Ukkoset ja uskonnollisuus.

KikkoaUudistettava

Ihminen ei pysty selittämään kuin ehkä miljoonasosan ukkosista. Forecan ja Ilmatieteen laitoksen "ennusteet" ei stemmaa. Paperiset tietosanakirjat kertovat ukkosista kovin vähän.

Entiseen työkaveriin iski salama; jäi henkiin ja en häntä mitenkään syntisenä pitäisi. Maaningalla salama iski naiseen tiskialtaan kautta; ei maalla kovinkaan syntisiä ihmisiä ole. En pysty selittämään näitä salamia.

Sen sijaan kaksi ukkosta lienee helposti selitettävissä:

1. Luther saattoi tulkita väärin. Jos hän ei olisi antanut ukkosella pappislupausta olisi hän ehkä jatkanut lakimiesopinnot loppuun. Vrt edeltä; yhden ihmisen syntisyys ei aina selitä salamia.

2. Rovaniemen ukkoset. Jo 50 -luvulla Strömberg teki muuntajia, joita testattiin keinotekoisilla salamilla -> Suomen muuntajien ptäisi kestää. Rovaniemen muuntaja kuitenkin kosahti salamasta = yliluonnollinen ilmiö luultavasti. Rovaniemellä ei ole katolista kirkkoa - protestanttisia vaan. Katolisten kirkkojen paikkakunnilla maamme muuntajat ovat kestäneet. JOHTOPÄÄTÖS: protestanttisuus saattaa liittyä muuntajien kosahtamiseen, mikä antaa vahvaa lisätukea sille, että kaikki protestanttinen oppi saattaa olla harhaoppia.

6

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KirkkoaUudistettava

      Niin siis pitää vielä täsmentää;

      1. Jos Luther olisi lukenut lakimiesopinnot loppuun niin evankelinen kirkko olisi luultavasti häneltä jäänyt nikkaroimatta - hän olisi mennyt lakimieheksi.

      2. Lutherin isä oli pappisopintoja vastaan elikäs luterilaisen kirkon nikkarointi tavallaan 10 käskyn vastainen.

      3. Kun Rovaniemen teollisuustasoisesti miljoonilla volteilla testattu muuntaja kosahti salamasta niin koko Rovaniemi jäi ilman sähköä kun taas katolisisten kirkkojen kaupungeissa kirkkojen sähköt toimivat.

      KYSSÄRI

      Voidaanko Rovaniemen Case tulkita signaaliksi luterilaisen kirkon harhaoppisuudesta?

      • Jaakobin ääni

        Palstamme hupiosasto voisi saman tien laskea, kuinka suuri protestanttisen ja katolisen salamoinnin ero on kilowatteina, jos kerran Jumala on hänelle tuollainen salama-automaatti.

      • Sarcasmus
        Jaakobin ääni kirjoitti:

        Palstamme hupiosasto voisi saman tien laskea, kuinka suuri protestanttisen ja katolisen salamoinnin ero on kilowatteina, jos kerran Jumala on hänelle tuollainen salama-automaatti.

        Loistava idea! Muistan että vuosia sitten lääkärilehti Duodecim valitsi vuoden parhaaksi artikkeliksi tutkimuksen, jossa testatiin lääkärimatrikkelin kuvien perusteella onko psykiatreilla useammin parta kuin muilla lääkäreillä (viitaten Freudiin). Olihan se. Tilastollisesti merkitsevässä määrin.

        KirkkoaUudistettava voisi olla uranuurtaja "empiirisen teologian ja todennettujen luonnontieteellisten jumalanselitysten alueella" ja tutkia, mikä on salamoiden kw lataus ja iskutiheys eri paikkakunnilla niiden uskonnollisuuden mukaan. Muistan että jotkut muslimit selittivät paikallisen maanjäristyksen syyksi sen, että liian moni nainen ei käyttänyt hijab-huntua. Eli kyllä Jahwe/Allah/Siva/Thor näyttää operoivan salamoiden ja muiden luonnonilmiöiden kautta. Kyllä saisi scepsis luun kurkkuun, kun KirkkoaUudistettava löisi tilastoanalyysit pöytään!

      • KirkkoaUudistettava
        Sarcasmus kirjoitti:

        Siis kaikki teoriat ja luonnonlait luotiin alkuräjähdyksessä - ja siten ilman ihmisen ilmakehää tuhoavaa toimintaa myös ukkosten toiminta per se on luotu alkuräjähdyksessä. En ole meterorologi ja "ennusteiden" epätarkkuutta siksi ihmettelenkin (Ilmatieteen laitos valitsee yhden kolmesta ennustemallistaan julkisuudessa esitettäväksi, Foreca liikeyrityksenä ei kerro julkisuuteen liikesalaisuuksiaan).

        Tropiikissa ukkostaa eniten; Indonesia muslimivaltaltaista, Afrikka kat./prot./animisti noi equiaattorilla, Etelä.Amerikka katolinen ja intiaaneilla on sitten ne omat juttunsa. En ole perehtynyt tropiikkiin.

        Jos tarkastellaan wanhoja suuria kirkkorakennuksia (salama voi saada alkunsa myös korkeasta rakennuksesta) niin Kölnin tuomiokirkko, Canterburyn katedraali, Pietarinkirkko ovat säilyneet ehjinä.

        Ehkä ihmeet ovat yksittäistapauksia, joita emme voi selitää ja joita ei tilastollisesti voida testatakaan, mutta jotka antavat aihetta ajatteluun kuten Rovaniemen kosaus.

        Joka tapauksessa salamointi lisää hartautta esim. uskonnollisen kirjallisuuden lukemiosen muodossa ukkosaikana ja tämä on voitu suunnitella alkuräjähdyksessä.

      • KirkkoaUudistteva
        Sarcasmus kirjoitti:

        Loistava idea! Muistan että vuosia sitten lääkärilehti Duodecim valitsi vuoden parhaaksi artikkeliksi tutkimuksen, jossa testatiin lääkärimatrikkelin kuvien perusteella onko psykiatreilla useammin parta kuin muilla lääkäreillä (viitaten Freudiin). Olihan se. Tilastollisesti merkitsevässä määrin.

        KirkkoaUudistettava voisi olla uranuurtaja "empiirisen teologian ja todennettujen luonnontieteellisten jumalanselitysten alueella" ja tutkia, mikä on salamoiden kw lataus ja iskutiheys eri paikkakunnilla niiden uskonnollisuuden mukaan. Muistan että jotkut muslimit selittivät paikallisen maanjäristyksen syyksi sen, että liian moni nainen ei käyttänyt hijab-huntua. Eli kyllä Jahwe/Allah/Siva/Thor näyttää operoivan salamoiden ja muiden luonnonilmiöiden kautta. Kyllä saisi scepsis luun kurkkuun, kun KirkkoaUudistettava löisi tilastoanalyysit pöytään!

        Niin. Korrelaatio ei suoraan merkitse kausaalisuutta; helteellä syödään enemmän jäätelöä. Ja korrelaatioita ei tule yhdistellä hätiköiden; helteellä hukutaan enemmän -> jäätelönsyönti lisää hukkumista.

        Tosta partaproblematiikasta;

        1. Työpaikka voi kieltää parran siinä missä farkut (SYK sanoi Kari Rydmanille "parta pois" -> ei mennyt kouluun opettajaksi). Ehkä psykiatrien työpaikat erilaisia kuin lääkäreiden.

        2. Suosio luo suosiota; Jolt-Cola koodarien suosikki -> ehkä lisänyt Joltin suosiota heillä entisestään.

        3. Roolimallit; monissa elokuvissa (esim. Halloween) psykiatreilla on parta ja elokuvissa psykitrit ajavat huomattavan usein saksalaisilla autoilla esim. Halloweenissa BMW 328i.

        Joka tapauksessa; ihmeitä tapahtuu ympäri maailman joka päivä, mutta toistaiseksi kait ihmeentekijät eivät ole olleet tyyppejä, joiden tilaisuuksiin on suuri pääsymaksu ja esittävät, että "donaatiot [lahjoitukset] toivottavia"./// Vrt. Raamatun varoitukset vääristä prefeetoista.

        Jotenkin sen aavisti (pääministerin paikka kiilui silmissä), ettei Jäätteenmäen faxi laulanut "odottamatta ja yllättäen" vaan Manninen faksaili. Ja näinhän se oli: taas vahvistusta Raamatulle: jälleen esiinnyttiin vääränä profeettana.

    • Sarcasmus

      Hypoteesisi ovat erittäin tarkkoja ja empiirisesti testattavissa. Vaihtoehtoisesti tosin esittäisin, että Rovaniemen ja muiden pataluterilaisten paikkakuntien kokemat ukkostuhot todistavat evankelisen opin oikeellisuuden ja jumalallisuuden. Tämä siksi, että salamat johtuvat Thorin vasaroimisesta ja luonnollisesti etsiytyvät kohteeseensa kuin risteilyohjukset vapauttaessaan Irakia irakilaisista. Koska pananallisen Thorin salamoiden kohteena on juuri ev-lut Suomi, täytyy evankelisen opin olla erityisen kristillinen ja oikea. Katolisia paikkakuntia voidaan pitää näin pakanallisempina, mikä miellyttänee pananajumalaamme Thoria. Tätä tukee myös Lutherin kokema Thorin viha, jonka vain vetoaminen P. Annaan sai laannutettua.

      Eli: havaintoaineistosi on pätevä, tulkintasi väärä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3047
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2886
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2068
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1795
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1492
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe