Vihaan ihmisiä

protectinator

Tämä ei ole edes salaisuus- vihaan ihmisiä.

Miksi?

Suurin osa ihmisistä on omaan napaansa tuijottavia idiootteja, jotka eivät osaa laskea päässään, mitä on 8x19. Lisäksi heidän käytöstapansa ovat apinan tasolla.

Tässä muutamia todisteita:

1. Mies kävelee kauppaan sisään suoraan irtokarkkihyllylle ja vilkuilee ympärilleen. Nähtyään vain minut hän kahmaisee yhdestä lokerosta kourallisen makeisia ja pistää taskuun. Tämän jälkeen hän ottaa vielä toisen kourallisen ja tunkee sen suuhunsa. Huikkaan hänelle, että "todella järkevää, onneksi olkoon". Mies vain tuijottaa minua hoomoilasena ja röhähtää. Seuraavaksi kulman takaa saapuukin jo vartija.. Toivottavasti äijä sai sakon näpistyksestä.

2. Olen nuoruudessani ollut töissä asiakaspalvelijana. Maailman kamalimmassa. ammatissa. Osa asiakkaista on aivan ihania. Mutta, mutta... Ymmärrättekö, te v***n idiootit, että asiakaspalvelijat eivät ole teidän orjianne. Heille ei puhuta, mitä sylki suuhun sattuu tuomaan. Autan ihmisiä mielelläni silloin, kun he ovat avun arvoisia. Kerran sain yhdelle äijälle annatettua takaisin kaupungilla. Hän oli edellisenä päivänä kohdellut minua kuin sontaa kassalla. Äijä veti vähän hiljaiseksi, häähää.... :D

3. Toisten vähättelijät.. Ai että.. Omia saavutuksia hieman ylikorostetaan ja puolet on täyttä soopaa. "Kaverilla on kyl kans bemari joo.. Mut se on vuotta vanhempi malli kun mulla eikä siinä ole nahkapenkkejä. Itselläni sen sijaan on sellaiset penkit, tummennetut takalasit, matka-tv ja tuhat pakoputkea."

4. Kolkutellaan kylmän sodan portteja. Niin.. Mutta silti uutisoidaan mieluummin jonkun Unni Obreyn takapuolesta, kun toinen pakara vähän vilahtaa jonkun räppärin videolla. Niin, ja taisi se Pamela ottaa jo seitsemännet silikonit.


En jaksa enää kirjoittaa, alkoi sapettamaan niin paljon. Ärsyttää elää tällaisessä yhteiskunnassa.

Mukavia ihmisiä rakastan. Ja eläimiä. Eläimet on parhaita.

1

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiinsamaamieltä

      olen hotellivirkailija.. kassalle tuli mies jonka ilmeestä jo näin ettei ole kaikki murot kulhossa. niin ilkeää ja ylimielistä ihmistä en ole eläissäin tavannut. Kun Pyysin täyttämään majoituskortin, äijä mutisi" ei helvetti kun ei luoteta ihmisiin niin täytyy täytellä tälläsiä." kun kysyin haluaako hän maksaa heti vai vasta seuraavana päivänä taas vittuli ja meuhkasi. Olisi tenhyt mieli lyödä koko äijää ja käskeä painua helvettiin. Vituttaa niin paljon tollaset ilkeät ihmiset jotka purkaa sitten asiakaspalvelijoihin kaiken paskan. Tämäkin oli vain yksi esimerkkitapaus.
      Lisäksi kaikki eläinten kiduttajat ja muut sairaat paskiaiset voisi kadota maailmasta.
      Tunnen palavaa vihaa useita ilkeitä ihmisiä kohtaan.
      Onneksi olen kohdannut muutaman aidosti hyvän ja ihanan ihmisen, muuten olisin varmaan jossain pöpilässä jo :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe