Parhaat päivät takanapäin

Joo-o, viina on vanhan ainoa lohtu. Onneksi sitä saa Tallinnasta halvalla...

Mä en ole vielä ihan varma mitä mieltä olen tästä. Välillä hiukan pelottaa tuo tulevaisuus, että kuinkakohan pahasti kroppa romahtaa ja koska. Joutuuko sitä kauankin lojumaan riesana jossain kodissa. Vai olenko yksi niistä sellaisista kuin naapurini, joka eli 94 vuotiaaksi terveenä kuin pukki, selvisi ihan omin nokin lukuunottamatta n. paria viimeistä kuukauttaan. Päivittäin kävi ulkona kävelemässäkin. Sitten vaan nukkui yhtenä yönä pois.

Ei mulla nykyisin ole juuri mitään vaivoja mitä ei ole ollut koko aiukuisikäni: huono selkä, se renkkaa heti jos sitä ei hoida, ja heikot ranteet, ei voi tehdä käsillään kovinkaan paljon mitään.
Mutta noin muuten en fyysisesti tunne juuri muuta eroa, kun että ei kestä univelkaa eikä fuskausta ruuan kanssa kuten nuorempana, ne on hoidettava tai on pelistä pois useamman päivän.

Taas toisaalta en ole koskaan ollut nuoruuden ihailija, olen esim. aina pitänyt sellaista 40-60 vuotiaan ihoa kaikista kauneimpana. Ihmiseen kanssa tulee iän myötä persoonallisuutta, yleensä on oma itsensä erilailla kun nuorempana ja kokemukset tuo mukanaan eri näkökulmia.

Ja sitten mulla on niin paljon harrastuksia ja kiinnostuksia, etten oikein ehdi huomata että vanhenen :-D Ehkä sekin vaikuttaa, että olen tuon e.m. myötä tekemisissä kaiken ikäisten kanssa, ja joka ikäluokasta löytyy ihmisiä joiden kanssa on jotain yhteistä. Mulle on ehkä sen takia kehittynyt jonkunlainen kuva iättömästä ihmisestä? Tiedä häntä.

Ei, en mä kyllä taida allekirjoittaa tuota että parhaan päivät on takanapäin. Nuorempana on sellaista ihme hössötystä niin paljon, mitä en kaipaa tippaakaan vaikka se silloin luonnolliselta tuntuikin.
Kunhan terveys vaan pysyy suht hyvänä, niin kyllä mulla on vielä monia, monia ihan yhtä hyviä vuosia edessäpaäin - ehkä jopa parempiakin :-)

Ehkä se on niinkuin sanotaan, että vierivä kivi ei sammaloidu? Pitää pysyä elämässä kiinni, muuten se jättää?

En ymmärrä hokemaa että ikä on vain numeroita ja niitä jotka huijaavat että on muka sama kunto ja olo kuin kaksikymppisenä.

Aamulla on kankea kuin rautakanki eikä pääse enää niin vetreästi ylös. Selvä hidastuminen on tullut ja paljon enemmän aikaa tarvitaan tehtävistä suoriutumiseen.

Helpompaa kun hyväksyy ettei ole enää nuori eikä koita taistella ikääntymistä vastaan. Minusta on ihanaa kun ei tarvitse olla niin ulkonäkökeskeinen kuin nuorena piti olla. Nyt osaa arvostaa vanhoja ihmisiä ja niiden elämänkokemusta kun nuorena kuvitteli kaiken tietävänsä muttei todellisuudessa tiennyt yhtään mitään. Sellainen nuoruuden ylpeys on karissut kokonaan pois. Pissi ei nouse hattuun enää.

On tässä ikääntymisessä omat hyvätkin puolensa kun oppii vain hidastamaan suosiolla eikä yritä liikaa. Kamalaa elämä nuorilla kun on niin kovat ulkonäköpaineet ja hirveät vaatimukset pariutumisenkin suhteen jo. Vanha nainen ei kelpaa kenellekkään kun vanhat äijät katselevat nuorempia. Ihan vinkkeliin mennyt koko maailma hyvä että täältä pääsee joskus pois. Ei kyllä huvittaisi elää yhtään sen kauemmin kuin 25 vuotta korkeintaan. Johan tämä on jo sitten nähty.

Suoraan ja rehellisesti sanottuna aloittajalla ovat sekä asenne että tiedot hakusessa. Ihminen pelkää tai ainakin suhtautuu negatiivisesti vanhenemiseen mutta miettii kuitenkin nopeutusta eli "alamäkeä" alkoholin avulla.

"Vanhuus ja viisaus" tarkoittaa omasta mielestäni sitä, että kun kuori rypistyy ja rapistuu, niin sisältö kasvaa ja kehittyy samaa tahtia. Kun on näkemystä ja kokemusta, niin pikkujutut elämässä menettävät merkityksensä.

"Joka sanoo, että nuoruus on kypsää ikää onnellisempi, väittää, että näköala tornin juurelta on parempi kuin sen huipulta." (W.L. Phelps)

En minä vain haluaisi olla uudestaan kaksikymppinen. Kroppa on kunnossa ja toimii, mitä sitten jos on yksi ryppy siellä ja toinen täällä? Mitä elämänsisältöä se semmoinen on, että tuijotetaan pelkkää ulkokuorta, sitä en ymmärtänyt edes silloin kaksikymppisenäkään, ja nyt nelikymppisenä vielä vähemmän. Minä ajattelen, että parhaat ajat ovat vielä edessäpäin, kun nuoruuden epävarmuudet ja muiden hyväksynnän toiveet ovat taaksejäänyttä elämää, ja nyt uskallan ylpeästi olla juuri sellainen kuin olen. Minä en edes huolisi miestä, jota kiinnostaa tutustua vain kaksikymppisiin tai sellaisilta näyttäviin naisiin. Jos prioriteetit ovat tuollaiset, eipä sellaisessa miehessä ole mitään kiinnostavaa.

Tuttuni sen hyvin kiteytti: nuoreksi suostuisin uudestaan vaan jos saisin pitää nykyisen kokemukseni ja järkeni.
Ymmärrän toki, että jos esim. elämän suuri ja ainoa intohimo on urheilu ja kroppa pettää, niin varmasti on vaikeaa. Itselläni onni olla mm leffat :-)

Mua ei ahista.OOn tyytyväinen nykyiseen elooni.Nuoruuden töppäykset takana ja olen mm alkanut opiskella työn ohessa. Mielenkiintoista.On minullakin hanakala astam ja teen osa-aikatyötä mutta hyvä näinkin. Nautin myös nuoriso.ikäisistä lapsistani.Puoliso on sama ja vielä toisistamme tykätään. :D

Ihmisen paras ikä ja aika on aina se, mikä on NYT. Eiliset olivat sitä varten, että sinä kasvoit ja opit, huominen, jotta voit toiveikkaana katsoa eteenpäin, haaveilla ja uneksia.

Se, että ihmiset aivan yleisesti eivät ajattele em. tavalla, sairastuttaa ja siksi sairauksia on niin hemmetin paljon. Ihan itse aiheuttettuja.

Omasta 'haaveestani' juolahti mieloseen: loistava tulevaisuus on kaukana takanapäin mutta hyviä, parempia ja parhaita päiviä on silti vielä toiveissa, jos eloa, oloa ja terveyttä riittää. Ja sitä haavettakin voi toteuttaa jollakin tasolla, omaksi iloksi ja huviksi. Se lisää hyvää oloa ja terveyttä.

Pidän siitä että vanhenen :) Odotan aikaa jolloin harmaannun. Nuorena kuvitteli itsestään liikoja, vaan enää ei tarvitse kuvitella yhtään mitään eikä jaksa tuijottaa ulkonäköä.

itse en ole kuvitellut itsestäni ainakaan liikoja. Näin jälkiviisaana olisi ehkä yhdessä vaiheessa kannattanut niin tehdä, jospa sillä tavalla olisi päässyt siihen aiheeseen käsiksi, mitä olisi pitänyt koko elämänsä toimittaa. Se ei onnistunut, kun olin liian vaatimaton - ja 'väärin' ohjattu, kasvatukseksikin sitä sanotaan.

Mutta joo-o, en vaihtaisi osia parikymppisen kanssa mistään hinnasta. Vuosikertaviini on hyvää ja vielä parempaa kun sen säilytysnahkakin on pidetty suht'koht' hyvänä (siis ulkonäkö).

No jos ikioma elämä pitäisi uudelleen elää niin EI KIITOS! Todellakin, vaihtaisin montakin päivää pois. Mutta uusintoja ei tässä mediassa ole tarjolla, pakko jatkaa näillä eväillä jotka on tähän asti hankittu ja saatu.

Vaikka mitä voisi katua ja surra, mutta mitä hyötyä siitä olisi? Kun päivääkään ei voi vaihtaa pois.

Nykyhetki on ainoa mikä meillä on, siksi yritän elää sen mahdolisimman hyvin. Vanheneminen on fakta ja se on vaan hyväksyttävä. Se ei tule olemaan helppoa, siksi on oltava armollinen itselleen. Minä ainakaan en pysty vastimaan itseltäni enää niin paljoa kuin ennen ja miksi pitäisikään.

Haasteita on edelleen runsaasti enkä edes tiedä pystynkö niihin kaikkiin edes vastaamaan. Sen teen minkä pystyn.

Paljon on myös ilon aiheita, joskus niitä täytyy hakea kyllä vaikka suurennuslasilla. Usko ja toivo, voi voi kun niitä olisi ikuisesti. Rakkaus taas saattaa jäädä aivan joksikin muuksi kuin mistä nuorena haaveili.

Mä en pelkää varsinaisesti vahenemista ja terveyden menoa, mutta se V.I.T.U.T.T.A.A kun ei ole enää mahdollisuutta tuntea nuoren ihmisen kimmosaa ihoa omaansa vasten, malttamatonta ja ahnetta suudelmaa villiä kuolemattomuuden tunnetta ja sydäntä joka rakastaa 100%.

Väitätkö sinä "mää ...", että iäkkäämpänä ei voisi tuntea intohimoa? Miksi toisen ihon ihoasi vasten pitäisi olla kimmoisa, eihän omasikaan enää ole. Vai? Ikä ei vaikuta syrämen rakastamiskykyyn, mutta kun järkeä odottaisi jo olevan enemmän, niin kuolemattomuuteen tulee toisenlainen suhde, samoin malttamattomuuteen ja ahneuteenkin.

Etkö sinä oikeasti koe, että saat jotain em. tilalle. Kun ruumis kuihtuu, niin hengen hedelmien pitäisi puhjeta kukkaan - no edes nupulle, jos voisi toivoa.