Alaston kesäpukeutuminen

Miksi...

Olen pettynyt monien suomalaisten teinityttöjen järkyttävään ja mauttomaan tyyliin: napapaita ja alushousujen kokoiset farkkushortsit. Miksi? Kuuma keli ei ole selitys, jos kuumuus ainoastaan ratkaisee niin sama lähteä bikineissä keskustaan ja metroihin, siten on viileämpää. Teinit varmaan ajattelee että mitä enemmän paljasta pintaa niin sen parempi, siten saa ainakin huomiota. Huomion hakemisesta siinä kai on kysymys, kun miehet katsoo niin tuntee olevansa seksikäs ja haluttava. Ei ajatella sen olevan halventavaa. Olen surullinen että asia on näin ja kateellinen monille muille kulttuureille, joissa osataan pukeutua naisellisen kauniisti, esimerkiksi musliminaisten pitkä hame verrattuna vilkkuvaan pervakoon ja kalpeisiin, mustelmilla oleviin jalkoihin. Hyi että, intialaisetkin naisetkin on paljon kauniimmin laittautuvia ja arvokkaamman näköisiä, eivät seksistisen huomion kipeitä. Ääripäitä tulisi välttää, ei liian alastonta mutta en tarkoita että kaapukaan olisi hyvä ja pään peittäminen huivilla ellei ole uskonnollinen ihminen, tässä en kuitenkaan puhu uskonnollisesta pukeutumisesta tai tyylistä vaan ihan tavallisten ihmisten arviointikyvyn puutteellisuudesta. Olisi paljon miellyttävämpi kävellä kaupungilla niin, ettei tarvitsisi nähdä toisten intiimejä paikkoja mitkä vilkkuu siellä sun täällä ja rumaa tyyliä.

43

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taöhtaäh

      Miksi se on halventavaa? Sen tekee halventavaksi muiden ihmisten suhtautuminen, ja sinä olet yksi heistä. Ei se itsessään ole halventavaa. Joten lopeta, ja anna ihmisten pukeutua kuten haluavat, niin saat sinäkin tehdä.

    • …………...

      Mauttomuus kuuluu teini-ikään ja menee useimmilla ohi.

    • korkkarit kattoon

      Aika horahtavia ovat. Ei mitään itse kunnioitusta. En antaisi omien tyttöjen pukeutua tuohon tapaan. Moraali kasvatus on jäänyt monelta vanhemmalta väliin. Nuo nyky ajan b-luokan missit ja laulajat ovat saamaa kastia. Ei esim. Kaija Koon ole ikinä tarvinnut keikkua puoli alasti, saadakseen suuren menestyksen ja kunnioituksen ja siinä on yksi hänen pitkään jatkuneeseen uransaansa positiivisesti vaikuttava asia, hän arvostaa myös itseään.

      • hahhahahah

        Luojan kiitos, KK ei ole keikkunut alasti,,olishan tuo naky varmaan silmia hiveleva..
        Et sitten muuta henkiloa keksinyt ,,natteja tyttoja vastaan??
        Siina esikuvaa nuorille,,korkkarit kattoon..


    • .-.-.-

      Minusta se on tosi jees. Kesäisin aina jotain kolmiulotteista katseltavaa tällaiselle yksinäiselle runkkarille. Harmi että syksy tulee ja perseet menee piiloon. :(

    • naturalin oma

      pikkusordet ja tekorusketus...öykk..naturaali on luonnollista ja deevitskuakin..

    • jotainjärkeä

      12-16 vuotiaat pukeutuvat nykyään tosi paljastavasti ja jos lisää siihen vielä meikit päälle niin näyttävät joltain ilotytöiltä. Vanhempien vastuulla puuttua lapsensa pukeutumiseen ja meikkaamiseenkin.

    • Hallelujaa

      Luojan luoma vartalo on kaunis. Älä halvenna sitä kätkemällä ja häpeämällä sitä. Vapaudu körttiläisestä moraalistasi ja pukeudu itsekin napapaitaan ja minishortseihin.

      • ejwidvjwidjv

        Alastomuus ja seksuaalisuus kuuluu kahden ihmisen välille, ei julkisille paikoille.


      • Hallelujaa
        ejwidvjwidjv kirjoitti:

        Alastomuus ja seksuaalisuus kuuluu kahden ihmisen välille, ei julkisille paikoille.

        Seksuaalisuus kuuluu ihmisvartaloon. Ei sitä voi kätkeä. Jos sen yrittää kätkeä, niin kieltää tärkeän osan itsestään.


      • Sairaalloista se on
        Hallelujaa kirjoitti:

        Seksuaalisuus kuuluu ihmisvartaloon. Ei sitä voi kätkeä. Jos sen yrittää kätkeä, niin kieltää tärkeän osan itsestään.

        Onhan se kuitenkin eri asia tyrkyttää haarojaan kaikille. Kyllä siinä väistämättä vähän sellainen itsensäpaljastajan vaikutelma jää. Siis sellainen sairaalloinen tarve hakea huomiota, koska nauttii sitä saadessaan.


      • 1SEEKS 6on 8JEES
        Hallelujaa kirjoitti:

        Seksuaalisuus kuuluu ihmisvartaloon. Ei sitä voi kätkeä. Jos sen yrittää kätkeä, niin kieltää tärkeän osan itsestään.

        seksuaalisuus ei kuuluu olla edessä 24/7, seksi on ihana juttu ja runkaan melkein joka pivä mutta en haluaa tulla haastettu kadulla jola joudun jatkuvasti kontrolimaan omat raiskaus haavet, pimppi mielessä kokoa ajan koska nuo kameelivarpaita tyrkyttää kaikkialla, onhan se hienoo kuitenkiin mutta rasittava olla jatkuvasti kyrvän orja


      • :---)
        1SEEKS 6on 8JEES kirjoitti:

        seksuaalisuus ei kuuluu olla edessä 24/7, seksi on ihana juttu ja runkaan melkein joka pivä mutta en haluaa tulla haastettu kadulla jola joudun jatkuvasti kontrolimaan omat raiskaus haavet, pimppi mielessä kokoa ajan koska nuo kameelivarpaita tyrkyttää kaikkialla, onhan se hienoo kuitenkiin mutta rasittava olla jatkuvasti kyrvän orja

        panu höglund on varmasti samaa mieltä..


      • Puhuja

        Aivan oikein, miksi piilottaa kuin häpeäisi kun voi nauttia kehonsa luonnollisesta kauneudesta, joka on siellä jo ilman vaatteita. En sano että ihmisten kannattaa mennä alastomina kaupunkiin vaan että pinta jonka näkeminen ei ole "iso, epätavallinen juttu" voi tuntua hyvältä (joillakin kiusalliselta, mutta on vapaata jättää väliin) jättää esille.
        Omasta kauneudestaan voi tietysti nauttia yksin, mutta sen jakaminen niin että muutkin voivat nauttia siitä kasvattaa omaa nautintoa ja iloa (en puhu sexuaalisesta ja fyysisestä nautinnosta, vaan psyykisestä endorfiininen ja onnellisuuden täyttymisestä); jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

        Näinollen hyväksyn itse näkemyksesi ja ymmärrän; itsellenikin syttyisi pelkoa jos kaupungilla näkisin jonkun alastomana kävelevän katua. Tällainen pelko kumpuaa tietämättömyydestä: kulttuuri, jossa on varttunut, muovaa mieltämme varsinkin herkässä lapsi- ja teini-iässä; tuntematon ja kasvuinkulttuurissamme hyväksymätön käytös tai pukeutuminen kavahduttaa luonnostaan.

        Meidän yhteisömme on pitkälle kehittynyt ja suureksi osaksi vapaa, mutta aina voi parantua ;). Kehotan teitä muistamaan että ME olemme päättäjät ja rakennamme yhdessä yhteisöämme suuntaan, jonka katsomme olevan parhaita.

        Jos niin tahdot, nauti vihastasi kevyttä vaatetusta vastaan, tai vaihtoehtoisesti huomaa kantajien nauttivan vaatteistaan, näe ehkä että joku nuori poikakin iloitsee niistä. Ja muiden ilo kasvattaa omaa iloa parhaiten, vai mitä? ;)


      • Puhuja

        Siis tarkoitin että Hallelujaa on mielestäni oikeassa.
        Mutta näkemyksiä on erilaisia, omani vain yksi muiden joukossa, ja sehän tekee politiikasta jännittävää...;D


    • AP1

      Sama kai sitten miestenkin kulkea niin että paikat paistaa läpi ja paljastella itseään, seksuaalista häirintää se on eikä körttiläisyyttä. Konservatiivisuus ja hyvä maku tai itsensä ja MUIDEN kunnioittaminen julkisilla paikoilla on toivottavaa.

    • vastuu isällä, äidil

      Äidit, isät ja tyttäreineen kulkee kaupungilla ja tyttöjen ikä 12-15 vuotta ja niillä tytöillä vilkkuu perseen posket, kun on niin pienet sortsit. Eikö vanhemmat vois vähän katsoa mitä tytöt pukevat päälleen ja opettaa, missä menee mauttomuuden raja. Sillä esineitä voi näytellä, mutta tytöt ja naiset eivät sitä ole. Isät ja äitit heräkkää, vai tykkäättekä, kun jotkut miehet katselevat puoli alastomia LAPSIANNE.

    • Nuorten pukeutumistyyli on AINA ollut tarkoituksella provosoivaa ja huomionhakuista. Muisteleppa vain omaa nuoruuttasi. ;)

      Itsellä lähinnä huvittuneena olen seuraanut tämän kesä katukuvaa ja mainitsemaasi "alastonta pukeutumista"

      Mutta mikäli tässä nyt jonkinlaista syyllistä haetaan, ni uskon median olevan pääsyypää siihen, että nuoret (ja vähän vanhemmatkin) assosioivat paljastavan pukeutumisen menestykseen, suosioon, jne.

      Ja tietty loppupeleissä niillä vanhemmilla on vastuu siitä miten omat muksut pukeutuu ja missä kostyymissä he poistuvat kotoa.
      Aivan turha urputtaa, etteikö voisi vaikuttaa 14kesäisen teinin pukeutumiseen. Vanhemmathan ne vaatteet yleensä aina kustantavat.
      Harva 14v tienaa itse sen verta, että saa kaikki ryijynsä ostettua ilman vanhempien rahallista avustusta.

    • Muotia

      No se on se mitä media tuputtaa. Lisäksi nuoret tytöt joilla oma seksuaalisuus on vasta heräilemässä tahtovat saada vastakaikua ikäisiltään pojilta... Eivät vaan ymmärrä etteivät pystykään kontroilloimaan sitä _kuka_ heitä katsoo. Ei heillä tule mieleen, että myös vanhat pervosedät kyylää, ja monesti olen nähnyt nuoria tyttöjä tippa linssissä kun joku vanha ukko kyylää sylki suupielistä valuen, usein huudellen ruokottomuuksiakin jos on promilleja riittävästi. Jonkun vuoden päästä nämä on kasvattaneet sen verran paksun nahkan, ettei enää törky -setien kyyläämiset ja huutelut häiritse, ja osaavat sanoa rumasti takaisinkin.

      Itseä enempi häiritsee, että nykyään nuoret tytöt kulkee talvisin avopäin, kangastennareissa, usein avokäsin ja minihameissa ja legginseissä. Sekä aina takki auki ja joku avokaulainen pusero päällä. Ehkä se sitten on niin iso juttu näytellä tissejä kun ne viimein on kasvaneet, että pitää 30 asteen pakkasillakin olla tissivako esillä... Huolestuttaa lähinnä, että eikö nuo sairastu? Paleltumavammat voi olla oikeasti vaarallisiakin... Eli tytöt, villapaitaa ja kerrastoa päälle, takki kiinni, pipo päähän ja käsineet käteen ja kunnon talvikengät jalkaan. Kyllä niitä tissejä ehtii kesälläkin esitellä.

      • ghöahgöa

        1980-luvun nuorena muistan, ettei sitä pipoa laitettu. Ei sitten niin millään, edes ennätyspakkasilla. Nythän pitkään on ollut terveempi kulttuuri, eli pipo aina päässä. Mutta se kasari sitten kai ilmeisesti tässäkin asiassa on tullut takaisin.


      • Muotia
        ghöahgöa kirjoitti:

        1980-luvun nuorena muistan, ettei sitä pipoa laitettu. Ei sitten niin millään, edes ennätyspakkasilla. Nythän pitkään on ollut terveempi kulttuuri, eli pipo aina päässä. Mutta se kasari sitten kai ilmeisesti tässäkin asiassa on tullut takaisin.

        Itse olen ysäri -teini ja silloin oli pipot päässä ja maiharit jalassa kesälläkin sekä tytöillä että pojilla! :D Myös flanelliset ruutupaidat ja risat farkut oli kova sana teini -muodissa, tai joku virttynyt t -paita, tai kirpparilta ostetut 1960 - 70 -lukulaiset kamppeet. Ihan hyvä ettei tarvinut paleltua muodin vuoksi... Noita ajoilta on jäänteenä osalla nykynuorisosta vieläkin lävärit naamassa, maiharit jalassa ja pipo päässä, ehkä enempi kuitenkin pojilla tätä näkee. Osalla tytöistä on jotain jersey shore -tyylistä pukeutumista, myös pojillakin. Paitsi että se on rumaa, se ei sovi suurimman osan vuodesta meidän ilmastoonkaan. Siinä brittiläisessä versiossa jersey shoresta on nuorilla miehilläkin muuten tosi isokaulaisia paitoja. Milloinhan se tulee muotiin suomessa! :D Mutta siis - teinit pukeutuu muodin mukaan. Jos muoti on peittävää niin ei tissit ja peput vilku, mutta jos muoti on paljastavaa, niin olo on kuin lihatiskillä.


    • loppuiko kangas?

      Yksi päivä ruokakaupassa yksi nuorinainen käveli niin lyhyissä shortseissa, että persekannikat pilkahtelivat. Ois tehnyt mieli kysyä tajuaako oikeasti, että kuinka paljastavassa asussa tepastelee. No, en tietenkään sanonut, mutta joo.... meni se omakin pukeutuminen josksu teininä vähän yli.

    • tyttöni kyl uskaltaa

      nokun pop idolitkin tekee amerikassa. sieltähän muoti tulee ja ihmiset on massaa harva uksaltaa jättyätyä jälkeen...

    • tylsiä apinoita kaikki

      No eipä täällä Suomessa muutenkaan osata mitään omaperäisyyttä pukeutumisessa. Apinoidaan sitä, mitä jenkkivideot näyttää ja ollaan olevinaan jotain enempää sen kautta. Työpaikoillakin persoonallisuus saattaa olla jopa kiellettyä. Ankea, muiden mielipiteille elävä kansa.

    • Hippolyte

      Minä olen ihan samaa mieltä kuin nimimerkki "TheOne". Ihan samalla lailla tuli ylilyöntejä tehtyä omassa nuoruudessa; sitä kaipaa heräävässä seksuaalisuudessaan huomiota sillä lailla hyvässä mielessä mutta ei hahmota pelin rajoja vielä ollenkaan.

      Tekisimme hyvin kun muistaisimme että kyse on kuitenkin vielä enemmän lapsista kuin aikuisista, ja lastenhan täytyisi saada koetella siipiään kannustavassa ja turvallisessa ilmapiirissä, myös seksuaalisuutensa osalta. Toki elämme reaalimaailmassa, jolloin tytärtä (jos sellainen olisi) joutuisin ilman muuta varoittelemaan ja toppuuttelemaan, mutta toivon että maailma jonain päivänä on toisenlainen.

    • Juuanteeksi

      Olen 15vuotias tyttö. Täytyy myöntää, yhtenä kuumana kesäpäivänä tuli mentyä kouluun, ei nyt ihan noin vähässä vaatetuksessa kuin kuvailit, mutta topissa ja shortseissa..... Ne katseet mitä miehet antoivat..... Kyllä se vaan pään sekaisin pisti, ja niin väärin kuin se onkin, pukeudun varmaan jatkossakin noin, ehkä jopa vähemmissä vaatteissa. Huomio tuntui hyvälle.

      Ja ennenkuin kaikki vanhemmat naiset tulevat haukkumaan lutkaksi, olen neitsyt. Kiitos.

      • Eräkettu

        Niin 15vuotiaana sitä pitäs vielä ollakki neitsyt..

        Tuskinpa sieltä ylä-asteelta löytyy kovin montaa "miestä" joilla on kellit laskeutunu.


      • tämänainenTietää

        Muru, ei sua kyllä naiset huorittele, vaan ne miehet, joilta sitä huomiota niin kovasti hingut. Jakavat ensin auliisti huomiotaan ja huorittelevat sen jälkeen. Tämä seikka kannattaa oppia jo varhain, niin vältyt harmeilta.


    • perusjantteri

      samaa mieltl aloittajan kanss. tyrkyllä ovat perse vilkkuu sortseissa. en tiä minkälaisii trkkri äitinsä ovat. kl se nii on että hyvällä itsetunnolla oleva ei tarvii samaistua vaatemerkeijhin tyyliin laukuihin aipouneihin jne

    • 1604

      Aloitus nyt oli pelkkä provo.

      Mutta ei minulla ole mitään nuorten pukeutumista vastaan. Se saa hymyn huulille.

    • Eräkettu

      Aika monesti sellasella nuorella horolla on sellanen kulahtanu vanha huora äitinä.

      Siinä ne äiti-tytär "tyttökaverit" imevät samoja kyrpiäki.

    • ffffffffdssf

      Missä kaupungissa aloittaja oikein asuu? Itse ihmettelen, onko aikuisiin suomalaisiin iskenyt jokin neuroottinen siveys vai pelätäänkö ihon vanhenemista kun ei kesän kuumimpana päivänä näy edes olkapäät.

      • ffffffffdssf

        Teinit ovat melkein ainoat jotka pukeutuvat kuten kesällä tulee pukeutua. Harva näyttää halvalta vaan ihan tyylikkäitä ovat.


    • Eräkettu

      Kauniita nuoria tyttöjä on kiva kattella..

      Tyylitön, rupsahtanut vanha kurppa saakin peitellä.

    • omg1400

      Olki torstai 20.8.2015, kun ylen aamutv:ssä oli lääkäri emilia vuorisalmi vieraana sinissä asussa.... Voi pyhäpietaritms....mut rätti ei meinanu pysyä sen akan päällä... aivan kamala! Mä katsoin sen ohjelman varmaa 4 kertaa ja totesin ettei voi olla totta.... Sit ku se ithminen ei edes ole oikeesti kaunis... aika isokokoisen oloinen ... Jossakin toisessa ohjelmassa se menis, mut ei tollasessa ja tollaisessa asussa

    • eihalventavaa

      Miksi ihmeessä vähäpukeisuus olisi halventavaa? Uimarannat? Saunat? Urheilukilpailut? Noissa kaikissa ollaan vähissä vaatteissa ja se ei ole ollenkaan halventavaa.

      • niinpä431

        eihalventavaa ja muut samallalailla ajattelevat eivät ymmärrä, että vähäpukeisuus ja oman vartalonsa ymmärtämätön väkipakolla paljastaminen ovat kaksi eri asiaa. Vähäpukeisesti voi pukeutua myös TYYLILLÄ. Huorillakin on tyylinsä. Valitettavasti osaa nykynuorisosta ei ole opetettu ymmärtämään mitä voi tehdä ja mitä ei. Osa nuorista ei ymmärrä pukeutuvansa huorien lailla.


    • 1513

      Minä ainakin tykkään katsella katumuodissa niukkaa pukeutumista. Ja kaiholla muistelen -80 luvulla naisten paitoja jotka olivat halki kainalosta lantiolle. Ja kun ohi ajoi autolla...saattoi nähdä vilauksen...

    • Aloittajaoikeassa

      Ajatelkaa, jos nuoret pojat pukeutuisivat yhtä paljastavasti kuin tytöt. Kaikki varmasti kauhistelisivat, kun kulkisivat perse vilkkuen kaupungilla. Kesälläkin voi pukeutua asiallisesti, vaikka kuuma olisikin.

      • mikkihääri

        Ilman paita kulkevat kaljamahaukot tai nuoret miehet? Paljastavaa ja hyvin sopimatonta. Naisia en ole nähnyt paljoakaan kokonaan ilman paitaa kulkemassa.


      • perseenpaljastuskuriin

        Mutta nehän kulkevat! 19-numeroa liian isoissa lökähaalareissa 80% perseestä näkyen. Jossain Usassa on paikkoja joissa on vuosia raskaasti sakotettu sikäläisiä urpoja persepaljaana kulkemisesta. Tänne sama laki kans!


    • vaatteetonmunaatteet

      Joo, inhoan sitä kun nuoret tytöt haluaa näyttää lutkahuoralta. Siis kun ei ne vaihtoehdot ole mitään "huorarätit (=pari hassua kangaspalaa) vs. säkki". Kyllä siihen väliinkin mahtuu jos jonkinmoista kivannäköistä vaatetta, jota voi pitää, niin shortseista ja lyhyehköistä hameista toppeihin kuin pitkiin hameisiin ja huppareihinkin. Ei "en tykkää katsella jonkun persposkia" ole sama asia kuin "ei saa pitää shortseja ollenkaan", eikä pitkä hame ole sama kuin jätesäkki päällä.

      Lisäksi, kuumuuteen vetoaminen on huonoa argumentointia, sillä kaikkein kuumimmissa maissa, aavikoilla sekä intiassa niin naiset kuin miehetkin tuppaavat kulkemaan pitkät hameet ja/tai kaavut päällään, koska ne ovat _viileitä_ vaatteita. Usein kuvitellaan, että ne pitävät niitä pitkiä kaapuja vain uskonnollisista syistä, mutta se ei ole totta. Sellainen pitkä liehuhelma pitää yllättävän viileänä.

      Kyllä omasta kehostaan saa tykätä ja olla ylpeä, mutta ei sitä tarvitse halvasti esitellä jokaiselle vastaantulijalle. Mitä näytettävää sitten enää on sille omalle kullalle, kun on esitellyt itsensä ihan kaikelle kansalle? Siis _miksi_ se tuleva kulta edes vaivautuisi tutustumaan, kun se saa katsella ihan muutenkin sitä paljasta pintaa, tarvitsematta nähdä yhtään vaivaa sen eteen? Tästä tulee se halvan ja huorahtavan vaikutelma.

      Ja ylipäätään ihmetyttää, miksi pitää pukeutua vain saadakseen huomiota joltain pojilta/miehiltä? (Huomioideni mukaan tytöt nimittäin tekevät tätä enemmän kuin pojat). Miksei voi pukeutua itseään varten?

      Mitä tulee vanhempien haluun puuttua lastensa pukeutumiseen... Olisihan se hyvä, että vanhemmat vähän ohjeistaisivat, mutta valitettava tosiasia on, että hyvien tapojen mukaan vanhempien on myös annettava lapselleen tilaa etsiä itseään. Siinä ei äiti- ja isäpolot paljoa mahda, kun niiden teini päättää lähteä lutkan näköisenä kaupungille - paheksua voi, tietenkin, muttei voi _määrätä_ vaihtamaan vaatteita. (Eivätkä ne kaikkien vanhempienkaan kaikki pukeutumisideat niin kivoilta aina näytä, siis sen lapsen päällä...)

      • NuoresiOnMitenKasvatit

        Hyvien tapojen kasvatus, järkevään käyttäytymiseen opettaminen ja itsensä ja toisten kunnioittaminen kannattaa aloittaa pienestä asti. Silloin teini-ikään tullessa lapsi osaa ajatella itsekin tai ainakin häneen on mahdollista vaikuttaa keskustelemalla, jos aikoo matkia kavereita, joiden vanhemmat eivät ole osanneet kasvattaa hyviin tapoihin. Omissa tuttavapiireissä teinit osaavat pukeutua järkevästi ja tottelevat vanhempiaan. Eikä kyse ole mistään pelolla kasvatuksesta, vaan maalaisjärjen käytöstä ja lapsen edun ajattelusta kasvatuksessa. Se on jokaisesta itsestä kiinni millaiseksi haluaa lapsensa kasvavan. Jollei tunne osaavansa kasvattaa, voi aina kysyä neuvoa lastenkasvatuksen ammattilaisilta, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe