Politiikka on paskaa

minä

Kyllästynyt paskan puhumiseen ja lupauksiin.Politiikka on täyttä paskaa.

161

886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitäsaamitätilaa

      Ymmärrätkö, että ne joka tapauksessa tekevät päätöksiä meidän elämästämme ja nyt jo kuolemastamme. Ei tässä auta "kyllästyä", vaan olisi pitänyt aikaisemmin jo ajatella, että mitä siellä paskanpuhmisen takana todellisuudessa tapahtuu!!! Mutta kun ei kiinnostanut, niin ei kiinnostanut, ja nyt on myöhäistä: ihan aiheesta poistettiin perustuslain valtiosääntökohdasta lause kansanvallasta, ja vaihdettiin se EU:ksi!

    • pimeydestä valoon.

      Perustuslaissa toistuu vanhan hallitusmuodon pääperiaate: valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

      Perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus vaikuttaa yhteisten päätösten tekemiseen. Perustuslaissa on turvattu yksilön perusoikeudet.
      Perustuslaki korostaa Suomen poliittisen järjestelmän parlamentaarisia piirteitä ja eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä. Valtioneuvoston on nautittava eduskunnan luottamusta. Tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvoston valmistelusta ja ratkaisuehdotuksesta.
      Eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää. Muut ministerit presidentti nimittää pääministerin esityksen mukaisesti.
      Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentin toiminta myös ulkopolitiikassa perustuu valtioneuvoston valmisteluun ja myötävaikutukseen.
      Perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi.
      Suomi on Euroopan unionin jäsen.
      Päivitetty 25.1.2012
      1.3.2012 voimaan tulevat muutokset otettu huomioon

      http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/perustuslaki.html
      ______________________________________________________
      Valta Suomessa kuuluu kansalle, sanoo laki, vieläkin.

      Se että sinne on lisätty EU-jäsenyys ei siirrä vallankäyttöä EU:lle.

      Meidän ei ole pakko noudattaa EU;n määräyksiä mutta hallituksemme tekee niin,omasta tahdostaan.

      Siksi äänestäminen tulevissa vaaleissa on erityisen tärkeää,
      meidän täytyy saada hallitus joka ajaa Suomen etuja silloin kun
      ne ovat ristiriidassa EU määräysten kanssa, esim pakotteet.

      • paraskeino/ero EU,st

        http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86363-eu-jasenyys-pysyy-laittomana-vaikka-se-kirjataan-perustuslakiin

        Jäsenyys EU:ssa on ristiriidassa myös perustuslain toisen pykälän kanssa,
        jonka mukaan ylin valta tässä maassa kuuluu Suomen kansalle.
        EU-Suomessa ylin valta kuuluu EU:n toimielimille kaikissa EU:lle kuuluvissa
        asioissa. Ja niitä asioita on yhä enemmän.

        EU-jäsenyys toteutettiin maamme perustuslakia rikkoen. Markka vaihdettiin
        euroksi maamme perustuslakia rikkoen. EU:n perustuslaki, Lissabonin
        sopimus hyväksyttiin myös perustuslakimme vastaisesti. Näitä laittomuuksia
        ei muuteta miksikään kirjaamalla EU-jäsenyys perustuslakiin.

      • Niinpä..
        paraskeino/ero EU,st kirjoitti:

        "Valtiopetoksesta - suomalaisesta salaamisesta ja huijaamisesta"

        http://koti.mbnet.fi/jorjaa/

    • perustuslaki
      • se entinen

        Vanha perustuslaki.

        1 §

        Valtiosääntö

        Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

      • marraskuussa
        se entinen kirjoitti:

        Vanha perustuslaki.

        1 §

        Valtiosääntö

        Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

        Sinne oikeusministeriön sivulle linkittäneelle: onko sinulla nyt lakikirjalinkkiä, josta faktana voidaan tämä asia tarkista?, Jos jukolavita tämä on ollut poliitikkojen puolelta pelkkää kusetusta jo ainakin 90-luvulta, on tasan ysk hailee mitä joku sivu ministeriössä sanoo asiasta.

        Missä on faktalakikirja!

        Ja onhan se nyt jumankekka posketonta, että Suomen pysyväksi tarkoitettuun peustuslakiin, joka on aikaisemmin tehty kansalaisten suojaksi virkamiesten ja poliitikkojen mielivaltaa vastaan, kirjataan, että sillä saadaan rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia elää, olla ja asua! Erikoista kansanvaltaa.

        Ja kaiken huippuna sinne on merkitty pysyvänä instanssina Eurooppa-neuvosto, joka on yhden eurooppalaisen puolueen luoma, johtama ja pystyssä pitämä, ja joka tuli mustana hevosena Lissabonin sopimukseen. Hitto, kun te ette osaa varmaan edes englantia... t'ätä kun ei suomeksi ole sanottu, eikä sanota.

        "Following the pattern of the EPP Summit, for the past years the party has organised on a regular basis EPP Ministerial meetings prior to the meetings of the Council of the European Union with ministers, deputy ministers, secretaries of State and MEPs related to the subject attending.

        Currently, the EPP organises a total of twelve Ministerial meetings which are:

        General affairs
        Foreign Affairs
        Economy and Finance
        Home affairs
        Justice
        Defence
        Employment and Social Affairs
        Industry
        Agriculture
        Energy
        Environment[16]

        According to the Lisbon Treaty, the EPP (like all Europarties) must present, as part of the campaign for the European elections, a candidate for President of the European Commission; the EPP already did this prior to the ratification of the Lisbon Treaty, by endorsing for a second term Jose Manuel Barroso in April 2009, and did do so for the 2014 elections at its Dublin Congress on 6–7 March 2014.[15][17]"

        Ja muistakaa, he takaavat meille tasa-arvon terveyteen diktatuurilla, sekä ihan jokaiselle ELINIKÄISEN opiskelu ja työnteko-oikeuden.

        http://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party

      • alku ja loppu A ja O
        marraskuussa kirjoitti:

        Puolueen suomen kieliseltä sivulta.

        Oletteko tienneet, että EPP Euroopan kansanpuolue on toiminut jo vuosikaudet Suomen hallituksessa?

        "Kutsut lähetetään EPP:n puheenjohtajan toimesta puolueen puheenjohtajistolle, kaikille presidenteille ja pääministereille, jotka ottavat osaa Eurooppa-neuvostoon ja kuuluvat EPP:hen, Euroopan parlamentin puhemiehelle, Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajille kuin myös EU:n korkealle edustajalle, mikäli he kuuluvat EPP:hen, varapääministereille tai muille ministereille, mikäli kyseisen maan pääministeri ei kuulu EPP:hen, ja mikäli EPP-puolue ei ole hallituksessa, kutsu lähetetään johtavalle EPP-puolueelle oppositiossa. Ministerikokoukset"

        MIKÄLI PÄÄMINISTERI EI KUULU EPP puolueeseen, TAI MIKÄLI EPP-PUOLUE EI OLE MAAN HALLITUKSESSA.

        En ole pystynyt käsittämään tätä, että miten vuosikymmenen ajan Suomen pääministeri ja kaikki ministerit ovat voineet kokoustaa meidän rahoillamme vieraan vallan puolueen kokouksissa, ja ovat voineet tuoda sieltä maan sisälle suunnitelmat, uudet laikimuutokset ja poliittisen ideologian ilman, että kukaan on pysähtynyt ihmettelemään, että mitä tapahtuu?!

        Olemme nyt tuossa diktatuurissa, ja nyt on turha rutista.

        Meillä on ollut EPP-puolue hallituksessa jo pitkään ja luultavasti koko Euroopassa vahvimpana, koska presidenttimme on kunniapuheenjohtaja ja pääministeri on ollut heidän varapuheenjohtaja ja tällä hetkellä jopa poliisiministeri on heidän puolueestaan, muut ministerit tulevat sitten kokoomus-puolueen kautta. Ja kaiken tietysti kruunaa puoluekuri.

      • pistetään kuriin
        alku ja loppu A ja O kirjoitti:

        Kuuluminen Euroopan Unioniin, joka lukee valtiosäännössä - tai merkittäväkään toimivallan siirto ei ole merkittävä, eikä sitä tarvitse käsitellä eduskunnassa - on todella pieniä juttuja sen diktatuurin rinnalla, joka peitellään näillä liittovaltiopuheilla sun muilla sijaisjutuilla!

        Nyt Suomessa on voimassa mm. kuolemantuomio, ja nyt odotetaan Ebolaa tai Ukrainan kriisin laajenemista, jotta tuo valmiuslaki, joka antaa kaiken vallan Suomen ministereille (Hitlerin mentävä porsaanreikä) astuu voimaan, ja sen jälkeen alkaa kuulkaa rapista niskaan sivistynyttä uskoa, kun on kiinnostanut vain se, että mitä kuuluu Matti Nykäselle!

      • amicusjärjestelmä
        pistetään kuriin kirjoitti:

        Tässä se sensuroitu EPP-wikisivu, suomeksi, mutta kyllä tämäkin antaa jo vihjettä systeemin suuruudesta ja täältä on nyt tämä, että EPP kuuluu jopa jäsenmaiden hallituksiin.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_kansanpuolue

      • Wikistä
        amicusjärjestelmä kirjoitti:

        Tässä se sensuroitu EPP-wikisivu, suomeksi, mutta kyllä tämäkin antaa jo vihjettä systeemin suuruudesta ja täältä on nyt tämä, että EPP kuuluu jopa jäsenmaiden hallituksiin.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_kansanpuolue

        Sen artikkelista tärekein osa:

        "EPP:llä on läheiset suhteet International Republican Institute (IRI) kanssa. Yhdysvaltain halllituksen rahoittaman järjestön..."

        Ja "Valtaosa IRI: n rahoituksesta tulee USA: Agency for International Developmentilta(USAID), Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja National Endowment for Democracy järjestöltä", jota tutummin NED-sedäksi sanotaan, sen sanotaan olevan maailman suurin propagandapaja joka ajaa pääasiassa Yhdysvaltojen taloudellisia ja poliittisia etuja.

        http://en.wikipedia.org/wiki/International_Republican_Institute

        Harvi nainen, osin suomanekielinen kirjoitus kyseisestä NED-järjestöstä.

        http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.fi/2008_09_14_archive.html

        "NED-CIA

        NED-organisaatio on itse avoimesti kertonut "Ukrainan projekteistaan", tuhannen muun rettelön ohella. Tutkikaa hyvät ystävät edes googlettamalla tätä asiaa!

        National Endowment for Democracy NED on CIA:n peitejärjestö ja toimii maailmalla Yhdysvaltain etujen ajajana.

        Kansalaisjärjestöt valtapolitiikan jatkeina

        ---

        NED-setä

        Eräs tunnetuimmista "demokratian edistämiseen omistautuneista, riippumattomista kansalaisjärjestöistä" on NED, National Endowment for Democracy.

        NED tukee taloudellisesti yli tuhatta eri kansalaisjärjestöjen projektia yli 90 eri maassa samoin kuin itseään riippumattomiksi kuvailevia lehtiä kuten thaimaalasta Prachataita.

        NED:in perusti presidentti Reaganin aikana 1980-luvun alussa CIA:n silloinen johtaja William "Bill" Casey, jonka johdolla Yhdysvallat rahoitti myös terroristijärjestö al-Qaidan toimintaa Neuvostoliiton–Afganistanin-sodan aikana."

        http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihe_aika.tpl&topicid=159651&from=21&count=10

        Järjestö, NED tunnettu myös nimellä Ned-setä (Googleen), ei suinkaan ole toiminut yksin Venäjällä, vaan se on toiminut jo Reaganin ajoista lähtien ympäri maailmaa ajaen Yhdysvaltojen Taloudellisia ja poliittisia etuja.

        "Ned-sedän" "matkaa" on voinut seurata netistäkin järjestön omilta sivuilta jo kymmenkunta vuotta seuraten rahoituksia, joita on ollut mm. kaikissa ns. oranssivallankumous maissa, myös joka ainoassa ns. arabikevään maassa. Ned-setä on reissannut myös Kiinassa, Afrikassa, Tiibetissä ja useissa Aasian maissa rahaa jaellen ja erilaisia toisinajattelijoita kouluttaen, kaikki on ollut julkista toimintaa.

        Euroopassa Ned-setä oli opastamassa entisiä itäblokin maita ja Länsi-Euroopassa käväisi mm. Ranskassa jossa rahoitti maltillisia ammattiliittoja jyrkemmän linjan liittoja vastaan, ranskalaiset eivät oikein tykänneet toiminnasta, pitivät sitä sisäisiin asioihinsa puuttumisena. Yhdysvalloissa myös ammattiliitot olivat Ned-sedän kohteena samaan tapaan kuin Ranskassa. Näistä vanhemmista asioista löytyy esim. William Blumin kirjasta: "Rogue state" enemmän.

      • Uncle ned
        Wikistä kirjoitti:

        NED:in perustamisesta perusteltiin sillä, että “yksityistettynä järjestönä sillä olisi CIA:ta suurempi toiminnan vapaus”, vaikka toimenkuvaltaan se ei juuri CIA:sta eroakaan.

        Nykyään NED saa hallituksen kautta noin 100 miljoonaa dollaria vuodessa veronmaksajien rahaa, kertoo The New York Times...

        Silmäys NED:in johtokuntiin – entisiin ja nykyisiin – kertoo paljon tämän kansalaisjärjestön nimellä kulkevan organisaation luonteesta.

        Joukossa on pääasiassa Pentagonin, tiedustelupalveluiden, ajatushautomoiden ja rahamaailman edustajia.

        NED:issa ovat asioista päättäneet mm. eläköitynyt NATO-kenraali Wesley Clark, Otto Reich, Henry Cisneros, Elliot Abrams ja John D. Negroponte...

        NED rahoittaa “poliittisesti aktiivisten ryhmien” toimintaa ympäri maailmaa. Venäjän opposition lisäksi rahaa saavat venäläiset “vaalivalvojat” Levada ja GOLOS, jotka hiljattain ilmoittivat vaalivilpistä duuman vaaleissa.

        Arabian kevään kansannousuissa rahoitusta saaneita ryhmiä ovat egyptiläinen April 6 Youth Movement sekä Bahrain Center for Human Rights.

        Rahoitusta poliittisille aktivisteille tarjotaan myös sellaisten järjestöjen kuin International Republican Institute, National Democratic Institute ja Freedom House kautta.

        NED tekee yhteistyötä George Sorosin eri järjestöjen kanssa rahoittaen samoja tai vastaavia hankkeita.

        Siksi ei kenties olekaan yllättävää, että arabimaiden kansannousujen jälkeen valtaan nousseet tahot, kuten Libyan uusi pääministeri Abdurrahim el-Keib, edustaa amerikkalaisten korporaatioiden intressejä. El-Keib toimi ennen pääministeriyttään BP:n, Shellin ja Totalin rahoittamassa Petroleum-instituutissa.

        http://www.magneettimedia.com/ned-seta/

      • se uskottavuus
        marraskuussa kirjoitti:

        Sinne oikeusministeriön sivulle linkittäneelle: onko sinulla nyt lakikirjalinkkiä, josta faktana voidaan tämä asia tarkista?, Jos jukolavita tämä on ollut poliitikkojen puolelta pelkkää kusetusta jo ainakin 90-luvulta, on tasan ysk hailee mitä joku sivu ministeriössä sanoo asiasta.

        Missä on faktalakikirja!

        Ja onhan se nyt jumankekka posketonta, että Suomen pysyväksi tarkoitettuun peustuslakiin, joka on aikaisemmin tehty kansalaisten suojaksi virkamiesten ja poliitikkojen mielivaltaa vastaan, kirjataan, että sillä saadaan rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia elää, olla ja asua! Erikoista kansanvaltaa.

        Ja kaiken huippuna sinne on merkitty pysyvänä instanssina Eurooppa-neuvosto, joka on yhden eurooppalaisen puolueen luoma, johtama ja pystyssä pitämä, ja joka tuli mustana hevosena Lissabonin sopimukseen. Hitto, kun te ette osaa varmaan edes englantia... t'ätä kun ei suomeksi ole sanottu, eikä sanota.

        "Following the pattern of the EPP Summit, for the past years the party has organised on a regular basis EPP Ministerial meetings prior to the meetings of the Council of the European Union with ministers, deputy ministers, secretaries of State and MEPs related to the subject attending.

        Currently, the EPP organises a total of twelve Ministerial meetings which are:

        General affairs
        Foreign Affairs
        Economy and Finance
        Home affairs
        Justice
        Defence
        Employment and Social Affairs
        Industry
        Agriculture
        Energy
        Environment[16]

        According to the Lisbon Treaty, the EPP (like all Europarties) must present, as part of the campaign for the European elections, a candidate for President of the European Commission; the EPP already did this prior to the ratification of the Lisbon Treaty, by endorsing for a second term Jose Manuel Barroso in April 2009, and did do so for the 2014 elections at its Dublin Congress on 6–7 March 2014.[15][17]"

        Ja muistakaa, he takaavat meille tasa-arvon terveyteen diktatuurilla, sekä ihan jokaiselle ELINIKÄISEN opiskelu ja työnteko-oikeuden.

        http://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party

        Ei ole muuta linkkiä mutta kyllä tuo oikeusministeriön sivu sisältää
        paljon asoita ja se on virallinen ja paikkansapitävä,

        Wikipedian sivusto ei sitä välttämättä aina ole,tuossa alempana
        on sieltä linkitettyä tietoa,eikä ehkä totta.

        Muistan kerran etsineeni Wikin sivulta jotain ETA-sopimuksesta
        ja törmäsin omaan viestiini jonka olin tänne kirjoittanut,
        enkä ole minkään alan asiantuntija.

      • Niinpä niin
        se uskottavuus kirjoitti:

        Eihän Wikipedia aina ole oikeassa, mutta useimmin on, tässä IRI ja NED jutussa se on kyllä aivan oikeassa, tietolähteitä tästä toiminnasta on maailmalla useita tuhansia muitakin. Itse asiassa NED kävi Wikipedian kimppuun melko härskisti jo vuosia sitten, siitä on Wikin NED sivulla keskusteluakin sivun keskusteluosiossa, jossa Wikipedian kirjoittaja valittaa hyökkäyksistä jo vuonna 2007.

        Pikakäännös, huonolaatuinen sellainen, linkissä lisää englanniksi:

        "WikiScannerin mukaan, anonyymi käyttäjä 206.205.146.7 on NED:in työntekijä, ja on muokannut artikkelia laajasti. Muokkaaminen artikkeleita itselle tai organisaatiolle hän toimii vastoinn Wikipedian käytännesääntöjä. Katso loppuun keskustelusivu lisätietoja . Schizophonix 00:31 3. syyskuuta 2007"

        http://en.wikipedia.org/wiki/Talk:National_Endowment_for_Democracy

      • kiitoslinkkivinkit
        Uncle ned kirjoitti:

        NED:in perustamisesta perusteltiin sillä, että “yksityistettynä järjestönä sillä olisi CIA:ta suurempi toiminnan vapaus”, vaikka toimenkuvaltaan se ei juuri CIA:sta eroakaan.

        Nykyään NED saa hallituksen kautta noin 100 miljoonaa dollaria vuodessa veronmaksajien rahaa, kertoo The New York Times...

        Silmäys NED:in johtokuntiin – entisiin ja nykyisiin – kertoo paljon tämän kansalaisjärjestön nimellä kulkevan organisaation luonteesta.

        Joukossa on pääasiassa Pentagonin, tiedustelupalveluiden, ajatushautomoiden ja rahamaailman edustajia.

        NED:issa ovat asioista päättäneet mm. eläköitynyt NATO-kenraali Wesley Clark, Otto Reich, Henry Cisneros, Elliot Abrams ja John D. Negroponte...

        NED rahoittaa “poliittisesti aktiivisten ryhmien” toimintaa ympäri maailmaa. Venäjän opposition lisäksi rahaa saavat venäläiset “vaalivalvojat” Levada ja GOLOS, jotka hiljattain ilmoittivat vaalivilpistä duuman vaaleissa.

        Arabian kevään kansannousuissa rahoitusta saaneita ryhmiä ovat egyptiläinen April 6 Youth Movement sekä Bahrain Center for Human Rights.

        Rahoitusta poliittisille aktivisteille tarjotaan myös sellaisten järjestöjen kuin International Republican Institute, National Democratic Institute ja Freedom House kautta.

        NED tekee yhteistyötä George Sorosin eri järjestöjen kanssa rahoittaen samoja tai vastaavia hankkeita.

        Siksi ei kenties olekaan yllättävää, että arabimaiden kansannousujen jälkeen valtaan nousseet tahot, kuten Libyan uusi pääministeri Abdurrahim el-Keib, edustaa amerikkalaisten korporaatioiden intressejä. El-Keib toimi ennen pääministeriyttään BP:n, Shellin ja Totalin rahoittamassa Petroleum-instituutissa.

        http://www.magneettimedia.com/ned-seta/

        Kiitos tiedoista. Tästähän tulee mielenkiintoinen kuvio.

      • Ilmankos
        Wikistä kirjoitti:

        Sen artikkelista tärekein osa:

        "EPP:llä on läheiset suhteet International Republican Institute (IRI) kanssa. Yhdysvaltain halllituksen rahoittaman järjestön..."

        Ja "Valtaosa IRI: n rahoituksesta tulee USA: Agency for International Developmentilta(USAID), Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja National Endowment for Democracy järjestöltä", jota tutummin NED-sedäksi sanotaan, sen sanotaan olevan maailman suurin propagandapaja joka ajaa pääasiassa Yhdysvaltojen taloudellisia ja poliittisia etuja.

        http://en.wikipedia.org/wiki/International_Republican_Institute

        Harvi nainen, osin suomanekielinen kirjoitus kyseisestä NED-järjestöstä.

        http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.fi/2008_09_14_archive.html

        "NED-CIA

        NED-organisaatio on itse avoimesti kertonut "Ukrainan projekteistaan", tuhannen muun rettelön ohella. Tutkikaa hyvät ystävät edes googlettamalla tätä asiaa!

        National Endowment for Democracy NED on CIA:n peitejärjestö ja toimii maailmalla Yhdysvaltain etujen ajajana.

        Kansalaisjärjestöt valtapolitiikan jatkeina

        ---

        NED-setä

        Eräs tunnetuimmista "demokratian edistämiseen omistautuneista, riippumattomista kansalaisjärjestöistä" on NED, National Endowment for Democracy.

        NED tukee taloudellisesti yli tuhatta eri kansalaisjärjestöjen projektia yli 90 eri maassa samoin kuin itseään riippumattomiksi kuvailevia lehtiä kuten thaimaalasta Prachataita.

        NED:in perusti presidentti Reaganin aikana 1980-luvun alussa CIA:n silloinen johtaja William "Bill" Casey, jonka johdolla Yhdysvallat rahoitti myös terroristijärjestö al-Qaidan toimintaa Neuvostoliiton–Afganistanin-sodan aikana."

        http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihe_aika.tpl&topicid=159651&from=21&count=10

        Järjestö, NED tunnettu myös nimellä Ned-setä (Googleen), ei suinkaan ole toiminut yksin Venäjällä, vaan se on toiminut jo Reaganin ajoista lähtien ympäri maailmaa ajaen Yhdysvaltojen Taloudellisia ja poliittisia etuja.

        "Ned-sedän" "matkaa" on voinut seurata netistäkin järjestön omilta sivuilta jo kymmenkunta vuotta seuraten rahoituksia, joita on ollut mm. kaikissa ns. oranssivallankumous maissa, myös joka ainoassa ns. arabikevään maassa. Ned-setä on reissannut myös Kiinassa, Afrikassa, Tiibetissä ja useissa Aasian maissa rahaa jaellen ja erilaisia toisinajattelijoita kouluttaen, kaikki on ollut julkista toimintaa.

        Euroopassa Ned-setä oli opastamassa entisiä itäblokin maita ja Länsi-Euroopassa käväisi mm. Ranskassa jossa rahoitti maltillisia ammattiliittoja jyrkemmän linjan liittoja vastaan, ranskalaiset eivät oikein tykänneet toiminnasta, pitivät sitä sisäisiin asioihinsa puuttumisena. Yhdysvalloissa myös ammattiliitot olivat Ned-sedän kohteena samaan tapaan kuin Ranskassa. Näistä vanhemmista asioista löytyy esim. William Blumin kirjasta: "Rogue state" enemmän.

        Timo Soini (PS) sanoi talousdemokraatin haastattelussa vuonna 2012.

        "että kaikki ne henkilöt, jotka uskaltaa tämän nykyisen ajattelun haastaa ovat vaarassa.

        Alkaen kohdasta 2:15

        http://www.youtube.com/watch?v=YNNM6ys6NCw

      • kähmintämestari
        Ilmankos kirjoitti:

        Timo Soini (PS) sanoi talousdemokraatin haastattelussa vuonna 2012.

        "että kaikki ne henkilöt, jotka uskaltaa tämän nykyisen ajattelun haastaa ovat vaarassa.

        Alkaen kohdasta 2:15

        http://www.youtube.com/watch?v=YNNM6ys6NCw

        Eikä Timo Soinikaan halunnut olla itselleen vaaraksi.

        Niinpä hän otti EU:n erikoisytimestä jesuiittojen Opus Dei salaseurasta ristinoppineen itsekiduttajan, Jumalan aasin Oskari Juurikkalan henkilökohtaiseksi puheidensa kirjoittajaksi suoraan Lontoon Ekonomiskuulista, ja meni Stubbin kanssa tekeään peliaitioon lehmäkaupat. Muuten ei olisi Suomi sanut Kataistaan, eikä, EU Eurooppa-neuvosto diktatuuriaan.

        Suomi oli Kataisella EPP:n 16. valloitettu maa - ja kaiken lisäksi vahvimmin, koska Katainen luotsasi finanssikriisin Niinistön EPP-puolueelle luomalla EcoFin -järjestelmällä alkaen vuosi 1999.

        Vai varmisti Soini myötätunnon ja puolustuslinjan jälkeen vuoden 2011 vaalien, jos vihdoinkin joku ja perussuomalainen huomaisi, että mitä hän on todellisuudessa tehnyt. Turha pelko.

      • CIA-usko
        Uncle ned kirjoitti:

        NED:in perustamisesta perusteltiin sillä, että “yksityistettynä järjestönä sillä olisi CIA:ta suurempi toiminnan vapaus”, vaikka toimenkuvaltaan se ei juuri CIA:sta eroakaan.

        Nykyään NED saa hallituksen kautta noin 100 miljoonaa dollaria vuodessa veronmaksajien rahaa, kertoo The New York Times...

        Silmäys NED:in johtokuntiin – entisiin ja nykyisiin – kertoo paljon tämän kansalaisjärjestön nimellä kulkevan organisaation luonteesta.

        Joukossa on pääasiassa Pentagonin, tiedustelupalveluiden, ajatushautomoiden ja rahamaailman edustajia.

        NED:issa ovat asioista päättäneet mm. eläköitynyt NATO-kenraali Wesley Clark, Otto Reich, Henry Cisneros, Elliot Abrams ja John D. Negroponte...

        NED rahoittaa “poliittisesti aktiivisten ryhmien” toimintaa ympäri maailmaa. Venäjän opposition lisäksi rahaa saavat venäläiset “vaalivalvojat” Levada ja GOLOS, jotka hiljattain ilmoittivat vaalivilpistä duuman vaaleissa.

        Arabian kevään kansannousuissa rahoitusta saaneita ryhmiä ovat egyptiläinen April 6 Youth Movement sekä Bahrain Center for Human Rights.

        Rahoitusta poliittisille aktivisteille tarjotaan myös sellaisten järjestöjen kuin International Republican Institute, National Democratic Institute ja Freedom House kautta.

        NED tekee yhteistyötä George Sorosin eri järjestöjen kanssa rahoittaen samoja tai vastaavia hankkeita.

        Siksi ei kenties olekaan yllättävää, että arabimaiden kansannousujen jälkeen valtaan nousseet tahot, kuten Libyan uusi pääministeri Abdurrahim el-Keib, edustaa amerikkalaisten korporaatioiden intressejä. El-Keib toimi ennen pääministeriyttään BP:n, Shellin ja Totalin rahoittamassa Petroleum-instituutissa.

        http://www.magneettimedia.com/ned-seta/

        Rovaniemen Yliopiston tutkimuksesta "Kahden valtakunnan kansalaiset" liittyen lestadiolaisiin löytyy maininta, että CIA on rahoittanut Suomessa lestadiolaisten toimintaa. Kyseisestä tutkimuksesta löytyy myös tietoa, että miten merkittävä poliittinen asema lestadiolaisuudella on ollut valtionhallinnossakin - uskonnon velvoittamana - Suomessa jo pitkään.

        http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/88813/Nykänen_ActaE_101_doria.pdfA.pdf?sequence=4

      • Hohhoijakkaa....
        kähmintämestari kirjoitti:

        Eikä Timo Soinikaan halunnut olla itselleen vaaraksi.

        Niinpä hän otti EU:n erikoisytimestä jesuiittojen Opus Dei salaseurasta ristinoppineen itsekiduttajan, Jumalan aasin Oskari Juurikkalan henkilökohtaiseksi puheidensa kirjoittajaksi suoraan Lontoon Ekonomiskuulista, ja meni Stubbin kanssa tekeään peliaitioon lehmäkaupat. Muuten ei olisi Suomi sanut Kataistaan, eikä, EU Eurooppa-neuvosto diktatuuriaan.

        Suomi oli Kataisella EPP:n 16. valloitettu maa - ja kaiken lisäksi vahvimmin, koska Katainen luotsasi finanssikriisin Niinistön EPP-puolueelle luomalla EcoFin -järjestelmällä alkaen vuosi 1999.

        Vai varmisti Soini myötätunnon ja puolustuslinjan jälkeen vuoden 2011 vaalien, jos vihdoinkin joku ja perussuomalainen huomaisi, että mitä hän on todellisuudessa tehnyt. Turha pelko.

        nää uskonnolliset salaliittoteoriat ovat niin koomisia, ei niitä pidä ottaa vakavissaan ja oikeasti ne eivät edes kuulu tälle palstalle.

        Mutta kun noihin salaliittoteorioihin innostuu, niin esitän ihan oman salaliittoteorian (joka sekään ei tietenkään kuulu tälle palstalle, mutta on aika realistinen).

        Maat jotka ovat pyrkineet itsenäisyyteen ja pois ylikansallisten pankkien velkavankeudesta ja turhasta korkojen maksusta, niille on usein käynyt ikävästi siinä mielessä, että niiden maiden johto on vaihdettu ulkopuolisten taholta, homma pyöri Yhdysvaltojen takapihalla jo vuosikymmeniä sitten, maiden itsenäisyyttä korostavat johtajat ovat nekin deletoituneet, syöpää ja sen sellaista, Eurooppaan se tuli sitten hieman myöhemmin.

        Romaniassa karpaattien neroksi kutsuttu Nicolae Ceaușescu maksoi pois maan valtionvelan ja tulos oli Ceaușescun deletointi epämääräisissä olosuhteissa.

        Jugoslavia oli enemmän omavarainen talous, maa hajoitettiin ja palasteltiin ulkopuolisten maiden toimesta, Venäjän ja Kiinan sekä useiden muiden itsenäisten maiden kimpuun on käynyt NED niminen järjestö kumppaneidensa kanssa, Puolasta tiedetään, että Solidaarisuus järjestön taustalla oli CIA projekti jne.

        Ylikansallisille pankeille WTO:lle IMF:lle ja Maailmanpankille ei uskalleta sanoa ei, ne tarvitsevat maksamiamme korkoja ja rahoja, edes hyvinvoiva Norja ei ole turvassa tältä korkojen maksulta, Norjalla toki on valtavasti enemmän sijoituksia kuin velkaa, sijoituksillaan se maa pysyisi maksamaan velat pois helposti eikä sitä edes huomaisi taloudessa, mutta Norja maksaa kiltisti turhaa reilu 30 miljardin valtionvelkaa, tai siitä aiheutuneita korkoja pankeille, se vaikuttaisi olevan maksu josta ei voi kieltäytyä.

        No joo, tää oli salaliittoteoriaa ja globalisaatio eteneen väjäämättä länsipankkirien toivomusten mukaisesti.

        http://www.kolumbus.fi/aquilon/valmiit_tekstarit.htm

      • odottavalla kannalla
        Hohhoijakkaa.... kirjoitti:

        Osaatko kertoa, että missä kohdin tässä oli se salaliitto, kun ei osunut omiin silmiini?

        "Perussuomalaisten talouspoliittinen neuvonantaja Oskari Juurikkala on katolinen, kuten oppi-isänsä Soinikin.

        Sen lisäksi hän kuuluu Dan Brownin kirjasta Da Vinci -koodi tutuksi tulleeseen Opus Dei -järjestöön. Pienen ja aktiivisen katolisen järjestön jäsenet elävät kurinalaista elämää ja käyttävät muun muassa jalkaan laitettavaa piikkivyötä.

        Järjestöllä on salaseuran maine, mutta se on virallinen osa katolista kirkkoa. Juurikkala on Opus Dein numeraarijäsen eli hän elää selibaatissa ja asuu 10 muun jäsenen kanssa järjestön asuntolassa Helsingissä.

        Oskari Juurikkala on kiusaantunut järjestönsä nyt saamasta julkisuudesta eikä halua kommentoida asiaa Iltalehdelle.

        Rooliaan perussuomalaisten neuvonantajana hän kommentoi niinikään lyhytsanaisesti.

        - En ole poliitikko. Jätän sen puolen Timo Soinille, Juurikkala sanoo.

        Piiskaa ja piikkivyötä

        Juurikkala on kuitenkin aiemmin kertonut uskonnollisista ajatuksistaan julkisuudessa.

        Kainuun Sanomissa hän kertoi syyskuussa käyttävänsä luonnollisesti myös katumusvyötä eli reiteen kiinnitettävää piikkivyötä.

        - Se on hyvin kaukana siitä, mitä Dan Brownin kirjassa (Da Vinci -koodi) sanotaan. Se ei aiheuta verenvuotoa eikä vahinkoa terveydelle. Pidämme sitä aina, paitsi juhlapäivinä.

        Suurelle yleisölle Opus Dein piikkivyö tuli tutuksi hittikirja Da Vinci -koodin kautta.

        - Kaikki eivät kiduta itseään, mutta jopa paavitkin ovat sitä tehneet kautta aikojen, sanoo Suomen katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti Iltalehdelle.

        - Da Vinci -koodin ja todellisuuden välillä ei ole kuitenkaan yhteyttä. Sen antama kuva on täysin väärä, Tervaportti sanoo.

        Ilta-Sanomille Juurikkala kertoi arjestaan Opus Deissä vuonna 2006. Ilta-Sanomat kertoi Juurikkalan myös piiskaavan itseään piikkivyön käyttämisen lisäksi.

        - Meillä on piiska, mutta se on enemmän saunavihta kuin todellinen ruoska, Juurikkala kertoi Ilta-Sanomille. Piiska ei Juurikkalan mukaan aiheuta verenvuotoa tai jälkiä.

        Loppuelämän sitoumus

        - Rukouselämääni kuuluu tehdä katumusta omista synneistäni. Se tarkoittaa pieniä kuolettamisia, uhrauksia. Juon kahvia ilman sokeria, otan vähemmän jälkiruokaa tai valitsen ruokalajin, josta en pidä. Täsmällisyys on minulle jatkuva ponnistelun kohde, joten se on hyvä uhrauksen aihe, Juurikkala kertoi Kainuun Sanomille."

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011121414943759_pd.shtml

        Koita lukea tämäkin teksti huolella, että löydät sen salaliiton, se saattaa olla piilotettuna jonnekin rivien väliin ja näkyy vaan UV-valolla.

        "Etusivu › Lehti › 05-06/2005

        Jeesuksen aasi | Oskari Juurikkala

        Juuri mitään muuta pienessä huoneessa ei ole esillä. Siististi sijattu sänky, pari valokuvaa, seinällä Neitsyt Maria ja kömpelö maisemataulu. Pöydällä on kirja EU-oikeudesta, jota Juurikkala pänttää. On toukokuun alku, London School of Economicisin tenttikausi alkaa pian.

        23-vuotiaan Juurikkalan asunto on perimmäinen huone katolisen Opus Dei -järjestön ylläpitämässä Kelston-asuntolassa Etelä-Lontoossa. Ulospäin se on ihan tavallinen, punatiilinen kapea brittitalo, jonka pienen puutarhan kasvit tunkevat aidalle ja ylikin. Pihalla ei ole kylttiä, vain pieni numerolaatta talon seinässä: 159, Nightingale Lane."

        http://www.image.fi/artikkelit/jeesuksen-aasi-oskari-juurikkala

        Tässä vain osa pitkästä tekstistä.

      • joulupukkikansa
        odottavalla kannalla kirjoitti:

        Ja tähän edelle vielä lisäystä. Kirjoitit näin:

        "nää uskonnolliset salaliittoteoriat ovat niin koomisia, ei niitä pidä ottaa vakavissaan ja oikeasti ne eivät edes kuulu tälle palstalle."

        Osaatko kertoa, että mihin tämä koominen Soini-tarina nyt kuuluisi laittaa? Pyydän saada kuitenkin huomauttaa, että tämä uskonnollinen komiikka puri Suomen kansaan ihan jytkyjen verran!

      • Kerrotaas nyt
        joulupukkikansa kirjoitti:

        Ja tähän edelle vielä lisäystä. Kirjoitit näin:

        "nää uskonnolliset salaliittoteoriat ovat niin koomisia, ei niitä pidä ottaa vakavissaan ja oikeasti ne eivät edes kuulu tälle palstalle."

        Osaatko kertoa, että mihin tämä koominen Soini-tarina nyt kuuluisi laittaa? Pyydän saada kuitenkin huomauttaa, että tämä uskonnollinen komiikka puri Suomen kansaan ihan jytkyjen verran!

        Kun kysytään, uskonnolliset järjestöt ovat periaatteessa vaikutuksiltaan minimaallisia poislukien tietyt suuntaukset jotka vaikuttavat jopa vaalituloksiin:

        "Kristillinen fundamentalismi ei ole kehittyneissä teollisuusmaissa mikään vaaraton marginaali-ilmiö. Rikkaita suosiva republikaaninen puolue alkoi saada köyhien yhdysvaltalaisten ääniä ryhtymällä myötäilemään äärikristittyjä. Tällä kentällä voimakkain ja vaikutusvaltaisin ryhmittymä on dispensationalistit eli kristityt sionistit. He uskovat Jumalan tempaavan heidät taivaaseen heti, kun Israel saa haltuunsa kaikki juutalaisten muinoin asuttamat alueet ja kun Jerusalemin temppeli rakennetaan uudestaan.vaikutuvallaltaan..."

        http://www.tammilehto.info/iranydin.htm

        Mutta esim. NED järjestö on tukenut niitä erilaisia uskontokuntia isoilla rahoillaan silloin kun on katsonut sen olevan hyödyksi Yhdysvalloille ja sen eduille ympäri maailmaa itsenäisinä ne ovat melko avuttomia.

        Soinin taustat ovat tunnetut, myös tuo yhteys katoliseen kirkkoon, siinä ei sinänsä ole mitään outoa, Katoliset savat julistaa omaa oppiaan kuinka haluavat, Soinikin kannattaa lontoolaosjoukkuetta brittiliigassa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Soini

        Mutta jatketaas sitten uskisten salaliittoa ;-)

        "Alternet tutki artikkelissaan "Meet The Family" salaisen kristillista fundamentalismia edistävän järjestön taustoja sekä agendaa. Alternet toteaa, että kyseessä on kaikkein salaisin ja voimakkain uskonnollinen organisaatio Yhdysvalloissa, jolla on yhteydet korkeimmille hallinnon tasoille ja mm. tiedustelupalvelu CIA:han sekä lukemattomiin entisiin että nykyisiin diktaattoreihin kautta maailman.

        Artikkelin mukaan salamyhkäinen maailmanvaltaan pyrkivä organisaatio piiloutuu The Fellowship Foundationin nimen lisäksi mm. seuraavien nimitysten taakse: National Committee for Christian Leadership, The National Fellowship Council ja Fellowship House ja International Christian Leadership. Alternetin artikkelissa on kirjattuna myös varmasti lukemisen arvoinen organisaatiota tutkineen Jeffrey Sharletin haastattelu..."

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9655

        Näissä pitää kuitenkin muista lähdekritiikki, tosin linkissä on lähteet hyvin esillä.

      • On oikeastaan
        kiitoslinkkivinkit kirjoitti:

        Kiitos tiedoista. Tästähän tulee mielenkiintoinen kuvio.

        jo aika Wanha juttu, politiikkaa seuranneet ovat tuon tienneet jo jokusen vuosikymmenen.

      • Ei aivan
        CIA-usko kirjoitti:

        Rovaniemen Yliopiston tutkimuksesta "Kahden valtakunnan kansalaiset" liittyen lestadiolaisiin löytyy maininta, että CIA on rahoittanut Suomessa lestadiolaisten toimintaa. Kyseisestä tutkimuksesta löytyy myös tietoa, että miten merkittävä poliittinen asema lestadiolaisuudella on ollut valtionhallinnossakin - uskonnon velvoittamana - Suomessa jo pitkään.

        http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/88813/Nykänen_ActaE_101_doria.pdfA.pdf?sequence=4

        Vaan lestat haki demareilta CIA rahaa.

      • hehehehh
        Kerrotaas nyt kirjoitti:

        Kun kysytään, uskonnolliset järjestöt ovat periaatteessa vaikutuksiltaan minimaallisia poislukien tietyt suuntaukset jotka vaikuttavat jopa vaalituloksiin:

        "Kristillinen fundamentalismi ei ole kehittyneissä teollisuusmaissa mikään vaaraton marginaali-ilmiö. Rikkaita suosiva republikaaninen puolue alkoi saada köyhien yhdysvaltalaisten ääniä ryhtymällä myötäilemään äärikristittyjä. Tällä kentällä voimakkain ja vaikutusvaltaisin ryhmittymä on dispensationalistit eli kristityt sionistit. He uskovat Jumalan tempaavan heidät taivaaseen heti, kun Israel saa haltuunsa kaikki juutalaisten muinoin asuttamat alueet ja kun Jerusalemin temppeli rakennetaan uudestaan.vaikutuvallaltaan..."

        http://www.tammilehto.info/iranydin.htm

        Mutta esim. NED järjestö on tukenut niitä erilaisia uskontokuntia isoilla rahoillaan silloin kun on katsonut sen olevan hyödyksi Yhdysvalloille ja sen eduille ympäri maailmaa itsenäisinä ne ovat melko avuttomia.

        Soinin taustat ovat tunnetut, myös tuo yhteys katoliseen kirkkoon, siinä ei sinänsä ole mitään outoa, Katoliset savat julistaa omaa oppiaan kuinka haluavat, Soinikin kannattaa lontoolaosjoukkuetta brittiliigassa.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Soini

        Mutta jatketaas sitten uskisten salaliittoa ;-)

        "Alternet tutki artikkelissaan "Meet The Family" salaisen kristillista fundamentalismia edistävän järjestön taustoja sekä agendaa. Alternet toteaa, että kyseessä on kaikkein salaisin ja voimakkain uskonnollinen organisaatio Yhdysvalloissa, jolla on yhteydet korkeimmille hallinnon tasoille ja mm. tiedustelupalvelu CIA:han sekä lukemattomiin entisiin että nykyisiin diktaattoreihin kautta maailman.

        Artikkelin mukaan salamyhkäinen maailmanvaltaan pyrkivä organisaatio piiloutuu The Fellowship Foundationin nimen lisäksi mm. seuraavien nimitysten taakse: National Committee for Christian Leadership, The National Fellowship Council ja Fellowship House ja International Christian Leadership. Alternetin artikkelissa on kirjattuna myös varmasti lukemisen arvoinen organisaatiota tutkineen Jeffrey Sharletin haastattelu..."

        http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9655

        Näissä pitää kuitenkin muista lähdekritiikki, tosin linkissä on lähteet hyvin esillä.

        Tosiaan koomista tuo uskovasvouhkaaminen.

      • 9+14
        marraskuussa kirjoitti:

        Sinne oikeusministeriön sivulle linkittäneelle: onko sinulla nyt lakikirjalinkkiä, josta faktana voidaan tämä asia tarkista?, Jos jukolavita tämä on ollut poliitikkojen puolelta pelkkää kusetusta jo ainakin 90-luvulta, on tasan ysk hailee mitä joku sivu ministeriössä sanoo asiasta.

        Missä on faktalakikirja!

        Ja onhan se nyt jumankekka posketonta, että Suomen pysyväksi tarkoitettuun peustuslakiin, joka on aikaisemmin tehty kansalaisten suojaksi virkamiesten ja poliitikkojen mielivaltaa vastaan, kirjataan, että sillä saadaan rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia elää, olla ja asua! Erikoista kansanvaltaa.

        Ja kaiken huippuna sinne on merkitty pysyvänä instanssina Eurooppa-neuvosto, joka on yhden eurooppalaisen puolueen luoma, johtama ja pystyssä pitämä, ja joka tuli mustana hevosena Lissabonin sopimukseen. Hitto, kun te ette osaa varmaan edes englantia... t'ätä kun ei suomeksi ole sanottu, eikä sanota.

        "Following the pattern of the EPP Summit, for the past years the party has organised on a regular basis EPP Ministerial meetings prior to the meetings of the Council of the European Union with ministers, deputy ministers, secretaries of State and MEPs related to the subject attending.

        Currently, the EPP organises a total of twelve Ministerial meetings which are:

        General affairs
        Foreign Affairs
        Economy and Finance
        Home affairs
        Justice
        Defence
        Employment and Social Affairs
        Industry
        Agriculture
        Energy
        Environment[16]

        According to the Lisbon Treaty, the EPP (like all Europarties) must present, as part of the campaign for the European elections, a candidate for President of the European Commission; the EPP already did this prior to the ratification of the Lisbon Treaty, by endorsing for a second term Jose Manuel Barroso in April 2009, and did do so for the 2014 elections at its Dublin Congress on 6–7 March 2014.[15][17]"

        Ja muistakaa, he takaavat meille tasa-arvon terveyteen diktatuurilla, sekä ihan jokaiselle ELINIKÄISEN opiskelu ja työnteko-oikeuden.

        http://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party

        Tässä on ajantasainen Suomen perustuslaki:

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    • entä me?

      No, olemmepa me mielenkiintoisen diktatuurin alla, voi hyvänen aika. Mitä tästä nyt tulee? Miten meidän eduskunta on voinut hyväksyä tämän kaiken? Ilmankos se vaikuttikin, tämä EPP, joka sai nyt sen koko vallan Eurooppa-neuvoston kautta EU:sta - ja samalla meistä perustuslain kautta - niin jättimäiseltä systeemiltä. Eihän tätä vastaan pysty millään kapinoimaan?!

      • jopas jotain

        Onko tämän henkilön nimen kohdalle kuitenkin syytä - oikeasti - vaihtaa CIA? Vuonna 2007 oli kautta Euroopan jättimäiset korruptiovaalit tämän diktatuurin luomiseksi. Linkissä mielenkiintoista luettavaa.

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen"

        "Tiedusteluraportti 20. syyskuuta 2008 sisältää tietoa..."

        http://pirona.fi/?p=1515

      • lisäys edelliseen
        jopas jotain kirjoitti:

        Hallussani on uutinen, että tämä lasten sieppaustoiminta on tapahtunut korkea-arvoisten Portugalin ja Britanian oikeusviranomaisten suojeluksessa. Lause, joka luki alkuperäisessä englannin kielisessä uutisessa, mutta ei käännetty samaan suomennettuun uutiseen.

      • Ja taas
        jopas jotain kirjoitti:

        Onko tämän henkilön nimen kohdalle kuitenkin syytä - oikeasti - vaihtaa CIA? Vuonna 2007 oli kautta Euroopan jättimäiset korruptiovaalit tämän diktatuurin luomiseksi. Linkissä mielenkiintoista luettavaa.

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen"

        "Tiedusteluraportti 20. syyskuuta 2008 sisältää tietoa..."

        http://pirona.fi/?p=1515

        Huuhaasalaliittoteoriaa.

      • torjuntaturnee
        Ja taas kirjoitti:

        Huuhaasalaliittoteoriaa.

        Perustelu? Kun susta tuntuu siltä, vai? Eikä oikein mahdu auktoriteettiuskoon?

        Annapa itsellesi kerrankin lupa ajatella: entäpä jos se sittenkin on totta? Mitä siitä seuraa? Mistä se kertoo?

        Jos laitat totuuden salaliittoteoriaksi tai huuhaaksi, se ei kerro itse asiasta mitään tai sen totuudesta, mutta se kertoo sinun pelostasi menettää se maailma ja sen kuva, jonka koet turvalliseksi. Totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

        Kammottavaa salaliittoteoriaa, jota vuodetaan sisäpiiristä?

        "Pappismies väittää myös, että seksuaalisuuteen tiukasti suhtautuvassa Vatikaanissa on vuosien ajan hankittu nuoria tyttöjä orgioihin.

        - Uskon, että Emanuelasta tuli osa ketjua, kertoo isä Amorth."

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288471301469.html

        "Teinityttö siepattiin Vatikaanin poliisin seksijuhliin"
        Torstai 24.5.2012

        Roomalaiskatolisen kirkon johtava manaaja isä Gabriele Amorth väittää, että 30 vuotta sitten Roomassa kadonnut Emanuela Orlandi, 15, on joutunut seksuaalirikosten kohteeksi.

        Amorth kertoo La Stampa -lehdelle, että sieppaajat veivät tytön seksijuhliin, joihin osallistui muun muassa Vatikaanin poliiseja ja ulkomaalaisia diplomaatteja. Tyttö joutui manaajan mukaan julman seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi."

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012052415620272_ul.shtml

        Ketä olivat ne muut uhrit? Toimittajat valehtelee? Kirkon piirissä tapahtuu jotakin outoa?

        Olisikohan sun aika tarkistaa foliohatun asentoa ja vuorata vielä selkäytimenkin jatke?

      • elämä on
        torjuntaturnee kirjoitti:

        Olivatkohan nämäkin sivistysuskoisia? Vai kamalaa salaliittoteoriaa?

        http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/110299-poliisi-pidatti-184-epailtya-pedofiilia-poliiseja-opettajia

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808078065144_uu.shtml

        tässä tämä huuhaasalaliittoteoriauutinen:

        "Published: 18th February 2011, SUN

        Maddie vanished in Portugal in May 2007.

        Angolan-born Italiano said the gang of influential and dangerous perverts had hunted children in the Algarve before smuggling them out of Portugal.

        Italiano, 36, said the ring was based in Faro and Albufeira, but had high-level contacts in Portugal's judiciary and links to a legal practice in London."

      • Huihaita
        Ja taas kirjoitti:

        Huuhaasalaliittoteoriaa.

        Sitä ihteensä, eikä lisäksi noilla maddie jutuilla ole mitään tekoa tämän ketjun muiden keskustelujen kanssa. Tiedossa on myös, että suuri osa tapauksista on ollut poikiin sekaantuimista, ei niinkään tyttöihin, mutta se taas on aivan eri keskustelun ja ehkä aivan eri palstankin paikka.

      • järki käyttöön
        Huihaita kirjoitti:

        Sitä ihteensä, eikä lisäksi noilla maddie jutuilla ole mitään tekoa tämän ketjun muiden keskustelujen kanssa. Tiedossa on myös, että suuri osa tapauksista on ollut poikiin sekaantuimista, ei niinkään tyttöihin, mutta se taas on aivan eri keskustelun ja ehkä aivan eri palstankin paikka.

        No, kuule juurihan liittyi tähän Soininkin pelkäämään vaaralliseen politiikkaan - etkö osaa lukea?!

        Ja itsessään tuo keskustelu muuten liittyy hyvinkin tähän ketjuun, koska asiaan liittyy erään tunnetun ja arvostetun kadonneiden lasten sivuston ylläpitäjän itsemurha syyskuussa 2010, ja hänen hallustaan löytyi pedofiiliaineistoa liittyen poliitikkojen kiristämiseen. Samoihin aikoihin tuomittiin Interpolin korkein poliisijohtaja Selebi huumekaupasta ja vehkeilystä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.

        Miten sinä kuvittelisit, että jokin aate on vaarallinen, ellei siihen liittyisi kiristämistä, murhia, palkkamurhia, rahanpesua, sieppauksia, seksibisnestä, väärentämistä, valehtelua, kusettamista, hyväksikäyttämistä, asekauppaa ja kaikkea mahdollista?

        Soini on sataprosenttisesti oikeassa. Ei tällä aatteella muuten olisi näin kova suosio joka puolueessa.

      • No ei
        järki käyttöön kirjoitti:

        " itsessään tuo keskustelu muuten liittyy hyvinkin tähän ketjuun"

        Ei liity, liittyy enintään rikospalstoille, tai uskontojen uhrit palstoille.

        "Soini on sataprosenttisesti oikeassa. "

        Luultavasti olikin, melko varmasti.

      • salainen totuus
        No ei kirjoitti:

        " itsessään tuo keskustelu muuten liittyy hyvinkin tähän ketjuun"

        Ei liity, liittyy enintään rikospalstoille, tai uskontojen uhrit palstoille.

        "Soini on sataprosenttisesti oikeassa. "

        Luultavasti olikin, melko varmasti.

        Kummalle suosittelet kirjoitettavan tästä EU-presidentti Barrososta ja kerrotusta tutkimusraportista, jonka on vahvistanut Metropolitan -poliisi; uskontojen uhrien vai rikospalstalle? Lisää löytyy Metropolitan poliisin sivuilta operaationimellä Grange, jonka operaation perusti kevää 2011 Englannin pääministeri Cameron.

        http://content.met.police.uk/Article/Operation-Grange/14

        http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Grange

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen

        Tiedusteluraportti 20. syyskuuta 2008 sisältää tietoa säännöllisestä pedofiliasta , lasten hyväksikäytöstä ja snuff-elokuvien teosta eri paikoissa Belgiassa Euroopan komission jäsenten toimesta. 37 – sivuisen raportin, joka julkaistiin www.worldreports.org-sivulla otsikolla ” Madeleine McCann ja Euroopan komission pedofiiliskandaali ” sivulla 23 . todetaan näin:

        [ ... ] ” 7. elokuuta 2007 Lontoon Metropolitan poliisi vahvisti, että Madeleine McCann siepattiin Belgiassa toimivan pedofiiliorganisaation tilauksesta. Meille on kerrottu miten tämä tapahtuu: “asiakas saa kolme valokuvaa eri lapsista ja hän valitsee mieleisensä. Henkilö, joka valitsi Madeleine McCannin on korkea-arvoinen Euroopan komission virkamies Brysselissä ja hänen nimensä on raportoitu.…Hänen häpeällinen nimensä on Jose Manuel Barroso… “

        Linkki edellä olevassa kirjoituksessa.

        Tai osaatko kertoa, että onko KRP:llä ja Madeleinella ja operaatio Grangella täällä jossakin ihan oma ketju, johon voisi tuon Barroso ja Brysseli-asian laittaa?

        "Maddyn sieppaajaa etsittiin Suomesta

        Perjantai 8.8.2008 klo 04.58

        seuloi pedofiiliringin suomalaisia jäseniä."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808078065144_uu.shtml

        Ihan hirvee salaliittoteoria ja KRP:kin sotkeutunut?! Nyt on ostettava niille äkkiä paljon pehmoleluja, torkkupeittoja ja foliohattuja!

      • Ilman muuta
        salainen totuus kirjoitti:

        Rikospalstoille, ei tuolla ole politiikan kanssa varsinaisesti mitään tekoa.

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen"

        Tuo taas on huuhaata, josta olisi jo rangaistu monin eri tavoin jos se olisi totta.

      • faktaaa
        Ilman muuta kirjoitti:

        Rikospalstoille, ei tuolla ole politiikan kanssa varsinaisesti mitään tekoa.

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen"

        Tuo taas on huuhaata, josta olisi jo rangaistu monin eri tavoin jos se olisi totta.

        Tai jos tutkijat ja poliisit eivät olisi niin kovin peloissaan?! Miten selität tämän uutisen?

        "Brittipoliisi tekaisi todisteita Madeleine McCannin vanhempia vastaan

        Tiistai 14.12.2010 klo 23.00 (päivitetty klo 23.43)

        Wikileaks -paljastussivuston tiedot ovat peräisin Yhdysvaltain Portugalin suurlähettilään Al Hoffmanin luottamuksellisesta tiedonannosta, jossa hän paljastaa brittiläisen kollegansa Alexander Wykeman Ellisin maininneen asiasta.

        - Menemättä yksityiskohtiin, Ellis myönsi brittipoliisin "kehittäneen todisteita" Kate ja Gerry McCannia vastaan, Hoffman raportoi."

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010121412867161_ul.shtml

        Kammottava salaliittoteoria kertoo myös kesällä 2008 aukaistujen, aikaisemmin salattujen tutkimuspapereiden mukaan, että tässä vanhempien syylliseksi asettamisessa avusti Suomen KRP.

        Miten laillista on mielestäsi tällainen "todisteiden tekaiseminen", ja osaatko kertoa, että miten siitä nyt sitten on rangaistu, kun tässä asia tuodaan ihan selvästi julki, ja henkilöt (poliitikot) kertovat siitä omalla nimellään todistaen näin kyseisen asian?

        Käytän Suomen uutisointia lähteenä, jota kieltä ymmärtää kaikki, mutta on huomioitava, että Suomessa asia kerrotaan aina pienimuotoisempana ja valikoiden totuuksia, mutta tarina on perustaltaan juuri tämä.

      • jatka keskustelua
        faktaaa kirjoitti:

        Yhteenvetona vielä - tässä uutisessa on Brittipoliisin yhteistyö esillä tytön katoamistutkimusten manipuloinniksi siten, että se osoittaisi vanhempia syyllisiksi, johon tutkimuksen manipulointiin on osallistunut Suomen KRP. Ja edellä on väite, että tytön sieppaus liittyi EU-komission Portugalilaiseen johtajaan, josta Portugalista tyttö siepattiin. Missä kohdin tässä on salaliittoteoria? Ja minkälainen?

      • ...................
        jatka keskustelua kirjoitti:

        Yhteenvetona vielä - tässä uutisessa on Brittipoliisin yhteistyö esillä tytön katoamistutkimusten manipuloinniksi siten, että se osoittaisi vanhempia syyllisiksi, johon tutkimuksen manipulointiin on osallistunut Suomen KRP. Ja edellä on väite, että tytön sieppaus liittyi EU-komission Portugalilaiseen johtajaan, josta Portugalista tyttö siepattiin. Missä kohdin tässä on salaliittoteoria? Ja minkälainen?

        "EU:n presidentti José Manuel Barroso tilasi Madeleine McCannin sieppauksen"

        Tuo taas on huuhaata, josta olisi jo rangaistu monin eri tavoin jos se olisi totta. "

        Totta noin, huuhaatahan tuo on ja vikkaan mielikuvituksen vääntämää salaliittotoriaa Barrososta.

        Tätä ketjua ei viitsi enään nostella, sen verran sekopäiseksi se on mennyt Pöyryinen ja muine vastaavineen, ketju näyttää enemmänkin sekopäiseltä kajahtaneen yksinpuhelulta joiltain osin....

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/2021950/#comment-10104295

      • Anonyymi
        elämä on kirjoitti:

        Olivatkohan nämäkin sivistysuskoisia? Vai kamalaa salaliittoteoriaa?

        http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/110299-poliisi-pidatti-184-epailtya-pedofiilia-poliiseja-opettajia

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808078065144_uu.shtml

        tässä tämä huuhaasalaliittoteoriauutinen:

        "Published: 18th February 2011, SUN

        Maddie vanished in Portugal in May 2007.

        Angolan-born Italiano said the gang of influential and dangerous perverts had hunted children in the Algarve before smuggling them out of Portugal.

        Italiano, 36, said the ring was based in Faro and Albufeira, but had high-level contacts in Portugal's judiciary and links to a legal practice in London."

        Ainakin teinitytöllä ollut kliffaa.

    • nytkö=aika

      Tiedättekö mitä,

      tällaiselle tavikselle nämä asiat tuntuu käsittämättömiltä

      mutta onhan meillä oppineita ja asiaan paneutuneita ihmisiä,

      niitäkin jotka ovat oikeudenmukaisuuden puolella,

      toivottavasti he toimivat.

      En ole uskovainen sen kummemmin mutta taas tulee mieleen
      raamatun sanat: " Kaikki pimeyden työt tuodaan valoon"

      • katsotaankatsotaan

        Hyvä, että korjasit asemaasi. Juuri näin. Nämä helvetin pimeyden työt ovat saaneet elää ja olla ihmisten hyväuskoisen, naiivin auktoriteettiuskon ja diplomaattisen syytesuojan varassa. Ja sen varassa, että viestintuojat teilataan ja asiat ja totuudet leimataan salaliittoteoriaksi.

        Ja tällaisia ovat henkilöt, joihin me luotamme ja joille annamme päätösvallan koko elämästämme.

        Ja minä kerron näistä asioista juuri tiedotusmielessä, että tietämättömätkin tietäisivät, koska jos Suomessakin olisi edes vähän kyseenalaistettu niin poliisin kuin poliitikkojenkin touhuja, maa olisi hieman enemmän kohdillaan. Tiedätkö muuten miksi Joulupukki on kotoisin juuri Suomesta?

        Toivotaan, että on vielä ihmisiä, joille merkitsee oikeudenmukaisuus, mutta juts nyt maa nimeltä Suomi on tosi pahassa jamassa.

    • Ehhei

      sehän näyttäisi olevan jännää, tämä poltiikka.

      • Joo ja

        Siihen kun vielä sekotetaan kaikenlaisia hatusta revittyjä salaliittoteorioita niin ... no joo...hohhoijakkaa.

      • Sitä se
        Joo ja kirjoitti:

        Kun täällä ei enään ole kelvollista moderointia, niin salaliittohörhöt eivät enään osaa pysyä palstallaan, tulos muistuttaa jotain mielisairaalan vessanseinää.

      • 907855679
        Sitä se kirjoitti:

        Kun täällä ei enään ole kelvollista moderointia, niin salaliittohörhöt eivät enään osaa pysyä palstallaan, tulos muistuttaa jotain mielisairaalan vessanseinää.

        Samanlaista kuin joidenkin pakkomielteisten uskiksien julistaminen näillä salaliittouskovaisilla. Ennen, silloin sivistyneempänä aikana, uskovaiset pysivät omilla palstoillaan ja samon salaliittopöhköt, heitä ei häiritty omilla palstoillaan muiden toimesta, mutta sitten päsi alemman älykkyysosamäärän väki nettiin ja palstat sotkettiin ei uudet vajaammat eivät ollenkaan tajunneet palstajakoa, vaan väänsivät aivopierujaan minne sattui.

      • normitettu pomo
        907855679 kirjoitti:

        Siinä se tuli: palstajako, oikea ketju jne. Luokittelu, jaottelu, lokerointi ja asenne, jolla se tehdään. Todellinen älykkyysosamäärän korkea veisuu.

      • Anonyymi
        Joo ja kirjoitti:

        Siihen kun vielä sekotetaan kaikenlaisia hatusta revittyjä salaliittoteorioita niin ... no joo...hohhoijakkaa.

        Eihän näiilä puupäillä järki riitä edes tämän
        maan asioden hoitoon saatikka sitten
        sala liittoiluun joutuvat itse kusetetuksi
        EUssa.

    • jestas sentään

      Ihan omilla aivoillasiko ajattelit?

    • tuleva hallituksemme

      Nyt kannattaa olla kiinnostunut EU-politiikasta, koska ensimmäistä pääkallopaikan diktatuurihallitusta kootaan, joka aloittaa toimintansa marraskuussa.

      Uutinen oli 15.7.2014.

      "Luxemburgilainen Jean-Claude Juncker, 59, on valittu odotetusti EU-komission puheenjohtajaksi. Europarlamentin selvä enemmistö eli 422 meppiä äänesti Junckerin puolesta."

      http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194914110640/artikkeli/juncker valittiin odotetusti eukomission johtoon.html

      Kyseessä on samanlainen äänestys kuin oli Kataisen talouskomissaariasiassa - äänestyksessä oli vain yksi ehdokas ja kansan valitsemien edustajien eli meppien tehtäväksi jäi äänestää, että tykkäävätkö he vai eivät. Mallia "äänestykseen" on otettu Pohjois-Koreasta.

      Nyt uutinen 27.08.2014.

      "EU-maiden johtajien odotetaan nimeävän lauantaina unionin uuden ulkoministerin sekä Eurooppa-neuvoston seuraavan puheenjohtajan. Valtiojohtajat kokoontuvat lauantaina huippukokoukseen Brysseliin."

      http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194923591246/artikkeli/euhuippukokous paattanee kahdesta huippuvirasta.html

      EU-huippukokous on alunperin EPP Kansanpuolueen kokous, joka ei liittynyt mitenkään Euroopan Unioniin, vaan vasta Lissabonin sopimuksella alkaen 1.12.2009 he saivat valtansa ja myös vallan näihin johtohenkilönimityksiin. On täysin yhdentekevää ketä ehdokkaita muilla on. He valitsevat johtajan vain omasta puolueestaan, eli EPP-puolueesta.

      Riittää, kun googlaatte henkilön nimen, ja liitätte siihen kirjainyhdistelmän EPP, ja jos ne eivät tuota kyseisen puolueen tulosta, henkilöllä ei ole mitään tekemistä koko jutun kanssa, vaikka uutinen antaisi niin ymmärtää.

      Missään nimessä sen enempää Tanska kuin Italiakin ei vaikuta mahdollisilta - ovatko edes EPP johtajia?!. Katainen on tietysti EPP-puolueen johtaja, ja nimenä Puolan Tuskin (joka pääsi presidentiksi, kun koneellinen Puolan johtoa kuoli - myös hänen kanssaan politiikassa kilpaillut silloinen presidentti) ohella tunnetuimpia.

      Ainoana mahdollisuutena Barroson jälkeen itse näen tästä listasta Kataisen, joka johti koko finanssikriisioperaatiota EPP:n nimissä - se on ehdottomasti hänen puolueen palkkiovirkansa aika. Ainakaan tässä listassa eivät muut nimet tunnu mahdollisilta EPP-johtajilta.

    • uusi maa

      Ja se mikä tässä on kiinnostavaa, on se, että kun he saavat tuon jo kauan sitten valitsemansa kokoonpanon kasaan marraskuussa EU:ssa (vaikka kansalle näyteltäisiin ihan mitä näytöstä tahansa), niin laittavatko he samantien voimaan valmiuslain ja koko talousjärjestelmä keikahtaa sataprosenttiseen säännöstelyyn ja valvontaan.

      Tarkoittaa suomeksi sitä, että astuu voimaan uusi valmiuslaki, joka Suomessakin antaa täyden vallan vain muutamalle ministerille ohitse eduskunnan - eli tähän Brysselin tapaan tulee myös Suomessa voimaan diktatuuri.

      Valmiuslaissa on merkittävä lista siitä, että miten se tulee muuttamaan meidän elämän. Huom. Kataisen sanat siitä, että huomenna Suomi on aivan toinen maa.

    • salattua

      Salainen tapaaminen Suomessa kesäkuun lopulla liittyen Ukrainaan. Hyvinpä neuvottelivat, kun katsotaan, että mitä on tapahtunut Ukraina-rintamalla tämän kesäkuun lopun jälkeen?! Kyseessä yhteisoperaatio, jolla lopulta saadaan koko Euroopan kattava hätätila aikaiseksi?

      "Salaneuvotteluissa paikalla ollut professori MTV:lle: Tämä teki tapaamisesta ainutlaatuisen

      Julkaistu: 26.8.2014 22:57

      -Koolla oli sekä venäläisiä että amerikkalaisia, joilla on pitkä kokemus ja suorat yhteydet maansa hallitukseen, Suomessa järjestetyissä salaisissa neuvotteluissa paikalla ollut professori Jack Snyder kertoo MTV:lle."

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288730126992.html

    • kiitoksii, kiitoksii
      • eka viesteissä

        Siellä vilahtelee nimi Pöyry?!

        Pöyryllähän on korkean tason suhteet Maailmanpankkiin, josta uutisoitiin vuodelta 2012 - sama vuosi kuin näyttää olevan linkin tilannekatsauslistassakin?!

        On selvää, että tämä Maailmanpankin juttu nyt liittyy kuvioihin, ja siellä on projektissa sotkeuduttu sen tason suohon, että pöytä ei taida olla kenelläkään niin puhdas, että jos asiaa ryhdyttäisiin tutkimaan pintaa syvemmältä - tai perumaan - riippuen tutkijan intresseistä - voisi päitä tippua enemmänkin. Liekö asiaa vetvotaan sen vuoksi? Vai odottavatko tuon kolmen vuoden määräajan umpeen menemistä? Vaikuttaa jättimittavalta kähminnältä joka tapauksessa. Mitä rahoja nyt siirrettiin jemmanimiseen paikkaan liki nigerialaishuijauksen tyyppisesti?

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/taloussanomat-poyry-maailmanpankin-mustalle-listalle/1221508

        "27.6.2012 20:57 (27.6.2012 20:57)

        Suomalainen konsulttiyhtiö Pöyry on joutunut Maailmanpankin mustalle listalle, kertoo Taloussanomat. Listalle joutuvat yritykset, joiden kanssa Maailmanpankki ei suostu tekemään yhteistyötä.

        Maailmanpankin internetsivujen mukaan Pöyry joutui vastuuttomien yritysten listalle, koska se on lähettänyt vääriä laskuja ja tarjonnut sopimattomia etuja Maailmanpankin henkilökunnalle.

        Pöyryn mukaan asia liittyy tytäryhtiön tekemään yksittäiseen Maailmanpankin projektiin. Yhtiön mukaan kyse ei ole lainvastaisesta toiminnasta.

        Pöyry joutui listalle kolmen vuoden määräajaksi viime viikon keskiviikkona."

      • missä tilanteessa
        eka viesteissä kirjoitti:

        On ikävää, että luoton mittana on jo useampi projekti, joka voi yhtälailla viitata projektin takana oleviin kähmintöihin kuin johonkin "ulkopuolisen tahon voimaan".

        Samoin - esimerkki nyt tuosta Maailmanpankista - suuren luokan rahoitusväitteet eivät myöskään tarkoita onnistumista. Mitä suuremmista summista puhutaan, siitä suuremmassa ahneudessa ollaan mukana. Mistään muusta nämä eivät kerro.

        Keskusteluketjusta:

        "Yrittäjä on hakenut 160 miljoonan euron rahoitusta maailmalla. Tuo 10 miljoonaa on Karinkin siteeraamien tilinpäätöstietojen mukaan SAATU ja tietääkseni jo käytettykin. Kuten on jo aiemmin julkisuudessa ollut, hankkeen erittäin merkittävä tukija on ollut Siemens Oy, jonka johdon kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen minä ja muu kaupunginjohto vakuuttui, että hankkeessa kannattaa olla mukana. Jos kerran Siemens on valmis kehittämään hanketta ja ottamaan ison riskin, miksi kaupunki ei olisi mukana lähes olemattomalla riskillä?

        Ritaluoman taustat oli siinä mielessä kunnossa, että hänellä on kymmenien vuosien kokemus kiinteistöbisneksessä ja rakennettuna lukuisia autokaupan kiinteistöjä pääkaupunkiseudulla.

        Minä löin vetoja, koska olin nähnyt investointisopimuksen kansainvälisen tahon kanssa."

        Mielenkiintoinen yhteys tuohon uutiseen Maailmanpankista:

        Ensimmäinen päivitys blogin listassa

        "16.05.2012 Vuoden lopulla rakentamaan (Ritaluoma)."

        Ja uutinen Pöyryn joutumisesta Maailmanpankin mustalle listalle on päiväyksellä 27.6.2012. Myöhemmin samaisessa listassa on maininta, että SCC:n, HML:n ja Pöyryn yhteinen suunnitelma viivästynyt Pöyryn vuoksi (Ritaluoma), mutta tämä on vasta loppuvuodesta 2013.

        KRP:n päällikkö Ranta on tiedottanut keväällä 2011, että järjestäytynyt rikollisuus on soluttatunut Suomessakin joka tasolle, ja vaikka firmoja johtaisivat näennäisesti fiksut ja puhtaat miehet, taustalla häärivät mafiosot.

        Jos puhutaan miljoonista tai jopa sadoista miljoonista euroista, sitä suuremmalla syyllä sitä isommat mafiosot.

        Kerrotaan, että jopa virkamiesten joukossa on sen verran pelkoa, ettei ole miestä tarttumaan asioiden oikeaan hoitoon kuin tutkintaankaan, koska pelotellaan perheenjäsenten hengenmenetyksillä.

        Ja jotta pelottelu tehoaa, on sitä varmasti harrastettu Suomessa jo jokunen vuosi, että on päädytty näin karmeaan tilanteeseen Suomessa. Tässä KRP:n uutinen.

        http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/jo-satoja-peite-firmoja/1023229

    • karmivatilanne

      Puhun edellä ministereiden diktatuurista liittyen valmiuslakiin, mutta ihan paikallistasollakin se jo toimii.

      Muistanette, että miten Katainen antoi kenkää vain puoluejohtajan ominaisuudessa Kanervalle tekstiviestikohussa ja otti täysin äänestysten ja eduskunnankin ulkopuolelta Alexander Stubbin ulkoministeriksi ja nyt hän on jo pääministeri.

      Tämä kuvio on lähes yhtä hätkähdyttävä:

      "Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta sekä varhaiskasvatuksesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi valittiin kokoomuksen valtuustoryhmän esittämänä kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö.

      Hän sijaistaa Laura Rätyä, jonka pääministeri Stubb valitsi kesäkuussa kokoomuksen ministeriryhmään sosiaali- ja terveysministeriksi.

      Männistö valittiin apulaiskaupunginjohtajan sijaiseksi ilman avointa hakua. Päteviä hakijoita ei edes yritetty etsiä eikä valittavalta edellytetty minkäänlaista osaamista alalta. Sen sijaan Männistö kertoi julkisuudessa muutama viikko sitten ikään kuin ilmoitusasiana, että hän on päättänyt ottaa tehtävän vastaan", Kalmari kirjoittaa."

      http://www.talouselama.fi/uutiset/laura radyn sijainen nostaa naraa patevia hakijoita ei edes yritetty etsia minkaanlaista osaamista alalta ei edellytetty/a2262974

      "Kalmari kysyy, edustaako tämä pääministeri Alexander Stubbin (kok) lupaamaa uutta politiikan tekemisen tapaa."

      Kyllä edustaajaa, ja se on sitä mistä olen puhunut. Se on aivan poskettoman röyhkeää toimintaa, josta Soinikin sanoo, että on jopa vaarallista olla eri mieltä.

      On karmivaa, jos suomalaisten realiteettientaju on niin sotkettu, etteivät he edes huomaa, että mitä tapahtuu, vaan tarttuvat vain mielipiteillään joka ainoaan lillukanvarteen, josta voisi kinata.

      Tämä ei ole missään nimessä mitään demokratiaa, ja onko edes lain mukaista, tosin he ovat tehneet noin 400-500 lakien kokonaisuudistusta, niin kuka enää tietää että mitä siellä on puuhattu muutamassa vuodessa. Minkälainen laki ja järjestys meillä on enää edes voimassa. Kannattaa laittaa googleen sanat "lain kokonaisuudistus", niin pääsee jyvälle.

      • stubbido

        Mitään kansanvaltaa ei ole koskaan ollutkaan - on vain "näytelmä", jolla kansa on saatu tyytyväiseksi ja muka kokeneensa vaikuttaa asioihin vaikka kaikki tietävät, että todelliset päätökset on aina tehty hyvin suppean piirin kesken ja näitä tahoja ei ole valittu vaaleilla.

      • missä mennään?
        stubbido kirjoitti:

        Mitään kansanvaltaa ei ole koskaan ollutkaan - on vain "näytelmä", jolla kansa on saatu tyytyväiseksi ja muka kokeneensa vaikuttaa asioihin vaikka kaikki tietävät, että todelliset päätökset on aina tehty hyvin suppean piirin kesken ja näitä tahoja ei ole valittu vaaleilla.

        Niin, näytelmää on pyöritetty näytelmän sisällä, mutta jos nyt astuu valmiuslaki voimaan, se koskee sellaisella tavalla meitä jokaista, että kaatuvat kaikki kulissit kuin aikoinaan elokuvassa Truman show. Tuulimyllyjä vastaan on paha taistella, kun kansa on opetettu vain hymistelemään, lukemana propagandaa ja tissiviihdettä, mutta helpottaa kummasti, jos nyt selviäisi tämä systeemi ja tiedettäisiin, että missä nyt todellisuudessa edes mennään ja ketä kuuluu kumartaa ja mikä meitä odottaa. Nämä ihme vinkumiset uusista puolueista ja äänestämisistä ovat universumin päässä todellisesta poliittisesta tilanteesta, jossa Neuvostoliiton länsiraja siirrettiin vain Atlantille.

      • ................
        missä mennään? kirjoitti:

        "todellisesta poliittisesta tilanteesta, jossa Neuvostoliiton länsiraja siirrettiin vain Atlantille. "

        Olet todella pihalla. Neuvostoliittoa ei enään ole ollut aikoihin ja ja Venäjänkin vaikutusalueet nekin pienenevät koko ajan, EU ja Nato valtaa alaa.

    • onko tietoa

      Aivan, näin se on ollut, mutta nyt tuo koko näytelmäkin aiotaan purkaa.

      Osaako kukaan kertoa, että mitä tämä yhdistyminen merkitsee/merkitsi poliittisella Euroopan kentällä EPP-puolueen sisältä, jonka yhdistymisen ja EPP-kansanpuolueeseen liittämisen teki Sauli Niinistö saaden kansanpuolueen kunniapuheenjohtajan arvon? Iso merkitys sillä on ollut oltava, jos Niinistö sai siitä tällaisen arvonimen.

      http://en.wikipedia.org/wiki/European_Democrat_Union

      Mikä on Euroopan Demokraattinen Unioni käytännössä?

      • ....................

        Ei sitä ole enään olemassa, EPP taas johon se liitettiin on mitä on, kuten jo edellä kerrottiin:

        "EPP:llä on läheiset suhteet International Republican Institute (IRI) kanssa. Yhdysvaltain halllituksen rahoittaman järjestön..."

        Ja "Valtaosa IRI: n rahoituksesta tulee USA: Agency for International Developmentilta(USAID), Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ja National Endowment for Democracy järjestöltä", jota tutummin NED-sedäksi sanotaan, sen sanotaan olevan maailman suurin propagandapaja joka ajaa pääasiassa Yhdysvaltojen taloudellisia ja poliittisia etuja."

        Ja:

        "Wolfowitz-doktriini: Kaikki keinot ovat Yhdysvalloille sallittuja estettäessä muita maita nousemasta Yhdysvaltain hegemonian haastajiksi

        http://en.wikipedia.org/wiki/Wolfowitz_Doctrine

        Wolfowitz-doktriinin mukaan Eurooppakaan ei saa kilpailla Yhdysvaltain kanssa."

        http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174553-rapa-lakiesitys-euroopan-taantuma-jatkuva-sota#comment-2711137

        Obaman 2009: "Deutschland ist ein besetztes Land und wird immer bleiben" (Saksa on miehitetty maa ja tulee aina niin olemaan). Sopimus, jonka Willy Brandt joutui liittoutuneiden kanssa 1949 allekirjoittamaan, rajoittaa siis nykypäivänäkin Saksan suvereenisuutta.

        Näyttääkin siltä että USA on nyt Ukraina-kriisin aikana aktivoinut ja lisännyt tuon sopimuksen artikloiden mahdollistavaa Saksaan nähden määräävää rooliaan.

        Tämän logiikan pohjalta ainakin, USA jo johtaa ja sen annettaan myös johtaa EU:ta.

        http://dpvm.me/besetztes-land.html

      • ykssilmäinen
        .................... kirjoitti:

        Jos korostat EU:n olevan EPP:n hallussa - kuten se onkin - ja vedät siitä sitten piuhat Yhdysvaltoihin, niin sinun on otettava huomioon, että EPP historiankirjoituksessaan kertoo, että miten välttämätöntä oli Neuvostoliiton kaataminen, jotta voidaan yhdistää vastaavasti EU/EPP ja Venäjä Big-Euroopaksi, koska tämä on fakta asia. Tämän vahvistaa tieto Kataisen neuvotteluista ja tieto, että Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä on hakenut EPP-puolueen jäsenyyttä. Kumpi sitten on tuon uuden jättimaan presidentti - Merkel vaiko Putin vaiko mahdollisesti Obama? Ehkä he mittaavat nyt juuri sitä. Mene ja tiedä, mutta tuo yksisilmäinen Yhdysvalta-tuijotus vie koko tilanteen täysin harhaan. Tai ei vie, vaan ohjaa meitä aina vain enemmän Putinin "henkeen" - sekö lienee propagandan tarkoituskin?!

      • ....................
        ykssilmäinen kirjoitti:

        " ja vedät siitä sitten piuhat Yhdysvaltoihin"

        Miksen vetäisi, kun siitä jotain tiedänkin.

        "Stubb: Ei EU:ta ilman USA:ta

        ”Myöntäkäämme heti, että meidän tavoitteemme taustalla ovat Yhdysvaltain kansalaisten tarpeet ja edut. Me tarvitsemme markkinoita – isoja markkinoita – joilla ostaa ja myydä", varatalousministeri William Clayton sanoi..."

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/stubb-ei-euta-ilman-usata

        (EU ja Nato ovat suurelta osin Amerikan vasalleja. Monet EU:n tärkeimmistä johtohenkilöistä ovat tunnettuja niin kutsutusta atlantismistaan, eli sitoutumisestaan USA:n ja Euroopan yhteistyöhön.)

        (Se, että tärkeiden poliitikkojen mielipiteitä voi muokata, ja että suuryritykset voivat manipuloida heitä, helpottaa amerikkalaisten yritysten toimintaoloja. )

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-kummiseta-kasikirjoitus

      • kokonaisuus

        Mutta kun ne ovat kallellaan wikitiedon mukaan myös Venäjälle - siis EPP ja Yhtenäinen Venäjä yhtyvät, ja Venäjällähän se Hilari Clinton on hypännyt lähiaikoina - vedä piuhat sieltä Putinista myös Yhdysvaltoihin, muutenhan tämä baletti ei toimi.

      • ....................
        kokonaisuus kirjoitti:

        "vedä piuhat sieltä Putinista myös Yhdysvaltoihin, muutenhan tämä baletti ei toimi. "

        Sellaiset piuhat ovat vain vilkkaassa mielikuvituksessasi, mutta ne eivät ole todellisia.

    • poliittinen tilanne

      Jos luette valmiuslain säännöstelyn, jonka olen tänne ties minne ja ties miten monta kertaa linkittänyt, ja joka uhkaa nyt tulla voimaan, joko Ebolan leviämisen avittamana tai Ukrainan kriisin laajetessa, niin ette hyvällä tahdollakaan pysty siitä lukemaan liittyen talouselämään kuin aivan äärimilleen viedyn kommunismin diktatuurihallinnolla.

      Samaan yhteyteen olen linkittänyt Suomen sisäministeriön organisoiman venäläisten maahantulotoimenpidevalmistelun, joka päättyy ensi lokakuun viimeisenä päivänä. Vastaavasti ensimmäinen päivä marraskuuta astuu voimaan tuo EPP-puolueen valitsema EU:n diktatuurihallinto.

      Barrosso, komission johtaja, EPP on maansa kommunistisissijohtaja nelikkavallankumouksen ajalta, ja Merkel, EPPon Itä-Saksan vahva kommunistikasvatti taas koko elämänsä ajalta. He ovat Kataisen ja Niinistön ohella nyt vahvimmat vetovoimat EEP-puolueessa ja Euroopan Unionissa, kun uusi komissio ja valta kootaan Brysseliin.

      Se mitä olen seurannut tilannetta, on täysin harhaanjohtavaa kääntää koko ajan katseita sinne Yhdysvaltojen suuntaan, kun Merkel ja Putin järjestelvät näennäisen Ukraina kriisin varjolla meille uutta kommunismidiktatuuria, tai sitten tuota kommunismidiktatuuria luodaan yhdessä Yhdysvaltojen kanssa myös.

      On mieletön vahinko, että koko ajan tieto hajoaa joka puolelle, niin, että kokonaiskuvan muodostaminen on mahdotonta, mutta mihin muuhun tällainen hajottava mielipideketjutoiminta olisikaan perustettu kuin sabotoimaan nyt sitä tietoa, jota pystyttäisiin toisille antamaan internetin myötä.

      • laulujen lunnaat

        Ja täsmennettynä vielä: aatteelliselta puolelta tätä kommunismia luodaan kansallissosialistisesti katsoen humanistisesti ihmisrodun ihannetta toisen maailmansodan Mussolinin tapaan. Olemmehan sivistysuskoisia! Kuka sitten tuon sivistyksen määritteleekin. Kataisen sanoja tuo sivistysusko, joka perustuu Himasen Sini(veri)siin kirjoituksiin. He tuskin ovat tämän komminusmin ja säännöstelyn alla, joka luovutetaan muutamalle kokoomusministerille, mutta me kyllä.

      • ....................

        Olet taas aivan pihjalla tapasi mukaan ja toistat vaan sama juttua/harhakuvitelmia.

        Merkel on neocon ja toivoo USA:sta vahvaa johtajaa Euroopalle:
        >Angela Merkel, a Neocon as President of the European Union

        He emphasises her links with the neo-conservatives and her idea of US leadership in Europe.>

        http://www.voltairenet.org/article145409.html

      • ...............
        laulujen lunnaat kirjoitti:

        Ei tänne ole kommunismit tulossa, ei sinne päinkään, se mikä tulee on kaukana kommunismista, se on raakaa kapitalismia.

        "Niiden tilalle on tullut Spenglerin kuvaama toisenlainen diktatuuri:

        "Kapitalismi ja idän reaalisosialismi/kommunismi ovat molemmat liberalistisia "lahkoja" ja olleet samalla puolella jakaen varallisuutta harvojen käsiin, liberalismi on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että voidaan alkaa puhumaan Spenglerin mainitsemasta rahan diktatuurista.

        Niiden vastapoolina on ollut markkinatalous ja demokratia, jota Korten hyvin kuvaa kirjoituksissaan, mutta jotka valitettaasti eivät voi toimia nykymallisessa globaalissa kapitalismissa.

        Kapitalismi - reaalisosialismi/kommunismi, ei ole koskaan ollut se todellinen jako. Todellinen jakolinja on aina kulkenut rahatalouden ja reaalitalouden, eli kapitalismin ja markkinatalouden välillä."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9832904/#comment-49659333

      • miksi kutsut?
        ............... kirjoitti:

        Se on varttia vaille voimassa valmiuslaki - nyt jo rajarikkomusten takia valmiustilaa nostettiin. Jos katsot tämän sosialisointimäärän mitä sitten tapahtuu, niin kerrotko minulle, että mitä se on ja millä perusteella, jos se ei ole kommunismia? Valtioneuvosto tarkoittaa siis ministereitä, johon ei liity mitenkään eduskunta, kansan valitsema.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

        Valtioneuvosto saa valmiustilalaissa oikeudet yhteiskunnan taloudellisen elämän täydelliseen kontrolliin. Se voi
        säätää valuutta- ja jalometallisäännöstelyn
        määrätä ulkomaiset saamiset kotiutettaviksi
        valvoa ja säännöstellä pankki- ja vakuutustoimintaa
        määrätä rahoitusmarkkinoilla ja vakuutustoiminnassa noudatettavista koroista
        määrätä indeksiehtojen käytön rajoituksista
        määrätä luotonantoa ja niiden vakuuksia sekä Suomessa asuvan talletuksia ja muita yleisöltä vastaanotettuja takaisinmaksettavia varoja koskevista velvoitteista ja rajoituksista
        määrätä luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä vakuutus- ja eläkelaitosten sijoituksia koskevista velvoitteista ja rajoituksista
        määrätä arvopapereiden liikkeeseenlaskua, kauppaa ja välitystä sekä henkivakuutusten myöntämistä ja välitystä koskevista rajoituksista, kuten arvopapereiden kaupan rajoittamisesta tai kieltämisestä ja sijoitussidonnaisten henkivakuutusten myöntämisen rajoittamisesta tai kieltämisestä
        määrätä maksuliikettä koskevista rajoituksista, kuten tilisiirtojen rajoittamisesta tai kieltämisestä
        määrätä arvopaperikaupan selvitystoiminnan ja arvo-osuusrekisterin toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta
        määrätä poikkeuksia luottolaitoksille, sijoituspalveluyrityksille sekä vakuutus- ja eläkelaitoksille säädetyistä vakavaraisuusvaatimuksista
        määrätä luotto- ja rahoituslaitosten, sijoituspalveluyritysten, rahastoyhtiöiden, arvopaperipörssin, arvopaperikeskuksen ja optioyhteisön sekä vakuutus- ja eläkelaitosten kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä sekä tervehdyttämisestä, selvitystilasta ja konkurssista
        määrätä poikkeuksia talletussuojarahastoa, sijoittajien korvausrahastoa, kirjausrahastoa ja selvitysrahastoa koskevista velvoitteista, kuten poikkeuksia velvollisuudesta kartuttaa rahastoja tai velvollisuudesta maksaa korvauksia rahaston varoista
        määrätä muista luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien toimintaa ja hinnoittelua koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista
        määrätä poikkeuksia vakuutus- ja eläkelaitosten vastuuvelan ja eläkevastuun laskemista ja kattamista koskevista vaatimuksista
        määrätä poikkeuksia henki- ja vahinkovakuutussopimusten voimassaolosta, ehdoista ja takaisinostosta sekä vakuutusmaksuista ja -korvauksista
        määrätä sellaisten korvauksien maksamisesta johtuvien kustannusten tasoittamisesta vakuutuslaitosten kesken, jotka on jouduttu maksamaan sopimusehtoja laajemmin
        määrätä muista vakuutus- ja eläkelaitosten sekä muiden vakuutusalalla toimivien toimintaa koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista
        myöntää tietyin rajoituksin vakuutusyhtiöiden vakuutuksille valtion takauksen, jos kohde on Suomelle merkittävä liikenneväline tai siinä kuljetettava tärkeä tavara
        laajentaa tarvittavissa määrin valvontaviranomaisten toimivaltaa
        säännöstellä vientiä ja tuontia
        määrätä, että tavaroiden tuotannosta tai jakelusta taikka rakentamisesta huolehtivat ovat velvollisia suorittamaan määrättyjä tehtäviä sekä huolehtimaan määrätystä tuotannosta ja jakelusta tai rakentamisesta
        määrätä, että määrättyjä tavaroita saa tuottaa, valmistaa tai jalostaa ainoastaan valtioneuvoston asettamin ehdoin ja rajoituksin
        määrätä, että määrättyjä tavaroita ei saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida eikä vastaanottaa tai että niitä saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida, vastaanottaa, kuljettaa ja käyttää vain sillä tavoin ja sellaisin ehdoin kuin valtioneuvosto säätää
        määrätä, että rakentamista ei saa aloittaa tai sitä ei saa jatkaa ilman valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan myönnettyä erityistä lupaa
        määrätä, että väestön tai omaisuuden turvaamiseksi on rakennettava ja järjestettävä tarvittavia suojarakenteita ja -laitteita
        säännöstellä palkkoja, työaikaa, työsuojelua ja työehtoja
        säännöstellä ja muuttaa sosiaalietuuksia ja -vakuutuksia
        säännöstellä hintoja, maksuja ja tavaroiden laatua
        rajoittaa viestiyhteyksien käyttöä
        säännöstellä liikennettä ja kuljetuksia

      • EPP Putin
        .................... kirjoitti:

        Olet taas aivan pihjalla tapasi mukaan ja toistat vaan sama juttua/harhakuvitelmia.

        Merkel on neocon ja toivoo USA:sta vahvaa johtajaa Euroopalle:
        >Angela Merkel, a Neocon as President of the European Union

        He emphasises her links with the neo-conservatives and her idea of US leadership in Europe.>

        http://www.voltairenet.org/article145409.html

        Otetaanpa kerta vielä oikeaan johtaminen. Mikä yhteys on sitten Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueella ja USA:lla, jos Suomen kokoomus on Putinin puolueen sisarpuolue, ja Putin on hakenut EPP-jäsenyyttä? Vastaavasti niin Katainen kuin Merkel ovat EPP-johtajia?

        Yhtenäinen Venäjä:

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

      • ???
        miksi kutsut? kirjoitti:

        "Valtioneuvosto saa valmiustilalaissa oikeudet yhteiskunnan taloudellisen elämän täydelliseen kontrolliin..."

        Mitä outoa tuossa on, samanlainen tai vastaava systeemi on köytössä käytännössä kaikissa maailman maissa, USA:ssa nuo oikeudet menevät presidentille eikä sitä juuri kommunismiksi ole mainittu.

      • ????
        EPP Putin kirjoitti:

        Otetaanpa kerta vielä oikeaan johtaminen. Mikä yhteys on sitten Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueella ja USA:lla, jos Suomen kokoomus on Putinin puolueen sisarpuolue, ja Putin on hakenut EPP-jäsenyyttä? Vastaavasti niin Katainen kuin Merkel ovat EPP-johtajia?

        Yhtenäinen Venäjä:

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        "Mikä yhteys on sitten Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueella ja USA:lla,"

        Ei mitään, miksi pitäsi olla.

    • tunkua suomeen?

      Olen kertonut EPP-puolueen yhdistymisestä Putinin puolueeseen, joka on suomen kokoomuksen sisarpuolue, jolla luotaisiin EPP-sivuston historiankirjoituksen mukaan big-Eurooppa, jossa - heidän sivuston mukaan - operaatiossa oli välttämätöntä ensin kaataa Neuvostoliiton raja Eurooppaan. Näiden neuvottelujen tärkein henkilö on ollut EPP-johtaja Katainen, ja hänen virkansa komissiossa tulee olemaan sen mukainen, että hän voi tuota työtään jatkaa. Hyväluoja tätä lehtien paskan puhumista!

      "Lehti kuvaa Kataista Angela Merkelin läheisenä liittolaisena, joka on työskennellyt parantaakseen suhteita euroalueen eteläosien kanssa. Katainen on ollut pitkään aktiivinen unionin keskustaoikeistolaisessa poliittisessa ryhmittymässä."

      http://www.talouselama.fi/uutiset/uusi arvio katainen on musta hevonen/a2262907

      Niin, jos Venäjää nyt halutaan sitten sanoa euroalueen eteläosaksi?! Totuus on tässä:

      "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
      Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
      Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]"

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

      Yhdentymisneuvottelut Russia-EU käytiin nuijankopautusta myöten valmiiksi juuri samalla hetkellä, kun aloitettiin Ukraina-kriisi tämän yhteistyön hämäämiseksi, vai miten selitätte sisäministeriön organisoiman venäläisten maahantulojärjestelyt, joka toimenpide laitettiin käyntiin nyt kevättalella 2014 ja valmistuu viimeinen päivä lokakuuta?

      • ..................

        Taas aivan sakeeta milelikuvitusjuttua. Russia kun ei liity EU:hun millään konstilla.

      • ..................

        "big-Eurooppa", Tuossakin olet aivan pihalla. Venäjä ja sen lähentyminen EU:hun torpattiin kaikissa tapauksissa, kuten Väyrynenkin kuvaa.

        "Ukrainan kriisiä ei olisi syntynyt, jos näihin keskusteluihin olisi ryhdytty jo vuosia sitten. Tähän olisi tarjoutunut hyvä mahdollisuus, jos Venäjää ei olisi suljettu vuonna 2008 käynnistetyn Itäisen kumppanuuden ohjelman ulkopuolelle.

        Kun Itäistä kumppanuutta valmisteltiin EU:n ulkoministereiden neuvostossa, sitä käsiteltiin myös Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunnassa. Ehdotuksestani se päätti, että Venäjä tulee ottaa ainakin tarkkailijajäseneksi ja että sen tulee voida osallistua kumppanuuden monenkeskisiin ohjelmiin. Ulkoministeri Alexander Stubb ei kuitenkaan toiminut tämän mukaisesti.

        Tuolloin Stubbin valtiosihteerinä toiminut Teija Tiilikainen ihmetteli Helsingin Sanomissa 12.8. ”Miksi EU ei ymmärtänyt, että Venäjä tulkitsee unionin toiminnan (EU:n ja Ukrainan kumppanuussopimuksen) reviirin laajennukseksi”. Niin miksi? Miten muuten Ukrainan venäläisväestö ja Venäjä olisivat voineet kumppanuushankkeen ymmärtää?

        EU:n ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus repi maan rikki ja synnytti kansainvälisen kriisin. On ilmeistä, että EU ja Ukraina eivät suostu muuttamaan sopimusta. On ilmeistä, että Ukraina ei halua liittyä Euraasian unioniin, mutta assosiaatiosopimus saattaisi olla mahdollinen."

        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174870-suosituimmuusjarjestelyista-apua-ukrainan-kriisiin

      • väyrysfakta?!
        .................. kirjoitti:

        Vaikka linkittäisit miljoona blogia, se nyt ei auta, kun ilmeisesti on luotu enemmän mielipiteitä ja mielikuvia kuin tutkittu asioita ja hankittu tietoa.

        He luovat Big-Eurooppa; EPP puolueen tavoite, vastaavasti Putin on hakenut EPP-puolueen jäsenyyttä. Jo tammikuussa Putin ja EPP-johtajat tapasivat keskustellakseen "Unkrainasta", tosin Ukrainan kriisi valkoi vasta helmikuussa.

        Ymmärrän täysin jos kuulut näihin propagandakirjoittajiin, jotka haluavat välittömästi rajat auki Putinin maahan, kun niin pelätään USA:ta, mutta jos teet tätä tyhmyyttäsi, niin sitten olisi aika hankkia tietoja.

      • ++++
        .................. kirjoitti:

        Taas aivan sakeeta milelikuvitusjuttua. Russia kun ei liity EU:hun millään konstilla.

        Joo:

        "Olen kertonut EPP-puolueen yhdistymisestä Putinin puolueeseen"

        Sellaista ei tapahtunut, vaikka tuo jostain syystä niin luuleekin, ei ehkä ymmärtänyt Wikipediasta lukemaansa.

      • ?????
        väyrysfakta?! kirjoitti:

        Vaikka linkittäisit miljoona blogia, se nyt ei auta, kun ilmeisesti on luotu enemmän mielipiteitä ja mielikuvia kuin tutkittu asioita ja hankittu tietoa.

        He luovat Big-Eurooppa; EPP puolueen tavoite, vastaavasti Putin on hakenut EPP-puolueen jäsenyyttä. Jo tammikuussa Putin ja EPP-johtajat tapasivat keskustellakseen "Unkrainasta", tosin Ukrainan kriisi valkoi vasta helmikuussa.

        Ymmärrän täysin jos kuulut näihin propagandakirjoittajiin, jotka haluavat välittömästi rajat auki Putinin maahan, kun niin pelätään USA:ta, mutta jos teet tätä tyhmyyttäsi, niin sitten olisi aika hankkia tietoja.

        "Ymmärrän täysin jos kuulut näihin propagandakirjoittajiin, jotka haluavat välittömästi rajat auki Putinin maahan,"

        Miten ihmeessä noin sairaaseen johtopäätökseen olet päätynyt?

        "He luovat Big-Eurooppa;"

        => Noin tekevät, mutta ilman Venäjää, lähes kaikki muu kelpaa, mutta ei Venäjä.

        "vastaavasti Putin on hakenut EPP-puolueen jäsenyyttä."

        => Ei vaan päässyt jäseneksi, ei päässyt jäseneksi Natoonkaan, vaikka sinnekin pyrki, ei päässyt myöskään vaikuttajaksi Euroopan unioniin.

    • Inhottu maa

      Venäjästä on tullut todella inhottu maa, jonka kanssa ainakaan minä en halua olla missään tekemisissä.

      Aivan oikein Putin: johtamasi toiminta Ukrainassa tuo mieleen natsit.

    • suomi ja politiikka

      Natsit ovat kyllä faktana rajan tällä puolella, jos pääministeripuolueemme lupaa taata kaikille tasa-arvon terveyteen ja sivistykseen.

      Nimittäin tuo voidaan laittaa käytäntöön vain tappamalla sairaat ja henkilöt, jotka eivät pysty "sivistymään". Ja tuo priorisointi ja kansanmurha on aloitettu jo vanhuksista.Tai kirjoitellaan tulevaisuuden agendoja Sinisin kirjoin ja kehutaan (Kataisen sanat) olevansa sivistysuskoisia ja käytetään julkisesti itsestä nimitystä eliitti. Tai kuten saman puolueen nuorisojärjestön puheenohtaja sanoi, että köyhiä pitäisi estää lisääntymästä jne. Meillä on tällä hetkellä, ja ollut jo pitkään voimassa Hitlerille hävinneen natsipuolueen vasemman siiven politiikka, jonka mukaan on myös koko lainsäädäntömme uudistettu jo vuosien ajan siten, että myös kuolemanrangaistus on jälleen käytössä.

      Suomalaiset ovat kummallisia - pystyvät hyvin tuijottamaan USA:ta tai Obamaa tai Bushia tai vastaavasti Putinia ja Venäjää tai Ukrainaa, mutta eivät näe mitä oman nokan alla tapahtuu?!

      Kevät 2009. Linkistä voit katsoa, että kuinka kolme eri puolueen puoluejohtajaa vannoo saman Kolmannen tien politiikan nimiin.

      "Mahdollistaja tarkoittaa sitä, että kaikille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet terveeseen elämään ja vahvaan sivistykseen, ja tästä seuraa yhteiskunnan menestys. Olen sivistysuskoinen", hän kuvailee."

      http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Katainen Nyt oivalletaan ettei valtio ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin/1135243556819

      • sama jengi

      • sotivat puolet
        sama jengi kirjoitti:

        Hei, mutta tuo kokoomushan on Putinin puolueen sisarpuolue, vai veljespuolueeksiko sitä sanotaan, Ja sama kuin EPP, jolla on nyt EU hallussaan, ja jonka jäsenyyttä on Putin hakenut. Saamaa jengiä kaikki.

        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288416236734.html

        Ks. viimeinen kappale.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        No, Niinistöhän liittyi ritarijärjestöön, jolla oli natsimenneisyys.

        Hän sanoi tammikuussa 2011, että nyt on meneillään kolmas maailmansota, ja se käydään rahalla.

        Vaikuttaa siltä, että taistelevina puolina on jälleen juutalaiset ja natsit, ja Putin on natsien puolella, joten Ukrainan kriisi on näennäisesti tehty vastakkainasettelu hämäämistarkoituksessa.

      • .............
        sotivat puolet kirjoitti:

        No, Niinistöhän liittyi ritarijärjestöön, jolla oli natsimenneisyys.

        Hän sanoi tammikuussa 2011, että nyt on meneillään kolmas maailmansota, ja se käydään rahalla.

        Vaikuttaa siltä, että taistelevina puolina on jälleen juutalaiset ja natsit, ja Putin on natsien puolella, joten Ukrainan kriisi on näennäisesti tehty vastakkainasettelu hämäämistarkoituksessa.

        " Putin on natsien puolella"

        Putin ei ole natsien puolella, olet käsittänyt senkin asian väärin.

      • Giddensin

        Kolmas tie, sekotat senkin asian, kun et tiedä.

        "Kolmas tie viittaa erilaisiin poliittisiin näkökulmiin jotka yrittävät yhteensovittaa vasemmistolaista ja oikeistolaista politiikkaa rakentamalla erilaisia synteesejä oikeiston talousnäkemyksista ja vasemmiston yhteiskunnallisista näkemyksistä.[1]

        Kolmannen tien pääideologina pidetään sosiologi Anthony Giddensiä

        Katso myös

        Sosiaalinen markkinatalous
        Kestävä kehitys"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_tie

      • puheet on puheita
        Giddensin kirjoitti:

        Wikipedia ei nyt auta tässä, jos kaikille taataan tasa-arvo terveyteen ja sivistykseen. En ole vielä nähnyt näitä sivistyskriteerejä, että miten ne toteutetaan, ja mitä tehdään "epäsivistyineille" kansalaisille. Sen jo tiedän, että mitä tehdään epäterveille.

        Tähän tasa-arvoon terveydestä liittyy kyllä kriteerit - toisin kuin sivistyksestä - kaikille tullaan takaamaan elinikäinen oikeus työntekoon ja/tai opiskeluun, joten siitä voi itse kukin laskea oman elinikänsä pituuden. Löytyy EPP-puolueen sivulta heidän Puolassa, Varsovassa tekemästään manifestista.

        Ja jos epäilet, ettei tuossa vuoden 2009 artikkelisarjassa puhuttaessa uusiutuvasta energiasta tarkoiteta ihmistä, niin voit googlata vaikkapa "uusi krematorio valmistui", ja tarkistaa, että kuinka paljon niitä onkaan viime vuosina valmistunut, ja miten paljon niissä on polttokapasiteetti, ja minkälaiset uudet, hienon lämmöntalteenottojärjestelmät niihin on nyt asennettu.

        Puheet ja sanat on täysin yhdentekeviä, vain teot puhuvat. Ruotsi ehdotti toisen maailmansodan aikaan Hitlerille Nobelin rauhanpalkintoa vain hetkeä aikaisemmin kuin keskitysleirikauheudet paljastuivat.

        EPP puolueen historia kertoo heidän olleen maanpaossa toisen maailmansodan ajan Latinalaisessa- Amerikassa, myös Hitlerin kansallissosialismin vasemmistosiipi joutui pakenemaan Latinalaiseen-Amerikkaan Pitkien puukkojen yön jälkeen.

        Siinä mitään sotkemista ole. Fakta-asioita.

      • ??????????
        puheet on puheita kirjoitti:

        "Ja jos epäilet, ettei tuossa vuoden 2009 artikkelisarjassa puhuttaessa uusiutuvasta energiasta tarkoiteta ihmistä, niin voit googlata vaikkapa "uusi krematorio valmistui", ja tarkistaa, että kuinka paljon niitä onkaan viime vuosina valmistunut, ja miten paljon niissä on polttokapasiteetti, ja minkälaiset uudet, hienon lämmöntalteenottojärjestelmät niihin on nyt asennettu. "

        Todellakin sekopäinen houre ja vainoharhaa, outo mieleikuvitksesi on yhdistänyt asioita joilla ei ole mirtään tekoa keskenään todella hullulla tavalla,

      • juu, Putin
        ............. kirjoitti:

        " Putin on natsien puolella"

        Putin ei ole natsien puolella, olet käsittänyt senkin asian väärin.

        on itse täys natsi.

      • Kolmas tie
        Giddensin kirjoitti:

        Kolmas tie, sekotat senkin asian, kun et tiedä.

        "Kolmas tie viittaa erilaisiin poliittisiin näkökulmiin jotka yrittävät yhteensovittaa vasemmistolaista ja oikeistolaista politiikkaa rakentamalla erilaisia synteesejä oikeiston talousnäkemyksista ja vasemmiston yhteiskunnallisista näkemyksistä.[1]

        Kolmannen tien pääideologina pidetään sosiologi Anthony Giddensiä

        Katso myös

        Sosiaalinen markkinatalous
        Kestävä kehitys"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_tie

        Se kehtettiin Britanniassa, kun sikäläinen vasemmisto siirtyi oikealle Maggien aikoihin, saman tapaanhan meidän demarit hyppäsivät oikeiston kelkkaan.

        "Giddens on toiminut myös Tony Blairin neuvonantajana, ja häntä pidetäänkin yhtenä Britannian työväenpuolueen 1990-luvulla omaksuman niin sanotun kolmas tie -ideologian keksijöistä"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Anthony_Giddens

      • kehityskaari
        Kolmas tie kirjoitti:

        Vain teot puhuvat.

    • yhteistyön voima

      Juu, ja siksi Putinin piti tavata Merkel Brasilian peliaitiossa ja Niinistö taas kävi juuri jututtassa "rauhan merkeissä" Putinia. No, miten Ukrainan sovun ja rauhanneuvottelut ovat edenneet Niinistön Putin-tapaamisen jälkeen?

      • ................

        Tilanne on vain pahentunut.

      • Jep...
        ................ kirjoitti:

        Tilanne on vain pahentunut.

        Sanovat jo suoraan että siellä on sota.

    • historian havinaa

      Kun ensimmäinen tieto EU:n vallankaappauksesta loppuvuodesta 2010 tuli, se tapahtui täsmälleen samalla tavalla kuin nyt liittyen twiittaukseen ja Van Rompuyn toimintaan.

      Hän on nykyinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja EU-presidentti, joka tuli asemaansa siten, ettei kukaan oikein tiennyt, että mistä hän tuli ja kuka hän on. Tällä mentelmällä kuvattiin jo tuolloin vuoden 2010 lopussa vallan vaihtumista diktatuuriksi. Tuolloin Van Rompuy twiittasi, että Eurooppa-neuvostolla on päätös muuttaa Euroopan perussopimusta, Lissabonin sopimusta siten, että maat voivat taata toistensa velkoja, joka siis oli Lissabonin sopimuksen mukaan kiellettyä.

      Valinnat eivät ole valintoja, vaan ne ovat Van Rompuyn ilmoitusluontoisia asioita:

      "Aiemmin tänä iltana uutisoitiin jo, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan nimi olisi livahtanut vahingossa tietoon, kun Kyproksen presidentti uteli ennakkotietoja Herman Van Rompuylta avonaisen mikrofonin lähellä. Puolan pääministeri Donald Tuskia ennakoitiin puheenjohtajapelin voittajaksi, ja vahvistus saatiin, kun Van Rompuy twiittasi valinnan olevan äänestyksen jälkeen selvä."

      http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/eu_nimitykset-24987

      Sillä ei ole merkitystä, että miten tämä kuvio on todellisuudessa mennyt, vaan sillä tiedolla, että tässä kerrotaan äänestämisen olevan täysin toisarvoinen asia. Tieto valinnasta oli ennen sitä. Ja tämä oikeus valintojen tekemiseenhän on annettu EPP-puolueelle Lissabonin sopimuksen mukaan. Miksi ihmeessä sitten jäsenmaat ratifioivat tällaisen diktatuurisopimuksen EPP-puolueelle on tietysti aivan käsittämätön juttu.

      Donald Tusk on henkilö Puolasta, joka liittyy vuoden 2010 tuhkapilviespidodiin ja Puolan lentokoneonnettomuuteen, jossa kuoli koko koneellinen Puolan johtohenkilöitä 10 päivää sen jälkeen, kun Puolan terveysministeri oli kieltäytynyt tilaamasta ainoatakaan sikainfluenssarokotusannosta. Donald Tusk oli tuossa onnettomuudessa kuolleen presidentin kilpailija. Puolassa ei ollut ainoatakaan sikainfluenssakuolemaa.

      • kaappaus

        Edellä puhutaan EU:n minsterikokouksesta. On nyt tehtävä, jos ylipäätänsä haluaa ymmärtää tätä asiaa, selvä ero siihen, että mikä on edes EU:n ministerikokous.

        Se on EPP kansanpuolueen ministerikokous, jota johtaa Lissabonin sopimuksella vallan saanut Eurooppa-neuvosto, joka ei ole Euroopan unionin neuvosto, eikä edes Euroopan neuvosto.

        Ja nimitykset on tietysti tehty täysin harhaanjohtavasti, kuten EPP-puolueen kokous EU-huippukokous, jota kaksikin kertaa (vuosi 1999 ja vuosi 2006) oltu Suomen poliitikkojen ja poliisivoimien suojelemana pitämässä Suomessa ja annettu suomalaisille sellainen käsitys, että kyseessä olisi todella ollut Euroopan Unionin kokous.

        Ei harmainta hajua, että ovatko itse poliitikotkin luulleet näin? Mikäli ovat, niin on täysin ymmärrettävää, että tuolla Eurooppa-neuvosto tittelillä (ei Euroopan neuvosto, eikä Euroopan Unionin neuvosto) ratifioitiin harhaanjohtavasti Lissabonin sopimus jäsenmaissa ymmärtämättä edes kenelle sillä annettiin valta.

        En ota kantaa siihen, että mikä on hyvä asia tai mikä on huono asia, enkä siihen onko parempi olla amerikkalainen kuin venäläinen - sopeudun vallan mainiosti tulevaan tilanteeseen, olkoon se mikä tahansa, mutta ärsyttää harhaanjohtaminen ja väärän tiedon jakaminen, joka perustuu pelkään uskoon, luuloon tai kuvitelmaan.

      • ????

        "Donald Tusk on henkilö Puolasta, joka liittyy vuoden 2010 tuhkapilviespidodiin ja Puolan lentokoneonnettomuuteen"

        Miten liittyy? Tuhkapilvi ei aiheuttanut Puolan lentokoneonnettomuutta.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Lech_Kaczyński

        "Tuskin hallitus allekirjoitti esisopimuksen Yhdysvaltain kanssa Puolaan sijoitettavasta ohjuspuolustuksen ohjustukikohdasta elokuussa 2008."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Donald_Tusk

      • ihan miten vaan
        ???? kirjoitti:

        Juu, ei tuhkapilvi aiheuttanutkaan onnettomuutta, vaan koneen putoaminen selkeytti tuhkapilven. Se loppui siihen. Ja onnettomuudessa kuoli Tuskin kilpailija. Mutta mielenkiintoistahan tuhkapilviepisodissa olikin juuri se, että se kummasti pysähtyi ilmatilan sulkuna juuri itärajalle.

      • Selkeetä
        ihan miten vaan kirjoitti:

        Juu, ei tuhkapilvi aiheuttanutkaan onnettomuutta, vaan koneen putoaminen selkeytti tuhkapilven. Se loppui siihen. Ja onnettomuudessa kuoli Tuskin kilpailija. Mutta mielenkiintoistahan tuhkapilviepisodissa olikin juuri se, että se kummasti pysähtyi ilmatilan sulkuna juuri itärajalle.

        UFO:t tietysti pysäytti tuhkapilven...ja lehmät lentää.

    • uutisointia
      • takinkääntäjät

        Edellä olevasta uutisesta:

        "Tuskin poliittiset juuret ovat Puolan kommunisminvastaisessa Solidaarisuus-liikkeessä. Kommunismin aikaan Tusk pyöritti pientä teollisuusmaaliyritystä, yhtä harvoista yksityisistä liiketoimijoista. Kun Puolassa neuvoteltiin loppu kommunistivallalle 1989, Tusk perusti Gdanskissa ystävineen Liberaalin demokraattisen kongressin ajaakseen valtio-omisteisen talouden yksityistämistä."

        Kyllä kait se totuus on, että ne "juuret" nimenomaan ovat kommunismissa, kun kerran hän on tuohon aikaan jo toiminut "yhtenä harvoista" yrittäjistä - ei varmasti onnitunut ihan jokaiselta, varsinkaan ilman kommunismia?!

        Näitä takinkääntäjiä tuntuu löytyvän EU-eliitistä nyt enemmänkin. Mielenkiintoinen tilanne.

        Angela Merkel:

        "Hänen isänsä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa DDR:ssä ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä."[1] Vuonna 1978 hän voitti matkan Moskovaan venäjän kielen kilpailussa.[1][2]"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Angela_Merkel

        Barrososta - onpa metkasti piilotettua tietoa jälleen suomen kielellä:

        "Poliittisen uransa Barroso aloitti jo ennen neilikkavallankumousta 1974. Hän oli yksi Portugalin kommunistisen työväenpuolueen johtajia...".

        http://fi.wikipedia.org/wiki/José_Manuel_Barroso

        Englanniksi sentään tiedetään hieman enemmän:

        "Barroso's political activity began in his late teens, during the Estado Novo regime in Portugal, before the Carnation Revolution of 25 April 1974. In his college days, he was one of the leaders of the underground Maoist MRPP (Reorganising Movement of the Proletariat Party, later PCTP/MRPP, Communist Party of the Portuguese Workers/Revolutionary Movement of the Portuguese Proletariat). In an interview with the newspaper Expresso, he said that he had joined MRPP to fight the only other student body movement, also underground, which was controlled by the Portuguese Communist Party. Despite this justification there is a very famous political 1976 interview recorded by the Portuguese state-run television channel, RTP, in which Barroso, as a politically minded student during the post-Carnation Revolution turmoil known as PREC, criticises the bourgeois education system which "throws students against workers and workers against students."[3] In December 1980, Barroso joined the right-of-centre PPD (Democratic Popular Party, later PPD/PSD-Social Democratic Party), where he remains to the present day."

        Hän on siis Maolaisen kommunistisiiven sissijohtaja Portugalin neilikkavallankumouksen ajalta.

        Myös Putin on toivonut Neuvostoliiton aikaisia arvomerkkejä takaisin, ja haikaillut tuota aikaa muutenkin... olisiko kyse sittenkin vai länsirajan siirrosta?

      • ....................
        takinkääntäjät kirjoitti:

        "Tuskin poliittiset juuret ovat Puolan kommunisminvastaisessa Solidaarisuus-liikkeessä."

        Ja:

        "solidaarisuus -liike oli muuten CIA:n tukemaa"

        http://www.timovirtala.net/archives/408

    • taustatperustat

      Perustahan tälle EU-tilanteelle tulee jo 10 vuoden takaa, kun EU:ssa oli näkemysero ja arvovaltakiista Euroopan Unionin tulevaisuudesta.

      Toinen ryhmä halusi kehittää EU:n aatteeliseksi yhtenäisyydeksi, toisen puolen halutessa EU:sta vain taloudellista liittymää. Se oli vuosi 2005, kun Euroopan Unionin perustuslaki koki konkurssin, eivätkä jäsenvaltiot suostuneet ratifioimaan sitä.

      Tämän tilalle kehitettiin sitten uusi perustuslaki - tällä kertaa nimeltään Lissabonin sopimus, jolloin Euroopan Unionista tuli nimenomaan aatteellinen liittymä alkaen vuodesta 2009.

      Viimeinen, joka kieltäytyi ratifiomasta sopimusta oli Irlanti, mutta EU:sta luvattiin Irlannille niin hyvät edut, että sekin lopulta hyväksyi sopimuksen.

      Periaatteessa kaikki oli hyvin tuohon vuoteen 2009, jolloin alkoi täyshässäkkä, ja jo tammikuussa 2010 siirrettiin ensimmäisiä pankkitukia Islantiin, josta kriisit alkoivat, kesäkuussa oli sitten Kreikan vuoro, sitten Portugali, Italia, Espanja jne.

      Aate ei taida kysyä, että haluaako joku maa liittyä Euroopan Unioniin, vaan tuo liittyminen - koko laajentuminenhan on nimenomaan tämän aatteen idea - vaikka juntataan lävitse, kuten tapahtui mm. Ukrainan kohdalla.

      Tässä on sellainen metka juttu, että EPP ei ole mikään Euroopan Unionin puolue, vaan oma puolueensa, jolla on jo pitkä historia, johon kuuluu maita johtajiensa kautta Euroopan ulkopuoleltakin, mutta tällä hetkellä siis sama kuin Euroopan Unioni.

      Rooman imperiumilta puuttuivat asiakirjaperusteet, joilla se olisi konkreettisesti jopa omistanut maat, jotka se valtasi - tähän kohtaan EPP/EU on tehnyt korjauksen verrattuna Rooman imperiumiin.

      • ....................

        "Euroopan Unionin perustuslaki koki konkurssin, eivätkä jäsenvaltiot suostuneet ratifioimaan sitä.
        Tämän tilalle kehitettiin sitten uusi perustuslaki - tällä kertaa nimeltään Lissabonin sopimus"

        => Ei kehitetty, vaan lissabonin soppari on käytännössä aivan sama asiakirja kuin entinen EU-perustuslaki. Vain nimi ja muutamia kohtia muutettiin.

        "alkoi täyshässäkkä, ja jo tammikuussa 2010 siirrettiin ensimmäisiä pankkitukia Islantiin, josta kriisit alkoivat"

        => Islanti ei kuulu Euroopan unioniin. Kriisi alkoi USA:sta josta se levisi Eurooppaan.

    • Soininvaaran etu

      Talvisodan kynnyksellä Soininvaara olisi todennut lakoonisesti: Karjalan liittäminen Neuvostoliittoon olisi kaikkien edun mukaista.

      No, liitettiinhän se lopulta kuitenkin, mutta ei sentään koko Suomea. Samoin on Ukrainassa. Jos noin vain antavat itäosan ruskeille, on koko maa mennyttä.

      Van mitäpä se Soininvaaraa liikuttaisi.

    • 1. järjen sana
      • shakkimestarisi

      • Joo...
        shakkimestarisi kirjoitti:

        Se on lännen maksamia miehiä. Tätä porukkaa:

        http://journal-neo.org/2014/08/28/is-st-petersburg-the-venue-for-a-western-sponsored-colour-revolution-in-russia/

        Samaa tuubaa Kasparov toitottaa kuin nuo propagandajärjestöt tuottavat.

      • minkäs
        Joo... kirjoitti:

        Samaa tuubaa Kasparov toitottaa kuin nuo propagandajärjestöt tuottavat.

        propakandajärjestön miehiä sinä olet? Maksaaako itä sinun palkkasi? Minä uskon Gasparoviin enemmän kuin sinuun.

      • Hmm...
        minkäs kirjoitti:

        Et sitten ymmärrä lukemaasi, nuo taustat on tutkittu jo aikaa sitten, tuossa kuitenkin lyhyesti käännöstä edellisen linkistä:

        Värivallankumouksien perusta piilee Rand Corporationin 1960-luvulla kehittämän ”joukkotekniikan” ja 1990-luvulla syntyneen professori Gene Sharpin väkivallattoman taistelun oppaan fuusiossa.

        Kansalaisjärjestöt (NGO) toimivat läntisten tiedustelupalveluiden jatkeina luoden keinotekoisia vallankumousliikkeitä maissa, jotka vastustavat angloamerikkalaista hegemoniaa luomalla sosiaalisia verkostoja, jotka taas kaatavat epäsuotuisa hallintoja.

        Ne esiintyvät aina spontaaneina kansan mielenosoituksina, jotka nousevat vastustamaan korruptoitunutta hallitsevaa luokkaa. Usein valtavirtamedia tukee mielenosoituksia.

        Todellisuudessa järjestäjinä toimivat ulkomaiset kansalaisjärjestöt, kuten Yhdysvaltain tukema, serbialaispohjainen vallankumouksia organisoiva CANVAS, joka on toiminut Ukrainassa vuosien 2013–2014 ajan. Vuoden 2000 vallankaappaus Serbiassa, 2003 ruusuvallankumous Georgiassa ja 2004 oranssi vallankumous Ukrainassa, ovat ainoastaan kaikkein pahamaineisimmat vallankaappaukset, joissa tekniikkaa on käytetty.

        Viime vuosikymmenten aikana kokenein värivallankumousten kansalaisjärjestö on ollut National Endowment for Democracy (NED), jonka ”rahoitus on täysin riippuvainen Valkoisen talon ja kongressin tuesta”.

        Historioitsija Allen Weinstein, joka 1980-luvulla auttoi laatimaan lainsäädäntöä NEDin luomiseksi, huomautti Washington Postin haastattelussa vuonna 1991: ”paljon siitä, mitä teemme tänään, tehtiin 25 vuotta sitten salaa CIA:n toimesta”.

        NEDin presidentti Carl Gershman kirjoitti syyskuussa 2013 Washington Postissa, että: ”Ukraina on suurin palkinto”. Tämä tapahtui vain muutama kuukausi ennen kuin hänen organisaationsa oli vahvasti mukana järjestämässä Kiovan mielenosoituksia.

        Muiden hallitusten vaihtoon erikoistuneiden organisaatioiden, kuten George Soros Open Society Foundationin (OSF) ja US Agency for International Developmentin (US AID) kanssa, NED ohjaa välillisesti organisaatiota ympäri maailmaa.

        Eräs venäläinen organisaatio on Ivan Pavlovin Pietarissa perustama ”Freedom Information Foundation " (FIF), jonka tärkeimmät kannattajat ovat NED, OSF ja US AID.

        19. elokuuta Venäjän hallitus karkotti Pavlovin vaimon, koska hänen väitettiin edistäneen ”perustuslaillisen järjestyksen kaatamista”. Huhtikuussa valtion turvallisuuspalvelulle (FSB) pitämässä puheessaan Vladimir Putin myönsi läntisten kansalaisjärjestöjen olevan uhka Venäjän turvallisuudelle. Putinin mukaan monet kansalaisjärjestöt ajavat ”ulkovaltojen kansallisia etuja”.

        US AID karkotettiin Venäjältä vuonna 2012. Maan ulkoministeriö sanoi järjestön ”yrittäneen vaikuttaa poliittisiin prosesseihin avustuksin”.

        Samoin Etelä-Amerikan useat maat ovat karkoittaneet kyseiset järjestöt jo vuosia sitten tajuttuaan, mitä ne tekevät, lue itse ja sivisty.

        "Don't be Fooled: The National Endowment for Democracy - It's NOT About Democracy"

        http://www.iefd.org/articles/dont_be_fooled.php

        Oliko siellä joku kohta jota et käsittänyt?

      • Ai niin
        minkäs kirjoitti:

        propakandajärjestön miehiä sinä olet? Maksaaako itä sinun palkkasi? Minä uskon Gasparoviin enemmän kuin sinuun.

        Se palkanmaksu, siitä on tuolla:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12015877/#comment-66225999

        Entä kuka maksaa sinun palkkasi?

        Tästä en vaan tykännyt, minkä amerikkalainen William Blum kuvaavasti kertoi jo vuosia sitten:

        "Ne kohdemaat jotka säilyttivät enemmän tai vähemmän vapaaseen yrittäjyyteen perustavan talousjärjestelmän (mm. Suomi), olivat vastahakoisia sallimaan, että amerikkalaisten suuryritysten tarpeet sanelisivat heidän yhteiskuntansa asioiden tärkeysjärjestyksen.

        Se tarkoittaa, että ne eivät halunneet sallia Maailman kauppajärjestön, Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja vapaakaupan pedon tulla tömistelevän maahan ja yksityistävän ja myyvän sen sosiaalisia voimavaroja, purkavan taloutta koskevaa sääntelyä, poistavan valtiollisia rajoja, ajavan paikallista teollisuutta ja maanviljelyä puille paljaille, tuhoavan sosiaalipalveluita ja turvaverkkoja, kehittävän halpaa työvoimaa, halpoja raaka-aineita ja markkinoita suuryritysten tavaroille ja panevan ihmisiä vankilaan niin, että hinnat voisivat olla vapaita Tämä on "globalisaationa" tuskallisen tutuksi tullut oireyhtymä, joka on vain imperialismin viimeisin muodonmuutos, kapitalistisen kasvun ja kontrollin luonnollista laajentumista;

        Muutamia vuosia sitten, kun me kaikki puuhastelimme omien pikku arkielämiemme parissa, paikalle ilmaantui kourallinen suuryrityksiä ja vaihe vaiheelta he ostivat maailman ja ripustivat oveen "avoinna liiketoiminnalle" kyltin ja ovat siitä lähtien ymmärrettävästi vaatineet omistusoikeuksia..."

        Mitä se on sitten Suomelle tarkoittanut, lainaan tuolta hallistuspalstalta siivun:

        "Kanadalainen kaivosyhtiön johtaja ihan ihmetteli, että

        - voiko tälläistä maata olla edes olemassakaan, joka antaa mineraalivarat ilmaiseksi, ei peri veroa ja kaiken päälle kouluttaa valtion laskuun työntekijät..."

        http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132839-venajan-verotuloista-40a-luonnonvaroista

        Tuolla linkin keskustelussa oli hyvä kommentti, josta lainaan pätkän:

        "Mua hävetti katsoa sitä dokkaria. Kavosfirman jätkä nauraa päin naamaa, että olette ihan idiootteja. Ainoa mikä erottaa Suomen Kongosta on sää."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11040808/#comment-67716665

      • Niin minäkin
        minkäs kirjoitti:

        propakandajärjestön miehiä sinä olet? Maksaaako itä sinun palkkasi? Minä uskon Gasparoviin enemmän kuin sinuun.

        uskon Gasparovia enemmän kuin tämän Moskovan Tiltun loputtoman pitkiä jorinoita. Yövuorolla erehdyin tähäkin ketjuun. Onpa huvittava; yli sata kilometrin mittaista lässytystä ja vain 36 lukijaa. No, kukapa noita jaksaisi lukea. Ei ole tainnut oikein mennä jätkän propaganda perille. Viksua väkeä nää suomalaiset, kuitenkin.
        Mutta lykkyä tykö, silti. Aate ja raha varmaan kannustavat.

      • Kukoin tietysti
        Niin minäkin kirjoitti:

        Tulee uskollaan autuaaksi, jopa EU:n maksamat trollaajat.

        "EU alkaa valvoa nettikeskustelua

        - Unionin varoilla pyritään siis paitsi seuraamaan julkista mielipidettä niin myös vaikuttamaan siihen erityisesti maissa, joissa ilmenee "euroskeptisyyttä". Ei siten liene vaikeaa arvata, minkälaisia "faktoja" EU haluaa nettikeskusteluihin tuoda. Veronmaksajat tuskin pitävät järkevänä rahankäyttönä, että EU palkkaa virkamiehiä vaikuttamaan heidän nettikeskustelunsa sisältöön...

        Mitä EU-eliitti siis tarkkaan ottaen pelkää? Daily Telegraphin uutisen mukaan europarlamentti on kieltäytynyt kommentoimasta nettikeskustelun valvontaa millään tavalla"

        http://sampoterho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132171-eu-alkaa-valvoa-nettikeskustelua

      • ???
        Niin minäkin kirjoitti:

        uskon Gasparovia enemmän kuin tämän Moskovan Tiltun loputtoman pitkiä jorinoita. Yövuorolla erehdyin tähäkin ketjuun. Onpa huvittava; yli sata kilometrin mittaista lässytystä ja vain 36 lukijaa. No, kukapa noita jaksaisi lukea. Ei ole tainnut oikein mennä jätkän propaganda perille. Viksua väkeä nää suomalaiset, kuitenkin.
        Mutta lykkyä tykö, silti. Aate ja raha varmaan kannustavat.

        "kuin tämän Moskovan Tiltun"

        Moon ainakin käyttänyt amerikkalaisia lähteitä.

      • Olisit mieluummin
        ??? kirjoitti:

        "kuin tämän Moskovan Tiltun"

        Moon ainakin käyttänyt amerikkalaisia lähteitä.

        käyttäny omaa järkeäs. Jos sulla semmonen on. Kuka hitto noita sun lähdeluettelojas jaksaa kahlata läpi? Ketä kiinnostaa? Olis paljo mielenkiintosempaa keskustella ihmisten kanssa kuin lähteiden.

      • Se menee
        Olisit mieluummin kirjoitti:

        käyttäny omaa järkeäs. Jos sulla semmonen on. Kuka hitto noita sun lähdeluettelojas jaksaa kahlata läpi? Ketä kiinnostaa? Olis paljo mielenkiintosempaa keskustella ihmisten kanssa kuin lähteiden.

        Niin, että kun kirjoittaa nettiin noin yleensäkin ja varsinkin tuonne toisille, asiallisemmille foorumeille, niin siellä nimenomaan kysytään heti tiedon lähdettä että voidaan arvioda myös tiedon alkuperä ja olla lähdekriittisiä.

    • Joo, ne antavat

      Venäjälle aikaa vielä viikon ennen seuraavia pakotteita. Naurettavaa pelleilyä! Viikossa ruskit ehtivät vallata puoli Ukrainaa, ellei koko maan. Vai, sekö on tarkoituskin, arvoisa ämmä Merkel ja muut tunarit.

    • vastenmielistä

      porukkaa, nuo EU:n ämmät ja äijät. Ne saisi kaikki upottaa viikokoksi suo-ojaan. Siellä saisivat miettiä "pakotteitaan". Porosenko sanoo, että täysimittainen sota on jo lähellä, mutta tuntuu kuin EU:ssa ei kukaan tietäisi, mitä sodalla tarkoitetaan.

    • antaas kattoa

      Pakotteiden logiikka on siellä, jota emme vielä tiedä. Saammeko koskaan tietäkään.

      "Yle kertoi eilen, että Kataisesta tulee varapuheenjohtaja ja superkomissaari, jonka vastuulla on kasvu- ja työllisyysosa-alue."

      http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/01/mtv-merkel-halusi-kataisesta-talouskomissaarin-valvojan

      Kasvuosa-alue tarkoittaa laajenemista, siis EPP:n laajenemista ja EU:n kasvua, joka tällä hetkellä on yhtä kuin EPP on EU:n laajeneminen. Edessä on lopullinen Venäjän ja EU:n yhdentyminen. Ukraina on vain keino siihen.

      Jää nähtäväksi, että miten se tehdään.

    • Novorossia

      Sinisilmäiset suomalaiset.

      Kun diktaattori Putin puhuu Novorossiasta, suomalaiset pohtii, että tarkoittaako se Itä-Ukrainen liittämistä Venäjään vai aueen itsenäisyyttä Venäjän valvonnassa.

      Kuitenkin jo pitkään on puhuttu siitä, että Venäjä=Putin havittelee myös Suomea ja kaikkea muutakin, mitä ikänä voi irti saada EU:n suojelemasta Euroopasta.

      Putin on päättänyt saada oman patsaa Kremlin lähettyville.

      • ....................

      • Itte oot
        .................... kirjoitti:

        "Kuitenkin jo pitkään on puhuttu siitä, että Venäjä=Putin havittelee myös Suomea ja kaikkea muutakin, mitä ikänä voi irti saada EU:n suojelemasta Euroopasta."

        Pelkkää huhuilua, trollausta ja roskapropagandaa, tuolla tavalla suomalaiset peloteltiin liittymään EU:hun.

        http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/lannettymisenlyhythistoria9808.html

        roskapropagandisti.

      • Jenkkilähde

      • CFR
        Jenkkilähde kirjoitti:

        Ukrainan kriisistä:

        Foreign Affairs on CFRn päälehti ja USAn hallintohan koostuu ennen kaikkea CFRn jäsenistä. Tämä kriisin hoito haiskahtaa pikkusen siltä, että Obama on ylittämässä valtuutensa, koska hänen esimiehensä kirjoittavat kriisin olevan lännen aikaansaama.

        "Miksi Ukraina kriisi on lännen vika "

        "The Liberal Delusions That Provoked Putin"

        http://www.foreignaffairs.com/articles/141769/john-j-mearsheimer/why-the-ukraine-crisis-is-the-wests-fault

        Lehti

        http://en.wikipedia.org/wiki/Foreign_Affairs

        Ja

        CRF = Globalisaattorit.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Council_on_Foreign_Relations

      • Tässä
        Itte oot kirjoitti:

        roskapropagandisti.

        Amerikkalaiset opastavat.

        EU on vain pelkkä USA:n vasalli joka toteuttaa USA:n tahtomaa politiikkaa Eurooppalaisia on lorotettu silmille jo hyvän aikaa, kymmeniä vuosia ja tuohon lorotukseen perustuu myös kaikki hyökkäysharhat ja niiden kuvittelu, tästä muutama siivu:

        "Nykyään tiedetään yleisesti, kuinka CIA ja puolistusministeriö paisuttelivat Neuvostoliiton sotilaallista ja taloudellista voimaa. Venäjän uhkaa liioiteltiin vääristämällä tietoja ja tapahtumia pahimpien katastrofien skenaariot esitettiin todennäköisinä tai väistämättöminä silloinkin, kun niiltä puuttui kaikki uskottavuus. Yksi suosituimmista "Neuvosto-uhista" oli Puna-armeijan invaasio Länsi-Eurooppaan (Tämä oli tekosyy Naton perustamiseen). Jos joku yhä uskoo tähän hyökkäyssatuun, hän voisi lukea The Guardianin jutun Iso-Britannian hallituksen asiakirjoista vuodelta 1968. Guardian kuvasi asiakirjan sisältöä seuraavalla tavalla:

        Neuvostoliitolla ei ole aikomustakaan toimeenpanna hyökkäystä länteen kylmässä sodassa. Näin Isobritannian armeija ja tiedustelu.Tämä oli jyrkässä ristiriidassa länsimaisten politiikkojen ja sotilasjohtajien puheiden kanssa "Neuvosto-uhasta".
        Neuvostoliitto ei aloita vapaaehtoisesti yleistä tai edes rajattua sotaa Länsi-Euroopassa"

        - W. Blum Rogue state (Roistovaltio)/ Kuoleman imperiumi -

        Eli vedätys on jo tuolta ajalta ja NATO on pääasiassa eurooppalaisten kurissapidon väline, kuten Christopher Layne kuvasi kirjassaan The Peace of Illusions – American Grand Strategy from 1940 to the Present : Kylmä sota ei syntynyt Neuvostoliiton vaan Yhdysvaltojen hegemoniapyrkimyksen vuoksi. Kylmä sota oli vain keino säilyttää Yhdysvaltojen herruus Euroopassa.

        Kirjassaan (America as European Hegemon (The National Interest, Summer 2003) Layne myös kuvasi kuinka:

        "Suostuttelemalla länsieurooppalaiset jakamaan sotilaallisen (Nato) ja taloudellisen itsemääräämisoikeutensa Washington yritti riisua niiltä mahdollisuuden ryhtyä yksipuolisiin kansallisiin toimiin . . . Yhdysvalloille niin Nato kuin hiili- ja teräsyhteisö sekä yhteismarkkinat olivat välineitä länsieurooppalaisten kurissa pitämiseen."

        Samaanhan sanoi Ranskan parlamentin tutkimuskomiteakin: Yhdysvaltain poliittinen johto ei halua ulkopoliittisesti itsenäistä ja puolustuskykyistä Eurooppaa, koska NATO ja turvallisuusuhka on Yhdysvaltain ote Euroopasta.

        Tuo tietenkin jatkuu edelleen, eurooppalaisten kurissapitäminen Venäjäpelon, NATO:n ja yhteismarkkinoiden avulla.

        Ilmeisesti tuo NATO-huijaus oli yksi euroopan historian suurimpia kusetuksia, mutta oliko se sittenkään suurin? Onko itse Euroopan unioni vielä suurempi vedätys? Sehän perustettiin Jean Monnetin pienten askelten etenemisen idealta, niin että eurooppalaiset eivät edes tajua kun ovat jo unionissa, melko suuri pimitys ja vedätys siis.

    • arvoitus:

      Kysymys: Mitä eroa on Putinilla ja Stalinilla?

      Vastaus: Nimi.

    • uusi uljas EU

      "Kysymys: Mitä eroa on Putinilla ja Stalinilla?"

      Merkel.

      "Kataisesta talouskomissaarin valvojan

      Maanantai 1.9.2014 klo 06.46 (päivitetty klo 06.57)

      Superkomissaariksi nousevasta Jyrki Kataisesta (kok) tulee uudessa EU-komissiossa talouskomissaarin valvoja, koska Saksan liittokansleri Angela Merkel on toivonut tätä, kertoo MTV."

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090118621180_uu.shtml

      Diktatuuri on tätä.

      • tulee tapahtumaan

        Ja Kataisella on tämän jälkeen neuvotteluasema EU:n kasvupolitiikasta, ja seuraavaksi Katainen neuvottelee EU:n ja Venäjän yhdistymisestä (kuten on neuvotellut Putinin sisarpuolueensa kanssa tähänkin asti).

        Vastakkainasettelu on hämäämistä, kuten muutkin jutut, jotka vääntävät tilannetta USAan. Metkaa nähdä, että miten ne kauppaavat sen teille sanoilla "mikään muu ei ollut mahdollista Euroopan ja EU:n pelastamiseksi".

      • Pelkkää
        tulee tapahtumaan kirjoitti:

        Harhaista salliittohourintaa, et todellakaan ymmärrä reaalipolitiikkaa.

        "Katainen neuvottelee EU:n ja Venäjän yhdistymisestä "

        Ei neuvottele, Venäjä tekee Euraasian unionia.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euraasian_unioni

        "Euraasian unioni syntyi

        Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan ovat virallisesti allekirjoittaneet sopimuksen Euraasian unionin perustamisesta. Unioni aloittaa toimintansa vuoden 2015 alusta.

        http://www.talouselama.fi/venaja/euraasian unioni syntyi mutta yksi on joukosta pois/a2250718

      • uudet rajat
        Pelkkää kirjoitti:

        Pistähän penkoen vuodelta 2010 tai 2011 Suomen armeijan tulevaisuuden kartta, joka esiteltiin tiedotusvälineille, että missä kulkee se tuleva Venäjän raja. Valitettavasti en tullut ottaneeksi linkkiä talteen, mutta siinä kuvassa Suomi oli Venäjän ja raja kulki jossakin Puolan kohdalla luoteesta kaakkoon.

      • kehityskaari
        uudet rajat kirjoitti:

        "Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan ovat virallisesti allekirjoittaneet sopimuksen Euraasian unionin perustamisesta. Unioni aloittaa toimintansa vuoden 2015 alusta."

        Minä ihmettelinkin, kun se Niinistö juuri kävi tapaamassa Putinia Ukrainan nimissä, että mitä siihen tulevaan kokoukseen tulee myös Kazakstanin johtaja?!

        Kiva kuitenkin tietää määräaika tälle tilanteelle, ja jopa suunta mihin tähdätään.

      • kehityskaari
        kehityskaari kirjoitti:

        Juu, ei tätä pysty ratkaisemaan mitenkään muuten kuin liittämällä koko EU tuohon Aasian puolen unioniin, kun ollaan sentään samalla mantereellakin.

        Kaikki puhuvat jo sodasta, ja tilannetta verrataan 1938 vuoden tilanteeseen juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä.

        Kai ne ryhtyvät ottamaan mittaa ja katsomaan, että missä se Unioneiden raja sitten lopulta kulkee - siis Naton puolen Unionin ja Aasian Kiinan puolen Unionin, ja EU on siinä välissä.

      • Missä on ennustus?

        Mutta kyllä tuo Aasian Unioniin kuuluminen vaikuttaa enemmän suunnitellulta asialta kuin länteen kuuluminen, jos kerran Yhtenäinen Venäjä on hakenut EPP:n jäsenyyttä, ja vastaavasti Putin sopinut Kiinalaisten kanssa kommunismista, yksipuolue järjestelmästä ja talouden johtamisesta, ja nyt uudessa EPP-EU-johdossa on kolme kovaa, entistä kommunistia puikoissa; Tusk, Barroso ja Merkel.

        Tietääkö joku nyt linkin siihen ennustukseen, jossa ennustettiin - jo kauan sitten - että Venäjän johtajasta tulee maailman suurjohtaja? Jotenkin luonnehdinta sopi Putiniin.

        Missä ketjussa tämä tarina oli?

      • kielenhuoltoliitto
        Missä on ennustus? kirjoitti:

        Ja siksi toiseksi kannattaa googlata myös EU-Kazakstan, tai EU-EPP Kazakhstan ja EPP-Belarusia, koska EU on jo vuosia laajentunut meidän mieltämiemme Euroopan rajojen ulkopuolelle EPP:n kautta, jolla nyt on tuo korkein poliittinen asema EU:ssa.

        http://eeas.europa.eu/statements/docs/2014/140826_01_en.pdf

        http://www.iri.org/news-events-press-center/news/iri-eurasia-director-epp-ed-belarus-what-more-can-done

      • raharaharaharaha
        kielenhuoltoliitto kirjoitti:

        Ja siksi toiseksi kannattaa googlata myös EU-Kazakstan, tai EU-EPP Kazakhstan ja EPP-Belarusia, koska EU on jo vuosia laajentunut meidän mieltämiemme Euroopan rajojen ulkopuolelle EPP:n kautta, jolla nyt on tuo korkein poliittinen asema EU:ssa.

        http://eeas.europa.eu/statements/docs/2014/140826_01_en.pdf

        http://www.iri.org/news-events-press-center/news/iri-eurasia-director-epp-ed-belarus-what-more-can-done

        European Peoples Party, on EPP, mutta mikä on EPP:n Helsinki ryhmä, joka on Valko-Venäjää politiikan nimissä?

        "Statements such as these have great effect: on January 31, the presidential administration’s property management department extended the rent contract of the Belarusian Helsinki Committee for one more year. These statements bolster the resolve of the pro-democratic activists in Belarus and must be continued. My sincere hope is that the European People's Party and European Democrats, our kind host, would consider issuing such a statement at the conclusion of our gathering today, and that this might be the first of many subsequent statements of this type. Valko-Venäjää politiikan nimissä?"

        Ei taideta me kansalaiset tietää, että mikälaisiin ja miten syviin poliittisiin maailmanlaajuisiin kuvioihin Suomi on sotkettu? Paljonkohan tulee meille tällä kertaa sotakorvauksia saksalaisten kanssa vehkeilystä?

      • johtopäätös
        raharaharaharaha kirjoitti:

        Suomi on ollut EPP:n kautta EU:ssa luomassa Venäjän Putinin puolueen Yhtenäinen Venäjä rinnalla Euraasian liittoa, josta luodaan kommunistinen järjestelmä yhdessä Kiinan kanssa, joka laitetaan voimaan valmiuslailla.

        Vastaavasti jo ennen Lissabonin sopimuksen antamaa valtuutusta EPP sai vallan muuttaa jäsenmaiden järjestelmiä EU-huippukokouksien harhaanjohtavalla nimellään, ja ministeritapaamistensa kautta sai mahdollisuuden luoda järjestelmää jäsenmaiden itsenäisten valtioiden sisälle aina lakimuutoksiin asti (muka) Euroopan Unionin nimissä.

        Putinin puolueen Yhtenäinen Venäjä linkistä:

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        Saamme varmasti puolueena kiittää tästä Suomen kokoomusta, joka on mahdollistanut kaiken tämän puoluejohtaja Kataisensa (EPP varapuheenjohtaja) kautta, sekä kiitos varmasti kuuluu myös kristillisdemokraattisen poliisiministerimme Räsäsen avusta peitellä tilannetta (homoilta TV:ssä, kun selvisi EU-vallankaappaus loppuvuodesta 2010), ja myös EPP:n kunniapuheenjohtaja Niinistö on varmasti ollut myös tiukasti mukana neuvotteluissa, kuten myös nykyinen pääministerimme Venäjä ja Pietari viisumisuhteineen - EPP jäsen - Alexander Stubb KGB-skandaaliryvettyneen Romano Prodin Euroopan komission johtaja-ajan poliittinen neuvontantaja. Siis nykyinen pääministerimme.

      • Oli varmaan
        Missä on ennustus? kirjoitti:

        Mutta kyllä tuo Aasian Unioniin kuuluminen vaikuttaa enemmän suunnitellulta asialta kuin länteen kuuluminen, jos kerran Yhtenäinen Venäjä on hakenut EPP:n jäsenyyttä, ja vastaavasti Putin sopinut Kiinalaisten kanssa kommunismista, yksipuolue järjestelmästä ja talouden johtamisesta, ja nyt uudessa EPP-EU-johdossa on kolme kovaa, entistä kommunistia puikoissa; Tusk, Barroso ja Merkel.

        Tietääkö joku nyt linkin siihen ennustukseen, jossa ennustettiin - jo kauan sitten - että Venäjän johtajasta tulee maailman suurjohtaja? Jotenkin luonnehdinta sopi Putiniin.

        Missä ketjussa tämä tarina oli?

        Jossain huuhaaketjussa.

        Suomikin kun on jo kuulunut Natoon aikoja sitten ja Nato on Venäjän vihollinen joka on laajentunut kohti Venäjää ja on USA:n komennossa.

        "Mikä on Naton merkitys EU:lle?

        Nato hoitaa EU:n puolustuksen.

        Tästä syystä Suomi on ollut Naton jäsen jo 18.3.1992 lähtien, koska silloin eduskunnassa pidetyssä äänestyksessä eduskunta hyväksyi Suomen hallituksen EY-toimintalinjan.
        Nimittäin 16.3.1992 pääministeri Aho piti eduskunnalle puheen, jossa hän sanoi Suomen hyväksyvän EY:n acquisen (jo olemassa olevan säädöstön) ja finalite politiquen (lopulliset päämäärät).

        Vasta Lissabonin sopimus (EU:n perustuslaki) määritteli, että EU:n puolustus hoidetaan Naton kautta."

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175123-mihin-natoa-tarvitaan#comment-2719074

        "Nato vastaa 70% maailman kaikista puolustusmenoista, ja USA taas kustantaa 72% NATOn menoista. Ei ole siis turhaa puhua siitä, että Nato on ensisijaisesti amerikkalainen järjestely. Yleensä se, joka maksaa, myöskin määrää. Tämä näkyy tällä hetkellä jopa EU:n sanktioissa. Kun Yhdysvallat sanoo jotakin, EU-maat seuraavat määräyksiä."

        http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175123-mihin-natoa-tarvitaan#comment-2719074

      • Mikä on
        raharaharaharaha kirjoitti:

        European Peoples Party, on EPP, mutta mikä on EPP:n Helsinki ryhmä, joka on Valko-Venäjää politiikan nimissä?

        "Statements such as these have great effect: on January 31, the presidential administration’s property management department extended the rent contract of the Belarusian Helsinki Committee for one more year. These statements bolster the resolve of the pro-democratic activists in Belarus and must be continued. My sincere hope is that the European People's Party and European Democrats, our kind host, would consider issuing such a statement at the conclusion of our gathering today, and that this might be the first of many subsequent statements of this type. Valko-Venäjää politiikan nimissä?"

        Ei taideta me kansalaiset tietää, että mikälaisiin ja miten syviin poliittisiin maailmanlaajuisiin kuvioihin Suomi on sotkettu? Paljonkohan tulee meille tällä kertaa sotakorvauksia saksalaisten kanssa vehkeilystä?

        Helsinki ryhmä? Johan se tuolla aiemmin selitettiin, se on amerikkalaisten ja eurooppalaisten maksama NGO-ryhmä joka käytännössä heitettiin Venäjältä ulos sen puututtua maan sisäpolitiikkaan.

        "Follow the money

        Vemäjä haluaa muutaman yhdistyksen lakkaavan CIA-rahoituksen vuoksi. Tällä saadaan taas julkisuutta johonkin informaatiosodankäyntiin liittyvään operaatioon."

        http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/101516-venajalta-yllatysvaade-jarjestoille-– joukossa-helsinki-ryhma

        "Ainakin Ranskalla on vastaava laki, myös USA:ssa on samantapainen laki, laeilla estetään ulkomaisen poliittisen rahan virtaaminen maahan."

        On Järjestöjä ja järjestöjä

        Järjestöillä on eroja, jotkut ostavat vaaleja ja politiikkoja, levittävät mediaan vääriä tietoja ja suoranaisia valheita, aiheuttavat levottomuuksia ja väkivaltaa, osa ajaa puhtaasti Yhdysvaltojen taloudellisia etuja.

        ”Don’t be Fooled: The National Endowment for Democracy - It’s NOT About Democracy”

        http://www.iefd.org/articles/dont_be_fooled.php

      • Johtopäätöksesi
        johtopäätös kirjoitti:

        Suomi on ollut EPP:n kautta EU:ssa luomassa Venäjän Putinin puolueen Yhtenäinen Venäjä rinnalla Euraasian liittoa, josta luodaan kommunistinen järjestelmä yhdessä Kiinan kanssa, joka laitetaan voimaan valmiuslailla.

        Vastaavasti jo ennen Lissabonin sopimuksen antamaa valtuutusta EPP sai vallan muuttaa jäsenmaiden järjestelmiä EU-huippukokouksien harhaanjohtavalla nimellään, ja ministeritapaamistensa kautta sai mahdollisuuden luoda järjestelmää jäsenmaiden itsenäisten valtioiden sisälle aina lakimuutoksiin asti (muka) Euroopan Unionin nimissä.

        Putinin puolueen Yhtenäinen Venäjä linkistä:

        "Puolue on tavoitellut Euroopan kansanpuolueen (EPP) jäsenyyttä. Elokuussa 2010 Yhtenäinen Venäjä ja Euroopan kansanpuolue pitivät Helsingissä yhteisen seminaarin, jossa käsiteltiin Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittämistä. Isäntänä toimi Kokoomuksen puheenjohtaja ja EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.[27]
        Yhtenäinen Venäjä on käynyt vuonna 2008 myös neuvotteluja jäsenyydestä kristillisdemokraattisen Centrist Democrat Internationalin kanssa.[28]
        Yhtenäisellä Venäjällä on yhteystoimisto Israelissa Kadiman kanssa tehdyn sopimuksen myötä.[27] Puolueella on myös strateginen yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.[29] Yhtenäinen Venäjä on keskustellut kiinalaisten kanssa kokemuksista yhden puolueen järjestelmästä ja talouspolitiikan johtamisesta.[30]"

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

        Saamme varmasti puolueena kiittää tästä Suomen kokoomusta, joka on mahdollistanut kaiken tämän puoluejohtaja Kataisensa (EPP varapuheenjohtaja) kautta, sekä kiitos varmasti kuuluu myös kristillisdemokraattisen poliisiministerimme Räsäsen avusta peitellä tilannetta (homoilta TV:ssä, kun selvisi EU-vallankaappaus loppuvuodesta 2010), ja myös EPP:n kunniapuheenjohtaja Niinistö on varmasti ollut myös tiukasti mukana neuvotteluissa, kuten myös nykyinen pääministerimme Venäjä ja Pietari viisumisuhteineen - EPP jäsen - Alexander Stubb KGB-skandaaliryvettyneen Romano Prodin Euroopan komission johtaja-ajan poliittinen neuvontantaja. Siis nykyinen pääministerimme.

        Se oli tietysti pelkkää huuhaata ja ymmärtämättömyyttä, täyttää jo trollin tuntomerkit toistollaan:

        "Usein trolli on tarkoituksellisen naiivi ja sisältää niin monta väärinkäsitystä tai vääristelyä, että liki jokaisen tekisi mieli oikaista edes osa...

        Trollaus on alkeellisimmillaan pelkkää häiriköintiä, johon halutaan muiden vastaavan tuohtuneina. Esimerkiksi sama sanoma saatetaan toistaa loputtomasti samoin sanoin...

        Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan... "

        https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli

    • demokratia

      "Demokratia-aktivistit raivostuivat, kun Kiina esitteli suunnitelmansa, miten Hong Kongin johtaja jatkossa valitaan. Hong Kongissa odotettiin suoraa ja vapaata vaalia, mutta sen sijaan Kiinan ehdotuksessa Kiina aikoo pidättää päätösvallan siitä, ketkä ovat ehdokkaina johtajan tehtävään. Ehdokkaita saisi olla vain kaksi tai kolme, ja nimityskomitean pitäisi ennalta hyväksyä ehdokkaat.

      Kiinalaisvirkamiehen esityksen keskeyttäneet mielenosoittajat kantoivat muun muassa plakaatteja, joissa kommunismia tarkoittavien kiinalaisten merkkien yli oli vedetty ruksit. Toisissa plakaateissa luki "häpeällistä"."

      http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Hong Kong protestoi kiina sormeilee demokratiaa-25020

      Ohoh - EU-demokratia on tarkoittanut sitä, että ehdolla on vain yksi ehdokas, josta kansan valitsemat mepit ova saaneet äänestää! Mahdetaankohan tuosta Merkelin kataisvalinnasta tällä kertaa edes äänestää ollenkaan?! Eikö Pohjois-Koreassakin äänestetä vain yhdestä ehdokkaasta?

    • karmea salaliitto

      Takuuvarmasti USA:n vika!

      Tai CIA:n tai sitten CFR:n, tai luultavasti KTM:n ainakin, voi olla, että myös ET on sotkeutunut kuvioon mukaan.

      Mutta mitäs me - me on voitu lukee vain seiskapäivää ja antaa päättäjien valvoa ite ittensä ja puuhansa, kun ne tietää niin hyvin meidän edun.

    • Voi rassukat

      137 pumagaa ja 39 lukijaa. Mahtaa olla turhauttavaa kirjoittaa tänne hampaat irvessä, eikä kukaan lue. Ainakin hengen palo on suuri.

      • Höpsis

        Ei häiritse yhtään, tänne pistetään talteen juttuja, asia jota et ole tajunnut, eihän näitä suomi24:n höpinöitä ole enään vuosiin noteerattu missään eikä niitä edes kehdata linkittää muille foorumeille, täällä keskusteluiden taso on laskenut jo niin paljon viimeisen kymmen vuoden aikana, eihän tätä käytetä kuin arkistona.

    • vihdoinkin
    • Nato-Minsk

      "Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan ovat virallisesti allekirjoittaneet sopimuksen Euraasian unionin perustamisesta. Unioni aloittaa toimintansa vuoden 2015 alusta."

      Eilen Nato ja tänään he tapaavat Minskissä. Kokous, jonka Sauli Niinistö kävi sopimassa Putinin kanssa, mutta joista nimistä on nyt lehdistössä tiputettu Kazakstan pois, kun tuosta kokouksesta puhutaan.

      • Uusi uljas maailma

        Sinne edelle. Jaa, ei yhdistyneet EPP ja Putinin Yhtenäinen Venäjä, vaan tehtiinkin Euraasian Unioni Valko-Venäjän, Venäjän ja Kazakstanin kesken, joka aloittaa ensi vuoden alusta.

        Mitä tämä sitten tarkoittaa edellä olevassa IS:n linkin uutisessa?!

        "Sitten ovat vielä ne lausunnot ja toimet, jotka lännen poliitikot ovat päättäneet jättää huomiotta: uhkaus käyttää ydinaseita, jota Putin on toistanut kevytmielisin heitoin. Sotaharjoitukset, jotka on tarkoitettu uhkaamaan Baltiaa, ja nyt viimeksi Kazakstania."

        On täysin läpinäkyvää harhaanjohtamista joka suunnalle. Tänään on juuri Minskin kokous, josta on jätetty mainitsematta, että siellä Kazakstan ja laitetaan tällaista propagandaa ko. maasta esille.

        Ovatko todellisuudessa käynnissä Ukrainan varjolla neuvottelut kaikkien yhdistymisestä? Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tulisi silti sota, jolla luodaan blokkeja ja priorisoidaan ihmisiä, joita on heidän arvionsa mukaan yksi kolmasosa liikaa maapallolla.

    • Ukrainanäytelmä

      Sotaharjoituksilla uhataan Kazakstania?! Kyllä tämä tiedotus on kiinalaista, kun silti juuri aikaisemmin sovittua yhteistyötä uhataan pakotteilla, vai uhataako edes? Mitä ne herrat nyt ovat sopineet siellä Minskissä?

      "- Pakotteiden myötä Rosneftin ja Gazprom Neftin mahdollisuudet investoida uusiin esiintymiin Itä-Siperiassa ja arktisilla alueilla heikkenevät. Ne ovat juuri niitä alueita, joille Putinin hallinto haluaisi taloudellisista ja geopoliittisista syistä levittäytyä, Tynkkynen sanoi STT:lle."

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288734561301.html

      Kun taas vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.

      "17 April 2014

      Gazprom Neft and the Kazakhstan Ministry of Transport and Communications Motor Roads Committee have signed a memorandum of cooperation on the production and usage of bitumen for road construction in Kazakhstan.

      The agreement envisages close cooperation between Gazprom Neft and the Committee to ensure the supply of high-quality bitumen-based materials for the road-construction industry in Kazakhstan."

      http://www.gazprom-neft.com/press-center/news/1101541/

      Ja tietysti paljon muuta. Kyllä meille näytellään sellaista poliittista näytelmää, josta ei tavallinen ihminen pysty ymmärtämään sitä eikä tätä, ja johon tekosyynä käytetään vain Ukrainan tilannetta.

    • varsinainen sotatila

      Edellä kirjoitetaan näin. Sama kokous, vai eri kokous?

      "On täysin läpinäkyvää harhaanjohtamista joka suunnalle. Tänään on juuri Minskin kokous, josta on jätetty mainitsematta, että siellä Kazakstan ja laitetaan tällaista propagandaa ko. maasta esille."

      Laitetaanpa faktaa tähän väitteeseen:

      "Brussels, 26 August 2014
      Opening Remarks by Catherine Ashton at the Meeting of the Heads of States of the Republic of Belarus, Republic of Kazakhstan, Russian Federation, Ukraine and EU Representatives"

      http://eeas.europa.eu/delegations/belarus/press_corner/all_news/news/2014/27082014_01_en.htm

      Vai kokoonnuttiinko Minskissä jo aikaisemmine?! Milloin Niinistö keskusteli ko. asian tiimoilta Putinin kanssa, kun kokouksen pitäminen uutisoitiin? Ks. kuva linkistä. Siinä ovat.

      Kazastanin presidentti, Putin, Valko-Venäjän presidentti, Ukrainan presidentti, EU:sta Catherine Ashton, EU-komissiosta energiakomissaari Oettering, EU:n kauppakomissaari.

      http://www.thenews.pl/1/10/Artykul/179905,Ukraine-President-‘Fate-of-peace-being-decided-in-Minsk’

      Kokoontuvat etukäteen sopimaan keskenään, että miten tekevät itselleen pakotteet, vai? Mitä ne todellisuudessa puuhaavat?

    • myi meidät tähän

      Katainenkin sai oman diktatuurinsa.

      "Kataisen mukaan varapuheenjohtajilla on hyvät välineet tehtävien hoitamiseen.

      – Vastuuni mahdollistaa käyttää noin puolta komission virkakunnasta, Katainen sanoi toimittajille Brysselissä.

      Hänen mukaansa varapuheenjohtajilla on myös aloite- ja veto-oikeus komission lainsäädännössä.

      – Kaikki asiat, joita halutaan tuoda päätöksentekoon, vaativat varapuheenjohtajan hyväksynnän."

      http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/674819/Katainen Varapuheenjohtajan pesti ylitti odotukseni

      Mitä on "tehtävän hoito, johon on hyvät välineet" poliitikolla? Se on oman poliittisen agendan toteuttamista päätöksen teossa ja sen säätelyssä. Siihen Kataisella on tämän mukaan hyvät mahdollisuudet.

      • Tämmöinen tapaus

        Se on:

        "Kataisesta EU:n "paha poliisi"

        Nyt valittavalla komissiolla voi olla kuitenkin tavallista suurempi painoarvo. Tämä johtuu EU-alueen taloustaantumasta, jonka ratkaisemiseksi yleisesti koetaan tarvittavan euroopanlaajuisia toimia. Yksi näistä ovat meneillään olevat TTIP-vapaakauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa...

        Kataisen tehtävä on ravistella Euroopan maita rakenneuudistuksiin maalailemalla tuomiopäivän näkymiä ja olemalla oikeistolainen taloushaukka, jollainen maine hänellä jo ennestään on EU:ssa"... >

        http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175756-kataisesta-eun-paha-poliisi

      • Anonyymi
        Tämmöinen tapaus kirjoitti:

        Tuo mies väitti että Venäjä ei ole sotilaallinen mahti, eikä suurvalta, eikä varsinkaan talousmahti. Tuon taloushaukan taloustiedoilla ei hoideta ,eikä valvota nakkikiskaakaan.

    • Anonyymi

      Paskiaiset vittuilee toisilleen, ja saavat siitä vielä itse määräämänsä hyvän palkan!!

      Se on sitä demokratiaa.

      Aikuisten vittuilu leikit.
      😅😅🤣🤣😁😂

    • Anonyymi

      No niin kai kun poliitikotkin ovat pelkkää ulostetta!

    • Anonyymi

      Ja p******* nousee suhmurin pää!

    • Anonyymi

      Siinä alottaja on täysin oikeassa. Politiikot ajaa vain omia intressejään ja pyrkivät julkisuuteen kylvämällä Suomalaita hyvää ympäriinsä jonka maksajaksi kansalaiset laitetaan, Oman kansan asiat saa olla rempallaamn ja ne myös on.

      • Anonyymi

        Juu petaa itselleen ja kavereilleen työpaikkoja. Noista poliittisista virkanimityksistä on avautumassa kansalais aloite joka vaatii täyttämään paikat pätevyys vaatimusten perusteella:

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11076

    • Anonyymi

      Suomessa on parhaillaan huippu teatteri esitys menossa!
      Bile Sanna tanssii ,tissiesirtykset, sexytanssit ,jauhojengien bileet Kesärannassa,
      Nyt meillä taas jännittävät paikat kun ei tiedä milloin bile Sanna ottaa taas juomaa kaksin käsin.

    • Anonyymi

      Suhmurit hirteen!

    • Anonyymi

      Kokoomus varsinkin on aivan uskomatonta umpijöötiä. Tuhonneet koko maan!

    • Anonyymi

      Suomessa on kautta koko maailman historian koko planeetan surkeimat poliitikot!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4604
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2294
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1710
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1462
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      309
      1399
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1131
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      985
    Aihe