Mies katselee muita naisia, minä en muita miehiä?

gapuljii

Miksi mieheni katselee muita naisia? Hän usein tuijottaa etenkin muiden naisten rintoja. Itselläni on pienet rinnat. On olemassa komeampia ja hartiakkaampia miehiä kuin minun mieheni, mutta en silti juuri katsele muita miehiä silloinkaan, kun esimerkiksi kävelen yksin kadulla. Miten minun pitäisi suhtautua siihen, että mieheni tsekkaa muita naisia? Ja pitkäänkin tuijottelee.

26

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin meillä

      Minuakin häiritsee mieheni tujotus muita naisia kohtaan.

      Ehkä hän haluaa tahallaan ärsyttää, kun olet läsnä.
      Sitä mun mieheni tekee, vaikka tietää, että minun aikana tarvitse tujotella.

      Minäkään miehiä katsele varsinkaan silloin, kun mieheni on paikalla.
      Kunnioitan toista sen verran, vaikka hänelle oonkin ihan sama.

      Mikä siinä on, ettei tarvi huomioida toisten pyyntöö.

      Onko se kahletimista, vaikka toinen on paikkalla ja pyytäny, ettei
      kattelisi.

      Miehet kyllä kattelee ja yksin voi kattella kun liikkuu tuolla, mutta
      missä on kunnioitus ja arvostus kumppania kohtaan.

      Ollaan itsekkäitä ja tehdään mitä halutaan.

      Mäkin alan käyttäytyyn samalaisesti.. Kuola valuu , kun menee mies ohi.
      Varmaan tuntuu hyvältä vielä kun mainitesenkin viä, että ois varmaan
      hyvä sängyssä

      • "Ehkä hän haluaa tahallaan ärsyttää, kun olet läsnä."

        -Miksi kukaan haluaisi tahallaan toista ärsyttää..?!

        "Kunnioitan toista sen verran, vaikka hänelle oonkin ihan sama."

        -Ehkä sun pitäisikin alkaa kunnioittaa enempi itseäsi.


    • sypatiaa sulle

      Hän luulee löytävänsä katsellulla täydellisen naisen.

      Pudotetaan mies korkeeta alas ja sanotaan.

      Ei täydellisiä naisia oo.
      Niitä nyt ei satu oleen. OIKEESTI.

      Ne jotka leffoissa pyörii, se on satua. Ja mitä pornoleffoissa on nii
      Ei se oikeesti Seksikään sellasta oo.... NORMI NAISEN KANSSA

    • piparminttuli

      Ei tuollaisesta kannata välittää. Sinä et tiedä mitä hän ajattelee vaikka kattookin. Ja saahan sitä kattoa. Et varmaan kiellä kattomasta hienoja taulujakaan. Jos on kaunis niin kai sitä saa ihailla. Ei se tarkoita että hän haluaisi sellaisen kuitenkaan itelleen.

      Ja en kyllä usko että käännät katseesi maahan jos vastaan tulee todella upea uros. Varmasti katot ja vielä toisenkin kerran. Et sinä mikään muumio voi olla.

    • er45

      Näin miehenä ajattelin vastata.

      Katselen naisten rintoja, perseitä, kurveja, kasvoja, hiuksia jne. ihan vaan siksi koska se miellyttää minua. Vaikea sanoa mitä mielihyvää siitä saa, mutta kuten tuossa ylempänä mainittiin, niin saan toisinaan mielihyvää siitä kun näen mahtavan auringonlaskun ja jään katsomaan sitä. Aivan samoin saan mielihyvää katsoessani hyvännäköistä naisen kroppaa.

      Ja se ei tee omasta puolisostani milläänlailla enempää tai vähempää, kuten ei se auringonlaskun katselukaan vaikuta hänen arvostukseensa milläänlailla.

      • katsojanainen

        Just näin. Itse naisena katselen miehiä ja mieheni katselee muita naisia juuri tuohon tyyliin. Tai no omat ajatukseni ainakin tunnistin - katselen kuin kaunista elävää kuvaa. Saahan sitä ihailla näkemäänsä. Silti mieheni on minulle rakas ja tärkein, en yhteenkään katselemaani ja ihailemaani vaihtaisi.

        Kaipa se vain on ihmisten eroista kiinni, joku nauttii silmillään, joku toinen jollain muulla.


    • näin meillä

      Joo ei tässä muumioita olla, mikä helvetti siinä on, että ku oma muija vieres niin kuola valuu.
      Eipä mun mies tauluihin kiinnitä huomioo tai niin paljon mihinkään muuhunkaan.

      Onhan teilläkin miehillä perse joka heiluu ja rinnat pienessä mittakaavassa. Mitä ihmeellistä siinä on.

      Jos ruma nainen tulee sitä ei katota. Ja sit viä väitetään ku ihmiset kyylää häntä ku kaupungilla menee, mitä hän itse tekee samaa.
      Ai juu, mutta ku se liittyy häneen, niin se onkin huono asia.

      • miesvm_1967x

        Mulla valuu kuola kun katson omaa vaimoani :D NAM!! Ei missi mutta just mun rakas ;)


      • miesvm_1967x
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Mulla valuu kuola kun katson omaa vaimoani :D NAM!! Ei missi mutta just mun rakas ;)

        Saatana tunnekuohu ja erektio


    • näin meillä

      se on oikeutetta ja sallittua jos kuolaa omaa vaimoa.

      Hyvä niin. Eikä tarvitse olla missi, kunhan on se rakas josta välttää paljon ja naises saa olla onnellinen, että kuolaat juuri häntä :)

    • heipsis1

      Sellainen asia missä on ihmisiä ja sen myötä mielipiteitä ihan riittävästi, joten oikeaa vastausta ei voi antaa.

      Sinun tapauksessa tulee mieleen, että itse et katsele muita miehiä koska ei ole tarvetta... vaikka tiedostat että joku on mielestäsi komea. Sinulla ei ole syytä koska miehet eivät kiinnosta sinua edes vilkaisun vertaa... olisivatpa vaikka mitä adoniksia. Muut asiat vievät huomiosi ennemmin kuin miesten komeus... mieskomeudella ei ole sinulle paljoakaan merkitystä.

      Miehesi vilkuilee koska hänelle merkitsee naiskauneus niin paljon. Hänellä siinä tilanteessa kun kaunis nainen on näköpiirissä se on ykkösasia... ellei ole kyse tulipalosta joka huomion veisi ennemmin, tiedä vaikka ei silloinkaan ;) Harmi jos miehesi huomio sinun ollessa vierellään kiinnittyy ennemmin muihin naisiin. Muiden naisten kauneus siinä hetkessä siis ylittää keskittymisen sinuun.

      Olette vain tuossa asiassa erilaisia. Eipä muuta. Harvoin pariskunnat ovat täysin samanlaisia.

    • gapuljii

      Niinhän se on, että en sen kummemmin katsele muita miehiä koska "ei ole tarvetta".

      Ymmärrän kuitenkin mitä kirjoittaja er45 tarkoittaa.

      Mutta miten voisin sanoa miehelleni, että en pidä siitä, kun hän katsoo muiden naisten perään liikkuessamme yhdessä? Joskus olen hymyillyt asialle, mutta tosi asiassa minua harmittaa ja nolostuttaa kävellä siinä vieressä kun miehen pää kääntyy 180 astetta useampaankin otteeseen.

      • Mustien lasien takaa

        Sanot sille että naisten katselu on ok mutta perään kuolaaminen ja pään kääntyileminen sen 180 astetta on vähän moukkamaista ja junttia kun on oman kumppanin kanssa liikenteessä.
        Avoimemmin voi sitten tuijottaa kun on yksin tai miesporukan kanssa liikkeellä.
        Voit vielä lisätä halutessasi siihen että "niinhän minäkin teen kun haluan miehiä katsella" ;)


    • Oma moka

      Täytyy olla paljon pipiä päässä, jos katseleminenkin on pahasta. Oli se toisen katsomisen vahtimista tai omasta katselemisesta kieltäytyminen. Löysää pantaa ja asennoidu vapaammin, helpottaa.

      • …………...

        Katseleminen on ok, kaikki sitä tekevät jossain mitassa. Tuijottaminen on noloa.


      • Häpeämätön
        …………... kirjoitti:

        Katseleminen on ok, kaikki sitä tekevät jossain mitassa. Tuijottaminen on noloa.

        Mitä on "nolo"? Jotain häpeällistä varmaan, koska en tiedä siitä mitään. Minä katselen paljon, kaikenlaista, kaikkia ja kaikkea, se on hauskaa ja huvittavaa, opettavaista. Jos jään kiinni tuijottamisesta, kuittaan sen hymyllä eikä kukaan ainakaan vielä tähän asti ole jättänyt hymyilemättä takaisin. Tuijottamiseen, niin kuin kaikkiin muihinkin asioihin, vaikuttaa suhtautumis- ja asennoitumistapa, sen voi osoittaa, ettei katsele 'kierosti'.


    • Vaihda se sokeaan. Ne eivät katsele muita naisia, eivät iso- eivätkä pienirintaisia.

      Noin muuten minua aina huvittaa kadulla vastaan tulevat ihmiset, jotka eitä todellakaan vilkuile muita. Tuijottavat kävellessään varpaitaan ja törmäilevät vastaantuleviin. Tunnistitko itsesi?

    • TapsaSakari

      ei omaa vaimoa saa haluta, ei ainakaan mun vaimon mielestä. Se alkaa heti hymähdellä.

    • idplls

      Olennaista on just se, että miten suhteenne keskinäinen kemia muuten toimii vs toisten katseleminen. Meillä katseista väännetään vitsiä, ja puhutaan asiat ääneen, mutta tiedän olevani miehelleni se oikea ja hän ihannoi minua enemmän kuin ketään toista naista. Olen tyytyväinen, ja joo, katson myös miehiä :)

    • kummitus

      Minusta katselu on ihan ok, mutta tuijottaminen ja kommentointi ärsyttää. Muutaman kerran olen kuullut poikaystäväni heittävän kaverilleen kommenttia jonkun ohikulkevan naisen takapuolesta, ja siitä on kyllä tullut palautetta. Avoin tissien/pyllyn kommentointi kumppanin läsnäollessa on minusta epäkunnioittavaa käytöstä, ja herättää minussa häpeän siitä että poikaystäväni julkisesti osoittaa epäkunnioitusta minulle. Mutta muuten satunnainen katselu ja hiljainen ihailu on ok, teenhän sitä joskus itsekin. Ei minun estetiikan tajuni ole mihinkään seurustelun myötä kadonnut. ;)

    • 91322

      Vaikka nauttisi kauniista ihmisestä, ei se tarkoita, että tulisi käyttäytyä moukkamaisesti. Itse nautin suuresti kauneudesta, vastaan tulevien miehien timmistä kropasta, näteistä pakaroista, söpöistä hiuksista yms. Mutta en toljota niitä junttina, enkä varsinkaan oman miehen seurassa. Hänhän on ainutlaatuinen, oma valintani, kukaan ei päihitä. Haluan hänen tietävän olevansa arvokas.

      Jotkuthan luulevatkin, ettei naiset katselisi niin paljon miehiä kuin miehet naisia - muahhahhahhahhaa! Eiköhän kyse ole vaan hienostuneemmasta käytöksestä - meiltä tytöiltähän vaaditaan jo lapsena parempaa käytöstä, toisten huomiointia ja empatiakykyä.

      Miehesi on tässä asiassa moukka juntti. Ilmeisesti kuitenkin jossain muussa asiassa hieno mies, koska olet hänen kanssaan.

    • joku raja

      Minä lemppasin aikoinaan yhden miehen juuri tuosta syystä. Nykyiselle kerroin miksi eikä ole tarvinnut tässä suhteessa sietää moista moukkamaisuutta

    • 70 / 66

      Katsominen ja tuijottaminen ovat eri asioita. Myös ilme kertoo paljon. Varsinkin se yrittääkö katseella viestiä jotain ja jos niin mitä.

      Vaimoni katsoo mielellään mm. 10-ottelijoita ja telinevoimistelijoita.
      Eteisemme seinällä on hänen ripustamansa, Espanjan kotikaupunkimme futisjoukkueen poikkakalenteri ( hntelän näköisiä heppuka ).

      Minun silmiini ovat hyvän näköisiä monet sprintterinaiset sekä kuntosaalin fittnestytöt.

      Olisi luonnotonta sulkea silmänsä itseä miellyttäviltä hahmoilta.
      Hyväkuntoinen, sopusuhtainen ihmiskeho on kaunis ja kieltämättä ajatuksian herättävä.

    • Bob Lydon

      Kauniiden ihmisten katselu on ihan ok. mutta mihin te (varatut) olette valmis laittamaan rajan jos (olettaen että olette liikkeellä ilman kumppanianne) katselunne kohde hymyileekin teille, tulee juttelemaan, pyytää tanssimaan, pyytää kahville/drinkille, kotiinsa katselemaan vaikka koiranpentuja tailevykokoelmaansa jne. ???
      Missä kohtaa pitää sanoa että kiitos mielenkiinnosta mutta olen varattu vai käyttekö pelehtimässä kun kerran tilaisuus tulee? Onhan katseidenne kohde kuitenkin komea/kaunis.

      • Bob Lydon

        Avaankin tästä aiheesta uuden topicin tälle palstalle..


      • Hah !

        "Pelehtimässä"? Ma olen käynyt katsomassa kanoja keskellä kaupunkia, kun en uskonut ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe