RATAMO

Odotellaan

Tähän voi suokansa laittaa perusteluita asialle,

113

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Odotellaan

      Hiljasta kuten arvata saattoi.

    • uusi alku kuivemmall

      Suokansan julkkiskeula Larikka puhui itsensä pussiin. Kun on montaa mieltä niin uskottavuus loppuu hyvästäkin asiasta, saatikka sitten näin typerästä.

      • Erkkimerkki.

        Kukaan ei jaksa loputonta paskamyrskyä. Riidelkää netissä keskenänne ja antakaa ihmisten kehittää yhteisöä.


    • "hunttalan matti"

      Eipä näytä olevan tungosta asiallisista perusteluista, no eihän sellaisia tietysti olekkaan.

      Toi yritys on hauska "antaa ihmisten kehittää yhteisöä". Tosin vitsiksihän se oli tarkoitettu.

    • Käyttäkää järkeä

      Noi surkimukset on hauskinta seurattavaa. Riidelkää netissä keskenänne ja itse on täys nolla.

      Pystyyko esimerkiksi tuo yhteisön kehittäjä Erkkimerkki perustelemaan miten tulevaisuudessa sairaat hoidetaan. Lopetettavassa sairaalassa ja lopetetuissa terveyskekskusten sairasosaltoilla oli yhteensä jotain 350-400 potilaspaikkaa. Kaiken tuon tilalle tulee Ratamo noin sadalla potilaspaikalla. Vosiko Erkimerkki tai joku muu perustella miten homma hoituu ja on turvattu sairaahoito tulevaisuudessa.

      Kouvolan kaupungin nettisivuilla missä asiasta on jotain pientä tietoa mainittiiin että tälläistä ei ole missään Suomessa yrittetty ja on ainulaatuista. No varmasti on sitä ei kukaan epäile.

      Kustannukset on jo laskettu 150 miljoonaan (päätös tehtiin 85 miljoonalla) ja niihin ei ole edes kaikkea laskettu, ja jokainen ymmärtää että nuo ennakoidut laskelmat tälläisissä asioissa ylitetään roimasti. Etenkin tälläisissä asioissa jossa asian läpi menon takia ne ilmoitetaan todella pieniksi ja siksi on syytä epällä ettei 200 miljoonaa riitää.

      Kaikki tuo tuntuu todella oudolta kun Sairaalamäelle saataisiin 100 miljoonalla tai jopa vähemmällä asianmukainen ja riittävän kokoinen uusi sairaala.

      Uskallan veikata ettei Erkkimerkki tai kukaan muukaan pysty asiaa järkevästi selittämään ainoastaan halveksimaan ja haukkumaan toisia, rahkeet ja asiantuntemus ei millään riitä muuhun. Se tässä huolestuttaa että miten sairaat hoidetaan tulevaisuudessa.

    • hoh hoijaa

      No nyt sinulle "Erkkimerkki" esitettiin kysmyksiä.

      Nyt on sitten moottoriturvan uskottavuus kyseessä.

      Kun olet kova laittamaan asioita toisten sanomisiksi, nyt on sinun aika sanoa. Toki arvelen että nostat kuonoasi suosta ja sanot että kun asiantuntijat.

      Nauran jo tässä vaiheessa. Mutta yritä.

      • erkkimerkki.

        Uskon kyllä että naurat, mutta mikäs se on hullujen nauraessa. Nämä asiat on teille selitetty kymmeniä kertoja, mutta se kuittautuu populistisilla "mut se on suo" ja "mä teen sairaalan 40miltsii" kuitilla, jotka on täysin tuulesta temmattuja. En siis aio tuolle tasolle edes lähteä.

        Don’t argue with idiots because they will drag you down to their level and then beat you with experience. —Greg King


      • Käyttäkää järkeä
        erkkimerkki. kirjoitti:

        Uskon kyllä että naurat, mutta mikäs se on hullujen nauraessa. Nämä asiat on teille selitetty kymmeniä kertoja, mutta se kuittautuu populistisilla "mut se on suo" ja "mä teen sairaalan 40miltsii" kuitilla, jotka on täysin tuulesta temmattuja. En siis aio tuolle tasolle edes lähteä.

        Don’t argue with idiots because they will drag you down to their level and then beat you with experience. —Greg King

        Että tuollaiset perustelut tällä kertaa tai oikeastaan tälläkin kertaa.

        "Nämä asiat on teille selitetty kymmeniä kertoja"

        Kelle teille? Ja saisko linkin missä selostettu?

        Jos vaikka ihan aluksi saisi järkevän selostuksen tuosta mitä tuossa yllä kyselin, siis ei mitään tuollaista liirum laarumia sitä on jo ollut palstat täynnä vaan ihan oikeaa asiaa.


      • Erkkimerkki.
        Käyttäkää järkeä kirjoitti:

        Että tuollaiset perustelut tällä kertaa tai oikeastaan tälläkin kertaa.

        "Nämä asiat on teille selitetty kymmeniä kertoja"

        Kelle teille? Ja saisko linkin missä selostettu?

        Jos vaikka ihan aluksi saisi järkevän selostuksen tuosta mitä tuossa yllä kyselin, siis ei mitään tuollaista liirum laarumia sitä on jo ollut palstat täynnä vaan ihan oikeaa asiaa.

        No vilkaise nyt aluksi muita ketjuja. Ellei siihen äly riitä niin sitten ei voi mitään :)


      • Käyttäkää järkeä
        Erkkimerkki. kirjoitti:

        No vilkaise nyt aluksi muita ketjuja. Ellei siihen äly riitä niin sitten ei voi mitään :)

        No eihän mistää löydy mitään järkevää ja kuten sinulle on sanottu niin vastaukset ovat juuri tuota sinunkin valitsemaa linjaa, älä nyt enää tee itsestäsi hölmömpää mitä olet. Olen nimittäin sata varmaa ettet pysty asiaa järkevästi perustelemaan kun ei siihen kukaan muukaan pysty.

        Pari törppöä ja heidän "asiantuntija" kun sanoo että on hyvä laittaa satoja miljoonia suohon ilman vastinetta niin te muutamat opetuslapset menette ilman kyselyä perässä kun uskolliset koirat.

        Asiaa olen melko tiiviisti seurannut esimerkiksi KouSan keskusteluissa siellä on moni kasvonsa menettänyt juuri tuollaisella jankkaamisella mitä sinäkin harrastat ja muutama vielä omalla nimellään. Jari Larikalla on ollut pientä yritystä mutta lähinnä perustelee jollain asiantuntijoillaan joiden asiantuntemus ei tule julki ja näkyy antaneen linkin kaupungin nettisivuille missä ei ole mitään muuta asiatietoa kun se että jotkut jotain päätöksiä tekee.

        Jos vielä kehtaat asiasta kirjoittaa niin helppo arvata että jatkat samaa jauhantaa ilman mitään järkevää asiatietoa. Mutta arvelen että et enää kehtaa.


      • erkkimerkki.
        Käyttäkää järkeä kirjoitti:

        No eihän mistää löydy mitään järkevää ja kuten sinulle on sanottu niin vastaukset ovat juuri tuota sinunkin valitsemaa linjaa, älä nyt enää tee itsestäsi hölmömpää mitä olet. Olen nimittäin sata varmaa ettet pysty asiaa järkevästi perustelemaan kun ei siihen kukaan muukaan pysty.

        Pari törppöä ja heidän "asiantuntija" kun sanoo että on hyvä laittaa satoja miljoonia suohon ilman vastinetta niin te muutamat opetuslapset menette ilman kyselyä perässä kun uskolliset koirat.

        Asiaa olen melko tiiviisti seurannut esimerkiksi KouSan keskusteluissa siellä on moni kasvonsa menettänyt juuri tuollaisella jankkaamisella mitä sinäkin harrastat ja muutama vielä omalla nimellään. Jari Larikalla on ollut pientä yritystä mutta lähinnä perustelee jollain asiantuntijoillaan joiden asiantuntemus ei tule julki ja näkyy antaneen linkin kaupungin nettisivuille missä ei ole mitään muuta asiatietoa kun se että jotkut jotain päätöksiä tekee.

        Jos vielä kehtaat asiasta kirjoittaa niin helppo arvata että jatkat samaa jauhantaa ilman mitään järkevää asiatietoa. Mutta arvelen että et enää kehtaa.

        Ei voi kun nauraa taas :D


      • Käyttäkää järkeä
        erkkimerkki. kirjoitti:

        Ei voi kun nauraa taas :D

        Vastauksesi on juuri se mihin rahkeesi ja älysi riittä. Mutta toki odotettu,

        "Ei voi kun nauraa taas"

        Oletettavasti ihan normaali tilanne sinulle.

        Mutta älä jätä tuohon mokaa lisää itseäsi asiantuntemuksellasi. Ehkä sinulla on dementiaa niin autan asiaa, ne oli vassarit ja Persut mitä yrität muistella vanhoista kirjoituksistasi. Niin ja Ratamosta oli kyse.


      • Erkkimerkki.
        Käyttäkää järkeä kirjoitti:

        Vastauksesi on juuri se mihin rahkeesi ja älysi riittä. Mutta toki odotettu,

        "Ei voi kun nauraa taas"

        Oletettavasti ihan normaali tilanne sinulle.

        Mutta älä jätä tuohon mokaa lisää itseäsi asiantuntemuksellasi. Ehkä sinulla on dementiaa niin autan asiaa, ne oli vassarit ja Persut mitä yrität muistella vanhoista kirjoituksistasi. Niin ja Ratamosta oli kyse.

        Ja sitten ne mun väitteet, mitkä niissä oli väärää?
        Älä hermostu.


      • haista paska
        Erkkimerkki. kirjoitti:

        Ja sitten ne mun väitteet, mitkä niissä oli väärää?
        Älä hermostu.

        Et saa niitä ikinä.


      • TOtuustuleeilmi.
        haista paska kirjoitti:

        Et saa niitä ikinä.

        näin. Alkaa Kosarinkin sivuilla kelkka kääntymään ja Suninen huutaa jo apua. Onko teillä lomaa kirjoituspalstoilta?


    • Odotellaan

      Ei vaan kukaan uskalla edes yrittää järkevästi perustella Ratamoa. Miksiköhän?

    • Jouni-Pekka

      Kyllä Persut perustelee, asian kuin asian.

      • Jep jep

        Ainakin Ratamon osalta parhaiten tosin eipä kukaan edes yritä perustella Ratamoa järkeväksi. Ja kaikki tämä taitaa sinua ja paria muuta ärsyttää.


      • Erkkimerkki.
        Jep jep kirjoitti:

        Ainakin Ratamon osalta parhaiten tosin eipä kukaan edes yritä perustella Ratamoa järkeväksi. Ja kaikki tämä taitaa sinua ja paria muuta ärsyttää.

        Mutta mepä tiedetään mikä teitä ärsyttää. Se ettei koviten huutaja aina saakaan tahtoaan läpi :)


      • vanhat suvut puikois
        Erkkimerkki. kirjoitti:

        Mutta mepä tiedetään mikä teitä ärsyttää. Se ettei koviten huutaja aina saakaan tahtoaan läpi :)

        Totta kyllä. Kouvolassa on demokratia tapettu jo vuosikymmeniä sitten.
        Valtuustoon poimitaan typeryksiä joita on helppo johdatella.


      • vaimikätässäkinonvialla?
        vanhat suvut puikois kirjoitti:

        Totta kyllä. Kouvolassa on demokratia tapettu jo vuosikymmeniä sitten.
        Valtuustoon poimitaan typeryksiä joita on helppo johdatella.

        Ai mutta nehän on kuntalaisten valitsemia nuo edustajat. Tarkoitatko siis että enemmistö on tyytyväistä ja ajatte vain vähemmistön etuja? ;)


      • onko Jari siirtynyt
        vaimikätässäkinonvialla? kirjoitti:

        Ai mutta nehän on kuntalaisten valitsemia nuo edustajat. Tarkoitatko siis että enemmistö on tyytyväistä ja ajatte vain vähemmistön etuja? ;)

        Kuka lie valkannut ja rahoittanut onnistumisen. Siksi siellä on porukkaa mitkä ei ymmärrä kun pitsin nypläyksestä.
        Kun isopomo vielä sopivasti keskitsee ja konjakkia työntää nenän alle niin äänestystulos on varma vaikka lupaisi kirkon polttaa.


      • Erkkimerkki.
        onko Jari siirtynyt kirjoitti:

        Kuka lie valkannut ja rahoittanut onnistumisen. Siksi siellä on porukkaa mitkä ei ymmärrä kun pitsin nypläyksestä.
        Kun isopomo vielä sopivasti keskitsee ja konjakkia työntää nenän alle niin äänestystulos on varma vaikka lupaisi kirkon polttaa.

        Eli vaalit ei olleet oikein, koska teidän puolue ei saanut valtaa? :D
        Vai olisiko se yksinkertaisesti niin ettei teidän hurujuttuja kukaan enää jaksa kuunnella ja siksi puolueenne jätetään ulkopuolelle?

        :D


    • Käyttäkää järkeä

      Erkkimerkki on tässä ketjussa perustellut Ratamon juuri niin hyvin kun sen vain voi.

      • älypää

        Todellakin.


      • "hunttalan matti"
        älypää kirjoitti:

        Todellakin.

        Venäjällä ja Pohjois-Koressa annetaan juuri tämän tasoisia perusteluja asioille ja sen pitää riittää ihmisille. Täälläkin luullaan että kun vain ilmoitetaan että tämä on "kansan parhaaksi" niin voidaan tehdä mitä vaan. Ja kaiken kukkuraksi tuo menee muutamalle torvelle täydestä, lähinnä aivopestyille kepulaisille ja kokoomukselaisille toki ei heillekään kaikiile.


      • Erkkimerkki.

        Luuletko oikeasti että alan väittelemään Suoli24 palstalla sun kanssa asiasta? Kyllä ne ihan oikeasti on perustelut luettavissa ympäri verkkoa, mutta todellakaan en aio alentua persujen juupas/eipäs jankutukseen :D

        Teidän ainoa perustelu koko ratamon kaatamiselle on että pitää vastustaa kaikkea. Luvut joita esitätte on tuulesta temmattuja ja tarkoituksen hakuisia. Niissä ei ole mitään paikkaansa pitävää :)


      • hoh hoijaa
        Erkkimerkki. kirjoitti:

        Luuletko oikeasti että alan väittelemään Suoli24 palstalla sun kanssa asiasta? Kyllä ne ihan oikeasti on perustelut luettavissa ympäri verkkoa, mutta todellakaan en aio alentua persujen juupas/eipäs jankutukseen :D

        Teidän ainoa perustelu koko ratamon kaatamiselle on että pitää vastustaa kaikkea. Luvut joita esitätte on tuulesta temmattuja ja tarkoituksen hakuisia. Niissä ei ole mitään paikkaansa pitävää :)

        Eipä sinun täydy väitellä vastaat vaan esittettyihin kysymyksiin.

        Mitkä täällä esitetyt luvut on tuulesta temmattuja?

        Olet muuten itse alentunut aika alas kun et osaa mitään asiaa perustella järkevästi.

        Siinä olet oikessa että kaikki järkevät mihin porukkaan sinä et todella kuulu haluaa kaataa Ratamon tuossa muodossa ja tuohon paikkaan kun olemassa on paljon järkevämpi ratkaisu mitä sinä ja kukaan muukaan ei ole pystynyt asiallisesti kumoamaan. Vai missä olet niin tehnyt anna linkki.

        Sinut näköjään taas kerran KouSan sivuillakin saatiin hiljaiseksi, monesko kerta oli oletko laskenut.

        En haluasi olla ilkeä mutta alkoi ärsyttämään kun laitoit minun sanomisiksi jotain Stubista mitä en ole koskaan sanonut, Ja sinulle on helppo lohkoa kun tietää keskusteluja seuranneena varmasti ettet pysty vastaamaan yhteenkään järkevään kysymykseen asiallisesti. Ja itse vielä mollaat muita ilman järkeviä perusteluja.


    • Käyttäkää järkeä

      Noi samat huru-ukot jänkkää edelleen Kouvolan Sanomien sivuilla mutta ei ne edelleenkään tiedä ja ymmärrä mistä ne jänkkää. Ei ne ainakaan sitä muille kerro saatikka perustele miksi he haulavat mennä huonompaan ja kalliimpaan.

    • Mielenkiintoista

      Täälläkään ei näköjään ole enää kun yksi ainoa hiukan pihalla oleva. Hauska lueskella KouSan keskusteluja, koko ajan yksitellen nuo sieltäkin häviää kun rahkeet ja järki ei enää pysy mukana.

      Noista kannattaisi ihan oikeasti jonkun tutkijan tehdä tutkimus että mitä ihmismielessä liikku ja kuinka johdateltavissa se on.

      Kun ei kukaan normaali noin ajattele ja miten siis heitä ohjaillaan. Kokoomuksella ja Kepulla on omat konstinsa kuten uskovaisilla. Mutta miten tuo kaikki tapahtuu että ymmärrys häviää ja ei tajua todellisuutta.

    • Parast huvia aikoihi

      Tuo suokansa tai ratamoporsaat kumpaa yleisesti käytettyä nimitystä heistä nyt haluaa käyttää on laittanut itsensä melkoiseen hirttoköyteen.

      Nimmitäin tuo Ratamo ei voi koskaan tulla vaikka pari kaupungin virkamiestäkin on pakotettu oman työpaikkansa takia siinä ahtaalle. Mutta onneksi heilläkin on itsekunnioitus ja antavat ymmärtää asian oikean laidan ihan noin vaivihkaa.

      Niin typerää ei ole joka ei ymmärrä että nyt koetetaan tehdä rakennusbisnestä ja muita bisneksiä kuntalaisten piikkin.

      Kaiken maaiman merkit ja seireenit on ilmeisesti ihan puhtaasti tyhmyyttään tai sitten jostain syystä veloissaan joillekin pakotettu julistamaan sanaasa jolla tekevät itsestään täysiä pellejä.

    • saako udella

      Miksi pitää tuo sairaala lopettaa ja rakentaa joku monitoikeskus hirveän kalliilla monelle palvelulle jotka on jo hyvissä tiloissa.

      Näitä ja lehden palstoja kuten uutisointia kun lukee niin eihän kukaan edes perustele asiaa.

      En tiedä olenko oikeassa mutta jotenkin tulee mieleen että olisiko rikospoliisilla tutkinnan paikka. Näkyyhän tuo järki jo palailevan ihmisten ajatuksiinkin, eihän kukaan normaali edes enää kehtaa puolustaa tuota typerää hanketta. Joku asemakylän kyläpoliitikko erkkimerkki vielä korahtelee viimeisiä pihahduksia mutta muuten alkaa peli olla selvä. Muutama samoin tuolla lehden puolella yrittää epätovoisesti jotain selittää mutta kaikkiaan sielläkin taitaa olla kyse ihan parista henkilöstä. Onhan se nähty ettei esimerkiksi Larikka tai Lamminmäki edes yritä puolustaa Ratamoa ja eihän heillä tietysiti ole edes siihen eväitä, eikä kukaan Ratamon puolesta äänestänyt sitäkään vähään. Tämä kaikki herättää paljon kysymyksiä, kuka johtaa tuota palettia.

    • udellahan saa

      Udella saa mutta asianomaisilta et vastausta saa, kuten et näiltä perässähiihtäjiltäkään. Miksiköhän eivät kerro?

      • k1s2pinratamo

        Tuo perässähiihtäjien joukko harvenee koko ajan, ilmeisesti alkaa jo hävettämään kun ymmärtää kuinka typeriä ja asiattomia kirjoittavat ilman mitään asiaa. Tästä tulee mieleen kun Esko Aho aikanaan pälpätti minuutti tolkulla mutta ei kuitenkaan mitään sanonut, siitähän jo toimittajatkin häntä huomautti.


    • Y.Särä

      Kaupunginhallituksen tulee jättää pöydälle Ratamon suunnittelijoiden valinta huomisessa 25.8.2014 pidettävässä kokouksessa. Rakennussuunnittelijan palkkio on noin 2,5 milj. euroa ja muitten suunnittelijoiden noin 0,5 milj. euroa per suunnittelija. Eli yhteensä puhutaan noin 4,5 - 5,0 milj. euron arvoisesta päätöksestä.

      Riittääkö Nybergillä, Tähtisellä, Korpivaaralla ja kumppaneilla rohkeutta laittaa tämä vanhan rakennusneuvoksen onneton Suoratamo-hanke lepäämään?

      Mikäli suunnittelijoiden kanssa tehdään sopimukset, kuten Timo Oksanen rakennusneuvoksen juoksupoikana kiihkeästi pyrkii tekemään, on myöhäistä laittaa enää kapuloita rattaisiin tälle onnettomalle suoratamo-hankkeelle.

      • asiat selkenee

        No huomenna sitten ilmeisesti katsotaan kuka välittä kuntalaisten terveydenhoidosta ja kunnan taloudesta. Ratamon hyväksyminen on käytännössä valtuutetun uskottavuuden loppu ja rehellisen päätösten tekijänä maine on menetetty.


    • juntta puskee

      Että semmonen kokous. Siltäkös tänne sivulle ei päässyt ja Kouvolan sanomien netti esti lähes kaikki kommentit.

    • Killeriä

      Juuri näin. Juntta puskee suoratamoa eteenpäin rahan voimalla ja lupauksilla eduskuntavaalien rahoituksesta.

    • Prokouvola

      Ei siellä mitkään epärehelliset voimat tai juntta hallituksessa jyrää. Hallitus toteuttaa Valtuuston päätöstä ja valitsee nyt suunnitelman mukaiset suunnittelijat.

      Ainoa juntta, joka yrittää jotain, on tämä ruikuttajien juntta. Muuten Ratamo etenee sovitusti ja hyvä niin!

      • jatkohoitoon horsmii

        Onpa suokaasut tehny pahaa aivoillesi. Paljonko tulee rahaa tuollaisesta kommentista


      • suokansalainen

        Juuri näin. Juntta yrittää ilkkua, haukkua ja huutaa mutta onneksi demokratia vie voiton. Mieluummin suokansa kun järjetön persu.


    • hoh hoijaa

      Onkohan "Erkkimerkki" taas jäänyt ryyppyputkeen kun ei ole täällä tai Kouvolan Sanomien sivuilla valaissut meitä Ratamo "asiantuntemuksellaan" moneen päivään.

      • silloin tällöin

        Oisko ollut palokunnan teemapäivät. niistä menee muutama päivä kun toipuu. Eikä siinä mitään pahaa pitäähän sitä joskus nollata ainakin niillä ajatuksila.


      • Erkkimerkki.

        Kyllä minä täällä olen, en vaan alennu haukkumisen tasolle, joka on teidän heiniänne ;)
        Koko hankkeenne "ammattimaisuus" perustuu haukkumiseen ja mölyämiseen.


    • Prokouvola

      Homma eteni hallituksessa yksimielisesti eteenpäin. Jopa paikalla olleet persut olivat kokeneet valaistuksen ja hyväksyivät suunnitelmat iman omia ehdotuksiaan. Kouvola saa terveydenhuoltoon hyvät edellytykset toimia seuraavat 30 vuotta.

    • HEH HEH.............

      "Koko hankkeenne "ammattimaisuus" perustuu haukkumiseen ja mölyämiseen."

      Itse näköjään osasit perustella omasi ja parin muun kirjoitukset täällä ja paikallisen lehden palstoilla. Niiden "ammattimaisuus" on juuri tuota haukkumista ilman mitään asiaperustetta. Tiedän että luet kirjoituksia tuolta lehdenkin puolelta, niin varmasti olet mielessäsi täysin sama mieltä kanssani asiasta.

      Pientä yritystä pelkän haukkumisen lisäksi siellä näyttää olevan mutta menee lähinnä "blondi ajatteluksi". Etpä sinäkään siellä aijemmin mitään muuta kirjoittanut kun lähinnä pelkkää haukkumista.

    • Hyvin selkeä asia

      Tuli vaan tuosta ketjun aloituksesta mieleen kun siitä on kulunut näköjään parisen viikkoa niin ei vaan asiallisia perusteluja näy. Kuitenkin monessa ketjussa täälläkin sitä jotkut pitävät hyvänä ja siitä innokkaasti kirjoittavat.

      Itse kyllä ymmärrän asian ja olen ehdottomasti sitä mieltä että Ratamo pitää unohtaa ja rakentaa Sairaalanmälle uusi tilava sairaalaa. Kaikki tosiasiat puhuu ilman selittelyjä tämän puolesta ja niitä ei kukaan pysty kumoamaan, kuten on nähty.

      Asioistahan ollaan usein montaa mieltä mutta uskottavuuden kannalta pitäisi kirjoittaa jotain järkevää. Kun lukee sieltä sun täältä näitä kirjoituksia niin vähemmän asiaa seuraavankin on helppo luoda oma ajatus asiasta kuten tässäkin asiassa Ratamon kannattajien uskottavuus on edennyt nollaan ja ihan heidän omalla käyttäytymisellä ja asiasta kirjoittelulla.

      Jotenkin tullut mieleen että nyt maksetaan satoja miljoonia ihan puhtaasti kyläpolitiikan ja puoluepolitiikan vuoksi. Sanoisin että melko kallista politiikka.

      • Juuri noin

        Selitit asian hyvin selkeästi ja järkevästi.

        Tuota ei pysty kukaan kumoamaan.


      • huhhahhei1

        Luuletko oikeasti että Ratamon kannattajat tulee tänne haukuttavaksi?


    • Sairaalat

      kauemmas - eikä keskustaan, nyt kun Ebola uhkaa.

    • Sellastatänään.

      Onneksi Kouvolan Sanomien sivuilla alkaa totuus tulemaan ilmi. Ratamo menee eteenpäin ja monilla tunnuksilla kirjoittajia hillitään. Yhdenmiehen showt alkavat kaatua ;)

    • Odotellaan

      Hyvin selkeästi täällä kuten muuallakin Ratamo on todettu ihan muuksi kun kuntalaisia ajattelevaksi. Mutta katsotaan jos joku uskaltaisi yrittää jotain muuta sepostaa.

    • Hyvin selkeä asia

      "Onneksi Kouvolan Sanomien sivuilla alkaa totuus tulemaan ilmi. Ratamo menee eteenpäin ja monilla tunnuksilla kirjoittajia hillitään. Yhdenmiehen showt alkavat kaatua ;)"

      Siellä nimenomaan on totuus tullut ilmi ja ei todellakaan itse lehden uutisoimana. Ilmeisesti tarkoitit siellä olevia keskusteluja, sanoisin että niissä Ratamo on todettu hyvin selkeästi ja perustellusti täysin älyttömäksi ratkaisuksi. Ei siellä ainakaan kukaan ole sitä pystynyt järkeväksi viisaaksi todeta tai perustella.

    • Ratamo alkaa aukeaa

      KouSan sivuilla näköjään yksi Ratamon kannattaja joka omalla nimellään (jos on oikea) alkaa vaatimaan nimiä esiin. Toki hiukan ihmetyttää kun itse on pelkkä moottoriturpa ilman mitään järkevää ajatusta tai mielipidettä, ainoastaan toisia haukkuu. Mutta kai siksi itsellään keittää yli kun ymmärtää ette itse ymmärrä mitään.

      Toivotaan ettei luovuta ja alkaa tosissaan selvittämään asioita ja hyväveli systeemejä.. Nyt jo tullut hiukan esille asioita ja varmasti tulee lisää. Onnea kaverille valitsemalleen tielle ja toivottavasti että ei mene pupu pöksyyn, miten kuitenkin luulen kaverin kirjoituksia seuranneena niin käyvän.

    • todettu asia

      Järjestäytynyt rikollisuus on hyvin vahvasti suojattu oikeuslaitosta myöten.

      Poismuutto on ainoa keino päästä normaaliin yhteisöön asumaan.

    • Mulkku1111

      Onneksi Ratamo laittaa nää persut ja vassarit hiljaseksi. Rakennetaan vaan, vaikka lainalla, mutta se on tehtävä nitten takia.

      • Persut tästä hyötyy

        Näinhän se menee, KS:n nettisivuilla nää vanhan Kouvolan korruptiohaukat huuta sitä samaa vanhaa virttään. Jotenkin heistä tulee historiasta mieleen Esko Aho, turpa kävi kun moottori mutta mitään asiaa koskaan ei sieltä tullut.

        No tiedä sitten onko hyvä vai huono mutta Ratamon ansiosta täällä tulee Persuille Superjytky, ja nuo pari moottoriturpaa vielää edistää sitä. Miksei he lyö faktoja pöytään eikä pelkäästään hauku toisia, eikö asiasta ole oikein asiantuntija lausunnot ja kokemusta muualtakin eihän täällä nyt niin typeriä olla että jotain ennen kuulumatonta yrittettäisiin


      • höpö höpö
        Persut tästä hyötyy kirjoitti:

        Näinhän se menee, KS:n nettisivuilla nää vanhan Kouvolan korruptiohaukat huuta sitä samaa vanhaa virttään. Jotenkin heistä tulee historiasta mieleen Esko Aho, turpa kävi kun moottori mutta mitään asiaa koskaan ei sieltä tullut.

        No tiedä sitten onko hyvä vai huono mutta Ratamon ansiosta täällä tulee Persuille Superjytky, ja nuo pari moottoriturpaa vielää edistää sitä. Miksei he lyö faktoja pöytään eikä pelkäästään hauku toisia, eikö asiasta ole oikein asiantuntija lausunnot ja kokemusta muualtakin eihän täällä nyt niin typeriä olla että jotain ennen kuulumatonta yrittettäisiin

        Persut ei hyödy mitään. Nuo muuta KouSan sivuilla höpöttävä on tunnettuja kylähulluja ja niiden suosairaala orgasmeja ei kukaan ota tosissaan. kyllä kaikki ymmärtää Ratamon tyhmyyden ei pidä muutaman hölmön takia tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä puolueiden suhteen.


      • löytyi taas
        Persut tästä hyötyy kirjoitti:

        Näinhän se menee, KS:n nettisivuilla nää vanhan Kouvolan korruptiohaukat huuta sitä samaa vanhaa virttään. Jotenkin heistä tulee historiasta mieleen Esko Aho, turpa kävi kun moottori mutta mitään asiaa koskaan ei sieltä tullut.

        No tiedä sitten onko hyvä vai huono mutta Ratamon ansiosta täällä tulee Persuille Superjytky, ja nuo pari moottoriturpaa vielää edistää sitä. Miksei he lyö faktoja pöytään eikä pelkäästään hauku toisia, eikö asiasta ole oikein asiantuntija lausunnot ja kokemusta muualtakin eihän täällä nyt niin typeriä olla että jotain ennen kuulumatonta yrittettäisiin

        Faktoja pöytään.

        https://www.asiakastieto.fi/yritykset/kiinteistoosakeyhtio-kouvolan-katajakatu-7/10807625/rekisteritiedot

        Siinä sitä moraalitonta veronkiertoa omalta moottoriturvalta!


    • Pitäis tutkia tääkin

      "Onneksi Ratamo laittaa nää persut ja vassarit hiljaseksi. Rakennetaan vaan, vaikka lainalla, mutta se on tehtävä nitten takia."

      Tuolla ajatusmallillahan nuo suurin osa Ratamon kannattajista kirjoittaa tuolla lehdekin keskusteluissa, toki tuo kyläpolitikointikin paistaa ihan selvästi. Vaikka asia tietysti on niin että suurin osa kuntalaisista on järkeviä vassareista kokkareihin ja vastustaa tuota Ratamon tyhmyyttä. Ei tuon pienen porukan kirjoitukset ihmisten mielipidettä muutaa etenkin kun eivät mitään perustele.

    • Joku roti tähänkin

      Ratamo on täydellinen kusetus ja kunnallisen sairaahoidon alas ajo.

      Siinä sivussa hoidetaan rakennusbisnekset.

      Larikka, Lamminmäki, Myllymäki, Sorvali ja kumppanit heti tutkintaan. Samoin voisi tutkia ketkä ovat nuo tätä älyttömyyttä kannattavat nimimerkit, voisi aloittaa vaikka tuosta erkkimerkistä voisi taustoilta löytyä mielenkiintoisia henkilöitä, ei muuten oikein tunnu järkevältä tuo urputus ja täydellisen tyhmyyden esiin tuominen. Ei Kouvolalaiset oikeasti voi olla noin tyhmiä. Eihän?

      • hahhah123

        Onneksi te ette mölinällä voi hyvää estää ;)


    • Ei oo rehtiä

      Kunnan väkiluku huomioiden sekä suoratamon hinta. Tulee miljoona per asukas kustannuksia seinistä. Hoito erikseen.

      Kyllähän minuakin suo innostaa. (Myyn uppopumppuja:) Mutta jos homma mäelle maksaa 47 miljoonaa niin mitä järkee on tuhota yli 150 miljoonaa ?

    • Valoa näkyvissä

      Nyt alkaa olla viitteitä ilmassa että Kouvostoliitto nykymuodossaan alkaa murenemaan, alkaa käymään kun aikanaan Neuvostoliitolle.

      Uutisointi alkaa paljastaa kaikenlaista ilmi, ei mene kauan kun ollaan Ratamossa. Sen voi jo käytännössä onneksi unohtaa.

    • Asiat kyllä selviää

      Suninen vie noita toopeja puhtaasti 100-0. Arvelisin että tähänkin kirjoitukseen vastataan yhtä asiapohjaisella tiedolla mitä tuo Suninen on saanut vastauksina. Onko tämä joku Kouvostoliiton oma tauti tehdä itsestään naurunalainen.

    • 1 Ukko-Ylijumala

      Jos olisin Ukko-Ylijumala puhaltaisin heti pelin poikki, tarkoitan Kouvolan Ratamoa sekä Kotkan ja Kouvolan yhteisomisteista keskussairaala hankkeita.

      Päällekkäis hankkeiden yhteisavo noin 500 milj €. Tällä summalla rakennuttaisin uuden yhteisen sairaalan Leikari- Myllykoski alueelle.

      Keskisuomen sairaanhoitopiirissä todettiin ettei 60 luvulla rakennetun sairaalan kerroskorkeudet salli nykytekniikan asentamista kohtuulliseen hintaan, eli vanhan korjaus maksaa lähes yhtä paljon kuin uuden rakentaminen eikä siitä silti tule uuden veroista.

      Päättivät muuten rakentaa uuden sairaalan.

      Jumalan valtuuksin määräisin myös Carean rakentamaan uuden yhteisen sairaalan?

    • Ihme tunareita

      Uusi sairaala Sairaalanmäelle ilman mitään monitoimikeskusta. Faktat puhuu niin selvästi sen puolesta, eikä niitä voi kukaan kiistää.

      • ahneet ukot

        Näin pitäisi. Mutta rakentajan sekä kepu isäntien miljoonat jäisi kunnan kassaan. Siksi he meluaa


    • voi ratamo

      On tää tosi outoa hommaa jota "oikeassa" elämässä kukaan ymmärrä. Eihän tässä voi olla kyse muusta kun korpputiosta ja kyläpolitiikasta kun isolla rahalla ajetaan seudun terveydenhuolto alas. Paljon halvemalla saataisiin järkevä ratkaisu ja kuntalaiset voisivat olla luottavaisia tulevaisuuteen.

      Tälle nauretaan jo pitkin Suomea, lopetetaan sairaala ja terveyskeskukset. Tilalle rakennetaan joku monitoimikeskus monumentti ja tahallaan ajetaan kunta konkurssiin. No kun sitten lopullisesti karahdetaan karille niin helppo osoittaa sormella tuonne entiseen asemakylään.

      Nyt vaan lisää vettä myllyyn että paljastuu ne oikeat "asiantuntijat".

    • Odotellaan

      Alkaa kuukausi tulla täyteen mahdollisuudesta perustella Ratamoa järkevästi eikä kukaan edes ole yrittänyt. Eikä kukaan tietysti vakavasti edes uskonut että perusteluja saataisiin lukea.

      Pari helppoheikkiä yritti tuota samaa vanhaa jostain satuolennoista (asiantuntijoista) mutta siihen se jäi. Aika heikot on suokansan eväät hankkeelleen.

    • Nova Group

      Vanha tihrusilmä rakennusneuvos tätä suoratamorulettia pyörittää omat bisnekset mielessä. Käyttää joitakin politikkoja ja virkamiehiä hyväkseen päämääriensä saavuttamiseksi. Aikoinaan Oka Oy oli konkurssin tehneen Nova Groupin suurin rahoittaja. Nova Groupissa häärivät mm. Arto Merisalo ja Juhani Yli-Saunamäki.

    • piu pau

      Eiköhän asia ala olla jo selvä. Eihän enää kukaan edes kehtaa puolustaa Ratamoa.

      • Paha saa palkkansa

        Niin kyllähän Larikka alkaa olla aika yksin asian kanssa. Mihinköhän mies itsensä sotki, oikeastaan häntä käy sääliksi kun Ratamon suhteen itsensä on ajanut melkoiseen umpikujaan.

        Ainahan mies voi virheensä tunnustaa ja tuoda julki tahot ja asiantuntijat joihin uskoi kun ei itse ymmärtänyt asiaa. Larikka voi vielä hiukan pelastaa kasvojaan rehellisellä ulostulolla.

        Ratamokeskus varmasti unohdetaan, saa nähdä että minkälaisella tuulella ja tuiskulla. Ja ehtihän se tulla maksamaankin aika paljon.

        Eiköhän ennen vuodenvaihdetta ala valtuustostakin tulemaan katumispuheita.


    • kokkari ja kepulit

      Mitähän laki sanoo, nyt valtuutetut tietoisesti laittaa kunnan talouden kuralle ja ihmisten terveyden uhatuksi. kaikilla ei ole varaa yksityiselle puolella.

      Asia ehkä pitäisi tutkia. Iltapäivälehdet voisi laittaa asian alulle saavathan liikenteestäkin aikaan tutkintoja uutisoimalla lukien lähettämiä kuvia. Kouvolan Sanomien toimittajien kädet on tässä asiassa sidottu ja niillä ei ole valtuuksia puhkaista tätä kuplaa.

    • Melkosia tolloja

      Tekisi mieli kirjoittaa Kouvolan Sanomien keskusteluun mutta turhaa kun ei menisi läpi. Oikeasti noilla muutamalla ei kyllä ole kaikki inkkarit kanootissa ja koko ajan ovat ilmeisesti Ratamon vuoksi orgasmin partaalla, pari heistä kirjoittaa vielä oikeilla nimillä (jos nyt on oikeita).

      Ei mitään oikeaa tietoa ja varmasti ei vastaa toisten järkeviin kysymyksiin ainoastaan haukkuvat henkilöitä jotka kirjoittavat asiaa, eivät edes usko todeksi pöytäkirjoista lainattuja faktoja. Jankkaavat sitä samaa ja kehuvat uutisia Ratamon edistymisestä ilman mitään perusteluja.

      No sehän on tietysti jokaisen oma asia jos tekee itsestään julkisesti typerän ja hölmön tai siis tuo sen julkikseksi.

    • Yksinkertaista

      Jos säästettäisiin siinä että unohdetaan tuo Ratamo hölmöily ja rakennettaisiin uusi sairaala Sairaalanmäelle, niin ilmeisesti tuolla säästettävällä summalla voitaisiin pitää lopetettuja kuten lopetettavia kouluja ja kirjastoja jotain 100-200 vuotta pystyssä.

      Samalla pelastettaisiin kuntalaisten terveydenhoito, ja pitäähän tämän kokoisessa kaupungissa sairaalaa olla.

      Noista koulujen lopettamisesta tulee mieleen tuo jalkakäytävien auraus. Valtuuttetu Kimmo Jokiranta ilmoitti että jos jalkäytävien aurausta ei saada kunnan hoidosta kuntalaisille niin sitten tingitään kouluruokailusta ja tuon päätöksen jokainen valtuuttetu joutuu tekemään omien arvojensa mukaan.

      Nyt voi unohtaa koulujen ja kirjastojen lopettamisen ja jatkaa niden toimintaa tuon 100-200 vuotta jos unohdetaan järjettömän kallis Ratamo ja terveydenhuollon alas ajo. Nuo asiat vastakkain ja päättäjät saa päättää omien arvojensa mukaan.

      • Kouvolalainen

        Nyt pitää ottaa huomioon että suhdanteet on muuttuneet ja jostain pitää tinkiä. Kuntaliitos jo edellyttää että uudella kunnalla on keskus johon satsataan kuten nyt tehdään kun uusi asianmukainen sairaala valmistuu. Manskiin pitää varmasti melko nopeasti satsata rahaa.

        Näin se vaan menee että sivummalta pitää karsia ja onhan se tyhmää pitää saman kunnan alueella palveluja päällekkäin. Kuntaliitoksen myötä sovittiin ja sehän on sen ideakin että kustannusten vähentämiseksi palveluja keskitetään ja sanoisin että tuossa asiassa on edetty aivan liian hitaasti.

        Larikka ja kumppanit on nyt kuitenkin oikealla tiellä ja laittavat kunnan palvelut ja talouden sille tasolle mihin se kuuluu.


      • Katriiina Porvarinna
        Kouvolalainen kirjoitti:

        Nyt pitää ottaa huomioon että suhdanteet on muuttuneet ja jostain pitää tinkiä. Kuntaliitos jo edellyttää että uudella kunnalla on keskus johon satsataan kuten nyt tehdään kun uusi asianmukainen sairaala valmistuu. Manskiin pitää varmasti melko nopeasti satsata rahaa.

        Näin se vaan menee että sivummalta pitää karsia ja onhan se tyhmää pitää saman kunnan alueella palveluja päällekkäin. Kuntaliitoksen myötä sovittiin ja sehän on sen ideakin että kustannusten vähentämiseksi palveluja keskitetään ja sanoisin että tuossa asiassa on edetty aivan liian hitaasti.

        Larikka ja kumppanit on nyt kuitenkin oikealla tiellä ja laittavat kunnan palvelut ja talouden sille tasolle mihin se kuuluu.

        Ihmeen ihanasti kirjoitettu, ja se vielä todettava että tuossa kaikessa kävi kouvolalaisille sattumallta ihmeellinen tuuri.


    • Rehellisesti julki

      Ratamosta pitää saada joku vastuullisuus virkamiehille ja valtuutetuille. Puhtaasti rahallinen jo pelkällä nykyisellä päätöksellä ja myöhemmin siitä kun ei pystytä hoitamaan sairaita ja siitä heille tulevia kustannuksia. Samoin heidät pitää saada vastuullisiksi niistä kustannuksista mitä tulee kun Ratamon jälkeen joudutaan ilmeisesti rakentamaankin lisää.

      Eihän tuossa ole mitään pelättävää virkamiehillä ja valtuutetuila jos ovat selvillä mitä ovat tekemässä ja on luotettavat perusteett päätöksilleen. Mutta aluksi heidän pitää oikein numeroin esittää miksi suolle eikä Sairaalanmäelle, siitä se selvitys lähtee etenee.

    • kikkeliskokkeli

      Onko tässä Ratamossa kyse rötöstelystä, vai mistä. Niin typerä se on että tuntuu ettei kaikilla ole tässä asiassa puhtaat jauhot pussissa. Toki eihän nuo Ratamon puolesta äänestäneet suurimmalta osalta ole ihan sitä terävintä kärkeä kun itse pitäisi ajatella.

    • Suohölmöt mokaa

      KouSan sivuilla näköjään on jo alettu tosissaan pilkkamaan suokansaa, kirjoitukset "kehuu" Ratamoa olan takaa ja tyhmemmät ottaa ne tosissaan.

      Miten ihmiset voi olla noin typeriä, no tietysti voi sanoa että typeriähän ne on muutenkin kun ei asiaa ymmärrä. Tulee mieleen Speden naisenlokiikka sketsit ja blondi vitsit noista suokurpista.

      Tässä asiassa ihmiset tekee urakkalla itsestään typeriä, tai eihän niitä montaa ole mutta luulisi sukulaisia hävettävän.

    • Odotellaan

      No eipä noita perusteluja taida sitten löytyä.

      Nimimerkki "Erkkimerkki" näköjään yritti tuota suokansan peruskauraa totutulla liirum laarum linjalla ilman yhtään järkevää lausetta Ratamon puolesta. Siihen on jo totuttu eri viestimissä.

      Voihan se olla että joku vielä jopa perustelee asiaa ihan ymmärtettävin tekstein. Odotellaan.

    • 4+12

      Turha odottaa mitään perusteluja tuon Ratamokeskuksen puolesta, ihan siitä yksinkertaisesta syystä kun kukaan ei niitä keksi saatikka että niitä oikeasti olisi.

      Johan niitä olisi saatu lukea jos niitä olisi, eihän edes Ratamon puuhamies Larikka ole yhtään ainoaa perustetta esittänyt. Väistää kirjoituksissaan itse aiheen yhtä törkeästi kun Esko Aho aikanaan, tiedän että tuo Larikan vertaaminen Ahoon on törkeää Larikkaa kohtaan mutta noin se menee.

    • aino paino

      Larikalla on "asiantuntijoita" joka asiaan Ratamokeskuksesta ja Larikan perustelut on joka asiaan on ainoastaan hänen "asiantuntijoiden" tarinoihin uskominen. Koskahan meille paljastetaan keitä nuo tietoviisaat on.

      Minulla taas ei ole asiantuntijoita. Mutta maalaisjärjellä sanon Ratamon rakennuspaikka on onneton ja se tullaan huomaamaan jo melko alkuvaiheessa ja myöhemmin vielä selvemmin. Ja kuten todettu niin mikään ei ole asiassa hyvää, jos olisi niin olisihan se jo perusteltu aikoja sitten, no sitä mikä on jollekin asiassa hyvää ei taas haluta kertoa.

      Larikka ei varmasti ymmärrä mitä asiaa on ajamassa, ei kustannusten eikä terveydenhuollon kannalta. Jos ymmärtäisi niin olisi varmasti lyönyt luvut esiin puhutaan rahasta tai potilaista. Jos taas todella ymmärtää niin tulee sitoutumattomille toimittajille melkoiset apajat.

    • kohta räiskyy

      Uutisten mukaan Lamminmäki meinaa että Ratamo kustannukset otetaan mukaan kun julkaistaan budjettia ja suokansahan on sitä mieltä ettei se kuulu Kouvolan kaupungin budjetin lukuihin. Mielenkiintoista sanon minä.

    • hubbahubba

      Millois tätä Ratamoa aletaan rakentaa?

      • hui hai

        Ens keväänä ois jussin aikomus aloittaa suon kuokkiminen ainakin uutisten mukaan. Sitä ei kukaan tiedä koska saadaan aikaiseksi sellanen potero joka pysyy niin kauan levällään että ehditään siihen rahdata muutama miljoonaa kuutiota soraa, sen jälkeen alkaa paalutus olettaen että tuo alku onnistuu. Kaiken tuon jälkeen voidaan ehkä alkaa rakentaminen jos rahhoo löytyy. Lamminmäeltä ja Larikalta saa tietoa, tai sitten ei.


    • ei näitä tajua

      Eikö tuon suon nyt voisi ensinmäiseksi unohtaa kun kupru on jo paljastunut.

      Samoin tuo itse Ratamokeskus on paljastunut ettei siellä riitä kapasiteetti hoitamaan läheskään kaikkia potilaita, että se siitä keskittämisestä.

      Normaali kadunmies ja nainen ei ymmärrä että miksi ei rakenneta normaalia uutta sairaalaa Sairaalanmälle ilman mitään asiantuntija höpötyksiä.

      Asia on saanut valtavasti huomiota eikä syyttä, kun tämä olisi hoidettu ilman kyläpolitiikka ja rahastusta järkevästi niin kaikki olisi olleet tyytyväisiä. No muutama ratamoritari olisi tietysti joutunut nuolemaan haavojaan.

      • hahahhhahhhaaaa!

        Normaali ymmärtää, epänormaali ei.


      • Ok, otan opikseni.
        hahahhhahhhaaaa! kirjoitti:

        Normaali ymmärtää, epänormaali ei.

        Haista paska, tän ketjun ylläpitäminen tekee niin paljon vaivaa että painu vittuuun!
        T:äskeinen kirjottaja


    • heh heh heh heh

      Onko tuo paikka nyt suo vai ei?

    • Luonnonsuojelijat

      Suo on harjulla luonnon lahja ihmiselle, pitkällä tähtäimellä.
      Kymen tulvaniitytkin kun valuu mereen.

    • onko normaalia

      Ainakin kellarikerros tulee metrin maanpinnan yläpuolelle.

    • ei ihme tämä touhu
    • http://velkakello.fi

      http://velkakello.fi/

    • hullua menoa

      Kolme kuukautta on ollut aikaa perustella Ratamo-keskusta. Ei yhtään oikeaa perustelua ole tullut.

      Näillekin palstoille näkyy esimerkiksi Jari Larikkakin kirjoittelevan joka on on tuon suo homman isä ja aivot mutta ei edes ole yrittänyt perustella. Toki tiedetään miksi, kaveri on saanut itsensä melkoiseen liemeen Ratamon myötä.

      Olisi luullut että löytyy edes yksi hyvä peruste tuolle järjettömyydelle mutta ei. Miksi?

      No lopetetaan koulut kuka nyt edes oikeasti välittä pienistä koululaisista, onhan niillä päivät pitkät aikaa matkustella kouluun. tosin tuo Kankaan koulun lopettaminen ja kahden lukion yhdistäminen tuntuu järjettömältä tuleehan tuon porsaslauman lapsille tuon myötä ehkä parinkymmenen minuutin edes takaiset koulumatkat päivässä. Mutta sen he kestää saavathan suoratamon ja ja tuon mystisen pystyhoidon.

    • Kertokaa minullekin?

      Monesta paikasta olen lukenut tuon pystyhoidon Ratamon osalta.

      Mikä tai mitä se on?

    • Suopursua

      Larikka on uuden Kymijoen kaupungin putin, joka ajaa omia aivoituksiiaan tuhon tiellä.

    • Odotellaan

      Onpa aikaa vierähtänyt ja Larikalla kumppaneineen on ollut aikaa miettiä ja vastailla ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin Ratamosta. Eipä ole perusteita ja vastauksia tullut kuten arvata saattoi.

      Kun selailin näitä kirjoituksia niin näkyi tuo maaperätutkimuksesta oleva ketju suljettu. Miksi?

      Näistä on hyvä aina muistutella etteivät rosvo porvarit pääse kuplan puhjettua satuilee että hyvä nyt jälkiviisaana on puhua.

    • Läheta

      Lukasin tuon Ok-talo 250 000 tuhatta. Sata taloa 25 miljoonaan. Enempi tilaa kuin 150 miljoonan ratamossa 125 miljoonaa halvemmalla. Tohtoreille talonsa, potilaiden talot huoneita täyteen. En suosisi rivitaloja mutta eräät voisi kytkeä paritaloiksi tai katetulla käytävällä.

    • Kokoomus

      Eikös Ratamokeskus jo kuopattu mahdottomuuteensa ja härskiyteensä.

      PS: yritin tuohon vaikka mitä nimmerkkiä, ei hyväksynyt mitään muuta kun tuon. Heh.

      • 123456789

        Tässä asiassa kannattaa katsoa ylös päin ja kokeilla jotain käytettyä nimimerkkiä joka on Ratamon kannalla niin ei tule vaikeuksia. Nimimerkit on jaoteltu nykyään mielipiteen mukaan.


      • käykötääkävihänse

        Viime tapahtumat osoittaa kuinka korruptio leviää kun syöpä.


      • fgfgfgff

      • onko_niitä_edes_olemassa

    • Tuokin_vielä_koetaan

      Kalliiksihan tämä tulee mutta kiva ootella sitä hetkeä kun Ratamon porsasväki luikkii koloihinsa ja tulee hiljaista. Ja voi sitä syyttelyä niiltä muutamalta jotka jäävät selittelee.

    • myötähäpeäätuntien

      KS:n sivuilla näkyy olevan Larikan klaanin jonkinlainen täsmäisku kuppauksen puolesta, aivan järkyyttävän tyhmiä kommentteja ihan kun aivot olisi valunut housuihin.

      • mahdotonta

        Ei niillä ole voinut aivot valua housuun, pitäisi ensin olla ne aivot.


    • Ylipappi11

      Kouvolan kaupunginvaltuusto esittä näytelmän:
      RATAMO- rahat pääosin suohon

      Käsikirjoitus : Hyvät veljet
      Ohjaus : La-La-Nöyräniiranen
      Pääosassa : Raha
      Sivuosissa : Veronmaksajat
      Lavastus : Larikka group
      Musiikki : Peltoniemen hintriikan surumarssi

      LIPUT: 5%:a veroäyrissä, paikoitus erikseen. HUOM. ei turmatarkastusta.

      Varaudu ruuhkiin.

      TERVEMENOA !

      • manskilainen

        Larikka on hiljaa vaalien takia ja nyt Lamminmäki joutuu olemaan puhemiehenä mutta yhtä noloa tämä on Larikallekin.

        Suokansaa edustavat valtuutetut on hiljaa kun kusi sukassa ja pelkäävät että koska joku paikallinen toimittaja rohkenee ja alkaa kysellä asiaa Ratamosta. Muutamalla on kuulemma mennyt yö unetkin kun pelkää että koska joutuu selittelemään, ei siis ole helppoa valtuutetuillakaan mutta itsehän lähti tuohon Ratamo sotkuun.


    • asia_kiinnostaa

      Joku erkkimerkki kirjoitti:"Luuletko oikeasti että alan väittelemään Suoli24 palstalla sun kanssa asiasta? Kyllä ne ihan oikeasti on perustelut luettavissa ympäri verkkoa, mutta todellakaan en aio alentua persujen juupas/eipäs jankutukseen :D

      Teidän ainoa perustelu koko ratamon kaatamiselle on että pitää vastustaa kaikkea. Luvut joita esitätte on tuulesta temmattuja ja tarkoituksen hakuisia. Niissä ei ole mitään paikkaansa pitävää :)"

      Osaako kukaan antaa tuon höperön kirjoituksien perusteille lähdettä vai onko kyseessä vain jokun kylähullun känninen örvellys?

      KS:n sivulta ole lukenut aiheesta ja joku itseään lehtomäkeläiseksi tituleevaara naurattaa viikosta toiseen, olisiko kyseessä sama tapaus. Ainakin samoilta nuo kirjoitukset vaikuttaa, onkohan sossu kustantanut tietokoneen. Ainakin vaikuttavat sosiaalitapauksilta.

    • Koska_tutkinta_alkaa

      Ratamo tullut esiin monen uutisen tai mielipidekirjoituksen kommentoinnissa/keskusteluissa Kouvolan-Sanomissa. Huomiota on herättänyt ettei kukaan valtuutettu ole edes yrittänyt aikoihin puolustaa hölmöä Ratamokeskusta.

      Jonkun uutisen yhteydessä oli kaupungin virkamiehen kommentti asiasta ja rivien välistä tuli sellainen tunne että asia kuopataan.

      Rahaa on jo kuitenkin laitettu asiaan melkoinen summa jolla olisi jo rakentanut melkoisen rakennuksen normaaliin paikkaan. Olen sitä mieltä että asiaa pitää tutkia oikeasti ja laittaa vastuuseen henkilöitä jotka ovat tämän yrityksen takana,

    • hyväveli

      Hih hih, mitä sitä enää perustelemaan päätökset on tehty ihan asiantujioiden ohjeiden mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe