Masentaako kasvisruokavalio?

käytännön huomioita

Jotenkin tuntuu ja näyttää siltä, että kasvisruokavaliolla olevat voivat huonosti. Näyttävät riutuneilta, laihoilta ja valvoneilta. Ruokavalio vaikuttaa mielialaan. Osa kasvisruokaa syövistä taas lihoo pulleiksi ja turvonneiksi kun syövät liikaa jyvätuotteita, rasvaa ja sokeria. Heidän alkoholinkäyttönsäkin on runsasta.

29

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sannnnnnni

      Onko noin?
      Itse taas olen huomannut että kasvisravintoloissa ei usein tarjota alkoholia ollenkaan (mikä ketuttaa miestäni, ja itseänikin vähäsen, joskus kun vegaanikin haluaa hemmotella itseään ja mennä kunnolla ulos syömään vaikka hääpäivää viettämään, viinit myös).
      Vuosia sitten näin paljon hoikan ja vähän aneemisenkin näköisiä vegaaneja, se on kuitenkin loppunut kun b-vitamiinin ja proteiinin tärkeys selvisi; nykyisin jotkut nostavat painojakin. Lihavaa vegaania tai edes kasvissyöjää en koskaan ole nähnyt (täytyyhän sellainenkin jossain olla, mutta epätavallista).
      Mutta väität siis että nuo huoltamoiden verkkahousuiset, karvaperseiset, lohduttoman lihavat miehet ovat kaikki tyynni vegaaneja ja kaupunkien hoikat malliksi haluavat vetävät makkaraa koska sillä syntyy parhaat muodot?
      Erikoista. Varmaan perustat väitteesi jollekin tutkimukselle tai mielellään usealle?

      • Sekasyöjä

        Tottahan tuota alkoholia myydään muuallakin kuin ravintoloissa. :O

        Nuorten aikuisten, hoikkien, sekaruokaa syövien tyttärien äitinä, tunnistan heidän naispuolisista ystävistään kasvissyöjät ulkonäön perusteella. Ai, että mitenkö? He ovat hieman ylipainoisia, kalpeita ja harvahiuksisia. Osalla heistä on myös mielenterveysongelmia ja sairastavat tavallista enemmän.

      • Sannnnnnnni
        Sekasyöjä kirjoitti:

        Siis hetkinen, tunnistat "kasvissyöjät" sillä perusteella että he ovat harvahiuksisia, kalpeita ja pullukoita, eikä sillä perusteella että varmasti tiedät etteivät he syö lihaa? Seurailet tyttäresi kavereita ympäriinsä ja tiedät varmasti mitä he syövät?
        On kyllä totta että teineissä on "kasvissyöjiä" ja muita täysin keksittyjä ruokavalioita noudattavia jotka yrittävät yksinkertaisesti piilotella syömishäiriötä. On helpompi kieltäytyä ruoasta jos on joku tekosyy. Mutta jos aidosti on kasvissyöjä niin kyllä syö tarpeeksi, kuten sanottu moni urheileekin ihan papuvoimin. Jos omaasi tai tyttäresi tuttavapiirin tosiaan kuuluu kurjasti ravitun oloisia niin menisin kysymään rehellisesti mikä riivaa kunnon paksun papupadan ääreen; en tuomitsemaan "mielenterveysongelmaisia ituhippejä". Ellet sitten vain yritä päteä haavoittuvaisten nuorten kustannuksella.

      • ilkka kukkanen

        Sekasyöjälle:

        Mene Skepsiksen testiin, niin hankit rahaa ja kunniaa.

        Et mene!

        P. S.

        Osalla ihmisiä on myös mielenterveysongelmia.

        Olet yksi heistä:)))

      • Sekasyöjä
        Sannnnnnnni kirjoitti:

        Siis hetkinen, tunnistat "kasvissyöjät" sillä perusteella että he ovat harvahiuksisia, kalpeita ja pullukoita, eikä sillä perusteella että varmasti tiedät etteivät he syö lihaa? Seurailet tyttäresi kavereita ympäriinsä ja tiedät varmasti mitä he syövät?
        On kyllä totta että teineissä on "kasvissyöjiä" ja muita täysin keksittyjä ruokavalioita noudattavia jotka yrittävät yksinkertaisesti piilotella syömishäiriötä. On helpompi kieltäytyä ruoasta jos on joku tekosyy. Mutta jos aidosti on kasvissyöjä niin kyllä syö tarpeeksi, kuten sanottu moni urheileekin ihan papuvoimin. Jos omaasi tai tyttäresi tuttavapiirin tosiaan kuuluu kurjasti ravitun oloisia niin menisin kysymään rehellisesti mikä riivaa kunnon paksun papupadan ääreen; en tuomitsemaan "mielenterveysongelmaisia ituhippejä". Ellet sitten vain yritä päteä haavoittuvaisten nuorten kustannuksella.

        Tottakai tunnen heidät myös, mutta jännä yhteensattuma, että kasvissyöjillä menee kaikinpuolin heikosti.

      • pohnis1
        Sekasyöjä kirjoitti:

        Tottakai tunnen heidät myös, mutta jännä yhteensattuma, että kasvissyöjillä menee kaikinpuolin heikosti.

        Kerro toki minullekin, että kuinka huonosti minulla menee?

      • cannivaari
        Sekasyöjä kirjoitti:

        Tottahan tuota alkoholia myydään muuallakin kuin ravintoloissa. :O

        Nuorten aikuisten, hoikkien, sekaruokaa syövien tyttärien äitinä, tunnistan heidän naispuolisista ystävistään kasvissyöjät ulkonäön perusteella. Ai, että mitenkö? He ovat hieman ylipainoisia, kalpeita ja harvahiuksisia. Osalla heistä on myös mielenterveysongelmia ja sairastavat tavallista enemmän.

        No höpö höpö - ulkonäöstä et voi päätellä kuka on kasvis-syöjä ja kuka taas cannivaari.

        Sianihra ei tee kenenkään karvoista kiiltäviä - niin moni vastaankävelevä dallaaja on todiste siitä.

        Tärkeintä on syödä monipuolisesti rasvoja unohtamatta - söi sitten eläimiä tai kasviksia.

        Kasvis-syöjien tulisi nauttia lisäravinteita, jotta saisivat riittävästi D- ja B12-vitamiineja, sillä ilman eläinperäistä ravintoa niiden saatavuus on huonoa.

      • kaljaaaaaa
        Sekasyöjä kirjoitti:

        Tottahan tuota alkoholia myydään muuallakin kuin ravintoloissa. :O

        Nuorten aikuisten, hoikkien, sekaruokaa syövien tyttärien äitinä, tunnistan heidän naispuolisista ystävistään kasvissyöjät ulkonäön perusteella. Ai, että mitenkö? He ovat hieman ylipainoisia, kalpeita ja harvahiuksisia. Osalla heistä on myös mielenterveysongelmia ja sairastavat tavallista enemmän.

        Sekasyöjä:lle

        Alkoholi on tehty kasviksista.

    • 6+19

      Ei masenna kasvisruokavalio mutta ihmisten yleinen välinpitämättömyys ja negatiivinen asenne masentaa. Herkät ihmiset yleensä kärsii.

    • näinentekis

      näin ohjelman kasvissyöjästä ketä teki kaiken taidokkaasti. Pointtina kaikkeen siihen oli että jostain se pitää aloittaa. Hänhän oli itse pullea ja syynä oli vähäinen liikunta. hän söi runsaasti sokeriksi kehossa meneviä vihanneksia. se on yksitoikkoista puuhaa.

      • Voimyötähäpeänmäärää

        Mitä tarkoittaa "ketä" tuossa yhteydessä?
        Tarkoitatko näin ohjelman kasvissyöjästä, joka teki kaiken taidokkaasti?

        Muotoa ketä käytetään eräissä murteissa ja mm. Helsingin puhekielessä usein myös merkityksessä ’kuka’ (”Ketä lähtee mukaan?”), mitä yleis- ja kirjakielessä pidetään pahana virheenä.

        Oikeasti, ketä-sanan väärinkäyttäjiä pidetään oppimattomina perusjuntteina. :D

    • Myös

      lihan syöjät vointti huono

      • Voimyötähäpeänmäärää

        ?????

    • Anniseet

      Nyt kyllä melkeen jo naurattaa. Toinen vävypojistani on 33 vuotias kasvissyöjä, entinen palomies ja nykyinen urheilija. Lihaksia on nostella "pulleaa" sekaruokaa syövää tytärtäni vaikka kynnyksen yli jos avioon aikoisivat.

      Masennuksesta ei näy jälkeäkään.

      Itse syön sekaruokaa noin pari kertaa kuussa, muuten kasvisruokaa. Maitotuotteita en valitettavasti ole kokonaan vielä jättänyt, pidän niin kovasti juustoista ja jugurtista!
      Teini-iässä nuorilla voi olla kaikenlaisia kausia ja huonoon oloon voidaan keksiä ratkaisuja omatekoisista ruokavalioista. Usein heillä on vielä huono ravintotietous joten ruokailut voivat jäädä todella yksipuolisiksi.

      Ylipainoisuus on kansanterveydelle suurempi riski kuin vegaanius tai kasvissyönti. Ja johtunee useimmin aivan muista syistä kuin kasvissyönnistä.

      • MudeTikru.

        Toinen TYTTÄRISTÄNI on 24 v ensihoitaja / lanssikuski ja sanon sen että sitä hommaa ei tehdä milään herneenversoilla eläen.
        Harrastaa sarjatasolla urheilua ja punttia.

        Jos pitää ihmishenkiä pelastaa niin siemenet ja herneet ei todella riitä tuona tason fyysisen kunnon ylläpitämiseen.

        Jakasisi varmaan nostaa kyllä sekaruokaa syövän vävypojan tai appiukon tarvittaessa paareille ja alas kolmannesta kerroksesta.

        Päiystysviikonlopun , eli 24h valvomista ja töitä, jälkeen tulee mulle aamupalalle jos ei ole "kähyssä".
        Kahvia, munakokkelia, pekonia, paljon voileipiä päällysteillä, graavilohta, jogurttia , marjoja ja sitten UNTA.

        Viniskää vaan vegaanit ja syökää heinää.. kevyempi nostella mutta suonet löytyy huonommin ja ravitoliuostippaan siitä päätyy. Vegaaniraskaudet ja anorektikot.. siitä vaan !! Antaa mennä kun on alamäki.

      • pohnis1
        MudeTikru. kirjoitti:

        Taas näitä kaikentietäviä sankareita joilla ei oikeasti ole mitään hajua asioiden laidasta. Tottahan se on, että iduilla ja herneillä ei yksistään jaksa kukaan, mutta mikä sulkee kasvissyöjältä kaiken muun pois ruuasta? Terveellä järjellä saa ajatella ja vähän tutustua puhuttuun aiheeseen syvemmin ennenkuin aivot lähettävät sormille viestiä kommentin muodostamisesta.

      • ilkka kukkanen
        MudeTikru. kirjoitti:

        Toinen TYTTÄRISTÄNI on 24 v ensihoitaja / lanssikuski ja sanon sen että sitä hommaa ei tehdä milään herneenversoilla eläen.
        Harrastaa sarjatasolla urheilua ja punttia.

        Jos pitää ihmishenkiä pelastaa niin siemenet ja herneet ei todella riitä tuona tason fyysisen kunnon ylläpitämiseen.

        Jakasisi varmaan nostaa kyllä sekaruokaa syövän vävypojan tai appiukon tarvittaessa paareille ja alas kolmannesta kerroksesta.

        Päiystysviikonlopun , eli 24h valvomista ja töitä, jälkeen tulee mulle aamupalalle jos ei ole "kähyssä".
        Kahvia, munakokkelia, pekonia, paljon voileipiä päällysteillä, graavilohta, jogurttia , marjoja ja sitten UNTA.

        Viniskää vaan vegaanit ja syökää heinää.. kevyempi nostella mutta suonet löytyy huonommin ja ravitoliuostippaan siitä päätyy. Vegaaniraskaudet ja anorektikot.. siitä vaan !! Antaa mennä kun on alamäki.

        Mude Tikru:lle

        Kuka on kertonut sinulle, että kasvissyönti on heinänsyöntiä?

        Entä siemeniä ja herneitä.

        Herneissä on erittäin paljon proteiinia.

      • ohohohoh
        MudeTikru. kirjoitti:

        Toinen TYTTÄRISTÄNI on 24 v ensihoitaja / lanssikuski ja sanon sen että sitä hommaa ei tehdä milään herneenversoilla eläen.
        Harrastaa sarjatasolla urheilua ja punttia.

        Jos pitää ihmishenkiä pelastaa niin siemenet ja herneet ei todella riitä tuona tason fyysisen kunnon ylläpitämiseen.

        Jakasisi varmaan nostaa kyllä sekaruokaa syövän vävypojan tai appiukon tarvittaessa paareille ja alas kolmannesta kerroksesta.

        Päiystysviikonlopun , eli 24h valvomista ja töitä, jälkeen tulee mulle aamupalalle jos ei ole "kähyssä".
        Kahvia, munakokkelia, pekonia, paljon voileipiä päällysteillä, graavilohta, jogurttia , marjoja ja sitten UNTA.

        Viniskää vaan vegaanit ja syökää heinää.. kevyempi nostella mutta suonet löytyy huonommin ja ravitoliuostippaan siitä päätyy. Vegaaniraskaudet ja anorektikot.. siitä vaan !! Antaa mennä kun on alamäki.

        Liisa Veijalainen voitti suunnistuksen maailmanmestaruuden ja oli vegaani.On edelleen.

    • ilkka kukkanen

      käytännön huomioita:lle

      Vai jotenkin tuntuu ja jotenkin näyttää:)

      Erinomaiset argumentit todistusaineistonasi:)))))

    • ilkka kukkanen

      käytännön huomioita:lle

      Liisa Veijalainen voitti MM- kultaa suunnistuksessa.

      Hän on vegaani)))))))))))))))))))))))

      P.S.

      Unohdit norsut, hevoset yms.

    • huvittavaa

      Kauhea huuto koko kasvis ruokailusta .. Eiköhän liha ja kasvis vaihtoehdot ole molemmat hyviä jos ajattelee mitä syö. Suurin osa teineistä jotka päättää alkaa kasvissyöjiksi eivät ole ottaneet yhtään selvää koko asiasta. Luultavasti koska se on niin hieno asia;-)
      Hyvä esimerkki on tuo edellinen aihe kasvisruoka keskusteluissa.. Ai kauhee liivate sisältää lihaa, ai kauhee liivate on tehty eläimestä :-o
      Toivotetaan että osa nuorista ottaa selvää aiheesta ennenkuin päättää alkavansa kasvis ruokavaliolle. Itse olen ollut noin parikymmentä vuotta kasvis syöjä ja lähentelen 40. Olo on hyvä ja hyvinkin positiivinen:D

      • Ja se pilkun paikka

        Aiheuttaako kasvissyönti sitä, ettei enää osaakaan yhdyssanoja?

    • Tilulilulaa

      Minua kummastuttaa miten kasvissyönti ja veganismi aiheuttaa näin suuria tunteen purkauksia ihmisille. Jos kyse on oikeasti huolesta, etteivät kasvisruokailijat pysy ruokavaliollaan terveillä, asia varmaan tuotaisiin esiin aivan eri tavalla kuin solvaamalla. Voisiko joku täälä kasvissyöntipalstalla toisia haukkuvista ja vastaväitteitä esittävistä kertoa mitkä on motiivit?

      Itselle tulee ikävä kyllä mieleen se, että sisimmässään ymmärretään kasvisruokailun olevan eettisesti, ekologisesti ja oikein koostettuna terveydelle hyvä ratkaisu ja tätä kautta kaikkien eduksi. Itse ei vain olla valmiita näin toimimaan ja koitetaan aggressiivisesti talloa kasvissyöjiä alas ja mustamaalata ruokavalio oman omantunnon kohentamiseksi. Kasvisruokailu ei ole sotahuuto sekasyöjille!

      Ei lödy luotettavaa tutkittua tietoa, joka kertoisi oikein koostetun kasvisruokavalion olevan pahaksi terveydelle, päin vastoin. Jos löydätte sellaisia niin postatkaa tänne.

      • kaskasgas

        Tililulaalle:

        Mua vastaan, koska olen vege, on hyökänneet MYÖSKIN JOUKKOOMME vegeksi PAKOSTA RYHTYNEET esim.kihdin takia... eniten.

        Juuri he nykyisin eivät voi muuta syödä kuin vegee:)

    • ...

      Haha, tää oli kyllä päivän paras juttu minkä olen lukenut! Itse olen ollut kasvissyöjä reilu 10 vuotta. OIen hiukan tanakassa kunnosssa vaikka muuten olen ihan terve, lääkärinkin mukaan :D Olen muuten monen mielestä varsin positiivinen ja iloinen henkilö joka hymyilee paljon.

      • karvatmenipäänahkaei

        Mutta onko karvasi hyvin?

        Henkilö voi näyttää ulospäin kaiken olevan hyvin, mutta sisällepäin olo ei olekaan niin hyvin.

        Lekuri voi sanoa arvojen olevan kohdillaan, mutta silti mentaalisesti ja fyysisesti voi mennä persiilleen.

        Kasvissyönti ei ihmisen terveyttä kaada, jos käyttää älyään ja syö monipuolisesti.

    • vekevege

      Käytännön huomioita:lle

      Olitpa provon keksinyt.

      Onneksi me veget emme tuota usko, koska se EI pidä paikkaansa.

    • Vegan

      Se on niinpäin että liharuokavalio masentaa. Lihansyöjät voivat huonosti, näyttävät riutuneilta, laihoilta ja valvoneilta. Liharuoka lihottaa pulleiksi ja turvottaa. Lihansyöjien jyvätuotteiden, rasvan, sokerin ja alkoholin käyttö on todella runsasta. Kasvisruokavaliossa ei ole mitään vikaa, siis vähentäkäämme lihansyönti tai lopettakaamme lihansyönti kokonaan.

    • good food

      Mikäli avaajan ilmoittama profiili teini-ikäisten vanhempana on todellisuutta, niin on aihetta huoleen, sillä osoittamallaan henkisellä profiililla riskeerataan siirtään ahdasmielisyyttä ja oman pahna olon aiheuttamaa ilkeyttään lähipiirille ja ympäristölleen eri tavoin.

      Suoltamansa teksti ei muutenkaan viittaa erityisen älylliseen ja henkisesti tasapainoiseen yksilöön.

      Valitettavasti ruokavalioista riippumatta osa on henkisesti erityisen huonoa seuraa, läheisilleenkin ja aivan erityisesti lapsilleen negatiivisenä vaikuttajana.

      "Yksipuolinen ruokavalio voi lisätä masennusriskiä"

      "Tutkimuksen mukaan masennukselta voi puolestaan suojata terveellinen, runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja sisältävä ruokavalio. Myös kahvin juomisella oli yhteys matalampaan masennusriskiin."

      - http://www.iltalehti.fi/mieli/2013090617457010_md.shtml

      "Syötkö roskaruokaa? Varo! Näin se voi vaikuttaa mielenterveyteesi"

      - http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=9027191

      "Tutkimus: Roskaruoka aiheuttaa masennusta"

      - http://www.iltalehti.fi/mieli/2012051515541865_md.shtml

      "Ruokavaliolla yhteys masennusoireisiin"

      - http://www.iltalehti.fi/terveys/2012112316364592_tr.shtml

      "Roskaruoka alentaa lasten älykkyysosamäärää"

      - http://www.iltalehti.fi/terveys/2012081615964678_tr.shtml

      "Uuden tutkimuksen mukaan ruokavalio saattaa vaikuttaa mielialaan. Kasvisyönti näytti vähentävän stressiä ja lisäävän hyvää mieltä, kun taas karppaajilla ja kalansyöjillä menee heikommin."

      - http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/03/13/onnellisuusresepti-jata-pihvi-pois/201225124/12

      "Nyt se on todistettu! Kasvissyöjät elävät pidempään"

      - http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013061717160210_el.shtml

      "Suuressa brittiläisten ja uusiseelantilaisten tekemässä tutkimuksessa on havaittu, että kasvissyöjillä on pienempi todennäköisyys sairastua syöpään kuin lihasta pitävillä."

      - http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288336623047.html

      "Tutkimus: Lihansyöjille kertyy nopeammin painoa"

      - http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkimus-lihansyojille-kertyy-nopeammin-painoa/2159712

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe