Ihminen on vain yksi maapallon eläinlaji

Jartsef

Ihminen on niin vajaaälyinen, että se ei edes ymmärrä olevansa vain yksi maapallon eläinlaji. Vajaan älynsä vuoksi ihmislaji myös kirjoittaa, että ihmisen ja eläimen erottaa se että vain ihmisellä on äly. Vajaasta älystä kertoo myös se, että ihmilaji jakaa eläinlajit ihmiseen ja eläimiin.

Monella muulla eläinlajilla on älykkyyttä, jota ihminen ei edes ymmärrä ja jokaisella eläinlajilla on vähintään se älylkkyys, jota se omassa elinpiirissään tarvitsee.

Ihmislapsen puhtaaseen mieleen aletaan vajaaälyisesti heti syntymästä kirjoittaa, että ihminen on ihminen ja eläimet eläimiä. Samoin uskonnot luovat vajaaälyiselle ihmiselle mielikuvaa ihmisen ylemmyydestä muihin lajeihin verrattuna. Ihminen on muka joku luomakunnan herra. Vajaaälyinen ihminen puhuu ihmisestä sanalla hän ja muista lajeista sanalla se.

Mikään, eikä kukaan ole antanut meidän eri eläinlajien keskellä ihmiselle mitään eriryisasemaa. Ihminen on vain yksi eläinlaji muiden lajien joikossa.

Tämä oppi on johtanut maapallolla meidän kaikkien eläinlajien suuriin kärsimyksiin niin ihmiseksi kutsutun lajin kuin muidenkin. Eläimet perheineen ja korkeine älyineen ovat joutuneet suuriin kärsimyksiin ihmisen terrorin edessä.

Milloin ihminen saavuttaa sellaisen älykkyyden, jotta se osaa elää osana tämän maapallon eläinperheitä ja kunnioittaa toisia lajeja nille kuuluvalla tavalla?

65

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • marmorifilettä, nam.

      heh,heh, ihminen on ottanut asemansa tämän maailman herrana. Siinä asemassa voimme päättää, mikä saa elää, ja minkä milloinkin syömme. Tähän asemaan olemme päässeet älyn ja kommunikaation turvin, ei se kädellisyys ole kyllä siinä haitannut, päin vastoin.
      Me olemme toki osa maailman ekosysteemiä, olemme se iso peto siellä ravintoketjun huipulla, toki meistäkin löytyy epäonnistuneita yksilöitä, tuollaiset vinkujat pidetään nykyisin hengissä, ihan humaaneista syistä. Ennen laji pysyi iskussa, kun tuollaiset vikisijät kuolivat nälkään.

      • sdvvffrk

        Etpä taida yhtä ylväästi leuhkia kun kuolet syöpään tai typeryytesi oikkuihin väärän ravitsemuksen tai vaikka onnettomuuden takia. Loppuupahan sitten vikinäsi.

      • Huhhuhhei

        marmorifilettä, nam

        Ottanut asemansa. Sellaiseen aseman ottoon ei todellakaan aivoja tarvita. Juuri niin tekee vajaaälyinen ihminen. Ottaa asemansa. Jos ihminen olisi älykäs se menettelisi toisin. Juuri vajaaälyisyys johtaa tuohon.

    • Kettu siittää

      Vaikkei iltaisin ulkona kävisikään tai ikkunasta katsoisi niin näiden juttujen perusteella tietää että illat pimenee ja syksy saapuu. Alkaa taas iso pyörä vippaamaan aika monilla.
      Ihminen toki on yksi laji muiden joukossa hyvine ja pahoine puolineen. Ja kyllä se luonto aikanaan palauttaa tasapainon jos oikein harhateille mennään tai asteroidi. Tai voihan se olla Herra Putin joka tuo kivikauden. Muistakaa sitten ituhipit että tapettua eläintä ette syö. Ainoastaan sitä vakuumipossua voi syödä kun se tulee tehtaasta. Jaa mut jos ei ole tehtaita.

      • uogtvgfhiojkoö58512p

        Tämä "Jartsefvin" purkaus taas hyvin yksiselitteesesti se esiin toi! Nimittäin sen, kuinka kauas ymmärrys voi harhautua! Kun asuu asfaltilla päällystetys kivierämaas, voi ymmärrys hukkua! Nykypäivän luontodokumenttien selostukset luo väärää mielikuvaa eläänten "älykkyyrestä". Vaistoolla ne pelaa,elää ja tappaa!

      • asdfasdf

        jos sallit niin oikaisen sen verran että pikku putler tuo sen kivikauden ainoastaan tuohon itänaapuriin,sikäli hyvä että siellä eläinten hoito tulee olemaan Suomalaistilallisillekin ihan hemmetin paljon halvempaa.

      • kettu siittää
        asdfasdf kirjoitti:

        Tottakai järkevät oikaisut sallitaan. Pitäisköhän sinne viedä sitten myös kettutyttöjä tai siis kettuhenkilöitä. Siellä voitais päätä silitellä vähän kovemmalla kuin kämmenpohjalla kun jäävät tarhalla kiinni eläimiä kiusaamasta.
        Eläimiä hyödynnetään ja niin tekee vihreistä vihreinkin. Riippuu siitä mihin sen rajan vetää. Kasvituotannossa eläimiä hyödynnetään ja tapetaan ihan samalla lailla kuin lihatuotannossa. Jollei jopa pahemmin.

      • gfd08ydfy08dgff
        uogtvgfhiojkoö58512p kirjoitti:

        Tämä "Jartsefvin" purkaus taas hyvin yksiselitteesesti se esiin toi! Nimittäin sen, kuinka kauas ymmärrys voi harhautua! Kun asuu asfaltilla päällystetys kivierämaas, voi ymmärrys hukkua! Nykypäivän luontodokumenttien selostukset luo väärää mielikuvaa eläänten "älykkyyrestä". Vaistoolla ne pelaa,elää ja tappaa!

        Siellä puhuu vissiin joku 60 v pohjoispohjanmaalainen jonka yleissivistys perustuu raamattuun ja lapsena saatuun piiskaan, niinkö?

      • huhhahhei

        Nimimerkki uogtvgfhiojkoö58512p olet tolloimmista tolloin.

        Vai, että vaistolla????

      • adaeefgfwvdwee

        Tuossa aloittajan tekstisssä ei kyllä ole mitään merkkiä ison pyörän vippaamisesta.

        Tuo teksti kertoo erittäin älykkäästä ihmisestä.

      • nojohanon pastori
        uogtvgfhiojkoö58512p kirjoitti:

        Tämä "Jartsefvin" purkaus taas hyvin yksiselitteesesti se esiin toi! Nimittäin sen, kuinka kauas ymmärrys voi harhautua! Kun asuu asfaltilla päällystetys kivierämaas, voi ymmärrys hukkua! Nykypäivän luontodokumenttien selostukset luo väärää mielikuvaa eläänten "älykkyyrestä". Vaistoolla ne pelaa,elää ja tappaa!

        Purkaus. Tuo ei ole mikään purkaus vaan rauhallisesti kerrottu tosiasia. Minkälaisessa mielessä tuo näyttää purkaukselta.

        "ymmärrys harhautua". Oletko sairas.

        On siinä pastori.

      • hkbnjö,koäö52hjj
        gfd08ydfy08dgff kirjoitti:

        Siellä puhuu vissiin joku 60 v pohjoispohjanmaalainen jonka yleissivistys perustuu raamattuun ja lapsena saatuun piiskaan, niinkö?

        Pieleen meni! Perustuu luonnossa kulkemiseen, -elämiseen ja tappamiseen! Kaikki nämä on tarpeellisia taitoja joista kivierämaan "viisaat" ei tierä enempää ku sika pohjantähdestä!

      • lekuriin tarttis mennä
        adaeefgfwvdwee kirjoitti:

        Tuossa aloittajan tekstisssä ei kyllä ole mitään merkkiä ison pyörän vippaamisesta.

        Tuo teksti kertoo erittäin älykkäästä ihmisestä.

        Näyttää vähän skitsofreniaakin pukkaavan, ku vastailee näemmä kahdella nimimerkillä itseään kehuen. Älykkyyttä en tekstissä näe. Enemmänkin sellaista epäinhimillistä ja vaarallista uhoa. Yleensä tällaiset tapaukset päätyvät iltalehteen yritettyään jonkinsorttista massamurhaa.

    • asdfasdf

      minun lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu kuuluu ravintoketjun huipulla muiden eläinten hyödyntäminen,miten omasi?

      • vihernilkki

        Mun mielestä lihansyönti ei ole mikään ongelma. Onhan ihminen sekasyöjä.

        Oikea ongelma ihmislajin kanssa on itsekäs liikapopulaatio, siitä aiheutuvat ongelmat, sekä ympäristölle, muille eläimille, että ihmiselle itselleen. Mikäli oman reviirinsä tuhoaminen olisi viisasta, olisi ihminen luomakunnan kuningas.

        No, onhan luonto taas yrittämässä vähän harventaa. Ebola alkaa riehua.

    • DoGaNdCaT

      Voi vitsi! Mä jo luulin että oon ainooo joka ajattelee noin! Sä oot niin oikeessaaaaaa!!!

    • -----<<<---->>>>----

      Eihän eläinvihaajilla ole tunteita, kuten ei psykopaateillakaan. Tunteiden kokemiseen tarvitaan hyvin kehittyneet aivot.
      Amerikan variskin on älykkäämpi, kuin nämä eläinvihaaja trollit täällä.

      • asdfasdf

        eritoten "eläinsuojelijoissa"on tunneköyhää porukkaa.omien sanojensa mukaan ne voivat kuvatakin kuukausi tolkulla sairaita eläimiä.

      • Hännykäinen
        asdfasdf kirjoitti:

        eritoten "eläinsuojelijoissa"on tunneköyhää porukkaa.omien sanojensa mukaan ne voivat kuvatakin kuukausi tolkulla sairaita eläimiä.

        Täällä yksinkertaiset ja vajaaälyiset ihmiset monin tavoin yrittävät teilata aloittajan kirjoitusta ja puhuvat vikisemisestä, ison pyörän heittämisestä, ymmärryksen hukkumisesta jne.

        Nykypäivän itseriittoisilla ja omahyväisillä narsisteilla ei ole mitään käsitystä oikeasta ja väärästä. Kun vain minä itse hyödyn niin kaikki on hyvin. Nuo kirjoitukset osoittavat tunteiden ja älyn mitättömyyttä aloittajan tekstiin verrattuna.

      • asdfasdf
        Hännykäinen kirjoitti:

        täällä itsensä muiden yläpuolelle nostavat kokevat oikeudekseen sanella miten erilaisen näkökulman asioihin omaavan tulisi pukeutua jopa syödä,jopa sen mitä tulisi tehdä työkseen.

      • mietinnän paikka

        Yleensä ne ihmiset, jotka pitävät itseään muita älykkäämpinä ovatkin tosiasiassa keskivertoa tyhmempiä ja lisäksi mielenterveysongelmaisia. Eritoten silloin jos tuntuu siltä, ettei kukaan muu tajua näitä "viisauksia".

    • OLETKO TYHMÄ ???

      Aivan, aloittaja on niin oikeassa. Eipä nämä narsistit pärjäisi aavikon armoilla, mutta eläin pärjää. Eipä tietäisi nimimerkki "asdfasdf " mitä tehdä kun ainut ateria olisi myrkkyskorppiooni täydessä aseistuksessa, "asdfasdf " kuolisi nälkään, kun ei äly riitä mitä voi syödä. Toisin on eläin, se OSAA KÄSITELLÄ myrkkyskorppionin ja sitten syö sen.

      Ihminen siis ON TYHMÄ, mutta ELÄIN ON VIISAS ja PÄRJÄÄ."asdfasdf " olisi jo kuollut, kun ei osaa poistaa oikeaa kohtaa skorppionista. HAHAHAHAHAAAAA

      ELÄINVIHAAJA "ASDFASDF" YM.OVAT TYHMIÄ, hahhah hah hah....

      • Kettu siittää

        No nyt se iso pyörä tippui akseliltaan kokonaan. Sehän olikin vain ajan kysymys. Eiku lisää nappeja hakemaan että kestää maailman julmuuden.

      • voi lapsosta

        AI jaa, että jääkarhu ja pingviini porsukkaisi aavikolla, eläimiä kun ovat ?
        Entäpä iso mursu, tai hylje ?
        Kuinka lienee sitten karibu pärjäisi, miten maistusi karibulle skorbioni ? Osaisiko älykkäänä elukkana vältellä myrkkypiikkiä syödessään ?

        Pitäisikö siellä eskarissa keskittyä johonkin muuhun ?

      • voi luulotautista
        voi lapsosta kirjoitti:

        AI jaa, että jääkarhu ja pingviini porsukkaisi aavikolla, eläimiä kun ovat ?
        Entäpä iso mursu, tai hylje ?
        Kuinka lienee sitten karibu pärjäisi, miten maistusi karibulle skorbioni ? Osaisiko älykkäänä elukkana vältellä myrkkypiikkiä syödessään ?

        Pitäisikö siellä eskarissa keskittyä johonkin muuhun ?

        Galluppisi meni metsään, eivät lapsosia kiinnosta eläinten suojelupalstat. Kyllä niitä kiinnostaa kännykkäpelit, kaverit ja omat harrastukset.
        Jospa keskittyisit enemmän lukemaan, kuin luulemaan. Tilaa vaikka Tieteen Kuvalehti niin viisastut.

      • ota tuplat
        Kettu siittää kirjoitti:

        No nyt se iso pyörä tippui akseliltaan kokonaan. Sehän olikin vain ajan kysymys. Eiku lisää nappeja hakemaan että kestää maailman julmuuden.

        Älä tyrkytä psyykenlääkkeitä muille, syö niitä vaan ihan itse ja siitä kettuasi...sairas!

      • Kettu siittää
        ota tuplat kirjoitti:

        Älä tyrkytä psyykenlääkkeitä muille, syö niitä vaan ihan itse ja siitä kettuasi...sairas!

        Kettua en ole vielä maistanut ja tuskin maistankaan enkä psyykelääkkeitäkään. Mulla on näet todistus että nuppi on kunnossa. Ei viipota isot eikä pienet rattaat. Muutama kettu tulee kyllä vuosittain ammuttua ja nyljettyä. Torstaina saa taas päästää koirat jahtiin. Siitä se kausi alkaa ja koirat pääsevät jälleen osoittamaan älynsä ja päättelykynsä metsään ja luoliin. Kaksi täyttä konetta ja kaksi pikkupentua opettelemassa mitä metsässä tehdään. Voi sitä pienten eläinten riemua kun toivottavasti syksyn edetessä ymmärtävät mitä metsässä on ideana tehdä. Vielä pitäisi muutama viikko jaksaa töitä ja sitten saa kevättalveen asti harrastaa. Niin se nuppi pysyy kunnossa.

      • asdfasdf

        en minä asu viidakossa niin ei minun tarvitse osatakaan,tosin jotkut tahot haluavat tuoda sen viidakon tänne.

    • HerätysIhminen

      Aloittjan teksti on hyvin asiallinen ja viisaan ihmisen kirjoittama.

      Aloittajna tekstin pitäisi herättää moni ihminen. Viestit kuitenkin osoittavat että pimeään manipuloituun päähän ei viisaskaan teksti uppoa.

      • asdfasdf

        aloittajalla taitaa olla liikaa aikaa miettiä syntyjä syviä eikä siksi ymmärrä että ihminen nyt sattuu olemaan se laji joka on siellä ravintoketjun huipulla vuodesta toiseen. ja eläimet ovat ihmisen saalista.

      • lääkkeet

        asdfasdf:llä taitaa olla siellä pehmustetussa huoneessa liikaa aikaa miettiä eikä siksi ymmärrä että ihmiset nyt sattuvat olemaan kyllästyneitä sinun p*skanjauhantaasi.

      • asdfasdf
        lääkkeet kirjoitti:

        asdfasdf:llä taitaa olla siellä pehmustetussa huoneessa liikaa aikaa miettiä eikä siksi ymmärrä että ihmiset nyt sattuvat olemaan kyllästyneitä sinun p*skanjauhantaasi.

        totuus taisi taas satuttaa.
        kun vastaukset loppuvat niin alkaa muiden arvostelu asian ulkopuolelta,koetko nyt itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi?

      • Vink vink
        asdfasdf kirjoitti:

        totuus taisi taas satuttaa.
        kun vastaukset loppuvat niin alkaa muiden arvostelu asian ulkopuolelta,koetko nyt itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi?

        Mikä totuus? :) Ja sinähän se tässä olet kunnostautunut muiden keskustelijoiden arvostelussa, kun sanottavaa itse asiasta (eli eläinten suojelusta) ei ole. Eiköhän sinun ja kaikkien muidenkin elämä olisi paljon mukavampaa, jos lopettaisit tällä palstalla trollaamisen? Uskoisin, että toisten ihmisten haukkumisesta ja riitelystä tulee varmaan itsellesi huono olo, vaikka hetkellisesti ihmisten ärsyttäminen tuokin sinulle tyydytystä. Elämä on liian lyhyt väittelyyn suomi24-palstoilla.

      • asdfasdf
        Vink vink kirjoitti:

        se että ihminen on ravintoketjun huipulla ja voi tehdä eläimillä mitä haluaa.
        niin minähän kasvatan ja hoidan eläimiä toisin kuin vihernarsistit jotka haluavat kieltää kokonaisia eläinlajeja toteuttaakseen omaa nämekystääm muiden elämässä vaan ei omassaan sinustakin kai kuukausien ajan eläinten kuvaaminen ja sitten kuvien(manipuloitujan) vuotaminen mediaan on mitä parhainta eläinsuojelua?

        Joo, tottakai sinä kasvatat ja hoidat eläimiä. ;) (Annetaan nyt raukan uskotella itselleen niin.)

        Voisikohan ne hoitajat tuoda vaikka jotain lehtiä tai kirjoja sinulle? Netti ei selvästi tee hyvää mielisairaille. Joillekin käy niin hassusti että jää toistelemaan samoja lauseita vuodesta toiseen eläinten suojelu -palstalle...

        ei se netti näy kuten totesit sinunkaan tapauskessa hyvää tekevän.
        kertaus on opintojen äiti.
        http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/narsistin_moraalikasitys_ja_omat/
        tunnistatko itsesi?

    • oman nokan altahan

      Aloittajan viesti on kyllä ihan höpön höpöä. pääseekö hän koskaan oikeaan maailmaan sieltä Liisan ihmemaasta. Se jäänee hänen itsensä nähtäväksi.
      Tuo viimeinen kirjoitus oli selvästi aloittajan itsensä raapustelema.

    • 1hminen

      Kyllä ne leijonat ja muut eläimet käyttäytyisi ihan samalla tavalla kuten ihmiset, jos ne olisi vain tarpeeksi viisaita.

      Ei maapallolla olisi mitään järkeä olla olemassa jos täällä ei olis ihmisiä, koska ihmiset on ne ainoat olennot jotka osaa ajatella syvempiä asiota, kuten elämän tarkoitusta.

      On eläimet tietysti tärkeitä myös, koska niillä on tunteita, mutta ihmiset on tärkeämpiä kun eläimet, koska me ymmärretään enemmän ja me vaikutetaan enemmän toisiin. Jos ihminen kuolee, se vaikuttaa toisiin ihmisiin paljon, mutta jos eläin kuolee, se ei vaikuta niin paljon toisiin eläimiin.

      • toinen ihminen

        ???

        Maapallo pärjäisi varsin hyvin ilman ihmisiäkin. Maapallo on ollut olemassa 13,7 MILJARDIA vuotta, kun ihmisen sukupuun vanhimmat edustajat syntyivät vasta noin 5 MILJOONAA vuotta sitten.

        Siitä lähtien ihmiset ovat tuhonneet sademetsää, tappaneet lajeja sukupuuttoon ja tuottaneet eläimille kärsimystä minkä ehtivät mm. tehotuotannon, turkisteollisuuden ja eläinkokeiden muodossa.

        Jos jotain tämän maapallon hyväksi haluaa tehdä, niin lihansyönnin lopettamisesta tai ainakin vähentämisestä on hyvä aloittaa. Suurin syy metsien tuhoutumiseen Etelä-Amerikassa on lihansyönti ja jos jatkamme nykymuotoista kalastusta, valtameret ovat tyhjiä kaloista 40 vuoden päästä.

        En sanoisi ihmistä maapallon tärkeimmäksi, saati viisaimmaksi lajiksi.

        We are visitors on this planet.
        - Dalai Lama

      • Viisaampi ihminen
        toinen ihminen kirjoitti:

        Ilman ihmistä, maapallo olis vaan yksi mitätön kiven kappale avaruudessa, joka pyörii siellä ilman mitään syytä, ja eläimet lisääntyvät ilman syytä, koska ihmiset on ainoat olennot jotka voi ymmärtää mitä "syy" on.

        On totta että maapallo olis olemassa ilman ihmistä, mutta maapallolla ei olis mitään syytä olla olemassa ilman ihmistä. Ei oo mitään syytä pelastaa metsää eikä mitään, jos ihminen ei ole maapallolla.

        Jos ihmiset ei syö eläimiä, niin eläimet syövät toisia, niin miksi lopettaa lihansyönti? Jos kaikki eläimet päästetään vapaaksi niin ne kuolee luonnossa, sen sijaan että niistä tulis ravintoa ihmisille. Lihassa on muuten paljon enemmän ravintoa kun kasveissa.

      • ???
        Viisaampi ihminen kirjoitti:

        Ööö? Toivon kaikesta sydämestäni että olet trolli. Tai muuten maailmankuvasi on, noh... melko rajoittunut ja itsekeskeinen. "maapallo ja universumi ovat olemassa vain ihmisiä varten. eläimet ovat olemassa vain siksi että voin syödä ne" :-D

      • ihmiskokeet
        toinen ihminen kirjoitti:

        ???

        Maapallo pärjäisi varsin hyvin ilman ihmisiäkin. Maapallo on ollut olemassa 13,7 MILJARDIA vuotta, kun ihmisen sukupuun vanhimmat edustajat syntyivät vasta noin 5 MILJOONAA vuotta sitten.

        Siitä lähtien ihmiset ovat tuhonneet sademetsää, tappaneet lajeja sukupuuttoon ja tuottaneet eläimille kärsimystä minkä ehtivät mm. tehotuotannon, turkisteollisuuden ja eläinkokeiden muodossa.

        Jos jotain tämän maapallon hyväksi haluaa tehdä, niin lihansyönnin lopettamisesta tai ainakin vähentämisestä on hyvä aloittaa. Suurin syy metsien tuhoutumiseen Etelä-Amerikassa on lihansyönti ja jos jatkamme nykymuotoista kalastusta, valtameret ovat tyhjiä kaloista 40 vuoden päästä.

        En sanoisi ihmistä maapallon tärkeimmäksi, saati viisaimmaksi lajiksi.

        We are visitors on this planet.
        - Dalai Lama

        Mietis tätä tosi useet vegaanit käyttää ravinnossaan soijaa ja tiedätkö miten soija kasvatetaan? Ensin kaadetaan juurikin sademetsää johon istutetaan soijaa ja jopa jo vuoden päästä paikalla aloitetaan viljanviljely ja sitten joskus tulevaisuudessa paikalla saattaa olla karjaa.. Toiseksi jos kaikki ihmiset rupeis vegaaneiks niin todellakin kaikki tuotantoeläimet ja luultavasti myös villieläimet pitäisi lahdata ja maapallon pinta-ala ei siltikään riittäisi ruokkimaan koko ihmiskuntaa, joten vähintäänkin kolmas osa ihmisistä pitäisi tappaa.. Ainiin mutta kun ollaa kaadettu kaikki metsät niin eipähän tarvi lahdata mitään kun kaikki tukehtuisi hengiltä..
        Selvitä tosiasiat ennen kuin alat selittämään! Tämän teorian olen kuullut ihan viljelijältä jolla on myös karjaa..

    • yksinkertaista on

      Ei elämällä ole mitään syvempää tarkoitusta, sen kun elät (syöt eläimiä ) ja siirrät geenisi eteenpäin, eli lisäännyt. Siinä se elämän tarkoitus on.

      • 1hminen

        Niin, tietysti jos uskoo olevansa vain eläin, niin sillo sitä myös käyttäytyy kuten eläin, ja sitä vaan syö ja lisääntyy.

        Sillä tavallahan ne kulttuurimarxilaiset aivopesee ihmisiä lapsuudesta alkaen kouluissa, jossa oppii evoluutioteoriasta, ja että elämällä ei ole mitään meininkiä, ja että me olemme vain eläimiä.

        Jos ihmiset luulee olevansa eläimiä, niin niitä on helpompi hallita, ja jos ihmisillä ei ole enemmän arvoa kun eläimillä, niin niitä voi heittää keskitysleirille tapettavaksi, niin että "planeetta pelastuu".

      • Kettu siittää
        1hminen kirjoitti:

        No kuinkas ne jotka uskoo että eläimet ovat yhdenvertaisia ihmisten kanssa. Kumpikohan puoli on sakeempaa.
        Onneksi elämässä on meininkiä. Tietyt asiat pitää vain antaa olla ja nauttia fiiliksestä. Kyllä monen vihernarsistin elämäkin avautuisi kun lopettaisi sen turhan murehtimisen ja öisin sikaloissa ja turkistarhoissa hiipimisen.

      • Hahhahha

        Täällähän järjen jättiläiset kokoontuu. "Elämän tarkoitus on syödä eläimiä"... :D Lihansyönti on tutkimuksien mukaan epäterveellistä (lisää mm. riskiä sairastua paksunsuolen syöpään), mutta en tiennyt että liha syövyttää aivotkin...

      • asdfasdf
        Hahhahha kirjoitti:

        jopa angelina jolie on lääkärin vaatimuksesta aloittanut lihansyönnin että terveellistä se on.
        mutta puputa sinä sitä kanien ruokaa,siitäkö te vegaanit tulette niin agressiivisiksi?

      • asdfasdf
        1hminen kirjoitti:

        Niin, tietysti jos uskoo olevansa vain eläin, niin sillo sitä myös käyttäytyy kuten eläin, ja sitä vaan syö ja lisääntyy.

        Sillä tavallahan ne kulttuurimarxilaiset aivopesee ihmisiä lapsuudesta alkaen kouluissa, jossa oppii evoluutioteoriasta, ja että elämällä ei ole mitään meininkiä, ja että me olemme vain eläimiä.

        Jos ihmiset luulee olevansa eläimiä, niin niitä on helpompi hallita, ja jos ihmisillä ei ole enemmän arvoa kun eläimillä, niin niitä voi heittää keskitysleirille tapettavaksi, niin että "planeetta pelastuu".

        eikös se syöminen ja naiminen ole elämän perusedellytyksiä?
        joko cityvihreät ovat noin kauaksi vieraantuneet luonnosta?

      • ;-)
        asdfasdf kirjoitti:

        jopa angelina jolie on lääkärin vaatimuksesta aloittanut lihansyönnin että terveellistä se on.
        mutta puputa sinä sitä kanien ruokaa,siitäkö te vegaanit tulette niin agressiivisiksi?

        Uskon enemmän tutkimuksiin kuin Angelina Jolieen.

        http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-2082.html?genre=terveys&osannimi=tutkittua_syopa&jutunid=4021

        http://www.iltalehti.fi/terveys/201401310060517_tr.shtml

        http://www.hs.fi/terveys/a1394006757083

        http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288543364243.html

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=uut15554

      • asdfasdf
        ;-) kirjoitti:

        lisää riskiä huom ei aiheuta suoranaista syöpää.
        usko mitä uskot mutta muilla on oikeus syödä lihaa missä sinulla salaattia.

      • ;-)
        asdfasdf kirjoitti:

        lisää riskiä huom ei aiheuta suoranaista syöpää.
        usko mitä uskot mutta muilla on oikeus syödä lihaa missä sinulla salaattia.

        Niin. Liika lihansyönti lisää selvästi riskiä sairastua syöpään. Esimerkiksi WHO:n mukaan mahalaukun syövän riski kolminkertaistuu, jos ihminen syö sata grammaa punaista lihaa päivittäin... Samoin esimerkiksi tupakointi on monen syöpäsairauden riskitekijä. Junanradalla makaaminen lisää riskiä jäädä junan alle jne. :-D

        Toki jokaisella on oikeus syödä mitä haluaa. Kasvisruoka on terveellinen, eettinen ja ekologinen vaihtoehto. :-)

      • 1hminen kirjoitti:

        Niin, tietysti jos uskoo olevansa vain eläin, niin sillo sitä myös käyttäytyy kuten eläin, ja sitä vaan syö ja lisääntyy.

        Sillä tavallahan ne kulttuurimarxilaiset aivopesee ihmisiä lapsuudesta alkaen kouluissa, jossa oppii evoluutioteoriasta, ja että elämällä ei ole mitään meininkiä, ja että me olemme vain eläimiä.

        Jos ihmiset luulee olevansa eläimiä, niin niitä on helpompi hallita, ja jos ihmisillä ei ole enemmän arvoa kun eläimillä, niin niitä voi heittää keskitysleirille tapettavaksi, niin että "planeetta pelastuu".

        » Niin, tietysti jos uskoo olevansa vain eläin, niin sillo sitä myös käyttäytyy kuten eläin, ja sitä vaan syö ja lisääntyy. »

        Kysymys ei ole pelkästään asian uskomisesta, vaan pääasiassa siitä, että todellakin olemme eläimiä siinä missä muutkin eläimet. Vaikka jotkut yksilöt eivät juuri osoita ajattelukykyä, niin se ei tarkoita, etteivätkö jotkut muut osoittaisi. Öhöm.

        » Sillä tavallahan ne kulttuurimarxilaiset aivopesee ihmisiä lapsuudesta alkaen kouluissa, jossa oppii evoluutioteoriasta, ja että elämällä ei ole mitään meininkiä, ja että me olemme vain eläimiä. »

        Evoluutioteoria käsittelee evoluutiota, selittäen biodiversiteetin. Siinä on meininkiä riittämiin, ja kyllä mekin vain eläimiä olemme edelleen. Marxilaisuuden kanssa evoluutiolla luonnontieteellisenä ilmiönä ei ole mitään tekemistä, vaan väitteesi on kristillis-oikeistolaista propagandaa. Kytkemällä evoluutio(teoria)n monien vihaamiin sosialismin ilmentymiin ette muuten saavuta mitään älyllistä voittoa - päinvastoin.

        » Jos ihmiset luulee olevansa eläimiä, niin niitä on helpompi hallita, ja jos ihmisillä ei ole enemmän arvoa kun eläimillä, niin niitä voi heittää keskitysleirille tapettavaksi, niin että "planeetta pelastuu". »

        Typeriä ja kriittiseen ajatteluun ryhtymättömiä ihmisiä on aina helppo hallita, mutta yleensä se tapahtuu uskonnollisilla tai populistis-poliittisilla liikkeillä, joiden käyttövoima on yleensä se sivistymättömämpi "rahvas". Valitettavasti sellainen porukka saadaan helposti passittamaan toisiaan leirille.

      • 1hminen
        anonymokratia kirjoitti:

        "Kysymys ei ole pelkästään asian uskomisesta, vaan pääasiassa siitä, että todellakin olemme eläimiä siinä missä muutkin eläimet."

        Että ihmiset olisivat eläimiä on tietysti vain ihmisten keksimä määritelmä, joka ei välttämättä ole totta. Monet ihmiset ei tykkää että se on oikea määritelmä, koska ihmiset on niin paljon erinlaisia kun eläimet, että heitä ei voi kutsua eläimiksi.

        "Marxilaisuuden kanssa evoluutiolla luonnontieteellisenä ilmiönä ei ole mitään tekemistä,"

        Niillä on paljon tekemistä toisten kanssa koska Karl Marx oli suuri Darwin ihailija.

    • Jartsef

      On se uskomatonta, että tuo tosiasia, että ihminen on vain eläinlaji, on näköjään niin monelle vaikea hyväksyä.

      Siihen, että ihminen on vain eläinlaji ei tarvita mitään uskontoa eikä politiikkaa. Se vain on tosiasia. Sille ei voi mitään. Kukaan joka tietää, että ihminen on vain eläinlaji, ei ajattele asiassa mitään Marxia tai körttiläisiä.

      Toistan: Se nyt vain on tosiasia. Sille ei voi mitään.

      Politiikalla ja uskonnolla ja evoluutiolla luonnontieteellisenä ilmiönä ei ole mitään tekemistä. Tässä ei ole politiikasta ja uskonnosta kysymys. Kysymys on toduutesta.

      Hiljentykääpä hetkeksi miettimään kuinka onnellista elämä olisi maaapallolla ilman ihmistä. Maapllon surkein elukka, ihminen, tulee tuhoamaan tämän maapallon.... ja väittää olevansa vielä älykäs.

      • 1hminen

        Ei se mikään tosiasia oo että ihminen on eläin. Se on vaan ihmisen keksimä määritelmä. Jos haluais niin vois esimerkiksi määritellä ihmiset kasveiksi, mutta ei se tarkota että se on oikea määritelmä.

        Ja kuten olen sanonut aikasemmin, maapallolla ei olisi mitään merkitystä ilman ihmistä, koska ihmiset on ainoat olennot jotka ymmärtää mita sana "merkitys" tarkoittaa.

      • biologi

        Ihminen on tieteellisesti luokiteltuna eläin. Aivan samanlainen tosiasia kuin 1 1= 2. Se ei ole "keksitty määritelmä", vaan fakta. Kasvikuntaan ihmistä ei lueta, koska ihminen ei yhteytä.

        Sanot siis että maapallolla ei ole ollut n. 13 miljardiin vuoteen merkitystä (ennen ihmisen olemassaoloa)? Vuori ei merkitse mitään, ennen kuin ihmiset ovat käyneet vuorella? Aurinko ei merkitse mitään, jos maapallolla ei ole ihmisiä nauttimassa auringon mahdollistamasta elämästä? Järvet ja meret eivät merkitse mitään, jos ihmisiä ei olisi maapallolla nauttimassa niistä? Jne jne.

        :-D

    • Harhaiset opit

      Ihmisen jälkeläisen aivoihin aletaan istuttaa heti syntymän jälkeen todella harhaisia oppeja. Sillon syntyy tuollaisia tolloja kuten ylempänä nimimerkki 1ihminen. Lukaiskaa hänen viestinsä.

      Ihminen on vain tosiasioilta sokeaksi manipuloitu eläin. Nämä eläimet eivät osaa vähän älynsä takia puhdistautua harhaisista opeista vaan haluavat uskoa niihin kun eivät itse parempaan ajatteluun kykene.

    • surkeimmista surkein

      Ihminen on todella surkea elukkalaji. Surkeimmista surkein.

      Iilimatokin on paljon ihmistä tärkeimpi.

    • ihmisvihaaja.

      Onks tää copypaste mun jostain vuosia vanhasta tekstistä?
      Kuulostaa liian tutulta.
      Mut olisko noi kaks viimestä kappaletta lisätty jostain muusta. En muista kirjoittaneeni niitä.

      Outoo törmätä omaan tekstiin jonkun muun viestinä.. Muistaakseni mun teksti oli otsikolla "ihmisen turhuus" tai jotain sellaista.

      • ihmisvihaaja.

        Tais muuten olla vastauksena jollekin hihhulille jollain uskontopalstalla alunperin. Jos oikein muistan.

    • huolestunut lääkärisi

      Oisko paikallaan käydä taas tarkistamassa lääkitys? Minusta tuntuu, että annoksia pitäis taas kasvattaa. Harhaisuus ja sekavuus näyttäis taas lisääntyneen.

    • IhmeElukka

      Ihminen ei ole eläin. Se on elukka. Elukka on sellainen hyvin alhainen eläinten lajiin kuuluva otus.

      Yksikäänn eläin ei ole kehitellyt niin typeriä asioita kuin jumalia, jeesuksia, joulupukkeja, joulutonttuja, manahisia, noitia, kummituksia, trakuloita.......

      En vihaa ihmistä. Kerron vain tosiasian. Se vaan on sellainen. Yksi maapallon tyhmimpiä elukoita.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        ja sitten on ns eläinsuojelijat kuten animalia jotka tahtoo tietyt eläimet pois suomesta kuten deldiinit ja vastustavat uutta sijoituspaikkaa vain koska haluavat delfiinit hengiltä.

    • Saatanantunarit

      Miksiköhän sitä pitää alkaa rotjata kaikella paskalla lapsen kirjoitamatonta taulua heti syntymästä alkaen. Juuri se paskalla rotjaaminen on johtanut tähän hirvittävän väkivaltaiseen maailmaan eikä päinvastoin.

    • OnkoVitsi

      No tuotatuota... Ihan vegaanina ja muutenkin eläinoikusaktivistina facepalmaan tuolle. Joo kitos ei moi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2413
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      174
      1534
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      790
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      206
      745
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe