Miehenikö homo?

surullinen ja seksua

Olen seurustellut puoli vuotta tosi tiiviisti miehen kanssa. Aluksi seksi ei onnistunut häneltä, sittemmin yhdyntä oli jopa nautinnollinen. Tiedän olevani ja olen miehen mielestä kaunis nainen, hän oli katsellut minua pitkään ja on ylpeä minusta. Aluksi hän pelkäsi ettei hänessä "ole tarpeeksi miestä minulle" ja hän on pelännyt olevansa homo. Lohduttelin vain, koska ajattelin kaiken johtuvan pitkästä seksitauosta ja siitä, että aiemmissa naissuhteissa hänellä ei ole juurikaan ollut seksiä. Luulin, että naisten takia. Etenkin kun meillä hetken aikaa sujui...
Tosin tuonakaan aikana hän ei halua nuolla eikä juuri kosketellakaan minua.
Nyt yhdyntäkään ei onnistu ja tiedän hänen runkkailevan kännykkänsä kanssa eri huoneessa kun nukahdan. Voiko olla, että liika runkkaaminen vie halut vai voisiko olla, että fantasiat on jotakin jota minä (edes kauniina naisena) en voi antaa.
Mies ei halua puhua, tarttuu minuun entistä tiukemmin ja vahtii menojani, mutta...
Kuulostaako tutulta? auttakaa mua? Rakastan miestä ja olisin valmis jatkamaan kunhan hän vain olisi rehellinen. Kyse ei ole panoista, mutta muutos seksin suhteen näin nopeasti ja samanaikainen sitominen mietityttää. Kaappihomo? Kyllähän bi-seksuaalikin innostuu molemmista sukupuolista.
Rinnoista mies tykkää, katselee ja nuolee niitä, muuten tykkää sulkea silmät kun on seksuaalinen kontakti.
Olenko homon kanssa?

36

7879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutki asiaa hiljaa

      En sanoisi että homon kanssa olet, mutta oletko tutkinut materiaalia mitä hän kännykästä katselee? Ehkä niistä pääset hänen fantasioihinsa käsiksi. Silloin toki miettisin kaksi kertaa jos kännykkä pukkaa homopornoa.

      Ehkä se on myös niin että olet kaunis ja hän kokee ettei ole arvoisesi, siksi takertuu koska ajattelee että löydät pian kuitenkin parempaa ja haluaa pitää sinut itselläsi.
      Seksuaalisuusongelma voi olla sitten asia erikseen, eli kaksi erillistä asiaa.

    • miksi aina homo?

      Onko sillä loppujen lopuksi merkitystä, onko miehesi homoseksuaali, vai jotain muuta. Voihan se katella kännykästään vaikka "grannyjä". Moni muukin asia on homoseksuaalisuuden ohella sellainen seksuaaliselta luonteeltaan, että siitä on vaikea päästä irti, kuten nyt vaikka mustasukkaisuus ja omistamisenhalu.

      Jos hän ei ole kiinnostunut sinusta seksuaalisesti, vaan pitää sinua lähinnä jonkinlaisena kauniina näyttelyesineenä, ei suhteella ole sinulle paljoa annettavaa. Joko myönnät, että seksi ja läheisyys eivät merkkaa sinulle mitään ja tyydyt asiantilaan tai sitten lähdet suhteesta. Nykyinen tilanne ja junnaaminen kuluttavat vain turhaan voimavarojasi, kun tarjolla on parempaa.

    • ap lisää vielä

      Juu, tiedän, että mies tykkää tuijotella naisia ja innostuu rinnoista, toisaalta hän on sanonut, että pokea kattellessa katsoo miestä: kova kulli kiihottaa, ei naisen alapää. Tää kommentti on musta melko outo (siis heterolta). Toisaalta suorassa linjassa sen kanssa, että ei nuole eikä oikein kosketakaan mua. Into sänkyhommiin on myös lopahtanut melko pian. Mies myöntää ettei halua kuten aiemmin, mutta ei suostu sanomaan mitään syytä.

      Aattelin vaan että kuulostaako bi-miehistä tai homoista tutulta?
      Ja eikö bi-miehiä nainenkin kiinnosta?
      Tiedän, että mies rakastaa minua. Mutta...

      • oiuy

        Sinuna yksinkertaisesti ottaisin asian esille. Kysyisin suoraan mikä on asian laita. Ymmärrän että asian esille ottaminen voi olla vaikeaa. Reaktiosta voi aika usein päätellä totuuden vaikka hän kieltäisikin asian. Salapoliisimeininki ja arvailu ei ehkä tuota tulosta.


      • bihenkinen

        Miehesi pelkäsi aluksi olevansa liian homo ja nyt katsoo miehiä pornossa. Miehesi on homo ja yrityksestä huolimatta... yhä kaipaa miesseuraa. Miehesi viestii sinulle aika suoraan homoudesta.

        Miksi ette menisi yhdessä katsomaan miesten urheilua.

        Muista: Homo ei voi muuttua heteroksi. Jos miehesi on homo, teillä on vain kaksi vaihtoehtoa: 1. sopeutua, 2. hyväksyä.

        Voit olla parisuhteessa ja rakastaa puolisoasi, mutta seksi ei kiinnnosta pätkääkään. Se on aika onneton tilanne. Seurustelun luoma pari tarjoaa paljon eikä siitä mukavuudesta haluaisi luopua ( mukavuutta on pelkästä kumppanuudestakin )
        Rikotte itsenne ja toisenne, jos ajaudutte yhden yön juttuihin.Voisitteko olla vain hyviä ystäviä?

        Miehelle kiihottuminen tuntuu väärältä, jos parisuhteessa asiat eivät ole kunnossa. Me bi-miehet haemme naiselta empaattisuutta. Jos sitä ei löydy, suhde ei anna tarpeeksi. Siksi sinun ei kannata koittaa muuttua ja esittää kovista. Älä ole hyökkäävä.

        Jos miehellesi nuoleminen ei ole hänen juttunsa, asia kannattaa vähin äänin unohtaa, ellet aio tieten tahtoen olla turn of hänelle. Ei ihmistä kannata ohjata suuntaan, joka ei miellytä.

        Jos uskot, että miehesi on bi, voisit koittaa hajuveden vaihtamista miehekkäämmäksi. Me miehet kuitenkin olemme eläimiä. Lisäksi... tutkimuksen mukaan me miehet pidämme naisista, joilla ei ole stressiä. Jos parisuhteesi on kriisissä, ehkä kannattaa ottaa viikonloppuloma ja rentoutua.Tietenkin se tärkein pointti: Anna hänen olla mies. Jos kehut hänen miehuuttaan jne.. nostat samalla hänen testosteronipitoisuuttaan, mikä on parisuhteenne kannalta onnellista.

        Se, että miehesi ei koskettele sinua, voi johtua stressistä ja haluttomuudesta. Suosittelen halia. Sellaista hyväilyä, joka on lämmintä ja ystävällistä. Mielellään vähän liikkeitä ja paljon rauhaa. Ei sanoja. Tai, lyhyitä ystävällisiä ilmauksia, kuten vaikka nopea pusu niskaan tai käsien kiertäminen takaa hartioiden yli.


      • Itse olin aviossa naisen kanssa, mutta pikkuhilljaa mielenkiinto siirtyi kokonaan miehiin. Jätin avioelämän, koska se ei vastannut sitä mitä olin, ja mitä vaimo tarvitsi. Ei ainakaan sellaista, jota kiinnostaa miehet.


    • ei kai gay

      En usko, että on gay, ehkä bi tai jotain. Mutta sen voin sanoa, että tuo jatkuva runkkailu ja pornon katselu kannattaa lopettaa alkuunsa! Googleta aiheesta jos kiinnostaa mutta ei ole hyvä asia pitkässä juoksussa.

      Onko itsetuntu ongelmia? Pieni penis (omasta mielestään)? Kyllä heterokin voi kiihottua pornotähtien isoista kovista kyrvistä, jos ei pidä itseään kovin maskuliinisena. Salaa haaveilee itsensä sen miehen tilalle.

      Ikävä tilanne silti sun kannalta :(

    • ehkä on, ehkä ei

      Jotkut tosi syvällä kaapissa olevat homot saattavat toki olla naisten kanssa, koska eivät halua olla homoja ja/tai ovat rakastuneet naiseen ihmisenä. Mutta vaikka nainen olisi kuinka kaunis tahansa, ei se homoa hetkauta.
      Jos kyse on juuri seksuaalisuudesta, niin miehesi on todennäköisesti bi, mutta sekään ei ole niin mustavalkoista, että kiinnostus molempiin sukupuoliin menisi bi-seksuaalilla tasan.

      Suosittelen puhumaan miehesi kanssa ja antamaan tälle aikaa ja ymmärrystä, ettei hän joudu jälleen hylätyksi.

    • ap lisää ja lisää

      Kiitos tosi paljon fiksuista ja empaattisista vastauksista!
      Valitettavasti kyselen täällä, koska mies ei halua puhua mulle koko asiasta. Hänen mielestään puhuminen vain sotkee asiat ( ja ilmeisesti hän katuu aiempaa avoimuuttaan esim. fantasioissa) koska nyt kyselen syitä hänen halunsa lakkaamiseen.
      Voisiko olla niin, että yritti kaikkensa innostua alussa ja nyt sitten asia on lopahtanut koska oma sukupuoli (ym. seikkojen valossa päättelen) kiinnostaa enemmän.

      Onko mahdollista, että aikuinen heteroelämää elänyt mies on niin syvällä kaapissa, että ei itsekään tunnista asiaa.
      Mainitsen haluttomuuden naisen kosketteluun ja fantasiat, kysyin suoraan onko yhteyttä. Mies loukkaantui kovasti.
      Yritin kaarrella ja yritin suoraan. Nyt on pattitilanne.

      • bihenkinen

        Miehessäsi on heteromaisia piirteitä, mutta hänen puheensa viittavat homouteen. Siksi olen taipumainen uskomaan, että hän on bi.

        Pornossa kyse on seksin helppoudesta. Suosittelen vähempiä kysymyksiä, vähemmän puhetta. Miehesi voi eniten pelätä epähienoa kommenttia, jos asiat taas luistavat. "Noniin, hih, noinhan se sujuu. heh heh." Pelko siitä, ettei itse hallitse tilannetta, voi ylläpitää lukkotilannetta. Jos olet rikkonut luottamuksen, koita kerätä se takaisin.

        Meillä kaikilla on fantasiamme. Harva tosielämässä haluaa toteuttaa niitä, jotkut fantasiat toteutuessaan ovat jopa karuja. Fantasioiden rikkominen satuttaa. Siksi asian vatvominen ei ole järkevää. Ensimmäinen askel: kunnioita puolisosi fantasioita. Jos sinulle kerrotaan jotain joka on syvällä sydänjuuressa, siitä ei sovi keskustella arkisesti eikä paisutellen.

        Meillä miehillä on aika tarkka käsitys miehuudesta ja kunniastamme. On tärkeää, ettet astu rajan yli ja anna ymmärtää, ettei miehesi ole täysi mies.
        Jos miehesi on bi, selviät kriisistäsi korostamalla, että miehesi on mies, isoilla hauiksilla.


    • Biiepäilys kotona

      vastaukset on hyviä, mutta naista, jota mies huijaa ei lainkaan oteta huomioon. Huijaa sanaa ajattelen lainausmerkeissä. Mutta siis jos mies ei kerro rajoitteistaan joita on tiedossa fantasioiden takia, on aika epäreilua että naisen pitää kestää ja hyväksyä ja ymmärtää. Kuin äidin?

      ONKO KYSE EDES BIISTÄ VAI HOMOSTA, JOS PITÄÄ LEIKKIÄ JOTAIN YMMÄRTÄVÄÄ ÄITIÄ TOISEN UMPIMIELISYYDEN EDESSÄ.
      eikös miehen pitäisi hiukan ymmärtää naista jolle on halukkaana ja heterona näyttäytynyt?
      Iso tuska tämä on naiselle. Tiedän.

      Vastatkaapa seuraavaan: miten Bi puoli estää ja haitta kontaktia naiseen. Jos ei seksi enää maita, eikö kyseesä ole kaappihomo biin sijaan?

      BIIT: onko nainen oikeasti kulissi?
      Ovatko haluttomuus suuseksiin ja kosketteluun ja suutelemiseen kuitenkin ne piirteet jotka naisen kanssa naisen on kestettävä? Bi paljastuu siis sängyssä auttamatta? Eli on homo?

    • ap ap jälleen

      Hyvä keskustelu ja ymmärrys n suuri myös nimimerkkiin "biiepäilys kotona". Minäkin olen vihainen, mutta vaihaisuus ei kyllä auta.

      Bihenkisen kommenteista sain paljon ajateltavaa. Koetan olla hienotunteinen vaikka erilaiset tunteet painavat minullakin päälle.
      Jäin miettimään miten kovin erilaisia me naiset ja miehet olemme, miehen miehisyytttä pitää jotenkin tukea, naisille riittänee, että naiseutta ei loukata.
      Vaikka minulla olisi naissuhde, tuntisin kyllä olevani nainen ilman miehen tukea, naiseutta ei naissuhteeni muuttaisi. Miehen biseksuaalisuus tms. saa siis miehen persoonan ja identiteetin jotenkin solmuun. Se vaikuttaa melko rasittavalta ja raskaalta. Jos ei mies hyväksy itseä, on aika vaikea tietää mistä naruista pitäisi vedellä. On tosiaan minunkin elämäni kyseessä, ei vain miehen.

      Edellinen kirjoittaja nosti kiinnostvan asian, josta en paljon keskusteluja ole löytänyt: siis miten mieskiinnostus vaikuttaa miejhen intiimiin suhteeseen naisen kanssa.
      Tästä asiasta naiset kirjoituksissaan vaikenivat tai sanoivat suoraan, että eivät tästä tarkemmin kerro, mutta tietävät (ovat siis sänkykäytöksen vuoksi epäilleet miestä bisseksi tai jopa homoksi).

      Löysin kaivellen seuraavia asioita, jotka ovat myös tuttuja minulle:
      Suutelemisessa on jotakin ongelmaa ( se ei ole syvää tai jää pois, yleensä tunteiden merkki)
      Suoraan aktiin meneminen korostuu tai suuseksi tai koskettelu on ainakin väkinäistä.
      Silmät kiinni oloa ja takaapäin panoa, kontaktin välttelyä.

      Ei vaikuta siltä että bi-seksuaali haluaa molempia sukupuolia, vaan että haluaa naiselta turvan ja ymmärryksen ja ehkä romantiikan, mies oikeasti kiihottaa. Kutsuvatko naisen haluavat homot itseään bisseiksi?

      Mietin myös miksi kanssasi oleva mies tahtoo olla kanssani jos seksi on noin väkinäistä.

      Toivon itsensä löytäneilträ miehiltä kommentteja,
      ja naisilta: miten sängyssä olo ns. bi:n kanssa erosi sinulla aiemmista kokemuksista. Jäitkö yksin?

    • Chhvnnnvvvnnnvv

      Hinaaja se on sun täytyy piikittää testosteroonia siihen

    • ap miettii ja kysyy

      Kertoilkaa homo-ja bi-miehet miten suuntautumisenne näkyy seksissä naisen kanssa.

      Kiinnostaako suutelu, tarvitsetteko miesfantasian vai riittääkö tilanteessa naisen läsnäolo. Haittako se mieskiinnostus naisen seurassa. Naisena väitän, että se näkyy.

      Mun hypoteesi on, että läsnäolo paljastaa kaappihomon. Kumotkaa tai vahvistakaa.
      (Nopeesti yhdyntään, paljon silmät kii ja takaapäin, ei suutelua kummoisesti eikä suuseksi-intoa).

      • Mulla ei varmaan näy :)

        Umpihomoista luulis näkyvän jotenkin, mutta jos on kovin vastenmielistä, niin ei kyllä varmasti edes seiso. Bi miehenä nautin suunnattomasti seksistä myös naisen kanssa, eikä miesfantasia siihen väliin pääse mitenkään. Seksi miehen ja naisen kanssa on ainakin mulle kaksi yhtä himokasta ja nautittavaa kokemusta. Ihan erilaisia kummatkin.

        Mutta vastauksia on varmaan yhtä monta kun on bissejä tai homoja :)


      • Bar_ru

        Läsnäolo paljastaa kyllä rakastaako miehesi sinua fyysisesti. Se ei kerro sitä, onko miehesi homo. Olen homo. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni fyysinen kosketus tai hänen hyväilynsä vähät kiinnostaa minua. Mieheni itsekäs käytös, yksitoikkoisuus, aika ja se, että olen joutunut paapomaan aikuista miestä, on johtanut siihen, että rakkauteni on loppu. Olen kyllästynyt olemaan vain se, joka joustaa ja, jota kohdellaan kuin esinettä. En syytä häntä. Tulkintoja on monia. Silti elämä jatkuu ja olemme yhdessä. Täytän velvollisuuteni ja olen tukemassa rinnalla. Minusta elämä voisi antaa enemmän.


    • ap selvittää arvoitu

      Kiitos edelliselle. Tätä toivoisin, mutta...

      homojen ja bi-seksuaalien ja kaappisellaisten vaimot ja tyypit itse vastailkaa vielä.

      Onko seuraavaa tekevä: nopeasti yhdyntään, paljon silmät kii ja takaapäin, ei suutelua kummoisesti eikä suuseksi tai kosketteluintoakaan....

      ainakaan hetero?

      Etenkin jos kova elin kiihottaa, ei naisen elin.
      Miksi on naisen kanssa. Voiko oikeasti rakastaa jos välttelee fyysisesti?
      Pliis, vastailkaa tuntoja vaikka aiemmilta ajoilta.

      • bar_ru

        Heteromiehiä syytetään yleisesti siitä, ettei esileikki kiinnosta. Pikapano on ihan yleinen juttu ja suutelemattomuus on aika tavallista. Stressi laskee taatusti intoa kosketteluun, mutta, jos miehesi ei halua miellyttää sinua, teillä on parisuhdeongelma. Se on eri asia kuin homous.


      • Bi-mies30v

        Olen bi mutta miehet kiinnostaa enemmän. Myös naisten kanssa on kuitenkin seksi/seurustelusuhteita ollut.

        Mitään yhdyntä tai suuseksijaottelua en omissa suhteissani ole huomannut, enkä mitään silmät kiinni -meininkiä. Itseäni ei ainakaan suutelu kiinnosta. Koskettelu menee jossakin määrin.

        Minusta toista voi rakastaa vaikka fyysistä kontaktia ei olisikaan. Tuosta vaan on niin montaa mieltä olemassa että "seksi määrittelee parisuhteen" jne.


    • terve, olen 50-vuotias mies ja mielenkiinnolla luen viestiketjua. Olen ollut elämäni aikana enimmäkseen heterosuhteissa. Kuitenkin olen aina tuntenut myös seksuaalista vetoa miestä kohtaan, pidän miehen vartaloa ja kalua kiihottavana ja kauniina, mutta palvon kenties vielä enemmän naista. Olen varmaan jossain määrin bi, vaikkakin ehkä enemmän hetero. Koko kategorinen ja ahdas jaottelu hetero,gay,bi jne on mielestäni väkivaltainen ja äärimmäisen ahdistava. Olisin valmis väittämään, että valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän biseksuaaleja. Elämän kokemukset ja opitut mallit vain ohjaavat (ja tämä ahdasmielinen kategorisointi) ihmisä käyttäytymään ja valitsemaan sukupuoliroolinsa ja tätä valintaa me sitten ihmettteleme elämissämme. Minusta nimittäin tuntuu että ihmisen seksuaalisuus ei ole jotain pysyvää samaa. Se on jatkuvassa muutostilassa, prosessissa, ja me muutumme. Homosta biksi, heterosta lesboksi jne jne. Seksuaali-identiteettimme on jatuvassa liikkeessä.
      Mitä tulee ketjun aloittaneen ongelmaan, kysymys on mielestäni kohtaamattomuudesta. Te kaksi ette kohtaa toisianne seksuaalisesti, avoimina ja haluavina. On helppo nähdä ongelma toisessa, mutta mielestäni kahden ihmisen suhteessa on aina kysymys kahdesta ihmisestä ja jostain joka on heidän välillään. Olen ollut naimisissa 30 vuotta. Nuorena parikymppisenä aloitinoman seksielämäni äärettömän kompleksisena ja arkana. Pelkäsin asiaa jota halusin järjettömästi. Olen masturboinut kahdeksan vuotiaasta alkaen. Vieläkin saatan masturboida useamman kerran päivässä, vaikka ikä alkaa tehdä tehtäväänsä enkä ole niin maaninen siinä touhussa. Olen ollut pornon suurkuluttaja (vieläkin katselen jonkin verran) ja kuten arvaat olen harrastanut seksiä paljon , aivan liian paljon , avioliittoni ulkopuolella. Jotain olen kertonut vaimolleni hirveässä syyllisyydessäni, ja siitä on seurannut liittomme aikana kolme vakavaa aviokriisiä. Niitten yli on päästy puhumalla ja kohtaamalla sekä vaimoni on käsittämättömän sitkeyden avulla. Oleellista on se että meidän kahden seksi on aina ollut eri merkkistä. Minä olen ollut erittäin aktiivinen ja hän passivinen. Olen halunnut paljon, hänelle on riittänyt vähempi. Olen jatkuvasti joutunut tekemään valintaa omien seksuaalisten mieltymysteni ja kaiken sen muun mitä parisuhde parhaimmillaan tarjoaa, väliltä. Seksi on vain osa parisuhdetta. Se on tärkeä osa, mutta se ei ole kaikki. Iän myötä tämä asia korostuu. Meidän halumme vaihtelee. Sen kohteet vaihtelevat. Tarinassasi oleellista ei ole mielestäni se, että saatko jonkun nimikkeen ja selityksen "mieheni on homo" tai "mieheni on bi", vaan se että te kohtaatte toisenne. Jokin arkuushan ja kyvyttömyys miehessäsi on. Voi olla että hänelle seksi on hirvittävän suorituspaineen alaista. voi olla että häntä pelottaa seksi. Porno on helpompaa ja turvallisempaa. Ja saatanan paljon yksinäisempää! Ei tuo suorituspaine vielä mihinkään homouteen viittaa. Ja mitä pitempään tukko keskenänne jatkuu, sen kovemmaksi paineet käyvät. Takaapäin nainti oli aikoinaan aivan minunkin suosikkiasentojani. Irrottelin aina niin itseni orgasmiin. Nykyään en viihdy siinä ollenkaan, tulee jotenkin yksinäinen olo. Miehesi häpeää turhaan fantasioitaan ja runkkailuaan. Älä lisää sitä taakkaa, äläkä puutu siihen. Puhu miehelllesi siitä, mitä sinä haluat, mistäsinä fantisoit. Jos hän on kiinni pokessa, kerro mitä itse haluaisit pornolta. Katsokaa yhdessä jotain. Jos hän katsoo gay-leffoja, mene mukaan. Katsommehan me miehetkin lesbo-leffoja. Jos sinua inhottaa koko porno (jonka voin myös hyvin ymmärtää) kerro hänelle miksi se sinua inhottaa, mutta anna hänen fantisoida rauhassa. Ei se ole sinulta pois. Vai onko poken kanssa runkkailu hänen haluaan tai ns.mieskuntoaan vähentävä asia? Kiinnostu kaveristasi, yritä saada hänet kiinnostumaan itsestäsi.Minäkin aloin rakastaa naisten rintoja yli kaiken sen jälkeen kun sain tyttöystävän jolla on kauniit ja muhkeat sellaiset. Siihen asti vannoin olevani peppumies, koska vaimollani on jumalalliinen sellainen. Me muutumme, halumme vaihtelee, samoin sen kohteet. Puhu ja kohtaa! Asiat selviävät!

    • aina samajuttu

      Olet biseksuaalin kanssa. Totta kai liika runkkaaminen vie halut. Hän ei halua myöntää itselleen että hän ei ole hetero, yrittää väkisin sinun kanssasi. Hän kuvittelee yhdyntöjen aikana että olisi pojan kanssa.

      • tietämätönneitsyt

        Et näköjään tiedä mistään mitään. Biseksuaali on kiinnostunut molemmista sukupuolista, joten miksi yhdynnän aikana kuvittelisi olevan pojan kanssa? :DD Absurdia.


    • näin on

      Ei kai biseksuaali kuvittele yhdyntöjen aikana olevansa miehen kanssa, se joka sellaista kuvittelee on homo! Bi nauttii myös naisen kanssa olemisesta.

      Ehkä tuo runkkailu on lähinnä ongelma, eihän sitä ruutia voi kaikkeen riittää.

    • ap puhuu vielä

      Nyt meni jonkun aikaa seksuaalisestikin hyvin: rakastelua oli aamuin illoin kun tehtiin viikonloppureissuja. Kaikin tavoin mies osoittaa olevansa vain minun kanssani. Mutta. Nyt hän oli omalla muutaman päivän matkallaan, jonka jälkeen vältteli minua kaikin emotionaalisin tavoin. Esteli mua olemasta liian kiihkeä, halusi puhella arkisia jne. Matkan jälkeisen paluuyön hän vietti omassa kämpässään. Vihjailin vähän, että säästelisi tauon jälkeen ruutia koska halusin ja odotin häntä. Matkalla hän yöpyi monen miehen kanssa yhdessä joten vanhaa runkkuharrastusta tuskin voi helposti toteuttaa. Oletin hänen olevan paineissa. Kun hän sitten saapui, hän sitten tuijotti telkkaria, puheli niitä näitä, halusi jäädä yöksi mutta oli tosiaan emotionaalisesti etäinen koko ajan. Kun totesin illalla, että paras hänen vaan nukkua kun on niin väsynyt varmaan reissusta, hän oli selkeästi helpottunut. Seuraava toimenpide onkin ollut, että hän piteli mua käsin ja halusi sitten vaan runkata itse. Vähän pitelin häntä. Ei edes seissyt kunnolla, vaikea uskoa että ois päivätolkulla ollut ilman..Kyselin josko oli hoidellut itseään vähän liikaa kun pääsi omaan kämppään, mutta hän kielsi asian ehdottomasyti: ei ollut runkannut! Totesin, että jos niin ois käynyt, olis se luonnollista, mutta pliis pliis pidättele vähän kun niin haluaisin häntä kumnnolla..
      Kauhea heittely hänellä on näissä haluissa. Nyt ei seksi kanssasni kiinnostanut ollenkaan ja sitten hän jotenkin torpedoi muunkin läheisyyden. Aivan kuin olisi pelännyt, että jotain tulee ja ei pysty. Lopuksi jossain yön vaiheessa kun herättiin tyydytti mua käsin ja halusi sitten runkata itsensä mun vieressä. Mitä pitäis ajatella? Esittikö aiemman soun ja palas omaksi itsekseen? Miksi runkkaisi mieluummin kuin olisi mun kanssa? Miksi yleensä on kanssani? Puhuminen ei auta.
      Naisellisuuteni on kohta täysin kadoksissa. oNKO TOLLANEN BIIN ELÄMÄÄ?
      ko matkalla oli paljon miehiä joihin tutustui harrastuksen merkeissä.

      • Bi-Tia

        Jos miehesi on biseksuaali, niin sitten kysymys on vain ja ainoastaan siitä ettei hän ole sinusta enää kiinnostunut. Mitä ihmettä roikut tuollaisessa suhteessa? Et taida arvostaa itseäsi ollenkaan, huono itsetunto?

        Jos eroaminen on sinusta liian radikaalia, ole edes nainen ja ota asia puheeksi. Täällä itkeminen ei auta sinua yhtään


    • Veggsu

      Miehesi voi olla väsynyt matkasta, mutta hänellä voi olla toinen nainen. Se, että tivaat mieheltäsi, miksi tällä ei seiso kunnolla, jos mieheni tekisi minulle tuon, se olisi täydellinen tunnekuolema.Miehesi on kiltti. Hän ei jostain syystä saa sanottua, ettei rakasta sinua enää.

      • Veggsu

        Ärsyynnyin, kun kohtelet miestäsi kuin seksiorjaa, ja valitsin turhan karuja sanoja. Rakkaus on monisyinen asia. Seksin tivaaminen on rumaa jopa suhteessa. Se, että tarpeenne eivät kohtaa, on ongelma, mutta näin ulkopuolisin silmin suhteenne ongelma ei ole homous vaan molemmin puolinen rakkauden puute. Sinä vaadit ja miehesi on etäinen. Kummaltakin puuttuu halu olla läsnä.


    • ap ap jälleen

      Hyvä veggsu, mistä päättelit että kohtelen miestä kuin seksiorjaa? En ole tivannut seksiä, ehdottanut vaan että yhdessä käteen vetämisen lisäksi voisi tehdä muutakin. Nainen kun olen.
      Outoa on minusta, että mies sanoo nauttineensa seksistä ( ja siltä se on vaikuttanutkin) mutta kuitenkin vetäytyy siitä.
      En vaadi, mutta mies on etäinen. Tosin niin alan olla minäkin.

      • Veggsu

        Miesten ja naisten suurin ero on se, että lauettuaan mies vetäytyy ja monet ovat etäisiä. Sillä ei tietääkseni ole mitään tekemistä homouden kanssa. Oletko ollut suhteessa kenenkään muun miehen kanssa?


    • aapo anonyymi

      bissemiehet on pepusta,
      ne haluu romantiikan (Lue:turvan ja äitihoidon aikuisena) naiselta,
      suuta mieheltä,

      oikeesti ne ei uskalla naisen tai miehen kanssa. Oma käsi maittaa.

      Jätä se.

    • faktajuttu jne.

      biit on just noita arkoja ja nim.nom. KOMPLEKSISIA, hirveet ongelmat haluista ja haluttomuuksista koko elämä. Pelko pippelissä.
      Kannattaa naisen valita rento hetoro, ja miehen kunnon homo. Rento. Ahdistuneella biillä ei kukaan tee mitään.
      Biit on näitä ammattimasturbaattoreita.

      Peura ei ole hirvi vaan peura ja niin edelleen.
      Suomeks: sen saa mitä tilaa.

      • 6+4

        Mistä h*lvetistä olet repinyt tuon että biseksuaalit aina pettää? Ainakaan kukaan tuntemistani naispuolisista bisseistä ei ole mitään pettäjätyyppiä, tuskinpa miehetkään vaikka en bimiehiä henk. koht tunne


    • faktajuttu jne.

      Kuka täällä on mitään pettämisestä puhunut?
      Lue teksti ja reagoi siihen, älä omiin ennakkoluuloihisi.
      Sanoin tai kirjoitin, että biit on ammattimasturbaattoreita ja pelkureita,
      niillä tökkii niin nais- kuin miessuhteetkin.
      Uskollisia voi hyvinkin olla ja nyrkkikyllikki paukkaa.

    • pyydän

      bi- ja kaappihomojen vaimot vastailkaa.

      • hyytty

        No minä olen kylläkin bi-mies, mutta minulla on ollut vähän samantapainen tilanne, tosin kyse oli naisesta. Kovasti väitti välittävänsä musta, vaikka oikeasti käytti vaan hyväkseen. Ei viitsinyt edes mainita ettei häntä miehet kiinnosta seksuaalisesti, petti toisen naisen kanssa monen kuukauden ajan, vielä väitti rakastavansa, ja v*tut.
        Suosittelisin näyttämään miehellesi tätä ketjua..


    • ap,jotanaidaantakaap

      melkoisen homot tai biseksuaaleiski itseeään kutsuvat ja naisten kanssa seurustelevat vastailkaa vielä:

      Onko sun kohdalla seksihalu suurempi mieheen ja hoivatarve naiseen. Tai kulissi.
      Vaikuttaako halu samaan sukupuoleen toisen sukupouolen kanssa olemisessa.
      Haaveiletko miehestä naisen kanssa.

      Näin anobnyyminä vois varmaan vastailla rehellisesti.

      (Kiitos 50v. bi mies kattavista kommenteista)
      Lisää pohdintoja joita ei kasvokkain saa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe