Sudet ulvovat kerrostalossa

Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu

Elikäs olisi syytä järjestää koirille seuraa tai mahdollisimman paljon virikkeitä, kun ollaan itse poissa.

- ulkoilutus pitäisi tehdä juuri ennen lähtöä, mahdollisimman pitkä lenkki, jotta koira nukkuisi mahd. paljon ollessaan yksin.

- joku "aarreluu" pitäisi olla, josta se saisi kaivella tavaraa ulos puuhastellakseen.

- toinen koira seuraksi

- radio, mieluiten puheohjelma päälle, kun lähdetään pois

- ei hössötystä lähtiessä, vaan ihan normaali poismeno

- ei hössötystä palatessa, vaan rapsuttelua vasta kun koira on rauhoittunut

- koiran voi opettaa siihen, että tullaan takaisin, tekemällä lyhyitä poissaoloja, alkaen muutamasta sekunnista minuuttiin ja minuutteihin jne. Eroahdistus ja ulvonta jäävät vähemmälle tai kokonaan pois.

- en tiedä, onko koiraa järkevää ottaa, jos tiedetään että ollaan iso osa päivästä poissa. Virikkeetön yksinäisyys on eläinrääkkäystä. Kuvittele itsesi suljettuna neljän seinän sisälle aamusta iltaan istumaan melkein joka päivä vailla virikkeitä, nettiä, voimatta lukea ja ommella tai mitään muutakaan paitsi olla vaan. Miten koira pärjäsi tässä suhteessa sinua paremmin?

20

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Muuten hyvä kirjoitus mutta kun me ihmiset ollaan ihmisiä ja koirat koiria, joten vertaamaan ei voi alkaa. Koiran pitää nukkua kaksi kertaa enemmän kuin ihmisen ja yleensä koiran rytme menee sellaiseksi että nukkuu kotona enimmäkseen.

      Kun koiralle jättää tekemistä kun asunnosta lähdetään, ei sen kannata olla mitään mikä saa koiraan kierroksia vaan vaikka joku kongi mihin tungettu jotain minkä saa pikku hiljaa tyhjennettyä. Lähtiessä voi pitää ihan 30min ajan jolloin ei huomioi koiraa ollenkaan niin se ero ei sitten tule kuin veitsellä leikaten.

    • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu

      Eli nyt täytyy aloittaa uuden asunnon etsintä. Työajoista johtuen minun täytyy nukkua päivällä, ja äskettäin ulvomisen keksineet sudet tekevät siitä mahdotonta. Se koirakaksikko oli monta vuotta ihan hiljaa, mutta sitten siihen viereen muutti ulvoja, joka laukaisi nämä kaksi muuta ulvomaan. Ne ulvoo tosi kovaa! Naapurin pikkuvauva itku täysilläkään ei ole mitään verrattuna siihen, mikä ääni susista lähtee. Nuo melko nuoret koirat elävät vielä ainakin kymmenen vuotta, joten muutto on käytännön pakko.

      Joo tiedän, eihän se ole minun velvollisuuteni muuttaa vaan koirien pitäjän jne. Helpoimmin ja varmimmin ja varmasti nopeiten ulvonnasta takaisin unten maille pääsee kuitenkin muuttamalla itse.

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu

        Ja ei muuten auta korvatulpat.

      • ----
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Ja ei muuten auta korvatulpat.

        Kannattaisiko ihan ystävällisesti käydä sanomassa asiasta. Nimittäin voi olla,ettei omistaja edes tiedä koiriensa ulvovan yksinollessaan

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu

        Vai tietääkö joku jotkut supertehokkaat korvatulpat, jotka ovat vielä kohtuuhintaisetkin? Ne tanskalaiset korvatulpat, jotka melko hyvin blokkasivat naapurin äänekkään musiikinsoitonkin, eivät nimittäin noihin ulvoviin susiin tehoa juuri lainkaan.

        Näitä en tosin ole vielä kokeillut. Tilaus lähtee ihan kohta, täytyy kokeilla. Näyttää blokkaavan korkeilta taajuuksilta eli vasrmaankin justiinsa sieltä ulvonnan ylärekisteristä ääntä kaikkein parhaiten.

        http://www.korvatulpat.fi/macks-pillow-soft--korvatulpat.html

        Haittapuoli on, että eivät ole pestäviä vaan täytyy muutaman käytön jälkeen heittää pois. Toivottavasti ne edes kuitenkin toimii. Asunnonetsintä on kuitenkin samalla koko ajan käynnissä.

        Ulvomisiin,

        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu!

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu
        ---- kirjoitti:

        Kannattaisiko ihan ystävällisesti käydä sanomassa asiasta. Nimittäin voi olla,ettei omistaja edes tiedä koiriensa ulvovan yksinollessaan

        Ja jos tietää, niin loppuuko ulvominen?

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Ja jos tietää, niin loppuuko ulvominen?

        Tiputin jo sen ensimmäisen ulvojakoiran (joka koko shown aloitti) postiluukusta aloitusviestin tapaisia ohjeita sisään, mutta ei ainakaan siellä ulvonta loppunut.

        Aloitusviestiin muuten kirjoitin:

        "- toinen koira seuraksi"

        Kirjoitin tuon ennen kuin se koirapari aloitti yllättäen ulvomaan hyvin pian tuon kirjoittamisen jälkeen. Havainto: yllätys yllätys, kahdesta ulvojastahan lähtee enemmän ääntä kuin yhdestä.

        Joten ei ole mikään patenttiratkaisu tuo useampi koirakaan samassa huushollissa.

      • -----
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Ja jos tietää, niin loppuuko ulvominen?

        Ja jos tietää, niin loppuuko ulvominen?

      • kokeile...
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Ja ei muuten auta korvatulpat.

        Itsellä ollut naapureissa ******* lisäksi muitakin häiriköitä. Muista korvatulpista ei apua, mutta 3M poistaa äänet lähes täydellisesti, nyt saanut nukuttua todella hyvin. Väärinhän se silti on, että toiset joutuu tulppia käyttämään.

        Onneksi ***** ovat häipyneet, eikä häirikötkään jaksa kun ovat huomanneet ettei vaikuta mitään, mutta poistaa hyvin liikenteenkin melun. Yksi pari kestää monta viikkoa.

      • kerroinkin jo
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Vai tietääkö joku jotkut supertehokkaat korvatulpat, jotka ovat vielä kohtuuhintaisetkin? Ne tanskalaiset korvatulpat, jotka melko hyvin blokkasivat naapurin äänekkään musiikinsoitonkin, eivät nimittäin noihin ulvoviin susiin tehoa juuri lainkaan.

        Näitä en tosin ole vielä kokeillut. Tilaus lähtee ihan kohta, täytyy kokeilla. Näyttää blokkaavan korkeilta taajuuksilta eli vasrmaankin justiinsa sieltä ulvonnan ylärekisteristä ääntä kaikkein parhaiten.

        http://www.korvatulpat.fi/macks-pillow-soft--korvatulpat.html

        Haittapuoli on, että eivät ole pestäviä vaan täytyy muutaman käytön jälkeen heittää pois. Toivottavasti ne edes kuitenkin toimii. Asunnonetsintä on kuitenkin samalla koko ajan käynnissä.

        Ulvomisiin,

        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu!

        3M maksaa vähän enemmän kuin halvimmat, muistaakseni jotain 5-6€ / 3 paria.

      • yksi haitta
        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu kirjoitti:

        Vai tietääkö joku jotkut supertehokkaat korvatulpat, jotka ovat vielä kohtuuhintaisetkin? Ne tanskalaiset korvatulpat, jotka melko hyvin blokkasivat naapurin äänekkään musiikinsoitonkin, eivät nimittäin noihin ulvoviin susiin tehoa juuri lainkaan.

        Näitä en tosin ole vielä kokeillut. Tilaus lähtee ihan kohta, täytyy kokeilla. Näyttää blokkaavan korkeilta taajuuksilta eli vasrmaankin justiinsa sieltä ulvonnan ylärekisteristä ääntä kaikkein parhaiten.

        http://www.korvatulpat.fi/macks-pillow-soft--korvatulpat.html

        Haittapuoli on, että eivät ole pestäviä vaan täytyy muutaman käytön jälkeen heittää pois. Toivottavasti ne edes kuitenkin toimii. Asunnonetsintä on kuitenkin samalla koko ajan käynnissä.

        Ulvomisiin,

        Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu!

        Korviin alkaa kertyä vaikkua ainakinminulla, täytyy muutama kerran vuodessa poistaa. Olin kyllä tottunut kun töissökin piti käyttää tulppia. Ensin apteekista vahan pehmentäjää korvaan, pumpulia ja sitten muutaman tunnin tai vaikka yön jälkeen lääkeruiskulla haaleaa vettä.

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu
        yksi haitta kirjoitti:

        3M Ear Classic (keltaiset sylinterinmuotoiset) aiheuttavat ainakin minulla korvakäytävässä melkein kuin allergiaa. Parempia ovat sellaiset vähän "kiiltäväpintaisemmat" vähän suipommat tulpat, mutta eivät nekään ulvontaan auta vaikka tavallisempiin naapuriääniin tepsivätkin. Odotellaan nyt noita silikonitulppia.

      • zirzye

        Mikä ketäkin häiritsee. Mua kyl häiritsee naapurien kakaroiden ulvonta paljon enemmän kun jonkun koiran haukahtelu sillon tällön. Taiat vaan vihata eläimiä, kyllä sen huomaa sun kirjotuksesta.

      • ei ne...

        Ne eivät olekaan hyviä, suippenevia ovat nämäkin mitä tarkoitin. Mukautuvat paremmin korvaan eivätkä ole niin kovia.

        http://verkkokauppa.starkki.fi/fi/korvatulpat-3m-1100-5-paria-pak

        Löytyy myös ainakin Tokmannilta ja K-Raudasta.

      • ilmoitus äkkiä
        zirzye kirjoitti:

        Mikä ketäkin häiritsee. Mua kyl häiritsee naapurien kakaroiden ulvonta paljon enemmän kun jonkun koiran haukahtelu sillon tällön. Taiat vaan vihata eläimiä, kyllä sen huomaa sun kirjotuksesta.

        Varmasti paha hätä lapsilla jos ulvovat, ***** taas ulvoo monta tuntia tai jopa koko päivän kun omistaja lähtee asunnosta, sellaista ääntä ei lähellekään lähde lapsista.

      • kerrostalossa asuva
        ilmoitus äkkiä kirjoitti:

        Varmasti paha hätä lapsilla jos ulvovat, ***** taas ulvoo monta tuntia tai jopa koko päivän kun omistaja lähtee asunnosta, sellaista ääntä ei lähellekään lähde lapsista.

        ilmoitus äkkiä : Eipä yleistetä taas! Ei kaikki koirat hauku tai ulvo yksinollessaan tai vaikka olis koirakaveri! Itel 2 koiraa ja ne ei hauku tai ulvo kun jäävät keskenään kotia.

      • Ouuuuuuuu-uuuu-uuuuu
        ei ne... kirjoitti:

        Ne eivät olekaan hyviä, suippenevia ovat nämäkin mitä tarkoitin. Mukautuvat paremmin korvaan eivätkä ole niin kovia.

        http://verkkokauppa.starkki.fi/fi/korvatulpat-3m-1100-5-paria-pak

        Löytyy myös ainakin Tokmannilta ja K-Raudasta.

        Ai, noitahan minullakin juuri on. Tavalliseen naapurimölyyn toimii hyvin, mutta ulvonta tulee voimalla läpi.

      • ljkkj
        zirzye kirjoitti:

        Mikä ketäkin häiritsee. Mua kyl häiritsee naapurien kakaroiden ulvonta paljon enemmän kun jonkun koiran haukahtelu sillon tällön. Taiat vaan vihata eläimiä, kyllä sen huomaa sun kirjotuksesta.

        "Mikä ketäkin häiritsee. Mua kyl häiritsee naapurien kakaroiden ulvonta paljon enemmän kun jonkun koiran haukahtelu sillon tällön. Taiat vaan vihata eläimiä, kyllä sen huomaa sun kirjotuksesta."

        Idiootti.

    • kokemusta On

      Jos asut taloyhtiössä, niin tee pikaisesti valitus isännöitsijälle. Monissa taloyhtiöissä puututaan koirien haukkumiseen varoituksella ja uhataan häädöllä/huoneiston haltuunotolla.

      Jos asut omakotitalossa, niin Herran haltuun... Apua on liki mahdoton saada laillisin keinoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe