17v liitto päättyy

SuuriSuru

Miten selviän? Miten lapset selviää? Huonosti on mennyt jo pitkän aikaa ja ero on väistämättä edessä. Suren lasten puolesta niin, että pakahdun. Miten kerron heille? Asumme omassa talossa ja pikku tyttömme sai juuri pihalle unelmansa, leikkimökin, papan rakkaudella rakentaman. Nyt joudumme lähtemään ja muuttamaan pieneen vuokra asuntoon. Koko elämä hajoaa. Olen mieheni kanssa samassa työpaikassa ja työtoveruus ei eron jälkeen onnistu. Minä joudun lähtemään todennäköisesti. Jään työttömäksi. Toivon että mieheni voisi pitää talon, sillä tontti on lahja hänen äidiltään ja talo miehelleni tärkeä. Minä menetän siis mieheni, talon ja työn. Mies menettää vain minut. Minulla on silti ihanat lapseni. Miten he selviää tästä? Nuorimmainen 5v ottaa asian todella raskaasti. Entä kaksi teini poikaani? He ovat muutenkin tunnemyräkän keskellä. Miten autan heidät eron yli kun olen itsekin surun murtama. Ja mistä saan voimia aloittaa kaiken alusta? Asunnon hankinta, muutto, yksinhuoltajuus, työttömyys ja työn etsiminen? Meillä oli matkakin varattuna ensikesälle, perheen ensimmäinen. Joudun senkin ilon lapsiltani nyt viemään.

7

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      "Nuorimmainen 5v ottaa asian todella raskaasti"

      Syy tähän erossa vai aikuisen esittämästä epätoivosta uutta tilannettaan kohtaan?

    • hymy pyllyyn

      Otat itse tuon kaiken niin raskaasti, että lapsesi reagoivat siihen. Äläkä nyt hyvä ihminen työpaikkaasi ehdoin tahdoin jätä. Mikään ei sinua siihen pakota. Pitäähän sinun exäsi kanssa joka tapauksessa olla puheväleissä ihan lastesi takia. Ero ei ole kivaa, mutta ryhdistäydy ja ajattele oikeasti lapsiasi, äläkä laita omia tuntemuksiasi heille taakaksi!

    • hirveäääää

      Kasvakaa aikuisiksi ja miettikää vielä kerran. Ette voi tehdä oin julmaa lapsille.

    • Teresaa

      Meillä sama tilanne ja aika pitkälti samat ajatukset kanssasi :(

    • mamma zxx

      Naisella oltava ammatti ja työ ja jos mahdollista-auto. Muuten on vaan tuulen pyykimä per..e..Näin aikanaan äiteeni ohjas mua,,Eli työpaikkaa ei kannata eron takia menettää..Juttele esimiehelle ja vaihda työpistettä?---

    • wpvzam

      Olen joskus naisena/äidinä kokenut saman,miten voisin saada yhteyttä?

    • öökökkk

      No etkä kyllä jää työttömäksi! Etsit ENSIN uuden työpaikan, sitten vasta irtisanoudut. Muuten laittavat karenssiakin sinulle kunnolla, ettet saa työttömyyskorvauksia ikiaikoihin.

      Ei tarvitse muuttaa pieneen vuokra-asuntoon, vaan ihan kohtuullisen suureen. Ellei palkka riitä vuokraan, niin siihen voi hakea asumistukea. Äläkä ole niin hermona, se tarttuu lapsiinkin. Erossa lapsista on kamalinta vanhemman epätoivo. Yritä kaivaa itsetuntosi, ylpeytesi, rohkeutesi esiin. Ellei se yksin onnistu, hae ammattiapua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe