Kuinka usein käytte kosmetologilla?

Kasvohoidettu

Kasvojen puhdistuksessa? Itse käyn kerran kuukaudessa, joskus saattaa olla 5 viikon väli ja otan aina puhdistavan kasvohoidon. Olen 24-vuotias ja ihoni on sekaiho, kuivaa helposti, mutta nenä ja otsa rasvoittuvat, posket kuivaa. Joka kerta kun käyn tulee niitä valkoisia palleroita, miliumeja ja tietysti mustapäitä. Hoitoon kuuluu alkupuhdistus, höyrytys, ultraäänipuhdistus, tarkka mekaaninen puhdistus, kasvonaamio ja kasvorasvat. Kestää noin 75min ja hintaa 60€.

Koen että ihoni on paljon parempi ja heti huomaa jos ei ole käynyt ajallaan hoidossa. Tulee yleensä miliumeja, joiden poistaminen sattuu. Tänään kävin ja oli tosi paljon poistettavaa, sillä en lomien vuoksi päässyt kahteen kuukauteen.. Käytin myös kokeeksi erilaista kasvorasvaa, eikä olisi kannattanut, koska se tukki huokosiani ja kärsimys oli suuri kun tehtiin mekaanista puhdistusta.. Nyt sitten naama helottaa, mutta muutaman päivän päästä on entisellään.. Käytän silmänympärys ja kasvorasvana nyt taas cliniquen tuotteita, ne ovat minun iholleni ainakin hyvät. Kevyitä ja eivät tuki huokosia. Kalliita tosin ovat..

16

1991

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seniori ja sileä iho

      Sulla on varmaan hyvä palkka kun noin nurena käyt noin usein kosmetologilla. Minä en ole käynyt koskaan ja olen parin kuukauden kuluttua 63-vuotias. Eikä ole ryppyjä koska olen 20-vuotiaasta asti välttänyt aurinkoa, enkä juo alkoholia enkä tupakoi enkä ole harrastanut dieettejä. Mitään runsaita painonvaihteluita ei siis ole ollut. Aurinkovoiteessa on tänäkin kesänä 50 suojakerroin. Nuorena sain kuulla aina haukkumanimeä "kalkkilaivan kapteeni" ja naureskelin vain itsekseni, että sitten kun nuo "pavut" ikääntyvät niin voin nimitellä heitä rusinanaamoiksi.

    • tiikerikissis

      1x vko

    • 45-vuotias

      Olen käynyt kerran, sain lahjakortin 5 vuotta sitten. Pienituloisena käytän rahat muuhun kuin naamaani. Hoidan sekaihoani pesemällä ja rasvaamalla. Olen auringossa jos tarve vaatii, rypyiltä olen välttynyt. Kylmä vesi käy kasvovedestä ja perusvoiteet riittävät. Ei ole miliumeja, joitakin hormonaalisia näppyjä silloin tällöin.

      • Kosmop

        Kylmä vesi ei käy kasvovedestä sillä se pesutuotteen kanssa nostaa ihon ph arvoa vaikka ihon ph pitäisi pesun jälkeen palauttaa sen normaalitasolle joka on noin 5. Tällöin iho toimii normaalisti.


    • rdydy

      Kuulostaa siltä kuin ihonhoitotuotteesi olisivat epäsopivia, jos kerran miliumeja tulee. Oletko kokeillut muuta kuin Cliniqueta?

      • Kasvohoidettu

        Nyt kun joku kysyi niin, itse asiassa olen opiskelija, kela rahoittaa opiskeluni ja tuloni perustuvat aiempiin tuloihini.. Pieni tsäkä kävi suoraan sanoen.. Ihan iso raha, joten koitan olla miettimättä, että suhkot hintavaahan tuo on ja käyn, koska se on yksi harvoista menoistani. Asuminen ei maksa tällä hetkellä ja ruokakaan ei.. On siis todella pienet menot muuten, koska säästän rahaa.. Onhan se hassua että opiskelulla voi rikastua ja opiskelijalla on vara ostaa pian asunto..

        Olen kokeillut vaikka mitä voiteita ja tuntuu että aina jos vaihdan cliniquen pois, tulee enemmän miliumeja ja epäpuhtauksia, myös jos en muista rakeettomalla kuorinta-aineella kuoria kasvoja, niitä tulee enemmän, sen merkki on Nimue. Kasvovettä en käytä ollenkaan, koska se kuivattaa ihoani, varsinkin poskiani paljon.. Onnellinen olen siitä että finnejä minulle ei nykyään enää tule, koska käyn kasvohoidoissa. Se on kyllä hyvä..

        Lisäksi ihoni on hyvässä kunnossa, koska en polta enkä juo, enkä rusinoidu auringossa... Vettäkin tulee juotua nelisen litraa päivässä :) VHH kasvisruokavalio..

        Mitä voiteita te muut käytätte?


      • nättinaamainen
        Kasvohoidettu kirjoitti:

        Nyt kun joku kysyi niin, itse asiassa olen opiskelija, kela rahoittaa opiskeluni ja tuloni perustuvat aiempiin tuloihini.. Pieni tsäkä kävi suoraan sanoen.. Ihan iso raha, joten koitan olla miettimättä, että suhkot hintavaahan tuo on ja käyn, koska se on yksi harvoista menoistani. Asuminen ei maksa tällä hetkellä ja ruokakaan ei.. On siis todella pienet menot muuten, koska säästän rahaa.. Onhan se hassua että opiskelulla voi rikastua ja opiskelijalla on vara ostaa pian asunto..

        Olen kokeillut vaikka mitä voiteita ja tuntuu että aina jos vaihdan cliniquen pois, tulee enemmän miliumeja ja epäpuhtauksia, myös jos en muista rakeettomalla kuorinta-aineella kuoria kasvoja, niitä tulee enemmän, sen merkki on Nimue. Kasvovettä en käytä ollenkaan, koska se kuivattaa ihoani, varsinkin poskiani paljon.. Onnellinen olen siitä että finnejä minulle ei nykyään enää tule, koska käyn kasvohoidoissa. Se on kyllä hyvä..

        Lisäksi ihoni on hyvässä kunnossa, koska en polta enkä juo, enkä rusinoidu auringossa... Vettäkin tulee juotua nelisen litraa päivässä :) VHH kasvisruokavalio..

        Mitä voiteita te muut käytätte?

        Eikö ole sitten tullut mieleen hommata vaikka kotiin mitään Spa ihonhoitotuotteita ja laitetta..? 4:llä hoitokäynnillä olisit maksanut jo laitteen itsellesi ja aikaa kulunut naaman hoitamiseen 5tunnin sijaan 1 tunti.. -_-


    • tummjee

      ihan perus pellipurkki niveaa taikka tummelia!

    • Nuori ja kaunis

      En oo ikinä käyny ku en tarvi semmosia humpuukkijuttuja:)

    • solglo

      Miliumit johtuvat yleensä kuivasta ihosta, sellaiseksi kuvailitkin ihosi. Vaihda kosteuttavampaan tuotteeseen...katso, ettei tuote sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä tai muita tukkivia aineita. Esimerkiksi mary cohr merkillä löytyy hyviä kuivan ihon tuotteita.

    • Lääkäriin!

      ihmettelen tätä sanomaasi: "Nyt kun joku kysyi niin, itse asiassa olen opiskelija, kela rahoittaa opiskeluni ja tuloni perustuvat aiempiin tuloihini.. Pieni tsäkä kävi suoraan sanoen.. Ihan iso raha, joten koitan olla miettimättä, että suhkot hintavaahan tuo on ja käyn, koska se on yksi harvoista menoistani." - Opintotukihan ei ole sidottu aikaisempiin tuloihin! Se on vain muutaman satasen kuussa, joten isoista rahoista ei voi puhua ????

      Mutta varsinaisestihan ei kuulu kenellekään, mihin itsekukin rahansa käyttää. Jokainen saa käyttää siihen mitä pitää tärkeänä. Sinulla on aika hankalia iho-ongelmia, joten ymmärrän että siihen haluat satsata. Näyttää kylläkin että kosmetologin hoidot eivät ole auttaneet. Pitäisikö käydä ihotautilääkärillä?

      • Kasvohoidettu ap

        Hei, vaikka nyt onkin off topic, niin kela maksaa minulle kuntoutusrahaa ja se perustuu aiempiin tuloihin. Saan kuukausittain noin 2600€. Eihän se tietysti kymppitonnia ole, mutta ihan mukava raha, koska menoja on niin vähän..

        Ja kyllä mielestäni ihoni kunto on kohentunut. Miliumeja oli viimeksi ehket kolme, joskus ollut parikin kymmentä.. Minulla ei ole ollut finnejä tosi pitkään aikaan.. Jospa se tästä ;)


    • liika hoito?

      Uskon että iholle parasta on luonnonmukainen elämä, miedot hoitotuotteet ja mahdollisimman vähäinen käsittely. Näillä olen pitänyt ihoni hyvänä jo 60 vuoden ikään, ei ryppyjä eikä näppyjä. Muutaman vuoden välein olen ottanut kasvohoidon, mutta olisin varmaan voinut tehdä samat toimenpiteet itsekin. Aurinkoa olen ottanut huolettomasti ja pessyt kylmällä vedellä joka päivä, ihovoiteita aloin käyttää nelikymppisenä ja viime vuosina myös kalliimpia tehovoiteita. Pari kertaa vuodessa teen kuorinnan tai naamion kotona. Välillä annan ihon levätä ilman mitään käsittelyä, ulkoilen raittiissa ilmassa ilman voiteita ja syön monipuolisesti kaikkea mahdollista.

      Käsittääkseni liika hoito rasittaa ihoa ja saa sen joko kuivumaan tai tuottamaan liikaa talia

    • Mysterious M

      Kannattaa miettiä onko Clinique sopiva merkki ihollesi, siinä kun on alkoholia ja se kuivattaa. Näin minulle kertoi myyjä kemikaalio-osastolla. Itse käyn muutaman kerran vuodessa kosmetologilla ja luulen, että se on varmaankin yleisin määrä, vuodenaikojen mukaan. Kerran kuussa on aika usein. Koeta löytää herkemmälle iholle tarkoitetut kosteuttavat tuotteet. Omat tyttäreni pitävät Clarinsista ja miliumit ovat nyt hävinneet. Hinnat taitavat olla samaa luokkaa.
      Käy myös kurkkaamassa blogiani, jossa on menossa juuri arvonta http://kristallikimara.blogspot.fi/2014/10/true-perfection-by-oriflame-arvonta.html

    • tosoharv

      Olen 65 vuotta vanha nuori. Muutaman kerran koko elämäni aikana olen käynyt kosmetologilla. Parikymppisestä alkaen olen käyttänyt kasvovoiteita, nykyään vähän kalliimpia kuin nuorena.

      Ongelmia ei ole. Eläkeläisetuja pyytäessäni joudun esittämään eläkeläiskortin. En silti kuvittele näyttäväni juurikaan ikäistäni nuoremmalta enkä haluakaan näyttää.

    • AutaKyselyssä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe