Viikonvaihteessa totean syntyneeni väärään maahan

Nyt riitti kiitti

En todellakaan Suomessa lauvantai sekä sunnuntai aamut ovat kuin kaikki kävelisivät huopikkailla Täällä on kuin tyhjässä kirkossa joissa pappi yksin saarnaa ja kansa kuorsaa kirkon takapenkeissä En todellakaan halua itseäni taspäistettävän tähän suomen melankooliseen ilmapiiriin Nukkukaa vaan En häiritse mutta on tämä rankkaa tälläiselle kuluttajalle kuin itse olen Missään nimessä En viritä ylen taajuudelle sieltä ei tule tähän aikaan mitään minulle puolella korvalla kuultavaa


Entäs sitten yleinen ilmapiiri Uskaltaako täällä ketään edes nauraa ääneeen kuin muutenkaan häärätä josta kuuluisi Elämisen ääniä, uskaltaa mutta olen katsonut paremmaksi vaihtoehdoksi liittyä huopikas yhdyskuntaan jotta ketään ei minun takia vaan häiriintyisi melankoolisista muistelmistaan .

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • molemmiltapuolilta

      Niin että Pois Tieltä leikkimästä sinne omille pihoille ajotiet eivät ole leikkipaikkoja Täältä tullaan Mattopiiskan kanssa ja Pölyhuiskun kanssa Lapsia ei kasvetateta siten että leikkivät keskellä omakotitalojen ajoteitä jotta toiset joutuvat pysähtymään syystä että meidän alueella eräskin ottanut oikeudekseen laittaa lapsensa kasvattajiksi Täällä ei aleta sosiaalisoitumaan keskellä ajoteitä kenekään kanssa Pois ajoteiltä sekä muiden ulkopostilaatikoita aukomasta .


      Mattojen tamppaus alkakoon ja liikenneturva opastakoon venhempia käytöstavoille että ei mitään pahempaa sattuisi koska toimittajat voivat kyllä käydä kyselemässä naapurostoilta kuinka toivottavan tyhmästi käyttäytyvää täältäkin löytyy aikuisista.

      • nytlähtee

        Tammaisin kyllä Ensimäisen mattoni En raaski kuitenkaan jos yön valvoneet vielä nukkuvat Onkohan tietoisia että korvatulppia hyviä sellaisia saa ostettua apteeeksista Itsekkin käytän kuulosuojamia pihalla kun en viitsi pilta itseäni kuulemalla toisten höpinöitä Annan vielä hetkisen armon aikaa jotta saatte Ensimäisen kahvi /teekupin juotua jotta ette pelästy syyttävät vielä kohta että pelottelen :)

        Voivoi katkeruuteen jämähtäneitä kuin riidan haastajat keksivät mitätahansa Tähän ihan hyvään ikään on nähty jos jonkilaista näkkileivän syöjään Ylekin voisi siirtää viikonvaihteen hartausohjelmansa radio suomesta kokonaan terveisiä ja onnitteluja pelkästään Toimittajatkin ovat niin hengellisiä ja hurskaita että kuuntelijat lähtevät kanavalta liian hengellisyyden tähden Kyllä noita hurskaita riittää teeskentelemään että Heikompia hirvittää.

        Oootteko toivoneeet piisiä nimeltä Voi kun tulis pakkanen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe