Huhu 1980-luvulla

Muistuma

Asuin aikoinani opiskelijana lestadiolaisseudulla. Jo silloin (80-luvulla) huhuttiin, että koska seksuaalisuus liikkeessä on tiukasti säänneltyä ja mitään avioliiton ulkopuolisia suhteita ei voi edes ajatella, on tavallista, että suhteita pidetään "perheen sisällä".

Sellainen käsity jäi että liikkeessä miehen asemaa pidettiin parempana kuin naisen, minkä johdosta miehellä kenties oli myös tiettyjä vaiettuja etuoikeuksia silloin, kun oma vaimo oli toistuvien raskauksien ja synnytysten vuoksi loppuunajettu ja nääntynyt, ehkä jopa niin että uusi raskaus olisi voinut olla hänelle kohtalokas.

Lestadiolaisuus ei ainakaan silloin hyväksynyt muuta ehkäisykeinoa kuin selibaatin.

23

898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dejavu

      Olenhan tuota lukenut samanlaisen huhun yhden henkilön omalla nimellään kirjoittamasta artikkelista. Epäilen vahvasti, ettei huhussa tilastollisesti ole mitään perää. Vl-liikkeessäkin on pedofiliaa, ei niin, että pedofiliaa olisi nimenomaan vl-liikkeessä.

      Oma käsitykseni on, että pf- ja insesti-ilmiöt ovat vl-liikkeessä muuta yhteiskuntaa harvinaisempia viime vuosien negatiivisesta julkisuudesta huolimatta. Sukurutsa ja kaikki au-suhteet ovat kaikki syntejä, selvästi Raamatussa synneiksi osoitettuja ja selvästi saarnoissa synneiksi saarnattuja. Myös "perheen sisäiset" seksisuhteet ovat au-suhteita, jos eivät ole puolisoiden välisiä. Selibaatti ei ole "ehkäisykeino" eikä lasten saamisen vihaaminen ole mikään peruste olla selibaatissa, sairaus voi olla.

      Käsitykseni mukaan pornon suurkuluttajat ja innokkaat Thaimaan-matkaajat levittelevät mielellään käsitystä, että "perheen sisäiset" seksisuhteet olisivat vl-liikkeessä muuta yhteiskuntaa yleisempiä. Taustalla lienee perusteltu kokemus omasta likaisuudesta: voi olla B-hepatiittia, klamydiaa, tippuria, HIV:iä tms. reissutuliaisina. Sitten kun kuulee tuomitsevaa puhetta tällaisista, niin sitä mielellään yrittää selittää tuomitsijat vielä itseäänkin likaisemmiksi, kun heidän sairauskertomuksistaan ei sukupuolitauteja löydä edes rekisteririkosta tekemällä.

      Onhan niitä toki muitakin motiiveja. Jotkut saattavat vakuutella piuhojen katkaisemisratkaisunsa oikeellisuutta "minä en sentään ole pedofiili" -argumentilla. Jotkut saattavat vakuutella naispappeilunsa oikeellisuutta: "minä en sentään ole pedofiili". Näyttää siltä, että nykypäivänä hirveän moni ihminen yrittää taivaaseen oljenkortenaan: "minä en sentään ole pedofiili". Ikävä vain, että helvettiin pääsee toki muillakin synneillä kuin käyttämällä lasta seksuaalisesti hyväksi. Helvettiin on monta tietä ja moni vl:ten panettelija siellä vielä kerran kärisee yhdessä pedofiilien kanssa.

      • niinpä*

        "Helvettiin on monta tietä ja moni vl:ten panettelija siellä vielä kerran kärisee yhdessä pedofiilien kanssa."

        Mahtaa niiden panettelijoiden naama venähtää, kun huomaavat kerran itsensä "alennetuiksi" pedofiilien kanssa samaan sarjaan. Mitäs ylensivät itsensä ajassa...

    • Paavolan sisar

      Ensin ei saa edes katsoa naista ja sitten naimisiin mentyä pitää synnytysten maksimoinniin ja pakkopano-opin vuoksi maksimoida srk-baalin kasvu.

      Itse tyydytys on syntiä, mutta lasten hyväksikäyttö on srk:n raamatunvastaisen salarippiopin suojissa ylläpidetty ja julkisuudesta piilossa ja uhrit kaiken lisäksi syyllistetty.

      #Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen# on oikein suviseurapuhujan suusta lanseerattu srk:n autuuden ehtona.

      Kun srk:n pojat pilasi alkuperäisen LLL-uskon niin Pyhä Henki jätti liikeen ja karmaisevat ovat srk:n hedelmät.

      Niin - ja ne hoitokokousterrorit, joita Aimo H ja muut jermut pitävät siunauksellisina ja ei näköjään niistäkään anneta enää synnin tuntoa.

    • huhuhuhuu

      Hyvä että toit tämän 30 vuotta vanhan HUHUN tänne käsittelyyn. Voit vihdoinkin levätä rauhassa.

    • riukusääret

      "Perheen sisällä" lestamies pitää pientä pippeliään.

    • Mise ja nainen yhtä

      Raamatun mukaan naimisissa olevalla on "toisella kuolemalla" valtaa(Luuk.20:34-)(ilm.20:6).

      • Mies ja nainen yhtä

        Siis: mies ja nainen ovat yhtä Kristus-ihmisessä.

    • Naisten tuskan nähny

      Raamatusta ehkäisykieltoa ei löydy. Ydinsyy ehdottomaan ehkäisykieltoon on mitä todennäköisimmin se, että näin lestadiolainen sovinistinen mieskulttuuri takaa ja varmistaa vl-miehille täydellisen seksuaalisen oikeuden, vapauden ja päätäntävallan yhtyä vaimoonsa milloin vain, keneltäkään kyselemättä. Seurauksena on suuri lapsimäärä ja useassa tapauksessa läpiuupunut, väsynyt ja nurkkaan ajettu äiti, joka ei näe minkäänlaista ulospääsyä tilanteestaan. Lieveilmiönä on lisäksi huolellisesti piilossa pidettyä pedofiiliaa - sekin totaalisen seksuaalisen vallankäytön osoituksena - miesten seksuaalisten oikeuksien takaajana ja ikäänkuin lisämausteena!.

      Yksi syy johtaa siis toiseen. Vasta toisena syynä ehkäisemättömyysopissa on vl-väestön lisääntymisen takaaminen. Yksilötasolla kuultu selitys "... kun en voisi pysyä sinusta erossa ..." kertoo kaiken. Himosta siinä on kysymys ja sitä varten on pitänyt luoda näin julma oppirakennelma, jollaista en tiedä olevan millään toisella uskonnollisella ryhmittymällä.

      • löytyyhän

        Mälli laskettiin siellä lapsiin Jeesuksen aikana.

      • Em Paatti

        Et taida tietää, että vl mies kärsii nykyisin monesti vähintään yhtä raskaasti ehkäisykiellosta kuin vaimonsa. Hän joutuu näkemään vaimonsa terveyden murenevan, lapset eivät saa riittävästi kaipaamaansa vanhempien huomiota, entä perheen talous... Nykyajan vl-isät ovat todella lujilla. Kenen usko tämän kestää? Aika monen silti kestää sillä yhteisö tukee miehen asemaa lujasti. herkempienkin ja empaattisimpienkin uskovaisten miesten täytyy alistua siihen miehen kaavaan...

      • et tiedä, luulet

        "lestadiolainen sovinistinen mieskulttuuri takaa ja varmistaa vl-miehille täydellisen seksuaalisen oikeuden, vapauden ja päätäntävallan yhtyä vaimoonsa milloin vain, keneltäkään kyselemättä."

        Noinhan asia ei ole, äärifeministien väitteistä huolimatta. Ainakin vl-liikkeessä opetetaan, että seksiä on lupa harrastaa vain molempien sitä halutessa.

        Joskus kristinuskon historiassa Paavalin sanoilla aviovelvollisuudesta on perusteltu seksiin pakottamista: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne." (1. Kor. 7:3-5.)

        Tyypillistä on, että miehellä on useammin haluja ja himoja kuin naisella. Niinpä "aviovelvollisuus" mielletään enemmän naisten asiaksi. Feministit ovatkin siksi raivokkaasti pyrkineet mitätöimään tuon raamatunkohdan. "Poikamies Paavali nyt ei avioliitosta mitään ymmärtänyt", on tyypillinen väite.

        "Aviovelvollisuus" tulee ymmärtää oikein. Siinä on sanoma juuri minulle ja juuri minulle: mitä minun tulee tehdä puolisoni hyväksi? Siinä ei ole sanomaa, mitä puolisoni on tehtävä minun hyväkseni, vaan toisin päin: mitä minun on tehtävä puolisoni hyväksi? Kun ajatellaan puolison parasta, kuunnellaan häntä. Kuullaan hänen jaksamistaan ja hänen tarpeitaan. Ei ole oikein, jos seksiä on aina miehen halutessa. Halujaan voi kuolettaa ja seksiä siirtää. Toisaalta sekään ei ole oikein, jos seksiä on aina naisen halutessa ja vain naisen halutessa. Tällöin mies joutuu jatkuvasti kärvistelemään himon tulessa, vaikka haureuteen lankeamista pitäisi voida ehkäistä avioliitolla. Kun yhdessä kuullaan toista, päädytään toimivaan kompromissiin, jossa mies kuolettaa osan haluistaan ja nainen välillä suostuu seksiin, vaikka ei aina mahdottomasti haluttaisikaan.

        Yhdessä voidaan tarvittaessa päätyä myös määräajaksi erilleen yhdyselämästä, jos terveys sitä edellyttää.

        Seksiin liittyy aina tavallaan lihan himoja ja siten synnillisyys on siinä läsnä jopa avioliitossakin. Joka tapauksessa seksi on puhtainta aviovuoteessa, siinä synti on lähinnä kokovikaisuudesta seuraavaa himoa.

        Kaikki au-seksi on likaista syntiä. Erityisen likaista on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, vielä asteen pahempaa, jos kohteena ovat omat lapset. Mieltä ylentävää ei myöskään ole prostituoitujen palveluiden ostaminen, eläimiin sekaantuminen, seksi samaa sukupuolta olevan kanssa, seksi sukulaisen (aikuisenkin) kanssa tai vieraissakäynti. Luulisi sukupuolitautien uhkan jo hillitsevän ihmisiä tuollaisista likaisuuksista. Näköjään ihmiset toimivat enemmän jalkovälinsä kuin korvien välinsä viestien mukaan...

      • herätkääääääää
        Em Paatti kirjoitti:

        Et taida tietää, että vl mies kärsii nykyisin monesti vähintään yhtä raskaasti ehkäisykiellosta kuin vaimonsa. Hän joutuu näkemään vaimonsa terveyden murenevan, lapset eivät saa riittävästi kaipaamaansa vanhempien huomiota, entä perheen talous... Nykyajan vl-isät ovat todella lujilla. Kenen usko tämän kestää? Aika monen silti kestää sillä yhteisö tukee miehen asemaa lujasti. herkempienkin ja empaattisimpienkin uskovaisten miesten täytyy alistua siihen miehen kaavaan...

        Herätkää nyt ihan oikeesti ja lopettakaa tää skeidan jauhaminen :D iha säälittävää, että te ette edes tiedä mistä te puhutte. Itse oon 16v tyttö ja oon 15henkisestä perheestä, enkä vois ees toivoo rakastavaisempaa perhettä! Ärsyttää jo lukeekki näitä ku huomaa miten vääristynyt kuva ihmisillä on, joten päätkii ku ette tiiä mistä puhutte idiootit.

      • Isonperheentytsy
        herätkääääääää kirjoitti:

        Herätkää nyt ihan oikeesti ja lopettakaa tää skeidan jauhaminen :D iha säälittävää, että te ette edes tiedä mistä te puhutte. Itse oon 16v tyttö ja oon 15henkisestä perheestä, enkä vois ees toivoo rakastavaisempaa perhettä! Ärsyttää jo lukeekki näitä ku huomaa miten vääristynyt kuva ihmisillä on, joten päätkii ku ette tiiä mistä puhutte idiootit.

        Ei kannata välittää, kaikkeehan meistä liikkuu mutta eipä se oikeestaan kiinnosta ku ei nää ihmiset täällä oikeesti tiedä mistään mitään XD

      • Aliisa Moisio
        Isonperheentytsy kirjoitti:

        Ei kannata välittää, kaikkeehan meistä liikkuu mutta eipä se oikeestaan kiinnosta ku ei nää ihmiset täällä oikeesti tiedä mistään mitään XD

        On isoja vanhoillisia perheitä, joissa voidaan huonosti, mutta sitten isoja vanhoillisia perheitä, joissa voidaan hyvin niinkuin meillä!

      • tämä!
        et tiedä, luulet kirjoitti:

        "lestadiolainen sovinistinen mieskulttuuri takaa ja varmistaa vl-miehille täydellisen seksuaalisen oikeuden, vapauden ja päätäntävallan yhtyä vaimoonsa milloin vain, keneltäkään kyselemättä."

        Noinhan asia ei ole, äärifeministien väitteistä huolimatta. Ainakin vl-liikkeessä opetetaan, että seksiä on lupa harrastaa vain molempien sitä halutessa.

        Joskus kristinuskon historiassa Paavalin sanoilla aviovelvollisuudesta on perusteltu seksiin pakottamista: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne." (1. Kor. 7:3-5.)

        Tyypillistä on, että miehellä on useammin haluja ja himoja kuin naisella. Niinpä "aviovelvollisuus" mielletään enemmän naisten asiaksi. Feministit ovatkin siksi raivokkaasti pyrkineet mitätöimään tuon raamatunkohdan. "Poikamies Paavali nyt ei avioliitosta mitään ymmärtänyt", on tyypillinen väite.

        "Aviovelvollisuus" tulee ymmärtää oikein. Siinä on sanoma juuri minulle ja juuri minulle: mitä minun tulee tehdä puolisoni hyväksi? Siinä ei ole sanomaa, mitä puolisoni on tehtävä minun hyväkseni, vaan toisin päin: mitä minun on tehtävä puolisoni hyväksi? Kun ajatellaan puolison parasta, kuunnellaan häntä. Kuullaan hänen jaksamistaan ja hänen tarpeitaan. Ei ole oikein, jos seksiä on aina miehen halutessa. Halujaan voi kuolettaa ja seksiä siirtää. Toisaalta sekään ei ole oikein, jos seksiä on aina naisen halutessa ja vain naisen halutessa. Tällöin mies joutuu jatkuvasti kärvistelemään himon tulessa, vaikka haureuteen lankeamista pitäisi voida ehkäistä avioliitolla. Kun yhdessä kuullaan toista, päädytään toimivaan kompromissiin, jossa mies kuolettaa osan haluistaan ja nainen välillä suostuu seksiin, vaikka ei aina mahdottomasti haluttaisikaan.

        Yhdessä voidaan tarvittaessa päätyä myös määräajaksi erilleen yhdyselämästä, jos terveys sitä edellyttää.

        Seksiin liittyy aina tavallaan lihan himoja ja siten synnillisyys on siinä läsnä jopa avioliitossakin. Joka tapauksessa seksi on puhtainta aviovuoteessa, siinä synti on lähinnä kokovikaisuudesta seuraavaa himoa.

        Kaikki au-seksi on likaista syntiä. Erityisen likaista on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, vielä asteen pahempaa, jos kohteena ovat omat lapset. Mieltä ylentävää ei myöskään ole prostituoitujen palveluiden ostaminen, eläimiin sekaantuminen, seksi samaa sukupuolta olevan kanssa, seksi sukulaisen (aikuisenkin) kanssa tai vieraissakäynti. Luulisi sukupuolitautien uhkan jo hillitsevän ihmisiä tuollaisista likaisuuksista. Näköjään ihmiset toimivat enemmän jalkovälinsä kuin korvien välinsä viestien mukaan...

        Hyvä kirjoitus

      • Vl opetusta tämäkin

        "vl-liikkeessä opetetaan, että seksiä on lupa harrastaa vain molempien sitä halutessa."

        Onkohan ihan noin? Miksi sitten ”Vanhoillislestadiolainen aviopari” nimimerkki julkaisi Helsingin Sanomissa kirjoituksen siitä, että vl-nainen ei saa itse päättää omasta ruumiistaan.

        "Opetus kuuluu, että naisen kuuluu antautua miehelleen tämän niin halutessa."
        Asia oli noussut esiin SRK:n järjestämällä äitikurssilla keskusteltaessa avioliiton sukupuolielämästä.

        http://freepathways.wordpress.com/2012/06/14/avioraiskaus/

        Kirjoittajien mukaan asennetta ei opeteta julkisesti sanasta sanaa näin suoraviivaisella tavalla, mutta "tämä perinne leviää naiselta naiselle, sukupolvelta toiselle, anopilta miniälle, monesti niin, etteivät miehet itse siitä edes tiedä".

        "Näin opettivat äitimme äitimme ja anoppimmekin. Julkisesti saatetaan opettaa, että pyhää miehen siementä ei sovi laskea maahan, tai että aviopuolisoilla ei ole valtaa omaan ruumiiseensa."

        Kirjoittajien mukaan kaikki eivät näin ajattele, mutta tätä opetusta ei myöskään julkisesti kritisoida liikkeessä.

        Lestadiolaisen vaimon kuuluu antautua miehelleen silloin kun tämä niin tahtoo. "Te olette yksi liha."

    • LapsetRauhaan

      Lootkin rietasteli tyttäriensä kanssa.
      Sieltäköhän se sanaton lupa on lestamiehille annettu?

      • harlots babes

        Lootti sentään oli kännissä, lesta on yleensä selvinpäin ja vieläpä oikein kiimassa teon tapahtuessa.

      • ei ole lupaa

        "Lestamiehille" ei ole annettu mitään sanatonta eikä sanallista lupaa sukurutsaan. Päinvastoin se kielletään ankarasti: "Älköön kukaan teistä yhtykö lähisukulaiseensa." (3. Moos. 18:6.)

        Lootilla perustelusi on huono. Tekstin mukaan tyttäret itse juottivat Lootin humalaan ja sitten kävivät makaamassa sammuneen isänsä kanssa.

        31 Vanhempi tytär sanoi nuoremmalle: "Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti.
        32 Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi." [3. Moos. 18:6,7]
        33 Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
        34 Seuraavana päivänä vanhempi sanoi nuoremmalle: "Minä makasin eilisiltana isän kanssa. Juotetaan hänelle viiniä tänäkin iltana, ja mene sinä nyt makaamaan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi."
        35 Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
        36 Niin Lootin molemmat tyttäret tulivat raskaaksi isästään.
        37 Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab*; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä. [Nimi Moab muistuttaa heprean sanaa 'isästä'.][19:37,38: 5. Moos. 2:9,19]
        38 Nuorempi synnytti hänkin pojan ja antoi tälle nimeksi Ben-Ammi*; hänestä tuli nykyisten ammonilaisten kantaisä. [Nimi Ben-Ammi merkitsee 'oman kansani poika' ja viittaa ammonilaisiin.]

    • Publikaaniseksiä

      Ei vältellen vaan kokemusten kautta kypsyen. Jeesus sanoisi: "kavahtakaa tuota farisealaisten hapatusta. Se on ulkokultaisuutta".

      Sano kylläseksi kunnes tulet kylläseksi. Toivoa Kristukseen ei pidä laittaa vain tämän elämän varaan. Alkuseurakunnassakin opetettiin jälleensyntymistä(1.Kor.15:19-).

    • ggjkk...

      Mitä itse olen kuullut näitä juttuja jo v1970 luvulla, niin tuntui aivan uskomattomalta.
      Nyt näyttää siltä, että paikkansa pitävät.
      Oli kursseilla jossa n 20 henkilöä pohjoisen eri paikkakunnilta.
      Myöskin olen sitten ollut suhteessa henkilöön joka tuolta alueelta ja samanlaisia kertomuksi kuin oma tytär paneskeltu paksuksi..
      Tässä on vain se, että poliittisesti kepulaista aluetta jossa tuolla lestadiolaisporukoilla monopoli. On helppo vaientaa asioita. Tämän se vain kertoo koska vuosikymmeniä salassa pysynyt..

    • lasten puolesta

      Vl-porukan mukana kulkee kaikenlaisia kaloja, myös mätiä, näitä pedofiilejä.
      He ovat pukeutuneet lampaiden vaatteisiin, vaikka sisältä he ovat raatelevia susia.

    • Kesäheinä

      Kovia trolleja täällä :)

      Hankkikaa elämä, ulkona paistaa aurinko :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe