eron piru

No älä miksikään kusipääksi ryhdy. Sulle sattui lopulta vaan väärä vaimo johon rakastuti. Mulle sattui väärä mies. Miers joka haihattelee suurten tunteiden perään, ei kestä arkea, ei osaa lasten kanssa olla. Hakee kivaa muualta ja nyt ero tuli. Minä oon satsannut lapsiin ja kotiin. Liikaakin satsannut, että mies sai hulmuta ja ihan itseni unohdin. No lapset on läheiset ja heidän seurastaan nautin. Koti on viihtyisä, jos menee osituksessa niin alitetaan uutta, vaikka vaatimatonta. Pirusti harmitytyaa, kun täysillä satsasin ja luulin suhteen kestävän. Monen tulen läpi on yhdessä menty, mutta mies ei tahdo enää. Oon kilttiluonne ja siksi onnistui kusettaan. Rakastan miestä vaikka väärin hän on tehnyt ja osoittautunut kovintoisenlaiseksi kuin 20 vuotta luulin. En tiedä löydänkö enää uutta tai haluanko edes. Unelmia mulla elässä on. Jos oot itseesi tyytyväine,n niin miksi hyvää lähteä muuttamaan. Ehkä ajan kanssa pääset yli ja löytyy sopivanpi kumppani.

No entäs kun sen entisen heivaa syystä, että on harrastuksia eikä viihdy kotona, kun sitten tilalle ottaa vieläkin kovemman menijän. Ero on nyt vain että uuden kanssa mennään yhdessä jatkuvasti, lapsista viis välitetään, jätetään yksin pienet kotiin, annetaan sipsipussi käteen tai sitten kuljetaan isovanhemmille hoitoon, mielellään hoitavat. Mutta kun sekin tapahtuu valahdellen, pitää taas sen uuden kanssa mennä viettämään sinkkuelämää, eikä mikään työmeno, kuten isovanhemmille on kerrottu.

No miten ne lapset oppivat näkemään ja kokemaan elämää, kun eivät koskaan saa olla missään mukana. Minkälaisia aikuisia heistä kasvaa.

ap:lle; älä ala kusipääksi, mutta alahan hyvä mies oikeasti ajattelemaan sitä hyypiötä jonka kuva löytyy sieltä vessan lavuaarin yläpuolella olevasta taulusta!! Jos et tiedä kuka se on niin käy katsomassa... Nyt on sun aika olla terveellä tavalla itsekäs!

Omalla kohdalla (ikää 46v. ja kimpassa 25v.) vaimo otti ja lähti tuossa alkuvuodesta pitkän pähkäilyn jälkeen ja olin suoraan sanottuna aika pahasti paskana parikin kuukautta, varsinkin kun parissa viikossa lähdön jälkeen oli jo uusi mies jota tapaili (väittää kivenkovaa, ettei ollut samaan aikaan mun kanssa, tiedä häntä?). Alkuun sattui ihan hemmetisti (niin, se ahdistus aiheuttaa ihan oikeasti fyysistä kipua, hengittäminen on yhtä prkleen huokailua), oli tosi rankkoja mustasukkaisuuden tunteita, ruoka ei maistunut, ei jaksanut keskittyä mihinkään, muut naiset eivät kiinnostaneet edes vähän alusta ja usko elämään alkoi horjua muutenkin. Suomalaiseen mies-meininkiin nojaten, totta kai läträsin normaalia enemmän viinan kanssa (ei mitään juoppo-meininkiä kuitenkaan), mutta se oli kuin pakkasella housuun kusemista => vähän aikaa helpotti, mutta sitten ahdisti entistä enemmän. Yhden "mörköyön" jälkeen päätin vetää pari kuukautta 100% vissylinjalla, aloin vedellä sellaisia 1,5-2h kävelylenkkejä, joiden aikana pää surrasi näitä juttuja lujaa ja kuinka ollakaan, päivä päivältä sattui vähemmän. Painoin tammikuussa about 105kg (mittaa 183cm), tällä hetkellä 88kg ja 3-4 kertaa viikossa juoksen sellaista 5km lenkkiä kepein jaloin. Fyysinen fiilis kun alkoi paranemaan niin henkinen tuli siinä samalla ja maailmaan alkoi pikku hiljaa palata värit, maut ja hajut, enää ei satu! Mitään absolutistia musta ei ole tullut, mutta yksin en ota käytännössä mitään, seurassa kyllä ihan entiseen malliin...

Tossa about kuukausi sitten yks kaveri pyysi grillailemaan pihalleen ("on sinne muitakin tulossa") ja kuinka ollakaan, ilmeisesti kaverilta tyylipuhdas "set up", siellä oli yksi nelikymppinen mimmi joka on myös eronnut viime vuodenvaihteessa. Juteltiin siinä helteisellä terassilla koko pitkä ilta, huomattiin jossain kohtaa muiden häipyneen jo sisälle, löydettiin tosi paljon yhteisiä juttuja, mimmin iloisuus, hymy ja nauru vei klassisesti "jalat alta" ja nyt ollaan tapailtu useampi kerta kahdestaan, tuntuu ihan pirun hyvältä! Ei tässä mitään Jouluhäitä olla suunnittelemassa, mutta toivoa tuo antaa, sitähän saattoi käydä vaikka niin, että sieltä pimeästä eteisestä aukeni ovi entistä onnellisempaan elämään, vapauteen tehdä mitä haluaa!

ap:lle; se ovi sieltä eteisestä ei itsekseen aukea ja aika paljon on kiinni siitä kuinka kauan aiot siellä eteisessä olla! Jos tuntuu siltä, että tarvitset tukea taakse jäävän oven sulkemiseen ja edessä olevan oven avaamiseen niin Miessakit on erittäin hyvä porukka siihen. Katselehan vaikka kärkeen Jouni Linnankosken nettiluento (https://www.perheaikaa.fi/nettiluennot/lapsi-perheessa/luento:1319/).

Tsemppiä sinne ja usko itseesi, elämä voittaa, aina!!