Randel ULKOISTAA

jyrkkä alamaki

Onko totta että kaupungin johtaja joukkoineen aikoo kaupungin palveluja ulkoistaa oikein ei kotimaisille yrityksille, niin samalla menee yrityksen ja työntekijöiden verotuotto jos sitä maksetaan myös ulkomaille. Varoituskirjeitä on jo keväällä lähetetty ainakin muutamille palveluntuottajille.
Randelin johtajan virka pitäisi myös ehdottomasti kilpailuttaa, tai kuntalaisten äänestyksellä valita. Jos ei, niin miksi.

58

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei nääs kykene!

      Tämä ei ole kaupungin johdon ensimmäinen varoitus! Lisää on tulossa: suurin osa kaupungin uusista ulkoistuksista toimii niin, että kilpailutuksen voittaneen toimijan verot - jos kyseessä sattuisi olemaan "kotimainenkin" yritys - menevät liki kokonaan verotta paratiiseihin. Näinhän se kilpailutus nykyään lain mukaan toimii! Ei niitä kilpailuja paratiiseitta kukaan voita - m.o.t.

      Taannoin ulkolainen sijoittaja arvioi, että Suomessa vanhusten hoiva- ja palvelulaitokset ovat maailman parasta sijoitustoimintaa: tuotto sijoitetulle pääomalle kun nousee veronkeirron ansiosta noin 23 prosenttiin, ja ilman riskinottoa, kaupunki kun on takuumiehenä ja maksajana. Näin uudisoi Turun Sanomien talousliite jonkin aikaan sitten. Ja siihen minä luotan kuin kuuhuin nousevaan...

      • ulkova

        Ehkä "ulkoistajat" saavat prosentit tuotosta, vai miksi on ulkoistettava. Aikoinaan olin telakalla työssä. Vanhemmat rautakourat ihmettelivät miksi "romua" tehdään tietoisesti. Selvisi että liike joka romun osti, sijaitsi toisella paikkakunnalla ja omistajat oli pääosin telakan johdosta.

      • Kilpailu puhdistaa
        ulkova kirjoitti:

        Ehkä "ulkoistajat" saavat prosentit tuotosta, vai miksi on ulkoistettava. Aikoinaan olin telakalla työssä. Vanhemmat rautakourat ihmettelivät miksi "romua" tehdään tietoisesti. Selvisi että liike joka romun osti, sijaitsi toisella paikkakunnalla ja omistajat oli pääosin telakan johdosta.

        Nyt ollaan EU:ssa ja koko eurooppa voi tarjota Turun kaupungin töitä ja pääsääntöisesti halvin voittaa. Se on totta, että on väärin että yrittäjä vain kilpailee ja yksityisten yritysten työntekijät. Kunnalliset johtajapaikat tulisi myös kilpailuttaa, puoleen hintaan tulisi työt hoidettua ja verotuksen tarve alenisi merkittävästi.
        Nyt johtajapaikat on suojattu johtajasopimuksin ja yhteiskunnan virat lähes erottamattomat. Veronmaksajien rahaa palaa runsaasti ja vielä lisäksi otetaan velkaa, jotta julkisen sektorin palkat saadaan maksettua.
        Hölmöläisten hommaa, joka ei voi kauaa enää jatkua.

      • Piensuurtuloinen
        Kilpailu puhdistaa kirjoitti:

        Olen TS:n päivän uutisen mukaan varsin pienituloinen. Ovatko kaupunginjohtajatkin pientuloisia tänään, kuten he todistelevat korotuksista itse itselleen päättäessään?

        Uutisessa kerrottiin uusista budjetti- ja veropäätöksistä, joilla pyritään helpottamaan alle 70 000 euroa vuodessa tienaavien "pientuloisten" elämää ja parantamaan ostovoimaa usealla eurolla kuukaudessa! Kiitos hallitus, että aiotte muistaa meitä alle 70 000 euroa ansaitsevia pientuloisiakin!"

      • Asioita seuraava
        Piensuurtuloinen kirjoitti:

        Verohelpotuksista ei kannata unelmoida, jopa asuntolainojen korkovähennyksiä heikennetään ja tätäkin kautta veroruuvia kiristetään. Julkisen sektorin oleskelijoille annetaan kaikki ja kansa maksaa. Neuvostoliiton mallia sen kun parannetaan, lopputulos tulee olemaan sama.
        100 miljardin lainataso saavutetaan ja määräysvalta Suomen taloudesta siirtyy rahan lainaajille, kuten Portugalissa ja monissa muissa ylivelkaantuneissa maissa.
        Julkinen sektori syö pöydässämme ja tätä kautta ostovoima heikkenee kiihtyvää tahtia. Tavallisen kansan palkkaa rokotetaan, asuminen maksaa hunajaa.
        Bruttopalkalla ei ole mitään tekemistä käteen jäävän kanssa 70000 brutto muuttuu 30000 käteen jääväksi. Kulut yhteiskunnalle kuitenkin 140000 per turpa. Melkoinen käppi jää tähän väliin. Osta siinä sitten omaa työtäsi 35000 €:lla, kun kustannus yhteiskunnalle 140000 €.
        Velkaa otetaan ja joka viides on lomalla pääsääntöisesti puolitoistakertaisella palkalla, tällaista yhtälöä ei kestä mikään, eikä tarvitse olla taloustieteilijä, jotta tämän ymmärtää. Jos lomalla sitten sairastuu kuumeeseen, niin sitten välillä saikkua.
        Suomesta on tullut hölmöläisten maa ja Turku sitä oli jo ennenkin.

      • joopajoo.
        Asioita seuraava kirjoitti:

        Miten sattuikaan, että suomalaisten työ muuttui liian kalliiksi juuri samaan aikaan kun kokkareet ja kepu halusivat lisätä tuloeroja. Johtajien palkat nousi 20 kertaisiksi, työläisten palkoissa ostovoima pysynyt hädin tuskin ennallaan.

        Rikkaiden verotusta kevennetty, työläisten lisätty ja sekö auttanut työpaikkojen säilymiseen. Kiihtyvällä tahdilla vaan vievät työpaikat ulkomaille ja rikkaat rikastuu entisestään. Äänestäkää vaan kokkareita jatkossakin ja täyttäkää Suomi mamuilla.

      • Se on menoa nyt
        joopajoo. kirjoitti:

        Suomalainen työ on muuttunut kalliiksi ja ostovoima romahtanut, yhden maailman raskaimman verotuksen vuoksi.
        Raskas verotus taas johtuu suuresta hyväpalkkaisesta julkisesta sektorista ja lähes kaiken tukemisesta verorahoilla.
        Suomi on siirtynyt lähelle sosialismia ja kaikki on tehotonta.
        Randell yrittää tätä ratkoa, mutta se on lähes täysin mahdotonta. Todellisuudessa Suomalainen on niin mahdottoman tyhmä, ettei tajua ettei ilman työn tekemistä voida yhteiskuntaa ylläpitää.
        EU ja pankki joutuu Suomalaisia opettamaan kohtuullisen äkkiä, veikkaan jo ensi syksyä.
        Nykyinen kyttäyslinja Kokoomus ei Suomea pelasta, siirtyminen pois harmaasta taloudesta nostaa vielä reilusti hintoja ja yksinkertaisesti Kansalaisilla ei ole varaa maksaa palveluista.
        Työväenpuolue Kokoomus ja AY liike Demarit on todella huono yhtälö ja niin se oli jo Holkerin aikaan. Jakopolitiikka on helppoa politiikkaa ja puree tyhmään ja ajattelemattomaan, sekä ahneeseen Suomalaiseen kuin muihinkin iihmisiin maailmalla.
        Jakopolitiikan uhreja on jo Euroopassakin useita maita, eikä meidän kannata paljon Kreikkalaisille naureskella.

      • Ei Demari Putin
        joopajoo. kirjoitti:

        Miten sattuikaan, että suomalaisten työ muuttui liian kalliiksi juuri samaan aikaan kun kokkareet ja kepu halusivat lisätä tuloeroja. Johtajien palkat nousi 20 kertaisiksi, työläisten palkoissa ostovoima pysynyt hädin tuskin ennallaan.

        Rikkaiden verotusta kevennetty, työläisten lisätty ja sekö auttanut työpaikkojen säilymiseen. Kiihtyvällä tahdilla vaan vievät työpaikat ulkomaille ja rikkaat rikastuu entisestään. Äänestäkää vaan kokkareita jatkossakin ja täyttäkää Suomi mamuilla.

        Eiköhän ne ole juuri ahneet AY Demarit, jotka nämä kustannukset ovat tähän maahan luoneet. Nyt sitten maistetaan omaa lääkettä työttömyyttä ja korkeita hintoja ja syytellään toisia.
        Tyypillistä lipeäkala Demarin juttua, takki kääntyy vaikka yhdessä yössä tarvittaessa. Ei ole ihme laisinkaan Demarien alamäki, kansa ei jatkuvasti voi olla yhtä tyhmää, yllätys yllätys se ajattelee.

    • RANDELL ULOS !

      Randell voi ULKOISTAA ITSENSÄ !

      Mitään selkärankaa ja moraalia hänellä EI OLE ! - ON TURUN TAUDIN KASVATTI

      • Veronalle

        Ratkaisu nykyiseen talousongelmaan ja velkaantumiseen on julkisen sektorin palkkojen alentaminen 10 - 15 prosenttia.
        Pelkällä ulkoistamisella ei tästä selvitä, kulujen karsimiseen on osallistuttava koko yhteiskunnan.
        Ihmisten kortistoon työntäminen ei ole pitkän päälle kestävää, hukkaamme kalliin koulutuksen ja sosiaaliturvan kautta maksamme nämä yhteiskunnan putoajat.
        Verotuksen tarpeen aleneminen on eläkemaksujen ja lomakorvausten kautta vieläkin suurempi ja syömävelanotto voidaan lopettaa heti.
        Tämä pitäisi toteuttaa heti ja yhdellä ryminällä, prosentteina vielä yhteiskunnan johtajienkin palkat putoaisivat oikeudenmukaisesti.
        Hinnat laskisivat kaikkialla ja koko Suomen kilpailukyky paranisi reilusti kertaheitolla.
        Käteen jäävä palkkakin putoaisi verotuksen jälkeen hyvin vähän, eikä kenellekkään tulisi katastrofia.
        Kansa ei ole tyhmää, vaan johtavat poliitikot joilla on valtaa. Persujenkin on täysin turhaa syyttää EU:ta, kyllä pahoinvontimme on täysin itse aiheutettua.

      • Ihmettele sitä!
        Veronalle kirjoitti:

        Kuinka norjalaiset, tanskalaiset tai ruotsalaiset - vaikkapa elintarvikkeiden - tuotantolaitokset pystyvät kilpailemaan suomalaisten tuotteiden kanssa? Uskooko joku, että muiden pohjoismaiden työntekijät ansaitsevat vähemmän kuin suomalaiset? Ketä vetää välistä?

      • Yksityisen sektorin tuho
        Ihmettele sitä! kirjoitti:

        Kuinka norjalaiset, tanskalaiset tai ruotsalaiset - vaikkapa elintarvikkeiden - tuotantolaitokset pystyvät kilpailemaan suomalaisten tuotteiden kanssa? Uskooko joku, että muiden pohjoismaiden työntekijät ansaitsevat vähemmän kuin suomalaiset? Ketä vetää välistä?

        Esimerkiksi Ruotsissa julkisen sektorin työntekijä lomailee vain viisi viikkoa yksinkertaisella palkalla. Kulut yhteiskunnalle puolet pienemmät kuin Suomessa.
        Suomen kokonaisveroaste on jo yli 50 prosenttia, kilpailukyvyn kannalta täysin kestämätön.
        Norjassa palkat korkeat ja hinnat sitämyötä myös.
        Suomessa palkat korkeat ja edut ylitsevuotavat vain julkisella sektorilla suojatyöpaikoissa.
        Totta turisette, kukaan ei tee mitään, eletään vain velaksi

      • Suomi nousuun!
        Yksityisen sektorin tuho kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä, että kun Norjassa palkat ovat isot mutta menot myös, se tarkoittaa, että Norjan kilpailukyky on maailmanmarkkinoilla paree kuin Suomen.

        Siis palkkojen suuruudella ei ole mitään merkitystäa maan tai tuotantolaitoksen kilpailukykyyn. Voimme huoletta luopua kaikenmaailman halpatyövoimasta ja tehdä työt kotimaisin voimin. Kalliiksi käynyt työttömyyskin loppuisi oitis? m.o.t.

      • Tiedon väärtti!?
        Yksityisen sektorin tuho kirjoitti:

        Esimerkiksi Ruotsissa julkisen sektorin työntekijä lomailee vain viisi viikkoa yksinkertaisella palkalla. Kulut yhteiskunnalle puolet pienemmät kuin Suomessa.
        Suomen kokonaisveroaste on jo yli 50 prosenttia, kilpailukyvyn kannalta täysin kestämätön.
        Norjassa palkat korkeat ja hinnat sitämyötä myös.
        Suomessa palkat korkeat ja edut ylitsevuotavat vain julkisella sektorilla suojatyöpaikoissa.
        Totta turisette, kukaan ei tee mitään, eletään vain velaksi

        Kuka kertoo mistä syntyy säästöä kun esimerkiksi terveydenhoito ulkoistetaan yksityiselle sekstorille?

        Onko paljonkin säästöä syntynyt kun vanhainkoteja on yksityistetty vastaavan hoitotason yksityisillä - usein kovan rahan ulkolaisomisteisilla - laitoksilla? Luulenpa, ettei ja vieläpä luulen, että hoidon taso on laskenut huimasti: samalla rahalla saadaan huonompaa hoitoa. Voitot kertyy nyt vain veroparatiiseihin, mitään Suomelle tuottamatta?

    • Titan Tan

      Suur Turku tulisi kalliiksi, palkkoja korotettaisiin ja irtisanomissuoja 5 vuotta. Sillä ei ainakaan talouden ongelmaa ratkaistaisi.
      Ymmärtääköhän Kokoomus mistään mitään ajaessaan ihmisiä työttömiksi kovenevaan tahtiin on hyvä kysymys.
      Todella julkisen sektorin palkkatasoa tulisi alentaa, eikä korottaa. Kortistoon ei saa laittaa enää yhtään ukkoa, nyt kaikki töihin ja työtahti ripeäksi. Pois pekkaspäivät ja arkipyhäkorvaukset, maksetaan tehdystä tuottavasta työstä.
      Suur Turku vouhotuksella on saatu vain ihmiset kiukkuiseksi ja rahaa on palanut älyttömästi selvityksiin sun muihin.
      Yksityisen sektorin työtahti on vedetty äärimmilleen ja kilpailla saa joka päivä. Julkisen sektorin vuoro on alkaa maksella.

    • laskusuuntaa

      Yksityisenkin sektorin palkkoja on syytä alentaa, jotta saamme halvempaa maksalaatikkoa, edullisempia kumisaappaita, maalia, puutavaraa, asianajoa, mainoksia, terveyspalveluja ja vaikka mitä. Jo alkaisi rahat riittämään, vai olenko laskenut jotain väärin?

      • Äly hoi

        Yksityisen sektorin palkat on alennettu jo verottamalla ja verotuksen tarve tulee taas lähes 700 000 työntekijän julkiselta sektorilta.
        Kreikassa, Porttugalissa, Espanjassa, Latviassa on laskettu julkisen sektorin palkkoja, sekä etuja. Saman joudumme mekin tekemään, muuten talous ei parane, vaan julkinen velka lisääntyy edelleen.

      • Ehdotuksia satelee
        Äly hoi kirjoitti:

        Yksityisen sektorin palkat on alennettu jo verottamalla ja verotuksen tarve tulee taas lähes 700 000 työntekijän julkiselta sektorilta.
        Kreikassa, Porttugalissa, Espanjassa, Latviassa on laskettu julkisen sektorin palkkoja, sekä etuja. Saman joudumme mekin tekemään, muuten talous ei parane, vaan julkinen velka lisääntyy edelleen.

        Tarkoitatko lääkärifirmoja, jotka ovat avustaneet palveluksessaan nolevia lääkäreitä perustamaan "omaisuudenhoitoyhtiöiotä" veroparatiiseihin. Malliesimerkki lienee uusi ministeri Laura Räty, jolla on sellainen firma ollut jo ykstyissektorillaoloajastaan!?
        Ne palkkarahat eivät ainakaan paljoa sumalaisia avita?

        Kreikassa jne julkisella sektorilla on ollutkin sanoinkuvaamattomia etuja, joita on syytäkin karsia. Meillä sellaisia ei ole. Tutkimukset sensijaan novat todistaneet, että meillä julkisen sektorin palkat ovat jääneet roimasti jälkeen yksityisen sektorin palkoista. Kannattaisi tutkia ensin faktat?

        Italiassa taas kukoistaa korruptio: kanslaiset ovat sitä mieltä, että korruptio on hyvä asia, koska näin ihmiset saavat asioitansa ajettua byrokratiassa huomattavsti nopeammin kuin kuin ne etenevät normaalisti ilman lahjuksia!

        Pitäiskö meilläkin siirtyä asioiden hoitoa nopeuttavaan palkitsemismenettelyyn? Menettelyä voisi kutsua vaikka sporttelituloiksi - niistähän on pääpiirteissään luovutt nykyisin?

      • Ymmärtänyt jo
        Ehdotuksia satelee kirjoitti:

        Koeta nyt hyvä henkilö ymmärtää, verotuksen tarve syntyy julkisen sektorin kustannuksista. Niitä meillä on merkittävästi liikaa, kun palkan maksuun joudutaan ottamaan velkaa huomattavia määriä.
        Suuri verotuksen tarve sitten johtaa ostovoiman ja viennin hiipumiseen.
        Pommi on tosiaankin räjähtämässä meillä käsiin.

      • mikä on turhaa
        Ymmärtänyt jo kirjoitti:

        Koeta nyt hyvä henkilö ymmärtää, verotuksen tarve syntyy julkisen sektorin kustannuksista. Niitä meillä on merkittävästi liikaa, kun palkan maksuun joudutaan ottamaan velkaa huomattavia määriä.
        Suuri verotuksen tarve sitten johtaa ostovoiman ja viennin hiipumiseen.
        Pommi on tosiaankin räjähtämässä meillä käsiin.

        Minkä julkisen sektorin lopettaisit? Kyse ei siis olisi ulkoistamisesta, koska niillekin tekijöille (ja firman toimitusjohtajan puolisolle) pitää taata elintaso.

        Muutaman päällikön lopputili ei kunnan kassaan vielä rahaa tuo paljoakaan.

      • Turku laiva karilla
        mikä on turhaa kirjoitti:

        Minkä julkisen sektorin lopettaisit? Kyse ei siis olisi ulkoistamisesta, koska niillekin tekijöille (ja firman toimitusjohtajan puolisolle) pitää taata elintaso.

        Muutaman päällikön lopputili ei kunnan kassaan vielä rahaa tuo paljoakaan.

        Suur Turkuhan oli tarkoitettu juuri henkilöstön vähentämiseen julkisen sektorin hallinnossa, mutta sehän on epäonnistunut. Se onkin totta, että palkkojen alentaminen julkisella sektorilla on paljon järkevämpää, kuin porukan kortistoon korvauksia nostamaan siirtäminen.
        Totuus on että tässä taloudellisessa tilanteessa, julkisen sektorin kustannuksista tulisi saada pois noin 20 prosenttia. Samalla tulisi saada kasvua aikaiseksi ja vientiä.
        Julkisen sektorin työntekijöiden elintaso ei käytännössä laskisi paljonkaan, kun otetaan huomioon myös tuloveron proressiivisuus. Verotuksen tarve myös laskisi, kun yhteiskunnan kulut putoaisivat viidenneksen.
        Suomen julkisen sektorin tuottavuus on myös huono ja siihenkin tulisi saada muutosta. Kaikki tiedämme että meillä virkamiehiäkin on reilusti liikaa, on Trafia sun muuta kyttääjää, jotka suurin piirtein keksivät töitä itselleen. Suomen virkamiesmäärillä pystyisi hallinnoimaan ainakin viisi kertaa suurempaa kansaa.
        Suomesta on tullut täysi sosialistivaltio ja tunnetusti niiden loppu on ollut tuskainen ja nopea. Suomen uusin sosialistipuolue on Kokoomus, jonka piikkiin tämän jakopolitiikan epäonnistumisen voi huoletta laittaa.
        Onko Suomalainen sitten tyhmä vai ahne, kun tätä ei tajuta. Taas Maanantaina julkisen sektorin työntekijät raahautuvat neljän viiden tonnin kuukausipalkallaan hallinto kortteleihinsa, heittävät pikkutakin tuolin selkänojalle ja menevät kahville. Palkka maksetaan monille jo Saksan eläkekassan lainarahalla.
        Kesälomallakin julkisella sektorilla, joka Suomessa on maailman parhaiten palkattu puolitoistakertaisella palkalla , voi olla välillä sairaslomalla. Tällä menolla nousua saa odottaa ja katastrofi tulee jo ennen julkiseen talouteen.
        Yritykset on verotettu täältä jo paljolti ulkomaille, rahaa virtaa maasta ulos kiihtyvää tahtia. Suomen virkamies vaan oman palkkansa turvatakseen jatkaa kyttäyslinjaansa kuluista välittämättä.
        Onneksi Randell sentään yrittää edes jotain muutosta, Turku laiva kun on todellisessa merihädässä.

      • Hyvää hallintoa?
        Turku laiva karilla kirjoitti:

        Kilpailuviranomainen pakotti YLEn yhtiöittämään ohjelmien tuoton ja jakelun erikseen. Sitten kilpailuviranomainen pakotti YLEn myymään jalketutointa hoitavan yhtiönsä. Sen olisi ostanut silloin suomalainen Sonera, mutta kilpailuviranomainen kielsi kaupanteon ja Digita sitten myytiin ulkolaisille pääomasijoittajille (mm Australiaan).

        Ulkolainen sijoittaja tietenkin - monopolin saatuaan - nosti hinnat niin korkeiksi, että Digtiasta muosostui omistajilleen kultakaivos! Ja TV- katselijat maksoivat! Nyt sitten Digitan tuottojen verotkin valuvat kaikenmaailman "omaisuudenhoitoyhtiöiden" kautta veroparatiiseihin! Hyvä Suomi, ja varsinkin Komoomus, joka oli myynnin pääpukari!

    • Kiitos säästäjät!

      Taas ehdotetaan julkisen sektorin työpaikkojen radikaalia vähentämistä?

      Mistä ensin vähentäisit: sairaaloista, vanhusten hoidosta, pikkulasten päivähoidosta, poliisista, vesi- ja viemäriverkoston hoitajista vai myytävän tonttimaan ja rakennusoikeuden tuottajista?

      Turku näyttää esimerkkiä: se toimii juuri näin, lopettaa päiväkodit, karsii kouluista, vähentää vanhusten hoidosta ja ja myy holtittomasti (huonoon aikaan, halvalla) kiinteistöomaisuuttaan!

      Sekin on huomattava, että ulkoistettu toiminta maksaa saman verran kuin kunnan oma toiminta - jos ovat samantasoisia! Nythän esimerkiksi vanhusten hoitoa on ulkoistettu, mutta helpoimmasta päästä: maksetaan usein ulkolaiselle sijoittajalle pelkästä "palveluasunnosta" vanhukselle. Palvelun vanhus joutuiu joka tapauksessa maksa¨maan itse, samoin kunta joutuu aina hoivaamaan ne ne joiden hoito on kalleinta! "Säästöä syntyy!?"

      Valtio on toiminut tasan tarkkaan samalla tavalla.väkeä on vähennetty niin poliisista kuin viranomaisestakin, Nyt ne eivät toimi kunnolla - ja sen huomaa. Kansalainen kärsii säästöjen aiheuttamat harmit omissan ahoissaan!

      Koetapa kutsua poliisi pikkukolariasi tutkimaan ja syyttömyyttäsi todistamaan, ei onnistu ihan samana päivänä? Ilman poliisin tutkintaa maksat kolhusi aina itse! Näin se vaan on...

      • Grand Elli

        Unohdit sitten tahallasi(?) Grandellin "hovin"? Kyä sieltäkin säästettävää saattaisi löytyä, kun oikein miroskoopilla tutkisis? Tosiaalt kyä myökkii on todettava, että hoviin ei sovi juustohöylä!

      • 3 autoa poliiliiseja

        Kolhu kannattaa ajaa aina esim sunnuntai iltapäivällä. Kaksi poliisiautoa saatiin tai ilmestyi paikalle ensimmäisen avuksi melkein välittömästi teollisuus kadulle toteamaan autoni tehdasasennus ja Suomessa hyväksyttyjen valojen laillisuus. Tämä siis kirkkaana sunnuntai iltapäivänä.

      • Talousajattelija
        3 autoa poliiliiseja kirjoitti:

        Kolhu kannattaa ajaa aina esim sunnuntai iltapäivällä. Kaksi poliisiautoa saatiin tai ilmestyi paikalle ensimmäisen avuksi melkein välittömästi teollisuus kadulle toteamaan autoni tehdasasennus ja Suomessa hyväksyttyjen valojen laillisuus. Tämä siis kirkkaana sunnuntai iltapäivänä.

        Onhan se nyt päivän selvää, että kuluja on karsittava, kun velka vaan lisääntyy niin kunnilla, kuin valtiollakin. Loppu siitä tulee kuitenkin, ei poliitikko kyllä huvikseen säästä, on paljon mukavampaa jakaa etuuksia.
        Nykyinen valtionvarainministerihän on täysi hullu, velkaa vaan lisää huutelee.
        Yksikään poliitikko ei oikein tahdo säästää mitään, kuten ei Kreikassa, Porttugalissa, eikä Espanjassakaan , kunnes on pakko. Julkisen sektorin työntekijän ajatukset ovat tyystiin samanlaisia, omasta palkasta ja hyvistä eduista ei luovuteta. Ne maksatetaan mielummin muilla. Yksityinen sektori kilpailkoon ja yrittäjä raatakoon 12 tuntisia työpäiviä ja kyttääjät perään.
        Randell on oikealla asialla siitä ei pääse mihinkään, kuluja on karsittava tai hukka perii.

    • Tuttua on

      "Julkisen sektorin työntekijän ajatukset ovat tyystiin samanlaisia, omasta palkasta ja hyvistä eduista ei luovuteta. Ne maksatetaan mielummin muilla."

      Kuulostaa tutulta kaikilla aloilla. Jokainen on sitä mieltä, että oma ansio ja etuus on oikeutettu ja naapuri velottaa liikaa laivanrakentamisesta ja kaupankäynnistä. Mikähän ammatti on sellainen, jossa nykyinen palkkataso on ansaittu?

      • Muutos tyyliin !

        Pitää ottaa palkkatasosta huomioon myös työpaikan säilymisen turvallisuus, julkisella sektorilla olaan lähes erottamattomia ja lomautuksin hyvin harvinaista. Lisäksi tilikin tulee säännöllisesti ja firma ei mene konkaan.
        On todella väärin, että valtio on Suomessa palkkajohtaja ja lainaa rahaa ulkomailta miljardeja vuodessa lisää, jotta palkat voidaan maksaa.
        Miksi julkisella sektorilla vielä maksetaan parempaa eläkettä ja pidempiä lomiakin on hyvä kysymys ?
        Yksityisen sektorin palkkaus vielä perustuu paljolti urakoihin, kovaan työtahtiin ja pitkiin työpäiviinkin. Yksityiseltä sektorilta irtisanotaan päivittäin ja työtahti sen kun kiristyy, julkisen sektorin kilpailuttaesa jatkuvasti töitään.
        Jopa Demaritkin ovat huomanneet, että virkamiehiä on liikaa. Usein virkamiehet vielä käyttäytyvät ylimielisesti kyykyttäen hallintoalamaisiaan.

    • Toimii jo

      On Turkukin jo aloittanut erolappujen jakamisen ja uusia tulostetaan.

      • Naurutta ni pirust

        Ruotsin talous on nousukiidossa, Suomen laskukiidossa? Missä ero?

        Ilmeisesti ainakin työttömien määrässä ja työllistenkin palkoissa: ruotsalainen ostaa ruotsaalisia tuotteita ja elinkeinoelämä kukoistaa. Suomlainen ei osta, kun ei ole rahaa!

        Nyt siis haluttaisiin laskea suomalaisten palkkoja, jopa antaa kenkää yhä suuremmalle väkimäärälle! Siitähän se Suomi nousuun kääntyy, kun ei ole työntekijöitä eikä ostajia! Huhhuh, mitä EK-logiikkaa!

      • Höynäytetty akka
        Naurutta ni pirust kirjoitti:

        Ruotsin talous on nousukiidossa, Suomen laskukiidossa? Missä ero?

        Ilmeisesti ainakin työttömien määrässä ja työllistenkin palkoissa: ruotsalainen ostaa ruotsaalisia tuotteita ja elinkeinoelämä kukoistaa. Suomlainen ei osta, kun ei ole rahaa!

        Nyt siis haluttaisiin laskea suomalaisten palkkoja, jopa antaa kenkää yhä suuremmalle väkimäärälle! Siitähän se Suomi nousuun kääntyy, kun ei ole työntekijöitä eikä ostajia! Huhhuh, mitä EK-logiikkaa!

        Suomen tuotantolaitokset ovat suuressa mitassa joutuneet ulkolaisen markkinapääoman omistukseen. Seuraus on ollut valtion verotulojen siirtyminen paratiiseihin ja nopeiden voittojen kotiuttamiseen senkin uhalla, että lypsävä lehmä kuolee! Niinkuin on jo useissa tuotanto- ja palvelulaitoksissa käynytkin.

        Onko tasapuolista sekään, että makeillakin pääomatuloilla eläkepäiviään viettävä maksaa veroa hullunkurisen vähän kun taas palkkatuloistaan eläketurvaansa säännöllisesti säästänyttä eläkkeensaajaa rokotetaan tämän päivän työntekijääkin rankemmin!? Nytkö olisi aika kaivaa homehtumasta se perustuslain tasa-arvopykälä?

      • Tietoa on
        Höynäytetty akka kirjoitti:

        Pääomatulovero 30 % on nytkin jo liian suuri, siksi pääoma pakenee maasta. Yritysten kaksoisverotus, ensi voitosta, sitten uudestaan jos rahaanostetaan voittoina yrityksistä on katastroofi.
        Ruotsissa virkamies lomailee 5 viikkoa yksinkertaisella palkalla ja Suomessa 8 viikkoa puolitoistakertaisella. Siitäkin tulee jo miljardien ero verotuksen tarpeeseen.
        Suomessa pitäisi tosiaankin alkaa töihin, työaikaa pidentämällä ja pekkaset sun muut pois ja äkkiä.
        Sosialisti Suomen verotuksen tarvetta ei voi kestää mikään valtio. Ruotsi voittaa meidät mennen tullen.

      • höpöhöpö.
        Tietoa on kirjoitti:

        Seppänen kertoi totuuden, rikkaita ei veroteta juuri ollenkaan.

      • Tietoa on
        Höynäytetty akka kirjoitti:

        Suomen tuotantolaitokset ovat suuressa mitassa joutuneet ulkolaisen markkinapääoman omistukseen. Seuraus on ollut valtion verotulojen siirtyminen paratiiseihin ja nopeiden voittojen kotiuttamiseen senkin uhalla, että lypsävä lehmä kuolee! Niinkuin on jo useissa tuotanto- ja palvelulaitoksissa käynytkin.

        Onko tasapuolista sekään, että makeillakin pääomatuloilla eläkepäiviään viettävä maksaa veroa hullunkurisen vähän kun taas palkkatuloistaan eläketurvaansa säännöllisesti säästänyttä eläkkeensaajaa rokotetaan tämän päivän työntekijääkin rankemmin!? Nytkö olisi aika kaivaa homehtumasta se perustuslain tasa-arvopykälä?

        Valtion verotulot tulevat pääsääntöisesti alvista ja palkkaveroista. Kokonaisuuteen ei ole paljonkaan merkitystä kuka yrityksen omistaa.
        Suomen ongelmat johtuvat liian suuresta verotuksen tarpeesta.

    • ei oo häpee

      Ei ole 30% liian suuri, multakaan ei mene mitään, kuten ei muiltakaan tälle palstalle kirjoittavilta.

      Jos Ruotsi voittaakin, hopea ei oo häpeä ja taakse jää vielä monta maata tarjoten huonompia palveluita.

      • Ketä neuvosis?

        Mies myi firmansa ja keroi maksaneensa veroa 20 prosenttia.

        Lääkäri kertoi perustaneensa omaisuudehoitoyktiön. Sen avulla hän saim kierrettyä veroa liki kaksikymmentätuhatta joka vuosi.

        Mitens pitäisi kuukausipalkkaisen kuntatyöntekijän menetellä saadakseen 30 000 euron yhteenlasketuista vuosituloistaan edes pikkiriikkisen vietyä verottomana paratiisiin? Ketä neuvois?

    • palkkapussin koko

      Paikallislehden uutinen: "Yksityisen sektorin keskimääräinen kuukausipalkka nousi viime lokakuussa 3 500 euroon, kertoo Tilastokeskus. Keskipalkka koskee säännöllistä työaikaa.
      Miehillä säännöllisen työajan keskipalkka oli noin 3 900 euroa ja naisilla noin 3 100 euroa."

      Moniko kunnan siivooja, huoltomies, laitoshuoltaja, lähihoitaja tai toimistosihteeri saa moista palkkaa?

      Noista kun laitetaan puoletkin pihalle, niin jopa säästyy rahaa.

      • Joka asian asiantuntija

        Julkisella sektorilla työskentelee paljon kovapalkkaista porukkaa mikä nostaa keskiansioita: Lääkäreitä, opettajia, maistereita, tuomareita jne...
        Julkisella sektorilla on myös hyvät ikälisät, ammattitaitolisät, yötyölisät, viikonloppulisät, pitkät lomat ja paremmat eläkkeet, nämä kaikki nostavat verotuksen tarvetta.
        Julkisella sektorilla on myös erittäin paljon päälliköitä ja johtajia hyvillä ansioilla. Kesälomallakin saa sairaslomaa, meneppä koittamaan PK yrityksessä.
        Siivoojat ovat syyttömiä verotuksen tarpeeseen, se homma mielellään kilpailutetaan ja kiristetään. Kilpailuttaa pitäisi tietysti johtajat ja päälliköt.
        Verotuksella on litistettiin Suomen vienti ja valtiovarainministeriö palkkaa saman aikaisesti 2000 uutta byrokraattia, haloo hallitus.
        Yksityisen sektorin kovapalkkainen tuottavassa työssä oleva ei sinänsä ole paha, sillä saadaan ostovoimaa ja tavaraa tai palveluita vientiin.
        Suomen yritysverotus ulos otetusta liikevoitosta 60 prosenttia on törkeää, ei ihme vaikka rahaa lähtee maasta veroparatiiseihin.
        Suomi putoaa juuri nyt pohjoismaidenkin kelkasta, velkaa on liikaa ja veroja. Kauan ei täällä enää jakopolitiikka jyllää, Neuvosto kohtalo odottaa, eikö muka huomattu, että on siirrytty vähitellen sosialismiin.
        Hyvä Randel, laita vaan tuulemaan ennenkuin on myöhäistä.

    • Siitä se alkaa...

      Edessä on myös koulujen ulkoistus yksityissektorolle.

      Tähän asti se on ollut kiellettyjen ulkoistusten listalla, Helsingin kaupunkia lukuunottamatta, johon sai - ylläri, ylläri - jäädä yksityisiä kouluja. Muualta maastamme ne valtion mahtikäskyllä lopetettiin!

      Nyt jo on kokeiltu yksityisomistuksessa oloevien koulutalopjen käyttöä - "ei haluta maksaa seinistä!" Ketä kertoisi mistä niitä ilmaisia seiniä saa, ostaisin niitä muutamia kappaleita tarvitsemaani omakotia varten?

      • Lääke lamaan

        Eriarvoisuus lisääntyy maassamme suurista palkkaeroistakin johtuen, tässä maassa arvostetaan lähes pelkästään kirjanoppineita. Kirjanoppineet ovat liiankin suurelta osalta yhteiskunnan töissä ja prosenttuaaliset palkankorotukset nostavat näiden palkkatasoa kestävyydellemme liikaa.
        Alle kahden tonnin eläkeläiset tuskin ovat ongelmamme, vaan takavuosien keinotekoisesti korotetut 4-5 tonnin eläkkeet, joita maksellaan vielä pitkään. Nämä suurehkot eläkkeet ovat kertyneet aikoinaan loppuajan runsaista ylitöistä ja viikonlopputöistä 66,6 prosentin osuudella. Joukossa on lääkäreitä, upseereita, poliiseja jne...
        Katastroofimme olisi hetkessä ohi muutamalla kovalla päätöksellä ja verottamista voitaisiin vähentää tuntuvasti. Vientiteollisuus kiittäisi ja hinnat laskisivat.
        Mikään suuri Sote suuremalla byrokratialla ja valtavilla yhdistämiskuluilla ei meitä pelasta. Työn tuottavuutta korotettava merkittävästi, eläkepoistumaa hyödyntäen, eläkekatto 3 tonniin, julkisen sektorin palkan alennus - 10 prosenttia yli kolmen tonnin palkoista, eläkkeelle siirtyminen työvuosien mukaan esim. 40 työvuotta, ei iän mukaan jne...
        Siinä vaaliteema seuraaviin eduskuntavaaleihin, uskaltaakohan kukaan vellihousu poliitikoistamme ?

    • Sektori mikä sektori

      Työmies on palkkansa ansainnut, sanoivat kansanedustajat yhteen ääneen, kun heidän alkuaankin käsittämättömiä etujaan taas kerran lisättiin.

      Näin voi sanoa kunnanisäkin. Mitä enemmän kovapalkkaisia miehiä kuntiin saadaan tositoimiin, sen paremmin kunta pärjää. Kuntien palkat tuovat myös hyvinvointia maalle: hyvinvointi, ostovoima, palvelut ja tuotteet lisäänyvät potensissa - sitähän tässä on jo pitkään toivottukin.

      Kunnat sitäpaitsi taitavat olla tällä hetkellä lähes ainoita luotettavia työnatajia maassamme. Yksityinen sektori on vetänyt pääomansa pois ja - parhaassa tapauksessa - siirtänyt muille maille vierahille tuottamaan ja tahkoamaan voittoja siellä! Sic!

      • Hyväuskoiset herrat

        Maan hallituksen uusimmat rakenneuudistusten tukitoimet ovat kovin "rakentajavetoiset"?

        Valtio lupaa rutosti lisärahaa liikenneinvestointeihin sillä ehdolla, että kunnat - varsinkin siis periferiakunnat - lisäävät halpatonttituotantoaan nykyisestään vähintään 15 prosentilla!? Jopas on kestävää kehityustä? Ovatkohan hallituskipeät vihreät yksissätuumin mukana hyväskymässä päätöstä?

        Näin menetellen hallitus laskee esim. metropoliseudulla saatavan oitis vähintään 15 000 uutta kotia - hyville veronmaksajille! Elon laskuopinko mukaan tulos lienee saatu aikaseksi?

        Kaiken huippuna hallitus lupaa yksityiselle pääomalle ja siis kiinteistösijoittajille entistäkin halpakorkoisempaa ja kätevämpää lainaa vuokratalojen tuotantoon. Aah, mikä piristysruiske sijottajille ja rakentajille! Hallitus ilmeisesti uskoo, että näin asuntojen hinnat putoavat ja vuokrat automaattisesti kevenevät eikä lainarahan tuotosta senttiäkään valu sijoittajan kukkaroihin?

      • Talousviisaatko väärässä

        Kyllä se on niin että yksityisen sektorin pääomat on verotettu yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen ja siihen vielä velkaakin rutosti otettu.
        Taitaa Kreikka, Espanja, Latvia, Italia, Porttugali jne... Saneeraneet turhaan julkista sektoriaan, jos sillä hyvinvointia saadaan aikaiseksi yhteiskunnalle.
        Hyvinvointi valtio onkin ollut sosialisti valtio ja nyt löysät pöksyissä.

      • Suuri puhallus
        Talousviisaatko väärässä kirjoitti:

        Kyllä se on niin että yksityisen sektorin pääomat on verotettu yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen ja siihen vielä velkaakin rutosti otettu.
        Taitaa Kreikka, Espanja, Latvia, Italia, Porttugali jne... Saneeraneet turhaan julkista sektoriaan, jos sillä hyvinvointia saadaan aikaiseksi yhteiskunnalle.
        Hyvinvointi valtio onkin ollut sosialisti valtio ja nyt löysät pöksyissä.

        Espooltakin puuttuu budjetista 100 miljoonaa, melkoisia summia, tuskin saavat enää lainaa. Ei auta suuruuskaan, kun suuret kunnat ovat liemessä.
        Onko meille syötetty potaskaa, kyllä suurella kunnalla on usein myös suuren menot.
        Kaupunginjohto on Turussakin kovan paikan edessä, miten turvata oma yli kymppitonnin kuukausipalkka.
        Kukaan poliitikoistamme ei uskalla puuttua todellisuuteen, Suomi ja monet kunnat ovat jo pankin ohjauksessa. Niin käy kaikille talousosaamattomille.
        Pöhöttynyt julkinen sektori on tähän syypää, kansalle on helpompi työntää tuota veroparatiisi juttua.

      • Perässävedettävätkin
        Suuri puhallus kirjoitti:

        Se iso kunta joutuu järjestämään palvelut ympäristökylillekin, eikä niiden maksamat korvaukset riitä mihinkään. Esim. uimahallien lippu ei kata käyttöä ja jos vain kunnan omat asukkaat käyttäisivät sitä, selvittäisiin pienemmillä saunoilla, suihkuilla, siivoamisella ja muilla kustannuksilla. Vai onko joku nähnyt yksityisen ilman kunnan tukea toimeen tulevan uimahallin?

      • Turun oma vika
        Perässävedettävätkin kirjoitti:

        Se iso kunta joutuu järjestämään palvelut ympäristökylillekin, eikä niiden maksamat korvaukset riitä mihinkään. Esim. uimahallien lippu ei kata käyttöä ja jos vain kunnan omat asukkaat käyttäisivät sitä, selvittäisiin pienemmillä saunoilla, suihkuilla, siivoamisella ja muilla kustannuksilla. Vai onko joku nähnyt yksityisen ilman kunnan tukea toimeen tulevan uimahallin?

        Impivaaran halli Turussa on selvää suuruudenhulluutta, eikä siitä voi kehyskuntia syyttää. Naapurikaupunkien uimahalleja kuormittavat runsaasti juuri Turkulaiset, mutta maksavat tietysti pääsymaksun.
        Turun tuho on suuruudenhulluus, toriparkit ja ratikat, johtajien huippupalkat ja tunnetut möhlingit.

    • Sirryttään asiaan!

      Turku karsii rajulla kädellä - maan hallituksen määräyksestä - mm. vanhainkotipaikkoja ja vanhukset siirretään pääsääntöisesti kotihoitoon.

      Onpa jännittävää nähdä karsitaanko laitospaikkoja yhtä lailla niin yksityisistä hoitolaitoksista ja palvelutaloista kuin kunnan omista vanhainkodeista? Ehken tähänkin keksitään "laillinen sanakikkailu" tyyliin: palvelutalo on ihan eri asia kuin vaivaistalo!?

      • Pahalta näyttää

        Turku kyllä joutuu karsimaan aivan omaa syytään ja rahat on aivan itse tuhlattu. Pankki kun sanoo, ettei vippiä enää tule, se on loppu.
        Ei auta edes Vihreä valitus ja keskittämismalli.
        Randell on lähes ainoa, joka edes yrittää jotain ja voisi ryhdikkäästi ensimmäiseksi alentaa omaa palkkaansa. Kaupungin johtaja, kun ei ole mikään teollisuus yrityksen johtaja, jonka palkka joustaa suhdanteiden ja menestymisen mukaan.
        Poliitikoista Turussa ei paljon apua ole, lupaavat vaan kaikille kaikkea. Onneksi on kuitenkin pankki, joka voi kiristää rahahanoja, kuin omakotirakentajalta.
        Viimeisen sanan sanoo sitten EU ja silloin kulutusjuhlat loppuu, kun Suomi otetaan holhoukseen.

    • Oppia ikä kaikki!

      Kilpailutuksessa ja ulkoistamisessa on valuvikoja. Kuka tahansa voi tarjota kilpailutuksessa palveluja, tai mitä muuta tahansa, halvalla, mutta kuka vertailee hinta-laatusuhteen?

      Esimerkkinä mainittakoon vasta ilmennyt satojentuhansien ero eläinlääkläripäivystyksen hinnoissa, joilla kaupunkia näytettäisiin raa'asti vedätetyn vuosia!? Tai sitten kilpailutus ei ole lainkaan toiminut tavoitellulla tavalla: säästöjä tuoden?

      Nykyään kun liki kaikki on kilpailutettava, hintojen vertailu ihan aikuisten oikeasti käy perin raskaaksi ja kalliiksi. Eikö työpanoksen tarjoajan olisi osoitettava jo tarjousvaiheesa toimintansa edullisuus vaikkapa kunnan omiin palveluihin verrattuna?

      • Kateellinen orja

        Läheskään kaikkea ei kilpailuteta, kyllä Turun työntekijätkin saisivat kilpailla keskenään ja alkaa tekemään töitä. Palkat ja edut vaan alas, kyllä joku siellä työpaikalla varmasti oleskelee halvemmalla.
        Johtajista voisi aloittaa kilpailutuksen, kaikki parisataa vaan heti palkkakilpailuun, niin kyllä säästöjä löytyy varmasti.

    • Suoriutuuko

      Mun mielestä eläinlääkäripäivystyksen kilpailitus voitettiin todella halvalla hinnalla. Voiko 80000 eurolla saada 24/7 koulut käyneen ja osaavan eläinlääkärin tekemään töitä? Päivystykseenhän pitää päästä myös päivällä, jolloin lääkäri ottaa jo muuten vastaan. Yksi lääkäri ei pysty joka yö olemaan päivystämässä, joten tarvitaan useampi henkilö rinkiin.

      Tuo eläinlääkärin päivystys palvelee vielä ympäristökyliäkin, joten kiirettä pitää. Ja miksi sen "koko maakunnan" päivystyksen järjestäjän pitää olla Turku? Miksei esim. Raisio tai Kaarina?

    • Kiirettä pitää

      Tuolla hinnalla sanee pieneläinkilinikan palvlelut kuukaudeksi, jolloin paikalla on yksi lääkäri kerrallaan - jos ei muuta niin tisurissa - ja osan aikaa mahdollisesti vastaanottoapulainen.

      • Kilapilutusta?

        Niinpä. milenkiinoista tietää mitkä livat kilpailutuksessa laatuvaatimukset? Ettei taas jäänyt asianomiaisten potilaitten tarve huomioon ottamatta?

      • Kilpailu piristää
        Kilapilutusta? kirjoitti:

        Niinpä. milenkiinoista tietää mitkä livat kilpailutuksessa laatuvaatimukset? Ettei taas jäänyt asianomiaisten potilaitten tarve huomioon ottamatta?

        Kilpailutus on markkinataloutta ja se ei aina tarkoita hinnan alenemista, raja tulee vastaan ja silloin hinnat taas nousevat.
        Kilpailu on tehokas keino pistää vipinää rattaisiin, se on nähty myös Turun seudulla. Kehyskunnat ovat laittaneet vauhtia kaavoitukseen ja toimintaansa, laiskan pulskea suuri Turku on jäännyt lähes lähtötelineisiin.
        Nyt Turun hyväpalkkaiset johtajat itkevät, että kehyskunnat fuskaavat ja ottivat varaslähdön. Käytetään voimaa ja kieroutta, sekä poliittisia suhteita, jotta saataisiin kilpailijat näyttämään idiooteilta.
        Taantumankin on laitettu kehyskuntien syyksi, vaikka totuus on globaali ja myös itse aiheutettu. Turku on itse syönyt liikaa suklaapatukoita, tullut suureksi ja kankeaksi.
        Randell laittaa yrittäjän poikana nyt Turun laihdutuskuurille, läskit hiotaan pois ja hyvä niin. Turvotuspolitiikka on lähtöisin suurelta osaltaan Vihreästä keskittämispolitiikasta, joka on epäonnistunut surkeasti, kuten Demarien jakopolitikkakin. Seuraavissa vaaleissa Vihreät ja Demarit kokevat rökäletappion ja valta Suomessa vaihtuu. Onko mitään enää tehtävissä onkin sitten eri juttu.

    • Hyvä Randell

      Randell ulkoistaa oli ketjun avaajan otsikko. Totuus on ettei Randellilla ja meillä muillakaan ole muuta mahdollisuutta.
      Koko Euroopan kattava taantuma johtuu pitkälti liian suurista palkoista ja eduista julkisella sektorilla. Niitä on yritetty maksella jo liikaa veronkorotuksin ja velkaa ottamalla.
      Ostovoima kansalta hiipuu ja velkapommin tullessa maksettavaksi tulee katastrofi.
      AY liike on niin vahva ja turvaa johtajiensa palkkoja, että sitä ei palkanalennuksiin hevillä saada. Poliitikot jänistävät, peloissaan, voi mennä kokouspalkkiot ja lounaat.
      Randellille ei jää muuta mahdollisuutta , kuin ulkoistaa palveluita kilpailun avulla ja turvata oma työpaikkansa, sekä johtaja kavereiden keskushallinnossa.
      Tähän asti kun homma on laitettu kilpailuun on hinta aina laskenut ja yksityisellä sektorilla se otetaan selkänahasta. Edut minimoidaan ja hommat tehdään pienemmillä eläkemaksuillakin. Työntekijä viettää merkittävästi lyhyemmät lomat jne...
      Johtaja ei pidä töissä ainuttakaan turhaa tallaajaa, vaikka olisi kuinka merkittävä poliittinen tausta tai jääkiekkoilijan ura takana.
      Yksityisen sektorin kilpailuvaltti on: Ripeämpi työtahti, pienemmät palkat ja vähemmän lomaa. Ei ole kovin vaikeaa.
      Sellainen yritys joka velaksi palkkoja maksaa ei menesty kauaakaan, joten Randell on täysin oikealla asialla.

      • Oikein menee

        OK. On hyvä että edes joku tekee jotain yhteiskunnan pelastamiseksi ja käy kustannusten, sekä verotuksen tarpeen kimppuun.
        Monet Turunkin poliitikot keksivät ja ajavat vain lisää menoja, sekä veronkorotuksia.
        Velallisen ja varattoman Turun tulisi täysin ensimmäiseksi laittaa jäihin tuon ratikkatouhun, siihen varat ja velka ei tule koskaan riittämään.
        Olisikohan parempi ottaa tavoitteeksi velaton Turku ja alkaa toimia sen eteen. Poliitikko voi saada ääniä lupailemalla populistisesti kaikkea kivaa sirkushuveja, sekä etuja, mutta se on lyhytnäköistä.

      • Se on jämpti
        Oikein menee kirjoitti:

        Emme suostu enää maksamaan lisää veroja, saatte vähentää porukkaa välillä sieltä Turun kaupungin hommista.
        Palkkaa voi myös pudottaa monelta johtajalta ja parkkioikeus pois Louhesta.
        Oliko siellä hommissa 12000 ukkoa, puolet liikaa jos töihin ruvettaisiin.

      • Tekoja ei sanoja
        Se on jämpti kirjoitti:

        Emme suostu enää maksamaan lisää veroja, saatte vähentää porukkaa välillä sieltä Turun kaupungin hommista.
        Palkkaa voi myös pudottaa monelta johtajalta ja parkkioikeus pois Louhesta.
        Oliko siellä hommissa 12000 ukkoa, puolet liikaa jos töihin ruvettaisiin.

        Randell mitään ulkoista, vaan rahapula ja pankki.
        Jakopolitiikka on tullut tiensä päähän ja Demarit ovat jakaneet yhteiskunnan rahat liian tehokkaasti.
        Demarit ovat saaneet aikaiseksi oikean veroparatiisin, verotus vie ostovoiman ja köyhdyttää kansan.
        Pankki ei annakaan enää velkaa, missä viipyvät Demareitten ehdotukset ?
        Mitä tekee Vihreät, vouhaavat vain lisää velkaa ja veroja, kansan on saatava rautapyörät maksoi, mitä maksoi.
        Demarit ja Vihreät pystyivät jonkin aikaa hämäämään Turkulaisia syyttämällä kehyskuntia, kovista leasing maksuistaan ja typeristä kiinteistökaupoistaan, sekä ylitse vuotavista hankkeistaan.
        Turulla ei enää ole muuta mahdollisuutta, kuin suuri saneeraus ja mahdollisimman äkkiä. AY laittaa tietysti tässäkin hanttiin ja laittaa veronmaksajat makselemaan entistä kovempia veroprosentteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe