Suruko sairaus?

Suru ei ole sairaus, kuten kuunteleva kirkkokin mainitsee. Tästä asiasta on ollut paljon keskustelua aikaisemminkin. Koska suru ei ole sairaus, työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa.

Tajuatkohan edes kuinka sairas olet?

Huh, huh. kirjoitti:

Tajuatkohan edes kuinka sairas olet?

Syystä että? Kehoitan kuitenkin keskittymään omaan pipiisi. Kasvaminen auttaa ja helpottaa.

Hah-hah ... kirjoitti:

Syystä että? Kehoitan kuitenkin keskittymään omaan pipiisi. Kasvaminen auttaa ja helpottaa.

Jos olet niin pimeä ettet itse tajua, niin eipä kannata edes selittää... Lienet toivoton tapaus kaikin tavoin.

Huh, huh. kirjoitti:

Jos olet niin pimeä ettet itse tajua, niin eipä kannata edes selittää... Lienet toivoton tapaus kaikin tavoin.

Itse pidän toivottomina tapauksina sellaisia tyyppejä, jotka eivät näkevistä silmistä, kuulevista korvista ja toimivista (?) aivoista huolimatta näe, kuule eivätkä ymmärrä. Rohkea uskaltaa kertoa sitten vielä ääneenkin elämän raadollisemman puolen, jota tossu ei edes tajua.

Revi siitä kirjoitti:

Itse pidän toivottomina tapauksina sellaisia tyyppejä, jotka eivät näkevistä silmistä, kuulevista korvista ja toimivista (?) aivoista huolimatta näe, kuule eivätkä ymmärrä. Rohkea uskaltaa kertoa sitten vielä ääneenkin elämän raadollisemman puolen, jota tossu ei edes tajua.

Lue lisää

Sinä et ole rohkea etkä tiedä mistään mitään. Sinä et omaa mitään yleispätevää totuutta ja tiedä mitä kukakin tuntee surressaan läheistään. Se että olet tunnekylmä ja häiriintynyt ei tarkoita että olisit oikeassa ja tietäisit jotain "enemmän" kuin muut. Olet pelkästään ajattelematon, typerä, röykeä ja itsesi muiden yläpuolelle nostanut tunnekylmä ja häiriintynyt sairas ja säälittävä typerys.

Huh, huh. kirjoitti:

Sinä et ole rohkea etkä tiedä mistään mitään. Sinä et omaa mitään yleispätevää totuutta ja tiedä mitä kukakin tuntee surressaan läheistään. Se että olet tunnekylmä ja häiriintynyt ei tarkoita että olisit oikeassa ja tietäisit jotain "enemmän" kuin muut. Olet pelkästään ajattelematon, typerä, röykeä ja itsesi muiden yläpuolelle nostanut tunnekylmä ja häiriintynyt sairas ja säälittävä typerys.

Lue lisää

Voipipa ja saattaapipa olla; siis tismalleen samanlainen kuin sinäkin.

Pata kattilaa soimaa kirjoitti:

Voipipa ja saattaapipa olla; siis tismalleen samanlainen kuin sinäkin.

Et sinä ymmärrä, et ikinä.

Olen leski. Miehen kuolema oli katastrofi. Vielä suurempi olisi ollut,jos olisin jäänyt kotiin makaamaan. Olen työtön,mutta lähdin liikkeelle heti. Hoidin joka päivä kuolemaan liittyviä virastoasioita. Tapasin tuttuja turuilla ja toreilla. Minulla oli suuri tarve kertoa kuolemasta kaikille. Se oli osa selviytymisprosessiani. Ilman muuta olisin mennyt työhön,jos olisi ollut. Kävin työkkärissä kyselemässä.
Jos jää sairaslomalle,olen sitä mieltä,että kuokeman syy se ei ole. Syy on omaisessa itsessään,mahdollisesti pitempiaikainen stressi tai jotain.
Kuolemalla ratsastimen pidemmän aikaa on tekosyy.

Leski kirjoitti:

Olen leski. Miehen kuolema oli katastrofi. Vielä suurempi olisi ollut,jos olisin jäänyt kotiin makaamaan. Olen työtön,mutta lähdin liikkeelle heti. Hoidin joka päivä kuolemaan liittyviä virastoasioita. Tapasin tuttuja turuilla ja toreilla. Minulla oli suuri tarve kertoa kuolemasta kaikille. Se oli osa selviytymisprosessiani. Ilman muuta olisin mennyt työhön,jos olisi ollut. Kävin työkkärissä kyselemässä.
Jos jää sairaslomalle,olen sitä mieltä,että kuokeman syy se ei ole. Syy on omaisessa itsessään,mahdollisesti pitempiaikainen stressi tai jotain.
Kuolemalla ratsastimen pidemmän aikaa on tekosyy.

Lue lisää

Miten voit syyllistää tuolla tavalla?

Tiedätkö että työttömänä sinuakin syyllistetään monen taholta ja pidetään laiskana ihmishylkiönä, joka olet itse työttömyytesi aiheuttanut etkä todellisuudessa edes halua muuta kuin maata kotona ja elellä lokoisasti työssäkäyvien veronmaksajien siivellä - kyllä tekevälle töitä löytyy! Tuntuuko kivalle sellainen - tunnistatko itsesi tuollaisesta kuvailusta ja onko se mielestäsi reilu?

Jos ei niin miksi sitten itse syyllistyt johonkin vielä pahempaan, eli siihen että syyllistät toisia surevia ihmisiä?

Jokainen ihminen on yksilö, jos joku asia pätee sinuun, ei se päde naapuriisi, sisareesi, äitiisi, lapseesi jne. Me kaikki olemme erilaisia ja reagoimme asiohin eri tavalla, eikä oikeaa ja hyväksyttävää tapaa surra ole olemassakaan, vaan ne kaikki ovat oikeita. Sinä se et joka tapauksessakaan ole, joka määrittelee miten pitää reagoida ja käyttäytyä läheisen menettäessään.

Sanot puhuneesi ja se on ollut tapasi selviytyä. Tuliko kertaakaan mieleesi että monella ei ole ketään kelle puhua? Monelle ei ole edes luontaista puhua asioistaan, ei niistä hyvistäkään saati sitten menetyksestään. On myös ihmisiä jotka eivät halua kuunnella toisten vastoinkäymisistä, ja jättävät surevan ihmisen yksin. Mitä enemmän yrittää puhua, sen varmemmin ihmiset ympäriltä kaikkoaa, tämä on valitettavasti totta monen kohdalla. Ikäviä asioita ei haluta ajatella luultavasti siksi, ettei joudu myöntämään omaa ja läheistensä kuolevaisuutta, eikä haluta ajatella mitä jos itse menettää rakkaansa. Surevalle siis käännetään selkä. Jos ei halua jäädä täysin yksin, on parempi olla hiljaa ja puhumatta surustaan.

Jos ihminen on niin järkyttynyt ja surun murtama ettei pysty nukkumaan, syömään, huolehtimaan itsestään ja arjen pyörityksestä eikä muuta tee kuin itkee ja itkee, niin onko se edes työkavereiden kannalta reilua, että hän olisi töissä muiden keskellä? Heidänkö pitäisi sitten yrittää keskittyä omaan työhönsä kun yksi ei muuhun pysty kuin itkemään? Et sinä voi sanoa kenenkään "ratsastavan" surulla. Annat itsestäsi hyvin itsekeskeisen ja ilkeän kuvan tuollaisella kommentoinnilla.

Eiköhän ne sairaslomia kirjoittavat lääkärit ole enemmän ammattilaisia kuin sinä ja osaa arvioida milloin ihminen on siinä kunnossa, että loma olisi tarpeen.

____________________ kirjoitti:

Miten voit syyllistää tuolla tavalla?

Tiedätkö että työttömänä sinuakin syyllistetään monen taholta ja pidetään laiskana ihmishylkiönä, joka olet itse työttömyytesi aiheuttanut etkä todellisuudessa edes halua muuta kuin maata kotona ja elellä lokoisasti työssäkäyvien veronmaksajien siivellä - kyllä tekevälle töitä löytyy! Tuntuuko kivalle sellainen - tunnistatko itsesi tuollaisesta kuvailusta ja onko se mielestäsi reilu?

Jos ei niin miksi sitten itse syyllistyt johonkin vielä pahempaan, eli siihen että syyllistät toisia surevia ihmisiä?

Jokainen ihminen on yksilö, jos joku asia pätee sinuun, ei se päde naapuriisi, sisareesi, äitiisi, lapseesi jne. Me kaikki olemme erilaisia ja reagoimme asiohin eri tavalla, eikä oikeaa ja hyväksyttävää tapaa surra ole olemassakaan, vaan ne kaikki ovat oikeita. Sinä se et joka tapauksessakaan ole, joka määrittelee miten pitää reagoida ja käyttäytyä läheisen menettäessään.

Sanot puhuneesi ja se on ollut tapasi selviytyä. Tuliko kertaakaan mieleesi että monella ei ole ketään kelle puhua? Monelle ei ole edes luontaista puhua asioistaan, ei niistä hyvistäkään saati sitten menetyksestään. On myös ihmisiä jotka eivät halua kuunnella toisten vastoinkäymisistä, ja jättävät surevan ihmisen yksin. Mitä enemmän yrittää puhua, sen varmemmin ihmiset ympäriltä kaikkoaa, tämä on valitettavasti totta monen kohdalla. Ikäviä asioita ei haluta ajatella luultavasti siksi, ettei joudu myöntämään omaa ja läheistensä kuolevaisuutta, eikä haluta ajatella mitä jos itse menettää rakkaansa. Surevalle siis käännetään selkä. Jos ei halua jäädä täysin yksin, on parempi olla hiljaa ja puhumatta surustaan.

Jos ihminen on niin järkyttynyt ja surun murtama ettei pysty nukkumaan, syömään, huolehtimaan itsestään ja arjen pyörityksestä eikä muuta tee kuin itkee ja itkee, niin onko se edes työkavereiden kannalta reilua, että hän olisi töissä muiden keskellä? Heidänkö pitäisi sitten yrittää keskittyä omaan työhönsä kun yksi ei muuhun pysty kuin itkemään? Et sinä voi sanoa kenenkään "ratsastavan" surulla. Annat itsestäsi hyvin itsekeskeisen ja ilkeän kuvan tuollaisella kommentoinnilla.

Eiköhän ne sairaslomia kirjoittavat lääkärit ole enemmän ammattilaisia kuin sinä ja osaa arvioida milloin ihminen on siinä kunnossa, että loma olisi tarpeen.

Lue lisää

Nykypäivän lääkärit tietävät oikeastaan ihmisestä hyvin vähän. Sairaudet, toimenpiteet, lääkkeet ja sen sellainen on pääosassa ja ihminen on pelkkä fyysinen kapistus vailla henkeä ja mieltä, joihin lääkäreillä ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. Masentunut esim. saa heti pillerit, lääkärillä ei asiaan ole mitään muuta apua eikä keinoa.

Joten eivät osaa arvioidakaan.

"Leskelle" kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Sinä olet viisas ihminen.

Kuolema elämän osa kirjoitti:

Nykypäivän lääkärit tietävät oikeastaan ihmisestä hyvin vähän. Sairaudet, toimenpiteet, lääkkeet ja sen sellainen on pääosassa ja ihminen on pelkkä fyysinen kapistus vailla henkeä ja mieltä, joihin lääkäreillä ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. Masentunut esim. saa heti pillerit, lääkärillä ei asiaan ole mitään muuta apua eikä keinoa.

Joten eivät osaa arvioidakaan.

"Leskelle" kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Sinä olet viisas ihminen.

Lue lisää

Kyllä lääkärit osaa arvioida. Millä meriiteillä sinä aliarvioit heidän ammattitaitoaan?

Nykypäivänä halutaan omaisten "menevän eteenpäin" koska kuolema pitää lakaista äkkiä pois päiväjärjestyksestä ettei muiden maailmankuva ja usko omasta kuolemattomuudestaan järky.

____________________ kirjoitti:

Kyllä lääkärit osaa arvioida. Millä meriiteillä sinä aliarvioit heidän ammattitaitoaan?

Nykypäivänä halutaan omaisten "menevän eteenpäin" koska kuolema pitää lakaista äkkiä pois päiväjärjestyksestä ettei muiden maailmankuva ja usko omasta kuolemattomuudestaan järky.

Lue lisää

Nooo, länsimaisen lääketieteen tulokset näkyvät liian hyvin esim. lääkkeisiin sijoitettuina rahakasoina ja leikkausjonoina yms. 'pikkuhuolina' ns. terveydenhuollossa, jota nyt koetetaan uudistaa sen takia, että se ei toimi, kun terveitä ihmisiä ei ole enää olemassakaan. Ts. terveyden hoitamisesta kukaan ei tiedä mitään vaikka se olisi helppoa ja halpaa. Sairauksia sen sijaan on niin paljon, että manit eivät enää riitä. Kelpaako? Ymmärsitkö?

Kukaan ei käske sinun "lakaista kuolemaa äkkiä pois" jos se kohdallesi napsahtaa. Mutta kun kuoleman kohtaaminen ei ole sairaus, niin eteenpäin on todella mentävä. Jos aiheen kanssa jää tuleen makaamaan, niin kuolo korjaa myös surijan. Tosin se ns. terveydenhuolto kuormittuu ensin ja jälleen kerran aivan turhasta taudista.

Joko snaijasit ? kirjoitti:

Nooo, länsimaisen lääketieteen tulokset näkyvät liian hyvin esim. lääkkeisiin sijoitettuina rahakasoina ja leikkausjonoina yms. 'pikkuhuolina' ns. terveydenhuollossa, jota nyt koetetaan uudistaa sen takia, että se ei toimi, kun terveitä ihmisiä ei ole enää olemassakaan. Ts. terveyden hoitamisesta kukaan ei tiedä mitään vaikka se olisi helppoa ja halpaa. Sairauksia sen sijaan on niin paljon, että manit eivät enää riitä. Kelpaako? Ymmärsitkö?

Kukaan ei käske sinun "lakaista kuolemaa äkkiä pois" jos se kohdallesi napsahtaa. Mutta kun kuoleman kohtaaminen ei ole sairaus, niin eteenpäin on todella mentävä. Jos aiheen kanssa jää tuleen makaamaan, niin kuolo korjaa myös surijan. Tosin se ns. terveydenhuolto kuormittuu ensin ja jälleen kerran aivan turhasta taudista.

Lue lisää

Oletko oikeasti sitä mieltä, että ihminen joka ei pysty esim. nukkumaan on kykenevä käymään töissä?

Joko snaijasit ? kirjoitti:

Nooo, länsimaisen lääketieteen tulokset näkyvät liian hyvin esim. lääkkeisiin sijoitettuina rahakasoina ja leikkausjonoina yms. 'pikkuhuolina' ns. terveydenhuollossa, jota nyt koetetaan uudistaa sen takia, että se ei toimi, kun terveitä ihmisiä ei ole enää olemassakaan. Ts. terveyden hoitamisesta kukaan ei tiedä mitään vaikka se olisi helppoa ja halpaa. Sairauksia sen sijaan on niin paljon, että manit eivät enää riitä. Kelpaako? Ymmärsitkö?

Kukaan ei käske sinun "lakaista kuolemaa äkkiä pois" jos se kohdallesi napsahtaa. Mutta kun kuoleman kohtaaminen ei ole sairaus, niin eteenpäin on todella mentävä. Jos aiheen kanssa jää tuleen makaamaan, niin kuolo korjaa myös surijan. Tosin se ns. terveydenhuolto kuormittuu ensin ja jälleen kerran aivan turhasta taudista.

Lue lisää

Ehkä sinun kannattaisi lukea tämä:

http://www.mielenterveysseura.fi/files/782/suru.PDF

____________________ kirjoitti:

Miten voit syyllistää tuolla tavalla?

Tiedätkö että työttömänä sinuakin syyllistetään monen taholta ja pidetään laiskana ihmishylkiönä, joka olet itse työttömyytesi aiheuttanut etkä todellisuudessa edes halua muuta kuin maata kotona ja elellä lokoisasti työssäkäyvien veronmaksajien siivellä - kyllä tekevälle töitä löytyy! Tuntuuko kivalle sellainen - tunnistatko itsesi tuollaisesta kuvailusta ja onko se mielestäsi reilu?

Jos ei niin miksi sitten itse syyllistyt johonkin vielä pahempaan, eli siihen että syyllistät toisia surevia ihmisiä?

Jokainen ihminen on yksilö, jos joku asia pätee sinuun, ei se päde naapuriisi, sisareesi, äitiisi, lapseesi jne. Me kaikki olemme erilaisia ja reagoimme asiohin eri tavalla, eikä oikeaa ja hyväksyttävää tapaa surra ole olemassakaan, vaan ne kaikki ovat oikeita. Sinä se et joka tapauksessakaan ole, joka määrittelee miten pitää reagoida ja käyttäytyä läheisen menettäessään.

Sanot puhuneesi ja se on ollut tapasi selviytyä. Tuliko kertaakaan mieleesi että monella ei ole ketään kelle puhua? Monelle ei ole edes luontaista puhua asioistaan, ei niistä hyvistäkään saati sitten menetyksestään. On myös ihmisiä jotka eivät halua kuunnella toisten vastoinkäymisistä, ja jättävät surevan ihmisen yksin. Mitä enemmän yrittää puhua, sen varmemmin ihmiset ympäriltä kaikkoaa, tämä on valitettavasti totta monen kohdalla. Ikäviä asioita ei haluta ajatella luultavasti siksi, ettei joudu myöntämään omaa ja läheistensä kuolevaisuutta, eikä haluta ajatella mitä jos itse menettää rakkaansa. Surevalle siis käännetään selkä. Jos ei halua jäädä täysin yksin, on parempi olla hiljaa ja puhumatta surustaan.

Jos ihminen on niin järkyttynyt ja surun murtama ettei pysty nukkumaan, syömään, huolehtimaan itsestään ja arjen pyörityksestä eikä muuta tee kuin itkee ja itkee, niin onko se edes työkavereiden kannalta reilua, että hän olisi töissä muiden keskellä? Heidänkö pitäisi sitten yrittää keskittyä omaan työhönsä kun yksi ei muuhun pysty kuin itkemään? Et sinä voi sanoa kenenkään "ratsastavan" surulla. Annat itsestäsi hyvin itsekeskeisen ja ilkeän kuvan tuollaisella kommentoinnilla.

Eiköhän ne sairaslomia kirjoittavat lääkärit ole enemmän ammattilaisia kuin sinä ja osaa arvioida milloin ihminen on siinä kunnossa, että loma olisi tarpeen.

Lue lisää

Että ei ole kelle puhua. Että on (vain) ihmisiä/tuttavia/sukulaisia, jotka eivät halua kuulla puhuttavan.
Juuri tuon olen joutunut kokemaan, raskaasti. Näin suunnattoman yksinäinen/turvaton en varmaankaan koskaan ollut. Se kuolema, se on niiiin lohduttoman peruuttamaton ja LOPULLINEN.

exomaishoituri kirjoitti:

Että ei ole kelle puhua. Että on (vain) ihmisiä/tuttavia/sukulaisia, jotka eivät halua kuulla puhuttavan.
Juuri tuon olen joutunut kokemaan, raskaasti. Näin suunnattoman yksinäinen/turvaton en varmaankaan koskaan ollut. Se kuolema, se on niiiin lohduttoman peruuttamaton ja LOPULLINEN.

Lue lisää

Miksi kuolema on "lohduton"? Sehän on vapautus maallisesta vaivasta. Ja mistä hemmetistä sinä sen "lopullisuuden" tiedät? Sehän saattaa olla myös paljon paremman uuden elämän alku.

Oikeasti aikuiseksi kasvanut ihminen (ikä pelkästään ei sellaiseksi tee) tekee sinunkaupat kuoleman kanssa, koska siitä ei pääse mihinkään, se kuuluu elämään, se on yksi elämän osa. Ja kun siitä ei tässä maailmassa kukaan tiedä mitään, miksi tehdä siitä mörkö, joka estää elämästä, kokemasta, tekemästä, puhumasta, etsimästä, hakemasta, jatkamasta ...

Miksi sinun elämisesi pitää päättyä siihen, että vaimon elämä päättyi? Onko sillä tekemistä sen aikuisuuden kanssa, että sinä et jatka ja etsi juttuseuraa?

Joko snaijasit ? kirjoitti:

Nooo, länsimaisen lääketieteen tulokset näkyvät liian hyvin esim. lääkkeisiin sijoitettuina rahakasoina ja leikkausjonoina yms. 'pikkuhuolina' ns. terveydenhuollossa, jota nyt koetetaan uudistaa sen takia, että se ei toimi, kun terveitä ihmisiä ei ole enää olemassakaan. Ts. terveyden hoitamisesta kukaan ei tiedä mitään vaikka se olisi helppoa ja halpaa. Sairauksia sen sijaan on niin paljon, että manit eivät enää riitä. Kelpaako? Ymmärsitkö?

Kukaan ei käske sinun "lakaista kuolemaa äkkiä pois" jos se kohdallesi napsahtaa. Mutta kun kuoleman kohtaaminen ei ole sairaus, niin eteenpäin on todella mentävä. Jos aiheen kanssa jää tuleen makaamaan, niin kuolo korjaa myös surijan. Tosin se ns. terveydenhuolto kuormittuu ensin ja jälleen kerran aivan turhasta taudista.

Lue lisää

Tooota, kumpi meistä nyt käsnää oikein / väärin / oikein väärin ? Tässä ketjussa oli kyse surusta, johon haetaan sairaslomaa. Eikö? Terveen ihmisen normaali, 'tavallinen', ilman sairaslomaa surtava suru on ihan eri asia ja jokaisen surtavissa juuri niin kuin itse parhaiten taitaa ja tahtoo.

Jos suru esim. kuolemantapauksen johdosta estää nukkumasta, niin lääkärille on todella asiaa, mutta länsimaisen lääketieteen 'tohtorilla' ei aiheeseen apua ole. Se on ihan joku muu, jonka pitäisi selvittää (kuoleman) pelkotilat, uhka-ajatukset, stressi ja kaikki ne surevan ihmisen pään sisäiset kuvat aiheesta, jotka estävät häntä elämästä.

Nii-in; tyhjä viiva kirjoitti:

Tooota, kumpi meistä nyt käsnää oikein / väärin / oikein väärin ? Tässä ketjussa oli kyse surusta, johon haetaan sairaslomaa. Eikö? Terveen ihmisen normaali, 'tavallinen', ilman sairaslomaa surtava suru on ihan eri asia ja jokaisen surtavissa juuri niin kuin itse parhaiten taitaa ja tahtoo.

Jos suru esim. kuolemantapauksen johdosta estää nukkumasta, niin lääkärille on todella asiaa, mutta länsimaisen lääketieteen 'tohtorilla' ei aiheeseen apua ole. Se on ihan joku muu, jonka pitäisi selvittää (kuoleman) pelkotilat, uhka-ajatukset, stressi ja kaikki ne surevan ihmisen pään sisäiset kuvat aiheesta, jotka estävät häntä elämästä.

Lue lisää

Suru aiheuttaa monelle, varmaan lähes kaikille fyysisiäkin oireita, joillekin tosi rajuja. Millähän tutkinnolla sinä olet määrittelemässä sen epänormaaliksi, jos se ei ole mielestäsi "tavallista" surua? Mitä se "tavallinen" suru on, miltä silloin tuntuu, kuka sen "tavallisuuden" määrittelee? Onko se vähän kuin harmitusta ja mielipahaa siitä, että suosikki kahvikuppi tippui lattialle ja hajosi, mutta ei hätää - kaupasta saa uusia!

Länsimaisen lääketieteen tohtori ei voi muutoin auttaa, kun kirjoittaa sitä saikkua, että ihminen voi yrittää edes "kasata" itseään ja päästä pahimman yli. Että ihminen ei esim. aiheuta kenties vaativassa työssään vaaratilanteita unenpuutteen vuoksi jne... Tajuatko? Ihminen itse selvittää ja selviää, mutta ymmärrätkö, että se ottaa aikansa? Jos sinulla meni helposti ja suit sait sukkelaan, niin pitääkö kaikilla muillakin mennä? Eikö ihminen olekaan yksilö, vaan pitääkö kaikkien olla kopioitasi? Sinäkö se määräät normaalin ja epänormaalin? Entä jos joku on epänormaali sinun asteikollasi, mitä hänelle pitäisi tehdä?

Ja kai se nyt niin on, että jos ihminen kokee ettei paljon hetkauttanut vaikka puolison tai oman lapsen kuolema, niin tuskin hän silloin on hakemassakaan saikkua, eikö vaan? Eiköhän sitä sairaslomaa hae ne, jotka oikeasti sitä tarvitsee.

exomaishoituri kirjoitti:

Että ei ole kelle puhua. Että on (vain) ihmisiä/tuttavia/sukulaisia, jotka eivät halua kuulla puhuttavan.
Juuri tuon olen joutunut kokemaan, raskaasti. Näin suunnattoman yksinäinen/turvaton en varmaankaan koskaan ollut. Se kuolema, se on niiiin lohduttoman peruuttamaton ja LOPULLINEN.

Lue lisää

Otan osaa menetykseesi. Monen kohdalla käy valitettavasti juuri noin kuin sinulla, kukaan ei halua kuunnella. Huomaahan sen jopa tällä palstalla, että osalla tulee hirveät vastareaktiot surevaa ihmistä kohtaan, ja aletaan melkeinpä haukkua.

Käsittämätöntä kirjoitti:

Miksi kuolema on "lohduton"? Sehän on vapautus maallisesta vaivasta. Ja mistä hemmetistä sinä sen "lopullisuuden" tiedät? Sehän saattaa olla myös paljon paremman uuden elämän alku.

Oikeasti aikuiseksi kasvanut ihminen (ikä pelkästään ei sellaiseksi tee) tekee sinunkaupat kuoleman kanssa, koska siitä ei pääse mihinkään, se kuuluu elämään, se on yksi elämän osa. Ja kun siitä ei tässä maailmassa kukaan tiedä mitään, miksi tehdä siitä mörkö, joka estää elämästä, kokemasta, tekemästä, puhumasta, etsimästä, hakemasta, jatkamasta ...

Miksi sinun elämisesi pitää päättyä siihen, että vaimon elämä päättyi? Onko sillä tekemistä sen aikuisuuden kanssa, että sinä et jatka ja etsi juttuseuraa?

Lue lisää

Nyt on jo pakko kysyä, minkä ikäinen olet? Onko sinulta kuollut ketään rakasta?

____________________ kirjoitti:

Nyt on jo pakko kysyä, minkä ikäinen olet? Onko sinulta kuollut ketään rakasta?

Vanha en tietenkään ole vaikka elänyt jo kauan, kyllä kuolemantapauksia on lähellä ja vähän kauempana. Ajattelen sekä rakkauksista että kuolemista muulla tavalla kuin yleisesti pruukataan tehdä, koska yleisesti ottaen ihmiset eivät ajattele kovinkaan paljoa eivätkä varsinkaan erilailla jolloin kukaan ei oikeastaan ajattele yhtään mitään. Massaan on mielestäni ahdistavaa kuulua.

Tässä kohdassa viittaan tuolla ylempänä olevaan kommenttiisi ja lopetan aiheen käsittelyn tähän, koska se ei siitä valmiimmaksi muutu ja sinä näytät puhuvan aivan jostain muusta kuin minä. Sure sinä tavallasi, minä suren tai olen surematta omallani.

Piste ja pamaus kirjoitti:

Vanha en tietenkään ole vaikka elänyt jo kauan, kyllä kuolemantapauksia on lähellä ja vähän kauempana. Ajattelen sekä rakkauksista että kuolemista muulla tavalla kuin yleisesti pruukataan tehdä, koska yleisesti ottaen ihmiset eivät ajattele kovinkaan paljoa eivätkä varsinkaan erilailla jolloin kukaan ei oikeastaan ajattele yhtään mitään. Massaan on mielestäni ahdistavaa kuulua.

Tässä kohdassa viittaan tuolla ylempänä olevaan kommenttiisi ja lopetan aiheen käsittelyn tähän, koska se ei siitä valmiimmaksi muutu ja sinä näytät puhuvan aivan jostain muusta kuin minä. Sure sinä tavallasi, minä suren tai olen surematta omallani.

Lue lisää

Eli siis teini, joka on lukenut jotain new age -kirjallisuutta tai itämaista filosofiaa, uskontoa yms.

Nuorille on ihan yleistä luulla olevansa uniikkeja ja erikoisia ja ajatella asioista eri tavalla kuin muut, kun ovat vähän lueskelleet kirjallisuutta. Nuorille on ihan yleistä luulla ettei kukaan muu ole koskaan samoja kirjoja lukenut - tai ainakaan ymmärtänyt mitä niissä sanottiin. Nuorille on ihan yleistä luulla olevansa jotain ylimaallisia älyllisiä olentoja - suuria henkiä, vanhoja sieluja, jonkun suuren ja mahtavan inkarnaatioita. Nuorille on ihan yleistä niputtaa muut massaksi, jolla ei omia ajatuksia ole. Nuorille on ihan yleistä kuvitella olevansa jotain erityistä, tietävänsä ja ymmärtävänsä enemmän kuin muut. Nuorille - ja erityisesti elämässään erittäin helpolla päässeille siloiteltua tietä kulkeneille nuorille - on ihan tavallista olla ylimielisiä ja yrittää päteä jokaisessa asiassa. Kertoa muille mikä on "oikea tie, totuus ja elämä."

Suru ja rakkaus ovat tunteita, eivät ajatuksia.

____________________ kirjoitti:

Eli siis teini, joka on lukenut jotain new age -kirjallisuutta tai itämaista filosofiaa, uskontoa yms.

Nuorille on ihan yleistä luulla olevansa uniikkeja ja erikoisia ja ajatella asioista eri tavalla kuin muut, kun ovat vähän lueskelleet kirjallisuutta. Nuorille on ihan yleistä luulla ettei kukaan muu ole koskaan samoja kirjoja lukenut - tai ainakaan ymmärtänyt mitä niissä sanottiin. Nuorille on ihan yleistä luulla olevansa jotain ylimaallisia älyllisiä olentoja - suuria henkiä, vanhoja sieluja, jonkun suuren ja mahtavan inkarnaatioita. Nuorille on ihan yleistä niputtaa muut massaksi, jolla ei omia ajatuksia ole. Nuorille on ihan yleistä kuvitella olevansa jotain erityistä, tietävänsä ja ymmärtävänsä enemmän kuin muut. Nuorille - ja erityisesti elämässään erittäin helpolla päässeille siloiteltua tietä kulkeneille nuorille - on ihan tavallista olla ylimielisiä ja yrittää päteä jokaisessa asiassa. Kertoa muille mikä on "oikea tie, totuus ja elämä."

Suru ja rakkaus ovat tunteita, eivät ajatuksia.

Lue lisää

Kiiittooos. Minä olenkin ensi vuonna jo 60-vuotta nuori.

"Elänyt jo kauan" kirjoitti:

Kiiittooos. Minä olenkin ensi vuonna jo 60-vuotta nuori.

Niin varmaan... Tuota taida uskoa kukaan, kun noin paksua kakkaa päästelet.

Etköhän liene teini tai korkeintaan parikymppinen. Jos kuitenkin on vuosia mittarissa jo lähes 60 niin siinä tapauksessa henkisesti jälkeenjäänyt, ikuinen teini.

____________________ kirjoitti:

Niin varmaan... Tuota taida uskoa kukaan, kun noin paksua kakkaa päästelet.

Etköhän liene teini tai korkeintaan parikymppinen. Jos kuitenkin on vuosia mittarissa jo lähes 60 niin siinä tapauksessa henkisesti jälkeenjäänyt, ikuinen teini.

Lue lisää

Se on parempi vaihtoehto kuin oman napansa ympärille jämähtänyt vanha pie-ru.

Tuuleta välillä kirjoitti:

Se on parempi vaihtoehto kuin oman napansa ympärille jämähtänyt vanha pie-ru.

Ei ole parempi vaihtoehto... Ja sinä et tiedä minun jämähtämisistä ja navasta yhtään mitään.

Voin kuitenkin sinulle kertoa, että kaltaisesi ylimieliset nuoret, jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken ja pitävät kaikkia muita tyhminä laumasieluina joilla ei edes omia ajatuksia ole, ovat niitä kaikista itsekeskeisimpiä omassa erinomaisuudessaan kieriskeleviä oman napansa kaivelijoita.

Kyllä se elämä vielä sinuakin opettaa, todennäköisesti... Ellet sitten ole täysin tunteeton jollain tapaa luonnehäiriöinen.

Leski kirjoitti:

Olen leski. Miehen kuolema oli katastrofi. Vielä suurempi olisi ollut,jos olisin jäänyt kotiin makaamaan. Olen työtön,mutta lähdin liikkeelle heti. Hoidin joka päivä kuolemaan liittyviä virastoasioita. Tapasin tuttuja turuilla ja toreilla. Minulla oli suuri tarve kertoa kuolemasta kaikille. Se oli osa selviytymisprosessiani. Ilman muuta olisin mennyt työhön,jos olisi ollut. Kävin työkkärissä kyselemässä.
Jos jää sairaslomalle,olen sitä mieltä,että kuokeman syy se ei ole. Syy on omaisessa itsessään,mahdollisesti pitempiaikainen stressi tai jotain.
Kuolemalla ratsastimen pidemmän aikaa on tekosyy.

Lue lisää

Kuolleella miehellä ratsastaminen? Oon kuullu et erektio voi tapahtua vielä kuolleellakin, mutta ei kai sitä enää pitemmän päälle?

Olin mieheni omaishoitaja kuolemaan asti. Meillä kävi sairaanhoitajia,lähihoitajia,kylvettäjiä,ruoan tuojia,vaippojen tuojia,invataksinkuljettajia. Kun mieheni menehtyi,sain lohtua jo paljon näiltä ihmisiltä. Lapsia minulla ei ole.Kun tuossa alussa joku kirjoittaa työkaveristaan ja sairaslomasta,tuskin tämä työkaveri täysin puhumaton aina on ollut. En tiedä missä työskentelee,mutta nykyiset työpaikat ovat paljon asiakkaiden kanssa kommunikointia. Jos joku haluaa loppuelämänsä itkeä ja surra,kyllä raskaaksi käy. Itselläni oli elämän mies,mutta hän on pois mennyt. Koskaan ei tule takaisin. Siltäpohjalta jatkan omaa elämääni. Olen jo 60 ,joten elämänkokemus auttaa. Minulla on suunnitelmia oman elämän varalle. Omaishoitajana ei ollut aikaa sellaiseen.

Vaatteen värilläkö sinä suret?

Leski kirjoitti:

Olin mieheni omaishoitaja kuolemaan asti. Meillä kävi sairaanhoitajia,lähihoitajia,kylvettäjiä,ruoan tuojia,vaippojen tuojia,invataksinkuljettajia. Kun mieheni menehtyi,sain lohtua jo paljon näiltä ihmisiltä. Lapsia minulla ei ole.Kun tuossa alussa joku kirjoittaa työkaveristaan ja sairaslomasta,tuskin tämä työkaveri täysin puhumaton aina on ollut. En tiedä missä työskentelee,mutta nykyiset työpaikat ovat paljon asiakkaiden kanssa kommunikointia. Jos joku haluaa loppuelämänsä itkeä ja surra,kyllä raskaaksi käy. Itselläni oli elämän mies,mutta hän on pois mennyt. Koskaan ei tule takaisin. Siltäpohjalta jatkan omaa elämääni. Olen jo 60 ,joten elämänkokemus auttaa. Minulla on suunnitelmia oman elämän varalle. Omaishoitajana ei ollut aikaa sellaiseen.

Lue lisää

On eri asia jos läheinen kuolee pitkään sairastettuaan, siinä ehtii "valmistautua" tulevaan ja puhua asiat selväksi, kuin että terve ihminen kuolee esim. onnettomuudessa ja läheisten koko elämä suistuu hetkessä raiteiltaan. Eroa on myös siinä onko kuollut nuori vai iäkkäämpi, oma puoliso vai lapsi jne. Ei kai kukaan halua surra loppuelämäänsä, mutta entä jos kuitenkin suree? Ei sitä itse päätetä sen kummemmin kuin sitä että rakastaako yhtä ja samaa ihmistä koko elämänsä. Monet vaan oppii elämään surun kanssa, ja muut luulee että ihminen on nyt jättänyt surun taakseen, kun ei enää jatkuvasti itke tai puhu kuolleesta. Iäkkäämpänä ihmisenä, jolla elämänkokemusta jo on, sinun luulisi ymmärtävän tämän.

Hah ! kirjoitti:

Vaatteen värilläkö sinä suret?

Mikähän sinua naurattaa? Ei vaatteiden värillä surra, ei ole koskaan surtu. Se oli vain merkki muille että ihminen on menettänyt jonkun, ja he osasivat suhtautua oikealla tavalla.

Surunauha kirjoitti:

Mikähän sinua naurattaa? Ei vaatteiden värillä surra, ei ole koskaan surtu. Se oli vain merkki muille että ihminen on menettänyt jonkun, ja he osasivat suhtautua oikealla tavalla.

Lue lisää

Ja mikähän on nykyisin se oikea tapa? Kysymällä perinnöstä ja perunkirjoituksesta? Sanomalla että nyt sulla alkaa uusi elämä? Voivottelemalla? Kaikesta on kokemusta! Mieluiten olen hiljaa. Sitä paitsi minun työpaikalla on koko mustat vaatteet kiellettyjä.

uusi osallistuja kirjoitti:

Ja mikähän on nykyisin se oikea tapa? Kysymällä perinnöstä ja perunkirjoituksesta? Sanomalla että nyt sulla alkaa uusi elämä? Voivottelemalla? Kaikesta on kokemusta! Mieluiten olen hiljaa. Sitä paitsi minun työpaikalla on koko mustat vaatteet kiellettyjä.

Lue lisää

Oikea tapa on ymmärtää, että ihminen saattaa käyttäytyä hieman "poikkeavasti" ja sille on hyvä syy, häneltä on kuollut joku rakas ihminen. Muut osaa ehkä katsoa vähän peräänkin ettei esim. surevan seuraan lyöttäydy joku onnenonkija joka hivuttautuu "ystäväksi" mutta pyrkiikin hyötymään jollain tavalla, näitä tällaisiakin kun on. Siksi kai aiemmin oli niin, että esim. lesken kohdalla pidettiin sopimattomina suhteita ennen kuin kuolemasta oli kulunut vuosi. Siinä ajassa ihminen ehtii saada päätään järjestykseen sen verran että osaa jo huolehtia itsestään ja nähdä läpi jos joku pyrkii jollain tapaa hyötymään, vaikka suru ei minnekään olekaan kadonnut.

Hiljaa saa olla, ei tarvi sanoa mitään jos ei ole sanottavaa, mutta voi olla odottamatta surevalta samaa kuin mihin on kyennyt aiemmin esim. käymään töissä ja hoitamaan hommansa, mutta nyt ei kykene kun on unettomuutta ja muita surun tuomia lieveilmiöitä. Voi olla loukkaantumatta jos ihminen ei haluakaan lähteä mihinkään villeihin illanistujaisiin, vaikka olis ollut aiemmin mitä parhain seuramies jne.

Vaatteiden värillä ei ole merkitystä, mainitsin asiasta vain siksi että ennen sureva ihminen sai näyttää surunsa ulospäin, hänen ei tarvinnut kätkeä sitä ja esittää jotain reipasta ettei muita ala ahdistaa. Sitä tarkoitin mikä on pielessä nykyään, että kaikesta pitää "selviytyä" ja olla niin voittajaa ja vahvaa aina. Ei saa itkeä vaan pitää jättää kaikki taaksepäin ja mennä vaan naama hymyssä kohti uusia tuulia, vaikka olisi juuri lapsensa haudannut. Ihan turhaan siis puutut koko ajan vaan johonkin vaatetuksen väriin, kun se ei ollut mikään oleellinen pointti.

Surunauha kirjoitti:

On eri asia jos läheinen kuolee pitkään sairastettuaan, siinä ehtii "valmistautua" tulevaan ja puhua asiat selväksi, kuin että terve ihminen kuolee esim. onnettomuudessa ja läheisten koko elämä suistuu hetkessä raiteiltaan. Eroa on myös siinä onko kuollut nuori vai iäkkäämpi, oma puoliso vai lapsi jne. Ei kai kukaan halua surra loppuelämäänsä, mutta entä jos kuitenkin suree? Ei sitä itse päätetä sen kummemmin kuin sitä että rakastaako yhtä ja samaa ihmistä koko elämänsä. Monet vaan oppii elämään surun kanssa, ja muut luulee että ihminen on nyt jättänyt surun taakseen, kun ei enää jatkuvasti itke tai puhu kuolleesta. Iäkkäämpänä ihmisenä, jolla elämänkokemusta jo on, sinun luulisi ymmärtävän tämän.

Lue lisää

Surunauhalle: että siinä ehtii "valmistautua"... Vaimoni oli n. 8 vuotta liikunta- ja puhekyvytön ja hiljalleen "hiipui", vaan lähdön tultua, ehkäpä hämäläisenä, en todellakaan tuntenut ehtineeni "valmistauua", ainakaan riittävästi. En sittenkään olisi halunnut lähdön silloin tapahtuvan, jos ollenkaan.

exomaishoituri kirjoitti:

Surunauhalle: että siinä ehtii "valmistautua"... Vaimoni oli n. 8 vuotta liikunta- ja puhekyvytön ja hiljalleen "hiipui", vaan lähdön tultua, ehkäpä hämäläisenä, en todellakaan tuntenut ehtineeni "valmistauua", ainakaan riittävästi. En sittenkään olisi halunnut lähdön silloin tapahtuvan, jos ollenkaan.

Lue lisää

Ymmärrän kyllä, mutta jotkut ei voi näemmä hyväksyä sitä että joku suree pitkään, tai ylipäänsä suree läheisen kuolemaa. Laitoin sanan lainausmerkkeihin juuri siitä syystä, että ei siihen kuitenkaan koskaan ole valmis, ei oikeasti jos on todella rakkaasta ja läheisestä kyse. Pitkään sairastavan omaisen kohdalla tietää mitä on tulossa, joten se on erilaista kuin että terve ihminen repäistään ihan äkkiarvaamatta yhdessä hetkessä pois. Silti se ei ole helppoa, enkä sellaista väitäkään. Se on vaan erilaista... Vastaukseni oli lähinnä "Leski" -nimimerkillä kirjoittavalle, koska hän vaikuttaa kokeneen puolisonsa kuoleman jopa jonkunlaisena vapautuksena. Nyt hänellä on aikaa itselleen kun ei tarvi olla enää omaishoitaja.

Hän tahtoo jostain syystä yleistää oman kokemuksensa kaikkien kokemukseksi tai "oikeaksi" tavaksi kokea puolison menetys. Hän ehkä ehti puhua asiat halki puolisonsa kanssa, hän ehkä ehti valmistautua tulevaan ja myös hyväksyä sen. Hänelle ehkä oli helpotus, että puolison kärsimys on ohi (se varmaan on oikeasti ainut jollain tapaa positiivinen asia kuolemassa, että ihmiseen ei enää satu, kaikki kärsimys ja tuska on hänen kohdalta ohi), ja hänen omaishoitajan roolinsa on ohi ja pääsee jatkamaan eteenpäin. Tämä ei tietysti päde kaikkiin kuten esimerkiksi sinuun. Teillä kahdella voisi olla hedelmällistäkin keskustelua, koska olette kokeneet jotain saman kaltaista, mutta suhtaudutte asiaan ihan eri tavalla. Tässä se tulee nimenomaan esiin se ihmisten erilaisuus. Kaikki ei vaan voi sitä käsittää, eikä ilmeisesti omaa kykyä ajatella toisen kantilta. Hän sanoo olevansa jo iäkäs ja oman elämänkokemuksensa auttavan. On hänelläkin kuitenkin tässä vielä kasvun paikka, ymmärtää erilaisuus ja että hän ja hänen tapansa ei ole ainut oikea.

Surunauha kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, mutta jotkut ei voi näemmä hyväksyä sitä että joku suree pitkään, tai ylipäänsä suree läheisen kuolemaa. Laitoin sanan lainausmerkkeihin juuri siitä syystä, että ei siihen kuitenkaan koskaan ole valmis, ei oikeasti jos on todella rakkaasta ja läheisestä kyse. Pitkään sairastavan omaisen kohdalla tietää mitä on tulossa, joten se on erilaista kuin että terve ihminen repäistään ihan äkkiarvaamatta yhdessä hetkessä pois. Silti se ei ole helppoa, enkä sellaista väitäkään. Se on vaan erilaista... Vastaukseni oli lähinnä "Leski" -nimimerkillä kirjoittavalle, koska hän vaikuttaa kokeneen puolisonsa kuoleman jopa jonkunlaisena vapautuksena. Nyt hänellä on aikaa itselleen kun ei tarvi olla enää omaishoitaja.

Hän tahtoo jostain syystä yleistää oman kokemuksensa kaikkien kokemukseksi tai "oikeaksi" tavaksi kokea puolison menetys. Hän ehkä ehti puhua asiat halki puolisonsa kanssa, hän ehkä ehti valmistautua tulevaan ja myös hyväksyä sen. Hänelle ehkä oli helpotus, että puolison kärsimys on ohi (se varmaan on oikeasti ainut jollain tapaa positiivinen asia kuolemassa, että ihmiseen ei enää satu, kaikki kärsimys ja tuska on hänen kohdalta ohi), ja hänen omaishoitajan roolinsa on ohi ja pääsee jatkamaan eteenpäin. Tämä ei tietysti päde kaikkiin kuten esimerkiksi sinuun. Teillä kahdella voisi olla hedelmällistäkin keskustelua, koska olette kokeneet jotain saman kaltaista, mutta suhtaudutte asiaan ihan eri tavalla. Tässä se tulee nimenomaan esiin se ihmisten erilaisuus. Kaikki ei vaan voi sitä käsittää, eikä ilmeisesti omaa kykyä ajatella toisen kantilta. Hän sanoo olevansa jo iäkäs ja oman elämänkokemuksensa auttavan. On hänelläkin kuitenkin tässä vielä kasvun paikka, ymmärtää erilaisuus ja että hän ja hänen tapansa ei ole ainut oikea.

Lue lisää

Mieheni sai aivoverenvuodon,täysin yllättäen,kotona. Lanssimiehet olivat huippuammattilaisia. Nopea diagnoosi,kuljetus Tyksiin,(250 km) kirurgin leikkaus.Annettiin tunti kerrallaan elinaikaa. Olin silloin työssä. Sain työnantajalta 3 lomapäivää. Matkustin Turkuun yksin. Joka hetki mies taisteli hengestään Tyksin teholla. Minä toivoin näkeväni hänet vielä hengissä. Menin suoraan teholle. Mies makasi kaikissa mahdollisissa laitteissa. Tilanne oli kaaoottinen. Varasin Hostellista halvan huoneen. Menin illalla uuden kerran teholle. Mies oli elossa.
Monien vaiheiden ja kaiken kaikkiaan 7 kuukauden sairaalassaolon jälkeen, halusin hänet kotiin. Hän toipui halvauksesta, opetteli itse syömään jne. Sain meille vuokra-asunnon,johon hänet voitiin pyörätuolilla siirtää. Hoitajat kävivät auttamassa. Itse opettelin nostamaan hänet pyörätuoliin. Hän oli 181 /70 kg. Itse olen 157 cm.
Tekniikka tuli tutuksi. Kaikesta avusta huolimatta hän nukkui pois 10 kk aivoverenvuodosta. Hän sai keuhkoinfarktin.
Romahdin totaalisesti,yhdeksi päiväksi. Itku ei tullut. Niinkuin kerroin jo aiemmin,lähdin seuraavana päivänä liikkeelle. Ei ole päivää,etten kaipaisi miestäni. Hänen ilkikuriset silmänsä jäivät sydämeeni. Silti minun on pakko mennä eteenpäin. Ja minä haluan katsoa kaikki kortit,mitkä minulle jaettiin 60 vuotta sitten.

Leski kirjoitti:

Mieheni sai aivoverenvuodon,täysin yllättäen,kotona. Lanssimiehet olivat huippuammattilaisia. Nopea diagnoosi,kuljetus Tyksiin,(250 km) kirurgin leikkaus.Annettiin tunti kerrallaan elinaikaa. Olin silloin työssä. Sain työnantajalta 3 lomapäivää. Matkustin Turkuun yksin. Joka hetki mies taisteli hengestään Tyksin teholla. Minä toivoin näkeväni hänet vielä hengissä. Menin suoraan teholle. Mies makasi kaikissa mahdollisissa laitteissa. Tilanne oli kaaoottinen. Varasin Hostellista halvan huoneen. Menin illalla uuden kerran teholle. Mies oli elossa.
Monien vaiheiden ja kaiken kaikkiaan 7 kuukauden sairaalassaolon jälkeen, halusin hänet kotiin. Hän toipui halvauksesta, opetteli itse syömään jne. Sain meille vuokra-asunnon,johon hänet voitiin pyörätuolilla siirtää. Hoitajat kävivät auttamassa. Itse opettelin nostamaan hänet pyörätuoliin. Hän oli 181 /70 kg. Itse olen 157 cm.
Tekniikka tuli tutuksi. Kaikesta avusta huolimatta hän nukkui pois 10 kk aivoverenvuodosta. Hän sai keuhkoinfarktin.
Romahdin totaalisesti,yhdeksi päiväksi. Itku ei tullut. Niinkuin kerroin jo aiemmin,lähdin seuraavana päivänä liikkeelle. Ei ole päivää,etten kaipaisi miestäni. Hänen ilkikuriset silmänsä jäivät sydämeeni. Silti minun on pakko mennä eteenpäin. Ja minä haluan katsoa kaikki kortit,mitkä minulle jaettiin 60 vuotta sitten.

Lue lisää

Se on varmasti ollut rankkaa enkä sitä epäilekään, enkä vähättele. Älä kuitenkaan sinäkään vähättele muiden kokemuksia. Sinä romahdit päiväksi ja lähdit sitten liikkeelle, okei - se oli sun tapa toimia ja selviytyä. Ihmiset on erilaisia, ja jotkut ei selviydy koskaan. Voiko siitä syyllistää toista, minkä sille mahtaa itse? Ei kyse ole siitä ettei ihminen yrittäisi.

Voit kai ymmärtää ettei kaikilla ole voimaa lähteä liikkeelle, ettei kaikilla ole ketään jolle puhua? Sulla on siinä mielessä käynyt onni, että sulla on ihmisiä jotka on jaksaneet ja halunneet kuunnella, kaikkien kohdalla ei näin ole. Monelle käy niin että jää ihan yksin, koska ihmiset ei halua nähdä surevaa. Ehkä se johtuu siitä että kuolema tulee jotenkin liian lähelle. Se on pelottavaa, eikä sitä haluta ajatella että mitä jos itselle käy noin, mitä jos oma rakas kuolee.

Sulla on rankka kokemus takana, mutta ei sulla silti ole oikeutta syyllistää muita ihmisiä ja puhua kuolemalla ratsastamisesta, vai miten asian ilmaisitkaan. Se on tosi rumasti ja loukkaavasti sanottu. Kuolemalla ratsastamisesta voisi puhua silloin jos nyt esim. Robin Williamsin kuoleman johdosta joku hänet joskus aikoja sitten ohimennen tavannut tunkisi julkisuuteen mukamas suremaan ja muistelemaan yhteisiä aikoja. Se on ihan eri asia, kuin että kuollut on oikeasti joku oma läheinen, puoliso, läheinen ystävä, sisar, veli, äiti, isä, oma lapsi... Luulisi sinun ymmärtävän tämän jo oman kohtalosi kautta.

Surunauha kirjoitti:

Se on varmasti ollut rankkaa enkä sitä epäilekään, enkä vähättele. Älä kuitenkaan sinäkään vähättele muiden kokemuksia. Sinä romahdit päiväksi ja lähdit sitten liikkeelle, okei - se oli sun tapa toimia ja selviytyä. Ihmiset on erilaisia, ja jotkut ei selviydy koskaan. Voiko siitä syyllistää toista, minkä sille mahtaa itse? Ei kyse ole siitä ettei ihminen yrittäisi.

Voit kai ymmärtää ettei kaikilla ole voimaa lähteä liikkeelle, ettei kaikilla ole ketään jolle puhua? Sulla on siinä mielessä käynyt onni, että sulla on ihmisiä jotka on jaksaneet ja halunneet kuunnella, kaikkien kohdalla ei näin ole. Monelle käy niin että jää ihan yksin, koska ihmiset ei halua nähdä surevaa. Ehkä se johtuu siitä että kuolema tulee jotenkin liian lähelle. Se on pelottavaa, eikä sitä haluta ajatella että mitä jos itselle käy noin, mitä jos oma rakas kuolee.

Sulla on rankka kokemus takana, mutta ei sulla silti ole oikeutta syyllistää muita ihmisiä ja puhua kuolemalla ratsastamisesta, vai miten asian ilmaisitkaan. Se on tosi rumasti ja loukkaavasti sanottu. Kuolemalla ratsastamisesta voisi puhua silloin jos nyt esim. Robin Williamsin kuoleman johdosta joku hänet joskus aikoja sitten ohimennen tavannut tunkisi julkisuuteen mukamas suremaan ja muistelemaan yhteisiä aikoja. Se on ihan eri asia, kuin että kuollut on oikeasti joku oma läheinen, puoliso, läheinen ystävä, sisar, veli, äiti, isä, oma lapsi... Luulisi sinun ymmärtävän tämän jo oman kohtalosi kautta.

Lue lisää

Surunauhalle. Aloittajan kysymys koski työntekijää,joka sairastaa työnantajan piikkiin. Diagnoosi on Mikä? Jos ei pääse surussaan yhtään eteenpäin,diagnoosi on jotain muuta.
Tällaisen surevan ihmisen sisällä on kaikki solmussa. Tähän tarvitaan psykiatriaa. Suurin,mitä ihminen kantaa sisällään,on Syyllisyys. Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin?
Ei surra enää vainajaa vaan vaivutaan syvään itsesääliin.
En usko hetkeäkään,että esim.aloittajan työkaveri on yksinäinen ihminen. Siellä on perhettä,joka paapoo surevaa.
Muut myös surevat,mutta heidän surunsa ei mukamas voi olla niin syvää,kun esim lesken. Väärin. Ei yhtään enää sairaslomaa,ainakaan Kuolema diagnoosilla. Jos ei muuta,niin lopputili. Loppuelämä voikin mennä sohvalla maaten ja surren Itseään.

exomaishoituri kirjoitti:

Surunauhalle: että siinä ehtii "valmistautua"... Vaimoni oli n. 8 vuotta liikunta- ja puhekyvytön ja hiljalleen "hiipui", vaan lähdön tultua, ehkäpä hämäläisenä, en todellakaan tuntenut ehtineeni "valmistauua", ainakaan riittävästi. En sittenkään olisi halunnut lähdön silloin tapahtuvan, jos ollenkaan.

Lue lisää

Kahdeksan vuotta! eikä ihminen 'ehdi' ajatella, että viimeiset ajat ovat käsillä. Vai luuleeko osa ihmisistä ihan oikeasti ja todellakin, että täältä eivät kaikki poistu normaalissa marssijärjestyksessä.

Itse kyllä ehdin isäni sairauden aikana itkeä, surra, rukoilla ja pyytää monet kymmenet kerrat, että hän pääsisi pois täältä kärsimästä, koska elämä oli eletty, edessä oli vain kuoleman odottelu.

Leski kirjoitti:

Surunauhalle. Aloittajan kysymys koski työntekijää,joka sairastaa työnantajan piikkiin. Diagnoosi on Mikä? Jos ei pääse surussaan yhtään eteenpäin,diagnoosi on jotain muuta.
Tällaisen surevan ihmisen sisällä on kaikki solmussa. Tähän tarvitaan psykiatriaa. Suurin,mitä ihminen kantaa sisällään,on Syyllisyys. Olisiko pitänyt tehdä jotain toisin?
Ei surra enää vainajaa vaan vaivutaan syvään itsesääliin.
En usko hetkeäkään,että esim.aloittajan työkaveri on yksinäinen ihminen. Siellä on perhettä,joka paapoo surevaa.
Muut myös surevat,mutta heidän surunsa ei mukamas voi olla niin syvää,kun esim lesken. Väärin. Ei yhtään enää sairaslomaa,ainakaan Kuolema diagnoosilla. Jos ei muuta,niin lopputili. Loppuelämä voikin mennä sohvalla maaten ja surren Itseään.

Lue lisää

Etkö sinä sitte hakenut huomiota ja paapomista yhtälailla kun lähdit turuille ja toreille selostamaan kaikille menetystäsi ja omaa kohtaloasi? Samalla tavalla kun sinä tulkitset pahimman mukaan muiden teot, tekemättä jättämiset ja motiivit niihin, voi tulkita myös sun teot ja motiivit. Jotain rajaa tuohon syyttelyyn. Ei se ainakaan kenenkään oloa paranna, että haukutaan huomiohuoraajaksi ja toivotaan että sais kengänkuvan persiiseen töistäkin. Muutenkin vedetty pohja elämältä, niin eikö saa edes hetken vetää henkeä? Kovat on asenteet vaikka omat kokemukset on rouvalla mitä on, ja silti ihmetellään jos ei jollain ole ketään kelle puhua. Et todennäköisesti jaksais ja viittis kuunnella itsekään pätkääkään jos sulle joku tulis kertomaan puolisonsa kuolemasta, vaikka itse kyllä kuuntelutit muilla.

Ja jos ei työnantaja maksa palkkaa surun takia kirjotetun sairasloman vuoksi, niin miten se sillon on kenenkään muun pussista pois, kun sen sairaslomalla olevan? Varmasti ei pääsekään surussaan eteenpäin, jos pitää vielä niska limassa raataa töissä ja hankkia työuupumus, mutta mistäs sinä siitä tiedät kun itse olit työttömänä ja kuljit vaan päivät päästään puhumassa omista asioistas muille. Syytellään nyt suakin, kun tälle linjalle kerta halusit lähteä.

Tässä sulle jotain pohdittavaa:

3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Surunauha kirjoitti:

Etkö sinä sitte hakenut huomiota ja paapomista yhtälailla kun lähdit turuille ja toreille selostamaan kaikille menetystäsi ja omaa kohtaloasi? Samalla tavalla kun sinä tulkitset pahimman mukaan muiden teot, tekemättä jättämiset ja motiivit niihin, voi tulkita myös sun teot ja motiivit. Jotain rajaa tuohon syyttelyyn. Ei se ainakaan kenenkään oloa paranna, että haukutaan huomiohuoraajaksi ja toivotaan että sais kengänkuvan persiiseen töistäkin. Muutenkin vedetty pohja elämältä, niin eikö saa edes hetken vetää henkeä? Kovat on asenteet vaikka omat kokemukset on rouvalla mitä on, ja silti ihmetellään jos ei jollain ole ketään kelle puhua. Et todennäköisesti jaksais ja viittis kuunnella itsekään pätkääkään jos sulle joku tulis kertomaan puolisonsa kuolemasta, vaikka itse kyllä kuuntelutit muilla.

Ja jos ei työnantaja maksa palkkaa surun takia kirjotetun sairasloman vuoksi, niin miten se sillon on kenenkään muun pussista pois, kun sen sairaslomalla olevan? Varmasti ei pääsekään surussaan eteenpäin, jos pitää vielä niska limassa raataa töissä ja hankkia työuupumus, mutta mistäs sinä siitä tiedät kun itse olit työttömänä ja kuljit vaan päivät päästään puhumassa omista asioistas muille. Syytellään nyt suakin, kun tälle linjalle kerta halusit lähteä.

Tässä sulle jotain pohdittavaa:

3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Lue lisää

Surunauhalle. Olin mieheni kanssa 20 vuotta yhdessä ,josta avioliitossa 9 vuotta ja meillä oli tapana kulkea kaupungilla yhdessä. Omaishoidon aikana työnsin häntä pyörätuolissa. Kun kuljin nyt yksin, ihmiset kysyivät ihan vaistomaisesti. Missä mies on. Kerroin hänen nukkuneen pois. Miehelläni oli paljon työkavereita,jotka olivat nähneet kuolinilmoituksen lehdessä. Tulivat ottamaan osaa suruuni,ja sanomaan että mieheni oli "hyvä jätkä". Kyyneleet olivat myös miesten silmissä.
Kun aloittajan työkaveri sairastaa kuolemaa,muut tekevät työt hänen puolestaan,ilman mitään ylimääräistä korvausta. Jos sairastaja saa lopputilin,diagnoosina läheisen kuolema,tulee siitä karenssi. Sairastajan on joko elettävä jo kertyneillä rahoillaan tai mentävä Kela/sossu linjalle. Hänen on noustava ennemmin tai myöhemmin sieltä sängynpohjalta. Yhteiskunta,eläkelaitokset,Kela,sossu ojentavat auttavan kätensä. Kun jaksaa raahautua tylsiin virastoihin.

Leski kirjoitti:

Surunauhalle. Olin mieheni kanssa 20 vuotta yhdessä ,josta avioliitossa 9 vuotta ja meillä oli tapana kulkea kaupungilla yhdessä. Omaishoidon aikana työnsin häntä pyörätuolissa. Kun kuljin nyt yksin, ihmiset kysyivät ihan vaistomaisesti. Missä mies on. Kerroin hänen nukkuneen pois. Miehelläni oli paljon työkavereita,jotka olivat nähneet kuolinilmoituksen lehdessä. Tulivat ottamaan osaa suruuni,ja sanomaan että mieheni oli "hyvä jätkä". Kyyneleet olivat myös miesten silmissä.
Kun aloittajan työkaveri sairastaa kuolemaa,muut tekevät työt hänen puolestaan,ilman mitään ylimääräistä korvausta. Jos sairastaja saa lopputilin,diagnoosina läheisen kuolema,tulee siitä karenssi. Sairastajan on joko elettävä jo kertyneillä rahoillaan tai mentävä Kela/sossu linjalle. Hänen on noustava ennemmin tai myöhemmin sieltä sängynpohjalta. Yhteiskunta,eläkelaitokset,Kela,sossu ojentavat auttavan kätensä. Kun jaksaa raahautua tylsiin virastoihin.

Lue lisää

Mutta se oli sun ja sun miehes osa. Etkö tosiaan ymmärrä, että kaikilla ei vaan ole ketään, joka kuuntelee? Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, että ihmisten tilanteet on erilaisia? Yksinäisyys on ihan oikea ongelma monelle.

Itse en tiedä noista karensseista yms. koska olen koko työurani tehnyt yksityisyrittäjänä. Pyöritän omaa pientä firmaa, jonka ainut työntekijä olen. Kun puolisoni kuoli onnettomuudessa, se oli hirveä shokki. Itkin ihan hulluna päivä- ja yökaudet todella pitkään, siitä itkusta ei vaan loppua tullut. Sairaslomaa en pystynyt pitämään, koska piti pyörittää firmaa, mutta todellakin olisin loman tarpeessa ollut. Kärsin unettomuudesta tosi pitkään ja sen jälkeen tuli pohjaton väsymys enkä muuta olis halunnut kun vaan nukkua ympäri vuorokauden. Nyt unettomuus- ja väsymysjaksot vaihtelee. Puolisoni kuoleman jälkeen jopa unohdin suuren osan miten työni tehdään! En vaan muistanut ja jouduin tekemään saman asian monta kertaa ennenkuin meni oikein, eli työmääräni periaatteessa lisääntyi. En todellakaan haluaisi jos olisin esim. sairaalassa potilaana olla samanlaisessa henkisessä tilassa olevan ihmisen hoidettavana, se on varmaa että virheitä tulis ja pahoja, ja kun ihmisen elimistöstä olis kyse niin niitäpä ei uusiksi tehtäisikään, vaan se olis henki tai terveys potilaalta pois.

Olisin varmaan antanut koko puljun mennä nurin, mutta kun on muitakin huollettavia kuin minä. En siis ole päässyt tässä lepäilemään kenenkään piikkiin vaan arkeni olen pyörittänyt ja lasten, mutta taukoa olisin tarvinut ja tarvisin vieläkin, ei vaan ole mahdollisuutta pitää. Yksin työskentelevänä sentään se hyvä puoli, että pystyn itkemään vaikka koko päivän jos itkettää. Voin vaan kuvitella kuinka hankalalta tuntuis työtovereista, jos olisin jollain muulla töissä ja siellä vollottaisin.

Jokainen kyllä tietää realiteetit ja "nousee sängynpohjalta" mutta pitäis kai ymmärtää, että ihminen tarvii aikaa. Nykyään kun ei saa muistuttaa kuolevaisuudesta ja mistään "ikävistä" asioista, ettei ihmisten illuusiot hajoa. Lähipiirissä on sellaisiakin, jotka on tulleet monen ystävänsä ja tuttunsa hylkäämäksi saadessaan kehitysvammaisen lapsen. Ihmiset on niin pinnallisia nykyään ja itsekeskeisiä. Ei mitään kykyä asettua toisen asemaan. Ei haluta tietää että lapsi voi syntyä vammaisena, että nuori voi sairastua syöpään, että voi menettää terveytensä onnettomuudessa, että voi kuolla. Otetaan vaan selfieitä ja eletään jotain kauniiden ja onnellisten vahvojen voittaja -ihmisten elämää, johon ei suru ja tuska kuulu, kun vaan iloiset ajatukset. Äkkiä vaan maton alle kuolema, sairaus ja suru, kaikki sellainen ja pois päiväjärjestyksestä ettei muita ala ahdistaa. Ei saa olla "masentava" ja vetää muiden mielialaa alas, vaan pitää "mennä eteenpäin" eikä saa "ruikuttaa" jos puoliso kuolee, ei muuta kuin uutta kehiin vaan ja mahdollisimman pian, elämä jatkuu!

Jotenkin ihmetyttää se että juuri sinä kritisoit sairaslomaa läheisen kuoleman vuoksi hakevia ihmisiä. Etkö tajua, että lomalla ollessaan heillä on periaatteessa mahdollisuus juuri siihen mitä sinä teit selviytyäksesi? Kulkea ympäriinsä puhumassa ja puhumassa. Sinähän periaatteessa olit lomalla, sanoitko olevas vielä lapsetonkin? Sun ei tarvinnut muusta huolta kantaa ja pitää kun itsestäs, etkä kuitenkaan tahtois muille samaa hyväksyä.

Esimiehellee sillä suap "loman" ku sannoo et se kiusaa tai vähä pyllyvä läpsii.