Totuuden määrittely

Totuuden määrittely

Totuus on yleisesti sanoen oikeaa tietoa. Oikea tieto on vastaavuutta tosiasioiden kanssa. Tieteellisesti oikeaa tietoa on se, mikä on saatu johdonmukaisesti ja virheitä tekemättä perusolettamuksista lähtien. Olettamusten totuusarvo on tällöin sivuseikka, vaikka tietysti pyritään siihen, että lähtökohdat ovat oikeita. Tällöin voidaan puhua totuudesta ainakin siinä mielessä, että mikäli perusolettamukset hyväksytään, on löydetty totuutta, vaikka se ei olisikaan ehdottoman totta. Tällaisessa totuuskäsityksessä on pidettävä mielessä lähtökohdat, jotta ei vedettäisi niiden yli meneviä johtopäätöksiä. Tiede on vuosien varrella joutunut yhä uudestaan korjaamaan lähtökohtiaan mm. atomifysiikassa. Aikoinaan jouduttiin korjaamaan lähtökohtia meistä nyt yksinkertaisissa asioissa kuten siinä, kiertääkö aurinko maata vai maa aurinkoa. Tieteelliset totuudet ovat aina suhteellisia eli suhteessa lähtökohtiinsa. Tieteen ylikorostamisesta on syntynyt ns. tiedeuskovaisuutta, johon kuuluu, että vain tiede voi antaa vastaukset ihmisille tärkeisiin kysymyksiin. Tällöin on sivuutettu esim. Jumalan antamien ilmoitusten totuusarvo ja selitetty ilmoitukset vain ihmisten mielikuvituksen ja harhojen tuotteiksi.

Onko niin, että totuus on aina yksi ja sama asia, olipa kysymys tieteestä tai uskonnosta eli totuus olisi aina vastaavuutta tosiasioiden kanssa? Miksipä ei näin olisi. Kuitenkin on tällöin muistettava tieteellisten totuuksien suhteellisuus. Tieteessä koetetaan rakentaa tosiasioille. Ne ovatkin selvemmät, kuin ne, joita uskonto voi esittää, koska tieteen tosiasiat ovat havaintomaailmaan kuuluvia. Tieteen kannalta on vaikea hyväksyä uskonnosta esitettyjä perusteita tosiasioiksi niiden erilaisen luonteen vuoksi. Uskonnollisia tosiasioita ovat vain Jumalan antamat ilmoitukset ja niistä vedetyt oikeutetut johtopäätökset. Uskonnollisen totuuden löytäminen vaatii muutakin kuin tieteellisyyttä. Avoin ja ennakkoluuloton mieli sekä totuuden rakkaus ovat välttämättömiä. Raamatussa kehotetaan suhtautumaan uskonasioihin kuin lapsi, mikä ei kuitenkaan tarkoita lapsellisuutta. Jeesus sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:3-4) Asenteellisuuksista tulisi päästä eroon. Näitähän ei lapsen välittömyyteen kuulu. Uskonnollisen totuuden etsimisessä tarvitaan enemmän totuuden rakkautta kuin erinomaista ajattelukykyä ja älykkyyttä.

Toisin kuin tieteelliseltä totuudelta, uskonnolliselta totuudelta on vaadittava ehdottomuutta eli suhteelliset totuudet eivät riitä. Kukapa haluaisi rakentaa elämän- ja maailmankatsomuksensa sen varaan, ettei mistään voisi sanoa mitään lopullista. Onkin todettava, että uskonnolliselta totuudelta vaaditaan, että sen tulisi olla varsinainen totuus erotukseksi muuttuvasta tieteellisestä suhteellisesta totuudesta, vaikka totuus käsitteenä olisikin yksi. Uskonnollisen totuuden tulee tietenkin senkin olla vastaavuutta tosiasioiden kanssa. Yhdeksi tosiasiaksi tieteellisessä totuudessa tulee yleensä aina liittää sen suhteellisuus. Uskonnolliset tosiasiat kuuluvat toiseen ulottuvaisuuteen, josta peräisin olevia asioita tiede ei ole tottunut pitämään tosiasioina. Tällöin on tietenkin voitava osoittaa tosiasioiksi jotain aivan erilaista, kuin mihin tiede on tottunut.

45

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selkeää

      Jatkoa
      Uskonnolliseksi totuudeksi ei kelpaa esimerkiksi se, että Jumalan olemus muuttuisi eri aikakausina sen mukaan, miten ihmiset kulloinkin Hänestä ajattelevat. Tieteelliset totuudet ovat muuttuneet sitä mukaa, kuin tieteellinen tutkimus on edistynyt, ja on voitettu vanhoja ennakkoluuloja. Tieteen totuus on pikemmin tulos tehdyistä havainnoista ja kokeista. Sen sijaan uskonnollisen totuuden on oltava muuttumatonta ja oikeaa sen arviointiin soveltuvien kriteerien perusteella. Uskonnollista totuutta voidaan saada vain ilmoitusten kautta. Sitä, mikä on oikeaa ilmoitusta, voidaan tutkia tieteellekin ominaisin menetelmin. Uskonnollinen totuus on vastaavuutta niiden tosiasioiden kanssa, jotka Jumala on ilmoittanut – sikäli kuin on ilmoittanut. Ilmoitusten oikeellisuus on tutkittava kriittisesti ja lisäksi on löydettävä niiden oikea tulkinta. Paljon on tehtävä myös sen hyväksi, että vapaudutaan virheellisistä tulkinnoista ja vain auktoriteettien uskotteluista.

      Kirjassa ”Uskonnonfilosofia” (Gummerus 1992) John Hick kuvaa uskontotukimusta ilman Jumalaa: ”Nykyisen uskontonäkemyksen mukaan uskonto on yksi inhimillisen kulttuurin eri puolista. Tämän hyvin yleisen ja hallitsevan uskontonäkemyksen historialliset juuret ovat selvästi tunnettavissa. Se näet edustaa yhä teknistyvän yhteiskunnan sitä loogisesti orientoitunutta kehityssuuntaa, jota vaihtelevasti on nimitetty skientismiksi, positivismiksi ja naturalismiksi. Tämä kehityssuunta perustuu edellytykseen, jonka valtava, dramaattinen ja yhä kiihtyvä tieteellisen tiedon kasvu ja siihen liittyvät saavutukset ovat synnyttäneet. Kysymyksessä oleva edellytys on se, että mitä tahansa todellisuuden puolta tai ainakin sen legitiimiä puolta koskeva totuus on löydettävissä vain soveltamalla tieteellisen tutkimuksen menetelmiä eteen tuleviin ilmiöihin. Jumala ei ole tieteellisen tutkimuksen saavutettavissa oleva ilmiö, mutta uskonto on. Tämän takia voi olla olemassa uskonnonhistoriaa, uskontofenomenologiaa, uskonnonpsykologiaa ja –sosiologiaa tai vertailevaa uskontotiedettä. Uskonnosta siis on tullut intensiivisen tutkimuksen kohde ja Jumala on pakostakin puristettu vain ideaksi, joka esiintyy uskonnon monimutkaisen ilmiön piirissä.” (Sivu 115)

      Uskonnon ”siivelle” syntyneet tieteet tutkivat uskontoja ilman Jumalaa ihminen lähtökohtana. Esim. uskontotieteen tutkimuskohde ovat tosiasiassa epäjumalat, joita ihmiset muodostavat ajatuksissaan. Siinä oletetaan, että uskontoteoria ja käsitys Jumalasta syntyy vain inhimillisen kognition (tietämisen ja ymmärtämisen) lainalaisuuksista lähtien. ”Oman määritelmäni mukaan uskontotiede tutkii sitä, miten ihmisten ajatteluun, tunnekokemukseen ja käyttäytymiseen vaikuttaa se, että he kokevat todellisuudessa olevan olemassa jotakin sellaista, jota he eivät edes periaatteessa voi täysin ymmärtää, selittää ja hallita.” (Sivu 158. Ilkka Pyysiäinen: ”Jumalan selitys, ´Jumala´ kognitiivisena kategoriana”. Otava 1997) Uskontotiede ei tutki toisin sanoen uskonnollisen totuuden ongelmaa, vaan ainoastaan sitä, miten uskonto ilmenee ihmisten ajatuksissa ja kulttuurissa. Niinpä Ilkka Pyysiäinen tarkastelee Jumalaa, jonka hän kirjoittaa kirjassaan pienellä alkukirjaimella, ihmisten ajatusten kategoriana, johon sisällytetään kaikenlaista. Tällainen jumala on tehty eli epäjumala. Tutkimus kohdistuu vain ihmisen mielikuviin Jumalasta, ei siihen, mikä Hän on. On selvää, ettei uskonnollinen totuus Jumalan olemuksesta ja oikeasta uskonnosta sisälly tällaisen tutkimuksen piiriin. Epäjumalat eivät ole vain patsaita ja seitakiviä, vaan myös ihmisten ajatusrakennelmia ja kuvitelmia siitä, millainen Jumala on.

      • Selkeää

        Jatkoa:
        Kun sitten uskontotieteessä vertaillaan eri uskontoja kognitiivisten prosessien kautta, ei tarvita uskonnollista totuutta. Tosi uskontokin voidaan puristaa inhimillisten ajatusrakenteiden sisään muiden ohessa ja siten kieltää sen erikoislaatu ja samalla totuus. Uskontotieteilijöiden vallitseva perusolettamus näyttääkin olevan, ettei oikeata uskontoa olekaan, vaan että kaikki uskonnolliset ilmiöt voidaan selittää ihmisistä käsin.

        Sen sijaan uskontofilosofia käsittelee uskontoa ja sen olemusta myös uskonnollisen totuuden kannalta. Vaikeutena totuuden löytämiselle on ilmoituksen tulkitseminen ja oikean ilmoituksen erottaminen vääristä. Se on uskontofilosofiassa verraten selkeästi osoitettu, ettei yleisesti hyväksytyillä premisseillä ja argumenteilla (perusteilla ja todisteilla) voida todistaa Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta. Uskontofilosofiaan kuuluu myös ateistinen ajattelu, jolla koetetaan todistaa, ettei Jumalaa oikeasti ole lainkaan olemassa.

        Yhdysvaltalainen teologi William P. Alston on esittänyt jumalauskon järkevyyttä puoltavan ajatuksen, jonka mukaan ihminen on loogisestikin oikeutettu uskomaan Jumalaan, jos hänellä on uskonnollisia kokemuksia. Ellei näin ajateltaisi, jouduttaisiin vaatimaan uskomuksia koskevat uskomukset ja edelleen näitä tukevat uskomukset loputtomana kehänä. Näin uskonnollisia kokemuksia voidaan pitää luotettavina siinä kuin aistihavaintojakin, koska niidenkin täydellinen totuuden todistaminen johtaa samanlaiseen kehään.

        Pyysiäinen näkee Alstonin väitteen takana käsityksen, että, ”ihmisen tiedon käsittelyjärjestelmä (aistit ja hermosto) ei aktiivisesti tulkitse aistihavaintoja, vaan ulkomaailman esineet näyttäytyvät ihmisille sellaisinaan. Tämä on melko poikkeuksellinen filosofinen näkemys, jota en itse kannata. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta kuvata todellisuutta sellaisena kuin se ´todella on´, koska me joudumme aina käyttämään kuvaukseen käsitteitä, jotka eivät ole osa ulkomaailmaa.” (Em. teos s. 178-179) – Entä sitten? Vaikka emme pystyisikään kuvaamaan todellisuutta, niin voimme sentään kokea sen. Voimme esim. eläytyä empaattisesti lähimmäisemme tilaan, mutta kukapa pystyisi kuvaamaan täydellisesti, mitä silloin tapahtuu. Kun näemme vaikkapa kauniin auringonlaskun, niin tunnemme siitä paljon enemmän, kuin pystymme kuvaamaan. Minusta on myös väärin ajatella, ettemme ”voi koskaan tavoittaa mitään objektiivista todellisuutta, vaan ainoastaan aistiemme ja kognitiomme välittämän representaation (kuvan) todellisuudesta.” (s.179)

        Alston edustaa Pyysiäisen mukaan: ”...uutta, 1980-luvulla kehkeytynyttä suuntausta uskontofilosofiassa. Sitä kutsutaan ”reformoiduksi epistemologiaksi” (epistemologia = tieto-oppi). Tälle suuntaukselle on ominaista ajatella, että uskonnollinen kieli todella viittaa ihmisestä riippumattomaan yliluonnolliseen todellisuuteen. Siten lause ”Jumala rakastaa maailmaa” on tosi jos ja vain jos on olemassa jumala, joka rakastaa maailmaa. Lause ei siis ole tosi vain sillä perusteella, että joistakin ihmisistä tuntuu siltä ikään kuin jumala rakastaisi maailmaa.” (s. 179) – Tuntuu oudolta, että joku voi edes ajatella, että pelkät ihmisten ajatukset voisivat tehdä toden Jumalan rakkaudesta ellei Jumalaa edes ole!

        Totuus uskonnosta kuten muistakin asioista on eri asteista. On olemassa osatotuuksia ja koko totuus. Koko totuus on oikea tieto kaikesta sellaisena kuin se on, on ollut ja on oleva. Tämä lause voi koskea yksittäistä tutkimuksen kohdetta tai myös täydellistä koko totuutta. Uskonnollista totuutta voisi verrata hämärään tilaan, joka kirkastuu vähitellen niin, että yhä uusia yksityiskohtia alkaa erottua. Ensimmäisen valosäteen totuuden tilaan voi tuoda tosiasioihin perustuva usko, että Jumala on olemassa. Jo aivan vähäinenkin valo pimeydessä näyttää jotain. Uskonnossa tätä jotain voi sanoa totuudeksi, vaikka ei tietenkään vielä läheskään täydelliseksi. Täyttääkö tällainen tilanne totuuden määritelmän, eli vastaavuuden tosiasioiden kanssa jää ”hämärässä” epäselväksi eli enemmän tai vähemmän uskon varaan. Sellaisena se ei täytä tieteen totuuden vaatimuksia, mutta on kuitenkin totta, jos kysymys ei ole ollut luulosta. Tämä ratkeaa lopullisesti ehkä vasta kuoleman jälkeen. Tällaisenakin se on täyden valaistumisen alku edellyttäen, että Jumala on olemassa. Uskoa ei tarvitse hylätä niin kuin tieteen tulokset on joskus hylättävä, kun löydetään aikaisempia kattavampi luonnonlaki.

      • Selkeää
        Selkeää kirjoitti:

        Uskonnolliset osatotuudet ovat suhteessa koko totuuteen, mutta ne eivät silti itsessään ole suhteellisia ja muuttuvaisia. Ihmisen on uskonnollista totuutta saadessaan tyydyttävä siihen, mitä on saanut ilman, että alkaa kuvitella sitä enemmäksi, kuin ”valo” antaa näkyä. Silti eri selitysmahdollisuuksien pohdiskelu ei liene kiellettyä, kunhan ne pidetään omissa puitteissaan. Mielikuvituksellekin on annettava sijaa uskonnossa, kunhan osataan erottaa se totuudesta. Uskonnollisen hartauden ja uskonnollisen taiteen on annettava kukoistaa.

        Tieteellinen tutkimus kohdistuu havaittavan maailman ilmiöihin. Tieteellinen tulos voidaan varmistaa esim. uusimalla koe yhä uudelleen. Uskonnollisen totuus on peräisin Jumalan antamista ilmoituksista. Tietoteoreettisesti ajatellen on johdonmukaista päätellä, ettei ihminen ilman Jumalan ilmoituksia omin keinoin voi saada tietoa muusta kuin siitä, mikä on hänen kokemuspiirinsä rajoissa. Kaikki muu on ”tuonpuoleista” Uskonnollisten totuuden kriteerienkin on oltava niitä, joilla voidaan todeta ilmoitusten aitous tai epäaitous ja erottaa ilmoitukset vain ihmisistä lähteneistä kuvitelmista.

        Totuuden mukaan toimiminen on eettinen, tahdonlaatuun kuuluva mielentila. Ihminen voi tietää, mutta silti hän voi toimia vastoin ”parempaa tietoaan”. Näin ihminen tekee syntiä. Syntiä voi tehdä vain henkilö, joka on vastuullinen teostaan. Tahto toimia oikein on eettisesti arvokkaan ihmisen tunnusmerkki. ”Hämärän” vallitessa tulee erehdyksiäkin, mutta nöyrä ihminen korjaa ne eli tekee parannuksen.

        Ihmisen on vaikea kestää selittämättömyyden tilaa. Sen täyttämiseen kelpaavat hyvin hataratkin selitykset. – Kun olin retkellä Nuuksiossa vaimoni kanssa, katsoin kartasta, missä olimme. Sen mukaan oikealla puolellamme oli järvi ja siinä pieni saari. Tosiasiat puhuivat havaintoni puolesta: oikealla näkyi saari ja siinä sellainen saari kuin kartta osoitti. Katsoin kartasta tulevan reittimme. Tarkoitus oli katsoa, löytyisikö lampien rannalta paremmin mustikoita tuona erittäin kuivana kesänä. Maisema alkoi muuttua aivan kummalliseksi. Kuljimme tietä pitkin, jota ei mielestäni ollut merkitty karttaan. Tie oli kuitenkin melko uuden näköistä joten päättelin, että se on uusi tie ja jatkoimme kulkua. Vaimoni tosin sanoi, että menemme väärään suuntaan, mutta minulla oli kartta, joka minusta selvästi näytti, että olin oikeassa. Katsoin kartasta, että tuohon kohtaan tämä uusi tie on tehty. Lopulta oli kuitenkin kysyttävä neuvoa vastaan tulleelta pariskunnalta. Kesti kauan ennenkin tajusin, missä olin tehnyt virheen. Mielessäni oli aivan selvä kuva, että minun täytyi olla oikeassa, koska kartta osoitti järven ja saaren olevan juuri siinä, missä havaintonikin sen näytti olevan. Virhe oli tullut siinä, että todellisuudessa olinkin tuon pienen järven toisella puolella. Luulin kääntyneeni lounaaseen, mutta kuljinkin kaakkoon. Minun oli keksittävä teoria uudesta tiestä. Tunne siitä, että kuljin oikeaan suuntaan, oli voimakkaampi kuin tosiasiat. Kesti kauan ennen kuin sain todellisuutta vastaavan mielikuvani takaisin.

        Tässä tapauksessa evidenssi elämys eli ilmeisyyden tunne, ”blik”, ei taannut oikeaa käsitystä todellisuudesta, vaikka loogiset perusteetkin, kartta ja havainto, puhuivat sen puolesta, että kuljin oikeaan suuntaan. Virheorientoituminen oli tapahtunut jo ennen paikanmääritystä.

        Toinen esimerkki oikean orientoitumisen tärkeydestä tulee havaittavaksemme, kun luemme esim. linja-autossa lehteä ja jätämme seuraamasta matkan etenemisen. Kun katsomme sitten ulos, niin hetken saattaa tuntua tutusta reitistä huolimatta, että olemme ajaneet pysäkkimme ohi tai istumme väärässä bussissa. Vasta sitten, kun muistikuvamme ja maisemat kohtaavat toisensa, saamme tunteen todellisuudesta.

        On odotettavissa, että meillä on myös uskonnollisista asioista voimakkaita mielikuvia siitä, miten ne on ymmärrettävä. Vuosien varrella olemme luoneet asenteita ja käsityksiä, joihin lokeroimme myös uskonnollisuuden. Tässä kyllä kategoriamme toimivat. Juuri näitä tutkii uskontotiede. Käsityksiimme vaikuttavat kulttuurissamme olevat piirteet ja muiden asenteet. Kun sitten kuulemme jotain uutta uskonnosta, sijoitamme sen entisiin mielikuviimme. Saattaa olla hyvin vaikeaa osata orientoitua oikein ja tavoittaa oikea suunta selvistä tosiasioista huolimatta. Vaikka maisema näyttäisi oudoltakin, niin meillä on taipumus keksiä selityksiä, kun tulisi ottaa esiin kompassi ja katsoa, mihin suuntaan ollaan menossa.

        Kuten edellä on todettu, uskonnollinen totuus ei kuitenkaan ole mielikuvia, kuten virheellinen käsitys kartan väärin tulkitsemisestakaan ei ole totuus sen aiheuttamasta ilmeisyyden tunteesta

      • Ent. mormoni

        Tunteet ovat tosia tunteen kokevalle. Todellisuus taas on mikä on täysin tunteistamme riippumatta. Kaikkea emme tiedä, mutta tiede etenee jättiläisaskelin.

        Uskonnon piiriin kuuluvista asioista totta on uskontojen historia, uskontojen rituaalit ja riitit, esineistö ja tekstit. Näitä kaikkia voidaan tieteellisin menetelmin tutkia.

        Siitä, onko jokin uskonto totta, esimerkiksi sen Jumala tai jumalat olemassa vai eivätkö ole, ei ole saatavissa tietoa muuten kuin tunteiden tasolla. Koska yksilöiden tunnekokemus on yksilöllinen ja 'todeksi' kokee jokainen oman uskontonsa, on keskustelu uskontojen totuudesta mielestäni turhaa.

      • to..

        : "Uskonnollinen totuus on vastaavuutta niiden tosiasioiden kanssa, jotka Jumala on ilmoittanut – sikäli kuin on ilmoittanut. Ilmoitusten oikeellisuus on tutkittava kriittisesti ja lisäksi on löydettävä niiden oikea tulkinta. Paljon on tehtävä myös sen hyväksi, että vapaudutaan virheellisistä tulkinnoista ja vain auktoriteettien uskotteluista" eli vaikka olisi ilmoituksia niiden tulkinta näyttää olevan yli-inhimillinen urakka. Miten tutkia ilmoituksen oikeellisuus ? Mahdotonta. Mistä tietää mikä on oikea tulkinta? Ei mistään. Mistä auktoriteeteista pitää vapautua -oman uskonnon? filosofien? minkä ?

        "Esim. uskontotieteen tutkimuskohde ovat tosiasiassa epäjumalat, joita ihmiset muodostavat ajatuksissaan" mikä ensinnäkin on "epäjumala" sehän ei ole tieteen käyttämä ilmaus vaan uskontojen, monet uskonnot- eivät tosin kaikki - väittävät epäjumaliksi muiden uskontojen jumalia. Tieteellä ei ole, eikä voi olla kantaa siihen missä uskonnossa mahdollisesti on "epäjumalia" palvonnan kohteena. Tiede ei tietenkään voi tutkia uskonnollisen totuuden ongelmaa ollenkaan koska sille ei ole määritelmää eikä mitään keinoa sitä tutkia ennen kuin joku jumala ilmottautuu ja antautuu tutkittavaksi .

        "Epäjumalat eivät ole vain patsaita ja seitakiviä, vaan myös ihmisten ajatusrakennelmia ja kuvitelmia siitä, millainen Jumala on." Totuusarvollisesti emme voi tietää palvooko kukaan tai mikään uskonto todellista olemassa olevaa jumalaa vaan vai ihmismielen omia luomuksia, päässämme asuvia tai kiveen veistettyjä.

      • Selkeyttä
        Ent. mormoni kirjoitti:

        Tunteet ovat tosia tunteen kokevalle. Todellisuus taas on mikä on täysin tunteistamme riippumatta. Kaikkea emme tiedä, mutta tiede etenee jättiläisaskelin.

        Uskonnon piiriin kuuluvista asioista totta on uskontojen historia, uskontojen rituaalit ja riitit, esineistö ja tekstit. Näitä kaikkia voidaan tieteellisin menetelmin tutkia.

        Siitä, onko jokin uskonto totta, esimerkiksi sen Jumala tai jumalat olemassa vai eivätkö ole, ei ole saatavissa tietoa muuten kuin tunteiden tasolla. Koska yksilöiden tunnekokemus on yksilöllinen ja 'todeksi' kokee jokainen oman uskontonsa, on keskustelu uskontojen totuudesta mielestäni turhaa.

        Ilmoitukset ovat ainoa tapa saada uskonnollista totuutta. Tunteella ei ole niiden kanssa mitään tekemistä, mutta uskonnollisen totuuden huomaaminen saa aikaan myös tunteita.- Jotkut se saa vastustamaan huomaamaansa totuutta ja toiset taas iloiten ottamaan sen vastaan..

      • Ent. mormoni
        Selkeyttä kirjoitti:

        Tiedän tuon, koska olen itse saanut paljon ilmoituksia.

        Varmaan moni muukin on minun lisäkseni saanut ilmoitusten kautta tiedon uskonnollisesta totuudesta.

        Olen ottanut iloisena ja kiitollisena vastaan saamani ilmoitukset ja totta kai ne ovat herättäneet minussa myös tunteita, hyviä ja lämpimiä tunteita.

      • Mormoni.

        Mormonithan eivät voi saada ilmoituksia ja heidän tunteensa ovat vääriä tunteita.

      • M.E.L.
        Mormoni. kirjoitti:

        Näin on koska Mormonin kirja on historiallisesti epätosi. Siksi ei ole ollut mormoniprofeettoja ja sillä perusteella koko mormonismi on pelkkää itsekeksittyä hevonpaskaa jota käytetään hyväuskoisten ihmisten huijaamiseen.

      • !!!
        Selkeyttä kirjoitti:

        Ilmoitukset ovat ainoa tapa saada uskonnollista totuutta. Tunteella ei ole niiden kanssa mitään tekemistä, mutta uskonnollisen totuuden huomaaminen saa aikaan myös tunteita.- Jotkut se saa vastustamaan huomaamaansa totuutta ja toiset taas iloiten ottamaan sen vastaan..

        Tapani hyvä, on hyvin tiedossa, että moniavioisuusilmoitus saa sinut ottamaan sen iloiten vastaan. Sinun tuntemuksesi eivät kuitenkaan kerro mitään ko ilmoituksen totuudellisuudesta.

      • Selkeää
        !!! kirjoitti:

        Joseph Smith uskalsi kysyä ja hän sai vastauksen:
        OL 132
        1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta a vaimoa ja sivuvaimoa;
        2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
        3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.

        Moniavioisuus ei ole enää voimassa maan päällä, mutta se on looginen välttämättömyys, kun uskotaan iankaikkiseen avioliittoon. Ei voi olla oikein, että kuolemaan päättyvä avioelämä olisi lopullinen ero. Ihmiset jopa tuntevat luonnostaan, että kuolema ei voi rakastavia erottaa lopullisesti toisistaan, vaan ajatellaan "...jälleennäkemisen toivossa...", mikä esiintyy silloin tällöin kuolinilmoituksissa. Ei voi olla niin, että uusi avioliitto estäisi entisen jatkumisen iankaikkisuudessa.

        Tapani hyvä, perustelet moniavioisuutta Smithin omilla sepustuksilla, jotka hän laati jäätyää uskottomuudesta kiinni.

        Mikä ihmeen looginen välttämättömyys? Jos nainen on ollut useamman kanssa naimisissa, miksi HÄN ei sitten korotuksessa joutuu eroon osasta rakkaistaan?

        Ai niin, naisethan ovatkin Smithin opissa vain objekteja...

        Tuli näköjään ylimääräinen ei-sana, kun ensin ajattelin olmaista asian eri tavalla.

      • to..
        Selkeyttä kirjoitti:

        Ilmoitukset ovat ainoa tapa saada uskonnollista totuutta. Tunteella ei ole niiden kanssa mitään tekemistä, mutta uskonnollisen totuuden huomaaminen saa aikaan myös tunteita.- Jotkut se saa vastustamaan huomaamaansa totuutta ja toiset taas iloiten ottamaan sen vastaan..

        Mitä pitää tehdä jos ilmoituksen saaja ei ymmärräkään että ilmoituksen antanut jumala saivartee, valehtelee tai ei vain tiedä höykäsen pöykästä asiasta jonka siitä huolimatta ilmoittaa ?
        Saisinko vastauksen joka ei mene henkilöön ja jossa on edes jotain tolkkua .

      • Selkeää
        !!! kirjoitti:

        Tapani hyvä, perustelet moniavioisuutta Smithin omilla sepustuksilla, jotka hän laati jäätyää uskottomuudesta kiinni.

        Mikä ihmeen looginen välttämättömyys? Jos nainen on ollut useamman kanssa naimisissa, miksi HÄN ei sitten korotuksessa joutuu eroon osasta rakkaistaan?

        Ai niin, naisethan ovatkin Smithin opissa vain objekteja...

        Nainen saa valita kenen kanssa on iankaikkisessa avioliiitossa, jos hänet on sinetöity useampaan mieheen. - Arvioimme asioita vain nykyisistä lähtökohdistamme, mutta aikanaan huomaamme, että kaikki on juuri niin kuin on oikein ja johdonmukaista.
        Tosiasiana pysyy, että, että mies ja nainen ovat erilaisia monin tavoin. Mies ei pysty synnyttämään.

        Ei riitä. Minä haluan kaikki miehet joihin olen ollut rakastunut ja ikään kuin kermavaahdoksi tortun pinnalle haluan myös myös ne miehet, joihin olen ollut tulenpalavasti ihastunut.

        Mihin se oikeudenmukaisuus yht'äkkiä katosikin kun oli naisista kysymys? Missä on aiemmin hehkuttamasi logiikka?

        Olet Tapani tosi syvällä!

      • M.E.L.
        Ent. mormoni kirjoitti:

        Ei riitä. Minä haluan kaikki miehet joihin olen ollut rakastunut ja ikään kuin kermavaahdoksi tortun pinnalle haluan myös myös ne miehet, joihin olen ollut tulenpalavasti ihastunut.

        Juu, sehän on pelkästään oikein ja kohtuullista. Kyllä tasa-arvo pitää toimia tässäkin suhteessa.

        Sovinistit morkkumöröt istukoot sormiinsa!

      • Ent. mormoni
        Mormoni. kirjoitti:

        Mormonithan eivät voi saada ilmoituksia ja heidän tunteensa ovat vääriä tunteita.

        Näin ilmeisesti on, koska kun mormoneilta pyytää viimeisten 30-40 vuoden aikana kirkon profeetalle tulleita Jumalan ilmoituksia, kysyjät ohjataan lukemaan kokouksissa pidettyjä puheita, jotka ovat joutavaa jaaritusta, jonka lukemisessa vain haaskaa aikaansa. Mormonit saattaisivat voida saada ilmoituksia, mutta jostain syystä he vain eivät saa. En tiedä, missä vika.

      • Selkeyttä
        !!! kirjoitti:

        Mihin se oikeudenmukaisuus yht'äkkiä katosikin kun oli naisista kysymys? Missä on aiemmin hehkuttamasi logiikka?

        Olet Tapani tosi syvällä!

        Oikeudenmukaisuus on sitä, että kohdellaan samassa asemassa olevia samalla tavalla. Koska mies ja nainen ovat erilaisia ja heillä on eri asema esim. lisääntymisen suhteen, niin miestä ja naista ei voi verrata samalla oikeudenmukaisuuden kriteerillä kaikissa suhteissa. Avioliitto on sellainen, jossa ei päde yksi yhteen kaikin osin.

        Juu noin se oli 'eläinten vallankumouksessakin'.

        Kaikki me olemme tasa-arvoisia, tosin yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. :)

        Oikeudentajusi on peräisin tsaari Putinilta.

      • Ent. mormoni
        Ent. mormoni kirjoitti:

        Ei riitä. Minä haluan kaikki miehet joihin olen ollut rakastunut ja ikään kuin kermavaahdoksi tortun pinnalle haluan myös myös ne miehet, joihin olen ollut tulenpalavasti ihastunut.

        Palvelijat unohtuivat.

        Koska inhoan silittämistä, imuroimista ja rikki menneiden vetoketjujen vaihtamista, haluan että minuun sinetöidään riittävä määrä palvelijoita, esimerkiksi 3-5. Lisäksi ainakin yksi alansa täysin hallitseva puutarhuri.

      • !!!
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oikeudenmukaisuus on sitä, että kohdellaan samassa asemassa olevia samalla tavalla. Koska mies ja nainen ovat erilaisia ja heillä on eri asema esim. lisääntymisen suhteen, niin miestä ja naista ei voi verrata samalla oikeudenmukaisuuden kriteerillä kaikissa suhteissa. Avioliitto on sellainen, jossa ei päde yksi yhteen kaikin osin.

        Eli kun naiset ovat mormoniopissa alistetussa asemassa, heitä ei tarvitse kohdella tasa-arvoisesti miesten kanssa.

        Olet Tapani TOSI, TOSI syvällä!

      • M.E.L.
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oikeudenmukaisuus on sitä, että kohdellaan samassa asemassa olevia samalla tavalla. Koska mies ja nainen ovat erilaisia ja heillä on eri asema esim. lisääntymisen suhteen, niin miestä ja naista ei voi verrata samalla oikeudenmukaisuuden kriteerillä kaikissa suhteissa. Avioliitto on sellainen, jossa ei päde yksi yhteen kaikin osin.

        Olitko Tapani muuten sika jo ennen MAP-kirkkoon liittymistäsi vai puhkesitko vasta siellä täyteen kukkaan?

        Palstan uusille lukijoille on erittäin hyödyllistä lukea paljon tekstejäsi niin he saavat varsin selkeän kuvan mormonismista ja mormoneista.

        Siihenhän täällä pyritään; oikean tiedon levittämiseen mormonismista :)

      • !!!
        M.E.L. kirjoitti:

        Tapani on nimenomaan kunnostautunut antamalla oikeaa tietoa mormonismista. Hänen kirjoitustensa ansiosta vähänkin mormonismista kiinnostuneet älyävät pitää siihen riittävän hajuraon.

      • M.E.L.
        !!! kirjoitti:

        Tapani on nimenomaan kunnostautunut antamalla oikeaa tietoa mormonismista. Hänen kirjoitustensa ansiosta vähänkin mormonismista kiinnostuneet älyävät pitää siihen riittävän hajuraon.

        Siksi Tapanista ja Nenskusta niin pidänkin

      • 8 (
        Ent. mormoni kirjoitti:

        Näin ilmeisesti on, koska kun mormoneilta pyytää viimeisten 30-40 vuoden aikana kirkon profeetalle tulleita Jumalan ilmoituksia, kysyjät ohjataan lukemaan kokouksissa pidettyjä puheita, jotka ovat joutavaa jaaritusta, jonka lukemisessa vain haaskaa aikaansa. Mormonit saattaisivat voida saada ilmoituksia, mutta jostain syystä he vain eivät saa. En tiedä, missä vika.

        Millaisia ilmoituksia sinä saat Jumalaltasi?

      • 8 (
        !!! kirjoitti:

        Tapani on nimenomaan kunnostautunut antamalla oikeaa tietoa mormonismista. Hänen kirjoitustensa ansiosta vähänkin mormonismista kiinnostuneet älyävät pitää siihen riittävän hajuraon.

        Nimenomaan ne vähän mormonismista tietävät, johon joukkoon sinäkin kuulut.

        Rauhassa voitte haista muualla.

      • M.E.L.
        8 ( kirjoitti:

        Tiedämme ettei MK ole totta, ettei ole ainuttakaan perustetta pitää ainuttakaan mormonia profeettana koska mitään näyttöä ei ole, ettei MAP-kirkko ole mikään palautettu kirkko koska ennen Smithiä mormonismia ei ole ollut koskaan eikä missään, minkäänlaisessa muodossa.

        Tiedämme myös että kirkko painostaa ryhmäpainetta hyväksikäyttäen jäsenensä maksamaan 10% tuloistaan kirkolle, ei näytä tilinpäätöstietoja edes omille jäsenilleen ja rakentelee miljardeja Dollareita maksavia ostoskeskuksia Yhdysvaltoihin.

        Jäikö jotakin oleellista puuttumaan?

        No kun en ole mormoniprofeetta, niin en pidä tarpeellisena kertoa saamistani ilmoituksista tällä palstalla, jolla aiheena on m o r m o n i s m i .

        Ymmärrän kyllä, että jos olet itse mormoni, niin joudut kysymään, millaisia Jumalalta saatavat ilmoitukset ovat.

        Lue Raamattua, niin sinulle selviää millaisia ovat Jumalan ilmoitukset. Liahonan konferenssipuhteita lukemallahan et Jumalan antamia ilmoituksia löydä, toisin kuin palstalla on väitetty.

      • Ent. mormoni
        Selkeää kirjoitti:

        Nainen saa valita kenen kanssa on iankaikkisessa avioliiitossa, jos hänet on sinetöity useampaan mieheen. - Arvioimme asioita vain nykyisistä lähtökohdistamme, mutta aikanaan huomaamme, että kaikki on juuri niin kuin on oikein ja johdonmukaista.
        Tosiasiana pysyy, että, että mies ja nainen ovat erilaisia monin tavoin. Mies ei pysty synnyttämään.

        Niin, pitäneekö tosiaan paikkansaettä mies ja nainen ovat erilaisia monin tavoin.

        Aihetta valaisee tarina naisen aivosolusta, joka joutui miehen pääkopan sisään. Aivosolu katseli ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Aivosolu alkoi huhuilla ja huudella "onko täällä ketään".

        Vasta kun naisen aivosolu kiljui täysin voimin "eikö täällä tosiaankaan ole ketään?" kuului syvältä sen alapuolelta kivesten suunnasta matala ääni: "täällä ollaan".

      • Hohhoijaa,
        Ent. mormoni kirjoitti:

        No kun en ole mormoniprofeetta, niin en pidä tarpeellisena kertoa saamistani ilmoituksista tällä palstalla, jolla aiheena on m o r m o n i s m i .

        Ymmärrän kyllä, että jos olet itse mormoni, niin joudut kysymään, millaisia Jumalalta saatavat ilmoitukset ovat.

        Lue Raamattua, niin sinulle selviää millaisia ovat Jumalan ilmoitukset. Liahonan konferenssipuhteita lukemallahan et Jumalan antamia ilmoituksia löydä, toisin kuin palstalla on väitetty.

        ethän sinä tarvitsekaan ilmoituksia, sinullahan on jo kaikki tarvittava tieto hallussasi.

      • Hohhoijaa,
        M.E.L. kirjoitti:

        Tiedämme ettei MK ole totta, ettei ole ainuttakaan perustetta pitää ainuttakaan mormonia profeettana koska mitään näyttöä ei ole, ettei MAP-kirkko ole mikään palautettu kirkko koska ennen Smithiä mormonismia ei ole ollut koskaan eikä missään, minkäänlaisessa muodossa.

        Tiedämme myös että kirkko painostaa ryhmäpainetta hyväksikäyttäen jäsenensä maksamaan 10% tuloistaan kirkolle, ei näytä tilinpäätöstietoja edes omille jäsenilleen ja rakentelee miljardeja Dollareita maksavia ostoskeskuksia Yhdysvaltoihin.

        Jäikö jotakin oleellista puuttumaan?

        luulet tietäväsi.

      • dgfdgfdfg
        Hohhoijaa, kirjoitti:

        luulet tietäväsi.

        >>Hohhoijaa:"luulet tietäväsi. "

        Niinkö sinä luulet?

      • jhjhgjhgjh
        Hohhoijaa, kirjoitti:

        ethän sinä tarvitsekaan ilmoituksia, sinullahan on jo kaikki tarvittava tieto hallussasi.

        Hohhoijaa:"ethän sinä tarvitsekaan ilmoituksia, sinullahan on jo kaikki tarvittava tieto hallussasi. "

        Onko sinulla kaikki sellainen "tieto" hallussasi, joilla voit "todistaa" jonkun väitteet "virheellisiksi" oman etusi ollessa kyseessä?

      • Hohhhoijaa,
        jhjhgjhgjh kirjoitti:

        Sitä pitää kysyä ent. mormonilta. Hänellä on, hän on löytänyt jumalan.

      • Hohhhoijaa,
        dgfdgfdfg kirjoitti:

        >>Hohhoijaa:"luulet tietäväsi. "

        Niinkö sinä luulet?

        mitäpä luulet?

      • M.E.L.
        Hohhhoijaa, kirjoitti:

        mitäpä luulet?

        Kunhan urputat kun et muuta osaa :)

      • Ent. mormoni
        Hohhhoijaa, kirjoitti:

        Sitä pitää kysyä ent. mormonilta. Hänellä on, hän on löytänyt jumalan.

        Niin sitä pilkataan ainoaa oikeaa uskoa ja evankeliumia ja profeettaa ja vielä kirjoitetaan Jumala pienellä kirjaimella. Näin on kohdeltu totuuden julistajia jo tuhansia vuosia sitten, joten ei tässä mormonien rääväsuisuudessa tietenkään ole kenellekään mitään uutta. Tulipahan taas vai toteen näytetyksi, että sama pätee edelleen.

        Vääräuskoiset rienaavat. kun totuutta julistetaan.

    • !!!

      Voi Tapani hyvä, Smithin sadut eivät muutu tosiksi selittelemällä. Historiallisesti epätosien tarinoiden pohjalle ei voi rakentaa yhtään mitään.

    • M.E.L.

      Mormonismi nyt vaan ei ole totta vaikka päälläsi hyppisit ja kuinka spekuleeraisit.

      Koska Mormonin kirja on historiallisesti epätosi niin asiasta on aivan turha päristää partaansa.

      Tältä planeetalta ei ole yksikään sivilisaatio hävinnyt jättämättä ainuttakaan jälkeä itsestään ja Mormonin kirjassa kuvattu sivilisaatio oli mukamas antiikin Egyptin veroinen(!)

      Mitään ei olla löydetty koska Mormonin kirja ei ole totta -> Smith ei ollut oikea profeetta vaan huijari -> koko mormonismi on täysin pohjaa vailla.

      Aprillia vaan korotuksenne, ikuiset avioliittonne sun muut. Rakennelkaa vaan pyhiä ostareita, ÖLLERÖT!

    • gdffdfds

      M.E.L:"Mormonismi nyt vaan ei ole totta "

      Tarkoitatko sinä että mormonismi ei ole totta koska mormonismi ei ole totta?

      • M.E.L.

        Mormonismi ei ole totta koska Mormonin kirjan tarinoille ei ole ainoatakaan oikeaa todistetta.

        Ei antiikin Egyptin veroinen sivilisaatio häviä jättämättä ainuttakaan jälkeä olemassaolostaan.

        Ja tämä todistaa Smithin valehtelijaksi ja vetää maton alta koko mormonismilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3305
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      151
      1320
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1045
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      709
    Aihe