Voxra

-kirsi-

Eli sairastan vaikeaa paniikkihäiriötä, vaikeaa masennusta ja jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä. Pahin on ehdottomasti tuo paniikkihäiriö. Minulla hoidettiin ensin sitä Citalopramilla, mutta tehottomuuden takia vaihdettiin Paroxetiiniin, jota söin pari vuotta. Ei yhden yhtä paniikkikohtausta sinä aikana ja ennen niitä tuli päivittäin, välillä saattoi montakin kertaa päivässä. No, Paroxetin on kiellettyä raskauden aikana ja koska sukua olisi tulevaisuudessa tarkoitus jatkaa, pyysin nyt jo lääkäriltä Paroxetinin tilalle turvallisemman lääkkeen ja hän määräsi Sertralinia, jota en nyt ole ehtinyt vielä viikkoakaan syödä. Soitin nimittäin lääkärille, että yritän jälleen lopettaa tupakoinnin ja nyt haluan siihen sitten lääkkeen, koska nikotiinikorvaushoidot ovat olleet tehottomia. Champix ja Zyban on sikahintaisia eikä niihin ole varaa. Noritren toimii kuulemma myös, mutta lääkäri sanoi, etten saa syödä sitä, koska se ei hänen mielestään tehoa. Harmi, sillä minulla olisi ollut kyseistä lääkettä ja se sopisi hyvin minulle kun keväällä sitä söin hermosärkyyn. Lääkäri sitten päätti kirjoittaa Voxraa tuohon tupakoinnin lopettamiseen. Yllätyksekseni hän sanoi, että Sertralin on lopetettava, ettei sitä saa käyttää päällekäin Voxran kanssa. Olen todella huolestunut, koska missään ei ole tietoa, tehoaako Voxra paniikkihäiriöön edes (lääkärin mukaan kyllä) ja pelottaa ihan hirveästi, että ne paniikit tulee takaisin..... Onhan mulla Opamoxia, mutta enkai niitä voi joka päivä ja joka kerta alkaa ottamaan jos ne kohtaukset iskee :/

Eli onko kokemuksia Voxrasta ainoana lääkkeenä paniikkihäiriön hoidossa kenelläkään? Niin ja mainittakoon nyt että unettomuuteen ja ahdistukseen on Ketipinor 200mg illalla ja 100mg aamulla mutta käsittääkseni paniikkihäiriön hoitoon tuo ei ole.

6

1660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -kirsi-

      Nyt ihan ylilääkärille soitin, hän ihmetteli asiaa ja sanoi, että voin jatkaa sertralinin syömistä yhdessä Voxran kanssa, ettei ole mitään yhteisvaikutuksiakaan eikä näe syytä miksi pitäisi se Sertralin jättää..

    • erÄS1

      Minulla voxra pahensi ja lisäsi paniikkikohtauksia, jouduin sen sitten lopettamaan.

    • Tietäjä

      Voxra ei toimi ahdistukseen koska on dnri lääke,eli aktivoi,piristää jne.. SSRI-lääkkeet pelaa jollain koska ne yleensä lainaavat ja turruttavat tunteet. Parhaiten paniikkiin ja ahdistukseen toimii vanhat kunnon bentsot tai lyrica jota käytetään myös neurologiseen kipuun.

    • voxratina

      Voxraa n. puoli vuotta syöneenä koen, että se piristää ja pääsee sängyn pohjalta ylös ja saa asioita tehdyksi. Ja näinollen masennus ei pahene vaan tulee oman elämänsä kanssa kiva olo, kun jaksaa hoitaa asiansa ja jopa harrastaa kaikkee kivaa. Herää elämään elämää.

      Silloin tällöin tule ahdistuskohtauksia (johtuen työpaikan kuvioista) ja niinä päivinä otan rauhoittavan (tai puolikkaan) opamoxin. Pidän huolta, että niitä en syö montaa päivää peräkkäin, koska tolerannsi nousee (olen kokenut lääkeriippuvuuden ja päässyt siitä irti n. 5 v sitten).

      Voxra on minulla ollut paras lääke koskaan. Olen vajaan 10v sisällä kokeillut vaikka minkä sortin lääkitystä kulloiseenkin tilanteeseen esm. cymbalta, zoloft, peratsin, seroquel, lamictal, ketipinor...

      Nuo lääkkeet turruttivat tunteet pois. Ja lihottivat ja väsyttivät ja passivoivat ja ja ja..olin välillä kävelevä zombi ja pää tulkossa, kun nyt jälkeenpäin mietin. Turposin ja lihoin ja olin turta. En tuntenut iloa, en surua.

      Voxra saa aikaan kivan pirteän olon, niin että saa asioita tehdyksi.

      Annokseni on 150mg tai 300mg oman fiiliksen mukaan. Tämä toimii, esim lomalla ja viikonloppuna ja rentoina päivinä otan tuon 150mg. Kun tarviin virtaa ja voimaa enemmän otan 300mg.

      Mitään elämää haittaavia ja ongelmia aiheuttavia sivuoireita ei ole. Päinvastoin: paino ei nouse, jopa jonkin verran laskee. Hassua sanoa, mutta myös hengittäminen tuntuu myös helpommalta kun nenä on "kuiva", läkäe kuivattaa nenäröörejä tietääkseni. Ehkä joskus tulee lievä lääkkeen maku suuhun, mutta koen, että se on pieni ongelma suhteessa siihen, miten lääke auttaa. Ei ole ole ongelma lainkaan.

      Mun mielestä on ollut parasta, että mun oloa ei ole turrutettu, vaan saan Voxrasta virtaa ja elämänvoimaa ja näin ollen pystyn ratkomaan ongelmiani kirkkain ajatuksin ja itse auttamaan itseäni masennuksen ja ahdistuksen poistamisessa ja välttelemisessä.

      Voxra on parantanut minun elämänlaautani huomattavasti.

    • voxratin

      sori..elämänlaatua piti olla tuo sana :))

    • :okummallista

      Ihmettelen vaan kuinka voxraa voi syödä raskauden aikana, sehän on amfetamiini(johdannainen toki vaan). Eli stimulantti O.o Luulis että jos noista jotain ei sais raskauden aikana syödä, ois toi voxra, eihän amfetamiiniakaan saa raskauden aikana käyttää. Toki mututuntumalla vain pohdin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe