miksi äidit haluvat heti töihin

kotiäiti kunnes nuor

sanovat suoraan ettäeivät jaksa hoitaa kersojaan, pitää päästä töihin, kun nuorin on puolivuotias, ja joka lapsen kohdalla samoin.ja sitten harrastuksiin töiden jälkeen. mihin jaa yhteiset hetket. millaisia tulee tälläisista lapsista?

124

2823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11 lapsen äiti

      Tiedätkö: Lapset voivat hyvin harrastaa samaa kuin vanhemmat, jolloin harrastukset nimenomaan ovat niitä yhteisiä hetkiä.

      Ja töihin - töihin halusin, koska itseni tuntien passivoidun nopeasti kotona. Tarvitsen lasten ohelle myös aikuiskontakteja ja älyllisiä haasteita. Silloin jaksan paremmin kotityötkin.

      Lapsista 7 on nyt jo aikuisia - tasapainoisia, työssäkäyviä, perheellisiä, onnellisen oloisia luovia ihmisiä, jotka itsekin harrastavat monenlaista.Nuorimmista näyttää tulevan samaa, mutta sitähän ei toki voi ennalta varmasti tietää.
      Millaisiksi kuvittelit heidän kasvavan?

      • ipipipipip

        Onnea perheenlisäyksestä äitix9 :)

      • isä 77

        valitettavasti äidit eivät jaksa,meillä lapsi vietiin jo muutaman viikon ikäisenä hoitoon,kun oli pakko saada rahaa äiti opiskeli ja itse kävin työssä.kyllä oli reppu tyhjä kun lasta piti syöttää yöllä ja paivällä työssä vaimo opikeli ammattiaan.jos nykyään on mahdollista suosittelen kotihoitoa lapsille.itse en ryhtyisi enää uudelleen mokomaan ralliin.lapset siitä kärsii jos aina on jonnekkin muualle kiire.nykyään onneksi isyysvapaat ja äidillä mahdollisuus olla kotona lasten kanssa..itse otin kesälomani silloin kun lapsi syntyy ja hoidin kuumeisen vaimon ja lapsen kotona lomallani.nyt jos olisi sama tilanne jättäisin lapset tekemättä ja pääsisi helpommalla.

      • ipipipipip kirjoitti:

        Onnea perheenlisäyksestä äitix9 :)

        kyllähän voi olla kotona 3v asti mutta pitääkö sen olla äiti jossei kotona viihdy riittää kai kun oppii puhumaan ni voi olla molemmat taas hommissa riippuu tietenkin lapsesta onko erityis ongelmia kehtiyksessä

      • jatkuva hyväksikäytt
        ipipipipip kirjoitti:

        Onnea perheenlisäyksestä äitix9 :)

        Olen samaa mieltä , nykyisin äidit ja isät vaan harrastaa ei ole lapsille aikaa.Olettavat , että ukki ja mummi hoitaa toisen sarjan lapsia , ettei heidän tarvitse.Kyllä on sairasta touhua.Nykyisin jokainen syö omaan rytmiin , ei siis ole enää yhteisiä ruoka hetkijäkään.
        Itselläni on vanha äiti hoidettavana , kylläkin hänen omaan kotiin ja vielä lapsen lapset .
        Sanokaahan koska on se ns. oma aika??? Meidän piti hoitaa omat lapset itse, eikä se ollut suinkaa mitenkään vastenmielistä vaan ihanaa.Nyky nuoret ottavat vaan röyhkeästi
        kaiken laisia menoja ja sysäävät lapset mummolaan,kaiken lisäksi, eivät todellakaan kysy käykö!Sehän on itsestään selvä heille, he ei kyllä omista menoistaan luovu,TÖRKEETÄ.Opetelkaa hoitamaa omat lapsenne , vielä tulee aika jolloin voitte mennä ja tulla, kun lapset kasvaa, se aika tulee nopeasti.

      • Ön vänhempiä
        maniskitso kirjoitti:

        kyllähän voi olla kotona 3v asti mutta pitääkö sen olla äiti jossei kotona viihdy riittää kai kun oppii puhumaan ni voi olla molemmat taas hommissa riippuu tietenkin lapsesta onko erityis ongelmia kehtiyksessä

        Kyl vänhemmillä ön härrästyksiä jös ne hälyää härrästää. Jötky ön härrästämättäkin jös ne ei hälyä härrästää.

      • hyölestynyt äiti
        Ön vänhempiä kirjoitti:

        Kyl vänhemmillä ön härrästyksiä jös ne hälyää härrästää. Jötky ön härrästämättäkin jös ne ei hälyä härrästää.

        Hei käikki.
        Pyydän änteeksi henkisesti täsäpäinöttömän häirikköpöikäni vyöksi.hänen kirjöityksiään ei sää ottaa väkävästi.ölemme häkeneet ämmättiäpyä,myttä tylöksettä.käytös ön kyylemä kötöä öpitty!änteeksi vielä kerrän

      • kskiak
        isä 77 kirjoitti:

        valitettavasti äidit eivät jaksa,meillä lapsi vietiin jo muutaman viikon ikäisenä hoitoon,kun oli pakko saada rahaa äiti opiskeli ja itse kävin työssä.kyllä oli reppu tyhjä kun lasta piti syöttää yöllä ja paivällä työssä vaimo opikeli ammattiaan.jos nykyään on mahdollista suosittelen kotihoitoa lapsille.itse en ryhtyisi enää uudelleen mokomaan ralliin.lapset siitä kärsii jos aina on jonnekkin muualle kiire.nykyään onneksi isyysvapaat ja äidillä mahdollisuus olla kotona lasten kanssa..itse otin kesälomani silloin kun lapsi syntyy ja hoidin kuumeisen vaimon ja lapsen kotona lomallani.nyt jos olisi sama tilanne jättäisin lapset tekemättä ja pääsisi helpommalla.

        vietnamin tyttö pyöräytti torstaina ja oli lauantaina kioskillaan töissä.myöhemmin lapsi varttui kioskilla ja päivähoidossa vaarin kanssa

      • skfjhrgtyuhuhi
        maniskitso kirjoitti:

        kyllähän voi olla kotona 3v asti mutta pitääkö sen olla äiti jossei kotona viihdy riittää kai kun oppii puhumaan ni voi olla molemmat taas hommissa riippuu tietenkin lapsesta onko erityis ongelmia kehtiyksessä

        Imoitin laittomasta profiilista. On monia muitakin, joista pitäisi ilmoittaa, muttta kun en saa palkkaa Suomi24:sta enkä ole ylläpidon edustaja ja kun oletan että viimekädessä ainain poliisi valvoo tätä foorumia kun tämä kerrran laissa on sallittu, en katso, että minun pitäisi sotkea itseäni teidän minulle tuntemattomien nettiherjaamiseen. Nimimerkkivalinnat on aika perseestä.

      • ääöötapaittes
        hyölestynyt äiti kirjoitti:

        Hei käikki.
        Pyydän änteeksi henkisesti täsäpäinöttömän häirikköpöikäni vyöksi.hänen kirjöityksiään ei sää ottaa väkävästi.ölemme häkeneet ämmättiäpyä,myttä tylöksettä.käytös ön kyylemä kötöä öpitty!änteeksi vielä kerrän

        tälläsiä räkäpäitä niistä tulee....ÄÄÖÖ:kin on pienempi kun ameeballa

      • Tällaisia tuli
        ipipipipip kirjoitti:

        Onnea perheenlisäyksestä äitix9 :)

        "
        sanovat suoraan ettäeivät jaksa hoitaa kersojaan, pitää päästä töihin, kun nuorin on puolivuotias, ja joka lapsen kohdalla samoin.ja sitten harrastuksiin töiden jälkeen. mihin jaa yhteiset hetket--- millaisia tulee tälläisista lapsista?

        Tiedätkö: Lapset voivat hyvin harrastaa samaa kuin vanhemmat, jolloin harrastukset nimenomaan ovat niitä yhteisiä hetkiä."

        Tuskimpa on järkeä ½ viedä puolivuotiasta normiäitien harrastuksiin. Sensijaan ymmärrän äitien tarvitsemat kontaktit muihin äiteihin esim muskarit vauvauinnit jne. antavat äideille virkistystä ja luottamusta vuvanhoitoon.

        Ihmisen pesimisaika on n. 3 v. Sitä ei kuuluteta Suomessa rauhoitettavaksi, kuten eläiten pesimisaikoja. Tässäkin, kuten niin monessa muussakin asiassa, ihmisestä on tekemällä tehty lainsuojaton. Nuorta perhettä riepoitellaan sinne tänne juuri silloin, kun herkin vaihe kaipaisi vain rauhaa. Perhe ajetaan kuin tuuliajolle. Ja tuuliajoa vauhditettiin avioerohelpotuslailla ja siitä asti onkin maamme suurin ongelma ollut lasten kohdalla heidän huostaanottotarpeen kartoitus ja niiden toteutus.

        Yhteiskunta keksi 45 v sitten ajaa kaikki maamme äidit nopeassa tahdissa ansiotöihin 2 kk:n ikäisiltä vauvoiltaan. Samat äidit saivat sankoin joukoin jäädä 25 v sitten työttöömiksi (lama). Media kuulutti ovelasti pienten lasten äideistä, että heille pitää ensisijaisesti saada työtä ja jos ei, niin ainakin lapsille pääsy päiväkotiin, jotta eivät KÄRSI vanhempiensa työttömyydestä!?!

        Kysytään millaisia tulee tällaisista lapsista ?
        Vastaus: Kansa kasvatettiin ensin 2 kk:n ikäisestä keinoemojen turvissa. Heidän lapsensa tekivät laman aikaan, kuten päättäjät käskivät ja USKOIVAT että keinoemon KUULUU aina lapset kasvattaa, kuten heidätkin. Että tällaisia TULI millaisistakin lapsista.

        Joo, ennen vanhaan uskottiin sanontaan, että kyllä luonto tikanpojankin puuhun ajaa. Nyt hoetaan joka suunnassa, että pitää viihtyä, ilman että edes tajutaan , mitä tuo sana oikeasti tarkoittaa. Lapsia viihdytetään viikonloput, jotta saadaan lahjottua jotenkin koko viikon menetystä. Kukaan ei kysy luonnottomuuden syytä!

        Suomessa on luonnon säätelemä pesimislaki ja lapsille luonnon tarkoittama rauha raa asti rikottu ja nyt ihmetellään sormi suussa , mitä tapahtui ja miksi.

    • Äiti oikeaan työhön

      On oikein hyvä, että äiti palaa töihin äitiysloman jälkeen tai viimeistään, kun lapsi täyttää 2-3 vuotta.

      Kotiäidit ovat todellinen riesa ja rasite tälle maalle. Heiltä ei kurinpito, kasvatus ja lasten edun huomioiminen oikein mitenkään tunnu luonnistuvan. Kotiäitien lastenkasvatus perustuu välinpitämättömyyteen lasta kohtaan.

      • lisääntykää ja täytt

        eihän kotiäidin tarvitse muuta tehdä kuin lissääntyä.naapurilla on jo neljäs mies ja viisi lasta kaikki erimiehelle.kun mies kyllästyy hommaan,naapuri hankkii uuden miehen ja taas tulee lapsia lisää.saa asumistuet ja muut sosiaalituet asunnon.ja mikä hauskaa jokaiseta lapsesta elatusmaksut ja maailma pelastuu.lisääntykää ja täyttäkää maa

    • ajattele vähän

      Oletko itse edes toisen naisen elämän pelastamiseksi valmis päästämään hänet kotiäidiksi Suomeen ison lapsikatraan kanssa ? Sinä sitten itse menet vaikka lastenneuvolaan siivoamaan....

      • Ihmettelee idiotismi

        Miksi ihmeessä menisin lastenneuvolaa siivoamaan, kun minula ei ole sille alalle koulutusta ja ihan toiselle alalle on?

      • ajattele vähän
        Ihmettelee idiotismi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä menisin lastenneuvolaa siivoamaan, kun minula ei ole sille alalle koulutusta ja ihan toiselle alalle on?

        Auttaako tämä muu koulutus sinua edistämään muitten äitien ja muitten äitien lasten elossapysymistä ?

        Jos kouluttautua haluatte, menkää sitten edes vesi-insinööreiksi ja lopettakaa se liikalihavuutta aiheuttava pullanleipominen.

      • Ihmettelee idiotismi
        ajattele vähän kirjoitti:

        Auttaako tämä muu koulutus sinua edistämään muitten äitien ja muitten äitien lasten elossapysymistä ?

        Jos kouluttautua haluatte, menkää sitten edes vesi-insinööreiksi ja lopettakaa se liikalihavuutta aiheuttava pullanleipominen.

        Sinusta kyllä huomaa, että oma koulutuksesi on olematonta

      • Kahden lapsen äiti
        Ihmettelee idiotismi kirjoitti:

        Sinusta kyllä huomaa, että oma koulutuksesi on olematonta

        Huomasin saman. Päättelyketju ei ole millään tasolla looginen, mutta sen sijaan ilmeisen pakkomielteinen. Säälittää tuollaiset.

    • kahden äiti

      Ja taas syyllistetään äitejä. Tekipä niin tai näin niin aina on väärinpäin. Kansantaloutemme on romahtamispisteessä, joten valtiovalta yrittää kovasti patstella äitejä töihiin. Onhan se naisen itsensäkin kannalta fiksua tienata ja kerryttää eläkettään.

      Entäs isät, miksi et heitä vaadi jäämään kotiin? Jos lapsia tehdään, niin eiköhän niiden hoito ja kasvatusvastuu pitäisi jakaa puoliksi.

      Kolmanneksi, itse olen käynyt lapsena tarhassa, enkä ole mitenkan traumatisoitunut. Samoin omat lapseni ovat ollee päiväkodissa ja tykkäsivät kovasti, koska saivat sieltä paljon kavereita.

      • Isä

        Sinänsä aiha (surku)hupaisaa, että pitää patistaa äitejä heti töihin, kun työttömiä on maa puolillaan. Toki sitten on ihan eri asia, jos äiti haluaa, mutta tuota patistamista en ymmärrä.

        Itse en edes saanut jäädä kotiin, olisin kyllä halunnut.

        Oma lapseni oli vuoden ikäisstä alkaen perhepäivähoidossa. Ihan toimiva paikkahan se oli. Siinä vaiheessahan me vanhemmat asuttiin jo eri osoitteissa ja vuoroviikot pyörivät.

      • skdhgutkghyuhyu
        Isä kirjoitti:

        Nimimerkille "Isä" naamattomalle ja nimettömälle kirjoittajalle :Onhan monien pikkulasten äiditkin monet työttömiä, ei niillä kaikilla ole mitään työpaikkaa olemassakaan. Saavat kuitenkin automaattisesti valtiolta tuet, joilla elävät edes säällistä elämää ja ruhtinaallisesti kolme vuotta per yksittäinen synnytetty vekara kotona ollen työikäiset pelkillä valtion tuilla, toisin kuin lapsettomat kaltaisensa työttömät. Jos tuonkin lauseen paikalle korjattaisiin lause, että " Toki sitten ihan eri asia, jos lapseton haluaa (mennä töihin), mutta tuota patistamista en ymmärrä", sitten olisit oikeudenmukainen. Puhe kun yhteiskunnan tulonsiirroista, eikä ainakaan herjaamisesta toivon mukaan ( toivon).

        Minusta kuka tahansa saa olla kotiäiti tai koti-isä pikkulapsia synnytellen ja hoitaen vuodesta toiseen vaikka ikänsä, jos omillaan elävät ja yhteiksunnan tuet ovat vain lisä. Sitten taas jos yhteiskunnan pitäisi osallistua siihen, että kaikki saavat hoitaa omia pikkuvekaroitaan määrättämästi kotona ilman mitään työvelvoitetta vuosienkaan jälkeen mennä töihin, vaikka lapsiperheet vie enemmän rahaa kuin tuo ainakin lasten ollessa pieniä, niin siinä tapauksessa minun lapsettoman ihmisen oikeudentajuni sanoo, että lapsettomia pitäisi tukea veroissa verohelpotuksin. Tottakai haluan, että kaikki lapset saavat hyvää hoitoa neuvoloissa, että on kunnolliset lastentarhat ja kunnolliset koulut ja hyvä elämä peheilä ja lapsilla, mutta kun itse en tule hankkimaan lapsia, en ymmärrä, miksi erityisesti juuri minun pitäisi osallistua palveluiden rahoittamiseen siksi, jos joidenkin lasten vanhemmat haluaa vaan chillailla kotona ja jos patistavat lapsettomia raatamaan alipalkalla.

        Kuinka moniin yrityksiin Suomessa palkataan SIJAISEKSI lapsiperheellisen naisen tilalle lapseton samanikäinen nainen, joka saa heti lähteä, kun lapsiperheellinen suvaitsee palata töihin vuosien lomiltaaan? Yhteiskunta tukee niitä perheitä ja ennen kaikkea yrityksiä aika avokätisesti, kaikkien yhteisillä verorahoilla. Entä: Kuinka moniin yrityksiin ei edes palkata työikäisiä työkykyisiä koulutuksen omaavia, koska suositaan perheitä ja omaa perhettä työhön palkkauksessa yhteiskunnan tukien vuoksi? Kuinka paljon ne yrityksdet saa kaikkien veronmaksajien rahoja?

        Ja mistä syystä täällä on jotenkin vastenmielinen asia lapseton työtön työikäinen? Lapseton työtön työikäinen kun ei istu lattella kahviloissa kaikki päivät pitkät tai istu pätevänä Facebookeissa juoruamassa, että kuinka rankkaa kotona oleileminen. Silti lapsettomien oletetaan osallistuvan samalla tavalla yhteiskunnan lapsiperheiden tulonsiirtoihin. Innolla käyvän töissä ja maksavan veroja, vaikka kukaan ei puhu siitä, että yhteiskunnan köyhimpiä ovat yksinelävät lapsettomat. Muiden ihmisten lasten elättämiseen korkean työttömyyden maassa ja pienillä palkoilla, siihen yhteiskunta velvoittaa lapsettomat kansalaisensa. Suomi. Pidän lapsista, mutta en niin paljoa, että haluaisin itse olla syömättä siksi, että joidenkin lapset tarvitsee etuuksia siksi, ettei mulle yhteiskunta antaisi mitään.

        En ole mitenkään lapsivihamielinen. Mun lapsuudessa yhteiskunta oli toinen. Enkä puhu työssä käyvistä lapsierheistä, vaan siitä suurten tukien johdosta Suomessa nousseesta kieroutumasta, että jos yhteiskunnassa vaikka niinkin normaalia asiaa aletaan vaatia, kuin että pikkulasten kotihoidontuen jakaminen vanhempien kesken tasan 1,5 vuotta mallilla per kotona oleva ja yksinhuoltajille muut edut, niin siinäkin inistään. Kaiken maailman lapsiperhetuista tulonsa saavat yrityskeinottelijat kun siitä hyötyävät, että mitä lapsiperheille on tukia Suomessa. Ja EN herjaa ketään: ikinä en nimelläni sanoisi sitä, mitä olen Suomi24.ssa mielipiteitä esittänyt. Tässä maassahan saa hullun leiman, jos vähänkin arvostelee perhemonopoliasemaa Suomen valtiossa yhteiskunnan tukien osalta. Jos tän saman sanoisin sosiaalisessa mediassa, saisin varmaan kymmeniä kommentteja, että olen muka lapsivihaaja tai frigidi tai jotain. No en halua muuta, kuin että ihmiset saavat itse valita, hankkivatko lapsia vai eivät ilman, että yhteiskunnan tuet pienenevät, jos ei halua omia lapsia. Valintahan lasten hankkiminen on, ei mikään tosta vaan tapahtuva juttu, koska ehkäisy keksittiin jo aikoja sitten.

        Ei lasten äitejä ennenkään heti patistettu töihin lasten syntymän jälkeen. Kyllä äitiyslomat oli, vaikkei nykyisen suuruisia etuuksia tietenkään.

        Tietyssä mielessä - esimerkiksi ja teoreettisesti esitetty esimerkki- vaikkapa Suomen poliittisen vasemmiston poliittisena ehdotuksena työkäisten kirjavien tukien tilalle ehdottama kansalaispalkka olisi ihan kannatettava asia, koska se lopettaisi ihmisten eriarvoistamisen ja yleisen narinan, että keneltä viedään ja mitä. En voi kirjoittaa yhtä hyvin, kuin jos kirjoittaisin niille, jotka tiedän.

    • HHUHUH

      Enpä ole ikinä kuulut väittämääsi "ettei jaksa hoitaa kersojaan". En sitten niin ikinä. LIeneeköhän tämä jonkunasteinen provo? Jos sinä tynnäät kakaroita maailmaan vuosi per pentu, niin siinähän tynnäät ja olet kotona, kun et muutakaan voi tai sitten sinulla ei ole ikinä ollut palkkatyötä etkä näin ollen ole myöskään maksanut veroja, mutta tynnäät kakaroita maailmaan veronmaksajien elättinä. Häpeä idiootti.

    • nainen89______

      Minä olen kasvanut tälläisessä perheessä mutta olen jo itse 25-vuotias.
      Lapsena isäni oli ulkomailla töissä ja vietti kotoa pois aina useita kuukausia.
      Äitini myös kävi töissä.
      Minä ja siskoni emme olleet päiväkodissa vaan isäni eräs sukulainen hoiti meitä lapsia kotona.

      Mutta sanotaanko näin tuollaisessa ympäristössä kasvaminen on tehnyt minusta osittain itsepäisen ja määrätietoisen.
      Enkä ole sen tyyppinen ihminen että jäisin murehtimaan ja itkemään kun en uskalla tehdä elämässä asioita.

      • HHUHUH

        En jaksa uskoa noihin "miksi minusta on tullut sellainen ja tällainen" juttuihin. Oli kasvatustaustat mitkä tahansa, on se aina ihmisestä itsestään kiinni mitä tulee tai mitä ei tule. Tiurha syyttää tai kehua lapsuuttaan. Ihminen tekee itsestään sen, mikä on, ei lapsuus, nuoruus tai mikään muukaan.

      • nähty on sivusta
        HHUHUH kirjoitti:

        Tutkimus kyllä osoittaa, että noin puolet olisi perimää ja puolet opittua.

        Jos sinä olisit kokenut lapsena vanhempiesi taholta esimerkiksi hakkaamista, vähättelyä, seksuaalista väkivaltaa ja joutunut vakavan koulukiusaamisen uhriksi, niin väitätkö, että olisit silti tänä päivänä ihan samanlainen ihminen? Kyllä sellainen murtaa ihmisen itsetunnon. Toki siitä jotkut vahvat yksilöt nousevat, mutta myös moni on onneton loppuikänsä ja tukahduttaa tunteitaan esim. päihteisiin.

        Ihan toisenlaiset lähtöasetelmat on aikuisella, joka on koko lapsuutensa saanut paljon rakkautta, hyväksyntää omana itsenään ja kannustusta siihen, mihin on ryhtynyt. Sellaisen aikuisen itsetunto on vahvempi eikä ihminen ole passiivinen. Sellainen ihminen katsoo elämää valoisasti eteenpäin.

      • HHUHUH
        nähty on sivusta kirjoitti:

        Tässä ollaan sitä sukupolvea, että jos silloin olisi sosiaalitantat olleet voimissaan, olisi jokaikinen senajan kakara otettu huostaan tai ties minne. Tänä päivänä kakaroita ei saa edes komentaa, kun jo on vanhemmat käräjillä. Olet varmasti itse 80-luvun lapsi, joka ei kestä yhtään vastoinkäymisiä vaan juoksee tukka putkella lääkäriin valittamaan masennusta ja saa lääkitystä. Ja varmasti tiedät senkin, että mielenterveys- ja lääkkeet on alle 30 vuotiaiden elinehto. Ennen elämä oli kovenmpaa ja samalla lailla oli juoppoperheitä ja lapsia oikeasti hakattiin, samalla lailla oli insestiä, raiskauksia ja koulukiusaamista ym ihan niin kuin vuonna 2014. Oli sitten kakaroiden osa mikä tahansa (lukuunottamatta raiskauksia tai insestiä) niin niistä piti selvitä omin neuvoin. Ainoa mikä jättää varmasti jälkensä psyykeeseen on hyväksikäyttö, ei juopottelu paitsi että harva juoppoperheen kakara juo. Ei tämän päivän nuoret osaa ajatella omin aivoin vaan neuvot haetaan keskustelupalstoilta ja pilleripurkista. Ei edes yritetä vaan syytetään lapsuutta tmv joka on ilmeisen hyväksi todettu syy

      • voi hyvänen aika,

        Tiedän, että tähän ei nyt pitäisi vastata, koska aloitus tulee Suomi24:n etusivulta, mutta minä ainakin sanon nimmerkille "nähty on sivusta"- vihjalijalle, että minun psyykeäni ainakaan ei pystyisi murtamaan yksikään häiriitynyt nettikiusaaja joka minua on täällä Suomi24:ssa pilkannut, mutta siitä _valheesta_ minun psyykeni kyllä murtuisi ja lopullisesti, jos internetissä väitettäisiin ja levitettäisiin esimerkiksi sellaista VALHETARINAA, että olisin ollut esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan uhri omien vanhempieni taholta, tai että olisin päihdeongelmainen vakavasti, tai jos internetissä reposteltaisiin joissakin Facebookissa minkään muunkaanlaisilla perättömillä tarinoilla oita en itse edes pääse keskusteluja seuraamaan, että olen joskus ollut koulukiusattu. Että JOS TE KUVITTELETTE olevanne hyviä ihmisiä arvon internettoimijat, pitäkää tasan tarkkaan huoli, että ette puhu ja levitä netissä kunniaa loukkaavaa sontaa ja luuloja.

        Ettekä tunnu paljoa ihmisten psyyken päällekään ymmärtävän. Joku esimerkisi "masennus" on sairautena aikuisella sellainen sairaus, että ei sairautta aiheuta tai selitä lapsuuden perheolot tai saatika ihmisten perheet. Kyse on enemmänkin elämänmahdollisuuksista, vaikka esim. pienituloisilla on todella paljon vaikeampaa kuin ihmisillä, joiden ei koskaan tarvitse miettiä että pystyykö syömään seuraavana päivänä, lisäksi se vaikuttaa hyvin paljon, että onko ihmisellä lähellään arkipäivässään hyviä ystävyyssuhteita. Muutamakin hyvä ystävä ja kokemus luotettavista ystävistä kantavat ihmistä läpi elämän, ja tottakai myös se, että oma perhe välittää ja kannustaa. "Passiivisuus" elämässä, sitä en sitten tiedä, että mitä tuollaisella käsitteellä jou tarkoittaa, mutta ei tuo kyllä mitään tiedettä ole...

        Ja aloituksesta näkemääni herjaukseen: mulle on ihan sama, onko pikkulasten äidit kotona vai töissä. Varmaan jokainen perhe valitsee, miten parhaimmaksi näkee ja miten pystyy. Suurin osa naisista ei varmaan halua olla van kotona, vaan työssä käyvät ihan siksi,että pitävät työssäkäymisestä. En mitenkään halveksu kotiäitejä, mutta enemmän - olen lapseton- arvostan niitä työikäisiä ikäisiäni naisia, jotka edes lapsia saatuaan yrittävät hankkia itse elantonsa kahta akkerammin kuin aiemmin, kuin ihmisiä, jotka vaativat valtiolta työikäisinä vaan kansalaispalkkaa synnyttämisestä. Johtuu siitä, että olen perheestä, jossa molemmat vanhemmat kävi töissä. Lisäksi minusta olisi oikeudenmukaista, että lapsettomat työikäiset vapautettaisiin verovastuusta edes joillakin verohelpotulsilla kustantaa joidenkin toisten työikäisten perheiden vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä kestäviä kotiäitiuria. On nimittäin todella törkeää, että moni lapseton joutuu pienistä pätkätöistäkin kustantamaan älyttömät verot, joista ei itse hyödy tuissa mitenkään, kun kaikki yhteiskunnan avustusmuodot valuu lapsipeheiden laariin...

        Jos mulla olisi lapsia ja jos olisin työikäinen synnyttänyt, en varmaan ihan niiden lastenkaan takia edes haaveilisi olevani koko ikäni kotona hoitamassa pikkulapsia. Johan se on nähty, että miten niille monille käy: monet kotiäidit tulee tyyliin elämänsä ensimmäistä kertaa työmarkkinoille vasta 50-vuotiaina, kun lapsensa ovat 18- vuotiaita tai tuet loppuneet lapsista, mitään yleensä korkeakoulutason koulutustaustaa niillä ihmisillä ei ole, ja sitten niille pitäisi keksiä töitä valtion. Ja tää mitä kirjoitan ei ole mitään tiedettä, mutta en todellakaan sen sortin palstallakaan ole.

        Uskomattomia herjauksia näen Suomi24- foorumin etusivulla, iljettää. Ja aina, kun näihin keskusteluihin klikkaan, niin ei mene kauaa, kun tulee aika selväksi, että joitakin yksittäisiä internetin häiriköt herjaa.

      • scriiii
        HHUHUH kirjoitti:

        Tässä ollaan sitä sukupolvea, että jos silloin olisi sosiaalitantat olleet voimissaan, olisi jokaikinen senajan kakara otettu huostaan tai ties minne. Tänä päivänä kakaroita ei saa edes komentaa, kun jo on vanhemmat käräjillä. Olet varmasti itse 80-luvun lapsi, joka ei kestä yhtään vastoinkäymisiä vaan juoksee tukka putkella lääkäriin valittamaan masennusta ja saa lääkitystä. Ja varmasti tiedät senkin, että mielenterveys- ja lääkkeet on alle 30 vuotiaiden elinehto. Ennen elämä oli kovenmpaa ja samalla lailla oli juoppoperheitä ja lapsia oikeasti hakattiin, samalla lailla oli insestiä, raiskauksia ja koulukiusaamista ym ihan niin kuin vuonna 2014. Oli sitten kakaroiden osa mikä tahansa (lukuunottamatta raiskauksia tai insestiä) niin niistä piti selvitä omin neuvoin. Ainoa mikä jättää varmasti jälkensä psyykeeseen on hyväksikäyttö, ei juopottelu paitsi että harva juoppoperheen kakara juo. Ei tämän päivän nuoret osaa ajatella omin aivoin vaan neuvot haetaan keskustelupalstoilta ja pilleripurkista. Ei edes yritetä vaan syytetään lapsuutta tmv joka on ilmeisen hyväksi todettu syy

        Ikävä tuottaa pettymys, mutta olen 60-luvun lapsi. Kyllä minä olen saanut oman osani vastoinkäymisistä, mutta minä olenkin vahva luonne eikä sukuperimässä ole mielenterveysongelmia.

        Jos sinuun ei mukamas vaikuta yhtään mikään, mitä olet lapsuudessasi kokenut, niin uskokoon ken tahtoo. Tosiasiassa kuitenkin on niin, että ihminen ei ole mikään tyhjä taulu, jonka hän itse luo. Monet arvot ja asenteet on vanhemmiltamme peräisin.

        Minusta on kamalaa lukea, että miten kirjoitat halveksivasti tämän päivän nuorista ja lapsista. Kyllä he osaavat ajatella omilla aivoillaan ja siellä on paljon hienoja ahkeria ja älykkäitä ihmisiä. Ehkäpä ne, joilla on ollut rankkoja kokemuksia lapsena, ovat juuri niitä, jotka joutuvat mielenterveysongelmiin ja jotka syrjäytyvät tästä elämästä. Suurimmalla osalla nuorista menee hyvin.

      • voi hyvänen aika,
        scriiii kirjoitti:

        Kyllä minä vielä joskus saan selville ne, jotka mun Suomi24-palstalle klikatessa etusivulle laittaa aina herjausaloituksia ja jotka johdattaa siten mut näihin sairaisiin spämmialoituksiin, jotka eivät ole koskaan asiallista keskustelua nähneetkään. Ja siihen voin sitten sanoa ihan rehellisesti, että minkään yhteisön tai ryhmän jäsenenä en koskaan tänne Suomi24-palstalle ole kirjoittanut, enkä tietenkään missään määrin tuntemieni kanssa, koska foorumi on anonyymi.

        On kylä totta, että kaikkien ihmisten asenteet periytyvät osin myös kodeista: kaikilla niillä on sairas arvomaailma, jotka pilkkaa toisten perheitä selkien takana netissä, levitellen perätöntä tietoa kaiken maailman Facebookeissa tahallisesti. Ketkähän täällä Suomi24-palstoilla herjaa ihmisten vanhempia... Ja jotka nimittelee mieleterveysongelmaisiksi joidenkin perheitä, ketkä.

        Ja kyllä tänne kirjoittavia sopii natseiksi nimittää: nimittäin natsien ideologiassa esimerkiksi mielenterveysongelmaiset, köyhät tai muuten ongelmista kärsivät ihmiset ovat alempiarvoisia kuin muut. Sellaisista aiheista taas kuten joku sukurutsa ei kukaan ole internetissä kukaan täysjärkinen kiinnostunut keskustelemaan. Niitä sen sijaan voi olla, jotka niiinkin ällötäviä aiheita käyttää perättömän tiedon levittämiseen ihmisistä tai asioista. Yleensä esiintyävät niin pätevinä auttajina herjaamilleen ihmisille.

        Mitään etäisestikään tieteeseen viittaavaa tänne ei pitäisi kirjoittaa, mutta on kyllä sellaisiakin tutkimuksia, että nykyisten lasten ja nuorten esimerkiksi lukutaito on heikentynyt. Monet lapset ja nuoret eivät lue mitään esimerkiksi painettua lehtiä tai kirjoja, kaiken tiedon monet omaksuvat internetistä sellaisenaan kyseenalaistamatta ja se on huono asia. Vastuussa tietysti koulut ja pikkulasten omat kasvattajat, että opettavat Facebook- kersoilleen, ettei kaikki mitä netissä lukee ole välttämättä totta, vaan voi olla esimerkiksi herjausta, mutta mitäpä sinä voisi tehdä, jos niiden aikuisetkin ovat yhtä kyvyttömiä, eli että osaavat kylllä istua Facebookissa ja siellä mesota, mutta eivät ole mediakriittisiä tai edes yritä olla.

        Ja mitä mielenterveysongelmiin tulee, niin usein terveimpiä ovat ne, jotka hakevat mielentervesuongelmiin oma-aloittteisesti apua. Eikä mielenterveysongelmaisuus tarkoita, että jos jollakin yksilöllä joskus olisi ollut mielenterveysongelmia, että ihmisellä muka olisi niitä läpi elämänsä, kuten natsit väittävät. Poislukien tietysti skitsofreenikot ja sellaiset, joilla ehkä on joku muu todella vakava mielisairaus, mutta nepä eivät juuri mihinkään esimerkiksi edes palstoilla kirjoittamiseen pystykään,vaan ovat yleensä hoitolaitoksissa läpi elämänsä, nuoruudesta vanhuuteen asti.

        Ainakin tänne Suomi24:n kirjoittelevat moninaiset s*kopäät- nettiherjaajat vois yrittää päteä jollakin muulla, kuin pelottelemalla ja herjaamalla minua. Ja anteeks hirveesti, mutta minusta usein kyllä täyspäisemmiltä vaikuttavat ihmiset, jotka eivät ole esimerkiksi Facebookeissa jäseninä, kuin ne joiden elämä koostuu linkkien jakamisesta ja höpöhöpöjuttujen taivastelemisesta netissä ja jotka mitään muuta eivät tee, kuin räpläävät valtiolle tietoa, että milloin käyvät p*skalla melkein ja muuta outoa vapaaehtoista yksityisasioiden raportointia.

        Minä olen ainakin ylpeä mun vanhemmista. Ne ei ilman nimeä koskaan kirjoittaisi mihinkään nettiin, eivätkä ole Facebookin edes jäseniä. Itsestäniin olen ylpeä, etten kuulu sellaisten ihmisten joukkoon, jotka levittelevät toisten yksityisasioista perätöntä tietoa internetissä julkisesti ja jotka uteliaina jossakin Facebookeissa kyyläisi.

        Minusta on kamalaa lukea, miten kirjoitat pätemisenhaluisesti nimettömällä foorumilla naamattomasti ja nimettömästi, sä tuntematon. Lapset ja nuoretkaan tuskin mitenkään liittyvät aloituksen sekopäiseen spämmiin.

    • GamerGirl91

      Sitä se on ku pitää hankkia lapsia "vain koska niin kuuluu tehdä" tai sitten "jottei jäisi vanhana yksin"

      Yhhyh, itse en halua kahliutua kotiin ja minulla on parempaakin tekemistä kuin hoitaa yhtään lasta.

      Ja tuskin nämä vanhemmat saa vanhuudenpäivillensä seuraa, muksuilla on silloin oma elämä ja he keskittyvät siihen. Yhtä yksinäisiä nämä vanhemmat ovat silloin kuin lapsettomatkin ihmiset. Näinhän tämä menee jo nykyään.

      Nautin elämästä, harrastuksista, matkustelusta ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta niin paljon enemmän.

      • HHUHUH

        Hehhee, sinähän elät elämääsi kuten tahdot, entä sitten? Kakaroista ei ole muuta kun huolta, rahanmenoa, kuinka ne pärjää ja se ainainen huoli niin kauan kun henki pihisee, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, eikä niitä ole tehty "kun niin kuuluu tehdä". Mutta sen verran voin kertoa, että eräs neitonen oli aivan samaa mieltä kanssasi kaikkinen vapauden ihanuuksineen, mutta kun 40 pamahti rikki, sanoi aika katkerana että ainoa mitä hän katuu on se, ettei tehnyt lapsia. Käytti nimen omaan sanaa "tehnyt". Kukapa sen olisi tiennyt olisiko edes saanut. Mieli muuttuu iän myötä, ja nuo harrastukset ja biletykset kyllä alkavat tuntua puulta jossain vaiheessa. Ei se olekaan enää niin kivaa ja tuntuu tyhjältä. Mutta omapa on elämäsi, muista se.

    • Edustaja sörkkä

      Voi huovat ja höyhenet eihän puukaan pala täydellisesti ellei se ole reilusti ylivuotista.

    • Ulkomummi

      Ei me ennenkään voitu jäädä kotiin lapsia hoitamaan, kun äitiysloma oli max. 3kk ja hyvin on ainakin omani tässä maailmassa pärjännyt yli 40-vuotta.
      En tiedä missään muualla maailmassa tällaista pitkää äitiys- ja vanhenpainlomaa, kuin täällä Suomessa.
      Lapsista kasvaa sosiaalisia ja toiset huomioonottavia ihmisiä myös päiväkodeissa tai perhepäivähoidossa. Jos nyt perhepäivähoitajoa enää on, jos ei oe, niin heitä kyllä kuntien kannattaisi palkata.
      Omani on ollut sekä tarhassa, että perhepäiväkodissa.

      Ystäväpiirissämme on monta perhettä, joiden lapset ovat naimisissa muualla maailmassa ja miniämme / vävymme ihmettelevät näitä meidän pitkiä äitiys- ja vanhempainlomia, josta oikeasti saa rahaa.

      Muuten moniin harrastuksiin voi ottaa lapsetkin mukaan ja siten saada yhteisiä, ihania muistoja.

    • 35453455 65456 45645

      Hyvä että haluavat takaisin töihin, ei lusmuilu/loisena oleminen ole hyväksi kenellekkään

    • 3n lapsen 48v äiti

      On varmasti äitejä jotka mielellään jäisivät kotiin hoitamaan lapsiansa pitempäänkin - pysyen pirteinä samalla myös harrastaen (hoitaahan isäkin lapsia) ja omista tarpeista silti huolehtien.. mutta suuri este suomen maassa on se, ettei yhden ihmisen palkalla ja tuilla juurikaan mitään elämisen tasoa ole. itse olen asunut ulkomailla ja tavannut koti-äitejä jotka ovat pirteitä ja yhden ihmisen tulot riittäneet jopa edulliseen lomailuun kesäisin..
      Ja totta myös, että aikuinen ihminen kaipaa aikuis-kontakteja ja pätemistä ja itsensä toteuttamista ja toiset saavat noita asioita työssä-olosta.
      Vaikka kaikesta säästetään, on suomen tarhoissa hyvät olot lapsille, saavat valmiuksia toimia ryhmässä, saavat ystäviä ja aktiviteetteja.
      Siis jokainen taaplaa tyylillään ja lapset ovat varmasti tasapainoisempia kuin edellisen sukupolven kasvattajien lapset (tarkoitan keski-ikäisiä).. Maan, kansantalouden ym kaikki tilanteet ja olosuhteet vaikuttavat kunkin sukupolven kasvatukseen. Turha syytellä ketään. Koettaa itse toimia parhaiten päin ja sillä mennään! tasapaino kaikkien asioiden suhteen on parasta lapsillekin ja hyvä niillekin sitä opettaa. Myös siis suvaitsevaisuutta ja ettei kannata tuomita ihmisiä kun ei heidän todellista tilaansa tiedä. Kannatan kyllä vähemmän yltiöpäistä harrastusten parissa juoksemista.. lapset muistavat todella hyvin "yhdessä löhöilyn, hassuttelut, yhteiset lomakokemukset - kun vanhemmat eivät ole stressaantuneita vaan rentoja" ja todellakin, arjessa on paljon tilanteita joissa voi olla läsnä lastensa kanssa.. aamupalat, pukemiset jne jne. Tosin huolestuttaa uusi sukupolvi ton somen vuoksi.. niin paljon näkee esim bussissa pieniä lapsia rattaissa ja mitä vanhemmat tekee... somessa, eikä vuorovaikutuksessa lastensa kanssa. Mutta ei heitäkään voi tuomita noin vain. Ehkäpä se bussimatka on juuri se pieni hengähdystauko kun äiti ehtii purkaa oloaan ystävä-äidille.. ja näin jaksaa taas antaa huomiota ja hellyyttä lapselleen! ps. itse pidin muksut kotona n.2vuotiaaksi asti, sellainen kultainen keskitie.

    • ihme ja kumma

      Tänä vuonna julkaistu tutkimus osoittaa, että koulutetuista äideistä, joilla on työpaikka, niin suurin osa on töissä, kun lapsi on 2-vuotias. Jos äiti on kouluttamaton, niin sitä todennäköisempää on, että hän on kotiäitinä pidempään kuin koulutetummat.

      Tämä yhteiskunta tarvitsee myös äitien työpanosta. Ei voida ajatella, että naisten paikka olisi vain kotona hoitamassa 18 vuotta lapsia. Suomen vauraus perustuu nimenomaan siihen, että meillä myös naiset käyvät koulut, hankkivat ammatin ja tekevät työtä.

      Nykyisessä työtilanteessa on myös lasten etu, että vanhemmilla on ammatit ja työtä. Ei ne lapset siitä vaurioidu, että he joutuvat menemään päivähoitoon. Suurin osa kuitenkin on äitiyslomalla (tai isä isyyslomalla) ainakin sen 10-11 kk. Merkittävä määrä äitejä on jopa 3 vuotta kotona. Eikö ole hyvä, että meillä äideillä on vaihtoehtoja, että minkä mukaan mennä?

      Ihan toinen asia on sitten se, että mikä pakottaa hankkimaan lapsia yli oman jaksamisen? Itselläni on "vain" kaksi lasta, mutta he merkitsevät minulle enemmän kuin mikään muu elämässä. Jos minulla olisi vaikkapa viisi lasta, niin olisin taatusti väsynyt ja ehkäpä "pakenisin" töihin lepäämään. Nyt jaksan olla hyvä äiti ja on aikaa tukea ja keskittyä kumpaankin lapseen. Tehdäänkö niitä lapsia silloin vain näyttämisen halusta tai että pönkitetään omaa viriiliyttä ja lisääntymiskyvykkyyttä vai mikä siinä on? Vai onko ne omat geenit niin ylivertaisia, että niitä haluaa levittää mahdollisimman laajalle?

      • herranhaltuun

        Ylivertaisia geenejä on tietyillä uskonnollisilla ryhmillä, esim. lestadiolaisilla ja muslimeilla. Niitä on pakko levittää.

    • Äiti itsekin

      Pienet lapset päiväkodeiissa isompien tallattavina. Liian vähän hoitohenkilökuntaa ne on nykyään vain lasten säilytyspaikkoja .EI siellä kerkiä lasten kanssa tekemään mitään askarteluja eikä muutakaan. kokemusta on hoitajana 20 v.

    • Verotetut

      Meillä oltaisiin kernaasti jääty kotiin hoitamaan lasta 3 vuotiaaksi asti, mutta kun se on vain taloudellisesti tehty mahdottomaksi.
      Tästä ovat pitäneet kokoomusenemmistöinen päättäjäkaartimme "hyvin huolta", ettei tavallinen työssä käyvä pysty varmasti hoitamaan lastaan yli yksi vuotiaaksi.
      n. 300 €/kk. korvauksella ei laskuja ja ruokaa makseta.
      Karmi tosiaan viedä 1 vuotias päiväkotiin, jonne hän jää edelleenkin itkien (lapsi 3 v. nyt).

      Tämä on tätä verotusta ilman vastapalveluksia -menetelmää, jossa verotetut varamme katoaa vain hyväosaisten pohjattomiin taskuihin. Tavllinen kansa ei saa mitään ja loputkin peruspalvelut ym. karsitaan pois.

      • selityksenmakuaaaa

        Jos isä käy töissä ja saa kunnollista palkkaa niin kyllähän sillä pärjää jos äiti saa vaan tuon 300/kk ja lisäksi lapsilisä.

        Itellä ei ole lapsia mutta jos joskus on niin se on itsestään selvää että hoidan lasta kotona 3v.
        Ei se raha ole kaikista tärkein vaan se että annat lapselle rakkautta ja aikaa ja olet lapsen kanssa.
        3 vuotta menee äkkiä ja se on lapselle iso asia.
        Eikä aikuinen ihminen kuole jos pitää 3vuotta taukoa ravintolassa syömisestä, ym. turhista shoppailuista.

      • kahden äiti
        selityksenmakuaaaa kirjoitti:

        Mies käy töissä, mutta ei 2500 euron bruttotuloilla elätetä pääkaupunkiseudulla koko perhettä. Toisekseen meillä mies ei edes suostunut elättäjäksi. Eipä siinä silloin ole äidillä paljon muuta vaihoehtoa kuin mennä töihin.

      • Almah

        Tuota,,,jos edeleen itkee, ja on jo 3-vuotias niin minä huolestuisin. Omani, joista toinen nyt 19 ja toinen 12 sopeutuivat kyllä jo parissa kuukaudessa. Ja itse olin ekasta 3 vuotta himassa, oli hiton pienet tulot mut pärjäsin. Voihan sitä tinkiä vaikka mistä, ja hyödyntää kirpputoreja sun muuta.

      • hoitoalalla itsekin
        kahden äiti kirjoitti:

        Mies käy töissä, mutta ei 2500 euron bruttotuloilla elätetä pääkaupunkiseudulla koko perhettä. Toisekseen meillä mies ei edes suostunut elättäjäksi. Eipä siinä silloin ole äidillä paljon muuta vaihoehtoa kuin mennä töihin.

        Olen myöskin kahden, jo aikuisen lapsen äiti. Mies tienaa nyt uransa huipulla edelleen alle suomalaisten keskiansion.

        Olin kotiäitinä, lapset menivät päiväkotiin 3- ja 5-vuotiaina. (Tosin taloudellisista syistä tein keikkatöitä lähes kaikki viikonloput ja miehen loma-ajat).

        Kyllähän se on jokaisen oma valinta, miten haluaa elämänsä järjestää. Jos haluaa lapsia, mutta ei ole halua / varaa niitä hoitaa, kannattaa jättää tekemättä!

        Menkää ensin viikoksi päiväkotiin töihin, ennenkuin viette sinne omat lapsenne.
        Liian vähän henkilökuntaa, ei aikaa lapsen yksilölliseen huomiointiin.

        Mikäli haluaa huonokäytöksisiä "minäminäminä-minulle ensin"- aikuisia,
        sitä saa, mitä tilaa...

    • Perheellinen

      Omalla kohdalla se että ensimmäisen lapsen kanssa kotihoidon tuki oli niin pieni ettei mitenkään päin ollut varaa jäädä kotiin. Kotiin jääminen olisi ollut unelma, mutta kun ei taloudellisesti tullut toimeen kun asuntolaina piti maksaa ja yrittää selviytyä muista laskuista ja ostaa kohtuullista ruokaakin perheelle, niin kävi selväksi että pakko palata töihin.

      Kun on useampi lapsi, tulee tukia ja lapsilisiä enemmän ja kotiin jääminen on kannattavaa. :)

      Itse pidän enemmän siitä että voin olla kotona. Työelämä on niin raskasta ja päivät helposti venyy pitkiksi, että lasten kanssa aika jäi tosi vähiin. Nyt kun on kotona, tulee arjen kautta oltua lasten kanssa ja tietää heidän elämästään. Perhe on itselle tärkeä juttu!

      • Edellinen

        Itsellä harrastukset jäi siinä vaiheessa kun eka lapsi syntyi. Sen jälkeen ei ole ollut edes aikaa ajatella harrastaisinko jotain, puhumattakaan onko varaa ruveta törsäämään johonkin vähänkään kalliimpaan sali/jumppamaksuun tai harrastusvälineisiin. Siinä vaiheessa kun lapsia, käyttää varmaan moni rahat mieluummin lasten harrastuksiin, näin ainakin meillä. Sitten kun vähän kasvavat ja sitten kun palaan töihin niin asia erikseen, välillä voi jotain harrastaakin, se tekee itsellekin hyvää että valtaa sitten takaisin vähän niitä omia juttuja, jotka on nyt holdissa odottelemassa.

    • Niistä lapsista

      tulee just sellaisia suorittajia ja toinen ääripää on se, että rötöstellään ja hengaillaan tuolla pitkin ostareita, kun vanhempia ei kiinnosta, kun oma kiireinen elämä on tärkeämpi. Ei edes keritä kysymään, mitä sinulle kuuluu tänään??

      Moni lapsi joutuu viettämään pitkiä aikoja yksin ja kavereista, tietokoneesta ja peleistä muodostuu heidän perheensä. Myöskään isovanhempien tehtävä ei ole jatkuvasti hoitaa lapsukaisia, on heilläkin oikeus omaan elämäänsä.

      Lapset sysätään muiden kasvatettaviksi ja rikkaat palkkaavat hoitajan.

      • sand beach

        Se lapsi voi roikkua tietokoneella silti, vaikka äiti olisi loppuikänsä kotiäitinä. Kyse on rajojen asettamisesta.

        Itsekin olen töissä ja olen kotona vasta noin klo 16.30, mutta loppuillan vietänkin lasten kanssa aktiivisesti. Yhdessä tehdään ruoat ja yhdessä harrastetaan esim. käydään uimassa. Palkkarahat eivät riitä ulkomaan matkoihin, mutta lasten harrastuksiin riittää aina rahaa, koska asetan ne tärkeysjärjestyksessä korkealle. Sitä vartenhan käyn töissä, jotta voin valita, että mitä rahoillani ostan.

        Mitä pahaa on siinä, että lapsi oppii olemaan myös yksin pari tuntia illassa? Mitä pahaa on siinä, että lapsella on mahdollisuus harrastaa jotain, jos hän tuntee kiinnostusta?

        Koska olen työssäkäyvä äiti, niin olen tinkinyt omista menoistani. Kaverini tulevat meille ja vietämme aikaa koko perheenä ystäväperheiden kanssa. Jos harrastan liikuntaa, niin otan lapset mukaan uimaan tai pururadalle, jotta hekin oppivat sen, että kunto ja hyvä olo vaatii vaivannäköä vähäsen.

        En minä olisi sen parempi äiti, jos olisin kotiäitinä 24/7. Lapseni voivat soittaa minulle milloin tahansa, jos on asiaa. Hätätilanteessa voi mennä naapuriin tai mummolle, mutta alkuviikkojen jälkeen ovat oppineet hyvin viihtymään myös itsekseen esim. piirtämällä, koiran kanssa leikkimällä tms. tekemällä. Minusta myös sillä on arvoa, että lapsilla on mahdollisuus asua rauhallisella asuinalueella (omistusasunto) ja että heille pystyy ostamaan terveellistä ruokaa (luomua, kasvisvoittoista ruokaa, lihaa, kalaa jne), joihin on varaa, koska käyn työssä.

        Minusta kotiäitien pitäisi varautua myös siihen, että miehellä on aina mahdollisuus vaihtaa nuorempaan. Mitä sitten tapahtuu, jos jää työttömäksi ja asunto menee alta? Mihin kelpaa nykypäivänä enää 40-50 vuotias nainen, jolla ei ole työkokemusta, ei rahaa eikä parisuhdetta? Liian moni ystäväni on menettänyt parisuhteensa yllättäen, vaikka luuli menneensä naimisiin loppuiäkseen.

      • 2+3=6
        sand beach kirjoitti:

        Miestenkin kannattaisi varautua siihen, että kiltti kotiäiti löytääkin netistä paljon mukavampia, nuorempia, paremman näköisiä ja älykkäämpiä miehiä.

        Vain henkisesti köyhät naiset roikkuvat onnettomissa parisuhteissa taloudellisista syistä. Valitettavasti näitäkin tuntuu löytyvän...

    • Tunsin näin

      Menin töihin kun ekalapsi on 2 kk. Toisella 10 vuoden päästä pidin normaaliäitiysloman päälle puoli vuotta palkatonta. Voi että mä turhauduin ja olin riemuissani kun pääsin takaisin töihin. En kai sitten ollut järin hyvä äiti mutta en mitään syyllisyyttäkään tunne - siis vielä paatunutkin.

      Lapset ovat ihan tavallisia perheenäitejä itsekin, en näe heissä mitään erityisiä traumoja. Hyvät koulutuksetkin on molemmilla. Ja meillä kaikilla hyvät välit.

    • koulutettu hienosto

      no ne on määrätyt äidit töissä ei tarvitse tehdä mitään juhlavaatteet päällä kokouksissa on kivaa ja jakaa välillä pyllyä ja juhlia usein juhlivatkin alkoholi maistuu ja jumpata täytyy pitää olla timmi jotta johtajille pomoille sun muille kuka sitä kodistaan ja perheestään huolehtii kun juhlia ja kikkeliäkin saa

    • 7+16

      Ootas ihan hetki... Kun vauva on n. 9 kuukauden ikäinen mä tipun kotihoidontuen piiriin. Se tuki lapsilisät ovat noin 300 euroa kuukaudessa. Sillä ei elä. Pakko sinne töihin on mennä ja maksaa veroja, että toiset äidit saavat lonnia kotona kunnes heidän lapsensa ovat 3 vuotiaita.

      • lonniva äiti

        Missä lapsen isä on?

    • Elämän ydinmehu

      Olen sitä mieltä, että äidin työ on samanlaista kuin muukin työ: sitä oppii vain tekemällä: lasten kanssa elämällä arjessa. Ja jos lapsen vie hyvin varhain, esim. vuoden vanhana, päivähoitoon, suurin osa päivästä kuluu erillään lapsesta, mikä ei edistä äidin ja lapsen kanssakäymistä. Eikä myöskään äitinä olemisen taitoa, kuten kärsivällisyyttä ja lempeyttä sekä läsnäolon taitoa.

      Minusta tuntuu, että nykynaiselle on juuri vaikeaa se henkisen läsnäolon taito pienen lapsen kanssa. Kun vauva syntyy, vaistomaiset toiminnat valtaavat naisen: "äiti-moodi", mutta usein tuntuu vain, että naisia vähän pelottaa se vaistomaiseen maailmaan astuminen. Siellä vaistomaailman hämäristä halutaan mahdollisimman pian takaisin rationaaliseen, älylliseen maailmaan. Ei ole aikaa "pesiä". Pienen vauvan kanssa oleminen on kuitenkin hetkessä kellumista, ei päämäärätietoista suorittamista, johon meidät on koulussa ja työpaikoilla koulittu. Siksi se saattaa olla jostakusta tosi ikävystyttävää, jos ei pääse sukeltamaan siihen vaistomaiseen mielentilaan.

      Jos siihen pääsee, vauva-aika voi olla ihanaa. Ja leikki-ikäisten kanssa on tosi tylsää, jos haluaa tuloksia, suoritusta ja palautetta työsuorituksesta. Jos ei pysty nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Mutta jos on läsnä, tie lapsen maailmaan aukeaa, kun vain katsoo lasta avoimesti silmiin, miettimättä FB-päivityksiään.

      Olin itse 10 vuotta kotona neljää lastani hoidellen. Sen jälkeen olen ollut jo 9 vuotta töissä ja vieläkin on 7 jäljellä. Kyllä tätä työelämän sarkaa riittää, vaikka antaisi perheellekin osansa. Kolme vuotta lapsen kanssa kotona on tosi lyhyt aika, se kannattaisi käyttää, ettei vanhana kaduttaisi. Lapset ovat vain hetken pieniä, sitten et saa heitä enää syliin.

      • emon vaisto

        Kiitos asiallisesta kommentista!
        Ensimmäisen lapsemme tultua maailmaan en ollut koskaan hoitanut pientä vauvaa, mutta "rakastuin ensi silmäyksellä" ja päätin jäädä kotiäidiksi.

    • kysyn vaan

      Millaisia ihmisiä tulee naisista, joille kotiäitiys on ainoa elämän sisältö ja jotka yrittävät epätoivoisesti perustella luuseriuttaan haukkumalla niitä naisia, joiden elämässä on muutakin lapset?

      • mikä nainen olet

        olen mies ja arvostan kotiäitiä joka huolehtii kodistaan lapsistaan ja miehestään se on aitoa elämää se tehdä perheensä kanssa kaikkea mutta luuseri nainen on töissä työkaverille pyytää toisitko kahvia kiukuttelee ja ei tuo mutta ylemmässä asemassa olevalle tuo keikistelee ja makeilee ja tarjoaa muutakin jos vaan kelpaa normaali ihminen haluaa olla kotona ja mennä yhdessä perheensä kanssa mutta inhottaako mennä kotiin menet töihin klo6.00 ja pääset 17.00 työmatkojen kanssa pelkäät kotia harrastuksiin ja muuta sellaista 21.00 kotiin pesulle uni tabu päähän nukkumaan herätys 5.00 ja sama juttu tuskaa viikonloput joutuu olemaan kotona

      • HHUHUH
        mikä nainen olet kirjoitti:

        Varmasti 95% naisista ja miksei miehistäkin jäisi kotia hoitamaan lapsia, aivan varmasti jäisi. Mutta ei yhdellä palkalla pärjää, jos nyt yleensä sattuu olemaan töitä. Joka ikinen työssäkäyvä näkee sen konkreettisesti, että tili ei toista näe tänä päivänä. Ei vaikka olisi kaksikin töissä. Tämä paskahallitus ja se valtakunnanpetturi mikä juoksi Merkkelin selän taakse karkuun nauttii perheensä kanssa suuria rahoja. Ennen tuollaiset olisi ammuttu maanpettureina. Jos ihan rehellisiä ollaan. Mutta paskanmarjat, noille maanpettureille vaan lisää rahaa rahaa rahaa, kun kansa elää kurjuudessa. Kuinkahan moni tulevana talvena kuolee mökkiinsä, kun ei ole vara maksaa sähkölaskuja, ei ostaa vaatteita. Olen aivan varma, että tulevana talvena tässä maassa kuolee nälkään ja kylmään paljon ihmisiä.

    • lepoon vain

      Miksi äitiydestä rangaistaan? Eivätkö poliittiset päättäjät ja yritysten johtajat tajua, että ne syntyvät lapset ovat sitä uutta työsukupolvea joka aikanaan korvaa nämä vanhat työsukupolvet!
      Tyhmempikin ymmärtää sen, että tällä tavalla ne sukupolvet vaihtuu: ensin synnytään, sitten kasvetaan, sitten otetaan oma osa työelämästä, sitten mennään eläkkeelle ja lopulta on se viimeinen leposija mullan alla tai krematorion uunissa.
      Itse olen jo n. 70-vuotias ja odotan kovasti sitä viimeistä leposijaa koska en jaksa enää odotella työhön pääsyä kun eläkeikää nostetaan.
      Nuoremmat korvatkoon minut työelämässä.

    • ewerwer

      Syyt:
      1) Kuten vastauksista täältä voi lukea, kotiäitiyttä ei arvosteta Suomessa. Tämä on itsetunnolle tosi kova paikka ja voi johtaa masennukseen, jos mies, lähiympäristö ja muut ei arvosta omaa työtä kotona.
      2) Yhden palkalla ei yksinkertaisesti elä. Vaikka mies tienaa esim. 3000-4000e, niin 5-henkisen perheen elättäminen yhden palkalla ei onnistu jos haluaa edes säädyllisen elintason perheelleen. Perheverotus olisi hyvä, nyt vain harva voi olla 3v kotona.
      3) Oman ammattitaidon romahtaminen, kannattaako heittää koulutus hukkaan? Jos on lapsia 2-3 putkeen peräkkäin, niin helposti poissaoloa kertyy 5-10 vuotta työelämästä.
      Itse olen nyt kokopäivätyössä kahden lapsen äiti ja mielestäni meidän arki on ollut liian rankkaa viimeiset 2 vuotta ja varmasti lapset kärsineet. En nyt jaksa selittää tarkemmin, mutta nyt odotan kolmatta ja miehen kanssa päätimme, että tällä kertaa olen kotona sen 2 vuotta ja sen jälkeenkin teen ainoastaan osa-aikatyötä (esim. 60 % työaikaa). Elämässä on muutakin kuin raha ja haluan nyt antaa aikaa lapsille.

      • juupas joo

        Riippuu missä päin elää. Mieheni tienaa yksin ja samaan aikaan rakennetaan/rempataan taloa ja maksetaan kuluja asunnosta jossa asutaan. Eikä meillä ole tiukkaa. Mies tienaa n. 2500 kk.

        On tietysti osannut joskus säästää. Meillä on 3 henkeä ja elukat päälle.

        Lastenhoitajana ammattitaitoni kohenee kotiäitiydestä. Nyt tajuan lapsista enemmän kuin koskaan ennen urani aikana.

    • juupas joo

      Toisilla on taloudellinen tai psyykkinen pakko päästä nopeasti töihin. Aika monien talous on laskettu sen verran tiukille, että molempien on tienattava ja aika monet naiset eivät kestä kotona olemista jos mies vain tienaa.

      Monille naisille myös sosiaalinen verkosto mm. työelämässä on todella tärkeä ja tuntee itsensä tärkeämmäksi kun osallistuu työntekoon.

      Minä taas olen mieluusti kotona, kun kerran saan olla. nautin kotihoidontukea vielä joulukuuhun asti, lapseni täyttää kaksi ja toisen laskettu aika on heti siinä korvilla. Äitiys- ja vanhempainrahakaudella ei nosteta kodinhoitotukea. Minulla tuo tulee olemaan minimi, koska en ole ollut tienaamassa ennen äitiyslomia.

      Kodinhoitotuki on pieni, ei sillä kukaan herroiksi elä. Kyllä puolison rahat ovat ne joilla perhe ja myös tämä kotiäiti elää. En myöskään ole laskenut avustusten varaan, vaikka ne jäisivät kokonaan pois aikoisin siti olla kotiäitinä, koska koen pienen lapsen kanssa kotona olemisen niin lyhyeksi hetkeksi elämää. En halua lasta hoitorumbaan ennen kuin on sopivasti ikää ja jossain määrin tuntuu tarpeelliselta.

      Turhaan kukaan kotiäidille on kateellinen rahasta, alkoholistit nettoaa paremmin koskaan työssä edes käymättä. Silti niitä aika moni mielellään elättää ennemmin kuin kotiäidin antaa olla kotona lasten kanssa. Kiero yhteiskunta.

      • juupas joo

        Kotihoidontuki tietysti eikä kodinhoidontuki. ;) Hups.

      • juupas joo

        Niin lisään vielä, etten ajattele omista lapsistani tulevan parempia ihmisiä, kuin heistä jotka ovat hoidossa päiväkodissa tai jossain muualla kuin äidillä kotona. Yksinkertaisesti en näe lastenhoitajana vuosia olleena mitään ideaa laittaa lasta hoitoon muualle jos ei ole pakko.

        Haluan myös itsekkäästi nauttia lapsen kanssa vapaammasta aikataulusta. Saamme nukkua miten kauan huvittaa, käydä missä huvittaa milloin huvittaa. Se kaikki spontaani ja rento oleminen ehtii kyllä joskus loppumaan, kun tiukat kouluaikataulut ja työt yms alkaa. Ei ole enää vapaa, vaan aikataulujen vanki. Pitää herätä kukonlaulun aikaan, pitää miettiä ehdinkö ja jaksanko illalla vielä tehdä jotain kivaa. Kuinka paljon työ, koulu yms. rajoittaa tätä.

        Lapsella on koko loppuelämä aikaa olla yhteiskunnan suorittaja, siksi edes varhaislapsuus saisi olla jotain muuta. Kyllä sitä ehtii verenmaku suussa vielä painaa veroeuroja yhteiskunnalle niin minä kuin lapsikin.

    • puttekkkkk

      Hanki oma elämä.

    • samusetä

      Ihan mahtavaa että lapsen kanssa ollaan kotona siihen asti kun lapsi menee kouluun.Sosiaalista elämää saa käymällä lapsen kanssa kerhoissa.Äiti voi harrastaa isän tultua kotiin lapsen kanssa.Yhteiset illat voi viettää perheen kanssa ja tietysti viikonloput.Muussa tapauksessa lapsihan ei tiedä millaista elämä voi olla ja kasvaa siihen että vanhemmat eivät ole läsnä.Eli kai ihan normilapsia silti tulee

    • Hoihhajjaa

      Aika harva töihin menevistä äideistä taitaa mennä siksi töihin, että ei jaksa hoitaa "kersojaan". Enkä tiedä ketään, joka olisi vienyt lapsensa hoitoon, kun lapsi vasta puoli vuotias. Itse laitoin lapsen hoitoon kun lapsi oli 10 kk. Mielelläni olisin ollut lapsen kanssa kotona, mutta kaikilla ei ole miehiä, jotka maksavat menot. Eikä sossultakaan saa tukia. Käytin säästöjäni jonkin verran, mutta valitettavasti niitä ei ihan niin paljon ollut, että ihan kolmea vuotta olisin kotona voinut olla. Minun lapsestani on silti tullut oikein ihana 4-vuotias.Ja ei kaikki kotona olevat lapset ole hyvässä hoidossa ja heistäkin voi tulla vaikka mitä...

    • mammmamia

      Minkä vuoksi tehdä lapsia, jos ne pukataan mahdollisimman pian muiden hoidettavaksi. Jos heidän kanssaan on niin tylsää ja kauhea kiire takas töihin?
      Kun haluatte tehdä lapsia, niin miettikää mitä te vanhempina kykenette ja haluatte omille lapsillenne antaa. Kuinka paljon annatte aikaa ja rakkautta, jota pieni lapsi eniten kaipaa ja tarvitsee...

    • näin se meenee

      Eikö se ole juuri toisinpäin? Nuoret naiset tekee lapset ja jää kotia, eivätkä edes jaksa ruveta hakemaan mitään hanttihommia? Ainakin maalla se menee näin. Hesassa uranaiset ja kaikenmaailman bikinifitnessit varmasti haluaa jatkaa töissä heti.

    • äiti kotona+työssä

      Menin töihin siksi, että lapsi saisi viettää aikaa isänsäkin kanssa. Isä jäi kotiin käyttämään loput vanhempainvapaasta.

      Miksi jotkut isät eivät halua jäädä kotiin?

    • Kotiäiti vielä hetke

      Itse tulen olemaan kotona vielä tovin. odotan nyt toista lasta joka syntyy kun esikoinen täyttää 3 vuotta, joten jään uudelleen äitiyslomalle/vanhempainlomalle ja uuden tulokkaan täytettyä 9 kuukautta aion jatkaa kotihoidontuella.
      Minusta kotiäityis on ollut raskasta, mutta antoisaa ja ihanaa aikaa. Saan nähdä jokaisen kehityksen askeleen itse omin silmin ensimmäisenä.
      Puuhaamme päivittäin kaikenlaista mukavaa ja aika kuluu kuin lentäen.

      Minulla nyt vain sattuu olemaan mahdollisuus tähän, joka on ihanan mieheni ansiota. Mies tienaa kuukaudessa 2500 e käteen ja minä puolestaan kotihoidontukea 360 e, lapsilisää 104 ja kuntalisää 150 e.

      Toki nyt uuden lakialoitteen myötä 1.8.2015 alkaen kun tulee kotihoidon tukeen muutos että se jaetaan vanhempien kesken puoliksi, joudun palaamaan töihin kuopuksen täyttäessä 1,5 v ja joudun laittamaan hänet tuolloin hoitoon, sillä meillä ei ole mitenkään varaa tehdä järjestelyjä toisinpäin.

      Itse tienaan kuukaudessa 1400 e käteen ja sitten mies olisi kotona ja saisi kotihoidon tuen. Ei mahdollisuuksia pärjätä. Asuntolaina vie jo 1000 e tuloistamme.

      Enempää lapsia ei ole tulossa enää ja menen ihan mielelläni taas kerryttämään eläkettäni työelämään ja maksamaan veroja, mutta harmittaa kuopuksen puolesta että en voi antaa itseäni hänelle 3 vuodeksi niinkuin esikoiselle voin.
      Lastenhoidon ammattilaiset kun ovat sitä mieltä että lapsen olisi hyvä kasvaa kotona 3 v asti. Suomen valtio vain kusee taas kaiken niinkuin monet muutkin asiat tässä lähivuosina ja tulevaisuudessa.

    • peukuttaja Joh66:6

      " millaisia tulee tälläisista lapsista? "

      Normaaleja uskovaisia tolloja, jotka imee "peukkua" vielä rippikoulussa papin edessäkin

    • MaMan

      Äiti kotona :
      Lastenhoitaja,
      lastenopettaja,
      kokki,
      kaupasta tavarankantaja,
      siivooja,
      astian tiskikone :)
      Vateiden pesija :)
      Miehen huoltaja
      ja yms...

      • töissäkäyvä

        Ei kotiäiti työssäkäyvä.

        Lastenhoitaja,
        lastenopettaja,
        kokki,
        kaupasta tavarankantaja,
        siivooja,
        astian tiskikone :)
        Vateiden pesija :)
        Miehen huoltaja
        ja yms...

        Ihan samat hommat mutta myös työura. Missä maailmassa elät kun luulet ettei työssäkäyvät myös hoida lapsiaan siivoa ja kokkaa..

      • ei ihan noin
        töissäkäyvä kirjoitti:

        Itsellä on kokemusta sekä kotiäidin hommasta että työäidin hommasta ja on kyllä väärin luulla, että työäiti tekee kaikki samat hommat kuin kotiäiti, tosin tottakai työäidin arki on usein hektisempää ja aikataulutettua. Kun olin kotona, hoidin lapsia lähes 24h/vrk, tein ruoat kaksi kertaa päivässä ja imuroin joka päivä, koska kun oli kaksi pientä, niin sitä sotkua tuli paljon, kun lähdin töihin, niin nyt imuroin enää 1-2krt/vko, päivisin joku muu hoitaa lapsiani 8h/päivässä, koti pysyy siistinä, kun kukaan ei sotke siellä päivisin ja ruokaakin teen puolet vähemmän kuin kotona (koska syön töissä ja lapset hoidossa). Eli kyllä se kotiäiti tekee enemmän kodin- ja lastenhoitoa. Ei kaikkea voi saada ja aikaa on vuorokaudessa rajallisesti, jostakin se on nipistettävä kun illat lyhyitä. Jos teen kaikki kotityöt ja ruoat kuten kotona ollessa, niin huomaan, että en ole ehtinyt juuri edes juttelemaan lasteni kanssa klo 20 mennessä, joten karsin kotitöistä, yöllä haluan nukkua.

      • töissäkäyvä
        ei ihan noin kirjoitti:

        Ei se ylimääräinen luppoaika jona viilaat joka asian ole työtä. Mikään huusholli ei tarvitse jokapäiväistä imurointia tai ketään järkevä ihminen ei tee kahta ruokaa päivässä kun voi tehdä ison määrän kerralla ja osan pakastaa..kyllä tyhmä voi olla mutta ei sillä kannata rehvastella tai valittaa. Ja ei ainakaan yhteiskunnan pidä maksaa neuroottisen siivoushullun askareista ja puuhastelusta.

        Kyllä työssäkäyvänä huollan huushollin ihan niinkuin pitääkin enkä palkkaa ulkopuolista imuroimaan tai laittamaan ruokaa. Teen vain viisaammin kuin sinä enkä tuhlaa aikaani jonnin joutavaan.

        Kotiäitiys on laiskuutta ja työnvieroksuntaa lapsetkin usein päivällä hoidossa.

        Kokeile mennä töihin ja tee kotihommat sen lisäksi niin näet miten normaalit ihmiset hoitaa kaiken ilman laiskuutta.

      • edellinen kirj.

        "Kokeile mennä töihin ja tee kotihommat sen lisäksi niin näet miten normaalit ihmiset hoitaa kaiken ilman laiskuutta." Luitko ollenkaan tekstini? Nimenomaan olen NYT työäitinä, en siis enää kotiäitinä, joten kyllä minulla on kokemusta molemmista hommista. Jos lapsia on enemmän kuin yksi ja ne lapset ja kodin hoitaa HYVIN, niin kyllä se on vähintään yhtä rankkaa kuin perustoimistotyö, jossa on lakisääteiset tauot. Onhan se nyt itsestään selvää, että jos lapsi on päivät hoidossa, niin ei sitä ruokaa tartte tehdä niin paljon ja siivottavaa ei tule niin paljon! Yleensä nämä äidit, jotka sanovat noin, ovat niitä, joilla ei ole kokemusta kotonaolosta kuin yhden vauvan kanssa sen äippäloman ajan, jolloin se yksi lapsi nukkuu vielä paljon, sitten nämä äidit vievät vanhemmat lapset virikehoitoon ja palaavat nopeasti töihin ja haukkuvat kotiäitejä. Toista on olla kotona 1- ja 2- vuotiaiden lasten kanssa, joilla rytmit ovat eri. Lisäksi miksi sitten päiväkodin työtä pidetään oikeana työnä, mutta kotiäidin työtä ei? Itse asiassa se kotiäiti tekee monesti enemmän kuin lastenhoitaja päiväkodissa: kotiäiti siivoaa ja tekee ruoat lastenhoidon lomassa, päiväkodissa on erikseen siivoaja, kokki ja lastenhoitaja jne.

      • hgjgjhgkk
        edellinen kirj. kirjoitti:

        Kotiäidin työ ei ole työtä..vaan luuletko että se on työura kun huolehtii omista lapsistaan..?

        Lapset kuuluu elämään silloinkin kun käydään työssä ja tehdään oikeata työuraa.
        Siksi meillä on perhehoidotkin järjestetty että kaikki pystyy hoitamaan sekä lapset että työt.

        Lisäksi joskus menee vielä niin että kun lisäännytään ja lisäännytään niin joudumme maksamaan jos haluamme lapsia sillä maapallollamme on jo resurssit aikas huonolla kantimilla kun väestönkasvu liian suurta..joten mitalia siinäkään mielessä ei saa.
        Eli voimme olla nyt tyytyväisiä että saamme tehdä lapsia ilman rajoituksia.

      • työläinenkin
        ei ihan noin kirjoitti:

        Itsellä on kokemusta sekä kotiäidin hommasta että työäidin hommasta ja on kyllä väärin luulla, että työäiti tekee kaikki samat hommat kuin kotiäiti, tosin tottakai työäidin arki on usein hektisempää ja aikataulutettua. Kun olin kotona, hoidin lapsia lähes 24h/vrk, tein ruoat kaksi kertaa päivässä ja imuroin joka päivä, koska kun oli kaksi pientä, niin sitä sotkua tuli paljon, kun lähdin töihin, niin nyt imuroin enää 1-2krt/vko, päivisin joku muu hoitaa lapsiani 8h/päivässä, koti pysyy siistinä, kun kukaan ei sotke siellä päivisin ja ruokaakin teen puolet vähemmän kuin kotona (koska syön töissä ja lapset hoidossa). Eli kyllä se kotiäiti tekee enemmän kodin- ja lastenhoitoa. Ei kaikkea voi saada ja aikaa on vuorokaudessa rajallisesti, jostakin se on nipistettävä kun illat lyhyitä. Jos teen kaikki kotityöt ja ruoat kuten kotona ollessa, niin huomaan, että en ole ehtinyt juuri edes juttelemaan lasteni kanssa klo 20 mennessä, joten karsin kotitöistä, yöllä haluan nukkua.

        Kirjoitat kyllä hyvin kodin työstäsi, mutta teidän kaikkien äitien kirjoittelusta puuttuu yksi ja tärkein ja sen mukana kaikki.

        ON nimittäin niin , että ihmiselle suodaan elämässään vain YKSI ainoa OIKEA äiti. ÄITI! Jos äiti ei saa kasvaa kaikenaikaisesti äitiydessään yhdessä lapsensa lapsuusajan, hän menettää äitiyden voiman . Lapsi menettää elintärkeän voimavaran äitinsä jatkuvan rakkaudellisen kontaktimahdollisuuden menetyksenä . Miksi nyt nuorempi kansnaosa masentuu , missä voima?

        On selkeästi todistettu miten kauan vauvat ja pikkulapset eri iässään muistavat äitinsä kasvot. On todistettu olevan haitallista lapsen kehitykselle, jos muisti äidistä katoaa päivän aikana.

        Vaikka mielettömän paljon on tutkimuksia siitä, että varhaislapsuus on elämän kivijalka, niin edelleen Suomessa eletään 1960-luvun "kivikautta". Silloin innokkaimmat feministit kuuluttivat, ettei ole olemassa äidin ja lapsen välillä erityistä rakkautta, sidettä, symbioosia.

        Vaikka tuo on valheeksi todistettu, niin tuon ajan radikalismiteko ; perheenäitien kokopäivätyöhön pakoittaminen lasten vierashoitoineen jätettiin kansamme mieliin "näinhän kuuluu olla". Eli luonnottomuus ei poistu kenenkään tohtorin väitöksillä .Miksi?

      • vielä
        hgjgjhgkk kirjoitti:

        Kotiäidin työ ei ole työtä..vaan luuletko että se on työura kun huolehtii omista lapsistaan..?

        Lapset kuuluu elämään silloinkin kun käydään työssä ja tehdään oikeata työuraa.
        Siksi meillä on perhehoidotkin järjestetty että kaikki pystyy hoitamaan sekä lapset että työt.

        Lisäksi joskus menee vielä niin että kun lisäännytään ja lisäännytään niin joudumme maksamaan jos haluamme lapsia sillä maapallollamme on jo resurssit aikas huonolla kantimilla kun väestönkasvu liian suurta..joten mitalia siinäkään mielessä ei saa.
        Eli voimme olla nyt tyytyväisiä että saamme tehdä lapsia ilman rajoituksia.

        Sinulla tuntuu olevan sellainen käsitys, että lasten päivähoito on jotain ilmaista puuhaa, joka ei maksa yhteiskunnalle mitään. Kuule, yhden alle 3-v lapsen kokopäivähoito maksaa yhteiskunnalle noin 1000-1200e/kk ja 3-6-v lapsen kohdalla 800-1000e/kk (tässä oli juuri lehdessä juttu) eli jos sulla on vaikka kolme alle kouluikäistä ja viet kaikki lapset kunnalle hoitoon, niin se tulee maksamaan kunnalle about 3000e/kk, josta ne vanhemmat maksavat vain murto-osan (ehkä 500e), joten voisi sanoa, että jos nainen tuossa tilanteessa palaa pienipalkkaiseen työhön, josta maksaa veroja ehkä 1000e/kk, niin kyllähän se olisi sen yhteiskunnan kulujenkin kannalta järkevämpää, että se sama nainen hoitaisi ne kolme lastaan kotona. Ja ethän sinä hoidat sekä lapsia ja työtä, vaan käyt töissä ja muut hoitaa lapsen pääasiassa, turha väittää muuta!

    • pikkumymmelin

      Kotiäitiys on kallista! Minä en ole varakas, joten töitä lähdin tekemään heti synnytyksen jälkeen, kun olin toipunut. En voi elää miehen siivellä tai 500e/ kk äitiyspäivärahalla. Olisin vaikka 3 vuotta lapsen kanssa kotona, jos se olisi mahdollista.

    • Huono äiti

      Jos voitan lotossa niin olen lapsen kanssa vaikka 5 vuotta samantien. Mutta turhaa se tässä vaiheessa on, voin olla toki lapsen kanssa kotona parikin vuotta, ja lapsi kärsii kun äiti on masentunut ja itkuinen kun ei saa laskuja maksettua eikä ole varaa mennä edes uimahalliin.

      Ei miehenkään varaan voi aina laskea asioita, YT-neuvotteluja on paljon ja monen yritykset ovat vaikeuksissa, palkkaa ei voi aina nostaa. Ilmeisesti niin monella on duunarimies joka kantaa kotiin säännöllisen palkan, no pitäkää varanne tässä maassa talous alkaa olla siinä jamassa ettei ne teidänkään kotimammojen miehet takuuvarmasti sitä rahaa kanna vuodesta toiseen, se on sitten itku puserossa kun YT:t pamahtaa omalle kohdalle.

      Minä menen töihin kun lapsi on 10 kk, lapsen psyykkinen terveys ja kasvu on tärkeää mutta jos perheellä ei ole perusasiat kunnossa kuten raha niin aika nopeasti se psyykkinen terveyskin alkaa kärsiä.

    • Laiskat lisääntyjät

      Töihin pitäisi mennä heti synnytyksen jälkeen. Laiska pullamössösukupolvi makailee kotoa ilman syytä. Pullamössöille raskauskin on kuin sairaus, jonka aikana ja jonka jälkeen pitää makailla kuin vanha lehmä.

      • teinipelletsucks

        Pullamössöille raskauskin on kuin sairaus

        Nimenomaan itseaiheutettu sairaus,kaikenlaisia räkäpäitä nykyään tänne putkautetaan!
        Ennenvanhaan sentään kakarat oli hieman tervepäisempiä,eikä mitään räkänokkia....
        Nyt ne 80-90-luvun räkänokka teinipellet putkuttelee vielä idiootimpia tuplaräkäpäitä!

    • Marianne.

      No minä olen nyt 49-vuotias ja 2 lapsen äiti. Esikoisen sain v. 1995 30-vuotiaana ja toisen lapsen sitten paljon myöhemmin, kun esikko oli kasvanut teini-ikäiseksi v. 2008 ja olin 43-vuotias. Lapset ovat nyt 19v ja 6v.

      Molemmat olen heistä 4-vuotiaaksi asti kotona hoitanut ja ollut kotiäitinä, kunnes laittanut lapset sitten päiväkotiin ja palannut itse työelämään. Ensimmäisen kerran palasin työelämään 34v ja toisen kerran 47v.

      Ja voin sanoa, että mulla on 2 mitä onnellisinta tyttöä!

      Minun mielestäni on ihan älytöntä, että ensiksi lapsia halutaan, niitä sitten tehdään ja ei silti haluta nauttia siitä pikkulapsi ajasta, vaan on ihan älytön kiirre takaisin töihin... Mitä järkeä siinä on? Pieni lapsi on kuitenkin paljon enemmän kiinni äidissään - mitä isässään! Ja minun mielestäni, lapsen henkisen terveydenkin kannalta on erittäin tärkeää, että lapsi saa eniten olla ensimmäisinä ikävuosina kiinni äidissään, isässään, siskoissa ja veljissä eli perheessään. sopivasti myös muita ihmissuhteita ympärille. Näin mielestäni, lapsesta kasvaa tasapainoinen. Päiväkotimaailma on julma, koulumaailma on julma, ei sellasiin paikkoihin pidä olla heti kiirettä ja hyvin kerkeää myös vähän myöhemminkin. Minusta on ollut ihanaa nauttia mun pikkuisten kanssa ajasta kotona!

      Ja 4v pidän hyvänä rajana esim. Päiväkodin aloittamiselle, koska lapsi on kasvanut siinä jo vähän isommaksi ja siitä menee mukavasti 2v päästä sitten esikouluun, 3v päästä kouluun...

      • LKfjdsl

        Ja miehesi elätti koko pesueen. Hyvä sinulle, mutta et voi odottaa että muilla samalla tavalla asiat.

      • Marianne.
        LKfjdsl kirjoitti:

        Ja miehesi elätti koko pesueen. Hyvä sinulle, mutta et voi odottaa että muilla samalla tavalla asiat.

        En tietenkään voi odottaa, koska kyllähän nyt ihmisillä on erilaisia taloudellisia tilanteita....

        Mutta aina pitäisi kuitenkin muistaa, että lasten ehdoilla on mentävä. Monessakin asiassa, etenkin sillon kun lapset ovat pieniä.

        Onko siinä sitten jotain kamalaa, jos mieheni noiden 8 vuoden aikana elätti koko perheen?

        Ja kyllähän minä sain kotiäitinä mulle kuuluvia rahallisia tukia.

      • hghfjghjghj
        Marianne. kirjoitti:

        Huono esimerkki olit lapsillesi :(

        Ja yhteiskunnan elätti. :(

      • Marianne.
        hghfjghjghj kirjoitti:

        Huono esimerkki olit lapsillesi :(

        Ja yhteiskunnan elätti. :(

        No mitähän vittua!?

        Eiköhän jokainen äitiyslomalla oleva äiti ole kanssa kuule se yhteiskunnanelätti...

        Että, yhyy, yhyy, vittu vaan sullekin.......... :-(( :-(

      • lähihistoria paljast
        LKfjdsl kirjoitti:

        Ja miehesi elätti koko pesueen. Hyvä sinulle, mutta et voi odottaa että muilla samalla tavalla asiat.

        Ei voi odottaa selvä se.
        Lukekaa historiaa ja varsinkin sitä -60-70-lukua.
        Löydätte syyn. Miksi Suomessa ei voi odottaa miehen vastaavan perheensä elatuksesta ja sen turvasta kaikkein herkimpinä ja tärkeimpinä vuosina. Että perhe saisi vahvistua yhteiskunnan vahvaksi yksiköksi ja että näin koko kansasta kasvaisi voimakas henkisesti ja fyysisesti (= opetus ja ravinto). Nimittäin koko maailman historian ajan ja kautta koko maailman on ollut ilman Raamatun Sanaakin selviö, että mies huolehtii perheesään ja äiti jälkeläiset hoitaa sekä huoltaa käytännön toimet.

        Skandinaviassa ajettiin suuri vallankumous läpi eo. vuosikymmeninä ja Suomi etunenässä oli helpoin yllytyshullutettava tasa-arvon nimissä. Kokopäivätyöpakko toisin kuin Ruotsissa! Jäljelle jää kysymys: Miksi näin? Miksi luonnollinen ihminen Suomessa hyväksyi vääristymän ja opetti sen totena jälkeläisilleen? Miksi?

        Mm. alan asiantuntijat ovat kirjoittaneet, että nimenomaan 4 v pitää ehdottomasti lapsen saada olla rauhassa kotona äitinsä hoivissa.

        Niin ajatella, ihminen voi elää vaikka 100 vuotiaaksi, niin miksi hänen ensimmäiset vuodet pitää henkisesti rikkoa jossakin vieraskohtelussa?

        Miksi korkeakouluissa saa kuluttaa aikaa vuositolkulla ja yrittää paikkailla itsetuntoaan, mikä häiriintyi vieraan ihmisen ja useankin rakkaudettomassa kohtelussa? Puhumaton lapsi ei osaa edes kertoa päivänsä kulusta vanhemmilleen!.

    • USA näyttää tyylin

      "sanovat suoraan ettäeivät jaksa hoitaa kersojaan, pitää päästä töihin, kun nuorin on puolivuotias, ja joka lapsen kohdalla samoin.ja sitten harrastuksiin töiden jälkeen. mihin jaa yhteiset hetket. millaisia tulee tälläisista lapsista? "

      Tälläisitä lapsista tulee AMERIKKALAISIA.

      USAssa äitiys ei tuota mitään subjektiivista oikeutta jäädä pois töistä.

      Viikon, maksimissaan pari viikkoa äidit ovt kotona, kun synnytys ja lapsen alkuajat menevät normaalisti.

      Toki jos tulee ongelmia, niin lisää vapaata saa.

      Mutta tavallisessa tapauksessa äitiys tuottaa työnantajalle maksimissaan kuukauden haittavaikutuksen.

      Näin siis Amerikassa.

      Miksi ei Suomessa, koska suomalaiset halauvat aina mukautua ruotsiin tai jenkkeihin :-)

      • en usko

        TÄH? Kuka niitä sit imettää ja hoitaa vastasyntynytttä, vastasyntynythän tarvii koko aika jonkun saman ihmisen alussa läsnäolevaksi että tulee se suhde. Ketä lasta imettää, tarhatädit? Miten niillä riittää resurssit, ei mtn järkeä tolalsessa... Tuskin edes totta.

      • USA näyttää tyylin
        en usko kirjoitti:

        "TÄH? Kuka niitä sit imettää ja hoitaa vastasyntynytttä, vastasyntynythän tarvii koko aika jonkun saman ihmisen alussa läsnäolevaksi että tulee se suhde. Ketä lasta imettää, tarhatädit? Miten niillä riittää resurssit, ei mtn järkeä tolalsessa... Tuskin edes totta."

        Ei niitä kukaan imetä. Tietenkään.

        Siksi on korvikemaidot.

        Ja toki siksi, ettei äidin tissit menis pilalle.

      • Vähän erilaistakyllä
        USA näyttää tyylin kirjoitti:

        Amerikkaan mahtuu vaikka mitä. Huom. väkiluku! Siellä myös äidit ymmärtävät ottaa lastenhoitajan kotiin avukseen ja pitävät itse kotikoulua lapsilleen . Siis lasten ei tarvitse lähteä kodistaan pakkokouluun ennenkuin murrosiässä. Ajattele miten turvallista Suomessakin , missä äidit ei saa edes levollisesti uppoutua päivätyöhönsä koululaisiltakaan. Pitää joka päivä jännittää, mitä tapahtuu ja kuka kiusaa ketä jne. On syömättömyyttä ja liikalihavuutta . On masennusta ja äärimmäistä vilkkautta.

      • USA näyttää tyylin
        Vähän erilaistakyllä kirjoitti:

        "Amerikkaan mahtuu vaikka mitä. Huom. väkiluku!"

        Miten väkiluku asiaan liittyy, kun kyseessä on normi, tai ei ainakaan harvinaisuus?

        " Siellä myös äidit ymmärtävät ottaa lastenhoitajan kotiin avukseen ja pitävät itse kotikoulua lapsilleen ."

        Niin tässäkin maassa, kun on FYRKKAAA.

        Ei tästä ole pitkä aika kun lehdissä kirjoitettiin orjatyyppisestä lastenhoitaja kodinhoitaja kokki siivooja kotihengetär työpaikkatarjouksesta minimipalkalla.

        Lisäksi pitää ymmärtää, että harva äiti, tai vanhempi on kyvykäs opettamaan lastaan yhtä hyvin kuin koulussa opetetaan.

        " Siis lasten ei tarvitse lähteä kodistaan pakkokouluun ennenkuin murrosiässä. "

        Ei tässä maassa ole pakkokoulua.

        On vain oppivelvollisuus, jonka voi suorittaa kotoa käsin kun se vanhemmille sopii ja onnistuu muutenkin.
        Sillä harva vanhempi kykenee opettamaan lastaan yhtä hyvin kuin koulujärjestelmä tekee.

        "Ajattele miten turvallista Suomessakin"

        Turvallista?

        Onko turvallisuus jollain lailla asiaan liittyvä teema tässä asiassa?

        Juoppo vanhempi tai huutava teini kotona, ei ole turvallisuusuhka?

        "missä äidit ei saa edes levollisesti uppoutua päivätyöhönsä koululaisiltakaan. "
        On se vaikeaa olla äiti :-)

        "Pitää joka päivä jännittää, mitä tapahtuu ja kuka kiusaa ketä jne."

        Pitää?

        Se on pakollista?

        " On syömättömyyttä ja liikalihavuutta . On masennusta ja äärimmäistä vilkkautta. "

        Yhdessä perheessä vai?

        USKOKAA POIS!

        "Raskaana olevat naiset eivät jää Yhdysvalloissa useinkaan äitiyslomalle viikkoja ennen synnytystä, vaan töitä painetaan viimeiseen asti. Useimmilla äideillä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan, joka voi olla ainakin osittain palkatonta. "

        "Jos jompi kumpi vanhemmista haluaa hoitaa lapsia kotona, on työssä käyvän parasta tienata hyvin. Lapsilisiä ei ole, eikä valtio tue lapsen kotona hoitamista."

        "Monet yhdysvaltalaispariskunnat harkitsevat ja suunnittelevat lasten hankintaa erittäin tarkkaan. Olen törmännyt täällä alempaan keskiluokkaan kuuluviin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, ettei heillä yksinkertaisesti ole varaa hankkia lapsia. "

        lainat:
        http://blogit.yle.fi/maarit-roiha/lisaantyminen-on-yhdysvalloissa-kallista-puuhaa

      • Puolipäivätyöruotsi
        en usko kirjoitti:

        TÄH? Kuka niitä sit imettää ja hoitaa vastasyntynytttä, vastasyntynythän tarvii koko aika jonkun saman ihmisen alussa läsnäolevaksi että tulee se suhde. Ketä lasta imettää, tarhatädit? Miten niillä riittää resurssit, ei mtn järkeä tolalsessa... Tuskin edes totta.

        "En tiedä missään muualla maailmassa tällaista pitkää äitiys- ja vanhenpainlomaa, kuin täällä Suomessa......

        ....Ystäväpiirissämme on monta perhettä, joiden lapset ovat naimisissa muualla maailmassa ja miniämme / vävymme ihmettelevät näitä meidän pitkiä äitiys- ja vanhempainlomia, josta oikeasti saa rahaa."
        USA näyttää tyylin
        Voisitkohan kelata historian lehtiä yli 40 v. taaksepäin muualla maailmassa - ei todellakaan muualla maailmassa ollut äitiyslomia, eikä kunnollisia vialäkään.

        Mikähän olisi syy; juurikin aivan sama kuin mikä oli 20 v sitten, kun verrattiin järkyttävästi Suomen ja Saksan päivittäisiä työaikoja, että kun tekivät saksalaiset kuulemma 3-4 tuntia pidempää työaikaa. Kukaan ei paljastanut totuutta - siellä pääsääntöisesti olivat miehet töissä ja naiset hoitivat kotiaan. Summasummarum - suomalainen aviopari teki 4 tuntia ansiotöitä enemmän kuin saksalainen aviopari - karrikoiden.

        Joten etsippä nyt kaikki 7 miljardin ihmisen kodit ja vertaa 5 miljoonaan suomalaiskotiin. Heh.

    • Palaavatko äidit liian varhain töihin? Kyllä. Itse olen seitsenvuotiaan pojan isä ja tein tarkoituksella vähemmän töitä hänen ollessaan alle kouluikäinen ja oikeastaan vieläkin teen vähemmän töitä niinä aikoina, kun poikani on minulla. Olemme äitinsä kanssa eronneet.
      Olen tavannut ihmisiä, jotka katuvat sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa lastensa kanssa silloin, kun nämä olivat pieniä. Kaksi kallista autoa perheessä ja pätkä rivitaloa olivat tärkeämpiä.
      En ole tavannut koskaan ketään, joka olisi katunut sitä, että vietti lapsensa kanssa enemmän aikaa kuin töissä.

      • Katuva

        Näin opetti Jumalaan uskova ihminen minua 36 v sitten, ettei tarvitse koskaan katua sitä, että itse hoitaa. En kuunnellut tekosyy oli uusi tiilitalo velkoineen. Sain kuitenkin ihmeesti juuri hänelle kotihoidon järjestettyä. Mutta muut lapset hoidoissa ja voi näitä katumisia - en soisi kenellekään. En ajattele, että antaa vahingon kiertää. Varoitan nyt niin paljon, kun voin. Yksikin perillemennyt varoitus on voitto.

    • joskus näinkin

      Kyllä mää töihin menin normi äitiysloman jälkeen. Ei olisi perhe ilman elättäjä-äitiä pärjännyt. Penskat oli hoidossa vain työpäivän, ja illalla ei kukaan harrastanut erityistä, käytiin yhdessä jos käytiin jossain, ulkoiltiin, tehtiin arkiaskareita.
      Kyllä niistä kunnon aikuisia on tullut, toisin kuin joillakin, joilla jopa molemmat vanhemmat on kotona lasten kanssa, ainakin näin nimellisesti. Monen tällaisen lapsen pelastus lienee ollut ilmainen hoitopaikka.

    • ankeaa menoa
    • vitun loiset.

      Maahanmuuttaja-naiset ovat tässäkin parempia, he eivät palaa liian aikaisin töihin.

      Koska miten he edes voisivat palata töihin, kun eivät ole töissä olleetkaan ?

      • Onko järkeä vai ei

        Siinä on jo oma aiheensa keskustella muutoinkin. Eli, miksi suomalaisperheet tekivät ½ miljoonaa aborttia viimeisen 40 aikana? Raha? Ja siis maahanmuuttajistako nyt tuo puuttuva nuori työväki? Heille taas on rahaa?
        On täällä näillä omatkin keskustelupalstansa, mutta nyt nimenomaan pohditaan sitä, ettei lasta edes saa hoitaa kotona köyhän yhteiskunnan vuoksi?. Raha on joka asiassa muka esteenä, vaikka olisi miten rikkaan jälkeläinenkin synnytyssalissa hankkimassa lastenlasta vanhemmilleen.

        Nykyiset vanhemmat kasvatettiin luuloon, että oma äiti ei voi hoitaa lastaan. Ei edes lastenhoitajat.

        Köyhässä Suomessa aikoinaan markat olivat tiukoilla ja siksi on ymmärrettävää -50-60-luvun äitien ansionhakuhalukkuus. Yhteiskunnan kannalta naisten ei oikeasti ole ollut pakko käydä töissä taloudellisin perustein, koska päiväkoti- ja monenlaisten kolujen keksinnön jälkeen heidän veromarkkansa uppoaa niihin. Ja loput ylikorkeisiin eläkkeisiin ja työttömyyspataljoonan ylläpitoon.
        Jäljelle jää vain heiluminen sinne sun tänne eli äitien ja lasten töihinlähtö ja iltahämrässä paluu kotiin syömään ja nukkumaan ja taas aamulla alkaa sama rumba!

    • uusi tulevaisuus

      Olisiko jo aika ryhtyä keskustelemaan lapsityövoiman käytön sallimisesta? Miksi 10-14- vuotiaat lapset eivät voi olla mukana työelämässä 1800-luvun teollisen ajan mallin mukaan?
      Lapsityövoima olisi halpaa ja se myös mahdollistaisi työelämän pidetymisen monilla vuosilla. Tämä myös vähentäisi huomattavasti yhteiskunnan koulutuskustannuksia.
      Samalla voisi purkaa koko eläkejärjestelmän ja sitten kaiki tekisivät työtä "loppun asti".
      Ja samassa voitaisiin työnantajien mieliksi lakkauttaa koko äitiysloma järjestelmä, jokainen äiti tulkoon työhönsä heti synnytyslaitokselta. Eihän niitä tarpeettomia työstä poissaoloja pidä sallia mistään syystä.
      Tämä kaikki olisi kasvu-ura ideologien unelma koska yhteiskunnan laitokset kyllä ne lapset kasvattaa kuuliaisiksi työvoimaksi työmarkkinoiden käyttöön. Tai oikeastaan mihin Suomi tarvii lapsia! Suomalaiset nuoret naiset ja miehet olisi heti alkuunsa steriloitava työelämän vaatimusten vuoksi ja hoidettakoon se maan väestönkasvu (työvoiman) maahanmuutolla.
      Työttömät pitäisi lähettää vastikkeelliseen pakkotyöhön Siperiaan. Kyllä Siperia opettaa tekemään työtä jos aikoo pysyä hengissä.
      Näin Suomi saataisiin loistavaksi uudeksi maaksi.

    • lapsirikollinen

      Kuka nyt enää äidiksi tahtoo tulla täällä Suomen ihmemaassa? Äidiksi haluavat taitaa olla järkensä menettäneitä työelämän vieroksujia? Äitiydestä pitäisi saada riittävän kova rangaistus eli kunnon opetus siitä ettei äitiyttä hyväksytä suomalaisessa työelämän kulttuurissa.
      Myös yrittäjien tulisi muistaa etteivät tee lapsia jotta heistä ei tulisi yrityksen toiminnan jatkajia. Ottakoon perheyritysten liittokin tämän ohjelman huomioon.
      Suomi ei todellakaan tarvi yhtään suomalaista lasta joten lasten hankkiminen pitää säätää rikolliseksi toiminnaksi.

    • heli50

      Ennemminkiin olisin huolissani niistä pitkään kotona olevista äideistä jotka syrjäytyvät työelämästä ja koulutuksesta koska ovat pitkään poissa työmarkkinoilta. Pitkillä hoitovapailla olevat äidit ovat nimenomaan enimmäkseen niitä joilla ei ole työpaikkaa eikä ammatillista koulutusta ja eivät ole siihen niin suuntautuneita. Jos lapsi saa vanhemmiltaan mallin "oleilusta" eikä työssäkäynnissä se on erittäin huono malli ja tiedämme että tällöin lapsi todennäköisimmin ei sitoudu työelämään ja opiskeluun. Tämän takia työttömyys ja syrjäytyminen ovat valitettavan usein sukupolvesta toiseen siirtyviä ketjuja.

    • silloin ennen

      Jos saisin elää ne vuodet uudestaan, olisin vähintään kolme vuotta kotona. Sen vaan tajuaa vasta vanhempana, miten olis pitänyt tehdä. Poika on jo aikuinen, mutta hyvä mies hänestä silti tuli, vaikka joutui hoitoon 1 vuotiaana.

    • äiteeitsekin

      Parempi niin kuin että oma koulutus menee pilalle ja töitä ei enään saa tai pakko tyytyä hanttihommiin vaikka parempikin koulutuskin olisi. Ja lapset ottaa vanhemmista mallia ja häpee työtöntä äitiä. :(

      Jotkut äidit "hoitaa lapsia" vaikka lapset jo koulussa..huh huh..jumittuneet kotiin.

    • Yhteiskunnan vika

      KOSKA YHTEISKUNTA toitottaaa koko aika että äidit takas töihin ja kotiäidit töihin ja vanhempainvapaista miehille puolet, sen takia naiset kokee olevansa pakotettuja takas töihin ja pois kotoa. Yhteiskunta ei myöskään tue kotiäitiyttä, koska yli 3 vuotiaasta ei saa hoitotukea, joten ei ole yksinkertaisesti vara ja jotuuu työtön "leimatuksi" työkkärissä jos on full time mommy, sitä ei lasketa oikeaksi työksi vaikka se sitä on sanan korkeimmassa merkityksessä.

    • ei lapsityövoimalle

      Suomalaisessa yhteiskunnassa on jotakin vikaa koska eläkeikää aiotaan nostaa. Nyt tilanne on sellainen, että vasta yli 60-vuotiailla pitäisi alkaa se työura ja KAIKKI alle 60-vuotiaat pitäisi vapauttaa työntekemisestä koska nämä ovat vasta keskenkasvuisia lapsia.

      Vielä parempaa olis se, että työurat alkaisi vasta 70-vuotiaana.

      Onneksi nämä yt-neuvottlelijat tajuavat tämän ja irtisanovat näitä keskenkasvuisia lapsia (alle 60-v) koska sivistysvaltiossa ei voida hyväksyä lapsityövoimaa.

    • kotiäiti

      Minun mielipiteeni on, että mitä pitempään lapsi on kotona ja kasvaa kotiympäristössä sitä parempi.
      esimerkiksi noin 2-3 vuotias on hyvä saada kavereita ja alkais olla valmis hoitoon.
      Kun lapsi osaa syödä itse, pukea/riisua, puhua yms perusasiat osaa sillon lapsi on valmis hoitoon,
      Jos vanhempi voi jäädä kotiin näin pitkäksi aikaa niin se olisi lapsen kannalta parasta, mutta jos ei onnistu rahallisesti yms niin ainakin vuoden ikään olisi paras olla kotona.
      ja nyt on niin paljon työttömiä vanhemmissa yms niin lapsensa voi kasvattaa itse kotonakin, on niitä lasten puistoja yms missä vanhemmat ja lapset voivat käydä.
      yhtälailla isä voi jäädä kotiin, ei äitin tarvitse olla se joka on 3 vuotta kotona vaan sen voi esimerkiksi puolittaakkin, niin mieskin näkee mitä on olla kotona, niin miesten ei tarvitse sanoa ettei nainen tee mitään.
      naisilla on vaan se pää vastuu lasten ja kodin hoito on äiti kotona tai töissä niin siitä huolimatta.

      lapsia kun tekee, pääkasvatus on vanhemmilla vaikka lapsi olisi hoidossa.
      Miksi teette lapsia, jos teillä ei ole aikaa olla heidän kanssaan?
      Lapsi on vain keran elämässään vauva/taapero, te ette saa sitä aikaa takaisin vuosien päästä jos menetätte sen hetken.
      lapset ovat pieniä vain kerran!

      • tilastot

        Pikkulasten äitien rahattomuus on ollut ja on edelleen yhteiskunnan päättäjiltä tahallinen teko.

        Tahallisuus näkyi kirkkaasti silloin, kun oli -90-luvun lama.
        Yhteiskuntamme ruokki ½ miljoonaa työtöntä ja monenkin parhaassa työiässään olevan rotevan miehen korvaus oli suurempi kuin äitien palkka. Nyt sitten maksellaan jopa maahanmuuttajien työttömyyttä. Eläkkeet hipovat jo suurella osalla 3000 e/kk.
        .Oman maan äidit valittavat 300 euron korvauksestaan tämän kaiken keskellä!
        Heillä nauretaan, jotta noinhan äidin kuuluu uhrautuakin:

        Katsokaa tilastoista paljonko -70- luvulla maksoi yksi eläkeläinen/työtön/mmuuttaja yhtä työntekijää kohden ja paljonko nyt. Mielenkiintoinen yllätys!

      • fgfhfggjgjh
        tilastot kirjoitti:

        Jos ei töitä tee niin ei tule palkkaakaan. Kotityöt on kaikilla ei vain kotiäideillä myös työssäkäyvät siivoaa ja kokkaa ja huolehtii lapsistaan.

        Aikas loogista. :)

        Itse menin töihin äitiysloman jälkeen niinkuin vastuulliset tekee. Valintakysymys.

      • Vai että vastuulline
        fgfhfggjgjh kirjoitti:

        Jos ei töitä tee niin ei tule palkkaakaan. Kotityöt on kaikilla ei vain kotiäideillä myös työssäkäyvät siivoaa ja kokkaa ja huolehtii lapsistaan.

        Aikas loogista. :)

        Itse menin töihin äitiysloman jälkeen niinkuin vastuulliset tekee. Valintakysymys.

        Niin kuin vastuulliset tekee. Ja vastuun äitiydessä määrittelee - Kuka?
        Määriteltiin kansellemme yhtäkkiä, että äitien vastuu loppuu ja lapset on jätettävä yhteiskunnan vastuulle koko päiviksi. Siihen saakka koko suomalaishistorian äidit olivat kantaneet vastuun omista lapsistaan yötä päivää. Kun lapsi kasvoi ja jäi "omaakin" aikaa, eivät suinkaan äidit ole olleet laiskoina. Ei missään nimessä työtä on maassamme aina naiset tehneet voimiensa mukaan ja tunteneet kaikesta tekemästään myös vastuunsa. Nimitän kyllä vastuunpakoilemiseksi, jos äiti jättää pienen puhumattoman vauvansa vieraan hoitoon kokopäiväksi. Muutaman tunnin jotenkin vielä ymmärtäisi!

    • Elämän ydinmehu

      Joku sanoi, että ei halua elää "miehen siivellä", mitä kotiin jääminen lasten kanssa hänelle merkitsisi. Outoa ajattelua: ovathan ne lapset miehenkin ja hän osallistuu niiden hoivaan myös sillä tavalla, että huolehtii äidin toimeentulosta silloin, kun äiti jää kotiin hoitamaan lapsia. Jonkinlaista yhteen hiileen puhaltamista ja luottamusta toisiinsa pitäisi puolisoilla olla, kun yhteen on kerran menty.

      Ammatti ei mene "pilalle" kotiäitivuosina, koska Suomi on jatkuvan koulutuksen yhteiskunta ja ihminen voi uudelleenkouluttaa ja täydennyskouluttaa itseään ja siihen on jopa tukia. Itsekin täydensin tutkintoani opiskellen 10 kotiäitivuoden jälkeen, ja sain sitten töitäkin muutaman vuoden sijaistuksien jälkeen. (Ja oli tosi kiva opiskella aikuisena!) Monet joutuu muistakin syistä opiskelemaan aikuisena uuden ammatin, joten tämä tekosyy on huono.

      Joku mies sanoi täällä, että rivari ja kaksi hienoa autoa ovat niin tärkeitä ihmisille, että naisten on pakko mennä töihin ne maksaakseen, kun yhden palkka ei riitä. Tässä lienee perää, ainakin kun katsoo lapsiperhe-omakotialueiden elintasoa. Ei niitä taloja ja autoja tosiaankaan maksella yhden palkalla. Itse ajelin 90-luvun Ladalla ja asuttiin vanhassa remontoimattomassa omakotitalossa, lasten vaatteet ostettiin kirpparilta ja lasten harrastukset maksoivat isovanhemmat. Jälkikäteen arvioituna köyhäily kannatti, kun sain olla lasten kanssa. Ei kaduta, tosiaankaan. Ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin tavara.

      Sympatiani niille matalapalkkaisissa ammateissa oleville naisille, jotka ovat muutenkin jo tarpeeksi köyhiä, ihan ilman rivarivelkojakin. Teidän on pakko mennä duuniin ja viedä lapset hoitoon, ymmärrän sen. Kokoomuksen päätös puolittaa vanhempainvapaa äidin ja isän kesken on kohtalokas juuri näille perheille. Ennen kokoomus kannatti yksilönvapautta ja itsemääräämisoikeutta, nyt holhotaan oikein kunnolla länsimaisen tasa-arvokäsityksen mukaan, mikä tarkoittaa sitä, että miesten ja naisten täytyy tehdä samoja asioita yhtä paljon ollakseen tasa-arvoisia.

      Itse en olisi voinut edes lähteä töihin kun lapset oli 1,5 ja laittaa miestä lasta hoitamaan, kun imetin vielä. Äidin ja lapsen välistä ainutlaatuista sidettä pitäisi mielestäni kunnioittaa enemmän.

      • fggfhgjjhj

        Olet selkeästi huonosti koulutetumpi koska et ymmärrä että koulutus vanhenee nopeasti joillakin aloilla ja silloin ei parane jäädä koppaan maate jotta saa oman koulutuksen vastaavaa työkokemusta.

        Moni yritys ei ota töihin sellaista joka valmistui ajat sitten eikä kerryttänyt työkokemusta alalla..ennemmin ottaa jo pätevän tai juuri päivittäneen vastavalmistuneen.

        Jos olet tavallinen keittäjä niin siihen tuskin vaikuttaa mutta yliopistotasoiseen tai muutosalttiin työn omaavilla kyllä.

        Ja kun töitä ei saa niin lopulta kouluikäiset lapset häpeää työtöntä kotona luuhaavaa äitiään tai syrjäytyvät äidin mukana ajattelemaan että voihan sitä työttömänä elää.

        Itse haluan toimia esimerkkinä lapsilleni ja että he ovat ylpeitä äidistään ja pyrkivät korkealle oli sitten tavoite mikä on..en halua heistä alisuorittajia. Siivoomisen osaa kuka vaan mutta työuraa ei. Tasapainoinen äiti tasapainoinen perhe.

      • vaatetta on keisari

        Älä edes vaivaudu kirjoittamaan itsestäänselvyyksiä imetyksestä jne. Nykyäidit. on 100 % :sti aivopesty luonnollisuuden totuuksista pois. Harvat normaalit kuten sinä yrittävät sitten selitellä "poikeavuuttaan" lapsensa äitinä. Mieletöntä ja järkyttävää siksi.

        Suurimmassa osassa maailmassa on vielä itsestäänselvyys, että nainen on äiti ja mies on mies ja isä. Kun suomalaset saivat tasa-arvon nimissä lähes äidittömän lapsuuden ja se korvattiin epämääräisillä joukoilla "asiantuntija"hoitajia, niin tällainen luonnottomuus toi uuden tasa-arvon mukanaan heidän aikuistuessaan.
        Puoliso onkin yhtäkkiä kukavaan puskasta tuleva ja sitä yritetään todistaa geenijutuksi. Täysin huuhaata! Tämän päivän nuori aikuiskansamme on saanut niin rakkaudettoman varhaiskasvatuksen, että aikuisena sitä yritetään etsiä välillä samasta sukupuolesta ja välillä taas tiuhaan tahtiin lastensa isiä ja äitejä vaihdellen.

        "mikä tarkoittaa sitä, että miesten ja naisten täytyy tehdä samoja asioita yhtä paljon ollakseen tasa-arvoisia".

        Tasa-arvo sanalla tarkoitetaan nykySuomessa vallan muuta, kuin mitä sen keksimisaikaan 50 v sitten. Pressavaaleissa se piti viimeisillekin tulla selväksi.

        Mutta kun työn tasjakoon viittaat olet hakoteillä siinäkin - miten selität miehen teot tasa-arvoiseksi jos pelkästään lasten odotusaikaan kuluu elämästäsi 3-4 vuotta ja imetykseen vaikkapa kymmenen vuotta. Miksi ei vieläkään kukaan paljasta keisarin uusia vaatteita , joita kansallemme uskoteltiin jo 50 v sitten ja kansa uskoi.
        Uskoi, että on sivistymätön kansalainen , jos ei ymmärrä tasa-arvoa. No , en vielä yhdenkään miehen ole nähnyt synnyttävän, imettävän tai muuten hermoilevan vaikkapa kuukautiskivuissaan. Joten en koskaan uskonut keisarilla olleenkaan mitään vaatteita!

    • hmm123

      Lapset ovat kerran vain pieniä,onko mukavaa kun et näe lapsesi ensimmäisiä askelia tai ensimmäisiä sanoja?
      ja päiväkodin tädit kuulevat,kun vanhemmat sanoo "kyllä se lapsi hoidossa oppii asiat"
      esim. se kuinka monesti 3-4 vuotiaalla olisi vaipat jos päiväkoti ei aloittais siisteyskasvatusta.
      Vanhemmat odottaa, että hoito hoitaa ja opettaa lapset mikis lapsia tehdään,jos vanhemmilla ei ole itse aikaa hoitaa lapsiaan?

      • Työssäkäyvä äiti

        Hmmm, minun kaikkien lasteni ensiaskeleet ovat tulleet 10kk-1 vuoden iässä ja ensimmäiset sanat 1-vuotiaana eli en ole jäänyt näistä paitsi, vaikka olenkin mennyt äitiysloman ja 1-3kk hoitovapaan jälkeen töihin. Ihan itse olen opettanut lapseni vaipattomiksi 2-vuotiaina. Hoitotädit vain kiitelleet hyvästä siisteyskasvatuksestani.

    • Elämän ydinmehu

      Totta on, että jollain aloilla muutosvauhti on kovempi kuin koulumaailmassa, jossa itse toimin aineenopettajana. Mutta 10 vuoden kotonaolon jälkeen oli hyvä lähteä takaisin ylíopistoon täydentämään opintoja ja kyllä sitä hyvällä katsottiin työnantajankin taholta, kun sain virankin. Ja kasvatusalalla omien lasten hoitaminen kyllä antaa paljon uutta varmuutta ja tietoa myös työhön, eli ei hukkaan heitettyä aikaa. Ja kokoäiväisesti lasten kanssa eläminen kasvattaa kyllä kärsivällisyyttä, mitä opettajan työssäkin tarvitaan.

      On varmasti sellaisia aloja, joissa äitiyttä ylimalkaan pidetään hidasteena naisen työuralle. Siinä joutuu nainen valitsemaan, kummanko asettaa etusijalle, työn vai perheen. Aika sitten kertoo, oliko ratkaisu oikea. Sanoisin, että tuossa viisissä-kuusissakymmenissä alkaa valo kajastaa siinä asiassa.

      Sivumennen sanoen, minusta kyllä siivoojan työ on arvokkaampaa kuin jonkun mainostoimisto-työläisen tai turhakkeita myyvän yhtiön myyntipäällikön. Siivooja ei ainakaan työssään tuota turhaa jätettä tälle maapallolle.

      • Työssäkäyvä äiti

        Olen viisissä-kuusissakymmenissä ja valo jo siis kajastaa. :) Tein oikean päätöksen pysymällä työelämässä. Lapseni ovat korkeasti koulutettuja ja sijoittuneet/sijoittumassa hyvin työelämään.

        Vertailuna voin ottaa perheen, jossa äiti on ollut koko ikänsä kotona, lapsista osa opiskelee, osa ei pysty opiskella, eikä kukaan lapsista ole vielä(kään) sijoittunut työelämään (ei edes tehnyt pätkä-, tai kesätöitä), koska tällaisesta ei ole kotona annettu esimerkkiä.

    • ihmettelen vaan..

      miksi teette lapsia, jos kasvatus on muilla kun vanhemmilla?

    • Elämän ydinmehu

      Minusta on kyllä hassua, että täällä kärjistetään niin, että jos nainen hoitaa omat lapsensa kotona, niin niistä tulee yhteiskuntakelvottomia olioita. Puhuuko uraäidillä oma alitajuinen torjuttu suru?

      Itse mietin opettajana, miksi laitoksissa päivähoidetut lapset eivät ole yhtään oppineet yhteistyötaitoja ja toisen huomioon ottamista, vaan ovat hyvin minä ite -asenteella liikkeellä nykyään. Luulisi, että laumakasvatuksessa oppisi sellaisia taitoja, mutta niin ei ole käynyt.

      Entä miksi puolet nuorista liitoista hajoaa, usein siinä vaiheessa kun perheessä on pieniä lapsia? Onkohan jäänyt näiltä laitoskasvatetuilta nuorilta aikuisilta lapsuudessa syvempi kiintyminen äitiin tapahtumatta ja ihmissuhteiden rakentaminen on siksi aikuisiässä hankalaa.

      Miten hyvin lapsi kiintyy äitiin, jos lapsi näkee häntä kolme-neljä tuntia päivässä, ja siitäkin ajasta lapsi todennäköisesti katsoo TV:tä ainakin tunnin?

      Minusta on valheellista kutsua laitospäivähoitoa päivä"kodiksi" - ei se mikään koti ole, ja siellä olevilla naisilla ei lue työsopimuksessa: "sinun pitää rakastaa hoidettavanasi olevia lapsia". Juuri siksi halusin hoitaa lapseni itse: koska halusin, että he kasvavat rakkauden ilmapiirissä myös päivisin, ei minkään vaihtuvan hoitajan hoteissa, jota en edes tunne, ja joka ei taatusti rakasta lapsiani niin kuin minä rakastan. Eikä myöskään ymmärrä heitä siinä vaiheessa, kun he eivät vielä osaa puhua. Sääliksi käy taaperoita laitoksessa, perhepäivähoito on inhimillisempää, ja siksi kai sitä ajetaankin alas tässä kokoomusvetoisessa kalsassa Suomessa.

      • mukavaa elämää

        Arvovalintoja. Itse hoidan lapsen kotona eskari-ikään saakka. Koska haluan tehdä niin ja se on mielestäni lapsenkin etu. (Tai aloitin kyllä juuri osa-aikatyön, jota teen kotona noin 10h/vk 4v. lapsen ollessa kerhossa/kaverin luona/ illalla nukkumassa ennen minua). Elämä ei toimeentulotuellakaan mitään kituutusta ole ollut. Luomuruokaan on varaa, molemmilla on yksi edullinen maksullinen harrastus, satunnaisesti käymmne kylpylässä/vuokraamme leffoja/ käymme elokuvissa jne. Oikeastaan auto on se mistä on joutunut tinkimään, eli siihen ei ole varaa.

    • On millä rällätä

      Jos kaikilla vain olisi tuohon mahdollisuus...Pakolaisleireille jää isoja määriä äitejä pienine lapsineen kuolemaan. Uusia suomalaisia saataisiin helposti pakolaisia tuomalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe