Ei ole mitään jumalaa

Ei-uskovainen

Uskovaisuus on syvintä tyhmyyttä. Asia on sama, on sitten kysymys kristinuskosta, islamista tai jostakin muusta uskonnosta.

Jo uskonto-sanan alkuosa "usko" viittaa siihen, mitä luullaan ja kuvitellaan olevan olemassa, vaikka mitään ei ole todistettu olevan olemassa sellaista, mistä raamattu, koraani tai muu uskonnon perustana oleva teos kertoo.

Tutkimuksella on todistettu se, että uskovaisten ihmisten älykkyystaso on selkeästi heikompi kuin uskonnottomien. Tämän taustalla on laaja empiirinen tutkimus, joka on tehty psykologian tieteenalalla. Tosin ei siihen mitään tutkimusta tarvita, että uskovaisten tyhmyys tulee esille. Sen vähä-älyisyyden havaitsee hyvin ihan arkisessa elämässä ja sen toiminnoissa.

Mitä henkisiin asioihin tulee, niin ei kyllä voi sitä kiistää, etteikö henkistä yhteyttä olisi olemassa. Sen ja uskonnollisten kirjoitusten kuten raamatun ja koraanin välille ei mitenkään voi vetää mitään yhtäläisyysmerkkiä. Se asia on paremminkin psykologian tieteenalan kuin uskontotieteiden selvitettävissä olevaa, mutta vielä tällä hetkellä tietämys ei ole riittävää ymmärtää, millaisista psykologisista asioista henkisissä asioissa pohjimmiltaan on kysymys.

Raamattu ja koraani ja mikään muukaan uskonnollinen kirjoitus, eikä varsinkaan jeesus-uskoisten lahkojen hömppäkirjoitukset, eivät sovi todellisuudessa edes vessapaperina käytettäväksi. Paras keino kaikkien näiden hömppäteosten hävittämiseen on nuotiossa polttaminen.

Onneksi ihmiskunta sivistyy koko ajan ja uskovaisten suhteellinen osuus väestöstä ainakin kehittyneissä maissa laskee koko ajan, kun yhä useampi viimeinkin tajuaa, miten suuresta kusetuksesta kaikissa uskonnoissa on kysymys.

37

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hän kutsuu sinuakin

      Totuus kuin kuitenkin päinvastainen. Sanan mukaan, sinä olet mieletön.

      "Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää ... Todetaan vain: "Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa" (Ps 14:1).

      • pianomann

        Sydämessä on mahdoton sanoa mitään. Hullu kirja.

    • satukerhoja

      Olet väärässä, olen pian jumala ja kaikkien typeryksien lapsenuskon omaavien pomo.
      Jumala on totta , Joulupukki on totta, Lars Leevi Lestadius oli ovela kusettaja ja vieläkin varsinkin Oulussa ja ympäristössä paljon häiriintyneitä pöljiä uskoo tämän satuihin.
      Uskonnot on hyvä asia, sillä ilman uskontoja pitäisi rakentaa paljon lisää mielisairaaloita uskovaisia mielenvikaisia ( sama asia ) varten .
      Uskovaiset ovat sairaita, uskovat sokeasti satuihin, oli sitten kysessä muslimit, kristityt , jehovat, lestat ym.ym. tärähtäneet.

    • Usko Pois?

      Ei-uskovainen:"Uskovaisuus on syvintä tyhmyyttä. "

      Niinkö sinä uskot?

    • se vain on

      Jumala on olemassa ja viimeinen tuomio.

    • Usko on hömppää

      Kukaan täysijärkinen aikuinen ihminen ei ole uskovainen.

      Kukaan täysijärkinen ei usko mihinkään uskonnollisiin kirjoituksiin, sillä mitään niiden sisällöstä ei ole toteen näytetty.

      Mikään uskonnollinen kirjoitus itsessään ei ole mikään todiste sen aitoudesta. Uskonkaheleilla kaikki perustelut ovat vain kehäpäätelmiä ja he eivät ikinä päästä realismia sille tasolle, joka helposti toisi esille sen että millään uskonnolla ei ole mitään todellisuusperustaa.

      Uskonnot ovat vain pahaksi koko maailmalle. Uskontojen varjolla on tapettu miljoonia ihmisiä ja aiheutettu valtava määrä kärsimyksiä. Ja kaikkein mielettömintä asiassa on se, että oikeutus tappamiselle on haettu keksityistä ja mielikuvituksen tuottamista tarinoista. On siis ihan sama kuin jos uskoisi Aku Ankan olemassaoloon ja tämän lausahduksiin ja tappaisi jonkun toisen sillä perusteella, että tämä uskoo Mustanaamion olemassaoloon ja tämän lausahduksiin.

      Uskonnoille ei todellakaan löydy yhtään järjellistä perustetta. Kaikki on vain vanhan ajan ihmisten mielikuvituksen tuotetta, joka on jäänyt elämään sen takia, että ihmisissä on niin paljon niitä tolkuttoman vajaaälyisiä, että eivät tunnista uskonnollisten kirjoitusten olevat satuja ja hömppää.

      Uskontojen olemassaolokin on vienyt totaalisesti pohjan siltä usein toistetulta toteamukselta, että ihminen olisi kehittynein olento maan päällä. Eläimillä ei ole uskontoja, joten ne ovat älyllisesti kehittyneempiä kuin tyhmimmät ihmisistä, joita sanotaan uskovaisiksi.

    • Hyvä!
      • Taas .....

        Lapsena rakkaudetta jääneistä tulee uskiksia.

      • mitän
        Taas ..... kirjoitti:

        Lapsena rakkaudetta jääneistä tulee uskiksia.

        Mitähän vaille sinä itse olet jäänyt, kun haluat halveksia lapsena rakkautta vaille jääneitä?

      • mitän kirjoitti:

        Mitähän vaille sinä itse olet jäänyt, kun haluat halveksia lapsena rakkautta vaille jääneitä?

        Toteamus ei ole halveksuntaa.

        "Mitähän vaille sinä itse olet jäänyt,"

        Tämä kylläkin täyttää halveksunnan kriteerit.

    • Lukija2

      "Uskovaisuus on syvintä tyhmyyttä. Asia on sama, on sitten kysymys kristinuskosta, islamista tai jostakin muusta uskonnosta."

      Tieteen kuvalehdessä ( numero 1 / 2006 s. 72 - 73 ) on artikkeli "Geeni altistaa uskonnolle". Lainaan sitä vähäsen: "Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnolle. Hänen mukaansa geenistä on ollut etua lajinkehitykselle ja se on antanut ihmiselle kyvyn ( oma lisäykseni: mutta ei taitoa ) rauhanomaiseen yhteiseloon."

      "Hamer uskoo, että uskonnollisuudella on saattanut olla merkitystä myös ihmislajin evoluution kannalta. Uskonto yhdistää ihmisiä, mikä on voinut olla ratkaisevan tärkeää ihmisten kyvylle elää rauhanomaisesti yhdessä. Uskontoa myös harjoitetaan usein yhteisin palvontamenoin, ja rituaalit ovat omiaan vahvistamaan yhteisöllisyyttä. "

      "Yhteisöllisyyden tuoma kilpailuetu on voinut johtaa siihen, että että VMAT2:n henkisyydelle altistava muunnos on säilynyt ihmisten perimässä. Se on ehkä antanut ihmiselle paremmat mahdollisuudet selvitä eloonjäämiskilvassa. Henkisyys ja yhteinen uskonto ovat lujittaneet ja vakauttaneet yhteisöä. Yhteisestä uskonnosta taas ei ole pitkä matka yhteisiin maallisiin sääntöihin, jotka ovat luoneet järjestystä ja turvallisuutta. Vakaus, järjestys ja turvallisuus ovat siis olleet henkisesti suuntautuneiden ihmisten kilpailuedut muihin nähden. Siksi uskonnollisuudelle herkistävä VMAT2:n muunnos on säilynyt luonnonvalinnan kautta sukupolvelta toiselle."

      "Henkisyyden ja uskonnon geneettisen perustan puolesta puhuu monien tutkijoiden mukaan sekin, että uskonnollisuutta esiintyy kaikissa tunnetuissa ihmsiyhteisöissä, olivatpa ne miten eristäyneitä tahansa. Tämä on tulkittu viitteeksi siitä, että että uskonto ei ole syntynyt ainakaan pelkästään lainaamalla kulttuurivaikutteita muilta yhteisöiltä."

    • Lukija2

      "Onneksi ihmiskunta sivistyy koko ajan ja uskovaisten suhteellinen osuus väestöstä ainakin kehittyneissä maissa laskee koko ajan, kun yhä useampi viimeinkin tajuaa miten suuresta kusetuksesta kaikissa uskonnoissa on kysymys."

      No, otetaanpa tähän Maailman uskonnot -tilato vuodelta 2013

      1 ) kristittyjä 2354 milj. , 33 %
      2 ) muslimeja 1635 milj, 22,9 %.
      3 ) hinduja 982 milj. 13,7 %
      4 ) uskonnottomia 684 milj., 9,6 %
      5 ) buddhalaisia 509 milj., 7,1 %
      6 ) kiinalaisperäisten uskontojen kannattajia 433 milj., 6,0 %
      7 ) kansanuskontojen kannattajia 243 milj. 3,4 %
      8 ) ateisteja 136 mil., 1,9 %
      9 ) uusien uskontojen kannattajia 63 milj., 0,9 %
      10 ) sikhejä 25 milj.,0,3 %
      11) juutalaisia 15 milj. , 0,2 %
      12 ) muita 5 milj. , 1,0 %

      Lähde: Internationala Bulletin of Missionary Research. Tammikuu 2013. Suomeksi toimittanut Timo Vasko

      • huom.

        Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti.

        Tilastosi ei kumoa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet. Kehitysmaiden suuri väestönkasvu lisää uskovaisten määrää maailmanlaajuiseti tarkasteltuna. Missä on köyhyyttä ja kurjuutta, siellä on suuri syntyvyys, ja uusia uskovaisia sikiää kuin kärpäsiä.

      • .....

        Kristittyjen luvuissa on paljon ilmaa.

      • Uskonto-oksetus
        huom. kirjoitti:

        Yhä useampi on eronnut kirkosta ja erilaiset uskonlahkot supistuvat jäsenmäärältään koko ajan.

        Syy on täysin ymmärrettävä. Kirkosta erotaan, kun havaitaan uskonoppien olevan silkan mielikuvituksen tuotetta ja lahkojen jäsenenä ei jaksa kantaa sitä tolkutonta häpeätahraa ja oikeiden ihmisten pilkan kohteena olemisen painolastia, minkä lahkoon kuuluminen tuo. Lisäksi on erilaisia ahdistusta luovia tekijöitä, joista pääsee eroon, kun eroaa uskonyhteisöstä.

        Lahkoista eronneet ovat hyvin selkeästi tuoneet esille henkisen vapautumisen tunteen olleen melkoinen, kun ei enää tarvitse pelätä uskonveljiä ja niiden tekemisiä eikä tarvitse enää maksaa uskovaisuudestaan isoa rahaa, johon lahkon jäsenenä on ollut pakotettuna erilaisten uhkailujen ja muiden ikävien seuraamusten kärsimisen mahdollisuuden takia.

        Valitettavasti on jokin joukko sellaisia ihmisiä, joiden älykkyysosamäärä on sen verran kengännumeroa pienempi, että päätöstä uskonyhteisön jättämisestä ja uskon hylkäämisestä ei vaan tule syntyneeksi. Tyhmyyden ja siitä seuraavan häpeämättömän toiminnan ilmenemismuodoista kaikki fiksummat ihmiset saavat sitten kärsiä. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät koskaan tule ymmärtämään uskontojen älyttömyyttä. Sen takia ihmiskunnan kärsimykset uskontojen ilmenemismuodoista ja niiden seurauksista jatkuvat myös tulevaisuudessa.

        Surkuhupaisaa asiassa on se, että uskovaiset pitävät itseään jopa parempina ihmisinä sen uskonsa takia. Jos olisivat edes vähän asioista kärryillä, niin olisivat edes hiljaa uskostaan ja olisivat tuomatta sitä missään esille. Ja jos ihan tervejärkisiä olisivat, eivät koskaan edes olisi tulleet uskovaisiksi.

        Uskovaisuus on siis samanaikaisesti sekä traaginen että pilkattavan naurettava asia.

      • Köhhh
        Uskonto-oksetus kirjoitti:

        Surkuhupaisaa asiassa on se, että ateistit pitävät itseään jopa parempina ihmisinä sen ateisminsa takia. Jos olisivat edes vähän asioista kärryillä, niin olisivat edes hiljaa ateismistaan ja olisivat tuomatta sitä missään esille.

        Ja olisi maassa rauha, ja siltä osin kaikki hyvin.

      • Uskontosairaus

        Taannoin oli internetissä artikkeli, että Yhdysvalloissa on perinpohjin kyllästytty uskovaisten harjoittamaan ympäröivän maailman terrorisoimiseen ja häiritsemiseen. Nyt siellä on jo paikoittain vaarallisa tuoda uskontoa esille millään tavalla.

        Samaa muutosta kaivattaisiin täällä Suomessakin. Toivottvasti joskus vielä tulee se aika, että uskonto ja uskovaisuus on paras pitää piilossa oman turvallisuuden takia.

        Aiheellista olisi tavalla tai toisella tehdä loppu siitä, mitä uskovaiset tekevät. Niille uskovaisten teoille kun ei ole mitään oikeutusta sen takia, että millään uskonnolla ei ole mitään vetoamiskelpoista todellisuusperustaa vaan kaikki pahat teot perustuvat vain sille, että mielikuvituksen tuottamia hömppätarinoita pidetään todellisuutena.

        Jotkut sekottavat päänsä päihteillä ja jotkut tyhmät uskonnolla. Viimeksi mainitussa on kysymys vajaaälyisyydestä ja vakavasta mielenterveysongelmasta, mutta ensin mainitussa vain huonosta tavasta.

      • Usko=hulluus
        Uskontosairaus kirjoitti:

        Totta.

        Olemattomien asioiden pitäminen todellisuutena on nimenomaan hulluutta.

        Kaikki uskovaisuus on syvää hulluutta.

      • Lukija2
        ..... kirjoitti:

        Kristittyjen luvuissa on paljon ilmaa.

        "Kristittyjen luvuissa on paljon ilmaa."

        Miten perustelet tuota väitettäsi?

      • Lukija2
        huom. kirjoitti:

        Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti.

        Tilastosi ei kumoa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet. Kehitysmaiden suuri väestönkasvu lisää uskovaisten määrää maailmanlaajuiseti tarkasteltuna. Missä on köyhyyttä ja kurjuutta, siellä on suuri syntyvyys, ja uusia uskovaisia sikiää kuin kärpäsiä.

        "Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti. Tilastosi ei kumoa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet."

        No,voi sinun kanssasi! En puhunut kehittyneistä maista erikseen yhtään miytään. Jos kehittyneissä maissa uskovien osuus on laskenut, niin sitten on. Ei minulla ole tapana väittää tosiasioita vastaan, vaan hyväksyä ne. En vain tiennyt, että on kehittyneiden maiden tilasto erikseen. No, nytpähän tiedän, ja kun annat vielä linkin tai kirjoitat tuon tilaston tänne, niin voin myös tututustua siihen.

      • Köhhh kirjoitti:

        Surkuhupaisaa asiassa on se, että ateistit pitävät itseään jopa parempina ihmisinä sen ateisminsa takia. Jos olisivat edes vähän asioista kärryillä, niin olisivat edes hiljaa ateismistaan ja olisivat tuomatta sitä missään esille.

        Ja olisi maassa rauha, ja siltä osin kaikki hyvin.

        "Jos olisivat edes vähän asioista kärryillä"

        Valaise hieman meitä tyhmempiä mistä asioista pitäisi olla kärryillä?? Ateisteillä on yleensä sellainen surkuhupaisa tapa ottaa asioista selvää....

      • Lukija2 kirjoitti:

        "Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti. Tilastosi ei kumoa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet."

        No,voi sinun kanssasi! En puhunut kehittyneistä maista erikseen yhtään miytään. Jos kehittyneissä maissa uskovien osuus on laskenut, niin sitten on. Ei minulla ole tapana väittää tosiasioita vastaan, vaan hyväksyä ne. En vain tiennyt, että on kehittyneiden maiden tilasto erikseen. No, nytpähän tiedän, ja kun annat vielä linkin tai kirjoitat tuon tilaston tänne, niin voin myös tututustua siihen.

        Uskovaisten osuus yhteiskunnassa korreloi suoraan sivistyksen tason kanssa. Kertoo melkoisesti uskonnoista...

      • Lukija2 kirjoitti:

        "Kristittyjen luvuissa on paljon ilmaa."

        Miten perustelet tuota väitettäsi?

        Mietipäs itse paljon on ilmaa kirkon tilastoissa Suomessa???
        Kuinka moni kirkkoon kuuluvista on oikeasti uskovainen??

      • Lukija2
        code_red kirjoitti:

        "Mietipä itse paljon on ilmaa kirkon tilastoissa Suomessa???"

        Täällä yleensä ensin kysytään tilastoja, ja sitten kun antaa tilastotietoja, niin saa lukeakseen väitteen, että niissä on ilmaa. No, väittäähän kuka hyvänsä voi ihan mitä hyvänsä, mutta jos sinä tiedät todella, että niissä on ilmaa ja paljonko ilmaa niissä on, niin sen kun kerrot.

        "Kuinka moni kirkkoon kuuluvista on oikeasti uskovainen??"

        Kukapa se sitten kertoo, kuka on oikeaasti uskovainen ja kuka ei ole. Ketkä kirkkoon kuuluvista ovat sinun mielestäsi "oikeasti uskovaisia" ja ketkä eivät ole?

      • Satukirja raamattu
        Lukija2 kirjoitti:

        Itse ainakin kuulun kirkkoon sosiaalisesta pakosta.
        En ole vuosiin enää tunnustanut mitään uskoa.
        Olen pesunkestävä ateisti.
        Sellaiseksi tullut elämänkokemuksen kautta.
        En ole enää niin tyhmä, että uskoisin raamatussa sepitettyihin satuiluihin.
        Tiedän monta vastaavassa tilanteessa olevaa.
        Se vaan on niin, että uskovaisten harjoittaman henkisen terrorin takia pääsee helpommalla kun kuuluu kirkkoon ja on vain olevinaan uskovainen.
        Kiva tietää, että moni pappikaan ei oikeasti usko mihinkään mitä raamatussa sanotaan. He vain hankkivat toimeentulonsa satuilusta, jota hölmöt niin seurakuntalaiset pitävät totena, nojautuen siihen, että niin monet sukupolvet aiemminkin ovat noihin satuihin uskoneet.

      • Lukija2
        Satukirja raamattu kirjoitti:

        "Se on vaan niin, että uskovaisten harjoittaaman henkisen terrorin takia pääsee helpommalla kun kuuluu kirkkoon ja on olevinaan uskovainen."

        Miten niin uskovat harjoittavat henkistä terroria? Tunnetko sinä sellaisia usvovia? Minä en tunne ketään. Sitä paitsi mikäs pakko se on kaikille kertoa, onko uskova vai uskomaton tai kuuluuko kirkkoon vai ei. Nehän ovat yksityisasioita. Minulta ei ainakaan kukaan tuommoisia yleensä kysele. Tutut tietävät, miten on ja tuntemattomat eivät tuommoisia kysele.

        "Kiva tietää, että moni pappikaan ei oikeasti usko mihinkään mitä raamatussa sanotaan.

        Miten sinä voit tietää, että moni papapikaan ei usko, mitä Raamatussa sanotaan? ( Sana Raamattu kirjoitetan isolla alkukirjaimella, koska se on kirjan nimi. )

        Luin Vihreän rouvan sivuilta papista, joka oli menettänyt uskonsa eikä voinut siksi enää toimia pappina, vaan hän toimi sen jälkeen uskonnonopettajana. Enpä oikein usko, että jos joku pappi menettää uskonsa, niin hän ei kerro siitä, vaikka tietää, ettei enää voisia toimia pappina. Uskonnonopettajan ammatti on ihan hyvä ammatt sekin i. .

      • kiinnostunut2

        Mistä syystä tuo pappi menetti uskonsa? En ehdi etsiä enkä lukea hänestä koko ko. kirjoitusta, joten voisitko antaa lyhyen selityksen.

      • Lukija2
        huom. kirjoitti:

        Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti.

        Tilastosi ei kumoa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet. Kehitysmaiden suuri väestönkasvu lisää uskovaisten määrää maailmanlaajuiseti tarkasteltuna. Missä on köyhyyttä ja kurjuutta, siellä on suuri syntyvyys, ja uusia uskovaisia sikiää kuin kärpäsiä.

        - "Uskovaisten osuus kehittyneissä maissa on laskenut jatkuvasti."

        Niinpä taitaa olla.

        "Tilastosi ei kuvaa tuota tosiasiaa, vaikka niin kuvittelet."

        En kuvittele mitään. Annoin tuon Maailman uskonnot vuodelta 2013 -tilaston, koska se on tilasto, johon olen tutustunut, muita en tunne. Jos sinulla on jokin muu tilasto maailman uskonnoista tältä tai viime vuodelta, niin kerro siitä tai anna linkki.

      • Hökkkk
        code_red kirjoitti:

        "Jos olisivat edes vähän asioista kärryillä"

        Valaise hieman meitä tyhmempiä mistä asioista pitäisi olla kärryillä?? Ateisteillä on yleensä sellainen surkuhupaisa tapa ottaa asioista selvää....

        ... ja todisteet saatuaan torjua ja saman tien unohtaa ne. Ja sitten aloittaa ihan sama rambasumbamumbahumba uudestaan.

        Kysy kuitenkin mieluummin nimimerkiltä "uskonto-oksetus" tuosta kärryillä olemisesta. Hänhän se tässä viisas on.

      • Haisee
        Uskontosairaus kirjoitti:

        Taannoin oli internetissä artikkeli, että Yhdysvalloissa on perinpohjin kyllästytty uskovaisten harjoittamaan ympäröivän maailman terrorisoimiseen ja häiritsemiseen. Nyt siellä on jo paikoittain vaarallisa tuoda uskontoa esille millään tavalla.

        Samaa muutosta kaivattaisiin täällä Suomessakin. Toivottvasti joskus vielä tulee se aika, että uskonto ja uskovaisuus on paras pitää piilossa oman turvallisuuden takia.

        Aiheellista olisi tavalla tai toisella tehdä loppu siitä, mitä uskovaiset tekevät. Niille uskovaisten teoille kun ei ole mitään oikeutusta sen takia, että millään uskonnolla ei ole mitään vetoamiskelpoista todellisuusperustaa vaan kaikki pahat teot perustuvat vain sille, että mielikuvituksen tuottamia hömppätarinoita pidetään todellisuutena.

        Jotkut sekottavat päänsä päihteillä ja jotkut tyhmät uskonnolla. Viimeksi mainitussa on kysymys vajaaälyisyydestä ja vakavasta mielenterveysongelmasta, mutta ensin mainitussa vain huonosta tavasta.

        Mitä te täällä teette pilaamassa ilmapiiriä. Menkää takaisin kotipesäänne. Siellä on jo valmiiksi se teidän ominaishajunne, jota me emme halua tänne.

        Alamme olla perinpohjin kyllästyneitä tapaanne tulla joka paikkaan terrorisoimaan ja häiritsemään hyvää ja rauhallista ilmapiiriä.

      • Lukija2 kirjoitti:

        "Mietipä itse paljon on ilmaa kirkon tilastoissa Suomessa???"

        Täällä yleensä ensin kysytään tilastoja, ja sitten kun antaa tilastotietoja, niin saa lukeakseen väitteen, että niissä on ilmaa. No, väittäähän kuka hyvänsä voi ihan mitä hyvänsä, mutta jos sinä tiedät todella, että niissä on ilmaa ja paljonko ilmaa niissä on, niin sen kun kerrot.

        "Kuinka moni kirkkoon kuuluvista on oikeasti uskovainen??"

        Kukapa se sitten kertoo, kuka on oikeaasti uskovainen ja kuka ei ole. Ketkä kirkkoon kuuluvista ovat sinun mielestäsi "oikeasti uskovaisia" ja ketkä eivät ole?

        "Täällä yleensä ensin kysytään tilastoja, ja sitten kun antaa tilastotietoja, niin saa lukeakseen väitteen, että niissä on ilmaa."

        Taisit itse ottaa ne tilastot esille uskontosi tueksi.

        "No, väittäähän kuka hyvänsä voi ihan mitä hyvänsä, mutta jos sinä tiedät todella, että niissä on ilmaa ja paljonko ilmaa niissä on, niin sen kun kerrot."

        "Kukapa se sitten kertoo, kuka on oikeaasti uskovainen ja kuka ei ole. Ketkä kirkkoon kuuluvista ovat sinun mielestäsi "oikeasti uskovaisia" ja ketkä eivät ole?"

        Jos lapsi liitetään pakosta kirkkoon, onko hän oikeasti uskovainen???? Näin ainakin Suomessas menetellään ja kyllä nekin lasketaan kirkon tilastoihin.
        Tästäkin voidaan jo päätellä että aika paljon "ilmaa" kirkon tilastoissa on...

      • Hökkkk kirjoitti:

        ... ja todisteet saatuaan torjua ja saman tien unohtaa ne. Ja sitten aloittaa ihan sama rambasumbamumbahumba uudestaan.

        Kysy kuitenkin mieluummin nimimerkiltä "uskonto-oksetus" tuosta kärryillä olemisesta. Hänhän se tässä viisas on.

        ".. ja todisteet saatuaan torjua ja saman tien unohtaa ne. Ja sitten aloittaa ihan sama rambasumbamumbahumba uudestaan."

        Ensiks kannattaa selvittää itselleen mikä on TIETEELLINEN TODISTE ja sitte sanoa että ne torjutaan :) Tollaist "katso ympärille" ja "mutta raamattuhan on totta koska raamatussa sanotaan näin" humpuukkia ei tietenkään kukaan järkevä ihminen edes ajattele todisteenä :)

        "Kysy kuitenkin mieluummin nimimerkiltä "uskonto-oksetus" tuosta kärryillä olemisesta. Hänhän se tässä viisas on."

        Jaa..ei sitt löydykään todisteita...pitihä se arvata :)

      • ....
        Lukija2 kirjoitti:

        "Se on vaan niin, että uskovaisten harjoittaaman henkisen terrorin takia pääsee helpommalla kun kuuluu kirkkoon ja on olevinaan uskovainen."

        Miten niin uskovat harjoittavat henkistä terroria? Tunnetko sinä sellaisia usvovia? Minä en tunne ketään. Sitä paitsi mikäs pakko se on kaikille kertoa, onko uskova vai uskomaton tai kuuluuko kirkkoon vai ei. Nehän ovat yksityisasioita. Minulta ei ainakaan kukaan tuommoisia yleensä kysele. Tutut tietävät, miten on ja tuntemattomat eivät tuommoisia kysele.

        "Kiva tietää, että moni pappikaan ei oikeasti usko mihinkään mitä raamatussa sanotaan.

        Miten sinä voit tietää, että moni papapikaan ei usko, mitä Raamatussa sanotaan? ( Sana Raamattu kirjoitetan isolla alkukirjaimella, koska se on kirjan nimi. )

        Luin Vihreän rouvan sivuilta papista, joka oli menettänyt uskonsa eikä voinut siksi enää toimia pappina, vaan hän toimi sen jälkeen uskonnonopettajana. Enpä oikein usko, että jos joku pappi menettää uskonsa, niin hän ei kerro siitä, vaikka tietää, ettei enää voisia toimia pappina. Uskonnonopettajan ammatti on ihan hyvä ammatt sekin i. .

        Aina on ollut pappeja jotka eivät ole uskoneet. Jokainen tuntee leipäpapin.

      • Uskon pahuus

        Kyllä se sana leviää kirkkoherranvirastosta käsin, jos joku virkailijoiden tuntema ihminen ei kuulu kirkkoon. Ja uskovaisten koirat on heti kinterillä.

        Ja mitä tulee uskovaisiin, niin ne vasta niitä pahoja ihmisiä ovat. Yksikin mies joutui uskovaisten tappouhkausten kohteeksi kun lopetti gospel-musiikin esittämisen ja siirtyi tangolaulajaksi. Ja oli se yksi jehovan todistaja, joka meinasi Helsingin yliopistolla tappaa kymmeniä ihmisiä. Ja on niitä uskovaisia vanhempia, jotka ovat tuhonneet lastensa henkisen terveyden ja sitä kautta koko elämän niillä sairailla uskonvouhotuksillaan. Ja on uskovaisten piirissä pedofilleja, varsinkin mormoni- ja jehovalaislahkoissa. Ja helluntailaiset yrittävät jopa petoksella saada rahaa.

        Uskovaisia pahempia ja sairaampia ihmisiä ei kyllä olekaan.

    • Lukija2

      "Jos lapsi liitetään pakosta kirkkoon, onko hän oikeasti uskovainen????"

      Kirkkoon kuuluvat vanhemmat antavat kastaa lapsensa ja kirkkoon kuulumattomat eivät näin tee. Olisiko sinun mielestäsi se sitten oikea ratlkaisu, ettei kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsiakaann kastettaisi lapsena eivätkä vanhemmat saisi päättää, miten tulisi menetellä, vaan olisi vasta aikuiskaste niille, jotka haluaisivat? Se olisi aika iso muutos, ja tuskin niin ainakaan meidän elinaikanamme menetellään, tuskn koskaan.

      Jos kertoo noista tilastoista, ei se ei ole hyvä asia, ja jos ei kerro, niin sekään ei ole hyvä asia. Niissä kirkoissa, joissa kastetaan lapasena, liitytään kirkkoon lapsena, niissä kirkoissa, joissa kastetaan aikuisena, liittytään kai sitten kirkkoon aikuisena, ja ne, joita ei koskaan liitetä kirkkoon, eivät sitten kuulu kirkkoon.

      • mene asiaan

        Vastaa kysymykseen: Jos lapsi liitetään pakosta kirkkoon, onko hän oikeasti uskovainen?

        Lavertelusi on vain yritys viedä huomio siitä, mitä sinulta kysyttiin.

      • "Olisiko sinun mielestäsi se sitten oikea ratlkaisu, ettei kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsiakaann kastettaisi lapsena eivätkä vanhemmat saisi päättää, miten tulisi menetellä, vaan olisi vasta aikuiskaste niille, jotka haluaisivat? "

        Nyt olet asian ytimessä :) Näin nimenomaan tulisi menetellä!!! Tosin tämä on se pahinkauhukuva kirkolle, joka menettäisi vaikutusvaltansa ja rahansa (lue valtion tuen) kun enemmistö ei kuulukaan kirkkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe