Yle teidän aamupala ei maistu

priosointia

Tympäsee kun ajatteeleekin aamiasta nimeltä aamupala mutta olihan minulla asiaakin vaikka hyvää hyvättänne tietysti tiedotitte kuinka paljon erinlaista aktiviteettiä, katseltavaa kuin osalistujia tarvitsevat erinlaisiin toritapahtumiin kuin mitä kaikkea sitä nyt perheelisillekkin ovat viikonlopuksi tapahtuminen järjestäjät iloksi kuin viihdyttäväksi tarkoittanneet.

Perheeliset kun ensin ovat työviikkonsa saaneet perjantaihin siinä on ollut kaikenlaista uutta ja ihmeelistä varsinkin ekaluokkalaisille että vanhemille että Varmasti tarvitsevat lepoa kuin leikkiaikaa jäsentäkseen kuin hahmottavat viikon tapahtumat Siihen päälle valtava määrä on jo treeneissä kuin harrastuksissa Siihen viikonlopun ostokset kuin pyykkikonen päälle, siivoukset että myös valmistella jo seuravan viikon ateriat kuin myös puhdasta päälle yms. yms. yms.

Voi vielä olla että menevät omia isovanhempiaan tevehtimään kuin myös kaikkea sitä mikä liittyy juuri syksyyn Siinä vielä kun puukkaavat viikonvaihteen menoja ja osalistumisia täyteen niin Viihtymisen sijasta ovatkin Väsyneitä, uupuneita, ärsyyntymisherkkiä, riitaisia maanataina kun on pitänyt suorittaa viikonvaihde täysillä.

Voidaanko sopia että annataan ihmisten elää omaa elämäänsä ja myös nauttia vapaa-ajastaan kotona, mökeillään kaikessa rauhassa ja menkööt he jotka eivät osaa kykene rauhoittumaan edes viikonvaihteessa kyllä sen uupumuksen ja yliherkkyyden ärsyyntymiseen sillä saa vaikka pysyväki olotilaksi

Makustelkaa te aamupaloja ketä tykkää makustella minä EN.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljanviljanpuuroa

      Mikäkö minä olen huomauttelemaan voin kuvitella kyyniisten alentuvaa ystävällisyyttä peittäen ajattelevan. Mikäkö ? Tiedän kuka olen ja voin todeta että kaikki ketkä samaa virttä veisaavat esimerkiksi : Kyllä sitä nuorena jaksaa ja Kyllä minä nuorena jne. jne. jne.

      Niinpä kun teidän uupumukset tulevat viiveellä sitä on tuhannet ja tuhannet jne. voimansa tunnossaan uuvuttaneet itsensä jo 30v-50 sairaseläkkeille , osa-aikaeläkkeille kun on pitänyt pelkästään suorittaa että ketään eivaan luulisi laiskaksi :) Siellä työpaikoilla kuin koulissa on liian paljon väsyneitä, uupuneita, ilottomia, masentuneita, vihamielisä, riidan haastajia jotka eivät ole oppineet huolenhtimaan omasta hyvinvoinnistaan vaan kuluttaneet itsensä Ajattelematta tulevaisuuttaan kuin mitkä asiat on tärkeintä .

      Perheillä on jo työviikoista lastensa harrastuksiin, kilpailuihin, esiintymisiin jne..Sellainen tahti ensimäiset viisitoistavuotta että vain tietyllä kurinalaisuudella voi iloita Elämästään mitä kaikkea myönteistä se tuo tullessaan että ette arvaakkaan vaikka nyt ei tuntuisi siltä ja Ärsyttäisi kun yhtä vaan hymyilyttää.

      • Hejdå

        Yle havaitsitteko että tässä esseessä vain kritisoitiin aamupala nimeä kuin myös ihmisten vapaajasta johtuvia uupuksiakin. Suuret ikäluokat on tehty Kestävästä laatupuusta jotka ovat pienestä pitäen Kovaan leipään ja kovaan työhön ilman helppoa elämää Heidät on tehty ihan toisesta puusta kuin tämänajan muuttuvassa yhteiskunassa toimijat.

        Kun teet työsi Laadukkaasti kuten se kuuluukin tehdä siihen päälle monilla opiskelut, perhe-elämä, lasten harrastukset Nämä kaikki yksistään jo vaativat Taspainoista Elämäntapaaa kuin priosointia vaikka se ulospäin näyttäisi nynnyilyltä jopa vähemmän opiskelleista "pelokasta elämäntapaa " Nyt siellä jo 30vuotiaat on uupumus sairaslomilla kuin myös elämäntavallaan tietämättään ovat sitä tulevaaa keki-ikäistä joita näkyy pitkillä sairaslomilla tulevaisuudessa joiden on ollut Kiirekiire elää ja kokea kaikkea jänskää miettimättä sen kummemmin Mitkä asiat omassa elämässään olisi etusujalla.


        Kyllä Lapset ja nuoret kuin nuoret aikuistekin tarvitsevat omaa aikaa, lepoa kuin olla tekemättä mitään sen kummalisempaa että jaksavat aloittaa maanantaina täysillä oppia oppimaan kuin tuntea iloa oppimistaan uusita asioista Samoin kaikki he joiden lapset harrastavat täysillä tietävät kyllä että heidän urakka on vasta alussa joka hyvin ja riittävän hyvin aikataulutettu myös kun bussi ei tule ajallaan tai sattuu mitä nyt kellekin Elämässä voi sattua vaikka että ketään eiolisikaan keittänyt Aaamukahvia valmiiksi :)

        Minä ainakin katson viikonloppuna ehkä kolmekin elokuvaa että maltan istua kun on paljon kaikenlaista kotiin liittyvää tehtävää luonnonvalossa. En pidä pitkiä esseitä yhtään pitkinä Näkisittepä kun miljoonat kiinalaiset nukkuvat vain välillä ja puhe jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaan siinä samalla ovat tehneet täysillä monta erinlaista tehtävää kuin hoitaneet isovanhempansa että puhtia riittää vielä vaikka mihin.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe