Rikokseen yllyttäminen facebookissa yms sosiaalisessa mediassa.

Eräs oikeusoppinut

Luin tuossa iltapäivällä hyvin huolestuttavia kirjoituksia erään kiuruvetisen "vaikuttajan" facebookista. Siellä tarjotaan ihan puhdasta ja huomattavaa rahallista korvausta palstalla mietteitään rohkeasti, päämäärätietoisesti ja yleensä asiallisesti kirjoittavan, Tepon, päänahasta ja yllytetään väkivallantekoon häntä kohtaan??! Aiemmin on jo uhkailtu mm. "sakinhivutuksella autuailla metsästysmailla" ja Venäjän mafialla. Jokainen ymmärtää, ettei tämmönen kuulu sivistyneiden ja normaaleiden ihmisten käytökseen. Korvien välissä on jokin vinksallaan tai sieltä puuttuu tärkeitä komponentteja. Olen tehnyt pitkän harkinnan jälkeen facebookille ilmoituksen tuon henkilön venäjävastaisista ja vähemmistöryhmiä vainoavasta kirjoitustyylistä. Lisäksi ilmoitusta vielä "ylemmälle taholle" olisi syytä harkita vakavasti. Luultavasti virkavalta saisi nämä kuumakallet ja pullistelijat pistettyä kuriin. Jotkut luulevat olevansa maailman napoja ja olevansa suojassa lain karvaiselta kouralta. Kyseinen henkilö on suoltanut propagandaansa jo vuosien ajan, mikä ei tietenkään ole rikollista, vaikka onkin moraalisesti tuomittavaa. Jos Tepon fyysistä koskemattomuutta ja yksityishenkilön anonymiteettiä loukataan, niin näillä näkymin Suomen oikeuslaitokselle tulee tutkittavaa roppakaupalla Kiuruvedeltä. No Suomen kansa varmaan kustantaisi näiden kultapoikien ja pahantekijöiden oikeudenkäyntikulut.

Ensimmäisenä tulee mieleen rikokseen yllyttäminen, kunnianloukkaus, laiton uhkaus, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, vahingonteko, herjaus, pahoinpitely etc. Kova olisi savotta. Jokainen vähänkin uutisjuttuja lukenut henkilö tietää, että vähemmistöihin kohdistuvat viharikokset otetaan vakavasti Suomessa.

Olisi tärkeä muistaa eräs asia online-maailmassa operoidessa....v*ttuilu kun ei ole rikos. Mitättömistä asioista riehuminen kertoo ainoastaan henkilön itsensä henkisestä pienuudesta, epävarmuudesta ja akkamaisuudesta....

Joten lopettakaa vähemmistöjen vainoaminen hyvän sään aikana! Homous on täysin luonnollista, kuten on myös syntyminen naapurimaan kansalaiseksikin. Vai tämmöisenkö esimerkin haluatte antaa nuoremmille sukupolville?? Emme kai halua Kiuruveden niittävän mainetta vihamielisenä paikkana vähemmistöjä kohtaan?

Tässä vain erään huolestuneen Kiurukkaan näkemys asiaan...

13

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+2+3+4

      Mene ja tunnusta, niin saat tonnin kouraan, joka on ihan mukava lisä sossurahoille ja työttömyyskorvauksillesi. Tuolla rahalla saat kerrankin persettä ja ihan kunnolla.

    • Mooses Matlock

      Teppo tarjosi John Waynelle rehdisti sovinnon kättä jo kuukausia sitten kuten kaikki näkivät, mutta Wayne torjui sovinnon ja jatkoi vain homottelua ynnä muita " homous lähtee hakkaamalla" puheitaan. Kuka sitä nyt kehtaa mennä tarjoamaan enää sovintoa, jos väkivallan uhka on noin ilmeinen ja ukkokööri odottaa nyrkit pystyssä vastassa??? Joku on katsonut liian paljon lännenfilmejä....

      • Mafia Kisiksellä

        Kenen moraali kestäisi ottaa moiset verirahat omaan taskuunsa? Täytyy ihmetellä, miten tuohon kelkkaan on jotkut pölkökustaat eksyneet kyytiin. Eivätkö ihmiset tajua olevansa osallisia rikokseen?


    • Misirlou

      Eräs huolestunut kiurukas taisi huolestua omasta puolestaan, haha :D


      Kenelläkään ei taida olla mitään homoutta vastaan. Päinvastoin, jos kiuruvedellä alettaisiin vähemmistöjä kiusaamaan, isot pojat kyllä puuttuisivat tilanteeseen ja äkkiä, on tämä sen verran pieni pitäjä.

      Akkamaisuudesta, epävarmuudesta tahi henkisestä pienuudesta ei ehkä kannata alkaa syyttää ketään, jos itse ruikuttaa nimimerkin takaa.

      "Teppo" ei selvästikään ole tyhmä ihminen, vaan verbaalisesti erittäin lahjakas ja taitava. Ikävää, että hän on ilmeisesti syrjäytynyt ja yksinäinen, sillä eipä normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä ole aikaa pitkin yötä kirjoitella. Surullista, että "Tepon" ainut tapa saada huomiota ja hyvä mieli on provosoida toisia internetissä. Sellaista tyhjyyttä elämässä ei välttämättä ymmärrä, jos ei itse ole hukannut elämän valttikortteja.

      Hyvää syksyä kaikille, ja toivottavasti "Teppo" tulet huomatuksi vielä tosielämässäkin! :)

    • Teppo Yhtylästä

      Misirlou, suuri kiitos asiallisesta kannanotostasi aiheeseen :D Sen verran narsistisia piireitä löydän itsestäni, että tulin keräämään Teppoon kohdistamasi kiitokset ja ylistyssanat.

      Eipä tällä palstalla toki kukaan muukaan kirjoita omalla nimellään, ei edes tämä kyläyhteisön arvovaltainen jäsen ja maailmanmainetta urheilusuorituksillaan niittänyt JW . Ensin uhataan väkivallalla ja sitten kehoitetaan tulemaan omalla nimellä julki, vaikuttaako se sinun mielestäsi omaa terveyttä vaalivan henkilön kannalta järkevältä päätökseltä?

      • Misirlou

        Se, minkälaisia päätöksiä teet, taitaaolla ihan oma valintasi - tuskin sinä oikeasti turpaan keneltäkään saisit jos tulisit omalla nimelläsi julki, joutuisit vain koko kylän silmätikuksi. Se on nimittäin yhtä noloa kun surullistakin mikäli ihmisen ainut harrastus on netissä perättömyyksien kirjoitteleminen, oli ne sitten kuinka taitavasti kirjoiteltuja tahansa.

        Meikäläiselläkään ei vaan tahdo olla aikaa pyöriä täällä - kun silloin tällöin harvoin käy pari viestiä lukemassa ja kirjoittamassa, ei vaan voi ymmärtää niitä, jotka täällä asioikseen notkuvat.


      • xxxxxxxö
        Misirlou kirjoitti:

        Se, minkälaisia päätöksiä teet, taitaaolla ihan oma valintasi - tuskin sinä oikeasti turpaan keneltäkään saisit jos tulisit omalla nimelläsi julki, joutuisit vain koko kylän silmätikuksi. Se on nimittäin yhtä noloa kun surullistakin mikäli ihmisen ainut harrastus on netissä perättömyyksien kirjoitteleminen, oli ne sitten kuinka taitavasti kirjoiteltuja tahansa.

        Meikäläiselläkään ei vaan tahdo olla aikaa pyöriä täällä - kun silloin tällöin harvoin käy pari viestiä lukemassa ja kirjoittamassa, ei vaan voi ymmärtää niitä, jotka täällä asioikseen notkuvat.

        "joutuisit vain koko kylän silmätikuksi"

        "Se on nimittäin yhtä noloa kun surullistakin"

        Tuossa on viisauden siemen ja ehkä sitä kannattaisi vähän miettiä. Tämä "Teppo" ei taida olla niin typerä että hakeutuisi ja joutuisi koko kylän silmätikuksi ja naurun aiheeksi. Se osa tai ansa on tainnut laueta jollekin muulle. Siihen osaan tarvitaan yleensä ainakin jonkinlaista pyrkyä jota ei kaikilta löydy. Toisille riittää tavallisempi elämä ja se taas ei välttämättä tarkoita syrjäytymistä, yksinäisyyttä, elämän tyhjyyttä tai valttikorttien hukkaamista. En tunne tätä "Teppoa" ja en osaa edes arvailla henkilöä nimimerkin takaa. Siksi en menisi epäilemään hänen kykyään pärjätä elämässä ja hänen menestystään. Ainakin tässä näytelmässä ja niiden harvojen viestien perusteella jotka olen lukenut hän on ollut suvereeni ja koko ajan älyllisesti pitkän askeleen edellä teitä muita. Ketään ei tietenkään pitäisi kiusata mutta nimimerkeillähän täällä. Ei kai kukaan paljasta nimensä ja netissä käyttämänsä nimimerkin. Silloin voi syyttää itseään jos joku vähän naureskelee.


      • xxxxxxxö
        xxxxxxxö kirjoitti:

        "joutuisit vain koko kylän silmätikuksi"

        "Se on nimittäin yhtä noloa kun surullistakin"

        Tuossa on viisauden siemen ja ehkä sitä kannattaisi vähän miettiä. Tämä "Teppo" ei taida olla niin typerä että hakeutuisi ja joutuisi koko kylän silmätikuksi ja naurun aiheeksi. Se osa tai ansa on tainnut laueta jollekin muulle. Siihen osaan tarvitaan yleensä ainakin jonkinlaista pyrkyä jota ei kaikilta löydy. Toisille riittää tavallisempi elämä ja se taas ei välttämättä tarkoita syrjäytymistä, yksinäisyyttä, elämän tyhjyyttä tai valttikorttien hukkaamista. En tunne tätä "Teppoa" ja en osaa edes arvailla henkilöä nimimerkin takaa. Siksi en menisi epäilemään hänen kykyään pärjätä elämässä ja hänen menestystään. Ainakin tässä näytelmässä ja niiden harvojen viestien perusteella jotka olen lukenut hän on ollut suvereeni ja koko ajan älyllisesti pitkän askeleen edellä teitä muita. Ketään ei tietenkään pitäisi kiusata mutta nimimerkeillähän täällä. Ei kai kukaan paljasta nimensä ja netissä käyttämänsä nimimerkin. Silloin voi syyttää itseään jos joku vähän naureskelee.

        Eikä tietenkään saa kiusata ketään missään ei netissä eikä elämässä, ei nimimerkillä eikä nimellä. Tiukka ei kaikelle kiusaamiselle! Parempi kun kiistapukarit sopisivat asiansa kasvotusten ja reilusti. Varmaankin tuossakin on kyseessä jokin erehdys tai väärä tulkinta jostakin asiasta.


      • (jaksuhali waynelle)
        xxxxxxxö kirjoitti:

        Eikä tietenkään saa kiusata ketään missään ei netissä eikä elämässä, ei nimimerkillä eikä nimellä. Tiukka ei kaikelle kiusaamiselle! Parempi kun kiistapukarit sopisivat asiansa kasvotusten ja reilusti. Varmaankin tuossakin on kyseessä jokin erehdys tai väärä tulkinta jostakin asiasta.

        Oot yksi harvoista palstalaisista, jotka näkevät asian oikeasta perspektiivistä. Ihmiset näyttävät olevan kokemattomia internetin käyttäjiä, eivätkä tiedä keskustelukulttuurista näillä sivustoilla ja sitten vouhottavat suu vaahdossa asiasta kuin mitkäkin raivotautiset. Minkä takia provoja pitää vielä ruokkia lähtemällä väittelemään heidän kanssaan? Ihan omaa tyhmyyttään mun mielestä. Siihen ansaan on langennut ihan joku muu kuin tämä "Teppo". Luultavasti tällä Tepolla ei ole mitään maanviljelijöitä vastaan, saati ole edes homo Mutta pitäähän kansan saada leipää ja sirkushuveja..


    • tsuk tsuk

      Entä jos te pojista tykkääjät menette vain suklaajunalla ruotsiin?

    • Teppo Yhtylästä

      Misirlou, entäs ne suuria maatiloja pyörittävät isännät/emännät, joilla tuntuu olevan pohjattomasti aikaa notkua netin keskustelupalstoilla vatvomassa jonninjoutavia asioita "kylänloppulaisten" kanssa? Ja usein vielä keskellä päivää klo 10-15 välillä, jolloin luulisi duunia riittävän? Pyhällä hengellä ja suurilla puheillako ne pellot hoidetaan vai millä?

      Ja kysyn vielä uudestaan...Milloin muukalaisvihamielisiä ja homovastaisia kirjoituksia suoltava John Wayne/ xxxx2 tulee omalla nimellään itse kaapista ulos? :D Hävettääkö omat kirjoitukset niin paljon, ettei omalla nimellä hän uskalla seistä niiden takana?

      Ja kysyn vielä tämänkin...Tarjoaisiko John Wayne lämmintä kättä pullakahvien kera Tepolle vai minkälaista ystävyyden ja avunannon elettä olisi tarjolla? Ja siellä autuailla metsästysmaillako se kahvipöytä sijaitsee? :D

      Henkilökohtaisesti luulen näiden henkilöiden nauttivan tuosta vatvomisesta, kun pitää aamusumpin äärellä kone avata ja lueskella Tepon tuhannen ja yhden yön tarinat tuoreeltaan kuin sanomalehdestä..

    • Kiurulock Holmes

      Miepä taijankii nii tietää teijän kaikkijen riitapukarien sukunimmeet joil onpi palveluntarjoojalle nettii makseltu, mut enpä mie taija uskaltaa niit polliisin pelossa paljastella kellee.

      Sen verran mie kuitennii sanon notta ootte tyä kaikki riitapukarit facebookissa iha hyvinä ystävinä kirjattunna siel (jopa siä joka monilla eri nimillä kirjottelet), jotta miks tyä täällä niin vihasii toisillenne ootte sit?

      Lopettakkaa tollaine ja tehkää mielummin jottaa kivvaa, vaikka olutlasille menkää ko viel tarkenee terassilkii.

      • eeeeeee

        Eri asia tietää kuin taitaako tietää. Jokainen voi luulla mitä haluaa eikä niitä kannata tietona esitellä. Riitapukarista yksikkömuodossa ja sitä heppua harrastelijanettisalapoliisi ei varmasti selvitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      60
      3110
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      546
      2967
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2155
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1781
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1542
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1267
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe