Ulvilan viimeisin epäilty

hälytys ennen AA:ta

HALOO MINFO HERÄTYS!

Caldera kirjoittaa lehdestä kopioimastaan kohdasta, ja mainitsee, ettei ymmärrä sitä, jonka jälkeen pohtii sorkkarautaa:

"Päätöksestä ilmenee, että nainen on muun muassa kertonut miehen ulkomuodosta Lahden surman aikaan tavalla, joka ei pidä paikkaansa. Lisäksi nainen kertoi poliisin ottaneen talteen surmapaikan lähistöltä sorkkarautaa muistuttavan esineen, vaikka sekään ei ole totta."

Miettikää nyt hetken aikaa, että mitä poliisi tässä sanoo?!

NAINEN ON KERTONUT MIEHEN ULKOMUODOSTA TAVALLA JOKA EI PIDÄ PAIKKAANSA.

Sen miehen ulkomuodon hän varmasti tietää, jonka väittää tehneen hänelle tunnustuksensa, joten nyt on sitten kyseessä ULKOPUOLISEN HYÖKKÄÄJÄN ULKOMUOTO.

Eräs Valkaman syytekohtahan liittyen Anneli Aueriin oli se, että hän "valehteli öisen hyökkääjän kasvonpiirteet", ja kasvonpiirteiden valehtelemisesta ei voi syyttää, ellei tiedä oikeita kasvonpiirteitä.

26

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taran epäasiaa

      Ja otetaanpa seuraavaksi sitten Tarakin esille. Minfossa 14. päivä:

      "Auer oli tunnistanut Puputin* tekijäksi jo 6.12.2006. Taisi olla ensimmäinen häneen eteensä ojennettu kuva tunnistettavaksi, Auer lausui: "Mitään sellaista en löydä kuvasta, joka voisi sulkea mahdollisuuden tekijästä pois. Ulkonäön perusteella mies on tekijä. ", (JPEG150) Muita kuvia hänelle ei tässä vaiheessa näytetty. Noh, Puputti löytyi maaliskuussa 2007. Mitään mikä olisi viitannut Puputtiin tekijänä ei koskaan löytynyt.

      Puputin ja Lahden opiskeluaikaisesta yhteydestä:

      Poliisi oli pyytänyt yleisöltä vihjeitä Lahden surman jälkeen ja myös sai niitä. Yksi vihje oli sellainen, jossa kerrottiin, että kadonnut Puputti ja Jukka Lahti olivat opiskeluaikana tunteneet toisensa (PP:n katoamisesta oli lehdissä 7.12.2006 lähtien.)

      Kyseinen vihje lienee syy miksi Auerille näytettiin Puputin kuvaa niinkin alkuvaiheessa kuin 6.12.2006. Samastä vihjeestä on lähtöisin myös syy, miksi yhäkin liikkuu huhuja, että tieto toisen surmasta ja toisen katoamisesta oli tullut ennen Jukka Lahden surmaa!"

      Tara, mitä ihmettä kirjoitat?! - miten niin huhu, jos poliisi itse on Iltalehden artikelissa kertonut asian preesenssissä "aikoinaan tullut tieto: TOINEN SURMATAAN, TOINEN KATOAA".

      Iltalehti 13.01.2007

      "Kadonneen Pekka Puputin nimi nousi esiin Ulvilassa tehdyn sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden murhan tutkimuksissa. Uhri oli Puputin vanha opiskelukaveri, joka surmattiin katoamista edeltävänä yönä eli 1. joulukuuta.

      Puputti ei kuitenkaan ole pääepäiltynä teosta, vaan hänen nimensä on noussut esiin poissulkevissa rikostutkimuksissa.

      - Meille asia on tullut aikanaan vihjeiden kautta tietoo, että toinen surmataan ja toinen katoaa ja heillä on opiskeluaikainen yhteys, Ulvilan surmaa tutkiva rikoskomisario Juha joutsenlahti Porin poliisista täsmentää."

      Eli poliisi vahvistaa tiedon tulleen ennen näitä tapahtumia, ja vastaavasti Puputin tulevasta katoamisesta on aikaisemmalla päivämäärälä - jo ennen katoamista - minfossa tieto katoamisesta. Löytyy häntä koskevan keskusteluketjun ensimmäisen sivun tiedoteen päivämäärästä.

      Kirjoituksen mukaan kyseessä on poliisitiedotus:

      "HELSINKI
      24.10.2006

      Minne katosi sosiaalityöntekijä Pekka Puputti, 38?"

      Tämän mukaan tuo Joutsenlahden ilmoittama "tullut meille aikoinaan", on tullut viestinä Helsingin poliisin kautta, koska tiedotteen lopussa lukee "Vihjeet kadonneesta Helsingin poliisille", todellisuudessa Puputti katosi vasta joulukuussa.

      " Vihjeet kadonneesta Helsingin poliisille."

      Merkillistä, mutta merkillinen on tapauskin - toivoisin Taran pysyvän kuitenkin asiassa, koska tämän jutun logiikka taas kertoo jatkotapahtumat, joka johtopäätöksen tekeminen jääköön sitten itse kunkin aivotoiminnan varaan.

      • Porvoon mitalla

        No ompa taas outoa.Poliisitiedotus ennen katoamista.
        Miksi Suomessa ei ole tutkivaa journalismia".Toinen surmataan toinen katoaa".Lahden murha ja Puputin katoaminen liittynee yhteen.
        Mitä koskivat Lahden soitot Porvoon poliisille?Kuka urkki tietoja Lahdesta ennen murhaa? Murhaaja tunsi /tiesi Lahden ja Puputin?.
        Nyt on yhtä outoa ,ettei Kulmala tiedä nähdystä sorkkaraudasta mitään.

    • 111-111-111

      Hyvä pointti.

    • huh huh

      Kylläpä annulisteilla taas laukkaa mielikuvitus, mutta pitäisi toki selvittää onko auerskalla osuutta Puputinkin kuolemassa, todennäköisesti halunnut tappaa hänetkin.

      • sekunneissa

        Johtuu tuo annulistien mielikuvituksen laukkaaminen varmaan vain realiteeteista - kaikki kun on nykyään väärinpäin. Hyvä Suomi ja hyvä suomalaiset.

    • heimespekuillaan

      Aivan, muistan nimimerkki Rantakosken kertoneen jopa että Puputti lähti Kukan taksissa pois pikkujoulujuhlista silloin kun hänet viimeksi nähtiin. Tosin turvakameran ruudussa Puputti poistui yksin ja kävellen paikalta. Kun sitä mielikuvitusta löytyy niin pitkälliseksi muuttuu murhatutkinnat...

      • vastausta odotelless

        MIKSI?

      • tutuntuttuvaan

        Missään virallisessa tiedossaei ole sitä että Puputti olisi postunut taksilla.
        Se tieto on paskakoskee, ihteään!

        Puputti poistui ravintolasta muutamaa minuuttia ennen puoltayötä. Valvontakameran filmiltä näkyy miten hän katsoi rannekelloaan ja lähti. Suunta lähtiessä oli päinvastainen jossa hän asui. Sen jälkeen Puputista ei ole mitään havaintoa, ennekuin löytyi hukkuneena mutta juuri niin kuin ravintolan ovestakin lähti kävellen vasemmalle niin löytyi myös vasemmalta vedestä, vaikka suunta oikealle olisi ollut kotiinpäin. Ja olisi muuten vettä ollut siellä kotireitinkin varrella jos olisi välttämättä halunnut itse hukuttautua.

        Jokatapauksessa on oletettavaa että hänellä oli jonkun kanssa tereffit puolelta-öin, - vasemmalla. (jätän tahallani ravintolan ja katujen nimet nyt pois)

        Muistaisko joku Puputin tuttu jotain muutakin vielä! Olisi mielenkiintoista kuulla.

      • Nämä asiat
        tutuntuttuvaan kirjoitti:

        Kyllä muistaa. Tunsin puputin! Hänen on täytynyt lähteä vain tutun kutsujan tai viranomaisen kyytiin hän ei ollut seikkailija! Veikkaan että hänet kutsuttiin / vietiin huumattuna veneelle ja ... Siinä on 3 sairaalaa lähellä ja kloroformi ei näy missään ! Hänet on taytynyt houkutella huumata tai aseella uhaten pakottaa veneeseen sillä hän oli varsin kookas mies ja erittäin vahva!!! Laskimme ehtisikö ulvilan surmasta venellä joka olisi kapea purjevene vaikka moottoreilla espooseen tuossa ajassa - ehtisi ja voisi vielä nukkua sopivasti ennen 9pututin tapaamista...

      • Kyllä ne kok tietävät
        Nämä asiat kirjoitti:

        Käsittääksemme tämä molempien eliminoiminen oli ammattityötä!

      • Tämä on näin 17
        Kyllä ne kok tietävät kirjoitti:

        Käsittääksemme tämä molempien eliminoiminen oli ammattityötä!

        Kuulkaahan nyt ISTUIN ITSE VUOSITOLKULLA TODISTAMASSA TODELLAKIN LAHDEN JA PUPUTIN TEKEVÄN KAIKKI YLIOPINTOTYÖNSÄ YHDESSÄ KUIN PAITA JA PEPPU!!! He olivat todella tiiviisti kaverukset!!!! Heidät tapettiin jostain heitä yhdistävästä syystä jonka molemmat hyvin tiesivät!!! Jotain poliitikkoa ja viranomaisua suojellaan ! Tietääköhän Niinistökin ketä?

      • Nämä tiesivät jotain
        Tämä on näin 17 kirjoitti:

        Puputti oli umpikunnollinen kaveri ja on täysin poissuljettua että hän ikinään olisi murhaaja ,,,se on suurin hakotie edes ajatella kun tyypin tunsi! Molemmat olivat kunnianhimoisia ja ärhäköitä suojelemaan elämää ja ottamaan korruptioon kantaa!!! Siis erittäin rohkeita ja oikeamielisiä !!! Vaikka Jukka oli arrogantti luonne hän oli todella kunnon isä ja opiskelija!!!

      • ert6yyhstttt

        Joku korkearvoinen oli varmaan poikaystävänä ja tämän paljastanut Lahdelle. Täytyy olla siis huipulta, tämä poikkis, mikäli asia olisi näin.

      • ...joo
        Kyllä ne kok tietävät kirjoitti:

        Käsittääksemme tämä molempien eliminoiminen oli ammattityötä!

        Olisi auerskan kannattanut tosiaan palkata ammattilainen tappamaan Jukkakin eikä itse tunaroida, mutta hyvä vaan, että jäi kiinni. Olisihan se hienoa jos saisitte paljastettua, että se oli Puputinkin murhan takana.

      • höpöhöpö.
        Nämä asiat kirjoitti:

        Kyllä muistaa. Tunsin puputin! Hänen on täytynyt lähteä vain tutun kutsujan tai viranomaisen kyytiin hän ei ollut seikkailija! Veikkaan että hänet kutsuttiin / vietiin huumattuna veneelle ja ... Siinä on 3 sairaalaa lähellä ja kloroformi ei näy missään ! Hänet on taytynyt houkutella huumata tai aseella uhaten pakottaa veneeseen sillä hän oli varsin kookas mies ja erittäin vahva!!! Laskimme ehtisikö ulvilan surmasta venellä joka olisi kapea purjevene vaikka moottoreilla espooseen tuossa ajassa - ehtisi ja voisi vielä nukkua sopivasti ennen 9pututin tapaamista...

        Kylläpä annulistit taas valehtelee minkä ehtii. Et sinä ole Puputtia tuntenut ja taisi olla tavallinen konttorirotta, joka ei ole ikinä fyysistä työtä tehnyt tai käynyt punttisalilla. Kännissä ei ole edes juuri merkitystä kuinka vahva on

        Kloroformi näkyy hyvin ruumiinavauksessa vielä puolen vuoden jälkeenkin, esimerkkinä vaikkapa Caseyn tapaus.

        "Caylee Anthony oli kaksivuotias pikkutyttö Orlandosta, Floridan osavaltiossa, joka katosi kesällä 2008.

        Lapsen ruumis löytyi saman vuoden joulukuussa heidän kodin läheisyydestä suosta, lapsi oli kääritty peittoon ja hänen ruumis oli laitettu roskapussiin. Lapsen suu ja nenä olivat teipattuja.

        Lapsen äiti Casey sai syytteen murhasta saman vuoden syyskuussa, silloin kun ruumis löytyi, hän oli jo vankilassa. Raskauttavana todisteena voi pitää että hänen käyttämästä autosta havaittiin kalman hajua, teknisten tutkimusten mukaan autossa oli ollut ruumis yht 2,6 päivää. Lapsen jäänteistä löytyi myös iso määrä kloroformia."
        http://theprimesuspect.blog.com/tag/annika-ostberg/?paged=13

        Siinäkin oikein pullantuoksuinen kotiäiti. Ei edes ilmoittanut katoamisesta vaan juhli koko ajan.

      • lisää...
        höpöhöpö. kirjoitti:

        "Kloroformi imeytyy elimistöön hengitysteitse, ihon kautta ja nieltynä. Se jakautuu
        kaikkiin kudoksiin, ja rikastuu rasvakudokseen, maksaan ja munuaisiin. Sen
        aineenvaihdun-nan pääasiallinen lopputuote on uloshengitettävä hiilidioksidi, mutta välituotteena muodostuu fosgeenia, joka voi myös muodostaa
        glutationikonjugaatteja ja sitoutua mikrosomaalisiin valkuaisaineisiin.

        Virtsan kautta erittyy koe-eläimillä 6-12 % ja ulosteen mukana alle 2 % hengitetystä kloroformista.

        Kloroformi voi imeytyä elimistöön merkittävässä määrin ihon läpi

        http://www.tyosuojelu.fi/upload/perustelumuistiot.pdf

      • ...joo
        Nämä tiesivät jotain kirjoitti:

        Puputti oli umpikunnollinen kaveri ja on täysin poissuljettua että hän ikinään olisi murhaaja ,,,se on suurin hakotie edes ajatella kun tyypin tunsi! Molemmat olivat kunnianhimoisia ja ärhäköitä suojelemaan elämää ja ottamaan korruptioon kantaa!!! Siis erittäin rohkeita ja oikeamielisiä !!! Vaikka Jukka oli arrogantti luonne hän oli todella kunnon isä ja opiskelija!!!

        Tiesivät auerskan pedotouhuista.

    • rouva Tappinen

      Todennäköisempää on ettei Auerilla ole vieläkään hajua, keitä miehensä tuttavapiiriin kuului. Perheillahän on yhteiset perhetuttavat, kotiäideillä omat pihatuttavat ja miehillä kolleegat, joista vaimo ei tiedä mitään.

    • tutuntuttuvaan

      Puputin kohdalla se on faktatietoa että hän poistui ravintolasta muutamaa minuuttia ennen puoltayötä, eikä hänestä ole tehty havaintoa ennen kuin keväällä löydettiin hukkuneena.

      Valvontakamera on tallentanut sen että, hän katsoi kelloaan, ennen poistumista.

      Se on myös faktaa että Lahti oli murhattu aiemmin.

    • dilemma 75

      Faktaa on myös että nimimerkki Valhalla kirjoitti aikanaan dilemasta. One eye samoin aivan äskettäin kirjoitti dilemasta.
      Tarkistin sanan googlella. Siellä annettiin selitykseksi "kroatialainen".
      Luultavasti henkilön oli tarkoitus kirjoittaa "dilemma". Joten tuokin pieni detalji paljastaa että Valhalla/ one eye on yksi ja sama henkilö, joka ylimielisyydessään ei anna muita ihmisiä rajoittavien sääntöjen pysäyttää itseään.
      Tällaisia ihmisiä ennenvanhaan nimiteltiin räyhähengiksi.
      Äskettäin paljastettiin toinen räyhähenki, joka todennäköisesti palaa tuoreen nickin kanssa Murha. Infoon.
      Mielenkiintoisinta on huomata, millainen mielipide näillä räyhähengillä on Ulvilan surmasta.

      • siinä se

        Jyrpäjoosepilla samanlaisia kirjoitusvirheitä jokaisessa viestissä

      • piipaatipaapatipiii
        siinä se kirjoitti:

        Jyrpäjoosepilla samanlaisia kirjoitusvirheitä jokaisessa viestissä

        Täällä näkyy olevan annlistin surkeaa itsekseen puhumista ilmassa.
        Tuliko suu täyteen tavaraa kun saitte bannit tehtailtua, RAUKAT!

      • Sekopää-Tara
        piipaatipaapatipiii kirjoitti:

        Täällä näkyy olevan annlistin surkeaa itsekseen puhumista ilmassa.
        Tuliko suu täyteen tavaraa kun saitte bannit tehtailtua, RAUKAT!

        Taralla jäi lääkkeet ottamatta.

        Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
        ViestiKirjoittaja Tara » Ti Elo 26, 2014 11:26 pm
        Hah hah, Ulvilan kukko näyttää saaneen kilpailijan, piämiehen. Hi hi hi hi...
        Nyt kaksi kukkoa saman kukkulan laella.. Kauankohan kestää että nähdään kukkotappelu!
        Ai niin, millä sait aikanaan ylläpidon vakuuttumaan, että uhkailunsa oli muka aiheellinen. Perseennuolija.

        Se rantakoskelle lähettämäsi sadelaulu oli niin tyypillistä, kylmä suihku niskaan.
        Kuka hullukaan ei olisi niin hullu, että häpäisisi itsensä laittamalla itselleen pornokuvia avatariksi.

        Aivan samaa mieltä olen kuin muutama muukin: ULSUindex oli turhautuneen annelistin tekele.

        Roviolla poltetun käyttämä kieli ei todellakaan muistuttanut rantakoskea!!! Annelinpalvojat samanlaisia kuin hän: kaikki keinot käy.

        Ulvilan foorumin ällöttävin, pirullisin keskustelija, nauran kun sekoat omiin kiemuroihisi, pöyhkeä, teeskentelevä säkki sanonko mitä lajia...

        Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
        ViestiKirjoittaja Tara » Ti Elo 26, 2014 11:41 pm
        Hyviä uutisia annelin palvojille: Taran kannettava on finish. Eli kännyllä tässä räpellän. Lopultakin sain salasanani haltuun taas! hukkaasin pahus. Ei hätää: Hahhaa.. Olin jo vähällä rekisteröityä uudelleen nimimerkillä S.Tara!! kikakika....
        Annelistit olkoot rauhassa. Kännykällä en todellakaan aio tämän enempää osallistua.
        Toistaiseksi, minfoon ainakaan.

      • Psykiatri-Pekka
        Sekopää-Tara kirjoitti:

        Tuolla on henkisiä ongelmia.

        Hoito: Jäävettä ja tukevia pellinnaruja. HETI!

      • elukkamissio

        Sekopää turrukka vauhdissa minfossa, varmasti jossai vaiheessa tulee aihettta antaa turrukasta ilmoitus nettipoliisille.

    • korvavaikkua

      Räyhähenkimissio on saavuttanut jo voittonsa. Ammattituomarit eilen iltiksessä arvioivat Aurejärven uusinta kirjaa. Huvittavaa oli huomata että he suhtautuivat työhönsä kohdistuneeseen kritiikkiin samaa vihamiesperiaatetta toteuttaen kuin Minfossakin eli ei lueta kritiikkiä ollenkaan. Mutta kuten dr Phil aina toistaa: jos ongelmia kieltäytyy tiedostamasta, ongelmia ei voi poistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3431
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      177
      1487
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1247
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1132
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      805
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      769
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      42
      750
    Aihe