupuoleltakin. Maailma muuttuu, enää ei asuta vaunuissa vaan kerrostaloissa, enää ei kerjätä vaan käydään töissä. Myös romanikulttuurin täytyy muuttua, muuten se häviää kokonaan. Kulttuurin täytyy mukautua vallitseviin oloihin. Nuoret ovat onneksi ymmärtäneet tämän, mutta itsepäiset vanhat itse kaivavat kulttuurinsa hautaa.

      • P.P-K
        Milaja12 kirjoitti:

        Milaja hyvä, niitä peruskiviä, eli vanhempien kunnioitusta, on turha lähteä muuttamaan. Esimerkiksi on aivan turhaa väittää, että mailman ainoa vapaa asunto on joidenkin vanhojen ihmisten ylä puolella. Jos ei sydän luonnostaan tunne tuota aito kunnioitusta, niin on turha väittää olevansa kaalo. Se että käy töissä, tai pukeutuu niin kuin itse hyväksi tuntee, ei vie kaaleenmoisuutta mihinkään. Mutta jos ei sydämessä asu kunnioitus vanhempia (myös kaajeiden) kohtann ja ihmismäisyys kaikkia kohtaan ja Jumalan luontainen pelko, niin on saman tekevää mitä puhuu, sillä teot paljastavat oikean luonteen.

      • Milaja12
        P.P-K kirjoitti:

        Mitähän tuo itsensä vanhojen yläpuolelle nostaminen edes tarkoittaa? Sitäkö että fyysisesti olen vanhojen yläpuolella, vaikkapa yläkerrassa, vai sitä että henkisesti nostan itseni muiden yläpuolelle? On todella typerä sääntö, että ei saa edes yläkertaan mennä vanhojen ollessa alakerrassa. Mitähän siitä seuraa, hui ei yhtään mitään. Olen muutenkin jatkuvasti fyysisesti vanhojen yläpuolella ollessani pitkä nainen, mutta henkisesti en, koska kunnioitan vanhoja ja pidän heitä parempana ja viisaanpana. Jos vanhat eivät sairauksiltaan jaksa kävellä kerrostalon yläkerroksiin vaan jäävät ensimmäiseen kerrokseen niin se ei ole minulta pois, menen perheeni kanssa sinne missä on vapaa asunto. En mä omaa arvoani siinä nosta, vaikka asunkin neljännessä kerroksessa.

        Jos puhutaan kulttuurista, niin ei ole ainoastaan kysymys siitä miten sinä ajattelet. Nimen omaan silloin on kysymys siitä kuinka yhteisö ajattelee. Vanhat ihmiset vaalivat sitä perintö minkä he ovat itse omaksuneet. Kun itse olet vanha, voit hyvin sanoa nuoremmille, ettei sinua haittaa vaikka asuvat sinun yläkerrassa, puolestaan jos oikeasti kunnioitat vanhoja ihmisä, et oleta heidän muuttuvan sinun ajattelusi mukaisesti, vaan kunnioitat heitä ja heidän mielipiteitään. Jos mietit asian niin, että sinun vanhempasi pahoittavt mielensä jostain asiasta, joka heistä tuntuu loukkaavalta, vaikkei sinäänsä aiheuta mitään konreettista, aivan varmasti saat tähän asiaan uuden näkökulman. Vanhat ovat ansainneet kunnioituksen ja jokainen on vanha vuorollaan. Minä sanoisin Milaja, että juuri tuo "minä ja minun oikeudet ja minun järki", on sitä suurinta rahnumaisuutta. En millään pahalla sano Milaja, elä niin kuin elät, mutta toivottovasti kukaan ei kävele samalla menttaliteetillä sinun yli ja sano vain kuivasti, että "ajat muutuu"...

    • melkein vanha

      tässä tuli kyllä vanhoilta ihmisiltä viisaita sanoja.kumpa vaan nuoret ymmärtäisi mitä vanhat ihmiset neuvoo niitä.joskus vaan tulee sellanen mieli etteivä haluakkaan ymmärtää.kaikki kuitetaan kun sanotaan että ollaan eurokaaleita.niitä nuoriso kyllä onkin tänä päivänä.vaikka ei saa yleistää,on niitä ihan kunnollisiakin nuoria,jotka kunnioittaa vanhoja ja elävät normaali elämää.mutta valitettavan paljon on myös niitä jotka ei välitä tavoista eikä vanhoista,ovat röyhkeitä jos niille huomauttaa jostakin.ei muuta kuin siunausta tuolle vanhalle mummolle joka tään ketjun alotti

      • päivittäkää sääntönne

        Ei hyvää päivää, jos on kymmenen kerroksinen talo ja romani vanhus muuttaa ensimmäiseen ei nuoremmat voi muuttaa muihin kerroksiin. koska vanhus asuu alhaalla! Ettehän te voi lentää lentokoneellakaan, kun siellä voi alapuolella olla vanhuksia! Kyllä tässä säännössä ei ole mitään järkeä.

      • vanhassaasuuviisaus
        päivittäkää sääntönne kirjoitti:

        kyse ei ole säännöstä, vaan tavasta toimia. normaalilla romanilla suurin osa näistä tavoista tulee ihan luonnostaan, poikkeuksia on toki. jos tällainen henkilö ei noudata näitä tapoja niin se on hänen asiansa. tunsin -90 luvulla erään 1/4 romanin, joka ei ollut koskaan aiemmin ollut romanien kanssa tekemisissä, koska toinen vanhin ei ollut häntä kasvattamassa. hänelläkin oli luonnostaan ajattelumaailmassa juuri tällaiset tavat. hän käytti myös aina erilaisia hameita, koska koki että housut ei sovi hänen ajatusmaailmaansa. varsinaisiksi romaneiksi voidaan lukea 1/2 romanit ja sitten kokonaan romanit, niin heillä tavat tulevat jokseenkin luonnostaan aina, toki niitä poikkeuksia on niinkuin kaikessa muussakin. mummoni opetti että 1/2 romani on yhtä lailla romani kuin kokonainenkin, ja myös että 1/2 romanista ei saa tekemälläkään muuta, aina ajatusmaailma eroaa valtaväestöstä. tämän takia laitoin varsinaisiksi romaneiksi 1/2 ja kokonaiset. toki 1/4 romanikin voi kokea olevansa romani ja näin ollen tulisi hyväksyä romaniksi. käytin sanaa romani kaaleen sijasta jotta valtaväestökin ymmärtäisi varmasti mitä tarkoitin.

      • Eräs vaan
        päivittäkää sääntönne kirjoitti:

        Ei hyvää päivää, jos on kymmenen kerroksinen talo ja romani vanhus muuttaa ensimmäiseen ei nuoremmat voi muuttaa muihin kerroksiin. koska vanhus asuu alhaalla! Ettehän te voi lentää lentokoneellakaan, kun siellä voi alapuolella olla vanhuksia! Kyllä tässä säännössä ei ole mitään järkeä.

        Sinulle "päivittäkää sääntönne". Miksi edes vaivaudut kommentoimaan tai saati esittämään sinun mielestä loistavan neuvon, kun et tiedä ihan oikeasti ASIASTA YHTÄÄN MITÄÄN. Suutari pysyköön lestissään, vai miten se meni. Ihmettelen miksi te jotka ette tiedä asioista, olette silti täällä neuvomassa romaneja.

    • iiiiiiiirooos

      Minulle on vanha kaaleennainen sanonut monta kertaa, että hän ei haluaisi pukea raskasta kaaleenhametta vaan kevyemmän, KUTEN PUETTIIN ENNEN. Hän myös toistelee usein meille vähän nuoremmille, että "ei tässä olla niin mustalaisia, etteikö voitaisi tehdä sitä tai tätä".

      Hänen sääntönsä siis ovat nuo, kuka niitä voi sanoa vääriksi?

      • Grönforssin nainen

        Aivan! Se ei ole mustalaisuutta mikä estää tekemästä, se on mielen rikkautta ja hyviä tapoja. nuoret keksineet "tavat". Se ei ole kaaleenmoisuuta mikä estää tekemästä jotain, se ei ole kulttuuria. Kaaleet irti vaan -70, -80,-90 luvulla keksityist tavoista. takaisin 1940 ja -50 luvun tavat. Kaikki pystyivät silloin vielä olemaan keskenään.

      • Grönfors muiden
        Grönforssin nainen kirjoitti:

        Aivan! Se ei ole mustalaisuutta mikä estää tekemästä, se on mielen rikkautta ja hyviä tapoja. nuoret keksineet "tavat". Se ei ole kaaleenmoisuuta mikä estää tekemästä jotain, se ei ole kulttuuria. Kaaleet irti vaan -70, -80,-90 luvulla keksityist tavoista. takaisin 1940 ja -50 luvun tavat. Kaikki pystyivät silloin vielä olemaan keskenään.

        Vanhusten ryöstely on häpeällistä... Ankaria vanhoja kun sen hyväksyvät

      • Grönfors
        Grönfors muiden kirjoitti:

        Vanhusten ryöstely on häpeällistä... Ankaria vanhoja kun sen hyväksyvät

        Määränneet vanhat ku ei saa nuorisoa kuriin

    • 234234

      Miksi romaninuoret tosiaan ryöstelee valkoisia vanhuksia. TÖRKEÄÄ käytöstä käydä avuttomien vanhusten kimppuun. En juuri tästä syystä kunnioita romaneja lainkaan. Tekopyhältä tuntuu heidän puheensa omiensa kunnioittamisesta, sillä tuskinpa heitäkään kunnioittavat jos tämän sallivat.

      • Ennen kaikki paremmi

        Valitettavasti tuo on totta, joittenkin nuorien kohdalla. Valitettavasti huumeet on löytäneet tiensä romaninuorien pariin tain päivastoin. Ryöstelevät saadakseen huumetta. Mutta niin ryöstelee kaajeen nuoretkin.Huumeet on pilannut monta elämää, ei vain käyttäjän vaan myös koko perheen siinä sivussa. Jumala kansaamme siunatkoon ja armahtakooon!

      • vanhassaasuuviisaus
        Ennen kaikki paremmi kirjoitti:

        Väitättekö että kaikki romaninuoret ryöstää? metsään meni, tunne yhden joka on ryöstellyt. tunnen kuitenkin kymmeniä romaneja hyvin. en kiistä etteikö me kaaleet ryösteltäis, mutta ei jokainen ryöstä. ne romanit jotka liikkuu paljon ja on aina kaikkialla esillä he ryöstelevät. tavalliset ovat omissa piireissään, eikä ryöstä. mutta en halua ketjuun muita kommentteja kuin romanikulttuurin muutokseen ja siihen liittyviä kommentteja. en halua tähänkin kketjuun kaajeiden ja kaaleitten välistä selkkausta kumpi on parempi. totuus, kummatkaan ei ole toisiaan parempia vaikka kuinka väiteltäisiin.

      • Eräs vaan

        Sinulle kanssa 234234, Nyt ei ollut kysymys sinun esittämästä aiheesta ja siksi voisit olla sen verran fiksu, että aloittaisit ihan oman jutun kyseisestä aiheesta. Et kunnioita romaneja, kuten olet maininnut, mutta silti olet täällä riomaneiden sivuilla antamassa milloin mitäkin kommenttia, joten aikaasi kuitenkin vietät täällä mieluusti.

      • Eräs vaan
        Ennen kaikki paremmi kirjoitti:

        Valitettavasti tuo on totta, joittenkin nuorien kohdalla. Valitettavasti huumeet on löytäneet tiensä romaninuorien pariin tain päivastoin. Ryöstelevät saadakseen huumetta. Mutta niin ryöstelee kaajeen nuoretkin.Huumeet on pilannut monta elämää, ei vain käyttäjän vaan myös koko perheen siinä sivussa. Jumala kansaamme siunatkoon ja armahtakooon!

        Kyllä kyllä.Tämä siis sinulle "Ennen kaikki paremmin". Voisitte tekin olla kiinnittämättä huomiota valtaväestön tänne kommentoimiin juttuihin, jotka ei liity jutun aloittajan aiheeseen mitenkään! Olkaa nyt tekin fiksuja , että pyydätte juuri näitä "kommentoijia" aloittamaan ihka oman juttunsa täällä, jotta ei tarvitse sekoittaa näitä juttuja ihan eri aiheilla. Asioita tietysti saa kommentoida, jos se liittyy kyseiseen juttuun edes jollain tavalla.Esim P.P:k vastaukset todella asiallisia!Kiitos jo etukäteen ymmärryksestä.

      • pohjanmaan mies
        Eräs vaan kirjoitti:

        Sinulle kanssa 234234, Nyt ei ollut kysymys sinun esittämästä aiheesta ja siksi voisit olla sen verran fiksu, että aloittaisit ihan oman jutun kyseisestä aiheesta. Et kunnioita romaneja, kuten olet maininnut, mutta silti olet täällä riomaneiden sivuilla antamassa milloin mitäkin kommenttia, joten aikaasi kuitenkin vietät täällä mieluusti.

        Milaja tuohan on totella väärin tuo ei ole mustalaistapoja ainakaan miten käyttäyvyt vanhoja ihmisiä kohtaan ne pitää olla aina korkeammalla ko nuoret

      • kaaji

        Kyllä minä tunnen yhen kaaleen joka ei ryöstä, joten paskapuhetta että kaikki ryöstää.

    • ................

      Oliko muuten mustalaisten rattaissa ammoisina aikoina montakin kerrosta:D D D Milloin kerrostalot muuten yleistyivätkään Suomessa tavallisen rahvaan asuntoina?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe